remmiräyhääjä. entinen.

noni.
edistystä. toistaiseksi. eipä nuolasta ennenkun tipahtaa eikä vielä vetästä high five:ja.
mutta.
mä olen nyt askarrellut on azorien paholaisen kanssa.
epäilenpä että kyse remmiräyhäämisen taltuttamisessa on pitkälti ajoituksesta.
nyt kun koiria tulee vastaan lenkillä,
odotan sitä ekaa huohotusta. (tiedättekö? sitä joka tulee just ennenkun rähinä alkaa..?)
sit heti nappaan kiinni (emotyyliin) niskanahasta, ja sanon terävästi ei.
päästän irti.
sanon iloisesti "tule".
tämän toistan niin monesti kuin tarvitsee. (yleensä kahdesti tai kolmesti.)
sit kun se kääntyy mun suuntaan, kehun vuolaasti.
uskokaa tai älkää: toimii. 

helevettiläinen. voisko se olla näin helppoa?
häh?

klani. ruma. käytännöllinen.

vedin spanielin klaniksi.
fy fan miten ruma koira, mutta käytännöllinen.

uudelle työparille lesoilin moista saavutusta, niin se järkyttyi kun mulla ylipäätään on spanieli.
ei kuulemma mun tyyppinen koira ollenkaan.
aijaaha.
mikä sitten olis?
noin niinkun tein mielestä?

ongelmakoira vai koiraongelma. vai vika omassa päässä.

mä googlettelin jo koiraterapeutteja, koska aivo on mennyt solmuun ton yhden rakin kanssa.
kaikkemme me on sille annettu, ja viimenen niitti oli kyllä kun lenkille lähtiessä tyyppi nosti kinttua murun saappaalle.
syystä?
- en tiedä.
olen hokenut nyt viikon "pää poikki" aina kun mokoman typerän otuksen näen, mutta vielä yritetään tässä, niin ettei repee hermo.
ennenkun soitan sille koiraterkalle, niin kerro:

miksi tyyppi on alkanut remmiräyhäämään?
miksei siihen tehoa napakka kielto (tätä yritettiin ensin.), selätys (tätä sitten), ei esto (tätä sitten) eikä ignoraaminen?
miksi se lirii sisälle, vaikka lenkitetään säännöllisesti? ja enemmänkin?
mun tulkinnan mukaan tämä on mielenosoitusta, koska se lirauttaa muiden koirien nukkumapaikalle yleensä. ja nyt kun muru vaihtoi sohvan divaanipäätyä, niin se jotenki siitä ressaantui, ja alkoi kussa sohvannurkalle. ja sit tosiaan murun kengille, uloslähtiessä.

sehän on myös yrittänyt omia murun, mutta sille laitoin pisteen murisemalla.

tarkkailin sitä myös yks päivä kun muru ei ollut kotona. ei kusia, ei hillumista eikä toisten koirien paimentamista. ja kun muru tuli ovesta, livahti koira kusasemaan toisen nukkumapaikalle.
se on siis leikattu, eikä pilissä mitään fyysistä vikaa tunnu olevan.

ennenkun haaskaan rahani koirapsykologiin (tää on siis vakavaa koska tämä on mulla järjestyksessään koira nro 5. ja olen aika asiantuntija näissä hommissa, luulen.) niin sanokaa nyt jotaki jos osaatte. pliide?

melkei viides

joku pässi oli jättänyt firman eteen palelemaan pikkusen koiravauvan.

oli sit mentävä ja otattava se syliin ja tungettava takin alle, kun se hytisi nii kovin.
tämmöi se oli. (kuva tuli googlen kuvahaulla.)

juu, että. jossei isäntä olis vähän vilkkaan ilmaantunu, olis pikkutyttö lähteny mun mukaan. tosin, olis varmaan pitäny ottaa muutenki, ku sen verran viisti maata isännän edessä, vaikka mun kanssa oli ihan utelias ja reipas.
hmh. saa nähä mitä siitäki tulee...

no emmä oikeesti olis sitä varastanu. vieny vaan sisään ja jättäny lapun että saa noutaa yläkerrasta.
mutta sulattipa mun sydämen, pikku pallopää.

kotona mamman pikku apurit lenkittää karvanaamoja mielellään. poika, joka ei haasteita pelkää, haluaa lenkille omiin kätösiinsä nykyään tämän:

 

ja uskomatonta, mutta vaikka painoeroa on aika graavisti koiran hyväks, ei se kisko kundia turvalleen. ja voin kertoa että poika on, ja syystä, itsestään aina hyvin ylpeä kun lenkiltä palataan.

veret portailla

herramunjee.
esikoinen tuli lenkiltä spanielin kanssa ja vinkus ovelta murua auttamaan.

spansku raasu oli ihan kuono veressä ja verta roiskusi jatkuvasti pitkin poikin.
naapurin terrieri oli tullut suorilta ja purrut mein raasua naamaan.
tuo spanieli vaan on nii turjake, että vuotokohtaa oli himppu vaikea paikallistaa, kun se hämmentyneenä ravisteli päätään eikä tykännyt myöskään siitä että me kaikki sitä sorkittiin.

löysinhän mä sitten vekit. kuonosta läpi, ja korva halki.
ihmettelenpä vaan mikä ihme saa koiran puremaan suorilta toista naamaan, huolimatta siitä, että esikoisella oli spansku vähän liian pitkässä narussa, ja terrieri tuli kulman takaa. mutta silti. normaali koira yleensä varottaa, epänormaali puree suorilta.

kävin sit naapureille asiasta vielä sanomassa. että jos sit lyhyempää hihnaa, jos suorilta purraan, ja sanoin kyllä että täysi vahinkohan tuo, ihmisten osalta tietty, mutta nyt kun on tiedossa että puree, niin huolellisuutta, pyydän.
tuossa portailla on veret siivousoperaation jälkeen. eli minimissä, mutta ei lähde nuo loput millään.
hmh.
kevättä odotellessa.

kun naapurinmies kotiin kannettiin

hitto että säikähdin perjantaina kun naapurinmies lojui kerällä pihassa.
saamari, nostaahan se piti mennä, ja koska kaverilla on kokoa päälle parimetriä, niin meitä molempia siihen tarvittiin.
ensiapuhommiin ei sentään tarvinnut ruveta, vaan äijä oli kännissä kun käki.

selityskin löytyi naapurin emännän rientäessä paikalle.
perheen koira oli lopetettu aggressiivisuuden takia aamulla, ja äijä oli tinttassut pullon viskiä naamaan.

että semmoi.
"vittu", sanoi muru. "mä olisisin sen meille ottanut, sen koiran, jos ei olis noita muita."

- no mä olisin ottanut sen muutenkin.

mä tiedän muutamia osaavampia käsiä, joissa siitä koirasta olis kasvanut ihan normaali loppujenlopuksi. se olis voinut odotella meillä parempaa elämää.

mua vituttaa että ihmiset ottaa koiria, kohtelee väärin, ja vie piikille ennenkun koira edes vuotta täyttää.
r.i.p. topi. 

puolen vuoden matot

huoh. taas on se aika vuodesta kun pitää pohtia mattopolitiikkaa.
meillä on olohuoneessa kiva sisal-matto, mutta ei, sekään ei ollut hyvä koiraperhevalinta.

oon jo alistunut siihen, että matot on meillä kulutustavaraa, mutta vielä kerran huudan teitä apuun ennenkun menen ostamaan uuden puolenvuoden maton.
- onko mitään mattoa joka olis fiksu koiraperheessä?
semmoi mistä tahrat lähtee helposti, karvat lähtis imuroimalla ja sillai. eikä olis kamalan tyyris?

seuraava vaihe

siirrymme koiran jääkaudessa osaan kaksi.
ensimmäinen viikko on siis mennyt elukalla huomiotta.
ainoa lieveilmiö on esikoiselle muriseminen. mun olettamuksen mukaan se yrittää vallottaa paikkaa itselleen esikoisen yläpuolella arvoasteikossa.
tämä vaatii vielä toimenpidepohdintaa.

taidamme tokaviikon ohjelmaan ottaa luoksesallimisen kerran päivässä.
toinen vaihtoehto olisi kieltää ainoastaan jos koira töllöilee jotakin. mutta eipä se juuri ole töllöillyt. ja se raasu on aika alentuva meitä kohtaan, ts. kun osutaan samoille huudeille, se osoittaa heti alistumiseleitä. joten kallistumme positiivisempaan vaihtoehtoon.

vielä pari viikkoa tylyä jääkautta jäljellä.
anna tän nyt toimia.
pliiiiis.

jääkausi koiralle

pikku hilluja on joutunut pallien poistamisen lisäksi myös jääkaudelle.
jo parissa päivässä muutos on tehonnut hyvin.
luulen että asia on murulle vaikeampi kuin koiralle.

koira on alistunut asemaansa "pahnan pohjimmaisena", sisällä hilluminen on loppunut äkkiä, muiden kurmottamisyritykset on vähentyneet.

ensiviikonloppuna koiraan voi alkaa ottaa kontaktia, mä pidän ehdottomana rajana sitä, koska vielä se yrittää murua seurailla vaivihkaa.

ensiviikonloppuna aloitetaan myös ohittamistreenit ulkona. onneksi meillä on täällä teiniks ja spanieli*, sekä yks bonuskoira vielä kaksiviikkoa, niin voidaan alotella näillä.

* todella. azorien paholainen on useasti yrittänyt lenkillä hyökätä myös oman perheen spanielin kimppuun jos on jostain syystä oltu eri lenkeillä ja kohdattu tuolla.

niinkun jo aiemmin painotin, täällä määrään minä. jos tässä asunnossa aikoo 4 (nyt 5) koiraa sovussa asua, niin se on emäntä joka määrää. kaikesta. anteeks vaan pehmeempien arvojen edustajat, muru mukaan lukien. joku roti se on oltava. (koira) sirkuksessakin.

pallit vietiin

nurkkaankusija sai luopua kulkusistaan joulun alla.
hyvin se meni.
lääkäri sanoi että koira heräilee yhden-kahden aikaan, nii tää kömpi pystyyn vasta lähempänä iltakasia. kyllä meinas mammoille tulla hätä käteen sitä odotellessa.

juu. ei o sen jälkeen kuseksinu,
mutta entistä ärhäkämpi siitä on tullu.
seuraavaksi kysynki mitä hiivattia tekee tollaselle remmiräyhääjälle?
miten moisen pahan saa kitkettyä pois? 
ei me olla totuttu tollasiin kooltaan pieniin, egoltaan liian suuriin otuksiin. 
ja tämä maailman ärsyttävin puuha on alkanut vastikään tossa kypsässä kahden vuoden iässä. 
eikä siihen ole toiminut minkään eikä mitkään koirakuiskaajan opit.
huoh. 
joudutaanks me viiä se nyt psykiatrille?

koiraihmiset hoi!

kattokaas, kun meillä on tuo yks uskomaton seisojatyyppinen koiruus, ja tuossa vieressä on ihana pelto, jossa 3/4 mein koirista saa juoksennella sydämensä kyllyydestä vapaana, mutta tuo yksi...
sillä on niin suuri toimintasäde, ja se tyystin unohtaa että jonkun ihmisen kanssa sitä ulos tultiin, että sitä ei voi vapaana pitää. se ei kuule, ei näe, ei ymmärrä.
(ollaan yritetty sysimetsässä kahdesti, ja molemmilla kerroilla vajaa tunti sitä sitten etsitty.)
mutta, olis kivaa että se voisi muiden kanssa telmiä.
ja ei, flexi ei käy, koska se tempaseen narun tappiin suht heti, ja sitten on flexissä mekanismi sökönä.

joten.
mikä olis sellasta narua missä olis vähän joustoa, se olis kevyt kantaa, ja sitä sais ostettua sen kymmenkunta metriä.
kiipeilynaru?
mistä sitä saa?
muita vinkkejä?

kiitos jo valmiiksi!

kakara!

kakaralla on alkanut joku ihme macho-kausi.
saakelin raivostuttava rääpäle. kusta luikkii minne sattuu.
uhittelee ulkona kaikelle mikä liikkuu, ja eilen räsähti pojalle kun poika pöksähti sen niskaan.

täällä ei rääpäleet hillu.
rotikouluun joutuu tämä, ja pallit lähtee jouluna.
katotaan sit kuka täällä määrää.
se olen meinaan minä.

yöhulinat

ei passaa vissiin valittaa, kun oikeesti natiaiset nukkuu 12h/yö. vasu-keskustelussa eskariopekin kiitteli rutun yöunia riittäviksi, kun väsymyspiikkiä ei tule sille missään vaiheessa päivää.

edellisenä yönä heräsin ihmeelliseen mylvintään. kävin alakerrassa asiaa ihmettelemässä, ja karvanaamahan siellä ynisi. koitin kysyä murulta josko elikko pitää viedä ulos, mutta muru unentakaa mutisi ettei mitään kuule. hitto. läksi kuitenkin ulos, ja hätähän sillä oli. parin tunnin päästä oli toinen koira sitä mieltä että ulos on päästävä. sitä se sapuskan yhtäkkinen vaihto teettää.

