laidasta laitaan

kyllä tuntuu nää fiilikset jo heittelevän aika kovasti, esim kaks edellistä postausta antaa kuvan tyypistä jolla vois olla vaikka kakssuuntanen mielialahäiriö :)

hihnan ollessa vähän piukeella, alkaa esikon teinismi oleen mulle liikaa. ja se kun edustaa täysin eri tempperamenttilaatua kun minä, ja alkaa seurailla mua ja puhua mukavia kun se näkee että mulla kiristää, niin huh... esikkohan on kyllä tosi sopuisa ja fiksu ollut aina. nyt vaan kotihommat jää vähän retuperälle kun se vaan haaveilee ja hörveltää, ja mulla ei nyt pinna kestä yhtään sellasta. kun hänen mielestään pitis vähän olla mesessä ja kamujen kaa ja laulaa ja heilua omassa huoneessa. ja musta pieni skarppaaminen olis paikallaan. siis sehän sanoi mulle kerran että "olis muuten kiva asua vähän sotkusemmassa kodissa, että vois olla luovasti ja rennosti." ja mä en siis ole mikään siisteysfasisti. mutta että olis kiva olla luovasti... anna mun kaikki kestää!

juniori sitten kunnostautuu näyttelemällä "parhaita" puoliaan. jännitys veikan mahdollisesta saapumisesta näyttäytyy yöhuutona ja yövaeltamisena, riekkumisena ja riehumisena ja pieninä töllöntöinä - mainittakoon mm. murun huiskiminen esineillä, siskon piinaaminen ja koiran päälle tallaaminen. puuh.

olen antanut nyt murun ja ruttunaaman selvitellä välejään ihan keskenään. eilen illalla kävi sitten se, että mä en kelvannut iltasadun lukijaksi rutulle. kauhistuttava ja mukava asia samaan aikaan.

eilen pääsinkin muutenkin maistamaan "perheen jossa on kaksi vanhempaa" parhaimpia puolia. ruoka tehtiin ilman mun osallistumista, pyykkiä viikattiin yhdessä, hermostunutta odottajaa lohdutettiin, kävin yksin lenkillä ja sen aikana lapset oli ruokittu, ja ruttunaama laitettu iltakuntoon. ja sitten ruttunaama laitettiin vielä unosille silläaikaa kun mä puudutin arvokasta takalistoani sohvalla. sitten mulle tarjoiltiin sohvalle syliä, silitystä ja kaakaota. ja yörytmissä oleva murunen saattoi mut untenmaille omaan sänkyyn. roudaten sieltä vielä yhden huutavan hiirulaisen keskellä yötä takaisin sinne minne se kuuluu.

ihan vaan hämmästelen että tällästäkö se voikin olla. perhe ja parisuhde? vai pitiskö tässä olla jotenkin huono omatunto? ;)