jes!
just himppaa ennen kolmenvuoden rajapyykkiä kundi on päässyt ikätasolleen.
on ollut alkuvkon tarjolla sitä ikätasoista uhmaa, sitä kun mikään ei käy, sovi tai passaa. *
kalsarit on väärinpäin - byääääh!
paita ei mene päälle - byääh!
tänään ei ole tiistai - byäääh!
pappaa ei löydy - byäääh!
mä en rauhotu - byäääh!
en varsinKAAn mene sänkyyn rauhottumaan - byÄÄÄÄÄÄÄÄÄÄÄÄÄÄh!
enkämä vieläkään rauhotu - byääääh!
miksmäensaapurkkaa? - byääääh!
sit rauhottui.
ja kommentoi pihassa:
ei olis kannattanu herätä ihan keskellä yöllä! - byäääääääääääääääääääääääääh!!!
-nyt on aamu.
eiKÄ OLE! - byääääääääääh.
voi saatana. hauskaa päivää.
- byääääääääääääääääh.
p.s. "bamilla oli kyllä tosi huono aamu." - voi kun täällä päiväkodissa se on aina nii aurinkoinen. taitaa kiukku sit jäädä aina tohon matkalle kun tuutte... [raivostuttavaa hymyilyä ja hymistelyä.]
lässyti lässyti lää. ja joo, siitä se kiukku hyppää kyytiin sit kotimatkalla taas.
anna mun kaikki kestää.
tää kuukaus. sithän se uhma taittuu. eiks nii?
niinhän?!
* tähän astihan kundi on vaan karjunut ja märissyt ilman ymmärrettävää syytä.
ei vaan ihan hekumallista ollut kun aamulla syitä löytyi kaikesta.
Sama juttu täälläkin! Pikkumies (eilen 3 v.) raivoaa aamut kotona, mutta päiväkodin ovella kasvot täyttyy leveästä hymystä ja äiti on kuin puulla päähän lyöty. Iltapäivällä tädit kertoo, että on ollut niiiin hyvä päivä ja poika on ollut niiiin iloinen, mutta kotiin päästyämme meillä raivoaa hermoja raastava, karjuva, huutava ja kiukutteleva uhmäikäinen. Byäääääh, totta tosiaan - ja ihan joka asialle!
VastaaPoistaJa kuukausi ei muuten riitä yhtään mihinkään...
Koeta kestää! :)