viimeyönä makkarin ovi kävi, ja ruttu seisoi sängyn vieressä. paha uni.
parin tunnin päästä itki poika. tyyny hukassa.
ja siitä parin tunnin päästä aloitti hormoninsa sekoittanut pikkukoira.

jösses.
hiukka rankalta tuntui pitkästä aikaa moiset yöhulinat.
ehkä vähän muistan nyt arvostaa niitä sikeämmän unen öitä taas.

parempi perjantai

hyväpeppuinen nainen teki mulle iltapalaleipää.
virallinen valvoja seurasi toimintaa.

 tämä kaveri on mustis kaikesta hiissailusta, tai se haistoi hyvät leivät.

ihanan uunileipäsen ja rauhallisen illan jälkeen on hyvä sovitella yhteen tätä ihmispalapeliä.
vaikka sohvalla, kera romanttisen elokuvan ja irtokarkkien...
hyvä perjantai. hyvä.

kettu

hemmetti!
mä joskus nään enneunia.
sit mä tiedän aamulla herätessä oliko uni "tavallinen" vai ei. tuleeko ne asiat tapahtumaan.

eilen lenkillä tuli mieleen yks enne-tyyppinen-uni jonka oon nähnyt about viitisen vuotta sitten. siinä mulla oli kaksi setteriä, tumma ja vaaleankirjava, ja sitten mulla oli kettu.

kah. nepä koirat sain. puolisoni myötä.
tosin rotu meni feeluun. tumma ja kirjava koira ovat setterien sijasta seisojia,
mutta eihän ihmisellä voi olla kettua lemmikkinä..?

vai voiko?
mä tiesin!
(once again.)

ote lipsuu

meillähän ei koirat o sohvalla. as u see.
mutku, mutku...
vaikka tuo azorilaisäpärä on aika usein hemmetin rasittava otus, joitaki hetkiä en vaihtais mihinkään. enkä yhtään kadu sen roudaamista sieltä kaukaa meille.
se rakastaa lapsia. lapset rakastaa sitä.
ja silloin kun se ei o rasittava, se on mun vauva.

mein ei pitäny

vaikka mein ei pitänyt mitään puuhata tänään (koska eilen kiroilutti hitosti ja oli pipo tuhannen kireellä), niin saatiin hepulit takapihan saharan kanssa.

 käytiin hornborgin puutarhaliikkeessä koppaamassa hiukan vihreetä kyytiin, ja voilà!

siellä se mun mäyrä möyrii ja asentaa! 

tääki tahtois pihalle. ving-ving-ving kuuluu siitä.
kaks viikkoa pitää nurtsin juurtua, ja vielä joku aita rakentaa, sitten poika, sitten sä pääset sinne.

uusperherakkautta

muuttopaskapostausten sijaan muuta:
uskomatonta miten se kiintymys voittaa monet asiat. murun vanhapoika ei siedä muita koiria, kuten kuvasta huomaa.

moni ei mein perheen muodostamiseen tai sen pystyssä pysymiseen luottanut. siitäs saitte sitten! yhdessä ollaan kaikki ja meillä on kivaa.
pojatkin tykkää toisistaan. jopa aggremörri-isomörri hyväksyy spanskun oleen kanssaan hiishiis.

* ps. ainuttakaan muuttopostausta ei enää tulee. duunissa vedin liinat kiinni yhdessä rankassa jutussa, ja tunnollisuuden sijaan tein just niinkun tuntui itsestä. apina putos harteilta. yks uurastuspäivä ja mä alan nauttimaan elämästä. katotaan mitä se tuo tullessaan! palataan asioille kun siltä tuntuu. bye!

uuvuttava kaaos

että tämmönen sisustustyyli ja meinikin. spanskukin näyttää peilaavan mun fiiliksiä.
palataan asiaan kun helpottaa. son moro!

marte, ilman kotia

selailin azorien vapaaehtoisen eläinsuojeluyhdistyksen nettisivuja, ja ei! vielä puolen vuoden jälkeen emännän himoitseva MARTE on ilman kotia.
 tjeu

huoh. kaikkia ei voi pelastaa, valitettavasti.
olis vaan kiva jos olis resursseja vielä enempään maailman pelastamiseen.

joskus sitten. joskus.