sunnuntai 16. kesäkuuta 2013

yks juttu

mä ajattelin että koska oon ihan tyyni aikuinen, niin mun ei tarvitse mitään kouhkata.
ihan himppusen provosoidun vaan yhden tutun jeesustelusta, kun se aina jaksaa mainostaa kuin hyvin se aina hommansa hoitaa ja asettaa perheen etusijalle. kuinka hein valinnat on oikeita ja plaa plaa.

jaaha.
joo-o. mun lapset on arjet päiväkodissa. koska mä olen töissä. en ole huono vanhempi vaikka näin sattuu olemaan. mulle tarjottiin vuorotöitä, ja sit voisin pitää lapsia vapaalla arkena, mutta mites ne vkonloput kun olen töissä? se on vissiin muksuille fifty-fifty. ne tykkää arjesta ja päiväkodista, joten en koe tekeväni mitään väärin tälläkään ratkaisulla.

meillä saa sanoa jos väsyttää ja v*tuttaa. niin lapset kun aikuisetkin. ymmärrän että jonkun maailmaan ei kuulu negatiiviset tunteet, mutta se on sit vähän voi voi. en mä ole mikään yli-ihminen, eikä mun tarviakaan olla. mä pyrin toimimaan niin, ettei mun väsymys kaadu lasten niskaan, toki. murisen sitten yksinäni.
en raahaa väsyneitä lapsia kauppaan kiukutteleen, ja sit kiukuttele niille kun ne kiukuttelee.

en voi millään uskoa että tuttavani on ainoa ihminen joka laittaa lasten hyvinvoinnin etusijalle, ja katsoo maailmaa niiden(kin) vinkkelistä. vaikka jeesustelevat päivitykset naamakirjassa antaakin semmosen kuvan.

joo. mä siellä foorumissa pystyn tän asian skippaamaan, enkä mitenkään halua pahoittaa kenenkään mieltä, kunhan nyt sanon.

tämän narinan kirvoitti tämä puheenvuoro: -lastasi-saattaa-vituttaa

toinen mitä mietin eilen iltalenkillä oli se ihmisten ajatuskudelma, että jos perheessä on säännöt, joita lastenkin odotetaan noudattavan, se on heti kamalaa totalitarismia ja lasten nöyryyttämistä. että mahtaa olla paska elämä kun mamma sanoo ja käskee.
nu-jaa. mehän (leso-leso) saadaan tosi paljon palautetta hyvinkäyttäytyvistä lapsista. mutta huomauttaisin että ne on vieraskoreita. vie.ras.ko.rei.ta. kotona on joskus (usein) eri meno.
kotona jos aletaan kuunteleen mitä kolmivuotias haluaa, ja mennään sen pillin mukaan, niin on soppa valmis. kun ei se itsekään tiedä mitä milloinkin haluaa. kyllä me toiveita kuunnellaan, ja tehdään kivoja juttuja, paljonkin, mutta suuntaviivat tässä huushollissa vetää minä, tai armas puolisoni.
jos sanon että riekkuminen loppuu, se loppuu, koska aikuisen kokemuksella tiedän äänestä koska meno on sellaista että seuraavaks on jollakulla pää auki, tai käsi poikki.
on valtavan hienoa että jonkun lapset kuuntelee nättiä puhetta, eka kerrasta. vai onko tääkin joku urbaanilegenda? meillä joutuu sanomaan, tiukasti. usein. kypsymistä toki on selkeesti tapahtunut, eikä meillä enää asu ketään katatonista vastarannan kiiskeä ja saatanallista huutajaa.

silti eilen kundi veti totaalikilarit.
mutta.
mä olin henkisesti varautunut.
koska voisi jopa sanoa että itse sen rajoille ajoin. (ei päikkäreitä- koko päivä menossa - mami leirillä (reagoi voimakkaasti edelleen näihin muutoksiin) jne. jne.)

kundi uhmasi ja hölmöili, ja alkoi huutaa. laitoin sen omaan huoneeseen huutamaan, ja kesken huudon kyselin ihan tyynenä kuunteleeksemua, ja esittelin speksit. sit vähän alakerrassa hihittelinkin salaa, kun se 45 minuuttia huuti omassa huoneessaan ihan täysiä. saa meinaan huutaa jos vituttaa. myöhemmin sit voi kasvaa niihin rakentaviin malleihin. sehän ei rauhoitu siis aikuisen lähellä, ja tuollalailla se saa homman hoidettua itse ihan ok.

parasta tässä oli se, että mua ei sisältä kiristänyt yhtään. ei yhtään. vaikka pystyn nää asiat yleensäkin hoitamaan suht coolisti, pinnan alla kuplii aina. paitsi eilen. mikä mielenhallinta! mitä ihmettä mulle on tapahtunut? toiv tämä jatkuu.

3 kommenttia:

  1. Musta on kans hassua miten muutama sai tuonki jutun fb:ssä käännettyä kotihoito cs päivähoito keskusteluksi!! :D ei tsissus. Ei sen puoleen, hyvä teksti, vaikkakin vanha juttu.

    Olen koittanut itse pitää tämän runon mielessä ja se on meillä tulostettunakin. Samoin meillä puhutaan myös iskän ja äitin känkkäränkkä päivistä - että ihan samalla tavalla joskus aikuisiakin kiukuttaa. Silti pitää muistaa olla toiselle hyvä.

    ---

    Te isot ihmiset ymmärtäkäähän,
    voi pientäkin joskus ottaa päähän.
    Voi lastakin väsyttää päivän työ,
    ja häneltäkin huonosti mennä yö.
    Voi raivari tulla ja palaa roppu
    kun aina on kamala hoppu.

    Ei murheet ole vain isojen alaa,
    voi pikkuiseltakin pinna palaa.
    Voi harmeja sattua aamusta asti,
    niin että keljuttaa kamalasti.
    Voi äiti huutaa ja ymmärtää väärin,
    voi isääkin siepata ylenmäärin.
    Voi päivä mennä pipariksi,
    niin että on pantava ranttaliksi.

    Siis: Koettakaa ottaa lapsenne lukuun,
    kun kuulutte samaan heimoon ja sukuun,
    ei aina paista ja ole kesä,
    eikäö kotikaan ole vain kilttien pesä.
    Jos paha päivä on sulla ja mulla
    niin annetaan kiukkujen tulla,
    niin ei aina vallitse riita ja känä
    ja pysytään muutenkin terveempänä!

    VastaaPoista
  2. Eihän jutun kirjoittaja tarkoittanut etteikö lapsia saisi viedä päiväkotiin, vaan sitä, ettei lasta saa aliarvioida.

    VastaaPoista
  3. ai siis sen "lasta saattaa vituttaa?" ei niin. sen tajusin :) tää vaan lähti siitä että kaveri oli naamakirjaan kirjoittanut ettei lasta "vituta" kun se on aikuisten sana, että heillä aina toimitaan niin ettei lapset hermostu. ja että kun on varaa, niin vanhemmat mahd. paljon kotona, että lapset on mahd. vähän hoidossa. jne.... ehkä ilmaisin itseäni epäselvästi. taas ;)

    VastaaPoista