perjantai 1. heinäkuuta 2011

24h

hoh hoijaa.
mä heräsin viiden jälkeen aamulla, ja himpulat siinä heti perään.

aiotaan tänään priden naistenbileisiin, joten jos hauskaa piisaa, tulee valvomista tälle mamalle noin 24h putkeen (ja ainii, se huominen pvä kanssa). saa nähdä kuinka kokemattoman bilettäjän näissä kinkereissä käy. vielä ei kututa, saa nähdä mitkä on fiilikset huomenna aamulla kun himpulat tod.näk. herää siihen aikaan kun mama tulee kotiin. *wirn*

noh, tänään pitää hoidella asioita. pitää vissiin selvitellä tuo himpuloiden päiväkotiasia. että mihin hiivattiin me nyt sit ne viedään elokuussa? ja ilmoittaa ettei ruttu mene varahoitoon ensiviikolla, koska g-täti vie sen mökille koko viikoksi. (huijui.)

sitten tänään pitää lähtetellä uutta asuntoa koskevia papereita. ensimmäisen maksun laitoin eilen maksuun. nyt odotellaan viimosta hyväksyntää uudelta asuinkunnalta. parin viikon päästä tehdään kauppakirjat valmiiksi ja sen jälkeen saadan muutostyölista, ja päästään suunnittelemaan kotia oman näköiseksi.

pitää soittaa myös lipevälle paskiaiselle. jospa koitetaan tätä asuntoa kaupitella tovi itse ensin. säästää aika pitkän pennin jos lykky käy. ja koska on vuosi aikaa asuntoa myydä, ei ole pakko painaa paniikkinappulaa ja kutsua lipevää paskiaista heti apuun.

tälle vaan pitis vissiin jotaki tehdä: 

 
maman pikku puuhapetet on alottaneet omaa remppaa väliovesta. kah, tuosta on hyvä nypätä pala maalia ohimennessään. ei ehkä uusien asukkien mielestä ole ihan kivan näköstä. onneksi murulla on kk aikaa puuhastella pieniä korjaustöitä ennenkun sen opinnot alkaa. vissiin tästä väliovesta kannattaa alottaa, se kun pistää silmään heti ulko-ovella.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti