poika jollaista en halua toista

naapurin täti pyöritteli päätään kun kuuli että odotan poikaa. "ne on kuule niin eri maata sitten..." onnea matkaan. itsellään hällä on nelivuotias vilkas, mutta kivan olonen poika (tällai kauempaa katsottuna).

eilen mietin että mulla on kyllä tosiaan jo poika, jollaista toista en halua. tuo rakinterale on kauhuskenario lapsesta.

- se likaa ulkona itsensä totaalisesti, ja sen puhtaaksi saaminen on tajuton prosessi. (onneksi se on koira. kun saan aikaa, siltä n-i-i-n lähtee karvasto.)
- sen "tukka" on aina takussa.
- se pieree, haisee ja ahmii ruokaa.
- se varastaa ja rikkoo muiden lelut.
- se kuuntelee ainoastaa mua, ja näytää säikähtäneeltä jos MINÄ sille äksähdän. muiden puheille se ei laita paskaakaan painoarvoa. mun silmien edessä se ei uskalla hoopoilla, mutta säännöt unohtuu heti kun selkäni käännän.
- kun muut koirat alkaa liikehtiä, se menee aivan sekaisin, hyppii muiden päälle, puree, riekkuu eestaas. (mulla tulee mieleen sellanen hieman päästään sekaisin oleva proge- tai punk-fani keikalla. sellanen joka hyppii, karjuu, yrjöää ja huutaa ja heiluttaa käsiään.)*

mä tosiaan toivon että tuo on vaan sen uhmaikää, se on nyt 9kk, ja tuo rotu "kypsyy hiukan hitaasti" niinkun asia voidaan kauniisti esittää. kypsyis nytten, ennenku mä kypsyn siihen.

devil, himself, muutama kk takaperin.





* esim murun kotiintulot on yhtä kaaosta, joka päättyy mun "omapaikka!" ärjäsyyn. ja sieltä herra surusilmä sitten tuijottaa nipoa "äitiään".