(horo olo)

niin. että.
edelliseen ja sitä edelliseen tekstiin viitaten.

vähänkö mulla on jotenkin epämääränen ja horo olo? että vuosi rankasta erosta ja keskenmenosta, ja täällä ollaan 7.llä kuulla raskaana, parisuhteessa. onnellisena. häh? kenen elämää tää mahtaa olla?

musta tuntui yhdessä ollessa että mun eksä oli mun elämän rakkaus. kaikki (muutamaa pikkuasiaa lukuunottamatta) oli aivan upeesti. meillä oli toisemme, lapset, kiva koti, hyvät työt. kunnes eräänä päivänä toinen sai tarpeekseen. ja lähti. selittämättä asiaa sen tarkemmin. ahdisti ja tarvitsi omaa aikaa. piste.

facebookissa mun statukset oli varmaan lohduttomia, kun eron aikaan myös tuli keskenmeno kauan haaveillusta raskaudesta. yksi aikojen takaa tuttuni sitten kiinnitti huomiota mun surkeisiin statuksiin, ja kyseli ihan mailitse onko asiat nyt oikeesti huonosti. lupautui tulemaan teelle ja juttelemaan. ihan seuraksi vaan.

no tulihan se sitten kun oli luvannut. juteltiin monesti kynttilänvalossa teemukien ääressä, ja mä itkin varmaan vähän väliä. toinen silitti ja kuunteli, ja osasi myös puhua. ekaa kertaa kun se lähti täältä, musta tuntui halatessa jotenkin kummalliselta. jo siinä kohtaa mun läpi meni joku sähkön kaltainen tunne. laitoinkin viestin perään että mitä tuoksua mahtoi toisella olla, kun kävi niin mun nenään. ei kuulemma mitään, suihkunraikkaana oli tullut. (? kuuluisat rakkaushormonitko ne siinä vaikutti?)

yksissä viininhöysysissä illanistujaisissa mun ystävät mua tanssitti ja pusutteli kokoillan. tämä eräs vielä eskorteerasi mut taksille, ja koska olin ottanut muutenkin ilon irti illasta, työnsin sen vikametreillä porttikongiin ja antaumuksella suutelin. "ko kerrankin saa jotaki hyvää, niin otan vielä kerran kielloin päälle". just. tosi mun tapasta :D ei. (mutta ilmeisesti teki vaikutuksen koska:) soittelu ja tapailu jatkui, ihan mun puolelta kaveripohjalta tosin sen jälkeenkin.

vaikka sain kaikkea pientä ihanaa palvelua, kuten leffailtoja, ruokaa, kädestä pitämistä, hierontaa, läheisyyttä, kuuntelua, viisaita sanoja ja muuta, en oikeen saanut itsestä mitään irti. tuntui pitkään että tunteet oli ihan jäässä. toinen kuitenkin sanoi että pitää musta, ja jos itsensä tässä teloo, niin omaan pikkiin menee, kun on taustat tiennyt.

sinnikäs tyyppi, sinänsä, tässä kertakäyttösuhteiden maailmassa ei voi kun nostaa hattua tuollaiselle viivytystaktiikalle. hää odotteli ja pehmitteli useita kuukausia. yhdellä keikalla sitten vahingossa hidasta tanssiessa suudeltiin taasen, ja oho. näinhän sen kaiken pitikin olla... tuntui että olen tasan oikeassa paikassa, oikean ihmisen kanssa.

lapsilta suhde saatiin salattua melkein puoli vuotta. sitten jäätiin esikolle kiinni suutelemisesta. mutta esikko oli kuulemma jo arvannut. ja mun valintakin hänestä oikein kelpoisa. (nykyään molemmilla lapsille on jo paritustaidot hallussa. "mä katan teit vastakkain, että voitte leikkiä että meitä lapsia ei olis, ja teillä olis romanttista" :) tai "pussatkaa nyt, se on musta kivaa"...)

alkuun mä mietin monesti että mulla ei ole varaa millään parisuhdepaskalla itseäni nyt hajottaa. kun eron jälkeen arjesta selviäminen ja eteenpäin raivolla puskeminen vei mun kaikki voimat. entä nyt kun on vauvakin tulossa... ja tuo toinen aikuinen löytäis kyllä helpolla helpompaa rakkautta muualtakin. mutta se haluaa mut? miksi? kannattaako tätä ees miettiä?

jos toinen pitää musta yli kaiken, pitää mun lapsista, turhista ei tarvitse riidellä, yhteistä aikaa arvostetaan yli kaiken, ja lähellä tuntuu paremmalta kun mikään... täytyy vaan sanoa, horo tai ei. mulla on tähän onneen ja iloon täys oikeus. enkä mieti hevonkukkua mitä muut musta miettii.

oli tämä kohtaloa tai sattumaa. tää sopii mulle näin. jos ei olis helvetin kornia nii kiittäisin eksää mun maailman hajoittamisesta. joskus hyvistä asioista on pakko luopua että saa jotakin parempaa tilalle.

i'm in love.