noi voi perkele.

näin unta että ylilääkäri oli käynyt lukemassa mun blogia, ja jouduin puhutteluun koska täällä kiroillaan niin paljon.
anna mun kaikki kestää.

kiroilulla on vaan mein perheessä pitkät perinteet. mun mutsi on tosi paha suustaan, ja sen isä on aikanaan ollut kanssa. mua nauratti ihan hitosti kun mun isä oli järkyttänyt omaa äitiään sanomalla v-sanan ekaa kertaa sen kuullen jokus kaksvitosena. seurusteltuaan jo tovin mun mutsin kanssa.

teininä kun oon vihasena päästellyt ärräpäitä, on mun mutsi jatkanut mun kirosanalitanioita suvereenisti mitä uskomattomimmilla manasanayhdistelmillä. on multa aika äkkiä kadonnut kiukku hervottoman kikatuksen alle.

esikko on saanut luvan 15-vuotiaana päättää itse kuulostaako kiroilu fiksulta, ja haluaako se manata julkisesti. eipä montaa ärräpäätä ole siltä lentänyt vielä, kirosanoja vilisevästä kasvuympäristöstä huolimatta.
"noi on aikuisten sanoja" sanoo ruttukin. eikä kiroa. on edes joku oppi mennyt sille perille.

edellispäivänä ulkoa kuului tajuton raketin pamahdus. "voi peekeje!" kiljasi nuorimmainen*. sen sijaan että olisin pystynyt kertomaan kundille "aikuisten sanoista", joita lapset ei saa käyttää, nauroin vedet silmissä moista spontaanireaktiota.

äitinsä poika.

"älä mamma suutu sille." sanoi ruttunaama. "se ei vielä ymmärrä että ne on aikuisten sanoja, emmäkään pienenä ymmärtänyt." kertoi hän. emmä suutu. koska mun suu tuskin ikinä siistiytyy tästä itä-helsinki moodista, kerrotaan aikuisten sanoista sitten kun tilanne ei ihan näin yllättäen tule eteen, ja mulla pokka edes vähän pitää. 

* musta tuntuu että viimeviikolla kun vetäsin rattailla kanttariin, niin tärähtäneiden rattaiden uumenista kuului tuo sama sana silloin. en vaan ollut asiasta ihan varma, niin annoin olla.

karvakamu

karvakamu toivottaa vauhdikkaat uudet vuodet! 

nauttikaa elostanne!

laillistakaa eutanasia, terkkuja taivaaseen

laillistakaa eutanasia.
ei tarttis ihmisten hyppiä ekakerroksen ikkunoista, tai yrittää itsemurhaa syömällä sokeria.

miks hemmetissä tänne on pakko syntyä, ja pois ei saa lähteä kun halua?.

itsemurha on karu ja vittumainen teko. itsekästä ja äärimmäisen oma napasta. se aiheuttaa surua ja tuskaa jäljellejääville. mitä jos vois keskustella asioista rauhassa, ja tehdä ratkaisunsa itse yhteisymmärryksessä muiden kanssa etukäteen. tietäen että helpotusta löytyy jos maailma menee päin hemmettiä joskus.

fak mai väärinkäytökset. ihmisiä murhataan rikollisesti harva se päivä.
miksei sais omaistaan avustaa nukahtamaan rauhallisesti? ilman kipuja. hyvästellä kädestä pitäen, silitellä ikiuneen joku rakas.

tällä on elämänlanka ohkasena, lääkäri sanoo.
mene vaan, mä sanon. se on kaunista, sanon.
silitän lämmintä uurteista kättä. silitän pehmyttä tukkaa.
terkkuja taivaaseen.

tänään olen nätti.

tänään mä oonkin nätti.
tukka on sotkunen. ja silmät on suuret.
punaset kumpparit piristää mieltä.

opin uutta.
tikit poistetaan leikkaamalla solmun vierestä.
ulkona ollutta ei päästetä sisään.
ensiviikolla osaan.

yritin puristaa mätää.
ei tullut.

leikkasin hullulta kipsin.
väistelin huitovaa nyrkkiä.

herran haltuun, sanoin.
herran haltuun.

kusenväriset ja kummalliset

aamulla mä sitasen tukan nutturalle.
ja vetäsen verkkarit ja kumpparit jalkaan.

meen yhdellä bussilla töihin, ei tarvi keskustassa esittää kaunista työmatkalla.
luen bussin takapenkissä.

kun mä jään bussista pois, näen semmosen peruskauniin naisen.
harmaa takki, valkonen huivi, mustat housut. kengissä korkoa.

katon omia mukavan lämpimiä kumisaappaitani ja huokaan.
joo, samat sävyt, eri tyyli.

sitmä.
laitan ripsaria työpaikan vessassa.
"sulla on ihmeen kauniit silmät." mummot sanoo. niin ne aina sanoo. ne luulee että ripsetkin on silmiin liimatut.
"omat ne on." isiltä peritty.

ja kauniit silmät. kauniit ja kummalliset.
"kusenväriset silmät." sanoi kaveri yläasteella.
"kummallista."
on se.

pirkko meni töihin kamoissaan. lotalta on sydän rikki.
kaikilla ei joulu mennyt kauniisti.
sydäntä taas vähän vihloo.

"mun kakat [rakas] mamma."  sanoo mun poika.
tuoksuu pienelle lapselle.
kietoo pulleat kädet mun kaulaan.
painautuu rintaa vasten.
tuntuu että tukehdun sen tukkaan. ja siihen tunteeseen.

on se.
tunnetta täynnä.
yks arkipäivä.

kaltoinkohdellut

mulla oli kerran koira.
maailman paras koira.
sen paikkaa mun sydämessä ei kukaan ikinä koskaan voi viedä.

se tuli mulle seittemänkuisena hakattuna laiheliini raasuna.
mulla meni aikaa ja vaivaa oppia sen tavoille. käsittelemään sitä niin että homma toimi, ja molempien elämä oli kivaa.

sitä piti alkuun harjata niin pienellä harjalla ettei se harja kämmenestä näkynyt. epäilin sitä esineillä hakatun, koska ekakertaa kun yritin sen turkkiin normikoiranharjalla kajota, se meni paniikkiin ja pissi alleen. kun löytyi piiloväline ja lempeät kädet, tuli harjaamisesta hellyyttä.

mä myös lenkitin sitä alkuun tosi paljon. ja ihmettelin kun se pissas ja paskans helpotuksesta aina kun päästiin sisään. ei osannut remmissä kävellessä mitään tehdä. päästäpä nyt 7kuinen tuntematon koikkakoipi irti keskellä kaupunkia. mähän päästin. asiat tehtyään se palas heti mun vierelle, eikä siitä poistunut koskaan enää.

se oli tosi uskollinen omilleen, eikä ollut kiinnostunut muista ihmisistä. saatikka lähtenyt liehumaan muiden koirien perään. se oli peloista päästyään aina valmis leikkiin. ja tajusi että ruoka ja lenkki tulee ajallaan. ja ettei vahingoista piestä. ja että kerran kun kouluvihkon söi, niin riitti että sanoin että olen hyvin pettynyt. toiste se ei mun asioita tuhonnut.

hellyyttä se otti kun sai. ei koskaan hyppinyt päälle, ei puskenut syliin. tuli, ja painautui viereen, katsoi silmiin. antautui silitettäväksi. kölli kainalossa. se oli maailman uskollisin ja paras epeli. sillä oli ne omat ihmiset joihin se luotti, ja joita rakasti yli kaiken. se otti mitä ansaitsi, ja iloitsi siitä mitä sai osakseen. jokaisena päivänä.

niitä on ihmisissäkin. niitä jotka sattuu vaan kerran elämässä kohdalle. niitä jotka ei välttämättä ole syntynyt kultalusikka takapuolessaan, ja niitä joita on saatettu kaltoin kohdella. mutta ne on niitä jotka arvostaa perusasioita. löytää onnen arjesta ja pienistä jutuista. niitä jotka rakastaa tosissaan, ja jotka uskaltavat sen näyttää. ovat lojaaleja ja uskollisia. niitä jotka jaksavat yrittää vaikka aurinko ei aina paista. jotka tietävät että sadepäivätkin on tarpeellisia ja omalla tavallaan äärimmäisen kauniita...  

kiitos maailma että olen saanut kohdata moisia ihmisiä. kiitos että mut on otettu huostaan.
tää kirjotus on mun avoin rakkaudentunnustus "eräille", yhdelle erityisen erityiselle, jonka paikkaa mun sydämessä ei kukaan voi ikinä viedä. ja niille muutamalle erityiselle, jotka tietää, että mun sydämessä on tilaa. ja oma paikka.

kiitos.
kaunista joulua.
p.s. kaaso (to be) toivottaa kihlaparille rakkautta. onnea onkin jo tarpeeksi, kun olette toisenne löytäneet.edit: eikun toivotan teille ennenkaikkea uskoa. koska sitä rakkauttakin on jo ;)

lyhyt joulu kuvina

 place to be. joulu vietty rakkauspeiton alla. murun kanssa. kirjan kanssa. 

suklaan kanssa. viinilasin kanssa.

joulun prinsessa. hyväntuulinen, reipas, ilonen tähtisilmä. 

on lahjottanu ränttäysmoodin veljelleen. toistaiseksi.  

 

"ei, eikä. en halua." käännän, väännän, kiukkuan ja puren. 

ruuvarin saatuaan herra toimitti koko aattoillan "pova puuttuu" [pora puuttuu]. 

sit se puree siskoa. uhmaa. jänkkää. kiljuu ja mölyää.

myydään: tuhmaikä.

 nuoriherra azorilainen sai aattona sai lahjaksi makkaraa. 

tunki koko pötkön suuhun ja ahmi. "ikinäenooruokaasaanu" raasu.

huomenna töihin päivystämään. oikeen innolla ootan että pääsen näkemään mikä mua siellä odottaa. oh joy! vielä kerkee iltalenkille, ja sitten sipasemaan lasin ihmeellistä israelilaista punkkua tän juhlapyhän kunniaksi.

rakkaus

rakkaudellista joulua myös skriinin sille puolelle!

joululeipä. tee näin.

osta kaupasta piimä ja hiiva.
ja uusi leipävuoka.
tule kotiin.
kaiva leipätarpeet kaapista.
huomaa että leseet puuttuu.

hae kaupasta leseet.

lämmitä litra piimää.
huomaa että se on kylmää. lämmitä uudelleen.
lisää 2 tl suolaa.
huomaa että piimä on edelleen kylmää.
lämmitä taas.
ja vielä kerta.

sekoita hiivapala piimään.
lisää hakemasi leseet, kaljamallas ja ruisjauho (3dl kaikkia).
kaada vehnäjauhot pöydälle.

pyydä lasta auttamaan.
kerää ympäri heitellyt puulastat lattioilta kun se kyllästyy. 

lisää taikinaan 3dl siirappia.
sekoita.
lisää 5dl pöydältä kaapimiasi jauhoja taikinaan.

huomaa että taikinakulho on liian pieni.
lisää silti vielä 5dl jauhoja.

sekoita varoen, koska taikina tulvii yli.

voitele vuoat.
muista ettet ole pessyt uutta vuokaa.
kaada puolet taikinasta kuitenkin siihen. tinen puoli vanhaan vuokaan.
huomaa että vuoat on aivan erikokoiset ja -muotoiset.
älä vittuunnu.

kaada taikina vuokiin nousemaan.
peitä puhtailla ihanilla, kauniilla joulupyyhkeilläsi vuoat, jotta leivät saavat kohota rauhassa.

unohda monelta laitoit ne nousemaan. unohda myös kauan niiden pitikään nousta.
kurkkaa leipiä, ja huomaa niiden nouseen ihaniin, kauniisiin joulupyyhkeisiin asti.
kaavi ruskea mönjä irti pyyhkeistä.
älä vieläkään vittuunnu. 

laita leivät 160 asteiseen uuniin.
laske ensin väärin mihin asti niiden pitää uunissa olla. ja sen jälkeen unohda ajankulu.
älä vieläkään vittuunnu.

viimetteeks haistele ilmaa, leivän tuoksu kyllä sitten kertoo että:
joulu on täällä! saaristolaisleivät on valmiit!

mustaleima, suolakurkku, saaristolaisleipä ja israelilaisviini.
jep!
herkullista joulua itse kullekin!

p.s. tekemäni suklaa näyttää leivinpaperille voidellulta p*skalta. hi hi. ei naurata. paitsi vähä.

kaapista ulos. taas.

taas mä tulin kaapista ulos.
hiivatti, mua aina huvittaa ne tilanteet tosi kovin.

tänään kahvipöydässä käytiin kiva keskustelu:

- leikattiinko se sun miehen jalka?
- öö, joo. tai siis nainen se on.
- siis leikattiinko sen sun miehen jalka?
- siis leikattiin mun puolison jalka, mut se on siis nainen.
- siis se sun mies, leikattiinko sen jalka?
- siis mun puoliso, mun kihlattu, se on nainen. siis me ollaan molemmat naisia. se siis on mun tyttöystävä, se siis ei ole mies.
- siis missä sun mies on? entä se jalka?

tässä vaiheessa se "tietävä" osa porukasta jo putoili pöydän alla. ja tää suht ainoa joka ei asiaa tienny, meinasi tukehtua pullaansa. se toinen, pöydän toisessa päässä, kuiski kovaan ääneen naapurilleen "enhä mä voinu tietää? siis nainen? siis tajusiksmä oikein? emmä tienny! mistä ne lapset on tullu? eiku eihän se mulle kuulu? siis tiesiksä tästä?!?!...

helkatti että myöhemmin naurettiin. mama tuli kaapista kahvipöydässä. taas.

siis joo. että lespo. ja lapsiakin. vaikka onkin pitkätukka. ja ripsiväriä. ja elää ihan normaalia elämää.
kappas.

anoppi läks

anoppi läks.
emmä sen fiilareista tiiä, mutta mä tykkään siitä ihmisestä tosi kovin. se on aito oma ittensä ja vaikka se on tosi erilainen perusteiltaan kun minä, niin ollaan melkiistä aina samalla aaltopituudella. sille on helppo puhua, ja se puhuu tosi kovin itekin, nii aika sujuu mukavasti.

mua oikeen sydämestä otti kun se makas sohvan nurkas ja lapset kömpi sen päällä. "hei pidetäänks toiki?" ehdotin murulle. ei pidetty, vaikka kai tänne olis sopinu. ainaki vähäks aikaa. seittemäänkymmeneen neliöön kuus ihmistä ja viis koiraa, eikä tehny ees tiukkaa.

no pääs anoppi sitten omiin rauhoihinsa. otti tosin mukaansa kaksi koiraa omansa lisäksi. huomenna meiltä lähtee yksi lapsi vielä. eli kaks, kaks, kaks jää kotiin. (kaks aikuista, kaks lasta, kaks koiraa.) tuntuu nii tyhjältä ja hiljaselta vaihteeks.

vähän vielä tuuninkia ja pieni pyörähdys kaupungilla.
murunkin kuume on asioissa. mun silmään vaan leikkaushaava näytti tulehtuneelta. tohtori mama sitä tänään vähän tuunas. katsotaan huomenna sit mitkä mein joulusuunnitelmat oikeesti on.

joulufiilis hei!

voi plääh.
nyt mä olen väsynyt.
siis sillälailla ettei silmät meinaa firmalla pysyä auki päivisin. ja nukun yöt oikeen kunnon koomaunta. koita tässä nyt kerätä joulufiilistä, kun ei mitään fiilistä mihinkään ole muutenkaan.
huoh.

murulla kuume sahailee ylösalas. päivystykseen ei vielä o tarvinnu mennä, koska terveysneuvonnan antaman rajan alla mennään vielä. tänään se oli äidilleen kertonut kuumeen taas nouseen, ja ajatellut jättää mulle kertomatta. "turha huolestuttaa", kuulemma. mähän se terveydenhuoltoalan ammattilainen olen. tosin olen myös se ylihysteerinen suojeluhullu, joka luulee että maailmankaikkeus suunnittelee napautusta mun onnellisen ja optimistisen elämänasenteen muuttamiseksi.
kerto se kuitenkin, jotta voin taas olla työntämässä kuumemittaria kielen alle tunnin välein.

no jaa.
jos ilosesti aatellaan, niin löytyyhän tässä semmoi romantiikan uusia muotoja.
a) en olekaan ennen naisia pukenut. riisunut ainoastaan.
b) toisen tukan peseminen on musta ihan yyberhellyyttävää ja rakkaudellista.

p.s. joulufiilistä ei nostata se, ettei posti lähettänyt mulle paketinnoutokorttia, vaan murun ja esikoisen lahjat läksi takas sinne mistä olivat tulleet. 
p.s.2. päivän ilosin asia oli esikoisen kymppi matikasta. kenehä pentuja se mahtaa olla? ei meinaan ainakaan mun matikkapäätä ole periny. terkut siltä joka tippui matikkajunasta kasiluokalla. 

voi persaus!

eilen moitin itseäni typeristä ajatuksista. tottakai leikkaus meni hyvin. ei maailmankaikkeudella ole aikaa eikä halua paiskoa pientä ihmistä vastoinkämisillä sen onnellisuuden vuoksi.
olin hirmu onnellinen siitä että leikkaus meni hienosti, ja sain kotiin kalposen mutta hyvän murusen, joka itse kinkkas lähiökasarmin kolmanteen kerrokseen keppeineen ja kipseineen.

jepjep.

ettei nyt ihan kävis tässä keulimaan, niin tsiigataan eka mihin toi justiinsa noussut kuume on menossa... v***u.

taas se seksikkäin

siinä se taas on.
maailman seksikkäin niska.
ja vaan mun.
huoh.
nyt meen tunkemaan kuononi tonne niskakuoppaan ja vetämään kitusiini rakkautta ja rauhaa.

*nuusk*
kaikki hyvin.

kepit tuli kotiin asti

nonni. ystäväni L pelasti mut, kun kepit unohdin. tuossa nyt tönöttää yhdet sen tuomat odottamassa emännän leikkausta. emäntä taasen tankkaa evästä kupuun. puolenyön jälkeen kun ei saa syödä eikä juoda.

onneks leikkaus nyt aiotaan tehdä spinaalipuudutuksessa. vaikka siinäkin aika myrkkylastia elimistöön pukkaa. työparini kertoi oman leikkauksensa olleen "kivan", esilääkityksen jälkeen oli mukavasti kuulemma pöllyssä, ja sai ihan telkasta katsella oman kintun sisälle leikkauksen aikana.

ans kattoa nyt.
tuli mitä paskaa tahansa leikkauksen jälkimainingeissa, otan vastaan.
kunhan kaikki nyt menee hyvin, ja sillain kun on tarkoitettu leikkausta suunnitellessa.

onneks on olemassa tää mein laajennettu perhekin. anoppi ja L on käytettävissä jos apua sirkuksen pyörittämiseen tarttee.
ei auta kun yrittää unille. päivä alkaa 5.15 koiralenkillä.

herran haltuun ja aamen.
palaan kun joudan.

ma-me! ja jaettu vanhemmuus

poikani, joka on nyt siis avannut sanaisen, tosin hiukan epäselvähkön sanaisen arkkunsa, niin sillä yllättäen onkin paljon asiaa. (mitehä näitä himopuhujia onkaan tähän taloon siunaantunut?) toisinaan se pitää luentoa siitä kun posti ei ole yöllä tullut, tullut ei posti yöllä, ei posti tullut yöllä, yöllä ei tullut postia. toisinaan se karjuu pöydän alla mun maja, maja mun, tää mun maja, maja, älä tuu, maja! se on siirtynyt yksistä sanoista kokonaisiin lauseisiin. (toistolauseisiin.) ihan melkein yhdessä yössä.
(sen ääntäminen on aikas hupaisaa, tulee mieleen että se puhuu suomea tanskalaisittain, ihankun sillä olis peruna suussa.) 


ensimmäistä kertaa sanasesta arkusta pompsahti sana "mami". aiemmin se on ollut bamin suussa "ma", nyt siis komeasti tulee "ma-me!"
musta valtavan hienoa että meillä on tämmönen perhe. että lapsilla on mun lisäksi täällä tuo mami.
musta on äärettömän kaunista ja liikuttavaa katsoa toisten rakkauksia. kuinka ne hiissailee keskenään.

töissä ne ihmettelee kuinka kukaan jaksaa/haluaa ottaa toisen lapset huollettavakseen. emmä yhtään epäile ettei murulla olis toisinaan rankkaa. olishan se varmaan kivaa ollu jos olis ehtiny sillai tutustumaan rauhassa ja höntsätä muutama vuosi ilman lapsia. mutta näillä mennään. tyytyväisenä. ja pointti onkin siinä, että alusta sovittiin että nämä on meidän lapset. ei mun. että vaikka ero tulisi, ei näillä lapsilla tule olemaan muita vanhempia.

vaikka muru ei ole vielä saanut adoptoitua himpuloita, ei se tekninen seikka vaikuta juuri mihinkään. ei olla lähdetty sijaishuoltohässäköihinkään nyt. homma pelittää arjessa hyvin. päiväkodissa, neuvolassa ja mein omalla "tapaturmalääkäriasemalla" muru on huoltaja siinä missä minäkin, eikä kukaan ole sitä kyseenalaistanut. (paisti silloin varahoidossa, jolloin murulta kysyttiin paperit ruttua hakiessa, josta annoin välittömästi palautteen kyllä. asia oli meinaan papereihin kirjattu, ja jos lapsikin sanoo että tää on mun äiti, niin papereiden kysyminen on musta aivan turhaa pompottelua.) ainoa tilanne missä ongelmia voi tulla, on huoltotestamentista huolimatta, on se että mä kuolen. mun vanhemmat jos riitauttaa mun testamentin, mitä en kyllä usko niiden missään tapauksessa tekevän. mutta ei voi ikinä tietää. mutta ei mun suunnitelmissa ole kuolla. ennen häitä varsinkaan. muahan ei vanhanapiikana kuopata.

vastuuta on kiva jakaa toisen ihmisen kanssa. parasta se on silloin kun mulla irrationaalipelot menee överiksi. toinen rauhoittaa mua. arkea jaksaisin yksinkin, luulen. (koska mähän aina pärjään ja pystyn.) mutta muru on nyt hakemalla ja viemällä mukuloita päiväkotiin ja pois, kantanut isoa osaa arjen onnistumisesta viimeaikoina. se on mulle isoa ja merkityksellistä, ja mun huononomatunnonääni asiasta on jo aikaa sitten vaiennut. yöhukitkin on siirtyneet murun kontolle. (poika meinaan vaikenee kerralla kun muru sinne menee, kun mulle vedetään sitten tunninkin konsertto.) mä olen yöitkuihin oppinut jo vaan sulkee korvani ja kääntämään kyljeä.

mun duunien takia luulen että tän vuoden neuvolakäynnitkin menee murun hommiksi. se musta tuntuu vielä sen verran vieraalta, että mietin pyytäväni puolipäivävirkavapaata että päästään sinne kaikki. emmätiedä miksi, mutta musta vaan tuntuu siltä että haluan siellä olla.


p.s. irrationaalipeloista puheen ollen, näin yöllä unta että muru kuoli leikkaukseen, ja yritin seurustella erinäisten rumien naisten kanssa. ja yhden miehenkin. mutta mikään ei tuntunut miltään. onneksi murua ei ilmeisesti nukuteta leikkausta varten. ja kaikki menee hyvin. eksnii?

täällä valmistaudutaan jouluun, ja leikkuriin

- omatekoset suklaat [x]
- viikunahillo anopille [x] ja itselle tietty!
- taatelikakku [x]
- joululahjat [x]

vielä pipari- ja pullataikinat kun sais aikaan, niin meillä olis joulu. niin, ja punkku ja mustaleimaa. ja venäläisiä suolakurkkuja tietty.

mä suunnittelin kodin omia pikkujouluja tälle illalle, mutta mun homejuustoystäväni esikko karkas kaverilleen yökylään. ehkä sitten huomenna kun anoppikin saapuu jaolle, ja hätäavuksi leikkauksen suhteen. murulla kun pitää olla "aikuinen noutaja". murulla pitää olla myös kepit omasta takaa. ja leikkausohjeessa kehoitettiin käydä suihkussa ed. iltana ja pestä tukka. kynnet pitää leikata, ja kynsilakka poistaa. sheivaus hoidetaan sairaaan toimesta. (reps!) huoh. ihanat ohjeet.

näillä mennään.
mä uuno vaan unohdin duunista ottaa ne kepit! muru luuli ettei mua tartte muistuttaa? mua, jolla on aina miljoona ajatusta päässä, ja sata rautaa tulessa. no,no eipä. onpahan mulla tekosyy sit lähteä murua anopin kanssa noutamaan sairaalasta.

ruttunaama raukka alkoi eilen ulvomaan kuinka me kuollaan nälkään, kun kukaan ei kuuteen viikkoon tee ruokaa. kröhöm! piti oikaista sille että m.i.n.ä. hänen synnyttänyt äitinsäkin olen joskus ruokaa tehnyt. oikasin myös muutaman faktan koskien leikkausta ylipäätään. raasu luuli että mamilta leikataan koko jalka, ja että mami on sitten montaviikkoa pois kotoa. *

pikkujoulua korvaavana toimintona nautitaan tänään emännän leipasemaa pizzaa. sitten pykätään piparitaikina muksujen kanssa.

toivottavasti huomenna hiukan päivä paistais, saisin pirpanoista napsittua jouluisia kuvia mummeille ja kummeille.



*koska näin ystäväperheessäki tapahtui.

mieheksikö?

hitto.
mä alan mieheksi.

tänään vedin duunissa aamulla tajuttomat koomat. kroppa vapisi, päätä huimasi ja makoilin pitkin tantereita.
ei auttanut kun murun tulla raahaamaan tää menkkaongelmainen emäntänsä pois työpaikalta.

jos tää menkkailu on jatkuvasti tällästä paskaa (saatanalliset kivut tai tollasta pyörtyilyä) niin mä saakeli alan mieheks. tai tosissaan miettiä sitä että alotan pillerit.
tällai mä en jaksa.

kotona, kolmen tunnin hallittujen koomien jälkeen sain kerättyä luuni sängystä ylös. vieläkään ei oo kyllä ihan kaikki kohdallaan.
saakeli. pitäkää menkkanne. mua ei kiinnosta.

jes, leikkaus. not.

mein elämä kun ei koskaan ole rauhallista ja stabiilia, ja aina kun tuntuu tulevan näitä uusia käänteitä, niin tässäpä yksi taas.

murun nilkka leikataan ylläripylläri maanantaina.
siitä seuraa: 
a) koiralenkkiä tiedossa.
b) lapsenhoitoa/viihdytystä tiedossa.
c) sairaanhoitoa tiedossa.
d) mielenjärkkymistä tiedossa.
ja
e) joulusuunnitelmat ei tiedossa.

huoh.
mä en tiiä pitäisikö päivystyksestä tulevan bonarivapaan murun leikkauspäivänä, koska se haluaa että olen pitämässä sitä siellä kädestä. (tosin sen äitikin on täällä, joten ehkä anoppi hoitaa lässytyksen ja ressauksen sairaalassa.) vai pitäiskö vapaan leikkauksen jälkeisenä päivänä, jolloin ehkä kotona tarvitaan sairaanhoitoa ja sympatiaa. vai pitäisinkö vapaan sittenkin uuden vuoden tienoilla, jolloin ehkä sit lähdetään anopille, kun muru tuskin autoa ajaa pari pvää leikkauksen jälkeen, eli joulun maalla joutuu ehkä unohtaan.

seuraavaks. mitä tehdä neljällä koiralla, kun muru ei kuuteen vkoon kepittä kävele. teenkö 6 lenkkiä töiden ja lastenhoidon lisäksi, vai annetaanko piskejä isovanhemmille hoitoon. jos annetaan hoitoon, ketkä lähtee? muru haluis antaa omansa, mutta mä en erakkovanhusta tässäkohtaa tahtois antaa muuanne.

sit vielä. muksujen tarha on kiinni, ja nuo hiukan vilkkaamman puoleiset rakkaudenhedelmät sitten hilluu kotona kepillisen vanhempansa "riesana" noin kolmisen viikkoa. kukahan niitä ulkoiluttaa kun mä olen töissä?

eikä vähiten huolestuta se, että jos tuo murunen nukautetaan leikkauksen ajaksi (takajalasta kaivetaan jänne, josta askarrellaan uusi nivelside) niin herääkse edes? miten tollanen hyperallergikko selviää siitä lääkelastista? ja toiseks ei ole kivaa ajatella toipumisaikaa sillä kipulääkearsenaalilla mikä sille on sallittua.

puh huijaa.
no johan me kaikesta selvitään tietty. nyt vähän vaan hiRRvittää.

tässä tulee olemaan kaikkien mielenterveys, ja tää parisuhdekin hiukka koetuksella.
he he. vielä naurattaa. takaan että avautumista tiedossa lähiviikkoina.
palaillaan.

uusi nainen

hitto.
ei käy elämä tylsäks vaikka tätä parisuhdetta mennään jo vuosissa. ei käy tylsäksi kesken kaiken.

mulle on meinaan uusi nainen.
- nainen joka ostaa naistenvaatteita.
- nainen joka kyselee multa lisäravinteista.
- nainen jolla on naispuoleisia ystäviä.
- nainen joka ompelee koiralle takkia.
- nainen joka kysyy voidaanko vaihtaa mein auto kleinebussiin. 
- nainen joka kysyy "mennäänkö huomenna ikeaan?"

kuka tää on?
emmätiä, mutta mulle kelpaa!
*rakkaus*

melkei joulu pilalla

hitto.
mä kun niin arvostan joulussa kynttilöitä, mandariinin tuoksua, vahvaa kahvia, suklaata, villasukkia ja yhdessäoloa rakkaitteni kanssa, nii meinasin sit ryssiä koko setin.

oon aiemmin ilmottanut pomolle että ottais mut huomioon joulun päivystysvuoroja jaettaessa, nii sehän sit ilmotti perjantaipaliksessa suorilta että mä päivystän ekana joulupäivänä. yritin siinä pupeltaa emännästä, anopista ja lapsista, nii pomo hyssytti mut hiljaseks.
hemmetti.
muruhan veti hihnat kireelle heti, ja ilmotti että vietän sit yksin joulun päivystäessäni helsingissä*. että hänen äidilleen on luvattu jouluna meitä, nii äiti sen myös saa.

nou! nou! byhyy...

no, onneks kokeneempi kolleega tänään ilmoitti ettei kukaan ekana joulupäivänä terapiaa halua, että tokaan taivutaan. he he. kiitos tästä. meikkis sitten tulee junalla hoitamaan hommat, ja palkan, himaan. je!
saan joulun, ja bonusrahat.


*junathan ei tietty kulje mitenkään mun duuneihin ja jouluun sopivasti 25.12. 

kusruisku

azorilaisen katupojan kanssa menee hyvin.
himpputovi meni siihen että se alkoi juomaan kupista, vaikka oletan että on se vettä aiemminkin saanut. kinkunpaloja joutui alkuun vesikupin pohjaan laittamaan että se kiinnostuis.

melkein koputtaisin puuta, ennenkun kerron sisäsiisteydestä. sekin meinaan skulaa. pari pissaa on vaan tullut sisälle + tietty asiaankuuluvat intopissa. me suhtaudutaan täällä siihen niinkun koiravauvaan. talon tavoille opitaan tässä rauhoissa about seuraavan 6kk aikana. (sit meillä on taas parkettilattiat eikä sisätiloihin lorotus ole soveliasta.)

churro on tosi arka edelleen, mutta ottaa meihin "omiinsa" reippaasti kontaktia. se hakeutuu itse seuroihin ja tulee kohti hauskan näkösesti maata viistäen ja etutassua ojennellen. (tosin eihän se varsinaisesti hauskaa ole, koska alistumiseleitähän nuo ovat.) mutta läheisyys on alkanut kelvata sille siinä missä muillekin karvasankareille täälä. riemukilarit azorien pojalle aiheuttaa ruoka-aika. silloin tuo tassunanto ja kumartelu saa lisäkseen huvittavia sekoilupomppuja. sapuskat se ahmii kun ei koskaan olis ruokaa nähnytkään. luonnollisesti.

meille sanottiin ettei katukoirat juurikaan opi leikkimään, koska ne eivät siihen ole oppineet. tuo jo loppuviikosta antoi koirapyyhkeelle kyytiä keittiössä. mä edelleen vakaasti uskon että kyllä siitä "koira" vielä tulee.

murun vanhin koira on hieman erakkoluonne, ja sopeutumishäiriöinen. se on ainoa asia joka mein koirauusperheen tielle voi astua. "keskimmäiset" koiruudet on suhtautuneet suvaitsevaisesti uuteen tulokkaaseen. pikkunen omaan tahtiin on niitä nuuskinut, ja pojat on antaneet sille tilaa olla omissa rauhoissaan. (jopa tuo mun hölmöhkö spanieli, mikä on yllättänyt mut. miten se osaakaan suhtautua tähän "asian vaatimalla vakavuudella".) erakko on selvästi mustis, mutta sille annetaan sitten vähän ylkkärihuomiota sen niin halutessa.

ulkona churro kävelee aivan jalan vieressä. tekee asiansa kun niiden aika on, ja palaa takaisin kintunjuureen. ongelmia on aiheuttanut kova myrskytuuli ja sade, joihin se selvästi ei ole tottunut. isommat kun viipottais satasta hajujen perässä, on ne kummissaan kun emäntä 10m välein kyykistyy kannustamaan ujostelevaa ulkomaiden elävää tuiskussa eteenpäin.

lapset on ihan rakastuneita pikkukoiraan. koira on lasten kanssa rauhallinen, enemmänkin lapsia on tässä saanut toppuutella ja opettaa kohtaamaan ja hellimään pieniluista arkaa eläintä uudella tavalla.(anna haistaa rauhassa, silitä varovasti täältä. älä kilju. älä kävele sen perässä.)

tuossa koirassa on aimo annos portugalinpodengoa, josta rotukuvauksessa sanotaan näin:

Portugalinpodengo on iloinen, valpas, eloisa ja ystävällinen, mutta myös peloton ja erittäin toimelias ja aktiivinen koira. Siitä on todella helppo pitää, mm. sen tomeruuden vuoksi, vaikka sen herkkähaukkuisuus saattaa koitua joskus ongelmaksikin asti. Portugalinpodengo saattaa alkuperästään ja alkukantaisuudestaan johtuen olla toisinaan hieman varautunut kohdatessaan uusia tilanteita ja asioita. Tätä ei kuitenkaan saa sekoittaa arkuuteen, sitä portugalinpodengo ei missään nimessä saa olla.  että juu. eipä paljoa hauku, eikä ole tomera, eikä peloton. varautunut se on kyllä, ja hyvin arka. 

Portugalinpodengo todella kiintyy omistajaansa ja on yleensä ystävällinen myös lapsille ja toisille koirille edellyttäen, että on saanut niihin jo pennusta asti tutustua. Se vaatii liikuntaa ja huomiota ja pitää leikkimisestä. Se siis sopii monenlaiseen harrastamiseen ja on aktiiviselle ihmiselle hyvä valinta.  leikkimisestä? - no katsellaan. aktiivinen? - no katsellaanpa sitäkin. *hym* 


p.s. pääni on ehkä hiukan pehmennyt tän "koirat on mulle vaan koiria -asian kanssa... a) teen koiralle takkia. ei tuo meinaan pärjää ulkona ilman. (ihmisethän jotka pitää vaatteita koirillaan on ihan tosibimboja, eiks nii?) b) musta oli ehkä todella liikuttavaa huomata että "keskimmäisillä" koirilla on toisiaan kohtaan tunteita joita en ole edes tajunnut olemassa olevankaan. oli meinaan niin intensiivistä tutkiminen ja nojailu ton mein loman aiheuttaman eron jälkeen. hiis <3


toi otsikko viittaa churron tapaan lorauttaa kusta hieman joka kerta kun sitä ottaa syliin. *wirn* ihanata!


jos jollakulla koiraihmisellä, tai maalaisjärkisellä ihmisellä on jotaki hekumallisen hyviä vinkkejä tähän totutteluaikaan ja yleisesti pikkukoira-arkeen (meillähän vaan on aina ollut näitä isoja), niin mieluusti vastaaotetaan.

joulumieli

joulu on kuulemma vaikeaa aikaa köyhissä lapsiperheissä (lähde: ylen uutiset). niinkö?
mä nyt valitettavasti voisin sanoa että kaikki on suhteellista.
uutisessa mainittiin että köyhien lapsille voi tulla paha mieli kun ei pääse päiväkodissa leveilemään lahjoilla niinkun muut joulun jälkeen.

siis mitä?
sekö on joulun mittari?
kuka saa mitäkin tavaraa?

ei jumankekka. mä oon niin kyllästynyt tämmöseen uutisointiin.
vai onks ihmisten elämä oikeesti tommosta?
siis kasvattaako normi-ihminen lapsensa niin (kieroon) että se vetää kilarit ja maailma loppuu jossei joulupaketissa ole uutta pleikkaa, ipodia, barbia, nukketaloa yms yms? kun joillakuilla on ihan oikeesti ihan tosi tiukkaa.

meillä on ihan oikeesti tosi tiukkaa. mut käsittääkseni mun lapset ei jää mistää paitsi. osittain varmaan sen takia etten mä myöskään markkinoi niille asiaa niin. voitte vaan kuvitella kuinka elätetään viiden hengen taloutta yhden ihmisen sos&terv.alan tuloilla. helsingissä.

mä henk.koht arvostan mun puolisoa valtavasti juuri siitä(kin) syystä että sen mielestä perusasiat on valtavan hienoja. ja lapset näköjään kasvaa luonnostaan tähän perheen henkeen.

joulupaketeissa on nyt lapsille villasukat sekä rutulle nukke ja bamille auto. mummeille on sanottu ettei krääsää jouluksi tarvita. kiitos. ilotellaan sit leipomalla pipareita ja pullaa yhdessä. sitten vietetään aikaa kynttilänvalossa ja syödään pari palaa suklaata.

emmä mitenkään dumaa materiaalista joulua. kukin saa toimia niinkun haluaa. ja repiä ilonsa mistä lystää. mä vaan itse olen ihan helvetin kyllästynyt tähän yleiseen kulutusjuhlaan.

vauva

pieni mies bam bam tykkää leikkiä vauvaa. se tulee poikittain syliin ja sanoo määkivällä pienellä äänellä "bambam, vauva", sitten sitä pitää heijata, suukottaa ja taputella hellästi.
mä näytin sille sen vauvakuvia kanssa. pikkasen hämmästyneenä katseli moista rääpälettä mamman ja mamin syleissä.

huoh. niin nopeesti aika menee.

eilen mulla pääsi itku tästä aiheesta. se on niin katkeransuloista tuo että lapset kasvaa ja kehittyy.

laskuri

hui jui! pamautitte rikki satatonnia!
kiitos ja kumarrus!

nautin täällä sadantonnin, blogin ja teidän kurkintojenne kunniaksi kupillisen lämmintä glögiä ja pari palaa suklaata.

hiis.

dogcident

siis mein ei mitenkään ollut tarkoitus ryhtyä minkäänmoiseen koira-adoptioprosessiin reissussa, mutta meille kävi siis pieni dogcident.

tästä se lähti. cete sidadeksen kylässä oli näitä raasuja, ja kaksi tuntia kun odoteltiin siellä paikallisbussia, oli murulla aikaa menettää järkensä näiden kanssa. se meinas salakuljettaa näitä mein hotelliin, mutta mä en kurasia ankkoja syöviä moisia kirppusäkkejä suostunut mukaani poimimaan.

sattumoisin saatiin kuulla paikallisen eläinsuojeluyhdistyksen koirien adoptiopäivästä, jonne ajattelin mennä tekemään jutun. jos joku vaikka innostuis auttamaan yhdistystä tätä kautta.
v.i.r.h.e.

 

paikallinen eläinsuojeluyhdistys siis poimii kulkukoiria ja kissoja turvaan. ihmiset hoitaa omalla kustannuksellaan (ja lahjoitusten avulla) vauriot ja elatuksen, ja pitää näitä karvanaamoja kotonaan, kunnes uusi koti löytyy. jos ei näitä kukaan halua, ne joutuu paikalliseen koiratarhaan, jossa on ensinnäkin kurjat olot ja siellä nää sit lopetetaan jonkun ajan päästä.

 

kiinnostus huomiota kohtaan: nolla. 

 muru katseli ihan muita otuksia, mutta tämä churro-sääliö sulatti mun sydämen. ja muru sitten päätti luottaa mun arviointikykyyn. kun sanottiin että tää voitais ottaa mein mukaan, alkoi ihmiset ympärillä itkemään. koitin sanoa ettei otetakaan, jos ne tulee surullisiksi, mutta onnesta itkivät kuulemma. koiraa ei ole kukaan huolinut sen arkuuden vuoksi moneen kuukauteen. luotettiin kuitenkin siihen, että mein kokemuksella ja "koirataidoilla" siitä ihan kunnon olio tulee.

me täytettiin sitten "adoptiopaperit", ja koira läksi klinikalle. klinikalla se sai mikrosirun ja tarvittavat rokotteet, ulkoisen ja sisäisen loishäädön, sekä vaadittavat matkustusasiakirjat. tyyppi tuotiin lentokentälle lähtöaamuna, ja niin se saapui meille. kotiin.

 

kerron tuon APA:n (asossiacao acoreana de proteccao dos animais) toiminnasta lisää myöhemmin. tässä vielä linkki APA:n omille sivuille, jos sattuu kiinnostamaan.

eipä ollut taas hajua kuinka elämä kääntyykin uudelle lehdelle reissussa, mutta tälläsiä me vaan nyt ollaan...ja hyvä niin.

poika töissä.

aini.
mutsi soitti.
broidi on töissä.

*onnenkyynel*

hullut

f: "no mä kelasin ettette o nii hulluja että pidätte lasten synttärit heti kun kotiudutte reissusta, mut sit muistin, et ainii! oottehan te! just niin hulluja..."

kotona kaikki hyvin.
pienen kummastelun jälkeen himpulat ei meinaa saada sylistä tarpeeksi. 

ruttunaama muuttui mein matkan aikana nelivuotiaasta viisivuotiaaksi, bambam yksivuotiaasta kaksivuotiaaksi. esikoiselle on tullut halu keskustella mun kanssa "aikuisten juttuja".

koirat tietty oli onnesta sekaisin, ei kohellukselle meinannut tulla loppua ollenkaan. hassut vanhat pojat.

rakkain L ja rakkain anoppi olivat sirkuksen pyörittämisen jäljiltä hiukan väsyneen, mutta onnellisen oloisia. (niinkuin mekin aina? eiks niin? *wirn)

pienimuotoset syntskät pidetty. 

ja sitten
f: "ei jumalauta! te siis ootte hulluja!"
- no joo. mut ei me voitu tätä sinne lisää potkittavaksikaan jättää....

churro. amores azores horatio.

samaan suuntaan.

rakastan sua.

maailmalla ja kotona

sisko ja "hupsistasaakeli"...

puolipilvistä, sateen mahdollisuus

sääkartta näyttää azoreille puolipilvistä, + 18, sateen mahdollisuus olemassa.

samalta tuntuu mun päässä.
eilen vollotin ressiä pihalle. ei enää kestä kaali itseä eikä elämää yleensä. oon vetänyt itseni piippuun, ymmärrän. olen ruma raasu sääliö.

eipä tässä.
muru moitti mun ajatuksia typeriksi, ja sanoi että voin työasioilla pyyhkiä perseeni, koska niitä ei puoleentoista viikkoon ajatella. ja ettei ole mun ongelma jos henkilöstömitotukset on perseestä. ja muutenkaan se ei ymmärrä miks käännän kaiken väsymyksen äärettömään itsekritiikkiin, vaikka pitäis vaan olla äärimäisen itsetyytyväinen kun on niin hyvä. vaikka väsyttäis.

plääh.
lohduta saatana!
lohduta lisää.
kehu, helli, imartele vaikka.
puhu pehmosia. valehtele, silitä, hiero jalkoja.
anna viiniä, suklaata ja seksiä. heti.

nysse on. loma.

yllärinä mun daddy teki tänään ruokaa. ja leikitti lapsia.

ja nyt tää ilta on varattu mun pään korjaamiseen:
viiniä lasissa,
suklaata suussa.

ja kaupan päälle tämä paskapahismutsi lähtee kyllä partsiröökille.

ettäs sen tiiätte. mä olen tän ansainnut.
ja ainii, vaikka en oliskaan, niin silti. 

säästä viis.
pääkin selkenee kyllä.
koska mulla on loma.

miten sun kaveri viittii?

tän oon kuullut noin kymmenisen kertaa kun ollaan mein reissusta eri yhteyksissä puhuttu.

siis. ystäväni tulee asumaan mein kotiin lasten kanssa kun ollaan reissussa.
"miten sun kaveri viittii?"
- no en tiä. joko sillä on päässä vikaa, tai se tykkää meistä kovin, tai sitten sille ei ole vaan kummonenkaan rasite hengailla täällä. se ehkä saattaa jopa digata mahdollisuudesta "lainata" lapsia ja kokkailla ja saada elämään uutta sisältöä viikoks, tietäen että vastuu ja kotihommat lipee sen harteilta siinä tasan viikossa.

no ihan miten vaan.
se nyt vaan viittii. ja onni niin!

nyt vaan itse psyykkaantua olemaan ihan vaan "tekemättä mitään" kokonainen viikko. olla vaan parisuhteellinen, villi ja vapaa. nainen poreammeessa. nainen vuorella. nainen hotelliaamiaisella. nainen naisensa kanssa, 24/7....
KYLLÄ!

koirat tässä perheessä

hiivatti. yritin kommentoida aikaisempaa postausta, niin ei huolinut bloggeri mun "kevyttä" viidentuhannen sanan kommenttia. oho.

musta lapsiperheeseen tai mummolaankaan ei kuulu "vaarallinen" koira. koira joka on herkkä, pelokas tai aggressiivinen. mainitsemassani tapauksessa mummo voi tosiaan laittaa koiran hoitoon vireiluiden ajaksi, uuteen perheeseen tai koirien taivaaseenkin jos haluaa lastenlapsiaan nähdä, mutta jos koira on tärkeämpi/arvokkaampi, tai se ei nää mitään huonoa koiran moisessa käytöksessä, niin se on hänen valintansa.

mä voisin kirjottaa about miljoonan sanan esseen aiheesta "koira perheenjäsenenä", mutta pidättäydyn toistaiseksi. mullahan on tästä ihan omakohtasta kokemusta noin 15v ajalta. ilman mitään naama-irti-episodeja. eihän mitenkään voi olla normaalia tai hyväksyttävää että koira käy kiinni ihmiseen tai lapseen. asialle/koiralle on jotakin tehtävä.

meillä täällä koirilla on omat paikkansa joihin lapsilla ei ole asiaa. eikä koirilla ole asiaa lastenhuoneeseen, vaikka ne mieluusti siellä pehmeellä nukkamatolla lorvis penskojen lullattavana.
jos joku noista mein karvanaamoista kävis natiaisiin kiinni, niin se olis mulle kyllä peilipalaverin paikka. semmoista vaan ei voi sattua. ja se nimenomaan oli MUN vika jos sattuis sattumaan. ihmisen pitää koiransa tuntea, ja penskat kanssa. ja niitä osata niin hoitaa/kohdella että vaaranpaikat tulee minimoitua.

mulle koirat on koiria. ts. ne ei sohvilla/sängyillä hillu, ja tekee just niinkun laumanjohto määrää. silti ne on onnellisia ja tasapainosia hurttia. niitä halitaan, hellitään ja lenkitellään tarpeeksi. niitä kasvatetaan niinkun kakaroita, rajoilla ja rakkaudella. munkin spanielinraasu on niin tiukassa nuhteessa, että mäpä voin pitää sitä irti missä haluan. eli mun tiukkuus palautuu sille onnellisena irtikohlottamisena metsiköissä ja pelloilla. win-win, eikö? se myös sattuu rakastamaan lapsia, ja saa tuta lastenkin rakkaudenosotuksia silloin kun se niiden seuraan hakeutuu. silloin kun koira nukkuu, se saa nukkua = olla rauhassa. eikä natiaisilla ole asiaa niiden unta häirimään. tosin en voi väittää ettei niiden päälle ikinä käveltäis. varsinkin pienempänä kundia sattu just nukkuvat koirat kiinnostamaan tosi kovin, mutta mein mötköt vaan katteli meitä "ottakaa tuo kuolakalle pois"-ilmein. ja mehän otettiin. viimeviikolla mäkin viikolla kompuroin yhden piskin päälle, puutunut käsi petti alta kun otin tukea kaapista. mut kas, ei se mua purrut, katsoi vaan loukkaantuneena. kun ei sen kuulu puolustaa itseään mua kohtaan. en sille mitään pahaa ole tehnyt/halunnut ja se sen tietää. normaali koira musta väistää jos oma ihminen törvää niskaan. eriasia on meinkin koirille kadulla toikkaroivat humalaiset. silloin pitää narunpäässä olla tarkkana ettei ylilyöntejä satu. sanomattakin on selvää, että kun tälläsellä aluella asutaan, oon ihan tyytyväinen siitä, että koirilla on edes hiukan suojeluviettiä. murun on katuhullulta mein vanhin koira pelastanut kerran, ja murtovarkaan säikyttänyt käpälämäkeen sama piski kertaalleen. kesällä mua alkoi sysimetsässä joku mies seuraamaan, ja toivoin syvästi, että jahka se päälle tulee, niin koirilla on munaa ja halua mua suojella.

koirat on mein perheessä täysvaltasia "koirajäseniä". ne elää koirien tavalla, eikä niiltä musta muuta voi odottaakaan. siinä missä koirat pystyy opettamaan kohtelemaan lapsia oikein, tule lapset opettaa kohtelemaan koiria oikein.koirilta lapset oppii elämän moniarvosuutta, arvostamaan elämiä, ja niillä on aina joku jota halia. koirat on lämpimiä ja vilpittömiä, ystäviä. niiden kanssa oleminen kehittää valtavasti lapsen empatiakykyä ja kykyä huolehtia muista. mein kundi (10kg) rakastaa hillua t:n (40kg) kanssa, ja siinä kyllä arvaa kuka ottaa damagea. ja mieluusti ottaakin. voi sitä riemua minkä pieni koirapaini saa aikaan. normaali-ihminen tuntee koiransa ja näkee kyllä jos tilanne on epämiellyttävä sille.  pienet ihmsen nakit valtavan koiran kidassa on meidän perheessä vaan hauskaa. kaikkien mielestä. toki koirat vanhenee ja niille saattaa tulla kipuja ja vaivoja, mutta myös niiden huoltajana mun pitää nähdä ne asiat, ja huomioida arjessa kanssa. että jos moiset hillumiset ei sitä enää kiinnosta, on kundi opetettava uusille tavoille.

koirissa on omat miinuksensakin tietty. ne tuo sisälle kuraa ja rapaa, lennättää räkää kattoon asti. kuolaa. sotkee vedellä. ne on joskus tiellä. yks vinkuu, yks urisee, yks sählää. ne tunkee päälle myös silloin kun haluaa olla hetken rauhassa. jos olisin itse saanut valita, en olis ottanut kolmea karvanaamaa. selitän kaikille aina että tää suuri lauma on ns. "uusperheonnettomuus", mutta kyllä mä niistä jokaisesta tykkään. ne on yksilöinä vallottavia otuksia erityispiirteineen, ja mun sydän laulaa hoosiannaa kun lenkitän niitä yksitellen. (laumana ei aina niinkään ;) )

tämä vaan siis lässynläänä muutenvaan kun teki mieleni kertoa. missään tapauksessa ei ollut lapsen syy, että koira tuli päälle. normaalin koiran kuula kestää jonkinverran yllättäviäkin tilanteita. ainakin sellaisen koiran jolla ei ole pelkotiloja, ja on tarpeeksi aktiviteettia. siihen miten tilanne ajautuu moiseen pisteeseen kun mun mainitsemassa tapauksessa, en edes nyt pureudu. koska se ei kuulu mulle. se kuuluu mullekin, että mulle rakkaalla ihmisellä on revitty ja ommeltu naamataulu. kipuja, tuskaa ja pelkoja. semmoseen mummolaan mä en menis, jossa saman episodin toistuminen on enemmän kun todennäköistä. täällä kotona jos koirien ja lasten kanssakäymiseen tulee ikäviä piireitä joskus, tilanne punnitaan tarkkaan, ja tehdään ratkaisuja sen mukaan. niin on elettävä kun on vastuussa sekä lasten että koirien hyvinvoinnista. tää on niiden kaikkien perhe.

p.s.
muru, totaalisena koiraihmisenä, sanoi että tommosessa kiinnikäymisasiassa vois kääntyä poliisin puoleen myös, ja antaa niiden antaa suositukset koiranomistajalle. mutta tuskinpa lähisuhteessa viitsii moista tehdä. meinaan jos se on naapurinkoira, joka tulee sun lasten päälle, ja joudut tilaamaan ambulanssin, tulee paikalle myös poliisi joka arvioi sit tilanteen. kuten männäkesänä naapurissa... en tosin tiedä lopputulemaa siitä episodista.

äst!

luulin että se etsivä nuorisotyö vaan hakee sen lusmun kotoa ja vie töihin!
hahahaa. olenpa hölmö!

tottakai ne tarvitsee ihmisen oman suostumuksen, mutta siis ottavat hänet projektiin mielellään.
pelko persiissä soitin veljelleni, mutta sainkin luvan tietojen antamiseen, ja se oikeen kiitti mua puhelun lopuksi.

oho. kumma maailma.
turha varmaan kertoa miten iloinen tästä olen, ja turha lässytellä mitä mun veli mulle merkitsee. ymmärrätte varmaan sen rivien välistä.

toivon tosi kovin että se sais rakennettua itselleen elämän. hyvä elämän.

nonni.
sitkumä vähän yritin säästää "huolettomuusrahaa" reissua varten, nii neki rahat sit söi auto.
350€ maksaa uudet iskarit.
plääh.... pakko se on vaan korjata jos jonnei meinaa ajella.
plääh.
plääh.
plääh.

se puhuu!

"mamma pajee täjje joujuut!"

- kuulitsä! se pyys "mamma paa tälle housut!"
- se sano kyl jotaki "söösyy"
- eikä sanonu, ku selvästi "housut".

- sano bambam "housut".
- "joujuut"
- hmh. siinäs kuulit. selvästi sano housut.
- hahah. sä kuulet mitä haluat kuulla. se sano "sössön" ja jotaki.

- aha. elä luuloissas. mun mielestä poika puhuu. kokonaisia lauseita.

meni syteen tai saveen...

viitaten muutama postaus taaksepäin...
tein sen. meni syteen tai saveen:

"hei!
kiinnostuin tuosta etsivästä nuorisotyöstä.

mielessäni on veljeni, vuonna xx- syntynyt koulupudokas, joka enimmäkseen kai makaa kotona vanhempieni luona "tekemättä mitään". veljeni on käynyt peruskoulun loppuun minun ohjauksessani (kotikoulua luokat 8. &9.), ja sen jälkeen hakeutunut ammattikouluun opiskelemaan sähköasennusta, mutta opinnot ovat jääneet kesken jo pari vuotta sitten.

näin hesarissa artikkelin työstänne, ja siksi käännyin puoleesi.
erityisiä yhteystietoja etsivän nuorisotyön projektiin en löytänyt, joten toivon että voit ohjata minua eteenpäin. toivoisin että veljeni saisi apua oman elämänsä rakentamiseen.

ystävällisin terveisin: mama"

mä ainakin voin aamulla katsoa peiliin ja sanoa "mä yritin".

pohjalla

tuleeks kellekään semmosia päiviä että itteensä ihan kyllästyy?
että kattoo aamulla peiliin ja aattelee että "hyi mä olen ruma." ja varmaan haisenki pahalle. ja ettei ole mitään päällepantavaa. ja että mihinkään ei kannata ryhtyä kun päin helvettiä menee kumminkin.

mulla on semmoi päivä tänään. väsyttää, vituttaa ja masentaa.  toi nainenkin joka täällä asuu on varmaan vaan kiltti, urpo tai tyhmä kun se viittii täällä ees olla.

voi tätä itsesäälin ja -inhon määrää.
huoh.
toiv huomenna peilissä olis toinen naama.

hullu maailma, koirat, ihmiset

saakeli. meni kylmät väreet pitkin selkäpiitä ja tukka nous pystyyn.
ystäväni soitti. kummipoikani naaman raateli viikonloppuna mummin koira.

voi jeesus mulla olis hirttänyt täysin kiinni, jos olisin joutunut koiraa lapseni naamasta irti repimään. miten sitä kestää ees tolkuissaan kymmentä minuuttia ambulanssia odotellen, kun kundin riekaleisesta naamasta lentää tolkuton veri? saati kun pikkujannun naamaa kursitaan sairaalassa kasaan, ja poika rukoilee ettei häntä enää satuteta? - alkaa ihan kummia itkettämään täällä moinen.

lopputulemaa koko episodista en edes käy avaamaan. korrektiussyistä. sanon vaan että mulla loppuis mummolavisiitit moiseen tyystin kunnes koira on päästetty autuaammille metsästysmaille.

samaa asiaa hiukan sivuten.
asia mihin kilahdin totaalisesti tälläviikolla yhden (mun mielestä mukavan ihmisen) ehkä tunnekuohuissaan lausuma, mun oikein- tai väärinymmärtämä (aivan sama mulle kuinpäin) asia.
sanon tämän /varotan, vielä kerran (vaikka ihminen saikin multa palautteen samointein):

jos käsitän (oikein tai väärin) jonkun asian uhkaukseksi mun lapsia kohtaan, sekoan täysin.
siis sekoan.
siis täysin.
(joku saattaa muistaa angstit taksikuskia kohtaan joka meinas mun lapset teloa. silloin mulla oli fiilis että mä tapan.)


...siis jos olen peloissani lasteni turvallisuuden puolesta, ei mulla ole MINKÄÄNLAISTA rajaa. toistan, EI MINKÄÄNLAISTA RAJAA.
siis mä olen täysin irrationaali, ilman rajoja ja vannon; vaarallinen.
ja varoitan vaan kerran.
myöskään mun ystäviä ei voi uhkailla. se on poliisiasia.

jos mun lapsia uhkailee. se ei ole.
viisaaksi neuvoksi muillekin.
jos ei ole hyvää tai älykästä sanottavaa, joskus kannattaa ihan aikuisten oikeesti pitää vaan turpa kiinni.
kaikkea ei kannata sanoa ääneen.

(...vissiin munkaan. mutta sanoinpa kuitenkin...) 

lähiömutsi köyhäilee

köyhäily on herkullista.
yritän vetää matalaa budejttia tän vkon, ettei sitten azoreilla tarvia.

tänään
kuullotin sipulia ja porkkanaa, maustoin ne punasella curryllä.
sitten lisäsin vettä ja luomutomaattimurskaa. ja punasia linssejä.
kiehautin 20 min. soseutin ja laitoin sekaan purkin kookosmaitoa.

NAM!
läks varmaan kaikilta viimosetki nuhanpoikaset ja multa melkei tajukin. oli meinaan niin hyvät sopat!
( ja hintaa ehkä noin 70 cent pär annos)

p.s. poikani puhe kehittyy päivä päivältä. sen lisäks että se osaa sanoa "mamma kato!" ja  "bambam tooni äi kaatua vattivalle" nii
tänään se taas kiljuu innosta "mamma povaa namnam!" (= mamma poraa ruokaa!) hahahaaha. ihana! miehen silmissä soseutin ja pora mätsää.

p.s. tein myös murun kutistamasta neuleesta itselleni hameen. aka. peffanlämmittimen. käy leggareiden ja farkkujenkin päälle. oi oi, on hieno! ja halpa! toisen roska on toisen aarre.

ja lärvi

...luulitteko että liiottelin. taas?
tässä pojan lärvi kun suurimmat kurat on pyyhitty pois päiväkotipäivän jäljiltä. (esim. silmistä!)

eikä kuva ihan anna oikeutta tälle kuranaamalle edes.
puhumattakaan siitä miltä vaatteet näyttää.
tai siitä että tytön naamassa on tulehtuneita rakkuloita! ilmeisesti näistä mutakylvyistä johtuen.
...missä oli kurahousut? - no naulakossa.
"kyl me laitetaan niille kuravaatteet ulkoillessa."
-jaa, no ei me olla huomattu.

ja mitä mä teen sille rutun naamalle?

pää

miten voikaan ihmislapsella olla näin ihanan pyöreä pää? toi sen tukka on kun jotaki liinakkojouhta. *

mä olisin halunnut antaa ton sen reuhkapehkon kasvaa, mutta yks pedanttipentti kävi siihen taas käsiksi kotiparturin kanssa. nyt varsinkin just herättyään kundi näyttää erehdyttävästi venäläiseltä katulapselta. mutta tukkamalli on nyt kuulemma sellainen, että nyt se siitä saa kasvaa reuhkaksi asti rauhassa.
ans kattoa vaan saako...

ääst. siirappia

ihana sunnuntai!
- kirpsakka pakkassää.
- auringonpaiste.
- lapset jotka leikkii keskenään.
- haukka pihapuussa ihasteltavana.
- luomulatte ja mintusuklaakakku.
- päikkärit alastoman naisen lämpimällä iholla.

ei voi enempää pyytää.
kukaan.

oon vaan niin hyvä!

murulla on aika harvinainen sairaus. ei niinkään vakavaa, mutta enemmänkin vittumaista. toisaalta tässä viimevuoden aikana kaks kertaa on tilanne kehittynyt siihen pisteeseen, että on joutunut sen hengen puolesta pelkäämään.

mä olen selvitellyt asioita ominpäin, ja vakuuttunut siitä että kyseessä on autoimmuunisairaus. viimeviikolla asia eteni alan spesialistille, ja se tuli mun kanssa samaan tulokseen. murun verikokeet lähti ulkomaille analysoitaviksi.

hitto mä olen vaan nii hyvä ko hoksottimet toimii, ja sinnikkäästi jaksan asioita selvitellä!

nyt toivottavasti muru saa oikeanlaista hoitoa paskamaiseen vaivaansa. ja näillä päivitetyillä tiedoilla selviää hengissä tulevasta nilkkaleikkauksestaan, eikä joudu kärsimään turhaan leikkauksen jälkeisistä kivuista, joita oikeilla lääkkeillä voidaan nyt ilman hengenvaaraa hoitaa.

mitäpä sitä ei tekisi rakkautensa eteen.
huoleksi jäi mahdollisuus äkkikuolemaan vääristä verenpainelääkkeistä, jos niitä joskus tulee tarvitsemaan. note to self: muista tarpeen vaatiessa kääntyä spesialistin puoleen, jos verenpainelääkkeitä joutuu murulle joskus tulevaisuudessa harkitsemaan. tätä asiaa ei voi jättää arvauskeskuslääkärin arvioitavaksi.

väliaikaista kaikki on vaan

voin kertoa että viishenkisellä perheellä on mukava asua asunnossa jossa ei ole tiskikonetta. neljä tiskauskertaa/vrk on ihan perussettiä.
keittiössä on myös olohuoneen hylly täynnä pajukoreja täynnä astioita yms, koska kaappitilaa on todella vähän. (huomioidaanpa sekin että 2/3 mein astioista on siskon kellarissa odottamassa uutta kotia.)

mukavaa on myös se, että pesukoneen luukku aukeaa noin 10cm. isoista ihmisistä ainoostaan mun koura on semmoi joka sinne hyvästi mahtuu pyykkiä poimimaan. en tiiä miten isokätisemmät ne pyykit saa sieltä ongittua.

ihana on myös keittön ikkunan äärettömän ruma muoviväreillä tehty "lasimaalaus" jota ei olla saatu irroitettua millään.

huonekalut ei myöskään meinaa istua uusiin nurkkiin millään. lastenhuoneen sisustus huutaa uutta hyllyä. millään en jaksais vaan lähteä tänne väliaikaiseen mitään ostamaan. ko ne ei sit varmaan istu taas uuteen.

olohuoneen hyllyn takana on ovi. mun antiikkiovi meinaan. hassuhan se siellä on, mutta ei kaadu kenenkään päälle. kaks ovea odottaa kellarissa "pöytäprojektia".

pitää taas soittaa isännöitsijällekin. patterit ei meinaan lämpene. vaikka niissä on uudet termostaatit niiden tilalla mitkä entinenasukas oli fiksuna irrotellut. isännöitsijä sais tulla myös tuomaan jonkun systeemin ruokailutilan katossa olevaan reikään. siinä siis on ollut lampunkannatin johtosysteemeineen, mutta entinen asukas vei sen mennessään. nyt katossa on johdokas reikä ainoostaan.

lattialla on myös makee nukkua, tiiättekste. ei tarvia pelätä putoavansa sängystä. mein makkari on vaan 180cm leveä. sinne ei nyt sängynrunko mahdu. patjan vieressä on murun opiskelukamat viinilaatikoissa, koska makkariin ei todella muuta mahdu.

kuivausrumpu on kiva mörisemässä ruokailutilassa. (se ei muualle mahdu.)

je!
"mä en tykkää asua täällä" sanoi muru.
"mä en tykkää asua täällä" sanoi esikoinen.
mäkään en tykkää asua täällä.

mutta tapani mukaan keskityn ilosiin asioihin:
a) täällä on 4 neliötä enemmän asuintilaa kun aiemmassa asunnossa.je!
b) tämän vuokra ei ihan kauheesti kukkaroa rassaa. je!
c) enää riipasun päälle 6kk tät lähiöelämää jäljellä. je! *

* eikä o niinku naapureilla. ostivat uuden valmisteilla olevan asunnon. vuokrasivat odotusajaksi kaksion. (perheessä vanhemmat + kaksi esiteiniä.) ensin uusi asunto viivästyy 6kk, sitten 1v, sitten 1,5v. mahtaa siellä pinna paukkua. ne siis ovat ostaneet asunnon 6kk ennen meitä, ja pääsevät siihen vuoden myöhemmin. onnea ja pitkää pinnaa kaksioelämään heille toivon. ei o herkkua moinen.

pimppimiehen onnenpäivä

hitsi.
me puhuttiin murun kanssa "happy feet"-elokuvasta. ajateltiin että mein pieni "pimppimies" (=poika joka rakastaa pingviinejä, ja kutsuu niitä hupaisasti "pimpeiksi") ilahtuis moisesta pläjäyksestä kovin.
nii eikös se tule telkusta alkuillasta.
hauskaa! 
mainiota!

me lähdetään kohta etsimään pop-up-kahviloita asuinalueeltamme, ja sen jälkeen iltaohjelma on selkeä: tarjoillaan "pimppimiehelle" elämyksenä oikea "pimppielokuva".  ja eväsretki olkkarinmatolla kaupan päälle.*



* esikoiselta oli kysytty parasta lapsuusmuistoa. se oli sanonut että eväsretket mamman kanssa olkkarin lattialla. HIIS! <3 samasta diggaa nää pienemmätkin marakatit. lauantai-iltasin me avataan teevee avaran luonnon kohdalla, asetetaan lattialle viltti, ja jälkkärikulhoihin pilkotaan hedelmiä ja muita herkkuja. toimii!

ei kukaan muu

että juu.
ei ollut stellalla "sitä" kipinää.
mä olen niin kaavoihini kangistunut, että haluisin vaan aina kuunnella niitä vanhoja hyviä piisejä. emmä osaa vielä niiden uusia, ja sit fiilistely katoaa. eikä tanssiakaan osaa/pysty.

toisaalta hyvä ettei niitä vanhoja kamalasti tullut. "aamun kuiskaus" on semmoi biisi mulle edesmenneen setäni takia, että joka kerta kun sen kuulen, alan parkumaan räkä poskella. niin tälläkin kertaa. onneks ripsarit pysy päässä.  

kivintä koko keikassa oli taas tuo muru.
se halus extempore metromatkalla* poiketa mun mutsille ja faijalle. siellä me kuunneltiin älppäreitä ja juotiin valkkaria mutsin ja faijan kanssa.
keikkapaikalle tultiinki sitten ihan viimetinkaan, koska jäätiin juttelemaan, kinaamaan, itkemään ja nauramaan keskenämme matkanvarrelle. keikka tosiaan oli mulle aika laimeahko kokemus, johtuen osittain varmaan myös siitä, että kokemattomana alkoholinkäyttäjänä vetäsin norjan kielen pikakurssin naistenhuoneessa kesken stellan setin.  ** 
kun keikka loppui, tanssilattia tyhjeni, lukuunottamatta yhdeksää pikkujoulujuhlijaa, ja mut sinne tempassutta murua. se pyöritteli mua taas semmoi pilke silmäkulmassa, että siskoni taisi myötähäpeästä liueta seuraavaan baariin.

taksikuskia selkeesti hymyilytti ,kun kotimatkalla kerroin murulle että arvostan sitä että se haluaa mua tanssittaa, ja että se saa mut edelleen tuntemaan väkijoukossa siltä, että meitä on vaan me kaksi. ja että mä rakastan häntä. ihan todella. rakastan.

stellaa vielä mukaillen kerron teille:
"ei kukaan muu, ei kukaan muu, oo kanssani kauniimmin."



* tässä kohtaa käytiin huvittava keskustelu mun ja faijan välillä.
faija vastaa puhelimeen: haloo!
m: missä oot?
f: himassa. missä sä oot?
m: metrossa. me tullaan sinne. 
f: kuka sä oot?

** tää on käyny aiemminkin. oltiin romanttisesti jamesbluntissa ystävänpäivänä. lämppärin aikana mä kävin halailemassa arabialaista. kahden viinilasin tähden. huoh.

ei tullu turpaan

"jumalauta mä saan tässä leikissä turpaani."

- et saa. ko mä en leiki.

keskustelumme stellan keikalta kolme vuotta takaperin.
meillä on kipinä tallella.
onkohan stellalla?
sen näemme illalla...

perussettii

eikö ole ihan perussettiä että lapsi nukkuu päiväkodissa unet aamupäivällä? ja että sille annetaan ruoka, kerran lisää ja joku lisäpala (eikä kuutta annosta ruokaa kerralla)? ja että nimetyt, omat vaatteet olis päällä kun ne noudetaan päiväkodin pihasta? ja että jos piha on yybermutanen, ni niillä olis kuravaatteet päällä? ne mitkä roikkuu siinä lapsen omassa naulakossa?
- ai on vai? ei mein päiväkodissa.

tänään kun muru vei mukulat aamulla, ja huomautti kurahousujen tarpeellisuudesta, sai se kitkerän kommentin siitä että "ai nii, ku sä oot se joka on nii tarkka noista vaatteista...."
ja päälle se huomautti että olis kiva jos kaksvuotiaalla olis tumput käsissä ulkona ko alkaa oleen vähän kylmä, niin vastinehan oli se, että se kun ei oikeen halua pitää hanskoja.

huoh.
anna mun kaikki kestää.

fokusoidu hyviin asioihin, tolkutan itselleni.

ihana lasku pojalla ollut tarhamaailmaan rakkaan siskon vanavedessä. pienessä ryhmässä, jossa oma ruttunaama on aina lähellä & lohduttamassa. sikstoiseen tarhamatka on ihana. 200m tarhaan on helsingissäkin luksusta. luomu-lähi-ruoka on mun silmissä kanssa plussaa.

nyt pitäis puolustaa näitä mein ostopalvelupaikkoja kunnanvaltuustoja myöten. tiiättekste. mä en nyt jaksa.  mua ei nyt kiinnosta. onneksi päiväkodin vanhemmissa on muitakin aktiiveja.

 

ettäs sen tiiätte, tukka.

tukka vaihtoi väriä.
esikon mielestä mun päässä majailevat sulat on hölmöjä. musta ei.
tyylikkyydestä viis. aina voi kolmikymppisellä olla tät omaa makua*, ettäs sen tiiätte.

(*mutsi sanoo että kaikilla on makunsa, toisilla vaan se sattuu oleen perseestä. ettäs senki tiiätte.)

tasan ei mee nallekarkit

ihan hyvältä tuntuu nää asiat näin isäinpäivänäkin.

itsehän olen valinnut lapsilleni isättömyyden tähän elämään, ja sen kanssa elän itsekin ihan hyvillä mielin.
"mulla ei o isää ollenkaan, mutta mulla onkin mamma ja mami!" ilmoittaa ruttunaama. toinen versio kuuluu: "mulla ei o isää, mutta mulla on ukki."

tasan olen kertonut miten hän on tähän maailmaan tullut. ja hän on asiaan tällähetkellä hyvin tyytyväinen. lääkäri on laittanut kiltin setän antamat siemenet mamman "vauvamuniin" (niinkuin hän asian ilmaisee.) ja sit mahaan on tullut hän. sitten leijonapoika.

psykologi aikanaan sanoi että noin 4-5 vuotiaana alkaa isäkyselyt, ja on hyvä että asiaa on mietitty valmiiksi, jotta itse tietää mitä lapselle lähtee puhumaan. psykologin mielestä olisi voinut kertoa että isä on sellainen tuntematon setä joka on antanut siemenet.

noh. isäasian pohdinta alkoi ruttunaamalla jo kaksivuotiaana, ja sille on alusta saakka ronskisti sanottu ettei sillä ole isää. tasan kun ei maailmassa mene nallekarkit. anteeks vaan. lapselle on kerrottu että jossain perheessä ei ole mummia, jossain ei sisarusta, jossain ei koiraa. on erilaisia perheitä. ja kaikki on ihan yhtä hyviä.

musta isä-sanana jo sisältää sellaisen henkilökohtaisen aspektin, joka jostain tuntemattomasta siemenenlahjottajasta puuttuu. toisaalta, lapsi olis varmaan muodostanut toki oman suhteensa koko sanaan omasta katsantokannastaan, mutta muut lapset välttämättä ei.

musta on liikuttavaa ja kunnioitettavaa että päiväkodissa mut vedetään sivuun, ja salaa suputellaan että mitens tää isänpäiväkortti. kiitos huomioivasta lähestymistavasta. lapsi on toki itse on jo muutamat vuodet osannut sanoa ketä haluaa isien päivänä muistaa.

asiat on nyt hyvin, mutta voihan olla että poikana leijona paiskaa isäasiat merkityksellisempinä mun naamalle muutaman vuoden päästä. mutta kuten alussa jo kirjoitin, itse olen valintani tehnyt, ja itse siitä saan vastuuni kantaa. luulen että suurin merkitys on sillä, miten asiat niille tarjoilee. säälimällä tässä ei saa aikaan kun surullisuutta ja menettämisen tunteen.

ja vaikka herramunjeeräsäsille isättömyys ja lesboperhe on kauhistus, mun lapsille tämä on parasta mitä ne tietää, ja parasta mitä ne voi tässä elämässä saada.


eniten henk.koht. pelkään ehkä sitä että teinixinä noi isättömät pistää mut tilille ja vetää porot nokkiinsa eikä suostu olemaan mun kanssa enää tekemisissä moisen itsekkään "mullehetikivaperheilmanmiestä"-asenteen vuoksi. johon psykologi sanoi että siitä on turha ressata, jos ne jotkut pultit vetää, niin ne luonnoltaan on semmosia, aihe sit vois olla mikä tahansa. vaikka se pinkki saamatta jäänyt merkkihuppari.

ko tasan ei mee maailmassa nallekarkit, toivotaan ettei noi penskat ole katkeroituvaa laatua... ko ne tuskin tulee sitä huppariakaan saamaan.

pimeä hetki

helkatti. luulin jo että olen päässyt mun irrationaalipeloista eroon. 
mutta eilen iski pimeä hetki. 


kuumeessa, räässä ja hengenahdistuksessa oleva poika määki pedissään noin kuudelta aamulla. odottelin tovin ennen kun ajattelin sitä hakea, ni johan se hiljeni. ilmeisesti siis levolle takaisin. 


mä olin tosi hämmästynyt siitä että se hiljeni. mut sitten tajusin että sillä on varmaan sikainfluenssa. ja tod. näk. se ei nukahtanut takaisin, vaan kuoli. samaan aatokseen päätin että siihen päättyy mun päivät myös. koska kukaan ei pysty elämään mun kaltasen ihmisraaskun kanssa sitten enää.


kun poika alkoi määkimään uudelleen, pimeä hetki meni ohi. 

jumalauta mulla on toisinaan sairas mieli. 
 

ekoteko

postiluukku naksahti viideltä iltapäivällä.
aateltiin että naapurit tiputti valituslappusen kun penskat on melskanneet koko päivän.
ni ei.
sieltä tuli päivän ekoteko.

vuokrayhtiömme näköjään piffaa biopussit asukkaille.

"kun lajittelet biojätteet tähän, aiheutat päästöjä vähän.
ennen samat roskat luonto riisti,
nyt ekoteko on helppo ja siisti."

mama kiittää!

lue ja ymmärrä

"Osa nuorista oireilee käyttämällä päihteitä itse liikaa, osa puolestaan on Sorvarin mukaan "läpeensä vahvuuteen sairastuneita". He huolehtivat päihdeongelmaisten vanhempiensa lisäksi usein myös nuoremmista sisaruksistaan.
Sorvari on erityisen huolissaan niistä pikkuveljistä, jotka sulkeutuvat huoneisiinsa pelaamaan konsolipelejä, kun äiti tai isä juo.
"He ovat usein täynnä raivoa. Miten tavoitettaisiin sellaiset lapset, jotka ovat niin pettyneitä aikuisiin?"
tämä hesarista.

totta.
ei mulla muuta.
satutti. itkettää.
jonkunlaista katkeruutta tuntuu myös sydämen tienoilla.

en mä ole niin vahva kun te luulette. 
oikeesti. 
oikeesti.

tämä päivä

ai saatana.
tänään mun piti olla naimisissa, ja matkalla roomaan.
no en ole.

sen sijaan mä olen kotona kireissä tunnelmissa, murun koulustressin ja oma typeryyteni takia. ja sen takia että "elämä on".
 pitää olla ajattelematta miten vois olla. ja fokusoitua selviytymään elämästä tälläisenään.

työsotkut sain selvitettyä, kollegani on herkkä, ja mä isosuinen. sille sana kiltti edustaa saamatonta tossua, mulle empaattista, ystävällistä ja rauhallista ihmistä. kun ei sanan määre ole molemmille ihan sama, niin ei ihme että napsahtaa. ja tiedän kyllä itse (kotona ja työpaikalla, omat heikkouteni ja kehityksen tarpeeni.) hoitajan päsmäyksen annoin mennä toisesta sisään. se ihan valehteli mulle päin naamaa, ainoona tarkotuksena pompauttaa mua kun luulin tietäväni ja osaavani jotakin, ja tein ylemmältä taholta tuleen määräyksen mukaan. sen voi jättää täysin omaan arvoonsa. 


opiskelijapoika on kiva. semmonen vanhan ajan fiksu ja kohtelias nuorimies. käski vaan mun hengitellä välillä. oon opastanut suuni kuivaksi jo ennen puoltapäivää. ajattelin kauhulla että se on joku perässävedetävä sääliö, mutta oppivainen ja reipas onkin. rasituksen sijaan sen ohjaaminen on kivaa vaihtelua arkeen.

silti mä olen hieman katkera ja hapan.
mutta näillä mennään.

paskaa niskaan

eilen oli kyllä elämän kurjuuden maksimointipäivä.
ensin yks pahansisunen ja teräväkielinen hoitaja päätti vähän junttaa mua omilla opeillaan, ts. nolasi aivan täysin opiskelijan silmäin alla.
heti tästä toivuttuani kollegani halusi pitää palaverin mun kanssa, ja ripitti mua suorasanaisuudesta, hänen varpailleen tallaamisesta, ja siitä että olin haukkunut häntä "kiltiksi"... 
öööh ?
(tässä kohtaa jo katkes kamelilta selkä, ja työpaikan wc pysyi varattuna hiljaisen tyrskimisen ja itkunhillinnän näyttämönä ainakin puoli tuntia.)

sittenpä läksin esikoisen vanhempainvarttiin, kerkesin ajoissa luojan kiitos! väärälle koululle. (saatana että teki mieli ripustautua vieressä kasvavaan lehtikuuseen ja jäädä sinne.)

sitten tulen kotiin, jossa vastaanotto ei ollut kovin suotuisa.
sitten ruttunaama vetää tuhannen kilarit, ja onnistun jättämään sen sormet oven väliin siinä tuoksinassa.

paskamutsi mikä paskamutsi. ja työntekijä. ja puoliso. ja paskaihminen.

päätin iltalenkin jälkeen sanoa hyvästit tälle päivälle, vedin peiton silmille jo kahdeksalta (nähdäkseni painajaisia joissa murun käsi leikkautui irti, enkä osannut/pystynyt sitä edes sairaalaan toimittamaan), ja neljältä aamulla sit heräsin tähän päivään.

tässä ollaan. ei kai se auta kun kaapasta paskat niskasta ja yrittää uudelleen.

tule hyvä päivä, tule hyvä päivä. pliis, ihan totta, tarvitse yhden hyvän päivän nyt tähän väliin.

toinen lappu. kolme vuotta.

löysin toisenkin lapun.
marraskuulta 2008

"apulannan keikalta oli hienoa lähteä nukkumaan. kun tiesi että joku odottaa...
joku joka tekee ruisleivän.
joku joka on ostanut mulle hammasharjan.
joku joka kuuntelee.
joku joka puhuu.
joku joka silittää.
joku joka on korreti ja etenee hitaasti.
joku joka ymmärtää.
joku joka huolehtii.
joku joka osaa suudella niin, että sukat pyörii jaloissa.
joku suloinen. "

tänään, 3 yhteistä vuotta.
huoh. <3

meille kuuluu tasottunutta poikaa, kilahtanutta tyttöä.
esikoinen odottaa innolla toista muuttoa. printtasin sille askarreltavaksi muutaman pohjapiirustuksen tulevasta asunnosta. innostakoon itteään lisää.

poika on yllättäen alkanut puhumaan enemmän. "lisää" se kiljui naapurissa pizzaillallisella.
- oho, se sanoi selvästi lisää! intoilin.
- no nii se sano viimeviikollakin kun oli täällä. kertoi naapuri.
jaahans, menny mammalla vähän ohi moinen.
- mamma! leijona sanoo omalla kielellään mua tyhmäks! huuti ruttunaama. kun tarkkaan kuuntelin, niin joopa! jätkä hoki "tymmä, tymmä, tymmä" kun ei saanut siskolta lelua ottaa. ihanasti.

ruttunaama on vuorostaan alottanut parkumisen. (hitto onko sen määrä täällä vakio? olisko seuraavaks sit mun vuoro heittää kuppi nurin?) mä luulen että sitä stressaa olosuhteiden muuttuminen. se on niin rutiineihinsa, ihmisiinsä ja asioihinsa jumitutunut ipana kun olla voi. vaikka se oli ainoa joka tähän läävään tullessa huudahti: "voi miten valtavan ihana koti! paljon parempi ku edellinen!" nii tuntuu että sillä ressilevelit paukkuu, ja kaikki mahdollinen itkettää.

huoh.

murulla on pian tentti, toivon että sen jälkeen ressi helpottaa, ja päästään hiis-fiiliksissä juhlimaan vuosipäivää.

p.s. paruin mä jo perjantaina oikein olan takaa. ikeavitunkerrossängystä puuttui yks jalka. sit soitin sinne asiasta ja aloin itkemään. poika oli vastaanottopäässä ihan raasu. ja kun muru seuraavaks otti puhelimen ja soitti uudelleen samalle pojalle reklamoidakseen "palvelusta", niin poika tais olla vielä enempi raasu... (maksettu kalliimpi kotiinkuljetus, osa puuttuu, itse haettava jos ei kahta viikkoa halua odotella.) 
p.s.2. mä sitten raivolla lauantaina kasasin se toisen osan kerrossänkyä (sen missä oli kaikki osat). yksin. ihan itte. hermo meni, ja sormet. mutta sänky tuli. siellä ruttu veteli unta äitinsä tekemässä sängyssä tyytyväisenä. siitäs saitte!

haluaa

löysin "haluaa" listan jostain aikojen takaa tässä muuttaessa. aina kannattaa haluta, koska joskus saa ne asiat mitä toivoo:
(alla alkuperäinen lista, ruksi saatujen asioiden perässä)

- rakkautta, hellyyttä huolenpitoa [x]
- raskauden, vauvan [x]
- koiran nimeltä arttu [x]
- pullojukkapuun
- mustan ulkoilutakin [x]
- stellan keikalle [x]
- kylppärin kalusteet [? mitähän mä tällä oon tarkottanu...]
- rutulle tarhapaikan [x]
- kolme vanhaa ikkunaa [x]
- pussilakanoita [x]
- punaista ja turkoosia teemaa
- uuden puhelimen [x]
- kameran [x]

onko ollu pienet ja vaatimattomat toiveet?
hällä sen väliä, ihana löytää moinen lappunen, ja huomata että ihania asioita tapahtuu.

lukemisia

muru lähti hakemaan vanhoja poikia anoppilasta.

ja jäi sinne viikonlopun yli lukemaan seuraavaan tenttiin. aika rankalta tuntuu tästä sivusta seurattuna tuo opiskelu. ihan hirveästi tehtäviä ja luettavaa, ei ole murua kotonakaan paljoa näkynyt, kun se joutuu sulkeutumaan johonkin soppeen kirjansa kanssa melkein joka ilta. kasautuvat tehtävät ja päälle puskevat deadlinet aiheuttaa painetta joka tuntuu mulle asti.

noh, nyt sillä on ainakin viikonlopun lukurauha.

ja kolmen viikon päästä me ollaan azoreilla. mä varaan sinne sit mukaan monta pokkaria, siltä varalta että sen aika kuluu tenttikirjojen parissa....

läävä

enää on kateissa mun sukat ja housut.

hyvin on saatu kamoja paikoilleen. ottaen huomioon että ollaan päivät muualla sorvien ääressä, ja täällä hilluu kaksi vajaa metristä villipetoa ilta-aikaan kun niitä tavaroita pitäisi saatella paikoilleen.

emmä tiedä miten muut asuu, mutta kyllä juu ei tämmönen asunto kaikkine kommervenkkeineen sovi mulle ollenkaan.

mä joudun taas isännöitsijälle soittamaan, ja saattaa puhelussa olla lievä ärtynyt sävy..

sen lisäksi että edellinen asukas on asunut suht likasesti, ja jättänyt lähtiessään siivoomatta, on se jättänyt partsille ja porraskäytävään kamaa. tukkinut wc:n lavuaarin, polttanut loisteputket keittiöstä, rikkonut roskavaunun, rikkonut ovenkahvoja ja lukkoja, ruuvannut pattereista termostaatit irti ja hävittänyt osan avaimista.

jepjep.

onneksi kamala läävänkatku oli poissa kun tulin töistä. mua ihan oksetti alkuun tulla asuntoon jossa haisee. nyt täällä tuoksuu meidän koti, meidän vaatteet. ja omat kamatkin kun alkaa olla paikoillaan, niin tunnelma on aivan eri kuin ekapäivinä.

muru kertoi että uudessa kodissa on jo seinät pystyssä. otin yhteyttä alueen päivähoitoon, ja tilasin muuttofirmoilta tarjouksia. ei mulla ole kiire täältä pois, mutta kuitenkin.... valmistaudun. hyvissä ajoin.

ihana kaaos!

- rakas, missä on deodorantti!? entä hiusharja?
-ootsä nähny mun sukkia? ja missä pussissa oli ne lasten vaatteet? olis jo kiire duuniin!
- mamma! mis olis urkkatoppeja, mulla on liikkaa?!
- onks tät kaappia pesty? voiks tänne laittaa jotaki?
- mihin me laitetaan nää astiat? kaappitila loppu jo....
- hei, älä pese hampaita siellä vessassa, hana vuotaa!
- ehtiskö ton kerrossängyn kasaamaan?
- hei! ne ei ole leluja, menkää omaan huoneeseen leikkiin vaikka aarteenetsintää! kyllä sieltä jotaki leluja löytyy!
- se on ruuvimeisseli. anna tähän. äläkä ota sitä sahaa! 
- mihis nää koirat menee nukkumaan?
- missä se hyväpussi on? särkee selkää ihan v*tusti.
- entä särkylääkkeet?
- tiskaa ne astiat heti! huomaatsä ettei tääl o tiskikonetta.
- miten tää liesi toimii???

- nostetaaks toi väliovi paikalleen ennenko joku kaataa sen päälleen?
- entä mihin me laitetaan nää sun muut ovikokoelmat?
- voisko joku asentaa telkan? jos lapset sais hetkeks istuu paikalleen...

huoh. kyllä. kyllä kotona on kivaa!