torstai 13. joulukuuta 2012

lesbo konservatiivia kasvattaa

siis juttelin esikoisen kanssa seksiasioita, kun satuttiin samalle lenkkipolulle.
ja asiaan päästiin aiemmin mainitsemani uivan spärdärin kautta.

se kun alat puhumaan asiaa, ja lapses sanoo sulle "ai kuka puhuu?"  tiedät että sun puheista on ehkä vähän pohja kateissa.
kerro nyt sitten teiniraskauden vaaroista, jos itselläs teiniraskaus on elämän parhaiden sattumusten listalla.
huono sanoa että ei kannata hankkiutua raskaaksi, koska sit elämäs voi mennä päin helvettiä, kun itsellä ei mennyt. mulla on seittemäntoistavuotiaasta asti ollut syy elää jokaisena jumalan päivänä. syy käyttäytyä, opiskella ja nauttia omasta ajasta. järjestää elämä hyväksi. ollut joku tärkeä ihminen, joku lähellä koko ajan. sain bilettää minkä halusin, ehdin opiskella ammatin, matkustella, ostaa asunnon ja hankkia viran.
emmä silti hänelle samaa elämänpolkua toivo.

kerroin että haluan että sen eka kerta on spesiaali. että siitä itsestä tuntuu siltä että haluaa. että olis joku sen arvoinen ihminen, ja luotettava tyyppi. että niin liberaali en ole, että ajattelisin että tuossa iässä se olis jees. mutta en myöskään nii uuno, etten uskois luonnon tikanpoikaa puuhun ajavan. emmä osaa sanoa mitään ikää, enkä tapaa.
että taudeilta pitää suojautua, ja jos tarvitsee pillereitä, niin sit on mamman kanssa puhuttava. ja kaikesta pitää pystyä sanomaan mulle, vaikka pelottais tai vituttais. ja vaikka huutaisin alkuun jotaki rikkoontunutta kondomia, niin aina autan ja välitän kuitenkin.
esikoinen kertoi että olis hienoa olla sen poikaystävän kanssa vanhuuteen asti. että olis semmosta romanttista rakkautta ja välittämistä, ja pitkä yhteinen historia lopulta.

vai että lesbo konservatiivia kasvattaa?
että näinhän siinä näyttää käyneen.
hienoa.

1 kommentti: