päivähoitoasioiden hoitamisen lisäksi maksoin kaapit (jotka on asennettu huonosti, reklamointi [x]) ja ne karmivat kaihtimet. tilasin lapsille pimennysverhot, ja itselleni kesä/muutto/hyvänainenlahjaksi älykalliin radion. ähäskutti.
lomalla (siis sillä minkä vietän yksin muksujen kanssa kotonamme uusilla syrjäkylillä (koska muruseni sai töitä (joiden ajankohdasta yritän olla vittuuntumatta))) kuuntelen vaan mun radioo. täysillä.
ai mitä päätettiin päiväkotiryhmistä?
no.
poika menee isojen ryhmään. koska siirtyy tod. näk. sinne kuitenkin syksyllä kun täyttää kolme. se on näppärä ja kaikin puolin lahjakas ja sosiaalinen poika, ja luulen että isojen seura tekee sille kasvumielessä hyvää. tosin vaadin päiväkodin mukavalta johtajalta tarpeeksi resursseja pojan huoltoon siinä mielessä että sen uhma on mojovimmillaan, enkä tod halua että mein kasvatustyön hedelmä muuttuu villiapinaksi. vaihtoehto "ruttu pientenryhmässä" ei tule missään tapauksessa kuuloonkaan. edes kesän ajaksi. sen pitäis päästä bondaamaan omien ikätovereiden kanssa eskaria ja koulua ajatellen, ja tommoi leikkivä ja lukeva viisivuotias sekoaa jossei saa ikäistään seuraa. tai taantuu vähintäänkin.
eriryhmät ei tule millään muotoa kyseeseen nyt. uusi päiväkoti, ja vaihtuvat ihmiset ympärillä aiheuttais vaan valtavaa ahdistusta tohon ruttunaamaan. voihan olla että se on henkisesti niin kasvanut, että sopeutuukin jo uusiin kuvioihin helpommalla kun aiemmin, mutta toisaalta uskon ettei sen persoona ole niin paljoa muuttunut. edes kasvun myötä. se on maailman hitain lämpenemään uusille ihmisille, ja jo nyt oksentelee täällä muuttopaniikissa. ja itkeskelee. kun se alotti perhepäivähoitajalla, se huuti joka aamu melkein puoli vuotta. päiväkotiin siirtyessä huutoaika oli ensimmäinen kuukausi, ja opet kertoi ettei se puhunnut pariin kuukauteen kellekään lapselle. mitään. (se suupaltti!) sama rumba oli kesän varahoidossa (omat opet kuitenkin siellä), ja vielä kerran isojen ryhmään siirtyessä. tuohon pikkupäiväkotiin se bamin kanssa meni äärimmäisen reippaasti. eikä bamilla ole ollut moisia sopeutumisongelmia ikinä. pari vkoa viedessä itkeskeli, mutta se oli siinä. se on muutenkin tosi paljon avoimempi sosiaalisissa tilanteissa kun sisarensa. luulen että molemmille tekee vaan hyvää että sisarus on alkuun likellä uusiin kuvioihin tutustuessa.*
ja niinkun esikoisen ope mulle sanoi, että lapsella harvoin on muutoksissa hätää, suurimman huolen kantaa aikuinen. totta. ja jos mä olen jotenkin häpsingilläni tästä, niin ruttuhan sen ekana haistaa. tuo intuitiivinen mummoni tunneherkkä kopio. joten ressi seis.
hyvin se menee. hyvin me vedetään. kivaa tästä tulee. ja sillai.
kiitos vielä konsultaatiosta ällä! love you!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti