uä II

aamulla oli rakenneultra. korkeat odotukset oli kyseisestä tapahtumasta, mutta kokemus ei kyllä ollut sitten yhtään miellyttävä. alkuun täti sanoi tutkivansa ensin ja puhuvansa sitten. sen jälkeen dialogi eteni näin:
(K=kätilö, M=minä)
naps,naps,naps. K: -nää on aivot.
M: - aha.
naps,naps,naps. K: -millä raskausvkolla sä oot?
M: - 20.
naps,naps,naps. K: -vastaa viikkoja tää pää.samoin reisi.
M: - aha.
K: - mikä sun rooli tässä on? (osoittaa kysymyksen huoneen nurkkaan ja murulle joka siellä istuu kahden metrin päässä musta koska on sinne ohjattu.)
M: -no, se on oikeestaan mun puoliso.
K: - aha.

naps,naps,naps.
K - joo, maha, selkäranka, poikkileikkaus vartalosta, sähän et kyl tästä varmaan mitään tajua. toi on sydän. täs on jalat, kädet.
M: - näkyykö onko poika?
K: - mä tutkin eka, sit voidaan kattoa. (ja samantien jatkaa:) no jaa. nää on kivekset. tästä taas ei yhtään voi sanoa kumpi on. mutta tässä taas on kivekset.
M: - nii mä vähän arvelin, että poika, mulla kun on kaks tyttöä nii tää on aika kiva kanssa...
K: -aha, juu.

klik,naps,klik,naps. vilkasu kelloon. klik,naps,klik,naps.
K: - mä en nyt oikeen saa tätä sydäntä tähän kuvaan kun tosta selästä tulee varjo.

koputtaa varovasti mua sillä ultran päällä mahaan. klik,klik,klik. vilkasu kelloon.
koputtaa kovempaa. katsoo kelloon.

sen jälkeen kovempaa ja kovempaa tönimistä. K: "mä en saa oikeen nyt kuvaa. käänny nyt vauva siellä."

kovempaa tönimistä. mä jo katon murua vähän hätäsenä kun sattuu ihan.
kovempaa tönimistä, ravitselua. K: "käänny vauva."

kakskytä minuuttia se tuuppi ja töni mua, ja rämppäs sitä ultraa, ja vilkuili kelloa. mulla alko jo kädet hikoomaan ja muutenki kävi hermostuttamaan. musta se oli oikeen hyvä kolmikammioinen sydän niinkun näillä vkoilla pitääkin. pyysin jopa saada nousta ja kävellä hieman ja hieroa sitä mahaa, jos se vauva sillä kääntyis. ni ei sopinu. mun mahan kovakouranen käsittely sillä ultran päällä sen sijaan oli ihan ok.

K: -no nyt tää on suht ok, saa kelvata, ei tässä mitään vikaa ole.
M: - no hyvä.
K: - istukka on takaseinässä.
M: - niin mulla on ruukannu olla aiemminki.
K: - aha. mä merkkaan nää sun korttiis.

K: - täs on sulle kuva. ootas, reisiluusta. ja meillä ei nyt ookaan profiilikuvaa, eikä muutenkaan kuvaa vauvasta. no voi voi. hyvää jatkoa ja kesää kanssa. molemmille. tervetuloa meille synnyttämään.

M: (äänettömästi: - painu helvettiin.)
M: (ääneen) : kiitos samoin.
Muru kaikuna: kiitos samoin.

olipa paska kokemus, oli ensimmäinen lauseeni käytävällä. toinen liittyi vauvan terveyteen ja siitä kiitollisuuteen. mutta jäi harmittamaan tosi kovin kyllä... mä olisin mieluusti ottanut kuvan mitä esim vanhemmille näyttää. ja tietty ollut vähän parempipäiväsen kätilön käsittelyssä. noin se paha tuuli leviää ympäristöön.

tästä oli hieno kokemus kaukana. en tiiä pitääkö taas maksaa itten kipeeks että näkee pojan hyvin rauhallisessa, arvostavassa ympäristössä ja saa muistoksi itselleen kuvan. nyt ei ollut edes rutulle mitään mitä näyttää. "kato, tässä on veikan sääriluu." hienoa.

p.s. sarkastiseen sävyyn juteltiin vaan pihalla sitten murun kanssa että eipä tän raskauden takia tartte olla kovin varovainen tömpsyjen suhteen, kun koulutettu kätilökin voi sitä kohtua muksia niin kovaa että sattuu. että jos se pussaillessa puristuu, tai ruttunaama sattuu siihen potkasemaan, ni ei huolta. on sitä hakattu jo sairaalassa valmiiks. ja se on kai ihan turvallista se.