oikeutettu päivähoito

mä yritin viimeseen saakka pitää suuni kiinni tästä medioissa jyllänneestä päivähoitokeskustelusta, mutta tän pidemmälle en jaksanut pidätellä.

siis, medioissa vouhkataan saako aikuinen kotona ollessaan käyttää subjektiivista päivähoito-oikeuttaan vai ei. kun säästäis simona rahaa vetää lapset kotiin jos jää esim. työttömäksi tai lisääntyy uudelleen. noh. problematiikkaa tässä aiheuttaa juuri se päivähoitoon kohdistuva paine. kun lapsia on jonossa paljon, paikkoja on vähän.

kun mä sen lapsen sieltä hoidosta otan pois kun jään työttömäksi, mihin hemmettiin mä sen laitan kun saan töitä? onko lapsenkaan etu sitten mennä taas uusiin ympyröihin ja alkaa tutustua uusiin aikuisiin ja lapsiin? koska samaan päiväkotiin ja ryhmään se lapsi ei nykyisillä resursseilla tule ikinä pääsemään.

ensimmäinen asiallinen ja järkevä kommentti asiaan tuli tän aamun hesarin yleisöpalstalla jossa joku psykologi kehoitti jättämään perheet rauhaan. jokainen on vapaa tekemään ratkaisunsa itse. ja se on taivahan tosi. moralisoimalla ja kertomalla toisille miten pitäisi toimia, ei aiheuteta kun pahaa verta. niinkauan kun oikeus päivähoitoon on kaikilla, statukseen katsomatta, sitä saa käyttää juuri niinkuin lystää. psykologi muistutti myös siitä, että lapsen oikeus päivähoitoon, perheen tilanteesta huolimatta, saattaa aiheuttaa säästöjä lastensuojelun yms puolella. HELKKARIN HYVÄ POINTTI.

helsingissä onnekas on se joka sää säällisessä ajassa pk paikan läheltä kotia. minulle kävi 4kk:n odotuksella lykky, ja työmatkan varrelta meitä siunattiin kivalla pienellä pk ryhmällä. lapsi viihtyy ihan hiton hyvin ja on tottunut kuukaudessa pk:n arkeen ja sen ihmisiin.

kun minä jään kotiin, lapseni jatkaa päiväkodissa. pienimmällä mahdollisella tuntimäärällä, mutta paikka pidetään. tutuista ihmisistä, kivasta ryhmästä ja pk:sta en ennen koulua luovu. jotakin pysyvyyttä lapseni ansaitsee. maksoi mitä maksoi.

jos tämä ei yhteiskunnalle käy, olisi syytä muuttaa sääntöjä ja lakeja. turha marista jos asialle ei mitn aiota tehdä.