pienessä yrjö-ripsa-kuumetaudissa oli se ainoastaan kiva asia, että kerrankin oli pakko levätä. (kun ei muuhun to-del-la-kaan pystynyt) ja sai katsella perhe-elämää sivusta.
on noi ihania.
kaikkinensa.
kaiken kivun ja katatonian keskellä muru hoiti sirkuksen ihanasti ja hoiti mua siinä sivussa.
noiden hassuleiden juttuja oli niin liikkis kuunnella hämärän rajamailla.
pikkutyypit vaan ihmetteli miks mamma nukkuu istualteen/sohvalla/lattialla/vessassa.
illalla kun alkoi tuntua että olen elävien kirjoissa, muru patisti mut kuitenkin sänkyyn, kun nukahtelin sohvalle sen kainaloon edelleen istualteen, kesken lauseen.
tänään vielä heikko olo, tietty. mutta alkaa tuntua siltä ettei jokapaikkaan satu, eikä kukaan työntele kuumaa veistä keskivartalon läpi. nivelkipukin on suht poissa.
arvostaa ihan uudella tavalla kivuttomia päiviä.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti