tippoja linssissä

ristiäiset on vietetty. pitipä taas ottaa ressiä, vaikka kaikki sujui loistavasti. itse en tehnyt minkään eteen juuri mitään. (sepä tosi yllättävää, sillä yleensä aina häsmään kaikki, kaiken ja kaikkialla.)

horatio leipoi kakut. isi leivät. äiti suolaset. mummi hoiti kastepuvun. yksi kummi leikki-ikäsen. yksi kummi mun asun. itse vissiin imetin ja pesin tukkani, siinä se. päivällä käytiin kirkossa pienellä porukalla liittämässä poika seurakuntaan. lahjoitin oman kummini pojan käyttöön siellä. muut kummit oli mun ikiaikaiset ystävät, jotka on mun rinnalla pysyneet aina ja tulevat pysymäänkin.

iltasella hippastettiin mein leikkipuistossa rennolla muotilla. mä vaan niin tykkään mun suvusta. juhlat oli rennot ja mein näköset, kovaäänistä puhetta, naurua, lasten leikkiä.

alan tuleen vissiin vanhaksikin kun mun vanhemmatkin alkaa näyttää mun silmissä jopa hellyyttäviltä. niillä oli työnjako. isäni tuli kirkkoon, äitini juhliin. ei kannata kysyä miksei ne tullut molemmat molempiin. sitä en tiedä. ne siis ei ole eronneet. asuvat ihan tyytyväisenä yhdessä. ovat muutenvaan outoja kattokaas.

kun kielsin tuomasta lahjoja, niin melkein toimi. saatiin toivotut kummeilta, ja mummilta lakanat, ja murun äitiltä toivottu muumimuki. mun iskä vaan taas repäsi, ja lahoitti pojalle lätkäveskarinmailan. voi kiitti! mihin hittoon mä sen säilön 15 vuodeksi. (hitto mulla meinas närviä kiristää, mutta murusta se oli mun isältä tosi suloista, ja se sai ympäripuhuttua mut ajatteleen asiaa nätisti. joo. ihanaa. lätkämaila. vauvalle. puuh. <3)

tipat on ollut herkästi ihan linssissä.

ensin kirkossa pappi puhui kasteen jälkeen muutaman lauseen "omiaan". se jotenkin tosi kauniisti sanoi kummeille kuinka pojasta nyt tulee heille aivan erityinen lapsi. aina se erottuu muiden joukosta "se minun kummipoika".

ja toiseksi illalla kun istuin sohvalle ottamaan lasin punaviiniä ja selailin koneelta ristiäiskuvia, muru laittoi umpiväsyneen pään mun syliin. ajattelin kaikkea mitä se on mun, pojan ja ristiäisten eteen tehnyt, mun kävi sitä hirmusesti sääliksi, ja samalla tunsin älytöntä onnea että just se on just siinä. mun rakkaus. ihana.

ja kaiken päälle esikon opettaja soitti mulle, ja mä jo ennenku vastasin kiekasin että: "mitä ihmettä sä olet tehny?" ja esikko näytti hyvin hämmentyneeltä. menin ihan toiseen huoneeseen puhumaan varmuudeksi. no ope vaan soitti ja onnitteli vauvasta ja sen komeasta nimestä. ja sen päälle semmosen vartin kehua retosteli kuinka upean tyttären olen onnistunut esikosta kasvattamaan. kuinka se on niin erityisen älykäs, ja topakka. kuinka se selkeästi arvostaa perhettä, ja eritoten mun sanomisia. ja sillä on poikkeuksellisen hyvät käytöstavat. jösses! ihan en tällästä odottanut, ja olin lievästi hämmentynyt koko puhelusta. puhelun jälkeen annoin palautetta esikolle, ja sanoin että olen samaa mieltä open kanssa. tipat linssissä totean että esikonen on hyvin erityinen ja erityisen ihana naisenalku. kyllä.