kaavakkeet

rutun koulupaperit tuli.
pääsee lähikouluun, vaikkei se ollut niin itsestäänselvyys, kun asutaan "väärällä puolella rataa". jihaa!

wilmassa piti ilmoittaa tyttö iltapäiväkerhoon, aika jäykät anomukset. speksit oli isä/äiti, töissä/kotona. no,
onko mami isi? vai laitanko yksinhuoltaja, koska virallisesti olen sitä. missä saa selittää isi on oikeesti mami, muttei vielä virallisesti ja se opiskelee ja käy töissä....
voi persaus.

terkkarin papereissa oli sentään joustoa tässä osassa. siinä oli "vanhempi/huoltaja"-kohdat. ei mitään isi/äiti meininkiä.
aika syvälleluotaavat speksit pitää sinne antaa. ts. isovanhempia myöten sairaushistoriat, oppimisvaikeudet, mielenterveysongelmat ja muut. tyypille joka näkee ruttua kerta vuoteen. oletteko avioeroperhe? uusioperhe vai mikä? (no semmoi lesboperhe...)
mitä maitolaatua lapsenne juo? syökö lapsenne täysjyvätuotteita? monta kertaa viikossa syötte yhdessä? ai mä ja lapset? vai mä ja urheilija/vuorotyöläinen ja lapset? vai siis esikoinen mukaan lukien?
onko lapsellanne ripuli? onko teillä taloudellisia huolia? käyttääkö lapsenne hammastahnaa? mitä rasvaa on leipänne päällä?

anna mun kaikki kestää!  mitä ne ei haluais tietää?

sit mukana on myös audit-kysely alkoholin käytöstä. pitääksekin palauttaa? ei ollut erillistä ohjetta. vai pitääkö vaan itse itselleen tehdä ja pohtia omaa juoppouttaan/juopottelemattomuuttaan? 

varmaan hyvin tarpeellisia ja aiheellisia kyselyitä. mutta tuntuu naurettavalta ja omituiselta täyttää moisia, kun tietää nykyresurssit siellä. vai sit jos lapselle tulee jotaki ongelmia, niin paperi kaivetaan esiin ja käydään keskusteleen pitäskö mein laittaa mielummin floraa leivälle, onko ukki hullu vai onko täysviljaa liian vähän ruokavaliossa?

no eikun imemään kaavakkaiden aiheuttama virne naamalta ja raksia ruutuun.

perseidit

yhtään lentoa en saanut kameralle, canonissa ei riittäny draivi.
tämä kuva muistona viimeöisestä liikuttavasta taivaan tarjoamasta näytelmästä.
kymmenkunta tähdenlentoa näin kello kahden ja kolmen välillä.
toivoinkin. jotakin
huoh.
oon vähän vaikuttunut.
tai paljon.

jos kelataan 15 vuotta taaksepäin

jos kelataan 15 vuotta taaksepäin, niin tänä aamuna heräsin kovaan selkäkipuun. herättäisin vieressä nukkuvan ihmisen, ja itkisin että miten voin muutaman päivän sisällä synnyttää kun selkä on alkanut yhtäkkiä krampata niin hemmetisti.
kipu meni ohi.
tullakseen taas uudelleen.

noin yhdeksältä aamulla tajusin miettiä että jos kramppeja tulee noin 5-10min välein, ne saattaakin olla supistuksia, eikä lihaskramppeja. ei kukaan ollut kertonut 18-vuotiaalle ensisynnyttäjälle että supistuskipu voi tuntua selässä.

lapsen isä tärisi eteisessä ulkovaatteissaan kaksi tuntia, kun mä siivosin, pesin pyykkiä ja kuurasin lattiat kontillaan. "tää on kuitenki väärä hälyytys, ja haluan tulla puhtaaseen kotiin!" äkisin. lapsen isä yritti vielä lähtiessä tilata taksia, mutta vaadin saada mennä bussilla kättärille, koska "tää on väärä hälyytys kuitenkin, eikä meillä ole  varaa ajella taksilla montaa kertaa ees taas." bussilla mentiin. ähisevä tyttö. tärisevä poika.

kättärillä oli nolottavaa maata "saapumishuoneessa" nuorena tyttönä kintut levällään ja antaa ihmisten ronkkia sua intiimeistä paikoista. ja suolihuuhtelu se oli kaikista nolointa mun siihen astisessa elämässä. sus siunakkoon! siinä kohtaa jo vähän itkin, kun oli touhunnut 5 tuntia kaikenmoista, ja kävellyt pitääkseni kivun kurissa. sinä päivänä käveltiinkin vielä kilometri tolkulla ulkona raikkaassa syyssäässä, purin muutaman kerran lapsen isää käteen ulkona, kun hän halusi "jakaa synnytyskivun". käytiin ystävien luona lähitalossa katsomassa kauniita ja rohkeita telkusta. ja kun me sitten viimein iltamyöhillä mentiin hissillä ylös synnytyssaliin, yritin kääntyä ovelta, koska sieltä kuulunut kirkuminen sai mut miettimään touhun perumista. "synnyttäkää keskenänne!" kiljuin kun mua raahattiin takasin hissistä kohti synnytyssalia.

