synnytystä

meillä synnytksen kantava symboli oli numero numero 3.

kolmatta lasta mulle synnyttämään lähdettiin 3.12. vasten yöllä kello 3:n jälkeen kun supistukset kävi suhtellisen rankoiksi. synnytyshuoneen numero oli tietenkin 3. ja ennen kun kello löi uudestaan kolme, oli vauva sylissä.

jeps.

toisaan, aloitetaan romaanin tämä luku tästä:

supisteluja oli aaltoillen pitkin keskiviikkoa (2.12.). sellasia laadultaan että vähän piti ähistellä, mutta vasta puoli seitsemältä illalla aloin kirjaamaan aikoja ylös. supistusten väli oli sellaista 7-10 minuuttia. vannoin katsovani csi:n ja soittavani kätilöopistolle vasta sen jälkeen, koska muru oli ostanut mulle myös jäätelöä. (jäätelöähän mä en syö kun raskaana. olis voinut mennä suklaa-aino hukkaan jos olisin käynyt hötkyilemään!) kymmeneltä, kun csi oli loppunut, soitin, mutta kätilökin oli sitä mieltä että koska edelliset synnytykset on oleet pitkiä, voin hyvin olla kotona kunnes en pärjää. huolimatta supistusten välistä/ja ajasta kauan niitä on tullut. kävelin ympäriinsä ja keinuttelin lantiota. murun laitoin nukkumaan yhdeltä, ja menin itse suihkuun keinuttelemaan.

suihkun jälkeen heräsi ruttunaama, ja sylittelin sitä sohvalla supistusten välillä torkkuen. ajattelin käyttää "viimeisen tilaisuuden" pitää sitä vauvana ennen uuden tuloa. ennen kolmea kipu ajoi mut sohvalta pystyyn, ja soitin kättärille että tulisin. kätilö kyseli josko vielä kotona pärjään, mutta kun tajusi mun olevan kolmatta kertaa asialla, ja supistelleen alkuillasta asti, pyysi siirtymään ihan reippaasti kohti sairaalaa.

herätin murun, ja lämmitin itselle lämpöpakkauksen automatkaa varten. autolle mennessä alkoi tuntumaan etten selviäkään vartin matkasta. seisoin auton vieressä kivun repiessä selkää aika ennenäkemättömästi. kohtaus meni kuitenkin sen verran ohi että pääsin istuma-asentoon. matkalla supistusen väli oli 4 minuuttia.

vastaanotto sairaalassa oli tosi lämmin, ja kätilö tosi mukava. päästiin synnytyshuoneeseen, ja käyrille. keinuttelin pallolla ja keinutuolissa kun käyriä oteltiin. homma toimi hyvin. sisätutkimuksessa kohdunsuu oli 5-6cm jo auki. kysin murulta josko saan itkeä hieman, olin niin helpottnut. (aikasemmissa kokemuksissani olen mennyt sairaalaan supisteltuani useita tunteja todella kivuliaasti ollen sormelle auki.) sisätutkimuksen jälkeen supistukset kovenivat sen verran että pyysin ilokaasua. kiikuttelin keinutuolissa ja steppasin sängyn vieressä ilokaasumaskin kanssa. vitsailin tässä kohtaa ja oli vielä suht hauska tunnelma.

seuraavan sydänkäyrän jälkeen tehtiin taas sisätutkimus ja sen jälkeen kivut kovenikin armottomiksi. vauvatunneli oli auki 7 cm, ja siihen jämähdettiinkin useiksi tunneiksi. koetin sisätutkimuksen jälkeen nousta ylös, ja mennä suihkuun tanssimaan, mutta supistuskipu löi ihan uusiin sfääreihin. en pystynytkään liikkumaan ollenkaan. supistukset olivat tosi tiheässä ja kivuliaat. jossainkohtaa mulla katosi ajantaju kokonaan. ja taju kai muutenkin. kun sisätutkimuksia oli tehty muutama, ja tulos tämä 7cm auki. tarjosi kätilö epiduraalia. vaikka olin päättänyt olla ilman, ettei synnytys pysähdy sen puudutteen takia, olin tässä kohtaa itse niin pysähtyneessä tilassa, samoin avautuminen, että murukin sanoi että jos synnytys ei siitä kokonaan lopu, olisi mulle kyllä annettava jotakin.

sain epiduraalin siis. muistan antotilanteesta ainoastaan sen että muru puristi mua kädestä ja jutteli hiljaa mun korvaan. joku muu naama kävi häilymässä mun kasvojen edessä laittamassa kanyylin käteen. ja epiduraalin laittovaiheessa kävi toisessa jalassa kaksi napakkaa sähköiskua, ennenkuin systeemi meni kohdalleen. epiduraalin jälkeen tunsin supistukset vallan ihanina, voimakkaina painalluksia alaspäin, ja niiden ohella alkoi tihutella lapsivettäkin.

torkuin tunnin ja parikymmentä minuuttia, sitten epiduraalin teho oli hävinnyt. edelleen olin auki sen 7cm, ja vauvan pään edessä oli joku "makkara" jonka häipymistä piti odotella. ja vauva tuntui olevan kasvotarjonnassa. ilokaasun voimistaminen aiheuttanut kun satunnaisia hilpeyden puuskia. voimakkaat kivut tulivat takaisin.

kätilöt tulivat siihen tulokseen että epiduraalia lisätään, koska pitää odottaa vauvan kääntymistä pois raivotarjonnasta, ja sain puudutteen joka iloisesti vaikutti toiseen puoleen kehoa ainoastaan. toinen puoli mussa oli rento, toista hakattiin pesäpallomailalla. mua pyydettiin nousemaan ylös ja liikkeelle ja siitä kohtaa mulla on selkeä muistikuva. seisomaannousuun mun rennolla ja piestyllä puolikkaalla meni noin vartti, muiden kannustaessa vieressä. omasta mielestä toimin ja liikuin koko ajan kohti pystyasentoa, tuntui vaan että pää on ihme pilvessä, ja että keho ei toimi. murukin yritti käsipuolesta auttaa ja tukea, ja t.o.d.e.l.l.a hitaasti pääsin pystyyn. laitoin pyllyni keinutuoliin, ja könysin heti pystyyn siitä. muutaman minuutin horjuttuani vuoteen vieressä, kävi kivut taas sietämättömiksi, ja tehtiin taas sisätutkimus. yllättäen mun seisomaannousu ja 3:n minuutin tanssi oli avannut mut kymmeneen senttiin. kiipesin sängylle kontalleen ylävartalo sacco-säkin päälle. kyselin kätilöltä miten hitossa voin ponnistaa, kun supistuskivut on niin hirveät etten voi olla paikallaan. kätilö vakuutti että kivun luonne muuttuu heti kun alkaa ponnistuttamaan. en uskonut sanaakaan moisesta, mutta pakko se oli vaan luottaa kokeneempaan henkilöön. sitten kätilö istahti keinutuoliin kiikuttelemaan ja käski kertoa kun ponnistuttaa tosi kovin.

3 kertaa sanoin ponnistamisen tarpeen olevan kova, mutta kätilö vaan kiikkui tuolilla ja hymyili. ja käski sanoa kun tarve on "tositosi kova". ai saakeli. (tilanne itseasiassa oli hiton huvittavakin kun yritin siinä todistella että nyt on tosikova, ja toinen vaan hymyilee ja kiikkuu. ja mulla on se voimakas "tuleepaskathousuun-tunne" ja toinen vaan ilmeilee kun joku irvikissa. ja ihan rauhallisena ja kylmänä kun jää.) yhtäkkiä kätilö pomppasi ylös ja sanoi että nyt näyttää naama siltä että vauva alkaa tulla. 4 ponnistusta, niin pää ilmestyi näkyviin. ja kun se hemmetin pallo oli puoliksi ulkona, käski kätilö pidätellä. 3 supistusta pidättelin sitten vauvan päätä puolessavälissä, ja sitten sain ponnistaa sen ulos. tässä kohtaa murun piti painaa kelloa, jotta vauvallekin olisi oma vastaanottaja huoneessa. "PLIM!" ("hienosti toimittu!")

"haluatsä koskea sen päätä?" - NO EN! MÄ HALUAN SEN ULOS JA ITSELLE!

plumps = hartia.
plumps = hartia.

loiskis = poika.
"VÄÄK, VÄÄK, VÄÄK" [vauvan itkua]

"antakaa se mulle, voi mun vauva, mun poika, antakaa, olkaa kilttejä" [äitin itkua]

aika soppa oli saada mut kääntymään selälleen kaikkien piuhojeni kanssa, ja saada vauva pujoteltua mulle omine piuhoineen (stani ja napanuora), mutta tovin räpellyksen jälkeen sain ihanan rimppakinttusammakon itselleni.

muru leikkasi napanuoran ja otti kuvia. ja mä silläaikaa synnyttelin istukan, jota kätilö mulle sitten esitteli. hieno klöntti sekin. (jäi vähän harmittamaan ettei mulla ollut käsiä kosketella ja tutkia hieman sitäkin, olis kiinnostanut meinaan se koostumus.)

jäätiin sitten huoneeseen ihmettelemään toisiamme kun kätilö lähti naapurihuoneeseen toiseen synnytykseen. siitä tulikin pitkä odotus... (josta jatkuu kun vauva huollettu tässä välissä... ;) )