eka neuvolakäynti oli mulle pettymys. siellähän ei tehty mitään! sain ruokaohjeet, tai vältettävien ruokien listan. ja kehoituksen juoda 9dl maitoa päivässä. hooh.
verenpaine oli hyvä, 69/106. eron jälkeen syksyllä se oli mun normaalitasoon nähden korkeella (semmosta 90/140) ja olin tosi ilonen että se oli nyt ok.
painoa oli tullu huikeesti lisää. noin 2,5kg. mutta en ihmettele, koska kokoajan on hudujuttanut niin kovin, että kokoajan olen myös syönyt. eli ansaittua on ollut tuo kamala kilolasti. kaipa se siitä tasottuu ajan myötä.
hemppaa ei saatu otettua ollenkaan, sormi ei vaan antanut verta.
terkka laittoi lähetteen kunnalliseen ekaultraan. siellä sit kupataan kaikki veritestitkin.
se käynti alkoi vaan niinkuin olin olettanutkin. aloin märymään heti ekalauseessa. se on niin ihana se terkkatäti, ja tietää kyllä mitä olen syksyllä käynyt läpi, niin pari lempeetä sanaa niin johan aloin itkeä. puitiin vaan sitä kun en olekaan onnesta soikeana nyt vaikka olen tätä toivonut niin pitkään. mun alkuraskauden sairastelut ja edellisen vuoden keskenmenot ja kontrasti siihen että viimeksi odotuksen sai jakaa toisen kanssa ilolla, nyt olen yksin, on aika raju. terkka lohdutteli kyllä että on oikeus kaikenlaisiin tunteisiin ja ne raskauden aikana kehittyy pikkuhiljaa... totta ja tiedänhän mä nämä.
on se vaan kun arki pitää selvittää vaikka väsyttää, oksettaa ja huimaa. arjesta selvii yleensä kuitenkin hymyillen, mutta ei vaan jaksa iloita tästä pahoinvoinnista. ja sit tulee jotenkin syyllinen olo. ja pitäisi oppia pyytämän apua ja tukea tuntematta kiitollisuudenvelkaa tai syyllisyyttä... niin-pä. se on helpommin sanottu kuin tehty.
ja aina kun on ollut semmonen "mäpärjäänkyllä"-meininki, niin noro+kuume+poskiontelontulehdus+raskauspahoinvointi sai tuntemaan olonsa ensikertaa elämässä jotenkin haavoittuvaiseksi ja tavalliseksi kuolevaiseksi. surkeeta.
eilen soitin murulle ja pyysin tuomaan maitoja ja mehua ja mehukeittoja. ihan vaan siksi että tuntui etten niitä jaksa kaupalta tänään kantaa. ja toinen tuli autolla. simppeliä. eikä tehnyt edes tiukkaa. kyllä mä opin, ja tää siks rajattomaks iloks muuttuu...
sitä odottaessa lähden kohti mamman pääsiäsipöytää. jes!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti