juttuja ja vappua

- leikkasin spanielin jalkakarvat. en tajua mitä spennailin näinkin kauan, mutta koiran hoito helpotti tuhannesti. sillä on ollut sellaset alf-tyyliset pentukarvat jaloissa, mutta nyt ne on historiaa. mun trimmaustaidolla piski näyttää koiramaailman kummajaiselta, mutta nyt kyllä käytännöllisyys kulkee kaukana kauneuden edellä. plussana asiassa on ollut esikon hervoton naureskelu aina kun se näkee koiran.

- poikulin kuherruskausi soseiden kanssa on ohi. sitä rupeaa selkeäsi korpeamaan erilaisten mössöjen lappaminen sen suuhun. hushiiteen se sylkee outoja makuja. tissimaitokin on vähän out, kun ei laiskiainen millään jaksa imuttaa tarpeeksi tehokkaasti, ja sekös on hermostuttavaa. sekä mammasta että pojasta.

- hääasiaa on puhuttu eteenpäin. keskustelut on jäissä sukunimiasian kanssa. muru ehdotteli mulle sen sukunimeä, mutta mä en omastani luovu. enkä kai voikaan, kun muita huoltajia vailla olevat lapset jäis ehdottomasti mun nimelle, niin mulla ei voi olla muuta nimeä. murun etunimi kuulostaa hassulta mun sukunimen kanssa, mutta niin kuulostaa muutkin variaatiot. että se ei ole mikään peruste. kyllä korva tottuu.  ukkini on aikanaan ollut tosi harmissaan sukunimensä "kuolemisesta" koska sen perillisiä oli suomessa vaan kymmenkunta tyttöä. meitä ei  edes ole muita kun omat porukat, ja ihanalle ukille uskollisena kaikki muut tytöt on pitäneet tyttönimensä. niin aion minäkin. muuten murulla on omat suunnitelmat miten hääjärjestelyt toimitetaan, joten löin sille vaan oman budjettini ja ehdotukseni tiskiin ja odotan seuraavaa askelta. saa nähdä koska asian tiimoilta jotakin tapahtuu. lasten huoltoasiat odottaa myös selkiintymistä. haetaanko oheishuoltajuutta, vai odotetaanko rekisteriä ja adoptiota... senkin näyttää aika. tuntuu tosi villiltä ajatukselta että nuo lapset olis ihan virallisesti mein yhteisiä. pelottavaakin se on. mä olen niin omapitäväinen ja tottunut hoitamaan asiat "itse", niin mitähän käy jos/kun toisella on virallinen oikeus päättää, huoltaa ja hoitaa. jännä nähä.

- tänään on myös päivä jolloin siirryn omissa kirjoissani paskamutsikerhoon jälleen kerran. vien lapseni yöhoitoon. ja stressi on melkoinen. kummitätini, joka on samalla mytyn kummitäti, ottaa lapset luokseen, jotta saamme murun kanssa viettää vappuaattoiltaa kaksin. ruttunaama on iloissaan menossa, ja on ekstratyytyväinen kun veli vekkuli seuraa peesissä. uskon että tätsy pärjää hyvinkin, niin kauan kun maitoa ja velliä pojalle riittää. mutta entäs minä??

- ja vielä palaan aiheeseen johon ei mun pitänyt nokkaani lykätä. ilmeisesti etäterveiseni eivät menneet tätä kautta perille, niin vielä kaakatan aiheesta lisää. eksäni nyksä voisi nyt ihan ottaa rauhan ja levon, ja lopettaa asioiden härkkimisen ja vatkaamisen. myöskään kaupungilla ei tarvitse huudella kuinka katkeria ja vihaisia ihmisiä me olemme, koska asialla ei ole todellisuuspohjaa ollenkaan. on aika omanapaista olettaa että olemme kiinnostuneet, tai tässä arjen ja toistemme pyörittämisen keskellä, jaksaisimme edes välittää muiden asioista. muru on vetänyt oman linjansa ystävyydelle tiettyjen periaatteiden takia, ja asia nyt vaan on niin. ainoa joka sen päätä voi edes yrittää kääntää, olen minä. ja kukaan ei ole multa sitä pyytänyt. mutta siinä vaiheessa kun mun läheisistä aletaan epätotuuksia huudella tai sitä käydään mustamaalaamaan sen jääräpäisyyden tai periaatteellisuuden vuoksi, alkaa mulla keittää. ja sitten tämä asia alkaa olemaan myös MINUN asiani.

- mua raivostuttaa nää lesbojen pienet piirit, ja mua raivostuttaa ihmiset jotka sotkeutuu asioihin jotka ei niille kuulu. edes kermaperseiden ei tarvitse saada elämässään kaikkea, kuten ansaitsematonta ystävyyttä. ei sillä että mun mielestä mitään rikollista taikka tyhmää olis tapahtunut, mutta ainiin, eihän MUN mielipidettä mihinkään oltukaan kysytty. että jepjep. pyörikää te piireissänne, ja koittakaa ymmärtää se että meille eräille ihan riittää toisemme, ja omat ystävämme.

- ja p.s. kesken ravintolaillan, kun viimein olemme kahden liikkeelle päässeet, ei asiasta kannata tulla mua haastattelemaan. murua ei ensinkään, mutta nyt ei myöskään minua. olen puhunut. nyt vaikenen.

ja kaikille äskeisestä osattomille: iloista vappua täältä omatekosiman, peppipitkätossun ja herrahiiren valtakunnasta. serpentiinit on viritelty ja ilmapalloja puhallellaan. vappuvapailla meillä paistetaan munkkeja, syödään naksuja, piknikeillään ja kannetaan paskaa*

* aiheesta lisää myöhemmin, osiossa kasvimaa :)

maalainen kotona

tässä lupaamani postaus liittyen maalaisiin. tai tarkennettuna maalaiseen.

koska muru on kotoisin pienestä kaupungista, ja minä helsingistä, on mein vastakkaisiin tapoihin ja tottumuksiin hyvä selitys. toinen on se maalainen ja mä se kaupunkilainen.

tänään taas päästiin aiheeseen kun lakanat tuli kuivausrummusta. mä vedän ne, ja käärin rullalle patterin päälle. näin on kaupunkilaisemännät töissä suositelleet. muru levittäis narulle ja mankelois. joskus myös viikkaan ne henkareille. sepä on maalaisesta perin villiä touhua.

maalainen pesee maanisesti pyykkiä. koko ajan kone laulaa. se on väriopillisesti tosi pedantti. jos ei "vihreiden" koneelliseen tule tarpeeksi, se ronkkii kaikki mahdolliset vaatejemmat saadakseen täyden koneellisen. kun se kuuli yhteenmuuttaessa että mun värijako pyykeissä on tummat ja vaaleet, se vaati saada asunnon pyykkivastaavan roolin. sopii mulle.

maalainen tekee tosi hyvää perusruokaa. ja julmettuja määriä. meillä syö usein oman väen lisäksi yhdet tutut/ateria. huippu oli kun ruokin mein oman perheen ja puiston muksut + yhden ylimääräsen äidin murun tekemällä jauhelihakastike-pasta-hässäkällä.

mä ostan kalliimpia ruoka-aineita ja vähän kerrallaan. mm. soijajugurtti, luomumaito, täysjyväpasta ja kalliit juustot ja suklaat saa maalaisen tuhahtelemaan mulle. kun sais niitä kuulemma halvemmallakin. idut, linssit ja erikoissalaatit on sen mielestä kaupunkilaisten kotkotuksia. sushia mä olen saanut sen maistamaan. painostamalla.

maalaista ihmetyttää mun tapa käydä stockalla, ja maksaa muutenkin hyvästä palvelusta ja joskus jopa fiiliksestä. myös kaikki pikkuputiikit saa mun ostofiilikset liekkeihin. maalainen ihmettelee sitä, että jos tuotteet saa halvemmalla muualta, niin miksi hitossa mä väkisin maksan "liikaa", ja miksi joitakin juttuja pitää edes ostaa? uniikit lastenlelut ja vaatteet aiheuttaa maalaisessa kovaa päivittelyä. nykyään mä osaan jo kätevästi poistaa niistä hintalaput ennenkun esittelen ostoksia tai "löytöjäni" sille. se ei myöskään ymmärrä mun kirpputoreilua. miten ihminen joka maksaa toisesta lelusta putiikkiin 50e, ostaa seuraavalla viikolla jonkun kuluneen lelupimpulan kirppikseltä hintaan 0,5e? no helposti, mulla on tietty linja, vaikkei käytännönläheinen maalainen sitä selkeesti huomaakaan.

vaatemaut ei ihan meinaa osua meillä yksiin. molempien mielestä lasten pitää olla siisteissä ja ehjissä vaatteissa. kaupunkilainen pukee ne rennosti boheemeihin kierrätettyihin vaatteisiin. maailainen (omasta mielestään ainakin) hiukka tyylikkäämmin.

maalaisessa sen rennonletkeän elämänasenteen, hyvän huumorin, hellyyden ja huolenpidon lisäksi kivaa on periksiantamattomuus, jota huonoina päivinä kutsutaan jääräpäisyydeksi.

maalainen on myös ahkera ja säntillinen, siinä missä minä hiukan boheemi ja höhelö.

voihan olla että nämä listaamani muutamat eroavaisuudet riippuu myös kasvatuksesta, tai vaan luonne-eroista, mutta huumoria saa peliin, eikä erilaiset tavat hierrä, kun ne voi laittaa maalais-kaupunkilais-vastakkainasettelun piikkiin.


(p.s. murun "maalainen" äiti sanoi muuten just syntyneelle vauvallemme että menepä "iskän" syliin. tarkoittaen murua. vanhakantaista rooliajattelua vai maalaisten yksinkertaisuutta, vai ihan lipsahdus? en tiedä. mutta kaupunkilainen älähti.)

kasvimaamania

me nyt on päätetty ottaa se kasvimaa mitä meille tarjottiin. suurena innoittajana on toiminut maapalan uskomattoman hyvä kuosi, ja naapurinrouvien ehtymätön innostus asiaa kohtaan,letkeä insinööri ja hänen rouvansa ovat kerrassaan ottaneet asian omakseen. mukaan he ovat napanneet ystäväpiiristään yhden miespuolisen helsinkiläistyneen kuopiolaisen.

homma etenee insinöörin määrittämin marssiaskelin. sähköpostiin tupsahtelee infoa kasvimaa-tapaamisista, suunnitteluilloista, toivekasveista sekä aikatauluista.

tänään aamulla käytiin yhdessä marssimassa "tiluksilla", tutkimassa istutuspenkkien kuntoa ja analysoimassa mitä maa jo tällähetkellä kasvaakaan.

ilokseni palstalla on suurensuuri mustaherukkapensas (ihan parhautta!) ja raparperin taimia. sitruunamelissan bongasin, samoin ruohosipulia ja vihersipulia. kävimme myös paikallisessa kasvimaa-kaupassa hankkimassa ensimmäiset siemenet, alkukasvatusruukut (maatuvat) sekä kasvatusturvetta. askartelin kotona vielä hesarista muutaman ekologisen alkukasvatusastian. (biojätepussi minikoossa.)

koska ensimmäiset yrtit pitää saattaa kasvun alkuun huhtikuussa, pidämme tänään alkukasvatusistutustalkoot... ettei nyt ihan viimetinkaan jäisi.


nyt kun vauva nukkuu, mulla on aikaa suunnitella palstajakoa ja muuta kasvimaniaan liittyvää. taidan ottaa ihan taiteiluvälineet esiin ja pistää parastani kehiin. saa nähdä kuinka selkeä suunnitelma tästä syntyykään perinteisellä paperi-värikynät-metodilla. onneksi mulla ei ole mahdollisuutta power-point-esityksen rakentamiseen. mistä vetoa, niin insinööri tulee läppärinsä kanssa illalla ja sillä on laadittuna joku kasvu- ja kitkemisaikatauluhässäkkä excel-taulukoineen... ;)

päässäni soi jostain kumman syystä:
"äidin kasvimaalla, raparperin alla, sammakolla koti oli kultainen..."

kesä ja kasvimaa, täältä tullaan!

rullaa

nyt rullaa hyvin. jo ties monetta päivää. se on huisia kuinka sitä aina tekee olettamuksen "no nyt tää on aina tällästä." (helppoa tai vaikeeta), kun tosiasiassa tilanteet muuttuu päälaelleen aika ajoin kuitenkin.

poikuli maiskuttelee soseita tyytyväisenä, noin 2tl/kerta. ja illalla ottaa velliä tissinsivuun. rintamaitoa tarjotaan edelleen kaikkiin kitinöihin, mutta poika sitä tahtoo syödä ainoastaan kun herää päikkäreiltä. yösyttöjä on kaksi, kello 23 ja 3.

poika juttelee, ilkamoi ja ottaa kontaktia. sillä on suuri repertuaari erilaisia ääniä ja ilmeitä, joita se esittelee erimoisissa kombinaatioissa. sulosinta on musta hervoton naurunrätkätys kun kutsun sitä nakiksi. ja sellanen analyyttinen ilme naamalla tilitetty "wääh,bä,bääh" joka tulee kuuluville sisäänhengityksen mukana. ja tietty aito ilahtuminen kun se saa ystävällisellä huutelulla jonkun ilmaantumaan lähettyville.

se tarttuu apinan lailla kiinni muhun roikkumaan kun olen vieressä. kun vauvaa harmittaa, se määkäsee pienen lampaan lailla, ja alkaa sitten vinkua kun pieni porsas. karjuhuutoa tulee oikeestaan vaan siinä tapauksessa jos naama kolkkaa konttausyrityksissä lattiaan. tyyppi on saanut lisänimen "hosuli" koska se on jatkuvasti jonkunsorttisessa liikkeessä. viuhtoo, huitoo, heiluu, ryömii, pyörii, heiluttelee, pomppii.

ihmeelliseltä tuntuu edelleen että olen saanut aidon ihmisen, uuden persoonan ja paljon rakastettavaa elämääni. mä olen siunattu saadessani hoitaa ihmisen alkua, seurata sen kehitystä, saadessani rakastaa sitä täysiä ja saada siltä kiintymystä takaisin. ja upeeta musta on myös se että osaan nauttia tästä ajasta, ja tiedän kuinka ainutkertaista tää on. vaikeuksineen, uniongelmineen ja onnenmuruineen. mun rakkaus tuota lasta kohtaan ei ole mun tai sen unenlaadusta kiinni, mutta jaksamiseen ja siihen omaan pärjäämisen tunteeseen ja itsenirakastamiseen noiden perushoidollisten asioiden onnistumisella on iso merkitys.

parisuhdekin alkaa oleen normitilassa. mä jo kiivin täällä seinille kun murulla on ollut horatiokausi päällä. iltasin se on kireiden leukaperien välistä just just pystynyt murisemaan  "...joojoorakastanrakastan...eikämuamikäänvaivaa..." eilen oli aika laadukas parisuhteenpalautusilta. yli puolenyön meni aika jutellessa ja musitellessa. mua riipineet ristiriitaset paineetkin helpotti kummasti kun sain niistä rauhallisessa tilanteessa puhuttua. olen itsestäni jopa ylpeä. olen löytänyt räiskähtelevän kuoreni alta kivan ja rauhallisen sovittelijan, joka punnitsee sanansa huolella ja yrittää positiivisen kautta. en olisi entisissä elämissäni voinut kuvitellakaan tälläistä kokevani itseni kanssa. muutenkin tuon ihmisen kanssa asiat on niin uutta. sille mun on helppo puhua kaikesta, ja vaikka tulisi riitaa, niin sillä on harvinainen kyky myös riidan keskellä sanoa positiivisia asioita.



ja pakko vielä tunkea nokka muiden asiohin. etäterveisinä täältä, että kyllä eräs tietää millaisen ihmisen kanssa on tekemisissä. että älä nyt sössi kaikkea, kun ei ole tarpeen. täällä kaikki hyvin ja onnellisesti. toivottavasti sielläkin. tän henkilökohtaisemmin en sekaannu tähänkään asiaan. mä olen kattokaas jo aikuinen, ja mulla on oma elämä. ha det bra allesammen.

hyvät unet, parempi mieli

on se uskomatonta miten hyvä mieli voi olla, kun päätyönantajaltani, pikku poikaselta tulee "normipalautetta". eli unessa pysyy. miten se voikaan olla niin merkityksellinen asia? nyt se vaan on niin.

yösyötöt on vähentyneet viimeaikojen 6-10:stä kerrasta kahteen. tuntuu hassulta. poikaa on myös kivompi nukutella omaan sänkyyn, kun yrittelyä on kerta tai kaksi, riippuen siitä miten itse pysyn yösyötöissä hereillä. huutoa ei sängyssä öisin tule, jotekin se juttelee ja jalkojaan heiluttelee jos ei uni tule heti. pyrin olemaan koskematta tai hötkyttämättä sitä, että se tosiaan oppis nukahtamaan ihan itse. (niinkuin iltaisin, ja nykyään päivisinkin tapahtuu.) viimeyönä makasin alkuyöstä hereille kuunnellen rakkaitteni unituhinoita, ja keskellä yötä tunnin sohvalla (hymy naamallani) kuunnellen pojan pikkusia unijutteluja jotka makkarista kantautui mun korviin. ja olin onnellinen.

ehkä tuo kiinteiden aloitus on täyttänyt laihulin mahaa niin ettei tarvitse olla hysteerinen ja voi rauhassa nukkua. aika näyttää kauan tätä kestää tälläsenään.

motivaatio kymppi, ja itsetyytyväisyys samoin.

ostosteluralli

innostuin shoppailemaan viikonloppuna.

ekologista tottakai. tässä saalis kierrätystehtaalta ja kirppistapahtumasta.

olen iloinen, olen eko.

sopivat ponkut pikku rinsessa ruttunaamalle.

pisama designin lompakko mammalle.

belovedin lahjapaketti äitienpäiväksi...

..sisältää nimikoidut hopeat.

veikeä siilikamu veikalle, beloved.

kirppislöydöt "koko hertsika on yhtä kirppistä"

- tapahtumasta. leluja ja body vauvalle, apina pepille,

kirja ja muistipeli rutulle, noin 4e yhteensä.

vielä lähikuvassa ihana vanerinen muistipeli,

fasun peltilaatikossa.

täydellinen

"ei maailma kauniimpaa synnyttää voi,

oot täydellinen."

piti se tääki päivä elää!

joku on nukuttanut tänään pojan 3 kertaa unille ilman huutoa.
joku on tänään viettänyt ilosen päivän auringossa.
joku on kestinnyt kivoja vierailta, kuullut kauniita sanoja ja hauskoja juttuja.
joku on katsellut onnellisia leikkiviä lapsia.

joku on tuntenut itsensä päteväksi mammaksi, hyväksi ystäväksi, onnelliseksi perheenäidiksi.

jee. piti tääkin päivä nähdä.

happyhappy joyjoy!

maissin maistelu ja sen seuraamukset

eilen töräytin poikulille eteen lautasen ja siihen lusikallisen maissisosetta. hienosti herra levitteli soseen murun käsille ja siihen lähiympäristöön. avustin muutaman nokareen poikulin suuhun, ja namsnams se makusteli ne mahaansa. ei mitään perinteistä sylkemisefektiä. taitaa olla ihan hyvin ajoitettu makustelukokeilu.

se mitä en tehnyt, oli antanut sille disflatyliä ehkäisemään mahanpuruja, ja siitä maksettiin sitten yöllä muutamalla pierujen tahdittamalla itkurallilla.

aika kovat paineet saa aikaan pojan yöitku ja natina yhdistettynä umpiväsyneen murun unisteluyrityksiin, murun, joka on kääntämässä rytmiä yöstä yhdessä vuorokaudessa päivävuoroa varten.

puuh, me selvittiin maissin seuraamuksista ihan hyvin. murusta en tiedä, koska se lähti duuniin ennen kukonlaulua.

pikkupoikuli meni ekoille "päiväunille" jos seitsemältä aamulla.

jahka se tuolta heräilee, lähdetään kaapelille tsekkaamaan kierrätystehdas. olin sopinut vanhempieni kanssa että vien himpulat sinne aamuksi, että saan tovin kierrellä itsekseen. isäni soitti eilen että äitini ei kai osallistu lastenkaitsemiseen, mutta hän katsoo kyllä, kun on niin sovittu. että monelta ollaan tulossa, jos aamusta niin hänpä ei vedä perjantaikännejä sitten. hurraa, hienoa. miten tää onkin aina yhtä juhlaa. eli kaapelille menen yksin jos isän kunto on mitä on luvattu. jos ei, niin ei. kiva matkata kaupungin toiseen laitaan asiaa arpomaan.

edit.
ylläripylläri. mutsi oli hyvillä fiiliksillä ilosena odottamassa lapsia ja kaitsi niitä kierrätystehdasreissuni ajan. antoi vielä hoitovinkkejä ja kannustusta mulle kaupan päälle ennen kotiinlähtöä. daddy-paskiainen oli lähtenyt ottamaan "muutaman oluen". paskat ja hyvä näin. samaan aikaan. ihme väkeä nuo.

lähtemisen sietämätön vaikeus.

yksikätisen elämä on helppoa.
jos osais handlata asiat yhdellä kädellä, ei aamulähdöissä tarvitse kuunnella kiljuvaa poikulia. aamusta se on niin tiltissä ja väsy, että karjuu minne ikinä sen laskeekin.
eli, jos haluan stressivapaata lähtemistä, on poikaa roikotettava toisella käsivarrella. ja jos vispaaminen tai hötkyttely onnistuu, sen parempi.

yksikätisesti pystyy:
- auttaa kolmivuotiasta pukemaan. 
- harjata sen hiukset (jos ei ole takkuja). ja hampaat.
- harjaamaan oman tukan ja laittaa deodoranttia. pukemaan myös, tosin akrobatiaa se hiukan vaatii.
- vaunut saa siirrettyä kaksi kerrosväliä ihan kevyesti.

- omaa tukkaa ei saa laitettua, eikä huivia kaulaan sidottua, vaikka viimeksimainitussa musta on tullut jo suht pätevä, eli sen voi siirtää osattavien listaan.

lähtemisiin saa sopivasti haastetta lisättyä yhdellä nukkuvalla murulla. (juuri tullut yövuorosta.) ja sillä aamuäkeällä, kiukuttelevalla ja joka asiasta itkevällä kolmivuotiaalla, joka pitäisi ottaa mukaan.

viimeistään pihalla on sellainen olo että kohta menee närvi. poikuli vaunuissa karjuu uniaan tulemaan, kolmivuotias on vetänyt turvat kuralätäkköön ja valkoinen (!) takki on kurassa ja kädet naarmuilla. ja "kotiäitiponnaripäinen" nainen on hermoromahduksen partaalla.

näitä lisää.
vaikka mä mielessäni vannon etten ikinä enää lähde minnekään kotootani, niin onneksi mentiin. oli tosi kivaa lastenmessuilla. etenkin ruttunaamalla, mutta myös sen mutsilla.

jihuu

oikeen huippuviikko meneillään.
maanantaina alko tajuttoat vatsakrampit (sappi vai haimako se siellä huutaa hoosiannaa?), ja flunssa.
keskiviikkona vatsakrapit alkoi olemaan historiaa, flunssa vielä päällä.
torstaina, voi torstaina, pääsin taas nauttimaan naiseudestani pitkän tauon jälkeen.
jee, kuukautiset kipuineen ja mielialanvaihteluineen on taas täällä!

voin vaan sanoa etten kovin positiivisin mielin odota loppuviikkoa... voi pääh.

eilisen "nukuttamiset sujuu niin hienosti"-postauksen jälkeen meni ilta sitten sopivasti vituiksi. poikuli meni nukkumaan normaalisti seitsemän pintaan, kerätäkseen voimia kunnon iltamessuun. hää aloitti kasilta, ja yli tunnin talo raikasi tajutonta huutoa, nukkumisyrittelyä, raivoa, itkua...
ensimmäistä kertaa kyllä ikinä poikuli rauhottui sylissä hyssyttelyyn kun pidin sitä napakasti itseäni vasten ja suhisin sen päähän. ekaa kertaa mulla oli tosi pätevä fiilis. oikeesti.

no, muru on duunikierron loppupäässä, ja todella väsynyt. viimestä yövuoroa viedään tänään, joten ensviikolla olis ehkä luvassa laatuaikaa kaikinpuolin. tää viikko kun on nyt ollut kaikkinensa suht floppi.

silti vähän hymyilyttää. vielä :)

...ja kiitos

vielä hienolle foorumille, josta olen ammentanut itseluottamusta ja tukea kun oma pää on ollut heikoilla.
kiitos maitolaituri. asiaa.
TJEU:
http://maitolaituri.imetys.fi/viewforum.php?f=73

nukuttelua ja minä itse

viikko viiden minuutin "unikoulua" takana.
oon kirjannut ylös miten unetukset on sujuneet  ja tulokset on aika herkulliset.
pvä 1. 1/toivotonta/1/1
pvä 2. 2/2/3
pvä 3. 1/1/1
pvä 4. 1/1/ toivoton yritys
pvä 5. 1/2/3/toivoton yritys
pvä 6. 1/1/1
pvä 7. 1/1/1

jos poika on herännyt kesken unien, on riittänyt tutitus ja vaunujen kevyt heiluttelu.
toivottomia nukutuskertoja on ollut tuo kolme.

eli systeemi on toiminut niin, että lapsi laitetaan vaunuihin, tutti suuhun ja heijataan kevyesti. jos ei nukahda, vaan alkaa messuamaan, odotetaan tovi (pisimmillään 5min.) ja sitten tutti kitaan, ja kevyt heijaus. näin hienoihin tuloksiin on meit siivittänyt myös varmaan pätevän-jo-kolmatta-kertaa-toimessa-äidin toimittama peittojen kevennys, sekä nukuttamisista hermoilun lopettaminen.

jos poika ei kolmella koetuksella nukahda, ja huuto vaan yltyy, on annettu rintaa, ja koitettu uudelleen. tai jos huuto on mennyt raivon puolelle, on poiku nostettu syliin, rauhoiteltu, ja laitettu päättäväisesti takaisin.

laskennallisesti poika nukkuu noin 6h päiväunta päivässä. eli jos se herää ennkuin 1,5h on täynnä/kerta, yriteään ensin uudelleen unille. sitten vasta taivutaan heräämisen puolelle.

myös sänkyyn nukutus toimii kapalon avulla. yöllä ja päivällä.

en enää jaksa ressata yösyöttöjäkään. minähän sitä muksua hoidan 24/7 ja jos nukkuu hyvin ainoastaan mun vieressä tai tarvitsee maitoa sata kertaa yöllä, on sillä siihen syynsä. ja olkoon se niin.

olen yrittänyt murun ja neukkutädin toiveesta vähentää yösyöttöjä ja nukutella poikaa omaan sänkyyn, etten itse väsy ja koska edellämainittujen mukaan se on myöhemmin tod.näk. vaikeampaa. en kuitenkaan ala itseäni tai poikaa stressaamaan asialla. jos sen saa yöllä siirrettyä/rauhoitettua omaan sänkyyn, sen teen. jos ei, niin en tee. viimeyönä huomasin senkin että pojan vatsavaivat itkettävät ja potkittavat omassa sängyssä, eikä uni pysy silmässä, mutta mun vieressä se heiluu ja piereskelee unissaan ilman itkua. läheisyys lohduttaa, se on tosi luonnollista varmaan kaikille ihmisille.

vaikeudet tältä osin taklattu tässä perheessä mielestäni hyvin. jos poika heittäytyy mahdottomaksi nukuttaa joskus vuoden tienoilla, otan yhteyttä vaikka keskussairaalan unikouluun ja valitan ja parun meit sinne. itse uskon että poika kypsyessään ja kun alkaa saamaan stydimpää pöperöä, nukkuu vielä paremmin yönsä. musta nykyiseen rauhoittuneet 3 imemiskertaa/yö on ton ikäselle hyvä ja kohtuullinen määrä.

sain murulta palautetta siitä että yritän hoitaa kaiken itse, ja häntä turhauttaa kun asioista keskustellaan (lapsenhoito etupäässä) ja mielipidettä kysytään, mutta sitten tehdään niinkuin minä parhaaksi näen. hän ei jaksa riidellä asioista, varsinkaan turhaan. totta tuo. sekin että 13 v hommat itse hoitaneena, ja itse synnyttäneenä, nukuttaneena ja imettäneenä mun on vaikea antaa toiselle tilaa, vastuuta ja luottoa. siinä on mulle selkeä kasvun paikka.

pari päivää äärettömän kivuliaista vatsakrampeista kärsittyäni mä itkun kanssa annoin murun väsyneenä ja juuri heränneenä hakea ruttunaaman päiväkodista. vaikka musta sen olis ollut parempi vielä levätä, ja mä olisin pärjännyt kyllä ITSE.

ihana että se huomio ja yritää, vaikka mä olen aika mahdoton joskus. rakastan sitä tosi kovin. sniif :*)

noin 15 tuntia

ja koska taisin jossain mainita etten enää valita, niin kuvailen viimeiset noin 15h elämästäni ihan analyyttisesti.

noin kello 18
alamme laittamaan poikulia pienille unille. tämä onnistuu noin 45min yrittämisen jälkeen.
muru lähtee töihin. kiukkuinen poika herää nukuttuaan puoli tuntia. ruttunaama syö muovailuvahaa.

noin kello 19
iltapesut, iltapalat ynnämuut. ruttu ja vauva petiin. vauva jokeltaa, ruttu nukahtaa.

noin kello 20
vauva on yrittänyt unia noin tunnin. nukahtaa rinnan jälkeen viimein. koira haukahtaa. vauva herää.

noin kello 21
vauva on yrittänyt nukahtaa noin 2h. ja viimein sammuu. mamma kömpii petiin.

noin klo 22
mamma ei ole saanut unta. laittaa sääliviestin murulle, vastaus on "voi koita nukkua." kiitos sympatiasta. ei nukuta.

noin klo 23
poika herää rinnalle mamman nukahdettua. rinnan jälkeen poika sänkyyn. mamma uneen.

noin klo 24
epätoivonen tekstiviesti esikolta joka on isänsä luona, eikä saa unta. naputtelen rauhoitteluviestin.

noin kello 2
poika herää rinnalle. saa maidon, omaan sänkyyn siirrettäessä alkaa huutaa. nukutusrumbaa noin 60 min. tutti-kapalo, tutti-kapalo, tutti-kapalo, tissi. tämä x3.

noin kello 3
poika nukahtaa kainaloon. ruttunaama herää. ruttu palauteltu omaan petiinsä, silitelty, aseteltu hyvään asentoon ja peitelty, nukutettu. poika omaan sänkyyn siirretty.

neljältä taidamme nukkua kaikki tovin.

noin kello 5
poika herää rinnalle. jatkaa unia kainalossa.

noin kello 6
mamma herää järjettömiin vatsakramppeihin.

noin kello 7
vauva herää, ruttu herää, muru tulee töistä ja käy nukkumaan. mamma hoitaa aamutoimet välillä hammasta purren, välillä lattialla maaten.

että hyvää huomenta vaan!  ihan tuntuu ku olis ollu yön töissä.

edit: noin kello 10 vatsakrampit helpottaa niin että pystyy edes jotekin olemaan. poika nukahtaa.

voihan vaha!

kolmivuotiaani syö muovailuvahaa. ja valehtelee ettei syönyt.
hienoa.
luulin että ensimainittu pöllöily olisi jo jäänyt hamaan vauva-aikaan. ja että toinen pöllöily alkaisi vasta vuosien päästä.
hitto.
kiitos ukille myrkyttömistä muovailuvahoista.

lapset, lapset, lapset ja kasvimaa

esikko on aika huippu.
- "mä arvasin että sä meet ostaa näitä goji-marjoja. se on niin sun juttu!"
ja vähän myöhemmin...
- "tota, musta nää ei maistu yhtään siltä että näistä sais mielihyvää ja elinvoimaa."
ja vähän myöhemmin....
- "onks mun pakko syyä tää koko kourallinen, nää maistuu tosi eksoottiselta..."

ruttunaama laulelee ittekseen
- "seuraan nyt majavaa, valtavaa" (oikeen nään sen silmissäni kanootissa jättiläismajavan peesissä...)

ruttu myös laukoo mielipiteitä melkein kaikesta.
hän ei pidä ruotsalaisista koska ne puhuu ruotsia. suomalaisista hän kyllä tykkää.
hän ei pidä myöskään tönijöistä, vaikka itsekin on moiseen sortunut. tämä lipsahdus/nämä lipsahdukset saa puheeksitullessaan tytön kyyneliin.
hän haluaa olla prinssi.
"älä sä laula näitä lauluja, nää on lastenlauluja." hän sanoo mulle.
"sä et saa mennä ulkomaille ilman mua, kun mä r-r-r-akastan sua. paitsi jos sä olet siellä ihan hiirenvähän aikaa. kuinka siellä voi olla hiirenvähän aikaa?"
"mä en voi tulla sun kanssa kauppaan, koska mä levähdän sinne matkalle."

myttyvauva punkee konttausasentoon. johan se on vissiin aikakin, koska ikää on reippaat neljä kk! uskomaton jäbä.

mytty myös selkeesti ilahtuu tutuista naamoista. muru kun tuli unimaasta tähän todellisuuteen, niin mytty kiljas sisäänhengitetyn kovan "hiiiih":in ja alko viuhtoo käsillä ihan hurjasti. sama kävi kun mä tulin fillaroimasta. myös jotkut lelut aiheuttaa tän ilmiön. samoin mm. omat varpaat. hassu mies.


meille kävi ystävän kanssa lykky. saatiin haaveiltu oma kasvimaapalsta lähteltä kotia. tosin jonottamisen aikana se ystävä on menettänyt jalkansa. ja mullahan on nämä lapset. nyt mietitään tässä tovi mitä tehdään, ja kuinka paljon me pystytään asiaan sitoutumaan. palsta oli tosi hyvässä kunnossa, kaikki penkit valmiina ja iso marjapensas nurkassa, ei mitään ylimäärästä hommaa. (been there, done that.) meitä molempia himottais tosi kovin. jos ei sille jää aikaa, eihän siinä muuta käy kun saadaan yhteisöstä lemput. tosin dodolla (maailman ystävät vai mikä se olikaan.) olis tarjolla palstakummeja, että vois valmiiks ottaa sinne yhteyttä ja kysellä olisko meille ketään täksi vuodeksi. ensvuonna mulla on jo isommat mukulat, ja ystävällä jalka, niin olis puutarhaus ja maanviljelykin ehkä helpompaa, mutta noin hyvästä maapalasta ei ole takeita taas sitten.

hmmmm.... onneksi tässä on muutama tuokio aikaa pohtia asiaa. ja soitella joutessaan sinne dodoon...

vielä kerran

siis kertokaa joku hemmetissä mitä mä en nyt todella todella tajua.

jos poikanen on valvonut noin 2h (sille suht maksimi), ei ole nälkä, ei märkä vaippa, ei mitään erikoista. ei myöskään yliväsy vielä.

sitten se hieroo silmiään. pätevä äiti miettii, katsos, sitä väsyttää.

pätevä äiti vie lapsen sänkyyn. kapaloi, silittää, antaa tutin.

ja oho: alkaa tajuton huuto
joka kestää kestää kestää kestää kestää kestää kestää kestää...
välillä vaimeten, välillä voimistuen. voimistumiskohdassa poika riehuu ja potkii. sitten taas rauhottuu ynisemään ja meinaa nukahtaa. kunnes yhtäkkiä parahtaa täyteen huutoon. -> uusi kapalo, uusi tutti.

uudestaan kapalointeja 10.
tutittelua 10.
iloista huutelua ja juttelua, 1 kerta. (varpaat löytyi vapautuessaan kapalon sisältä.)

50 minuuttia turhaa yrittämistä.
väsynyt ei nuku. nukuttaja väsyy.

otan vauvan syliin. suukottelen, halin. se hetken nuohoaa mun kaulaa, ja alkaa sitten hinkata silmiä ja haukotella, koska sitä väsyttää niin julmetusti. eli se pitäisi laittaa nukkumaan? yrittää taas? niinkö?

tarjoan maitoa, laitan sänkyyn uudelleen.
ja.
alkaa huuto, joka jatkuu, jatkuu, jatkuu. ja raivo yltyy.
ei laantumisen merkkejä,
joten poimin rääkyjän syliin ja istun sen kanssa vuoteen reunalle aika ihmeissäni. vauva taas hieroo silmiään.

mit vit?

palapeli

on tää elämä nyt oikeen palapelin kokoomista.
välillä palat on hiukka hukassa, ja jotkut ei oikeen tunnu loksahtavan paikalleen vaikka kuinka survoo. on sit vaan käänneltävä paloja ja koetettava uudelleen, ja uudelleen.

musta tuntuu että mä elän jossain paineiden ristiaallokossa. ja luojalle kiitos mun rakkausvalmentajasta, henkisestä tsempparista, siitä rennonletkeästä insinööristä, jota ilman mä varmaan kajahtaisin. se viisaasti sanoi eilen, että kenellä tahansa duunarilla hirttäis liina kiinni, jos työstä saatu palaute olis pelkästään negatiivista. niinkun mulla nyt tuntuu olevan. poikanen on aina jostain osaa vuorokautta ränttä, tai ei nuku, tai ei syö, ja äitiduunarin hermoa riipii kun tuntuu ettei osaa.

eilen kamelin selän katkasi murun ja mun kommunikaatiokatkos, ja siitä seurannut huutorumba johon osallistui etupäässä poikanen ja sen äiti, plus lopulta myös murukin. musta tuntuu että murultakinn tulee vaan negatiivista palautetta koskien pojan hoitoa, enkä väitä että se on totuus, mutta ainakin mun korvat kuulee niin.

ja mua alkaa jo vituttaa myös hössötys mun väsymyksestä, koska mielestäni en edelleenkään ole mitenkään järkyttävän väsynyt, ainoastaan rasittunut kyvyttömyyden tunteestani.

äst äst äst.

kaiken päälle ruttunaama on ottanut murun hampaisiinsa. eilen sovittiin etten mä puutu niiden väleihin, vaikka jotenkin aina tekee mieli sotkeentua ja ojentaa lastaan, kun on 13 vuotta itse ja enimmäkseen yksin näitä paimentanut. nyt koitan vetäytyä, että ne saa itse selviä välinsä ja mahdollisesti bondautua yhteen. mulle pitää vaan itse tilanteessa sanoa "voitkopoistua" tai "äläpuututähän", koska se tulee selvästi selkäytimestä. toivotaan että vanhakin oppii uutta.

noh, tänään on hyvä päivä, mä olen päättänyt. aurinko paistaa ja lähden ulos sutimaan koiran kanssa. jos vaikka vanne pään ympärillä helpottais hiukka.

enneunia?

oon joskun nähnyt enneunia, ja viimeöinen uneni oli emotionaalisesti tosi voimakas.
enneuni? tiedä häntä.

istuin raskaana mahdollisesti tulevan anoppini keittiössä. me kummasteltiin mun suurta mahaa ja puhuttiin ultrasta. olin kuullut odottavani poikaa. yhtäkkiä mun maha alkoi elää, nostin paitaa, ja se vauva syntyi mun mahanahan läpi siihen mun syliin. siinä poikaa hämmästellessäni, mahananhan läpi tuli vielä toinen poika.

raskausviikkoja oli noin 26, mutta pojat oli ihan täysaikaisen ja "kypsän" olosia. muru tuli paikalle, ja me naurettiin, itkettiin, oltiin ilosia ja epäuskoisia. kaksi poikaa, kerralla. hassut ruikulijalat ja pörrötukat oli ne veljekset. siinä meillä oli viisi lasta, joista nuorimmilla kolmella sitten ikäeroa vajaa kaksi vuotta!

unessa soittelimme huolissaan kättärille, koska pojat syntyi niin aikaisilla viikoilla. ja josko poikia pitäisi viedä sinne vähän kasvamaan. kiireestä, ilosta, hämmästyksestä ja huolesta keitetyissä mehuissa emme kuitenkaan unenaikana päässeet liikkeelle ollenkaan.

aamos ja aatami. univauvat.
aamulla oikeen nauratti. siinä sitä oliskin. lämpimiä ajatuksia lähti r:n suuntaan. niin iso spektri erilaisia tunteita meni unen ansiosta mun suodattimien läpi.

mieleeni palasi aamusta kyllä myös päivä kun marssin alkuraskauden ultraan vuosi sitten. kuinka jännitti mahdollinen yksihuoltajuus, ja mahdollinen kaksoisraskaus.

elämä on ihmeellistä.

pienet ilot

ratkiriemukasta on ollut ulkona ja sisällä. (kaiken nukuttamiskalabaliikin keskellä.)

ruttunaama on harjoitellut potkulautailua ulkona ja hyvin sujuu.

eilen päästiin korkkaamaan myös fillarikausi kettlerin uudella potkupyörällä.

(kulkee kuulemma liian hitaasti.)

poikulin suurin riemu on ikean kassi. se on suuri ja se rapisee.

sinne voi piilottaa leluja, sitä voi heiluttaa ja maistaa.

silloin kun pikku märisijä ei märise, se tutkii ikean sinistä.

jääkaapissa aamulla oli pullo vichyä sydämen kuva päällä.

ihana muru.

mä olin takaisin romanttinen ja ostin sille rasian karkkia ja deodorantin.

ne odottaa pöydällä toisen sydänkortin kanssa.

mä niin diggaan arkirakkautta! hiis!

ihana.

nuuh.

on se ihana.

maailman ihana.

nyt jotaki rotia

nonni.
nyt mulla loppu vieteri.

kamala rääkyle on mulle ihan mahdoton nukutettava. lapsessa ei tietysti itsessään ole mitään vikaa, tai huonoa. se ei vaan nuku päivisin. tai nukkuu se. tai ei nukukaan. se ei mene suosiolla nukkumaan vaikka väsyttää. se ei myöskään pysy unessa, vaikka väsyttää.

joku joskus kirjoitti blogissaan että ensimmäisen lapsen kanssa sä harjoittelet kaikkia asioita, toisen kanssa olet jos asiantuntija ja voit neuvoa muita suvereenisti, mutta kolmas lapsi tuleeki keikauttamaan kaikki taas päälaelleen.

luulis että olis helppoa kun heinäteko maalaiselle tuo lapsen nukutus. tiedättekö? tutti suuhun ja vaunuihin, pieni heijaus ja kauniita unia. no ei meillä. ole ollut neljään kuukauteen. tai jos se vahingossa nukahtaa helposti, käynnistyy palosireeni jo vartin - kolmen vartin kohdalla. ja se ei olekaan mikään sammutettava sireenimalli. vaan huutaa, räyhää ja mesoaa itsensä aivan tolaltaan.

nyt on kolkeiltu kaikki pehmeät nukutusmallit. silitys, tassutus, kapalointi, laulelu, hyräily ja muu lempeä läsnäolo. ei auta. poikulin unet on vaikeita sängyssä, vaunuissa, liinassa, manducassa, sylissä. se että sä alat sitä poikaa silittelemään tai hyssyttelemään, saa sen järettömän raivon valtaan.

huonounisuus ei olis ongelma eikä mikään, jos poikanen olis muuten tyytyväinen ja hauska tapaus. sitä se on enää harvoin. ärtyisyys ja kiukkuisuus käy käsikädessä huonojen unien kanssa.

tutkiskeltuani asiaa muutaman päivän siirryttiin meillä juuri "viidenminuutinnukutus"-malliin. viiden minuutin välein tutti ja hyssyttely. ei muuta. asiantuntijoiden mukaan huutoaika vähenee, ja hups, kohta lapsi nukahtaa suosiolla itsekseen. (noinkohan?) http://www.eckerberg.se/be/somnproblem.htm

no nyt ei pala närvit mulla, eikä tartte itkua vaunujen/sängyn vieressä nieleskellä. sen voi tehdä toisaalla.  ja tähän on helppo sitoutua muidenkin. tehdään kaikki samalla lailla kaikki nukuttelut, ja kahden viikon kuluttua katsotaan töidemme tulos. joko meillä on parempiuninen pikkumies, tai uusi pulma eessä. jännä nähä.

putos huudosta

mä en tajua ton poikulin luonteenlaatua. miten kukaan pystyy huutaa itsensä nukkumaan?

tänään kun palasimme ostosteluparatiisista poikulin kanssa, se oli selkeesti hyvin-hyvin-hyvin väsynyt. noh, sen sijaan että ottais tutin suuhun ja unta palloon mukavasti keinuvissa vaunuissa, kundi avaa urut ja alkaa huutaa ja riehua. siinä mä seison ulkona ihmisten virratessa mun ohi. yritän välinpitämättömästi katsella kaukaisuuteen vaunuja heijatessani. en todella kaipaa siinä mitään "mikäsitävaivaa,seeitaidaollaihannormaali,säoothuonoäiti"-kommentteja. ihan turha yrittää tuttiakaan tunkea teutaroivaan päähän. ja jos siinä onnistuis nii kundi repii sen samantien ulos suusta. myös koskettaminen, puhuminen tai silittäminen virittää huudon aivan uusiin, uskomattomiin sfääreihin.

yhtäkkiä huuto loppuu kun veitsellä leikaten.
poika nukahtaa kesken huudon. kesken huudon! suu auki.

AIVAN uskomatonta. kerrassaan. todella.

vitsit mikä tyyppi.
kotimatka sujui hihittelyn merkeissä. kun mä katselin sen nukkuvaa naamaa ja avointa hiljasta kitaa, nauratti aivan hervottomasti. mamman poika. ihanakamala rääkyle.

viirus

poikulilla on virustulehdus, joka pitää kuumetta yllä. lakisääteinen buranakuuri, lääkäri vaan sanoi että ohjemäärät lääkelaatikoissa on vanhentuneet, että 15x paino on passeli määrä kuumelääkettä (burnan/panadol) jolla oireiden pitis helpottua. nyt poikuli nukkuu 125mg burana sisuksissaan. katotaan miten yö menee.

117e ja mielenrauha. ei ole halpaa hupia, mutta kaikki katottiin samassa paikassa. aikaa meni vajaa tunti, johon sisältyi kaksi lääkäriaikaa ja labrat (sekä labrojen valmistuminen).

miksen jonota arvauskeskuksessa yleislääkärille kolmea tuntia, ja sen jälkeen mahdollisesti viittä tuntia pediatrille sairaalalla (niinkun viime reissulla joka sisälti rs-viruksen). no eipä huvita. ja surkeena valittavan, väsyneen vauvan kanssa se ei käy ihan huvinpidosta. ja kun lysti maksaa 30e plus taksit päälle, ollaan samoissa hinnoissa kun tuolla yksityisellä.

maalaisjärkeä enemmän omaava ja muutenkin jalat maassa elävä muru vähän nikotteli samalla kun mun tili vinkasi. se on niin käytännön ihminen, luottavainen ja varmaan tiesikin ettei pojassa ole "mitään vikaa". mutta tais "maalainen*" olla kuitenkin tyytyväinen kun poikuli tutkittiin huolella.ja tähän malliin kuten kaupunkilaiskermaperselähiömutseilla on tapana asia hoitaa.   

* tästä lisää myöhemmin

ihme tili

siis mä lähenen rahan käyttäjänä jotaki maagikkótasoa, tai sitten mä todella olen unohtanut jotakin tosi tärkeetä maksaa jo monta kuukautta peräkkäin.

voin kertoa ettei kelan äitiyspäivärahoilla paljoa juhlita. ja voin sanoa että yksin asuntolainan kanssa jääneenä, ettei sillä toisaan makseta muuta kun se asuntolaina. ja laskut. maksimissaan.

mistä hiivatista mulle sitten tota rahaa siunaantuu? en tajua.
just muutama vko takaperin laiton säästöön muutaman satasen mein amsterdaminreissua varten. ja nyt taas ällistyin kurkatessa tilin saldoa. (lapsi pitää viedä lääkäriin, ja koska käytän yksityistä, pitää myös vähän olla hilloa tilillä...) kuka hitto sinne syytää rahaa? kouristuksenomaisesti näppäsin taas muutaman satasen säästötilille, laskettuani toki ensin että käyttötilille jäävät hilut riittävät lääkärilaskuun, tallinnanreissuun, yhtiin kajareihin ja ruokaan.

uskomatonta taloudenpitoa.

kiitos lainavaatteista naapureille! mun nuukasta mielenlaadusta vanhemmilleni! mainioista peruspöperöistä puolisolleni! pienistä asioista nauttimisesta lapsilleni!

säästötili kiittää, ja ylimäärällä kivuutellaan sitten kun mama palaa takasin sorvin ja potilaiden ääreen! sit mun ekalomalla me ei olla täällä. me ollaan muualla.

asennemuutos

eilen oli myttysellä kunnon ränttäpäivä. uni ei tullut, tai siinä ei pysytty. tissi ei maistunut. kaikki oli huonosti. murun sylikään ei kelvannut lohdukkeeksi. mamma vaan ja ainoostaan. vähän semmonen "hemmettimikäsillänytTAASon?" - meininki oli koko eilisen päivän. kun ei ymmärrä, tajua, ja tuntuu ettei osaa lasta vaan oikein hoitaa.

asia ja asenne ihan muuttui illalla kun mytty byyttas kaikki vellit kaaressa pitkin lattioita. siinä kohtaa sen  "pätevä,jokolmattakertaatoimessa"-äitinsä älysi mitata poitsulta kuumeenkin. ja kappas. kiikkiin saatiin 37.7. selittää ehkä hieman miksi pojalla on niin kurja olla. samalla vaihtui mamman epätoivo ja ärtymys huoleen ja sääliin.

pikku kulta.
seuraillaan himpulan vointia täällä.
aamulla oli suposta huolimatta lämpöä 37.4.
huomenna jos ei tilanne ole tasoittunut, pääsee pikkuruinen ekakertaa lastenlääkäriin.

huomenna loppuu muuten myös murun yhdistelmäloma. (sairaus- ja äitiysloma, ensinmainittu on virallinen nimi lomalle, toka omassa käytössä oleva nimi, koska mihinkään oikeeseen äippävapaaseen muru ei ole oikeutettu.) ja mulla alkaa taas arki kahdella "yksinhuoltaja"-viikolla. saa nähdä miten mä pitkästä aikaa selviinki yksin... jännä nähä.

perhe, vanhemmuus

"rakastatsä tätä, vai tykkäätsä vaan siitä?"
"pidätsä nää jos mä kuolen?"
"onks tää susta kiva perhe?"

outoja kysymyksiä ehkä muissa perheissä, meillä viimeviikon keskustelunavauksia. mun väsymys ehkä korostuu huolena noista lapsista. yleisesti on ilosta ja kivaa, mutta nukkumaan mennessä alan miettimään kummia, tai synkeitä. sitä miten voin suojella lapsiani maailmalta, ja sitä jos mä en pystykään sitä joskus tekemään.

asia on ehkä liian iso avattavaksi ihan yhdellä postauksella, mutta jotakin halusin vähän spekuloida ja käännellä.me on nyt sovittu että me ollaan näille nuorimmaisille vanhemmat. siitä lähdetäänkö hakemaan murulle niiden huoltajuutta, vai adoptoida tai muuta, päätetään myöhemmin. huoltotestamentissa muru on tietysti etusijalla, samoin pitäisi olla sossutätien kirjoissa, koska yhdessä tässä on eletty ja perhettä pyöritetty.

optimi olis tietty pysyä yhdessä iänkaiken, mutta vaikka sukset lähtis erisuuntiin, pidetään vanhemmuusstatukset voimassa. sekä ruttunaaman että myttysen osalta.

aika erikoinen tilanne on just kun olen yksin vastuussa noista pienistä, sekä lain edessä että arjessa muutoinkin. että toinen voi vaan tulla vanhemmaksi. muthan se on etupäässä halunnut, ja mua huolettaa just se että se ei ole noita lapsia erityisesti pyytänyt elämäänsä. voiko niitä sitten rakastaa ja pitää ominaan?

jotkut kai sitten voi, ja jotkut kai ei, olen huomannut. riippuu ihmisestä.

mulle on helpottavaa että toinen jakaa sitä henkistä vastuuta. on joku jolta kysyä niitä perusjuttuja, joko kiinteitä? sosetta vai sormiruokaa? mikä puku kesäksi? miksei tää nuku? koska päiväkotiin? mihin kouluun? onks toi sen tyttöystävä ihan normaali? voikse muuttaa jo pois kotoa?

on mennyt melkein neljä kuukautta ennenkun olen tajunnut että voin antaa unettoman tissiraivaroivan pikkumiehen toiseen syliin ja ottaa itse aikalisän kun kiristää. ja että aina ei tarvitse olla syytä miksi toinen just vaihtais vaikka vaipan. että vaipan voi vaihtaa ihan vaihtaakseen. muru sanoi että se voisi enemmänkin hoitaa. että jos mietin että olisimme tasaveroinen heteroperhe, mä vaatisin sitä jakamaan paskavaipat ja yövalvomiset, ja vapaaillat tasan.

että jaa näin. aika uskomatonta, mulle. puolitettu vastuu, jaettu ilo! kelpaa.

mietin usein mitä muru tästä kaikesta saa?

perheen. onnea ja iloa. suukkoja, haleja, hymyä, rakkautta, kaiketi.

yleistä hölinää

ohops. kohta paukkuu muuten 20 000 kävijän raja. aika hurjaa.
kiitos kaunis vaan kaikille.


mä olin tänään happy. mulle sattu kahdet vieraat samaan aikaan, joten elämäni ensimmäisen tosca-kakun kylkiäisiksi sipasin nopsakasti kokoon ruissämpylät. hitsi että musta on kiva kestitä rentoja vieraita! istua vaan rauhassa napsimassa hyvyyksiä, ja juttelemassa mukavia. muksujakin oli talo suht väärällään, siitäkin pidin. ehkä mun kodista tulee vielä kunnon tukikohta/mammala/alueemme yökahvila, johon saa ja haluaa kaikki tulla mihin vuorokauden aikaan tahansa. mun hyvän seuranpidon taikka ruissämpylöiden takia.

mun mummila oli just sellanen että sinne kokonnuttiin milloin milläkin porukalla, aina oli joku tulossa/menossa tai oleilemassa siellä. yleensä väkeä oli enemmän kun talo veti, mutta mummilla oli aina ruokaa ja kahvetta kaikille tulijoille. kovaäänisimpänä se aina hääri siellä keittiön ja olkkarin välillä ja hössötti että kaikki viihtyi. mummi sä oot mun idoli!


 - poikuli on räntännyt. sillä on lämpöä ja huonoa unta. supotettuna ja vellitettynä se vihdoin tilttas nukkumaan. mä en oksentanu mämmiä. vielä. muru on villiintyny ihan tosi hauskaks taas. mykkyys meni tälläkertaa pms-oireiden piikkiin. ruttunaama on ihku-pihku hassuli. supersisko. esikoinen on pitkästä aikaa poissa viikonlopun. isäkyläily on tauolla, mutta nyt se pääsi treenileirille viikonlopuks. vaihtelu virkistää sitä varmasti, mutta täällä on hiukka hiljasta ja tyhjää. lasillinen punaviiniä maistuis. hmmm.

ha det bra!

hyvä päivä?

puhuva puoliso. veronpalautukset. halpa putkiremontti.

vois sanoa että on hyvä päivä!

näin ne leikkii. sisko ja sen veli.

*rakkaus*

mämmi tulee pian

ilta oli kiva.
muru kävi yksillä ystävänsä kanssa, ja palasi hilpeänä ja pussailevana mun lämpösään kainaloon. olin mennyt ajoissa nukkumaan hyville unille. vauva tuhisteli omassa pedissään kapaloon käärittynä.

aamu oli paska.
muru oksenteli holtittomasti.

ulkoilutettuani 3 koiraa ja kaksi muksua, alkoi musta tuntumaan että manaamani mämmi palaa suolistostani koristamaan arabialaisen seiniä hyvinkin joutuisaan.

"röyh." terkkuja syömältäni ruualta, loput tulee junalla perässä. ilmeisen pian... voi mämmi.

eilinen neuvolareissu tuntui lynkkaukselta. aamu-uneton jäppinen kiukutteli koko reissun, ja neuvolantäti murun johdolla höykytti mua poikulin hyysäämisestä. on kuulema liioiteltua että poika viihtyy tissillä yöt pitkät. koska mun pitää myös levätä. jaadijaadijaajaa. mä nukun mainiosti poikuli kainalossa. ja todistettua on etten aina edes herää jos se haluaa imutella.

sanoin aika tiukkaan sävyyn etten ole kuvitellutkaan tarjoovani sille tuttia tissin sijaan, edes öisin, niin kauan kun painokäyrä jatkaa laskuaan. että haluan "hyviä" punnitustuloksia, ennenkun minkään sortin "pidempiin syöttöväleihin" edes koetetaan siirtyä. eikä siihen peliin lähdetä ennenkun saan nukuttua himpun varastoon. väsyneenä noinkin määrätietonen yritys kaatuu samointein omaan mahdottomuuteensa. tiedän että olen ihminen joka ajattelee omaa jaksamistaan viimeisenä, mutta en ole millään muotoa väsynyt. tiheä imuttelu ei ole mulle eikä vauvalle ongelma. ja se on tärkeintä. eikö? terkkatädin mielestä myös mun huoli pojan läheisyyden tarpeen turvaamisesta (ts. nukkuminen tissi suussa) on turhaa. lapsi saa muutenkin tarpeeksi läheisyyttä. epäilen tätä. ja mikä on "tarpeeksi"? sitähän ei pysty kukaan sanomaan.

koska poikulin painokäyrä on nyt noussut tällä mittauksella takaisin lähelle nollaa, siirsin vauvan sängyn sivuvaunuksi mein sängyn viereen. voi olla että sen on hyvä oppia rauhottumaan yölläkin tutilla, ja oppia nukkumaan omassa sängyssä. jos se käy sille luontevasti. koska faktahan on että se ryömittelee jo sellasta kyytiä, että putoaminen perhepedistä on vain ajan kysymys. sängyn siirtäminen oli tarpeellista siksi etten tosiaan ala pomppaamaan puolta huonetta sataan kertaan eestaas tarjotakseni vauvalle tuttia yöllä.

ekayö sivuvaunussa meni kivasti. myttynen rauhottui kapaloon ja tuttiin ihan ookoo. tosin multa se vaati sen istumaannousun ja kapaloinnin ja tutittamisen noin 8 kertaa. sen lisäksi se imutti neljästi. ihan ok yö mun mielestä, mutta jahka mä noiden kapalontien ja tutittelujen ansiosta väsyn, saa sitä roolia alkaa vetää tässä talossa joku muu. se henkilö kenen prioriteetteihin asia kuuluu. aamulla herrapikkuherra oli ilosella mielillä. mitenkään se ei ollut traumatisoitunut unistelusta omassa pedissään, toki aamutissin jälkeen jätin sen mun kainaloon unistelemaan. koska vaarana on että mä muuten traumatisoidun. hyvä kompromissi on aina paras kompromissi.

p.s. vellittelyn aloitus on muuten rauhoittanut meillä päivät. aika hullua kuitenkin koska velli annetaan illalla. 200ml velliä lorahtaa kurkusta poikkeuksetta hyvin, ja siitä huolimatta poika herää tissille 2-3h vellin jälkeen. mutta se että poika nukkuu nyt 2-3h unia myös päivisin, entisten 15min - 45min torkkujen sijaan, on antanut meille reippaan, iloisen touhulin takasin, ja myös mielenrauhan.

no jaa. koitan tässä kerätä voimia arabialaiseen tuokiooni, taikka niihin seuraaviin muutamaan (2-4kpl) koiralenkkiin jotka mua tänään vielä ,odottaa jos pysyn terveiden kirjoissa.

kriittiset mitat olivat muuten: 
mytty 4kk
65cm (lisäys ed.kertaan 0,5cm),
6,8kg (lisäys ed.kertaan 0,5kg)

sitä saa mitä tilaa, etsivä löytää, naisetko vaikeita? ja muita juttuja...

toivoin että arki alkais, ja tulihan se. penskat huutaa eteisessä naamat levällään, ja päiväkodille olis mentävä. ulkona sataa, on kuraa, vaunujen sadesuoja rikki. ruttunaama ei jaksa kävellä. sadesuojaa ylläpitävä nipsu katoaa tienposkeen. puuh ja kiitos.

etsimällä etsien löydän vikoja puolisostani. tai jos asiaa tarkastelee peilin ja rakkausvalmentajan avulla, vikoja on enimmäkseen mussa. mykkyyskaudet on puolisoni vika numero yksi. jukuripäisyys kaksi. päättämättömyys ja suunnittelemattomuus kolme. mykkyyskaudet saa mut ihan kierteelle, koska sellaisen jälkeen eksäni lähti menemään, väittäen etten hänestä välitä, muuten asiaa vatvomatta. yritän selvitä murun ajoittaiset mykkyyskaudet sisulla ja olemalla itse normaali. nykyään pyrin myös välttämään "mikäsuavaivaa"-fraasia. kyllä horatio puhuu sitten kun sillä on asiaa. eikä mun havainnon mukaan ole minneen lähdössä. se ei ole niinkuin muut ja entiset, niin se on itsekin sanonut. uskoisinpa tämän helpommalla. toinen ja kolmas ongelma vyyhtiytyy yhteen mun "jyräävän" luonteeni kanssa. mä haluan että toinen sanoo mielipiteensä, ja olen jopa kieltänyt vastaamasta mulle sanoin "ihan sama". mikään asia ei voi olla "ihan sama", paitsi teineille. "ihan sama" on välinpitämättömyyttä. sitten tulemme kohtaan jossa kysyn mielipidettä, kuten "minne tuon kaapin vois laittaa", ja vastaus on (koska "ihan sama" on kiellettyjen listalla) "vaikka tähän". hienoa. mutta jos mielipide on mielestäni väärä? no jyrään kaapin sinne minne haluan.
no miksi siis edes kysyn? -jotta toinen saa päättää asioista.
no miksi en kuuntele, tai kuuntelen, mutta en noudata toisen mielipidettä? - no siksi kun se mielpide on väärä (esim. kaappi ei sovi siihen.), tai siksi kun tiedän (luulen tietäväni) ettei sillä toiselle ole väliä, koska sen ensisijainen vastaus olisi ollut "ihansama", mutta kun se on kielletty...
aaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaarrrrrrrrrrrggggggggggggggggghhhhhhhhhhhhh! miten tästä pääsee ulos? minäkö vaikea? en suinkaan. voi tsiisus.

meillä piti olla treffit asian tiimoilta rennonletkeän insinöörin, eli rakkausvalmentajani kanssa, mutta hän oksentaa. käytyään meillä viikonloppuna. nyt kauhukuvissani oksennan minä, mämmiä. hyi hemmetti.

no. pääsiäisen plus-saldona kaapinsiirtelyn ja -sijoituspähkäilyn jälkeen mein taloudessa on tytöillä omat huoneet. teini on enemmän kun tyytyväinen. ruttunaama taas ehkä ei. se ei oikein ymmärrä miksei teinin huoneeseen ole asiaa ropeltamaan, siskon tavarat on äldesti kiinnostavampia kun omat. alkuksi mielikuvissaan ruttunaama oli muuttamassa mein makkariin, koska lelut ja roijut siirrettiin sinne rymsteerauksen tieltä. olipa hetken tosi onnellinen. loppuviimeeks kyllä tuntuu se omassakin huoneessaan viihtyvän, ainakin vähän. odottelee veljeään sinne nukkumaan kanssaan. tosin en tiedä miten siihen noin kuuden neliön kopperoon saadaan vielä yksi pinnasänky mahdutettua, mutta aika näyttää.

vielä tässä myttysen nukkuessa parvekkeella jaan muutaman oudon ajatukseni: 
sen lisäksi että epäilen horation mykkäkaudella hautovan pakoa, pelkään vieläkin jollain asteella että pojalle sattuu jotakin. muutama päivä takaperin olin aamulla järjettömän väsynyt kun mytty herätti jo viideltä. parin tunnin leikin jälkeen siirsin sen partsille unistelemaan, ja itkuhälyytin kourassa torkuin itse sohvalla. yhdeksän jälkeen olin jo varma, että vauvalle on sattunut jotakin, koska itkuhälyyttimestä ei kuulunut mitään. odottelin murun heräämistä paskajäykkänä, koska sen olisi mentävä katsomaan onko vauva tallessa ja hengissä. minä en siihen pystynyt. koska mä olen torkkunut sohvalla, on todennäköistä että jotain pahaa on tapahtunut. kun unistelin vauvan kanssa sängyssä päivällä, nämä tuomiopäiväajatukset siirtyivät ruttunaamaan. olin varma että jos en huomauta murulle asiasta, ruttunaama kiipeää siskonsa parvelle, putoaa ja pää menee halki kuin meloni. ...ja murua ärsyttää kun käyn hössöttämään. älytöntä itselietsontaa ja sairaita ajatuksia nämä. koska tää helpottaa? olenko jo oikeasti hoitoa vailla?

ja mä kun...

itseäni lainatakseni: "ja mä kun en ole lapsian millään höpölöpöllä vedättänyt..."

kolmivuotiaani sanoi hammaspesulla vakavana "oho, nyt mun möö hyppäs tonne!" ja osoitti kauhuissaan lavuaaria. (siskonsa oli seläntakaa neppassut jonkun pöpösen kohti viemäriä.) kolmivuotias, jonka äiti ei ole sille pajunköyttä juuri syöttänyt, yritti saalistaa hammaspeikkonsa takaisin suuhun ennenkuin se oli kadota viemärin nieluun.

*reps*

möön ja paan onnellinen omistaja.

liian pitkä pääsiäinen

mieli on yhtä synkkä kuin tuo ilma ulkona. enteilee sadetta.
tää pääsiäinen on liian pitkä, tuntuu tänään. ei jaksais hömöttää kotona. mihin sitä enää ehtis. ei mihinkään.

on siivottu, järkätty, setvitty koiran turkkia, ulkoiltu, kestitty vieraita, leivottu, katsottu leffoja, syöty herkkuja, syöty hyvää ruokaa, tehty palapelejä, luettu, kivailtu. hömpäytin jopa konjakilla flunssani huitsin kuuseen.

silti. tök-tök-tökkii.
ärsyttää pienet sotkut. oma nuhjuisuus. vauvan tyytymättömyys. koirankarvat. ruttunaaman huuto. murun hiljaisuus.

lähtiskö muru vaikka äidillään käymään vikalla vapaaviikollaan? sais vähän ikävöidä ja kaivata vaihteeks...
tuntuu ettei mein intensiiviselle suhteelle viisi viikkoa putkeen yhdessä 24/7 olekaan vaan hyväksi.

puuh.

vauvatukka

onneksi leikkasin just pari päivää takaperin pienen tupon vauvan niskatukkaa vauvakirjaan liitettäväksi. huomattiin eilen että viimeset rippeet tummanruskeaa vauvatukkaa on lähtenyt pojan niskasta. sniif... niin se kasvaa, tukka, ja koko poikuli. tummanruskean untuvan tilalle on kasvanut otsanpuolelle uusi tukka. aluksi se oli pörröttävä vaaleanruskea harjas, ja nyt se näyttää muuttuvan taas tummempaan suuntaan. se uusi tukka  nousee hauskasti pystyyn kun sitä vastakarvaan silittää.

onneksi fiftarityylinen voimakas otsapyörre on tallella ja antaa pojan kasvoille edelleen aika omaleimasen ilmeen. toivon vaan että uudessa tukassa olis vähän kiharaa. pojalla on meinaan aika voimakkaat pyörteet myös takaraivolla.

hei hei vauvatukka!

asuntomme eläinlajeja, osa 1. "erotiikantappajat"

asunnossamme pesii monituisia eliölajeja. tänään esittelen niistä lapsiperheissä kuulopuheiden mukaan hyvin viihtyvän, meilläkin hyvin yleisen lajin, erotiikantappajat.

asunnossamme on havaittu kolmea eri lajia erotiikantappajaa.

vaarattomin on suurikokoinen, lähes aikuisen mittainen erotiikantappaja. tämä et maximus ryömii omasta kolostaan etenkin ilta-aikaan. se hiipii salakavalasti sohvan viereen juuri kun aikuiset ovat päässeet siihen sylikkäin makoilemaan. se aloittaa työnsä "erotiikantappamisen" salakavalasti toivottamalla hyvää yötä, johon onnettomat vanhemmat vastaavat asiaan kuuluvalla tavalla "hyvää yötä". se ei aina/yleensä riitä tälle et maximukselle, jonka valtava tiedon ja tilityksen nälkä tappaa salakavalasti kenen tahansa vanhemman toiseen aikuiseen kohdistamat lemmekkäät ajatukset. et maximus vaatii aikansa juuri nukkumaanmenoaikaan, ja sen saa häädettyä maailmaa, kvanttifysiikkaa. ihmissuhteita taikka tulevaa koetta pohtimasta vasta kun silmäsi, vartalosi ja ajatuksesi ovat jo syvällä unimaan puolella. et maximus tunnetaan myös nimellä "tainnuttaja".

hieman et maximusta vaarallisempi laji on keskikokoinen erotikkantappaja, et medius. et medius tappaa erotiikaa varsinkin päivä- ja aamuaikoina. aamuvirkkuna lajina se ponnahtaa tukka takussa sängynlaidalle juuri kun aikuinen saa hivutettua nenänsä toisen kaulakuoppaan, tai käden paidan alle. pirteällä olemuksellaan ja kovalla äänellään, ja víkkelällä päällekiipeilytaidollaan se tainnuttaa erotiikan sekunnissa. päiväuniaikaan et medius ei saa unenpäästä kiinni ja salli aikuisille omaa aikaa, vaan piinaa suukottelevia aikuisia erilaisin pikku tempauksin, kuten pissähädällä, nälällä ja "töllöntöillä" (seinään piirtäminen, tavaroiden heittely, sängystään livahtaminen.) tämä laji on toiselta nimeltään "riivaaja".

vaarallisin erotiikan kannalta lajeista on kuitenkin et minimus. et minimus on muista poiketen yöeläin, ja varsinaisen vaarallinen erotiikalle juuri yöaktiivisuutensa ansiosta, se aktivoituu toisten lajikkeiden tainnuttua. muita erotiikan kannalta fataaleja seikkoja on et minimuksen takiaismainen tarrautumisominaisuus (viihtyy ainoastaan sylissä), lajityypillinen loismaisuus (imee ravintoa vanhemmastaan suoraan) sekä kova vaativa huutoääni. et minimus myös haistaa läheisyyden, ja silloin kun se tuntee erotiikan väreilevän ilmassa, se aloittaa lajityypillisen melusaasteen levittämisen joka ei voi asunnossa, eikä edes sen ulkopuolella jäädä huomaamatta. et minimuksen tyypillisiä aktivoitumiskohtia on mm. aikuisten suihkuhetket, pussailu sohvalla, halailu vuotella ja jopa eroottissävyiset ajatukset tai puheet herättävät tämän erotiikantappaja-lajin uniltaan. tämä laji on kutsumanimeltään "totaalitappaja".

yritä tässä nyt sitten. parisuhdetta. :D

suklaamunat

ruttu on harmistunut veljensä puolesta, kun se ei saa vielä suklaamunia. "sä saat sitten veikka näitä kun sulla tulee hampaat." se koittaa lohduttaa.

meillä on pääsiäisviikolla ollut tytöille munankuoret, joihin yöllä ilmaantuu joku pieni ylläri. ruttua on ilahduttanut ekapäivinä sellaset pienet ruohomunat. se on huvittava näky, kun pöllähtäneenä, ja tuskin heränneenä suklaamunien voima vetää sen liikkeelle sängystä. salamana se juoksee tukka sekasin ja silmät puolitangossa, huonekaluihn törmäten katsomaan onko kuorissa jotakin. "talkistan mun munan, talkistan mun munan." se sopottaa mennessään.

eilen aamulla yllätys oli melkoinen kun kuorissa odottikin röllimuna. "siis en voi uskoa että lölli on käynyt tänne munimassa." se sanoo. "ennen tänne on muninu vaan tiput ja puput!"

tarinoiden ja tarujen voima on aika mahtava. lapset tuntuu haluavan uskoa yllätyksiin, ihmeisiin ja iloisiin asioihin. mä en ole ruttua juurikaan millään höpölöpöillä vedättänyt (joulupukki yms.), ja vaikka se on nähnyt nuo munat pöydällä, se aina miettii kuka on muninut ja kuinka se osaa yöllä tulla, ja mistä se munija tulee. huomisen kohokohdan, suuren muumimunankin ruttu on nähnyt kaupassa, ostoskärryssä ja mein pöydällä, ja on kysellyt moneen kertaan koska se muumi tulee munimaan hälle. hihi. muuminmuna.

ootan jo sitä iloa mikä on odotettavissa huomenna aamulla.

nuuh...

eilen olin tyttöjen kanssa muutaman tunnin kotona keskenään.

muru nappas poikulin ja lähti katsomaan lätkää. taisin hössöttää ennen niiden lähtöä, sillä asiasta kuittailtiin (ihan hyvällä), mutta pelkäsin kyllä että murun lehmänhermo katkeaa ennenkuin ne on ulkona ovesta. miks mun pitää aina kysellä ja tuputtaa? ehkä siksi kun olen äiti.

iltakahvilla ollut ystäväni että oliko hankala laskea niitä matkaan? olihan se. sanoin että jos olisi ollut joku peruste kieltäytyä, niin olisin sanonut ettei poika voi mennä. miksi? en tiedä. muru hoitaa ihanasti ja asiantuntevasti vauvaa, ja vapaailta pikku rääkyleestä tekee toki hyvää. sekä mammalle, että tytöille. saivat laatuaikaa hekin. mutta se napanuora on vaan niin lyhyt. vielä.

illalla telkkarissa oli pieni vauva. aloin itkemään. laitoin murulle viestin josko ne tulossa kotiin päin. keuhkoja ja sydäntä puristi jo.

poika varmaan haistoi unen läpi kodin (tai maidon) tuoksun. ei aikaakaan kun turvaistuimesta alkoi kuulumaan tyytymätöntä käninää. riisuin itseni ja pojan mahdollisimman vähiin vaatteisiin ja vauvan hiissailemaan peiton alle mun kainaloon. pikkuapina. se tarttui rintaan kaksin käsin, ja nukahti samoin tein tissi suussa. mun poikanen.  mä nuuskin sen tukkaa ja olin onnellinen.