sain epiduraalin "yllättäen ja pyytämättä", ja nukahdin tunniksi ihanaan rentouttavaan, kivuttomaan uneen. kunnes yllättäen heräsin semmoiseen oloon että on paskat tulossa hallitsemattomasti housuun. pyysin lapsen isää soittamaan kutsukellolla kätilöä paikalle, niin ei saamari "raaskinut soittaa". ryömin itse painikkeelle, ja ryömin takaisin petiin sellaisen tunteen kanssa kun olis päärynä ollut tungettuna "sinne". kätilön saapuessä huoneeseen pää jo hienosti kuulemma näkyi, ja kahdella ponnistuksella vauva oli pihalla. "no nyt se tuli!" huuti kätilö onnessaan. kerroin että oloni on hiukan outo, ja tuntuu kun jalkovälissä vielä jotakin olisi. "täytyy sun se lapsen vartalokin synnyttää." kätilö kertoi. se oli helppoa keveellä hartia-avustuksella.

lapsen rääkyessä, huokaisin sen isälle, että "sait kellon." näin oli ollut veto sukupuolesta. suurisilmäinen, mustatukkainen sininen lapsi katsoi mua suoraan silmiin. ihmeelliset kirkkaat silmät ja syvä katse on asiat jota tuosta hetkestä parhaiten muistan.
ja sen että isänsä pesi tytön ja nukahti se kainalossa säkkituoliin.
ja että teekupillisten ja sämpylöiden jälkeen nukuttiin perhehuoneessa koko porukka aamuun asti. kunnes kätilö tuli kiljumaan että onko vauva hengissäkään enää kun sitä ei ole syntymän jälkeen kun kerran imetetty. kerroin että se nukkuu. ja että mäkin nukun, mutta kohteliaasti otin tytön kainalooni, ja siihenhän se nukahti uudelleen, tissille, pikkulikka.
katselin sitä ja sen nukkuvaa isää.
isänsä tyttö, ajattelin silloin. ja sitähän se on vieläkin.

oh hoh. 15 vuotta sitten musta tuli äiti.
hassua että muistan sen vielä kuin eilispäivän.

ihmeellistä on se kuinka rauhallinen ja itsevarma olin tuolloin. kuinka kaikki oli luonnollista ja sujui pehmeässä kivuliaassa udussa. kuinka tiesin että pärjään. synnyttäessä ja sen jälkeen. ja kuinka tiesin että tässä mun piti olla, näin mun elämän piti mennä. ja kuinka juuri tuo lapsi on juuri mulle tarkoitettu.


huoh. rakkaus.
huoh. 15 vuotta menee niin nopeasti.

hedelmöityshoidot, vaalit ja epäkohta

puuh. menin yhteen sivumailiini lähettämään s.postia yhdestä epäkohdasta joka mua on vähän häirinnyt. siellä odotti viesti kansanedustaja satu taiveaholta, joka on simpukka ry:n puheenjohtaja. hänen viestinsä oli vastaus mun hedelmöityslain epäkohtaa koskevaan mailiin jonka viime syksynä lähetin.
vastaus oli suhteellisen taidokasta polittista "tunnen tuskasi"-liipalaapaa, kirjoittanut hänen avustajansa.
tässä hedelmöityslakia koskeva linkki jotka mailiin oli laitettu, siitä löytyy hallituksen esitys k.o. lakia koskien. lukekoon ketä kiinnostaa:

http://217.71.145.20/TRIPviewer/show.asp?tunniste=HE+3/2006&base=erhe&palvelin=www.eduskunta.fi&f=WORD

mieluusti lukisin kommenttilootasta ajatuksianne, ennenkun alan asiasta (taas kerran avautumaan.) vähän mun nenään tässä haiskahti lähestyvät vaalit...

se syy miksi mailiin menin alunperin pitkästä aikaa, oli reput.
kun seurakuntaamme kohtaan tehty törkeä ryöstö selvisi, ja maailman arvokkain jumalanäidin ihmeitätekevä ikoni saatiin takaisin, palkittiin rikoksen selvittämisen pääroolissa olleet aliarvostetun turvallisuusalan sankarit oman firmansa puolesta. repuilla. repuilla, joissa toki on myös heijastimet.

asia kuulostaa hilpeältä näin julki kerrottuna, mutta jos paskatyön ja sankaruuden palkka on heijastimellinen reppu, niin on aika ankeeta. ystävällismielisesti ja kohteliaasti ilmoitin reppuasian seurakunnalleni, ja toivoin heidän kiinnittävän huomiota asiaan, ja miettivän olisiko raskaan työn raatajat syytä palkita jollakin hiukan arvostusta esittävämmällä tavalla. saa nähdä mitä siitä seuraa.

ja miksi sen tein? no eihän asia tosiaan mulle kuulu, mutta halusin vaan että hyvästä työstä saa kiitosta. ja koska en siedä typeriä juttuja (reppuja). ja se ikonin takaisin saaminen on oikeesti TOSI iso asia.

oho

mein tililtäni tsiigaamaan josko siellä vielä olis muutama roponen vessapaperiin ja hammastahnaan, niin se tursuikin rahaa yli äyräiden. piti muutamalla automaatilla juossa että sai tietoonsa että KELA:han ne rahat oli mulle tuupannut. mutta miksi?
ennenkun riehaannun ostamaan lapsille välikausipukuja ja talvikenkiä, odottelen vielä josko arvon instanssi viittis ilmoitella miksi olen rahaa saanut. mitään ilmoitusta mistään päätöksestä ei ole tullut. kummallista.

sitä odotellessa.