avoliitto

eli yhteenmuutto.

nyt se alkaa oleen takana. sovittiin että hoidetaan ensin murun asunto tyhjäksi, ja sitten aletaan katsomaan kuinka toimii 50+70 = 70 neliötä. muutama tavarainen meinaan tuntuu olevan ylimäärää tässä. tyynyjä, mattoja, tartteeko, anyone? pyykinpesukone, baarijakkarat? uunivuokia? imuri?

siskoni tosin sanoi, että kannattaa vaikka hänen kellariinsa taltioida jotakin, jos lusikat menee jakoon, voi olla ikävä ostaa heti kaikki uudestaan... mutta musta vähempi tavaraa, enempi tilaa on parempi. ja muutenkin nyt suht positiivisella mielellä tähän on lähdetty. en usko että tämä homma ihan heti kaatuu.

musta tuntuu murun kanssa kun olisin tullut kotiin. toisen reaktiot tuntuu tutuilta ja turvallisilta. meillä on harvinaisen hauskaa yhdessä, ja se tulee mun lasten kanssa toimeen valtavan hyvin. nuorimmainen sanoo sille estotta että rakastaa. jos toinen on tuttu, turvallinen ja tasanen, vois kuvitella että on sellasta tylsänrauhallista, mutta sitä meillä ei kyllä ole. musta on huvittavaa että ollaan keskenään kun pahaset teinit. esikko joskus iltasin kommentoi huoneestaan että jos aikuiset vois olla hirnumatta ja ilakoimatta, nii hän sais nukuttua. on kyllä tyytyväinen muuten kun kotona on niin positiivinen ilmapiiri. tässä kolmenkympin korvilla palannut teiniaika näkyy mm. pusutreffeinä hämyisillä parkkiksilla keskellä yötä, levottomuutena ja yleisenä kutinana kun toinen on liian lähellä tai liian kaukana. ja siitä että illalla kun toinen on nukahtamassa, ja silittää selästä ihan vähän, leviää sähkö pitkin selkää ja on pakko pyytää pitämään kädet omalla puolella.

tiedä sitten kuinka vauva vaikuttaa mein suhteeseen tai muuhunkaan. tuntuu vaan että vauvaa odotetaan todella yhdessä. ja toinen on aidosti kiinnostunut vauvan tulemisesta, eikä se ole mikään välttämätön paha. mä jo nyt ihan liikutun kun ajattelen kuinka se pitäis vauvaa sylissa ja jutteleis sille. ne on ruttunaamankin kanssa jo niin älysulosia keskenään... hiis <3