sunnuntai 31. lokakuuta 2010

pissi

voi juukelis!
no olimma tänään serkuntytön synttäreillä, ja oikeen hienona oli koko meidänkin sakki siellä sukulaisten arvokkaassa joukossa. mäpä kävin sitten pöntölle pissittään poikulia, ja iso pissi tulikin pönttöön (melkein)! upeeta!
ainoa pikku ongelma siinä oli semmoi anatomisesti hienosti muotoiltu pöntön muovireuna, minkä aukosta kaikki litranen lämmintä lorisi suoraan mun juhlahousuille kun olin polvillani pöntön eessä.

olisitte nähneet juhlaväen ilmeet kun mä täyttä nauraen housut pissasta märkinä tuun vessasta ja poikuli loistaa kun naantalin kuuluisa aurinko moisen urotyön tehtyään.

tää niin voi sattua ainoastaan mulle! kyllä taas riittää sukulaisilla nauramista seuraavaks vuodeksi.
ja mulla itsellä kanssa!
onneksi serkun lainaamat housut pysy mulla ylhäällä ja jaloissa kotiin asti....
faceenkin ilmestyi ensimmäiset kuittaukset ennenkun ehdin ees himaan.
mama taas kiittää ja kumartaa. mainio päivä tämä.

ei, se sanoi, ei.

täällä on vaan jotain semmosia sanoinkuvaamattoman hienoja hetkiä. eilen koettiin taas yksi. tapahtui suunnilleen ei mitään, mutta samalla jotain niin kaunista ja mittaamattoman arvokasta.

muru meni eilen suoraan duunipäivän jälkeen nukkumaan. kävin antaan sille hyvän unen reseptin käteen, ja siinä juteltiin sylikkäin muutama tovi. se unen rajamailla, mä läheisyydestä nautiskellen.  jo se hetki oli valtavan pysäyttävä, ainakin mulle, mutta mein raukeet keskustelut kruunasi kaiken.

se oli saanut pääsykoekutsun, ja kertoili kuinka se on töihinsä tällähetkellä täysin leipiintynyt, ja taas olis muutoksen avaimet käsissä. kyselin josko se alottais sen koulun samoin tein jos pääsis, jos kysyis mein varahoitajalta jos poikuli vois alottaa siellä sit jo tammikuussa jos koulupaikkaa ei voi siirtää elokuulle.

ei. se sanoi. ei. monta kertaa. poika on niin pieni, ja se haluaa olla sen kanssa. jos koulupaikka saadaan, ja sitä ei voi siirtää, hän jatkaa paskansyöntiä sitten kun töihinlähdönaika koittaa, mutta pojan paikka on kotona.kotihoidossa. mein pieni poika.

hoh, miettiikö joku vielä miksi musta tuntuu rakastan sitä niin valtavasti että pelkään joskus että pää räjähtää sen tunteen isoudesta?

lauantai 30. lokakuuta 2010

kristillisyys kunniaan

hitsit, luin otsikoista että ystäväni päivi oli taas väläyttänyt.
en edes jaksanut uutisia lukea, mutta sanon vaan että erittäin jumalallinen ja uskonnollinen ajatus on huolia suomeen vaan kristittyjä pakolaisia. kerrassaan "suurin on rakkaus"-aatteen mukaista.
jätetään vaan kaikki muuta uskontoa edustavat hädän alaiset oman onnensa nojaan. 
upeeta päivi. sähän se varsinainen armon ruoska olet, varsinainen jumalallisen sanan saattaja ja julkipuhuja.

muistan ussantunnilta semmosen raamatullisen opetuksen kuin: tee muille niinkuin haluat itsellesi tehtävän.

hohhoijaa. päivi, hlwetissä on kuulemma paikka ihmisille jotka ei auta toisiaan. vai oliko se naisille jotka ei auta toisinaan? no, varmaan molemmille, luulen.

lauantaina

*persus tänne ja tissi tähän käteen* sanoi muru yöllä. se on hyvän unen resepti kuulemma. kiepahdin sen kainaloon ja nukahdin samoin tein uudelleen.
viimesiä työkierron päiviä viedään, ja melatoniinikuurin jälkeen hyvin nää viimesetkin päivät on menny.

tilanne oman pään sisällä meni kaaoksesta ja hösellyksestä masennuksen kautta normitilaan. eilen käytiin mutsilla syömässä. siellä se syöpäpotilas pesi lattioita ja laitteli lasagnea. ajatteli vähentää pahoinvointilääkitystä (=hyvinvointilääkitystä niinkun lääkäri asian ilmaisi.) koska fiilis on ok. se ilotteli myös perukki"reseptiä", mietti millasen uuden lookin itselleen meinais hankkia sitten. juuh. uliseva mieskin lopetti ulinan kun rouva kotiutui. kaipa tää tästä.

lainasin torstaina puistoon mukaan yläkerran totaaliyh:n poikaa, että mamma saa vähän touhuta rauhassa. ja eilen meillä oli kaverin tyttö yökylässä. kiva kun on vähän vipinää. jälkimmäisestä sain palkaksi punaviinipullon. ihanasti! illalla taidan ottaa pari palaa suklaata ja lasin punkkua, kunhan saan himpulat unille.

ruttunaama lähti eksän kanssa pitkästä aikaa jäätelölle. nyt ruoka tulille, kämppä kondikseen ja rutun lepakkosiivet viimeistelyyn. illalla vallatun puiston halloween-kemuihin lasten kanssa.

sitten on punkun, suklaan ja kynttilöiden aika. maman oma aika.

torstai 28. lokakuuta 2010

blues

ihmeellinen on ihmismieli.
nyt kaikki on näennäisesti ok. (mutsi tosi jees, ilman pahoinvointia. siellä se kokkaa ja pesee lattioita, ja menossa jonnekin kutsuille illalla.)
ja nyt mä oon ihan maassa. tais vaan viedä toi puolenviikon huoli, soittelu, muiden lohduttelu ja omat angstit niin paljon voimia...
puuh. tuntuu että mut on puhallettu ihan tyhjiin.

jospa vaan illalla aikasin petiin, ja ensin esikon (ajatustenlukija, lifesaver) mulle tuomaa suklaata vähän lohdukkeeksi, jospa tää suru ja tyhjyys sillä korjaantuis.

keskiviikko 27. lokakuuta 2010

äiti!

no jaaha.
syöpäklinikka taklattu. siellä ystävä ja mutsi pönötti vierekkäisissä huoneissa. toinen luki tenttiin, toinen teki ristikoita. mutsilla on naama turvoksissa "pienten" leuanporausten jäljiltä, mutta muuten se oli ihan oma itsensä. onneksi kävin (lue: vierailuni sallittiin), sillä turhat pelot ja angstit karisi viimeestään kotimatkan varrelle. surua aiheutti ainoostaan mutsin paksun punasen tukan näkeminen, tai oikeestaan ajatus sen lähtemisestä. se esitteli lääkelappuja ja kyseli lasten kuulumisia, ärsyyntyi tippalaitteensa tukkeutumisesta ja kiroili kun ruuneperi. kivaa oli noi sen normimaneerit, reipas mielentila ja kaikki normaali.

illalla kävin siskon ja veikan kanssa pelaamassa paikallisessa pelikoneella trivialia ja puhumassa vanhemmista ja tästä koko setistä. oli tosi tosi tosi kiva ilta. laitoin vielä nukkumaanmennessä viestin mutsille että miten tiputus vaikutti, ja aamuun stressasin kun ei vastausta kuulunut.
ysiltä oli pakko soittaa, sillä kun on kaikenmaailman allergioita, ja pelkäsin että se on jossain teholla saamassa vastalääkettä johonkin graaviin allergiseen reaktioon. ni ei. se oli nukahtanut kasilta ja oli mun soittaessa kotimatkalla. BUSSILLA! anna mun kaikki kestää. (se jo eilen sanoi ettei tee taksikortilla mitään, koska kotimatka maksaa juuri sen omavastuun verran, että ihan hyödytön lipuke, ja kun hällä on kerran bussikortti...)

ja ainiin, eihän se ollut kotiin matkalla ees. vaan matkatoimistoon! MATKATOIMISTOON! lääkäri oli painostanut perumaan matkan, ja hänpä käy "tässä samalla".
 
(muka) närkästyneenä se vielä valitti että kun se pääsee kotiin, niin alkaa puhelin soida kun työkaverit ja suku tulee linjoja pitkin sitä voivottelemaan. olispa ärsyttävää kerrassaan moinen välittäminen...

on se uskomaton tyyppi. sitkee sissi. ja siinähän sohlaa.
taas kiitän sitä että se on just tommoi kun on. rauhallinen, reipas ja cool. ihan kun se olis saanut just tietää että sillä on joku ihottuma. niin se varmaan tähän suhtautuukin. pitäis varmaan ottaa oppia.

p.s. hemmeti! en muistanut soittaa mun g-tädille. johan uliseva mies oli senkin sitten eilen säikäyttänyt hengiltä. ja uliseva mies oli sanonut että onneks on tuo mama, se on niin vahva että jaksaa tän paskan kantaa, ja taistelee koko perheen tästä läpi. kiitos luottamuksesta, mutta lopeta se ulina ja reipastu. en mäkään ihan kaikkea jaksa. enkä halua "yksin" kantaa...

tiistai 26. lokakuuta 2010

seuraava asema. syöpäklinikka.

pari päivää natkuteltuani mutsi sallii mulle visiitin klinikalle.
uskomaton tyyppi, oon vaan viis kertaa kysynyt eri sanoin josko meen käymään (voinko tulla, haluutko että tulen, saaksinne tulla, kaipaatko seuraa, mä tulisin jos ookoo.), ennenku se sanoi "tule sit".

tänään on alotettu sytostaatti täysillä, saa nähdä millai naama mua siellä odottaa. mulla on niin valmiiks kuva että se lukee siellä jotaki seiskapäivää ja on ihan että "älä hössötä siinä" ja "o välillä hetki hiljaa". toivottavasti se ei o ihan kauheen klesana, sit mul menee kyllä pasmat sekasin. uliseva mies ulisee edelleen, sen kanssa en oikeen tiiä mitä teen. kaipa se siitä rauhottuu, ajan kanssa.

illalla vielä trivial-pelit sisarusten kera, toiv ei juttu juokse ainoostaan syöpärataa koko iltaa, olis kiva saada muutaki ajateltavaa.

kyllä se vaan kiertyy tietyn aiheen ympärille tää arki. ei oikeen hotsita siivota, eikä puuhailla mitään merkityksettömiä pikkujuttua, tulee vaan istuskeltua ja ämisteltyä tätä "jonkun" "suurta suunnitelmaa". ja mihin hiivattiin tässä ollaan menossa. huomauttaisin kohteliaimmin suurelle juonittelijalle tässä kohtaa että aika paska plääni mun mielestä. koita keksiä jotaki uutta. mua meinaan edelleen vähän suututtaa.

maanantai 25. lokakuuta 2010

anna hyvän kiertää

...se tulee sulle takaisin. joskus. ei kuitenkaan välttämättä ihan heti.

viimeyönä soitin murulle duuniin. ei se naapurin pojan lainaaminen tuonut meille edes hyvää unikarmaa. vähän siinä väsymyksessä jopa nauratti. oma poikuli veti kolmentunnin huutosessiot yöllä. hampaat, epäilen mä, koska ei edes sylissä rauhoittunut, vaan teutaroi ja huusi. vaikkei marakatti ollut ees kuuma, annoin panadolia, ja sittenhän se pikkuhiljaa rauhottui, viideltä aamulla. eipä vaan sit tullut uni omaan silmään. ajatus lähti juoksemaan syöpäradalle, ja taas suunnattomasti ärsytti, suututti ja harmitti.

tänään kuitenkin aloitetaan marssi kohti terveempiä rantoja. sikäli mikäli äitini alistuu hoidon aloittamiseen, madeiran matkankin kustannuksella. nainen joka ei vanhempiaan aio myöhemmin tukea, ehdotti eilen äidilleen että vois tulla syöpäklinikalle tueksi. huihai sanoi sen naisen äiti, ei sua siellä tartte. vai nii, pärjätköön sit itse. no, siellähän on sitten, jukuripässi. ilmottelee kun kuulee jotaki uutta, eli varmaan mä sit soitan jo iltapäivästä että miten menee. vastaakohan se edes puhelimeen? sillä varmaan mein hössöttäminen tulee kohta ulos korvista.

no, ulisevalle miehelle ainakin soitan.

kunhan taistelen tieni ulos eilen löytämästäni leztalk-blogista. lepakoille hauskaa luettavaa, jos ei ota asioita ihan vakavasti ja ymmärtää hiukka sarkasmiakin. suosittelen.

tulehyväpäivätulehyväpäivätulehyväpäivä. kiitos.

sunnuntai 24. lokakuuta 2010

kirosanakirosanakirosanakirosana

tekis mieli kömpiä yhtäkkiä murun kainaloon parkumaan. ei kuitenkaan sielu siedä herättää sitä moisella tirinällä.
sain puhelun josta en saanut mitään selvää. vaadin mutsia puhelimeen, koska faijasta ei ottanut tolkkua sitten millään.

kirosanakirosanakirosana S on napannut otteisiin nyt myös mutsini. kohde itse oli hyvin rauhallinen. lääkäri sanoi että homma on hanskassa ja hoidot alotetaan maanantaina. jukuripääomantienkulkijahoitojenkohde yrittää vielä puhua aloitusta viikolla eteenpäin, koska muuten menee madeiran matka pilalle. voi jumantsuikka tätä väkeä!

joskus äitini näennäiseen tunnekylmyyteen tylsistyneenä tänään kiitän sitä sen rationaalisuudesta ja tyyneydestä. pitäs vielä keksiä mitä tehdä sille stabiiliuden täysin kadottaneelle miehelle joka siellä niiden kotona ulisee. soitin varmuudeksi (ja mutsin pyynnöstä) sisaruksille asian, koska en halua (eikä mutsikaan halua) että daddy säikyttää nekin hengiltä.

nojoopa. muistatteko kuka kirjoitti ettei ainakaan vanhempiansa hoida ja plaaplaaplaa. enhän se mä vaan ollut. en ole sitten ollenkaan periaatteen ihminen, enkä seiso sanojeni takana. "tartteekojotakinapua ja soitavaanhetijostuntuu:t on nyt koko perheelle jaettu.

p.s. s&t tiiän että täällä vierailette. älkää puhuko tästä mitään ylimäärästä muille. mutsi varmaan sanoo sit (jossain sivulauseessa tyypilliseen tapaansa) kun haluaa. piti vaan tää skeida jonnei purkaa...

kolmas taistelu tässä lähipiirissä tuota hirviötä vastaan. ystävällä taas alkoi hoidot, mummilla loppui, ja nyt vielä tää pommi.  mutsin tyyneyden ansiosta mua ei pelota nyt juurikaan. vituttaa vaan suunnattomasti.

edit: 
sanonko suoraan?
haistapaskahaistapaskahaistapaskasyöpä. ajatus kiertää yhtä kehää. suututtaa. 
haistelin iltamaidolla mun poikulin hiuksia. toivoin että aika pysähtyis siihen. mun sairaan kaunis maailma. ruttu silittää mun tukkaa. mummi tulee hyväks kun se pääsee sairaalaan. esikko halaa ja silittää selkää.
fuckyoumrcancerhodking.mymotherwillknockyouout. 
haistapaskahaistapaskahaistapaskasyöpä.
ei muuta tälläkertaa. 

14

sisältää sentimentaalista, onnentäyttämää soopaa. kyynikot saa skipata.

eilen tuli 14 vuotta täyteen mun äitiytymisestä. huh!
musta on uskomatonta että se pieni käärö joka mahtu mun reisien päälle makaamaan, on nyt mua isompi, monella tapaa. fyysisesti oon tuupannu siihen niin paljon puuroa että se on varttunut varreltaan mua suuremmaksi, ja henkisestikin se on jo todella suuri persoona, semiaikuinen.

ihmeelliseltä tuntuu että mä olen edelleen se sama tyttö kun silloin kun se musta maailmaan ponnahti, ja tuo esikoinen, se kasvaa ihan silmissä.

en oikeen osaa analysoida miten se on mua muuttanut. sen tiedän että rakastin sitä jo mahassa, ja jopa niin paljon että mietin että annan sen jollekin paremmalle äitille, koska itse olen lyhytpinnanen paska joka osaa ajatella vaan omaa napaansa. voi kuinka vähän tiesin. kun sain sen käärön käsiini, tiesin etten siitä ikinä luovu. se oli rakkautta ensisilmäyksellä. (saamari, kävi itkettämään...)
sitten kun se sairastui vakavasti kahden viikon iässä, mä lupasin, vannoin ja rukoilin että teen kaikkeni sen hyvinvoinnin eteen aina ja ikuisesti jos se vaan parantuu. pidin koko sairautta näpäytyksenä mulle siitä ajatuksesta että sen olis parempi jonkun sellaisen perheessä joka lasta on vuosia toivonut, kun mun kanssa. ja olin aivan järjettömän onnellinen että sain sen kuitenkin itselläni pitää. ja ylpeäkin olin kun sairaalassa sanotiin että "tämä tyttö se on niin sisukas, se on itse päättänyt elää." mun pieni taistelija.

näpäytys tai ei, meillä on esikoisen kanssa ihan erityinen side. me ollaan aina oltu yhdessä. tiimi. se jakaa mun kanssa asiansa. luottaa muhun, ja on aina mun puolella vaikka ei tarttis. se on kiltti (joskus liiankin) ja ajattelevainen. suvaitsevainen. reipas. se on ollut ns. helppo lapsi aina. napin painalluksella nukkumaan ja hereille, syönyt ruokansa, noudattanut ohjeita ja uskonut perusteluja. en ole käyttänyt siihen ei-sanaa pienenä ikinä, enkä korottanut ääntä. hyvä harjoituskappale tässä äitiyden tiellä sanoisin.

kauhulla odotan koska se alkaa repiä itseään musta irti, koska eka "murkkuvuosi" on ilmennyt ainoastaan mielialanvaihteluina, ei haastamisena eikä eriytymisenä. oletankin irtioton tulevan sitten vasta kun se muuttaa omilleen, ja sitten saattaa meinkin välissä alkaa rätistä. mutta sillä on siihen oikeus, sillä enhän mä kasvata sitä itseäni varten, vaan maailmaa varten.

kyllä. se on mun ensimmäinen. se on tehnyt musta äidin ja ihmisen mikä nyt olen. se on kasvattanut mua ihan siinä missä mäkin sitä.

mä todella rakastan sitä. tai se rakastaminenkin on tosi laimea sana mitä tulee tunteissa noita lapsia kohtaan. se on vaan semmosta mitä ei voi sanoin selittää. ne on vaan mun omia ihmisiä, perhe, lauma, omat yksilönsä. mä tiedän olevani erittäin siunattu kun olen nuo elämääni saanut. sniif. (itkettää taas. hitto.)

siinähän se meni

laupeuden yö ;)

omat mukulat nukkui vastoin kauhukuvia kuin köyhän talon porsaat.

naapurin hinkuliini meni tosi nätisti nukkumaan, vaikka äitiä vähän ensin itkeskeli.
sain itse nukkua kolmeen, ja sitten alkoi tsembalot. ensin lainapoika röhi ja kitisi, ennen neljää olin kipannut sen takaisin petiin hyshysnukutaan-komennon kanssa ainakin 10 kertaa. neljältä se vasta aloitti sitten suuremman huudon. ja jösses siitä ääntä lähtikin. ennen viittä olin hyssytellyt ja kaatanut sitä petiin noin 20 kertaa, ja viiden pintaan se palkitsi mut nukahduksella.

viiden jälkeen aloittikin sitten oma poikuli, mutta onneksi vaan tuttia vaatimalla.
seiskaan nukuttin kaikki, tosin entisenä lastenkotityöntekijänä latasin yöllä aamumaidot ja puurot muksuille valmiiksi, niin aamustakin selvittiin hienosti.

parasta kaikessa oli naapurinrouvan naama kun se tuli omaansa hakemaan. se oli levännyt ja onnellinen. ja musta tuntui että tosi vähällä mä sitten pääsinkin. nyt päätä hiukan särkee (oliskohan se jännittäminen syynä), mutta se on pieni maksu moisesta ilosta.

saa nähdä raaskiiko naapuri antaa mulle lainapoikaa vielä toiseksi yöksi niinkun alunperin oli puhe, jos tuo yöhuuto saatais vähenemään niin että ne pystyy unikouluttamaan sen itse kotona haluamaansa malliin sit helpommin. eilen vaan oli sillä mammalla niin vedet silmissä lähtiessä, että voi olla että ensyönä mä nukun vaan omien hinkuloitteni sallimaan malliin.

mutta olipa kivaa. samalla taas palasi omat yöjuoksut (tutinvienti,hyshys x2-4) omaan perspektiiviinsä, mitättömän pientä settiä. onneksi me murun painostuksesta tehtiin tuo unikouluhomma kotona silloin aiemmin, kun omalla poikulilla oli vielä suht hiljanen huutoääni.

lauantai 23. lokakuuta 2010

pelastakaa maailma

koska mulla on semmoi "pelastakaa maailma" (ainakin pienessä mittakaavassa)-luonne, niin tarjouduin ottamaan meille yöksi ystäväni vuosikkaan yöhuutajan. ystäväni on jo pitempään ollut väsynyt ja pinna kireällä, ja tänään se raasu repes ennennäkemättömääni itkuun. ei ole saanut nukuttua muutamaan yöhön juuri ollenkaan, ja koko perhe alkaa kärsiä tilanteesta todenteolla.  (hurraa nää 50-luvun pienet asunnot, huudolta ei välty kukaan.) unikouluun ei pääse koska asiat on "muuten hyvin". en tiedä mitä äidin ranteet auki-fiiliksen ja yleisen perhedynamiikan repeilyn lisäksi vaaditaan siihen että lapsen saa unikouluun? neuvolasta jaetaan "tee näin"-aikataulua, jossa päivät on ajastettu 15min. tarkkuudella. kun mein poikuli nukkui huonosti, mä en ees vaivautunut hakemaan paperia. täytyy olla muukin keino saada lapsi nukkumaan yöllä kun aikatauluttaa viisi henkisen perheen päivät vartin tarkkuudella. (koirat, vuorotyö, nou!)

no en mä semmosta kestä katsella sivusta kun toisilla on paha olla. itse olen yöterässä (helppo herätä), mutta hyvin levännyt, plus muru on yörytmissä ensiviikon...

...joten lopputulema on se että matkasänky on koottu ja pedattu, ja tässä odottelen pientä yöhuutajaa maman unikouluun. toivon että mun maidollehaisemattomuus ja eleetön uneenpalautus toimis naapurinkin muksuun. hyvällä lykyllä unistellaan muutamalla hyssynhyssyllä koko yö, huonolla lykyllä täällä huutaa ja valvoo kaikki lapset.

jännä nähä, jännä nähä.

oikeesti vähän jännittää miten tää menee...

perjantai 22. lokakuuta 2010

pojot

muru taas keräsi pojot himaan.
mä käyn torstaisin vetämässä "teeiltaa" mein valtaamassa puistossa.
siis puisto on auki illalla, ja sinne saa ihmiset tulla, lapsineen tai ilman. murun harkat oli peruttu, ja olisin mieluusti ollut sen kanssa kotosalla, mutta velvollisuudet kutsui. sanoin että se saa tietty tulla mukaan, mutta kuulemma ei "akkain kerhot" kiinnosta.

noin tunnin kun oli lapset siellä leikkineet, ja akat kalkattaneet, niin ovi kävi. muruhan se sieltä tuli. halusi kuitenkin viettää vapaailtansa mein kanssa, vaikka sitten akkainkerhossa.

huippua! se osaa kyllä yllättää.
oih, mä niin rakastan sitä ihan hirmusti!

sitten kun tultiin kotiin, se oli käynyt kaupassa, ja yllättäen ja pyytämättä ostanut mulle suklaata. sitten kaiken tän hienouden päälle loppuillasta syliä, rikossarjoja, teetä ja rakkautta rakkausyrttipeiton alla ja nukahtaminen kainaloon, nii-in, no voi hitto!!!

täy.del.lis.tä.

jotkut on.

poika, 10kk

pikkurakkauteni on antanut anteeksi hairahdukseni amsterdamin kanssa. poika oli mun mielestä tosi etäinen alkuun, ei juurikaan muhun turvannut, ja jotenkin "ei mun poika", ja olin jo ihan hajalla.
mietittyään asiaa pari päivää, se on alkanut taas hiissailemaan mun kanssa, itkee perään (jep! kivaa!) ja on muutenkin mun oma söpöliini. kauhu puristi kurkkua, ja vaikka en missään vaiheessa uskonut että se unohtaa mut, oli aika surkea fiilis moisen etäilijän kanssa.

mutta nyt kaikki on ennallaan! jee!

se on muuten tosi vekkuli. hämmästyin ihan kun huomasin että se osaa itse piiloutua kankaan taakse, ja sieltä tulla esiin, vanhaa kunnon kukkuluuruu-leikkiä. ja hitto että tommoi tirppanen ymmärtääkin puhetta hyvin. aina mä oon sille puhunut, mutta kun sille sanoo "tulepa mamman luo" tai "anna tööt*" niin se tekee niin. myös pusuja saa pyynnöstä, tosin yleensä haukkasun kanssa. vaikka tuntuu että "älä pure" alkaa myös mennä jo jakeluun. se ymmärtää myös "peppu edellä kehoituksen" kun se sängystä tulee pois. se osaa nostaa kädet naaman suojaksi kun koirat huiskahäntineen menee ohi. jos vaatteet riisutaan, lähtee poika kylppäriin suihkuun. ja jos kehoitan vessaan, sanoo se ähistellen öh, niinkun isot pojat kai pöntöllä tekevät. tänään myös tuli ekat ykköset pönttöön, joka on musta aika hienoa.

vekkuli tänään puistossa yritti kähveltää pullaa yhdeltä pikkupojalta, mutta estin moiset puuhat noin kymmeneen kertaan. vähän ajan kulttua poikuli katosi, ja kun löysin sen pöydän takaa, niin pullaahan sillä oli käsissä. mut nähdessään se vielä yritti karkuun aarteensa kanssa! arvasi että mä sen aarteen aion siltä napata. ihana pikku pullavaras!

voih, vois niin paljon kirjottaa ihania pikkuasioita, mutta en vaan osaa. ei taas sanat riitä kertomaan miten hauska pikkuihminen se onkaan, ja miten paljon iloa se olemassaolollaan meille suo. hiis! <3



*anna tööt on nenän niistämistä. se on inhonnut sitä aina, mutta nyt painelen sitä nenästä ja sanon tööt, niin nenän niisto menee samalla, ja onkin sikahauskaa.

torstai 21. lokakuuta 2010

se ihanampi päivi!

tsiiga den häär!

http://lipponen.puheenvuoro.uusisuomi.fi/49622-anonyymien-luovuttajien-siittiot

huom. myös ministereille on mennyt kirjallinen kysymys aiheesta, kertoo päivin eduskunta-avustaja mulle mailissaan. 

lapset

taas saa olla lapsistaan ylpeä.
kerroinko jo että esikko esiintyi niin edukseen taksvärkkipäivänä olemalla ahkera ja reipas, että sille tarjottiin mahdollisuutta tehdä pientä työkeikkaa, ja ansaita itselleen vaaterahoja. tosi kiva homma! kovasti olivat kehuneet kypsää ja reipasta esikkoa joka työtehossa päihitti useemmat aikuisemmat työntekijät.

ja kerroinko siitä kun oltiin rutun kanssa lääkärissä. ja poikuli tarttui lsiellä ääkärin pöydänreunaan? no se hilas itsensä ilmaan roikkumaan ja naksutteli siinä killuessaan hampailla pöydän reunaa. tein olis niin pitänyt nähdä lääkärin (ja mun) ilme. *wirn*

ja ruttunaama, voi ruttunaama. sillä vaan leikkaa niin ilmiömäisesti, ja usein. eilen se veti peiton pään yli ja oli kummitus. ja sitten se puri mua käteen. tosi kovaa. ja kun tuohduin sille, se tuohtui takaisin, koska ei todella voinut nähdä purreensa, koska peitto oli naamalla. jumantsuikka. koita nyt tuosta kasvattaa säällinen ihminen!

että joo, ei täällä kovin tylsistymään pääse.

keskiviikko 20. lokakuuta 2010

lapsen oikeudet

tiesittekö että lapsen oikeuksien julistuksen viimeinen periaate sanoo näin:

Periaate 10

Lasta tulee suojella sellaisilta toiminnoilta, jotka saattavat kasvattaa hänessä taipumuksia rodulliseen, uskonnolliseen tai muunlaiseen syrjintään. Häntä on kasvatettava ymmärtämykseen, suvaitsevaisuuteen, kansojen välisen ystävyyden, rauhan ja yleismaailmallisen veljeyden hengessä sekä täysin tietäen, että hänen tarmonsa ja kykynsä olisi saatettava palvelemaan hänen lähimmäisiään. 

(yk:n yleiskokous 20.11.59)

hyvä periaate.s

syntiä

musta on hullu ja absurdi ajatus että tässä mä vaan elän synnissä. että mun koko arki on syntiä, ja pitäis pyyhkästä ulos tästä puhtaasta maailmasta.

mä herään keskellä yöllä valppaana, pitkämielisenä ja huolehtivana, ja syntisenä, hoitamaan vääryydellä saamiani lapsia.
mä aamulla keitän syntiset kahvini, ja syön syntisen jokapäiväisen ruisleipäni.
ja mä ihan pokerinaamalla, synti sisälläni, vien lapseni päiväkotiin. näkyykö pahuuteni päällepäin?

mä käyn ostamassa pesuaineita, että mun kanssa samassa synnissä elävä muruni voi pestä mein likaisia vaatteita. rakkaani herää kun tulen kotiin ja mä teen saatanallisen teon. mä suutelen sitä kaikessa rakkaudessani, ja puristan pehvastakin, hymyilen koska tuntuu kivalta. niin syntinen mä olen.

tuntuu että mulla on flunssa tuloillan. makaan viluissani sohvalla viltin alla. muru tulee pahuus sisällään, koittaa huolissaan mun otsaa, suukottaa, silittää. todella likaista ja syntistä touhua.
se vie koirat. mä vaihdan vaipat. se tekee ruokaa, hakee ruttunaama. me syödään yhdessä. katsotaan lastenohjelmia. kylvetetään lapset. laitetaan unille. jutellaan esikon kanssa.

lopuksi me syntiset nukahdetaan sylikkäin sohvalle.

aika likasta. saastaista. kamalaa elämää. eikö?
eikö näytäkin aika hirvittävältä?
ja kaikkea perhearvoja vastaan sotivalta?
jumalattomalta touhulta?

mä oon niin kyllä pää omassa *erseessäni etten todella näe tätä asiaa ihan niinkään.
hmmmm.

tiistai 19. lokakuuta 2010

niin, ja se dami

mitähän reissusta kertoisin?
ei ole paljoa jaettavaa.tai sanat ei riitä kertomaan millaista siellä oli. suurin osa kokemastani liittyy mein kahdenkeskeisiin asioihin ja hetkiin. 

kahden rakastuneen ihmisen vaeltelua kaupungissa käsi kädessä. pussailua. romanttisia maisemia. rappioromanttinen kahden tähden hotelli. halpoja lounaita. ihoilua. suklaata ja viiniä. pitkiä unia. juttelua. höpöilyä. vitsailua. aamukahvia ja aamutupakkaa. romanttinen kanavaristeily. onnellista itkua lapsien olemassaolosta. karkkia sängyssä.









kaikin puolin meni hyvin. minneen ei ollut kiire, mitään ei ollut pakko tehdä. fiiliksellä mentiin. kulttuuria ei harrastettu. ihana loma. oikea loma. rakkausloma.

amsterdam, eiku päivi!

piti kirjoittamani amsterdamin reissusta, mutta tsekkailin juuri mailini pitkästä aikaa. päivi lipponen oli vastannut "hyvät kansanedustajat"-postauksessani esittelemääni mailiin jonka lähetin yhdeksälle kansanedustajalle.

päivin vastaus alkoi itkettää mua. niin kovasti se liikutti. hänestäkin on väärin että laki tuli voimaan taannehtivasti. lakiin hän ei usko muutoksia saatavan, vaikka selkeästi esittämäni näkökulma ei ole valmisteluvaiheessa tullut esille. mutta. päivi kirjoitti yrittävänsä saada kohdallani jotain poikkeavaa aikaan.

oi tauti.
ehkä vaan kauniita sanoja, tai ehkä hän todella ottaa asian jossain yhteydessä esille.
jo pelkästään se että hän on lukenut mailini, ja vaivautunut vastaamaan on musta hienoa.
jo ajatus siitä että joku on asiassa mun puolella, ja joku takaporttikin saattais aueta, saa mut valtavan tunnekuohun valtaan... tsiisus.

maanantai 18. lokakuuta 2010

kiihkoilua

palasimme tänne päiviräsäsen ja ylen homoillan (mikä valloittava termi!) mylläämään maahan. mä en oikeasti tiedä itkeäkö vai nauraa näille velloville keskusteluille.
mä en yritä käännyttää ja ojentaa himokristittyjä, enkä kertoa niille miten tulee elää. en voi sietää sitä että niin yritetään tehdä mulle.
mä yritän olla hyvä ihminen ja tehdä asiat oikein. olen reipas työläinen ja hyvä äiti.
ja olen homoseksuaali.

ajatelkaa nyt hitto sanaa homoSEKSUAALI! ihankun mä tyrkyttäisin seksuaalisuuttani teidän ja muiden naamalle. mä olen ihminen. toi seksuaali sanana oikeesti tuo mulle mieleen sen että mun elämässä on seksi etupäässä ja vallitsevana tilana. että mä jotenkin vaan himoan naisia. kaikkia ohikäveleviä. lyhyitä, pitkiä, lihavia, laihoja, nuoria, vanhoja... ja toteutan seksuaalisuuttani ihan ilman mitään sosiaalisia rajoitteita. että seksi, seksi seksuaali, minä, homo.

ylläripylläri teille toopet! ihan samalla lailla kun heteroseksuaali, myös homoseksuaali voi olla suht yksiavioinen tapaus. se nahka-ketju-piiska-homokulttuuri on vaan yksi homokulttuurin osa-alue. ei me panna täällä pitkin pöytiä kun muut yrittää lounastaa. on heteroseksuaalikultturissakin kuulemani mukaan monia osa-alueita. s/m.jutut, kolmisteen jutut, moniavioisuutta ja muuta, mutta en mäkään leimaa koko heterokulttuuria sen mukaan. "että sellasta niillä kaikilla on..."

mulla on oikeus olla niin homoseksuaali kuin haluan, ja vaatia itselleni sellaista tasa-arvoa mikä tuntuu oikealta. jos suomen laissa homoseksuaalisuus ei ole rikos, täytyy musta valtionkirkon toimia sen mukaan. ei voi alkaa sormella osottelemaan ja moralisoimaan muita. en mäkään täällä ala huutelemaan kuinka kristittyjen pitäisi olla niinkuin mä. jos uskonnon puolesta toitottavilla on varaa suureen kirjaan vedoten kertoa muille miten niiden tulee elää, niin kyllä jeesuksen nimeen toivon että ne itsekin noudattaa sitä kirjaa kirjaimellisesti. enhän mäkään voi suomen laista ottaa neljää kohtaa ja niiden perustella huudella muille miten tulee elää, ja täysin jättää huomiotta muut siihen kirjatut lait. vai voinko?

mä luulen että mun tuomio tulee taivaassa mun tekojen mukaan. mä en todella kaipaa ketään maallista räsästä kertomaan mulle miten syntinen mä olen. luojalle kiitos teeveen on/off napista, mistä voin vaientaa sen ja muiden sen hengenheimolaisten saarnat. ällöttää ajatella että mun lapsille esim. kerrotaan kuinka syntinen ja huono ihminen mä olen. ja vielä sellaisten ihmisten taholta jotka ei viitsi edes ottaa selvää miten meillä eletään.

ja kuka idiootti sanoikaan ettei kirkosta saa erota tämän kohun vuoksi? saahan. suomi on vapaa maa. jos ei muuta niin onpahan statement-arvoa tällä toiminnalla, ja asiasta saadaan keskustelu aikaan. jos kuuluisin ev.lut. seurakuntaan niin olisin painanut eroa-nappia jo useita kertoja.

onneksi mun kirkossa rakkautta pidetään arvokkaana. ja ollaan sitä mieltä että se kuuluu tasapuolisesti kaikille. jos kirkkoni ei mein suhdetta siunaisi/sitä arvostaisi/kunnioittaisi, voisin laittaa eroakirkostapaperit heti menemään ja  palvella jumalaani yksityisesti kotoani käsin. musta on kuitenkin valtavan ihanaa että kirkkokuntani haluaa jakaa iloni parisuhteestani ja perheestäni kanssani, kunnioittamalla kiitospalveluksella parisuhteeni rekisteröintiä.

on tää kumma maa.
jahka haluan lisää vettä tähän myllyyn ja aggrea suoneen, menen vielä vähän tsiigaamaan keskustelupalstoja.
hieno maa tämä ja hieno kansa. ainakin osittain.
ihan liikutuksella mietin niitä ei-homoSEKSUAALEJA jotka tämän kohun myötä on delete-kirkko-nappia painaneet. upeeta solidaarisuutta siltä kansanosalta. mama kiittää ja kumartaa.

keskiviikko 13. lokakuuta 2010

lakua ja pakkailua

no. eilinen raivo kuittaantui puolikkaalla pussillisella malacon lakua. asioista on myös puhuttu. joska tästä sitten ilolla reissuun lähdetä, kun en niitä lippujakaan mennyt repimään.

huomioita elävästä elämästä:
- kummallista miten täällä on jo kolme kertaa siivottu huusholli "lähtökuntoon" ja aina vaan näyttää siltä että jossain nurkassa on räjähtänyt pommi.
- kummallista myös se että lasten viikonloppukamat sain pakattua aika näpsäkästi. omat reissukamat odottaa pakkaajaansa kaapeissa. kohta tulee paniikki!
- lastenvahdeista on tosi hienoa että esikoinen on kotona "neuvomassa" jos pojan kanssa tulee jotakin erityistä. mä tosin luulen että se menee täällä niin pää meseissä, musassa ja vaatteissa ettei sillä todellisuudessa ole hajuakaan siitä miten pojan kanssa toimitaan. väittihän se mulle kesken pojan kahden viikon kiljuntajakson että on niin ihanaa kun poika on aina hyvällä tuulella. (*wirn*) no, ehkä se yllättää tällä(kin) kertaa kypsyydellään ja sillä että onkin ollut koko ajan hollilla, vaikka ulospäin näyttää muulta.
- mä tässä oon tutustunut uuteen maailmaan. autojenkorjausmaailmaan. oon konsultoinut kaikkia miehiä keitä tunnen, ja soittanut muutamaan paikkaan. nyt tiedän missä rajoissa jarruhuollon hinnat liikkuu, ja sain sillai hyvän diilin että auto ajetaan tänään huoltofirmaan, ja jollain peruutusajalla ne korjaavat sen. hyvässä lykyssä meitä odottaa korjattu auto (ja iso lasku) kun palaamme reissusta. oon mä sit vaan hyvä!
- tajusin juuri ettei mun neljään päivään tarvitse tehdä ruokaa! iso jee!

ja ihan muuta:
- jouduin siirtymään lush:in hiustenhoitotuotteista frank provostiin, ja kamalaa mitä se kura tekee mun tukalle. takaisin luomuun ensitilassa!
- ensiviikolla ekaa kertaa aion tilata myös se luomukorin, nyt oon vaan haaveksinut tilauslistan ääressä. hakuhomma on ollut mahdotonta kaikkien jalka-kommervenkkien vuoksi. 


nyt vielä korvapuustit leipomukseen että lastenhoito tuntee itsensä tervetulleeksi.

kameran akku on ladattu. muistikortti pitää vielä tyhjentää. käsilaukku ja saappaat mukaan valita. villasukat ja pokkari käsilaukkuun pakata. mitä rasvoja yms. kosmetiikkaa mä tartteen? entä meikkiä? ...eikö vaatteissa o tarpeeks ressin paikkaa? apua apua, paniikki nostaa jo päätään.

tiistai 12. lokakuuta 2010

rasittaa

hitto.
mua ärsyttää niin paljon tää touhu.
tietty nyt kun ruttunaaman jalka alkaa olla ok, ja sen voi huoletta jättää jonkun muun hoiviin, niin poikanen on sitten räkätaudissa. eikä siinä mitään, mutta eilen ja viimeyönä yskä pamahteli sillai, että aloin pelkäämään josko sieltä taas ystävämme laryngiitti puskee.
kaiken huipuksi akka on ihan tuhannen ärsyttävä.
se on tosi väsynyt, sen ymmärrän, mutta alkaa enemmän kun vituttaa että se väsymys näkyy etupäässä mulle. helppo on joo kiukutella sille läheisimmälle, mutta jo on vittu jos ei voi mitään mulle puhua oma-alotteisesti. lasten kanssa ja puhelimessa toki voi olla normaali ja pirteä, mutta ihminen joka on se todella tärkeä, ihana ja läheinen, ei todella tunne itseään muuksi kuin rasitteeksi.
ottaa päähän niin että alan kohta kirkumaan. kurkkua kuristaa ja painetta alkaa korvien välissä olla vähän enemmän kun liikaa.

katotaan minkälaista väkeä tuolta päiväunilta alkaa noussa, vai vedänkö tähän lähdön kynnykselle vielä jotkut järjettömät pultit. vai revinkö vaan lentoliput.

sehän nähdään.

maanantai 11. lokakuuta 2010

juukelispuukelis!

hittolainen!
ihan tässä reissun kynnyksellä auto sanoi klonks. siinä on joku jarrupala vinkunut pienen tovin, ja nyt se pitää semmosta hinkkaamisen ääntä, ettei sillä voi ajaa. kun korkeintaan huoltamolle.
nyt tarvitaan miestä.
ollaan meinaan ennenkin naisissa viety autoa huoltoon, ja jösses sitä ylimäärälaskutuksen määrää. huippuna huollon hinta-arvio noin tonnin, ja kun tuttu mies veikin auton huoltoon, niin summa pieneni sataan viiteenkymppiin. kah, katotaan saadaanko miestä lainaan, vai soitanko johonkin aviomiespalveluun. mieluusti maksan 25e/h siitä lystistä että huoltolasku tippuu useemman satasen.

no, rakas siskoni lainaa autoaan jotta muru saa vietyä karvapojat kouvostoliittoon hoitoon. sitten pitää vielä hoitaa yksi poliisilaitosasia, yksi pankkiasia, rutun lääkäri ja iso kauppakeikka. sitten voidaan ruveta sohlaamaan tulevaa rakkausmatkaa.

kiva asia on myös se, että vaivalla tiskin alta diilaamani melatoniinit on antanut murulle hyvät unet. sen ansiosta mykkä horationi (ei ole juuri pariin viikkoon puhunut taas) on kadonnut, ja tilalla on ilonen ja eläväinen nainen, joka puhuu ja pussaa. kiva saada normipuoliso sitten mukaan reissuun!

sunnuntai 10. lokakuuta 2010

hyvät kansanedustajat


hei.
tällä mailillani halusin saattaa tietoonne erään epäkohdan uudessa hedelmöityhoitolaissa.
olen 32-vuotias äiti. elän parisuhteessa naisen kanssa.

meillä on kaksi hedelmöityshoidoilla aikaan saatua lasta. 3-vuotias tyttö ja 1-vuotias poika. heidät on perheeseemme saatu lapsettomuusklinikan ja anonyymin tanskalaisen luovuttajan suosiollisella avustuksella. sanoin en pysty kuvailemaan miten kiitollinen olen näistä pienistä rakkauksista, elävistä ihmeistä.

uuden hedelmöityshoitolain tultua voimaan ei anonyymien luovuttajien siittiöitä saa käyttää hedelmöityshoidoissa. nuorimmaiseni on saanut alkunsa lain siirtymäaikana. lakiin jätetiin pykälä, jonka mukaan hedelmöityshoitolain voimaantulosta eteenpäin kolmen vuoden siirtymäaikana saa siittiöitä vielä käyttää jos perheessä on jo biologisia sisaruksia samalta luovuttajalta.

ehdin tuohon marginaaliin. anonyymien siittiöiden käyttö loppui suomessa elokuuhun 2010.

mieltäni kaihertaa nyt fakta, että klinikalla on hankkimiani, eli maksamiani ja omistuksessani olevia siittiöitä, joita en saa enää käyttää. alunperin oli puhetta että nuo omistamani siittiöt voidaan siirtää ulkomaille turvaan, jotta voin niitä halutessani myöhemmin käyttää jossain toisessa maassa missä niiden käyttö on sallittua.

nyt sain ikävän puhelun klinikaltani. viranomaisneuvottelussa oli ehdottomasti kielletty lähettämästä tuota omistuksessani olevaa "laitonta ainesta" mihinkään muuhun maahan, mihinkään muuhun klinikkaan. vaikka onnistuisin saman luovuttajan siittiöitä jostain saamaan, kielletään suomalaista klinikkaa avustamasta mitenkään pyrkimyksiäni saada lapsilleni biologisia sisaruksia (ei lääkäripalveluja, ei ultaääniä, ei lääkkeitä).

mielestäni tämä on huutava vääryys. lapsiltani evätään oikeus biologisiin sisaruksiin. samoin minulta oikeus saada kokea raskauden, synnytyksen ja vauva-ajan onni ja ilo. valittavanani toki olisi ei-anonyymi luovuttaja *, joku tuntemani mies, tai ihan vaikka "baarikaato", mutta sillä asettaisin muut lapseni todella eriarvoiseen asemaan. kolme- ja yksivuotiaat kun eivät koskaan saa luovuttajan henkilöllisyyttä tietää. viimeksimainittu vaihtoehtohan on moraaliton ja vaarallinenkin.

syy anonyymin luvuottajan valintaan aikanaan oli se että lapsillani on jo kaksi vanhempaa, kaksi sukua. klinikalla sitä aikanaan pidettiin ihan normaalinan ja mahdollisena käytäntönä. uudesta laista ja sen jyrkkyydestä ei ollut tietoa silloin. ja tämä ehdottomasti oli kohdallamme oikea ratkaisu. kolmivuotiaalle on hänen kysyttyään hänen alkuperästään ja "isättömyydestä" kerrottu selkeästi, ja hän on, samoin kuin me, valtavan kiitollinen lahjoittaa kohtaan. sekä me, että lapset, olemme saaneet hyvän ja onnellisen perheen.

haluaisin vaan tietää millä perusteella jollain taholla on oikeus määrätä klinikkaa hävittämään MINUN omaisuuttani? missä muussa tapauksessa ihmisen omaan omaisuuteen saa suomessa kajota? ymmärrän laittoman alkoholin, savukkeiden tai huumeiden hävittämisen. sukusoluja ei mielestäni voi moisiin laittomuuksiin rinnastaa. miksei klinikalla ole oikeutta tutkia minua, ja hoitaa niinkuin muita asiakkaita, vaikka itse hedelmöitys hoidettaisiin ulkomailla? mikä idea oli edes kolmen vuoden siirtymäajalla joka laissa oli? kenen muun perhesuunnittelua on tungettu kolmen vuoden rajoihin? mielstäni tämä on erittäin arveluttavaa ja epätasa-arvoista toimintaa. 



* euroopan suurimmalla spermapankilla oli listoillaan ei-anonyymejä luovuttajia (ruskeasilmäisenä, jonka nyt ensihätään haarukoimme halutuksi ominaisuudeksi) kahdeksan kappaletta. kahdeksan. kun mietitään kuinka moni euroopan alueella toivoo lasta, ja tarvitsee perheen perustamiseen lahjasoluja, nähdään kuvio mielestäni aika absurdina, jopa sairaana.


katkerana, vain 32-vuotiaana nuorena naisena, huomaan että haaveiltani joskus saada lisää lapsia, on törkeästi katkottu siivet.



terveisin: mama, tunnollinen veronmaksaja, äänestäjä, hyvä äiti

isi kävi

jösses että säikähdin yöllä niin että meinasin saada sydärin. heräsin keskellä yötä ja mein makkarissa seisoi kaks miestä. siis istuin sängyllä silmät auki, ja ne miehet katteli meitä siinä pimeessä. *
helkatti meni useita minuutteja että sain rauhoituttua, pulssikin juos jotain kahtasataa ja unenpäästä oli tosi vaikea saada kiinni.

aamulla ennen töihin lähtöä muru tuli pusimaan ja halimaan mua sänkyyn, sinne unen rajamaille. ja kerroin sille että kaks miestä kävi meitä tsiigaamassa. ja toinen oli ihan kun murun isi, jota olen vaan kuvissa nähnyt.

"ainiin. tänään isin kuolemasta tulee pyöreitä vuosia." kertoi muru.

oih, isi kävi katsomassa että sulla rakas on kaikki kunnossa.
sulosta. (vaikka säikähdin niin että meinas sydän pompata ulos.)
pieniä pysäyttäviä hetkiä.



*mulle on käynyt ennenkin näin että "unikuvat" jää silmiin vaikka oon selkeesti hereillä. uskon kyllä että ne on  viestejä henkimaailmasta.

perjantai 8. lokakuuta 2010

dietillä

ai hitto! piti mainostaa älyhyvää lähiömutsi-diettiä!
no kato. hanki muutama vilkas lapsi. ja vuorotyötä tekevä muru. ja muutama koira. ja vähän söhläävä luonne.

aloita aamu kupillisella kahvia. syötä lapset. lähde kärräämään yhtä lasta päiväkotiin. sohlaa reippaasti menemään vaikkei ole kiire. kävele takaisin muutama kilometri päiväkodilta koska "ilma on hyvä, ja bussit kulkee niin harvoin". lenkitä koira kun palaat kotiin.
paahda leipä.
ala hoitaa herännyttä poikaa.
heitä kylmä paahdettu leipä roskiin.
keitä kuppi kahvia itselles.
juokse vilkkaan pojan perässä huoneesta toiseen. kantele, laula ja hypi välillä (=hyötyliikuntaa)
juo kylmä kahvi (se kaunistaa!)

käy nukuttamassa poika unille vaunuihin rullaamalla pihalla ees taas. syö 1/2 purkkia raejuustoa, just sen verran ehdit ennenkun poika havahtuu. nukuta poika kävelemällä reippaasti korttelin ympäri taas.

käy kaupassa vaunujen kanssa. työnä vaunuja ylämäkeen, alamäkeen ja sivumäkeen. osta perheelle noin 10 litraa maitoa ja pari kiloa perunoita ynnä muuta painavaa. kanna osa käsissä kotiin vaunuja työntäen.

kun palaat kaupasta ruoki herännyt poika. syö itse leipä ja omena, joista poika vaatii osansa.

sohlaa taas reippaasti päiväkodille. kanna jalkavammautunut 15kg punnus kantorepussa kotiin.

tee ruoka. napsi raakaa perunaa. maistele paistamaasi jauhelihaa, juo lasi maitoa.

ruoki lapset, huomaa ettei sulla olekaan nälkä koska juuri napsit "vaikka ja mitä".

lähde lapsien kanssa "vähän ulkoilemaan". kanna, touhua, kyykkää ja nostele.

palaa kotiin. kanna, hypyytä, konttaa, siivoa, pese.

keitä iltapuuro lapsille. itselle ei sitä riitä kun molemmat haluaa lisää.

nukuta lapset. syö päivästä jäänyttä ruokaa. * justiinsa sen verran että puolisosi sanoo toimintaasi lautasen sotkemiseksi.

lenkitä 3 koiraa. mielellään erikseen. mäkiä ylös, mäkiä alas.

kaadu yöunille.

jos pystyt, harrasta yöllä vielä hyötyliikuntaa pomppimalla pystyyn ja kiikuttamalla tuttia hampovalle nuorimmaisellesi x 2 - ääretön.

aloita koko setti uudelleen seuraavana aamuna.

ylipaino, mitä se on?


p.s. synttärilahjaksi saamani kaksi kiloa suklaata on viikossa hävinnyt. huomataan että diettiä noudattaessa kaapissa kannattaa olla aina muutama pala suklaata ettei energiat lopu, tai ettei ihan anorektisoidu.

karvasia kavereita

hemmeti. yks ilta kun olin menossa nukkumaan, alkoi sänkyni täristä. mä kuvittelin että herra vanhaherra siinä pedin vieressä taas vaihtelee asentoa sadannen kerran ja kuopii patjojaan. käännyin sanomaan että riittää ja mene levolle, ni ei helvetti. herra toope se olikin kiivenny siihen mun sänkyyn ja kuopi itselleen paikkaa kainaloon.

jumantsuikka. mun kotona ei koirat pedeillä eikä sohvilla hillu. mikähän ihme sille yhtäkkiä iski. aina herra toopekin on kiltisti omalla paikallaan nukkunut. varmaan joku sylinkaipuu iski.

eilenillalla kun muru oli duunissa aioin viedä pojat ulos iltapissille. puin ulkovaatteet (tiedättekö, kahinaa, rohinaa, melskettä = koirat tulee intona eteiseen... ni ei. ) heiluttelin remmejä, (kilkan kalkan...ei.) kävelin makkarin ovelle "josko viittis herrat lähtee?" (ei) kävelin herra toopen viereen ja nostin korvaa ja sanoin sinne: "pissille. ulos." kuorsaus lakkaa, koira avaa silmät... njaa. jos on pakko. toinen seuraa perässä. wtf? ihme laiskurit!


musta on myös äärettömän huvittavaa kun poikuli harjoittelee paijaamaan isoja koiria. se myös halii ja pusii niitä niinkun meitäkin. on vaan oltava varovainen kun jokaisen pusun perässä tulee haukkasu. en tiiä mitä nuo rauhalliset ronttilaiset sanois jos kundi iskis hampaat kiinni jommankumman korvaan tai mahanahkaan.

omaa koiraani olen antanut kundin lutata jos se tulee itse kundin luokse. (omapaikkarauha on kaikilla koirilla). itse jos tulee hellyyttä hakemaan, sitä myös saa, ja juuri niillä fasiliteeteilla mitä hellittelijällä on tarjota. spanielin häntä vaan klonsuttaa maata kun poika makaa sen päällä, kiskoo turkkia ja työntää käsiä suuhun, tutkii silmiä...

koska herra toope ei paljoa mun puhetta kuuntele, olen antanut ruttunaaman toimittaa sen tarvittaessa omalle paikalleen, koska se tekee sen mamilta oppimillaan ammattilaisen elkeillä. nätti sanominen ja käsi selän päällä saattaminen toimii paremmin kun mun mitkään sanomiset.  

on tässä sirkus. hassut tyypit. pienet ihmiset ja karvaset kaverit.

jätkät särmänä. herkkuja tarjolla!

spanieli. pöljyyden ruumiillistuma.

ams.

koska mun henkilökohtaset fiilarit kyntää kolmesta, tai neljästäkin syystä pohjamutia, enkä jaksa niitä tässä juuri vatvoa, sukellankin miellyttävämmille ajatuspoluille.

kuusi päivää.
aamulla mietin että vielä kuusi päivää, ja istun lentokoneessa matkalla kohti amsterdamin iloja. olen tsekkailut muutamat kirppikset ja yhden antiikkitorin "to go"-listalle valmiiksi. aion myös nukkua. juoda aamukahvini rauhassa ja hohhailla kaupungilla päämäärättömästi, miettimättä kenenkään päiväuni- tai ruoka-aikoja, tai hampomisia, kakkavaippoja. syödä kun itseä nälättää, ja just sitä mitä itsen tekee mieli. ottaa lasin viiniä jokaisena iltana. syödä herkkuja keltään salaamatta. valvoa myöhään ilman katumuksen häivää.

suorasukainen muru ilmoitti että edessä on p&ps-reissu. liiemmälti sen koodisanoja avaamatta, se uskoo etten juuri hotellihuoneesta ulkoilemaan pääse. sen mielestä kun on hankittu laatuaikaa kahdenkesken, se käytetään laadukkaasti kahdenkesken, siihen ei antiikkitoreja, latteja tai nähtävyyksiä tarvita.

kävi miten kävi suunnitelmien suhteen, loma otetaan vastaan ilolla.

mondon amsterdam-opas on jo hiirenkorvilla.
vaatteet käytännössä mietitty. (ainoastaan kaunista, ei mitään käytännöllistä!)
kaupunkia netistä fiilistelty.
passit etsitty.
rahaa hankittu.
hotellihuoneen sisustusta arvuuteltu.
lentoa alettu jännittämään.
hinkuleille mamien kuvat lutattavaksi tilattu.
lapsenvahdit pätevöitetty.
koiravahdit hankittu. 

sieltä se tulla taapertaa. aikuisten oma reissu!

keskiviikko 6. lokakuuta 2010

katkeruus syö naista

eilisestä hieman rauhoittuneena päälimmäisenä mielentilana on ainoastaan kevyt ketutus ja turhautuneisuus. ystäväni sanoi puhelimessa että jos meille lapsia on vielä joskus tulossa, niin jotenkin se saadaan aikaan.

heikottaa ajatus vaan esim. kymmenestä "turhasta" juoksukerrasta laittomiin puuhiin ulkomaille. siitäkin huolimatta että joku lentoyhtiö kauppasi just netissä lentoja köpikseen kahdellakymmenelläyhdeksällä eurolla/suunta. ei lohduta.

kävin tsiigaamassa pankista siittiötilannetta. meidän raivosolujen lahjoittaja on käynyt ilmeisesti luovuttamassa lisää tavaraa. sitä olis parikymmentä settiä varastossa, hinta yhdelle koeputkelliselle on 380e. yhdeksän settiä laitettiin menemään poikulia tehdessä. ruttunaama saatiin aikanaan aikaan neljällä. siihen päälle tutkimukset, peruslääkärimaksut, lennot, yöpymiset ja muu setti, alkaa hinta kivuta aika tähtitieteelliseksi. en ole ennenkään rahoja lapsia tehdessä laskenut, mutta kovan hinnan saa maksaa jos tällä keinolla raskaaksi tuloa miettii.

tsekattiin myös ei-anonyymit luovuttajat (joita siis suomessa on lupa käyttää). niitä on ruskeasilmäisenä (jotka nyt ensihätään listalle haettiin) tarjolla kahdeksan. KAHDEKSAN! euroopan suurimmalla spermapankilla. repikää siitä. kun miettii kuinka monta ihmistä euroopan kokoisella aluella lapsia toivoo, eikä siittiöitä ole omasta takaa, tekee se puuhasta aika kovaa kilpajuoksua. muuten, sillä "ei-anoyymit luovuttajat"-listalla oli myös yksi inuiitti. se meitä ilahdutti kovin. isäni muistuttaa kovasti inuiittiä, koska sukumme on kaukaa venäjän perukoilta, ja poika erehdyttävästi muistutti inuiittia syntyessään, päädyimme haluamaan sen inuiitin. illalla hiukan hekumoimme ajatuksella. mutta vitsi vitsinä. ja se siitä.

no. näin on nyt hyvä. lapset täyttää riemullaan, raivokkuudellaan ja rakkaudellaan mein sylit aivan mainiosti. mutta, korostan ikääni. olen vielä nuori. kun esikko tekee taloon tilaa muuttamalla omilleen, saa nähdä minne sydän kääntyy. täyttymättömään kaipaukseen, vai aletaanko soittelemaan inuiitin perään.

parasta pyyhkiä katkerat ajatukset mielestä nyt samointein ja nauttia niistä asioista mitä elämässä jo on. siltikin mietin valituksen tekemistä. ainakin muutama kansanedustaja saa mailia aiheesta "typerät päätökset": odotan vaan hieman ensiraivon laantumista, jotta pystyn asialliseen kirjalliseen ulosantiin.

tiistai 5. lokakuuta 2010

ja nyt mulla N-I-I-N hajoaa pää

pask.vit.saat.
klinikalta soitettiin. olivat olleet viranomaispalaverissa.
viranomaiset olivat kertoneet ettei anonyymejä siittiöitä saa siirtää ulkomaille turvaan, niinkun klinikalla olivat luulleet mahdolliseksi. viranomaiset olivat myös varoittaneet auttamasta ketään ulkomaille hoitoihin hakeutuvaa. ei ultria, ei lääkäripalveluja, ei lääkkeitä, ei mitään.
ymmärrän ettei firma voi "missään laittomuuksissa" auttaa. ja tiesin että tää on tulossa, jollainmuotoa, joskus.

mutta silti.

vituttaa äärettömän paljon. mun nuorimmaisten mahdollisuudet saada biologisia sisaruksia on siis nollassa. sikälimikäli ei sielu eikä kukkaro salli hoitaa koko prosessia siellä missä pippuri kasvaa.

kuka helvetti on keksinytkään jokun kolmen vuoden säännön? miksei ne kenellä on anonyymeistä tehtyjä vintiöitä, saa käydä prosessiaan loppuun rauhassa? ketä helevettiä se haittaa?
jostain luin että suomeen syntyy (tai syntyi) noin 40 anonyymien luovuttajien lasta. aika pieni määrä kun vertaa muihin "isättömiin" lapsiin. niihin tapauksiin joissa äiti ei isää tiedä, taikka isä ei lastaan tunnusta. tai vaikka tunnustaa, niin ei halua pitää yhteyttä. joo, kyllähän nämä lapset saa tietää kuka se isä sitten on. mutta sen tiedon hyödyt ei välttämättä ole ihan megalomaanisen hyviä lapselle itselleen kuitenkaan. samoin jos listasta on poiminut jonkun "georgen" niin sen etsiminen ja tapaamisen järjestäminen saattaa olla työn ja tuskan takana.

joo, en tiedä miten nyt tämä satutti niin kovin tänään.
ehkä se että 32 vuotiaana nyt tuntuu että peli jälkikasvun hankkimisen kanssa on pelattu.

"voidaanhan me käyttää jotakin tiettyä luovuttajaa jos sitten tuntuu siltä" sanoi nainen jota äärettömästi rakastan. niinhän me voidaan, jos pakottavaa tarvetta tulee. mutta sitten asetan keskimmäiset lapseni eriarvoiseen asemaan.

kyyneleet polttaa silmissä ja kurkkua kuristaa. tuntuu vaan todella epäreilulta. tylsältä ja turhalta.

ja haluanko vielä lapsia? en voi tietää. näin on hyvä nyt, mutta en pysty näkemään vielä kymmenenvuoden päähän. niin kauas kuin lisääntymisikää mulla on jäljellä.

tuntuupa ikävältä. ja katkeralta. paskalta kertakaikkiaan. 

maanantai 4. lokakuuta 2010

arvot

varhaiskasvatuskeskustelussa päiväkodilla otetaan esille perheen arvot.
harvoin tulee mietittyä ihan tässä arjen keskellä mitä arvoja sitä haluaa lapsilleen opettaa. mulla on kuitenkin aika selkeä kuva siitä, mitä haluaisin lasten elämästä oppivan.

esikon kanssa juteltiin asiasta, ja kaksi tärkeää nousi yli muiden:
- vanhempien kunnioittaminen
- suvaitsevaisuus
- muiden ihmisten arvostaminen ja hyväksyminen

muita tärkeitä arvoja oli:
- hyvät käytöstavat
- luonnon arvostaminen
- työnteon arvostaminen

musta on hurjan tärkeää olla itse perheenpää. ottaa vastuu kaikesta, ja antaa lasten olla lapsia. toivon myös että lapset kunnioittavat mun typeriltäkin tuntuvia päätöksiä, kun niiden taustalla on lasten oma etu. en nipota nipottamisen vuoksi, vaan kaikella rajoittamisella on rakkauteen perustuvat syynsä.

lesboperheessä on vaikea ohittaa suvaitsevaisuusaspektia. musta on huippua että lapsille on ihan normaalia tämä miten eletään. jos häpeisin lesbouttani tai salaisin sitä joltain kantilta tietyissä yhteyksissä, antaisin lapsille aivan vääränlaista viestiä. sen osoittaminen, että muutkin saavat elää niinkuin oikeaksi näkevät, on musta tärkeää. ei ole kummallista tai väärin olla laiska, lesbo, tummaihoinen, kehitysvammainen, vanha, lihava, hassusti pukeutuva tai hassun niminen. kaikki on arvokkaita ihmisiä juuri sellaisena kuin ovat. jopa ihmisillä, joilla on typeriä mielipiteitä on oikeus olla. myös toisenlaisten arvomaailmoiden olemassaolo pitää hyväksyä, mutta myös omansa vaikka vastakkaisen kantansa saa tuoda julki. ja rohkeasti pitääkin.

hyvillä käytöstavoilla pärjää elämässä, ja toisten kanssa elellessä ne luo ympäristöön myös paljon hyvää. vanhemmille annetaan istumapaikka. toisia ei kiusata, väkivalta ei ole ikinä sallittua. kiitetään kivoista asioista. töllöilyä pyydetään anteeksi. perusjuttuja nämä. mutta valitettavasti ei kaikille.

pärjätäkseen ja selviytyäkseen tässä yhteiskunnassa on tehtävä myös työtä. kotityöt yhteisöllisyydessään kuuluu lapsillekin. vastuuta pitää osata kantaa, ja omat hommat hoitaa. tili ei tule käteen, ei lelut ja pelit eteen, eikä katto pään päälle sillä, että lepää laakereillaan ja mutsi maksaa. mutsikin käy töissä, jotta leipää saadaan. mutsi on aikanaan hoitanut kotihommansa ja koulunsa, ja nyt nauttii kaupungin pitkää ja kapeata leipää jakaen siitä koituvat ilot koko perheensä kanssa.

luonnon kunnioittaminen näkyy ekologisina valintoina. ja siinä ettei kaikkea materiaa tarvitse saada, ei lasten eikä aikuisten. eläimiä ei kiusata. kaikensorttinen tieto luonnon ihmeellisestä maailmasta on ainakin meillä vaikuttanut luonnon kiinnostavuuteen ja arvon ymmärtämiseen.


hauskoja tapauksia yllämainittuihin,  ja mein perheen erityisyyteen liittyen tulee mieleen muutama:
- entisellä asuinpaikallani oli kristillisdemokraattien puoluekokous. sanoin meneväni sinne kysymään p.räsäseltä miten mä hänen mielestään olen ei-toivottu perheenäiti. esikoiseni sarkastisesti ilmoitti tulevansa sitten mukaan kertoakseen ja näytääkseen miten helvetin vinksahtanut siitä on mun lesboperheessä kasvattamana tullut.
- ruttunaama osoitteli yhtä pienikasvuista ihmistä ostoskeskuksessa. kysyin siltä että mitä ollaan puhuttu ihmisten osoittelusta. se käänsi sojottavan etusormensa koukkuun ja osoitti rystysellään naista. "kato nyt, mä sanoin että tuo on hurjan pieni ihminen, ihan kuin minä." ...oli oppi mennyt tietyllä tapaa perille.
- ruttunaama myös näki kaksi miestä autossa, ja totesi ilahtuneena että jonkun perheen isit on tainneet käydä kaupassa. (koskahan sille selviää että miehet voi liikkua kaksin muutenkin kuin silloin jos ovat parisuhteessa? ;) )
- ruttunaaman toinen nimi on israel*. kirkkoherranviraston toimiston täti oli sitä mieltä ettei semmosta nimeä voi lapselle antaa, koska sitä voidaan kiusata koulussa. jaa. sanoin vaan että ei ne äidin lesboudesta, rutun isättömyydestä ja typerästä sukunimestä edes kerkiä sinne toiseen nimeen saakka kiusaamisineen. täti hiljeni. ilmoitin vielä vieväni asian vaikka euroopan ihmisoikeustuomioistuimeen jos mun tielle asetutaan poikkiteloin. nimi on täysin laillinen ja piste. se siitä suvaitsevaisuudesta siellä toimistossa.

p.s. vielä muuten kysyisin mistä se nimestä tai muista jutuista kiusaaminen opitaan jos ei kotoa? että kannattaa aikuistenkin miettiä mitä kotona puhuvat, ja millaisia arvoja eteenpäin jakavat.


* nimi on musta sanana jo äärettömän kaunis. se myös tarkoittaa jumalan kylvämää. ja sitähän ruttu todella on.

oho

mein tililtäni tsiigaamaan josko siellä vielä olis muutama roponen vessapaperiin ja hammastahnaan, niin se tursuikin rahaa yli äyräiden. piti muutamalla automaatilla juossa että sai tietoonsa että KELA:han ne rahat oli mulle tuupannut. mutta miksi?
ennenkun riehaannun ostamaan lapsille välikausipukuja ja talvikenkiä, odottelen vielä josko arvon instanssi viittis ilmoitella miksi olen rahaa saanut. mitään ilmoitusta mistään päätöksestä ei ole tullut. kummallista.

sitä odotellessa.

sunnuntai 3. lokakuuta 2010

päivi!

kommenttilootassa pääsin taas suomimaan suhdetta rakastettuuni, päivi räsäseen.

eräs päivin kannattaja oli tuohtunut, ja kysynyt kuulemma ihan päiviltä itseltään josko heteroinen alkoholistiperhe on parempi kasvuympäristö lapselle kuin kahden naisen perhe. ei ole kuulemma sellaista ikinä sanonut. hmmmm. "lapsella on oikeus molempiin vanhempiin... "

no allekirjoitan lapsen oikeuden vanhempiin.
haluaisin vaan kysyä ihan yleisesti mitä isä ja äiti voi tarjota lapselleen enemmän kuin äiti ja äiti?

haluaisin myös tietää onko kaikissa suomalaisissa heteroperheissä kaikki ok?
kellään ei ole ongelmia alkoholin kanssa?
kellään ei ole skismaa puolisonsa kanssa?
kenenkään isi ei ole väkivaltainen?
kaikkien isit on kotona ja laittaa aina perheensä etusijalle?
ja ainiin. kenenkään isi ei ole lähtenyt vetämään esim. jo raskausaikana?
no just.

ja tämä ei ole mitään feminististä sontaa tämä. eikä miesten mollausta eikä aliarvioimista.
haluan vaan tuoda ilmi sen että se heterous ei takaa mitään idylliä. (kuten ei lesbouskaan.)

tässä maassa elää monenlaisia perheitä. jotkut tulee tahtomattaan raskaaksi, jotkut taas ei hyvällä tahdollakaan. on olemassa hyviä perheitä, ja on olemassa huonoja perheitä. on olemassa ydinperheitä, lesbojen perheitä, uusperheitä ja joku voi asua vaikka isovanhempiensa luona.

esikoisen luokkakaveri (13v.) aikoo huomionkaipuussaan yrittää tulla raskaaksi. mitäs sille asialle tehdään, päivi räsänen? tuleekohan siitä parempi äiti kun tälläsestä anonyymeistä siittiöistä hedelmöitetystä lepakosta? tarvitseeko sitä edes lähteä arvioimaan? kuka on parempi ja kenellä on oikeus ja mihin? muuten, tytön heteroperhe on kädet pystyssä kullanmurunsa oikkujen edessä.

että jos vaan autettais niitä ketkä apua tarvitsee. tuettaisi kaikenlaisia perheitä jos avuntarvetta ilmenee? koska sinä, päivi, eikä valitettavasti kukaan muukaan voi vaikuttaa siihen kuka lapsia tässä maassa saa, ja kenelle annetaan.

ja hassua päivi, se sun jumala mikä aikoo käristää mut helvetissä koska rakastan naista, on suonut mulle maailman suurimman ilon ja parhaat lapset, just tälläsenä kun olen. jeps. taitaa se mua rakastaa, vaikka muuta väittäisit.

kestovaippailu

kestovaippailu ei todella ole mein juttu. sinnikkäistä yrityksistä huolimatta.

tän sunnuntaiaamun saldo (kello 6-10.20):
- 4 läpipissattua vaippaa.
- 2 pissakastunutta bodyä
- yks todella punaiseksi palanut persus
- yhdet pissaset petivaatteet
- yksi kiukkuinen lapsi
- yksi turhautunut äiti

mitkä tässä on ekologista? ei mikään. pyykkikone pyörii kun viimestä päivää näiden mein pelleilyjen jäljiltä.

ja joo-o. kaikkea on kokeiltu tässä matkan varrella. villahousuu, pullihousuu, harsovaippaa, napakkaa vaippaa, muovikuorta, hengittävää vaippaa, taskuvaippaa, bambuvaippaa, froteeimuja, aiovaippaa. mä en vaan osaa, ni en osaa, ni en osaa!

kukka

nonni.
koska muruseni on alkanut saamaan allergiaoireita vaikka ja mistä kukkasista (ainakin niistä mitä diggailen kovasti), on mulle jostai syystä tärkeeksi muodostunut "the day":n kukkavalinta alkanut tuottaa mulle päänvaivaa.

nyt on testattu suuri suosikkini, ja vaikka se on mallia "erittäin hajukas", ja asuntomme lemuaa aikamoisen eksoottiselle jo kolmatta päivää, ei allergiaoireita ole ilmaantunut. experimentti voi siis päättyä, ja kukka pääsee bioskaan multautumaan.

muutama räpsy piti kaunokaisesta ottaa. ja tämä kun sopii mun käteen ja olemukseen kun nakutettu, on se ehdolla "the day" - kukaksi. kaksi vartta, nou hörsöjä.
voi toki olla että esiinyn myös rehutta, olen miettinyt, mutta maljakkoon näitä sitten ainakin, paljon, paljon, paljon!






lauantai 2. lokakuuta 2010

kommunikaatiota

muru tuli aamulla duunista. poikuli konttasi ilosena kattomaan kuka eteisessä rönyää, ja kiljahti murun nähtyään onnesta soikeena "akka!". ja sit mä repesin. sepä se!

eilen illalla murun työmaan ja mun kotisohvapaikan välillä lenteli semmosta siirappia tekstiviesteinä että olis heikompaa käynyt äklöttämään. mun tunneskaalat vaihteli liikutuksesta riemuun, ja välillä nauratti ihan pirskatisti. hitto että joku osaakin saada mut niin iloseks 180 merkin tiedonannoilla.

toisenlaatuinen viesti tuli insinööriltä, joka seilaa itämeren ja surun ristiaallokossa kera söpöisten poikansa ja vaimonsa, jolla jälkeenmainitulla alkaa painit rankkojen syöpähoitojen kanssa heti ensiviikolla. hitto mitä paskaa. mitä mä sille kirjotan? nauti matkasta? tartu hetkeen? faaaaaaaaaaaaaaaaak. ei riitä ymmärrys, ei kommunikaatiotaidot. aika voimaton olen tän edessä.

myös kommunikaatiotaitoja on hiottu esikon kanssa. sen kanssa illalla jäätiin pitkäksi aikaa juttelemaan teini-ikään kuuluvista asioista. listalla eilen oli kaverit, viina, tupakka, kiusaaminen ja perheasiat. teini on päättänyt ettei koske paheisiin ennen kahdeksaatoista ikävuotta. tämän päätöksen tekoon on vaikuttaneet sekä teinin omat ihanteet, että mun jyrkkä "EI!"-kanta. teini eloisaan tapaansa kertoi, kuinka se näkee silmissään mitä tapahtuis kun se tulis tupakalta haisevana tai pienessä sievässä kotiin. ei kivaa sananvaihtoa ja kuukauden aresti. sovittiin kuitenkin että jos jotakin ylilöntejä tapahtuu, sillä tai ystävillä, on "satakertaa fiksumpaa soittaa kotiin ja pyytää apua" kun joutua poliisien tai saapas-ryhmän kautta kotiin ja joutua vielä suurempiin vaikeuksiin. mä tiukkana rajoittajana kuitenkin olen myös hellä äiti ja pidän ensisijaisesti huolen omistani, ja vahtaan myös esikon ystäviä ettei mitään töllöä tapahtuis. aina haetaan ja hoivataan maailmalle eksyneet kyllä. annoin ohjeen soittaa murulle ensihätään, sillä on auto jolla urpoja noutaa, eikä se kilahda ehkä niin sfääreihin huolen ja suuttumuksen kanssa niinkuin mä varmasti teen.
huolestuttavaa on kuulla kuinka tuollaiset 8-luokkalaiset oikeesti käyttää jo alkoholia ja tupakkaa surutta, ja tietysti nössöimpiä dissataan kun ne ei tahdo vielä. onneksi esikko on aika omapäinen ja omaa hyvän itsetunnon niin ei tarvitse massan mukana mennä vaikeuksiin. vielä.
huolestuttavaa on myös koulukiusaaminen. uskomatonta miten raakoja tuon ikäiset osaa toisilleen olla. onneksi esikon luokalla on tiivis ryhmä ja muutama napakka oppilas, ja ne asiat mitä opettaja ei näe, päätyy julki joka tapauksessa koska muutama oikeudentajuinen ei niitä hyväksy. ihailtavaa toimintaa.

hyvä kulkea tämä teini-ikä läpi (vastahan se oma just meni!) tuollaisen (toistaiseksi ainakin) järkevän ihmisen kanssa.
hyvä kommunikaatio on musta myös suhteessa lapsiin ensiarvoisen tärkeä asia. pitää itsekin tajuta olla kuulolla kun teini haluaa omia asioitaan jakaa. ja toivottavasti se on sisäistänyt oheeni siitä että huolestuneen äidin huuto on luottamuksen menettämistä pienempi paha.

harmi että nipon äidin kiltin esikoisen tän(kin) illan bileet jäävät muiden teinien kemuja lyhyemmiksi. kotona on oltava kello 21, mun muksu ei malmin suunnilla kasia myöhemmin lauantai-iltana liiku. ja piste.

projektia

aina pitää olla jotakin suunniteltavaa ja puuhasteltavaa. mä oon hiton hyvä suunnittelemaan kaikkea askaretta, aina vaan jonkun pitää sit auttaa projektit finaaliin asti. onneksi mulla on siihen finaaliosioon tuo rakas murunen! nyt on alkutyöt tehty kohti ruttunaaman onnenpäivää!

mulla kävi siis "pieni" onnenpotku kun etsin ruttunaamalle synttärilahjaksi nukketaloa. huutonetistä olen vetänyt vesiperän, vaikka säännöllisesti olen käynyt kurkkimassa jos joku hieno puutalo haluais muuttaa meille.

mutta ei, ei ei. kaikki liian kökköjä, tai liian kalliita ja prameita. toisena ääripäänä kulahtaneet rikkinäiset lundbyt. nettikaupatkin on väärällään ökyhintaisia kartanoita, jotka ei sovi a) mein tyyliin, eikä b) mein kukkarolle.

mutta, tadaa!

yksi tämmönen kaunokainen nyt haluaakin tulla meille pienen sattuman ja onnenpotkun saattelemana. jos vähän pinkkiä ulkopintaan ja tapettitalon tapettia sisäpintaan, niin josko kelpais sylvanian families - väelle? ja rinsessa ruttunaamalle?