mun miesmaulle on naurettu kautta aikojen. ihmisistä on valtavan hauskaa että tän lepakon miesmaku kattaa veeti kallion ja vapaapainijan the rockin. piste. viimeaikoina (mä oon vissiin aikuistumassa) noiden äijien rinnalle on kiriny horatio CSI miamista. se olis mulle n-i-i-n sopiva mies. sellanen hiljanen älykkö. välillä päästää suustaan muutaman kuivan totuuden, ja sit on taas hiljaa ja tutkii tutkimuksiaan. se sitten elettömästi kyllä astuis mun ja luodin väliin ja pelastais ja suojelis kaikelta. kerran vuodessa se sanoin jotaki hempeetä. just kun oltais menoillaan nukkumaan. ja sit se taas olis vuoden hiljaa, lukuunottamatta niitä sutkautuksia.
jepjep. pitäs olla varovainen toiveissaan.
yhden synnytyksen ja puolentoistaviikon työputken jälkeen murusta onkin sukeutunut mun oma horatio. se ei kovin puhu eikä pussaa. eikä muutakaan. se on täysin ilmeetön ja eleetön. koskahan se alkaa nosteleen käsiä uumalle ja kattomaan mua tuimasti? rehellisesti en tiiä pitäiskö olla huolissaan, vai sääliä sitä ihan. aamusta kun se tulee duunista, se ei sano sanaakaan. iltapäivästä kun se herää, se ei sano sanaakaan.
jääkaapista on kyllä alkanu löytyä sydänlappusella varustettu vishypullo aamusin. mä sit olen pitänyt romantiikkaa yllä siirtämällä lapun valmiiksi keittämääni kahvitermariin. katotaan palaako tuo muru ennalleen, vai saanko pitää ton horation sitten kuinka kauan ;) sitä saa mitä tilaa. joskus ainakin.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti