raportoiminen on jäänyt hiukka vähemmälle, kun on ollut kiiruksia tuon ruttunaaman kanssa. nyt plus 2 ikäisenä, ja tässä kevään korvalla, epeliin on tullut kosolti lisää vauhtia ja vaaratilanteita.
en yhtään ihmettele tilastoja joissa sanotaan että suurin osa onnettomuukista sattuu kotona, ja suurin osa leikki-iän alkupuolella, kun vauhtia ja uteliaisuutta on järkeen verrattuna aivan liikaa.
- ruttunaama on hyppinyt vaarallisesti kalliolta ja kiipeilytelineiltä.
- yrittänyt kadota puistossa.
- yrittää juoksennella ihan missä sattuu, niin että sydän on jatkuvasti syrjällään...
ihan pesrussettiä.
kunnes:
eilen rakkaani ruttunaama eväsretkellä tuossa pihalla kysyi saako leikata banaania. meillä oli mukana ruokaveitsi. (siis se tylsä malli jolla pilkotaan potut ja kalapuikot syödessä.) annoin tietysti luvan, meillä tuo napero on saanut ruokansa tilsiä veitsellä jo iän kaiken, ja auttaa ruoanlaitossa ja muissa päivittäistoiminnoissa. istuin siinä vieressä, mutta eihän se nyt vahinkoa estä jos se on tullakseen.
-helkkarinmoinen huuto... veri lentää, veri todella lentää... puristus rutun kädestä... muksu kainaloon... kotiin hanan alle... huutoa, huuhtelua,verta,lohduttelua... kääröt käteen... soitto lääkäriin.
eivät mein lastenlääkärissä eka olisi ottaneet vastaan, yritin muut yksityiset tästä hollilta, mutta kaikki ajat olivat menneet. kun verenvuoto rauhottui, sain ajan sinne lastenlääkäriin haavan liimaukseen. ottivat kun sormet liikkui normisti, ei siis jänteitä poikki.
paskinta episodissa oli se että olin yksin. muru oli tulossa illaksi, mutta kotonaan kaupungin toisella laidalla. soitin lähellä asuvalle ystävälle, joka tulikin hetkessä. onneksi ei tarvinnut taksilla mennä, koska olin ihan terapian tarpeessa itsekin.
kivintä episodissa oli lapsen luja luonne. sattui sikana ja muksu huuti, kättä piti pyynnöstä paikalla, luotti kun mamma sanoi ettei hätää, lääkäri korjaa. lääkärissäkin näytti kättä ja piti kirvelystä huolimatta juuri niinkuin pyydettiin. kysyi vielä kotimatkalla "voidaanko mennä eväsretkelle toistekin, jos mä en leikkaa banaania? kun voi sattua haaveri..."
illalla banaani kirvoitti itkut vielä. se oli jäänyt verisen veitsen lävistämän pöydälle ja sitä yhdessä kovasti ämisteltiin.
jösses.
tänään sidosta vaihtaessa liimat ja sisempi "hoitotarra" olivat jo irti paikaltaan. viisipäivää niiden olisi pitänyt kestää... linttasin ne takaisin paikalleen ja uuden hienon nasulaastarin päälle.
ja iltapäivällä neiti ruttunaama mennä loiskautti mereen vaatteet päällä. "tyhmä ruttu olen", sanoi itse. mua kyllä nauratti. sattuuhan näitä. paremmissakin piireissä ;) saa nähdä mitä ne lääkärissä sanoo kun soitan ja kysyn jotta mitä nyt, haava "hieman" kastui...
edit: luin haavanhoito-ohjeet. 24h pitää pitää kuivana. no, onneksi melkein se tasan ehti kulua ennen plumpsua...
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti