elämän käännekohdissa

ainii.
elämän käännekohdissa; raskaus, lähestyvä synnytys, opiskelujen aloittaminen, työpaikan vaihtaminen, ero... yms. nään joka kerta unta jossa a) ajan autoa, tai b) oon vaikeuksissa mummini veneen kanssa.
tälläkertaa mä yritin piuhoilla käynnistää mummin venettä, siinä oli joku sähkövika, ja ohjailla sitä pois lumisilta rannoilta, apuna mulla oli mun mutsi, joka lumituiskuisessa säässä bikineissään työnteli keksillä (=venehaka) paattia kauemmas rantapenkasta.

ei siinä vielä.
mutta ruttu, autuaan mistään työhaastatteluista tietämätön, oli nähnyt unta että ajoin autolla. ja että penkkaanhan se meni.
hahaha. pikku noita. uskomaton intuitio. mun tyttö!

kattellaan, meneekö penkkaan, vai saanko töitä, ja menee sit penkkaan. vai pelastaaks mun mutsi kaikentietävyydellään taas kaikkea menemästä penkkaan. pitää vissiin mutsille vielä soittaa. *wirn.

kettu

hemmetti!
mä joskus nään enneunia.
sit mä tiedän aamulla herätessä oliko uni "tavallinen" vai ei. tuleeko ne asiat tapahtumaan.

eilen lenkillä tuli mieleen yks enne-tyyppinen-uni jonka oon nähnyt about viitisen vuotta sitten. siinä mulla oli kaksi setteriä, tumma ja vaaleankirjava, ja sitten mulla oli kettu.

kah. nepä koirat sain. puolisoni myötä.
tosin rotu meni feeluun. tumma ja kirjava koira ovat setterien sijasta seisojia,
mutta eihän ihmisellä voi olla kettua lemmikkinä..?

vai voiko?
mä tiesin!
(once again.)

unia

hassua.
näin pitkästä aikaa vauvaunia.

hoidin vekkulin näköistä vauvaa. se oli jotenkin liikuttavaa. vauva oli niin läheinen mulle, mutta ei mun oma. tiesin että se on vaan hetken lainassa.
tiesin unessa myös kenen se on.
ystävän jolla on nyt elämässä kaikenlaista myllerrystä.

tiedän että sen asiat loksahtaa kohdalleen. joskus elämä vaatii kovaakin myllerrystä jotta asiat loksahtaa kohdalleen. ikuisella optimistilla on varma usko siitä että asialla on tapana järjestyä. isoista asioista luopuminen tuo aina jotakin uutta tilalle.
se on kohtalo.
joskus pitää vaan jaksaa odottaa niitä parempia aikoja.

kuvailin vauvaa mun ystävälle, ja se sai melkein kohtauksen. aivan kuin hän pienenä.
pyöreät ilmeikkäät kasvot, suuret siniset silmät, selkeät kulmakarvat kolmikuisella, paksu, pitkä tukka. tyttö se on.

siitäs sen saat.
et ihan vielä, mutta joskus. ja mä hoidan sitä. ainakin tovin silloin tällöin.

enneuni. rauhoittava tieto siitä että asiat järjestyy just niinkuin pitääkin.
hyvää syntymäpäivää sä läheinen, kaukainen.
tänään nähdään. ja mä halaan sua pitkään.

painajaisia

luojalle kiitos että poika heräsi yöllä huutamaan kertaalleen.
se katkaisi multa kuvottavan painajaisen.
heräsin itkien viemään pojalle sen kadottaman tyynyn, ja palasin omaan sänkyyn pyörimään ennenkuin seuraava kauhukuva vei voiton unettomuudesta.

mä inhoan inhottavia unia. inhoan.
mietin vaan oonko niin psykoottinen että meen varmuudeks tutkituttamaan vatsani, ettei sit kohta tuu ongelmia "yllärinä"..?  no en varmaan. unet on vaan unia. eiks nii. ehkä ällöttävyydet vaan ehkä kuvasti mun syvimpiä pelkoja.

p.s. terkut ystävälle taivaaseen. kiva kun kävit. olit painajaisteni rauhoittava elementti.

kenen poika!?

mamin poika!

bam heräsi yöllä itkemään. (ensimmäinen painajainen, ts. syynä ei hampaat eikä mikään räkätauti.) kun riensin lohduttamaan itkevää lasta, ja kysyin mikä sillä on hätänä, josko näki pahaa unta, sanoi poika itkun seasta:
- hängyn avva on viikaa pövyä... [sängyn alla on liikaa pölyä]

lupasin että aamulla siivotaan, ei tarvitse hätäillä. silitin pojan unille ja menin omaan sänkyyn hihittelemään.

ihana. mamin poika.
pedantti siivoushullu.

blues ja työt

äst.
mä olen viimeaikoina nähnyt outoja unia. rasittavia oikeestaan.
aamulla herään lievä blues valmiiksi päällä. *

mielialaa ei kohota työssä kohdattu materiaali, ja mulla on ollut oikeesti motivaatiovaikeuksia ihan tuon työn kanssa. se on huolestuttavaa, koska mä olen aina ollut todella työmotivoitunut, ja pitänyt mun työstä kovin.

viimeviikko oli motivaation kannalta aika floppi, mutta tälleviikolle ilmotin ottavani ylimääräsiä töitä, ni johan on suksi luistanut kun hommia on ollut urakaks saakka. mä en tiedä mikä mua vaivaa, mutta pidän siitä että töissä tehdään töitä, ja semmoi luppoaika tappaa mun työfiilarit ihan todella.

* mä olen nähnyt usein enneunia. sano mun sanoneen, joko mä alan olemaan aika ressaantunut näiden asuntokuvioiden kanssa, tai sitten mä tiedän miten tässä käy. sanokaa mun sanoneen sit. raportoin lisää jos alkaa ennaltanähtyjä tapahtua. huoh....

myönnän

jumankekka mä olen uupunut. eilinen oli duunissa tosi rankka päivä.
ensimmäistä kertaa suht ikinä tänään otti kupoliin mennä duuniin. todella en olis jaksanut. mutta menin sit.

mä oon nukkunut nyt hyvin öisin, kun ne helteet helpotti, ja saakeli! hyvät unet aiheuttaa vaan sitä, että haluaa vielä paremmat unet. ja uudelleen, ja paremmat uudelleen ja uudelleen.

oi oi. mamaa väsyttää nyt. todella.

sama

kun elämässä tulee muutoksen paikka, nään aina samaa unta.

oon mein mummin laivassa, ja mennään sillä jostain koskesta alas.
kivikkoinen, matala, virtaava vesi, joka läpi on aina päästy. joskus pärskähtämällä, joskus hitaasti luovien.

tälläkertaa itse koski oli nopea pärskähdys, mutta sen jälkeen joessa vesi oli matalaa, ja pohjassa mielenkiintoisia kuvioita. luulin että pohja hirttää kiinni, mutta ei niin käynytkään.

osan matkaa roikutin rohkeesti poikulin kinttuja reelingin yli, lämpimässä vedessä.

hmm. olis taas unitulkilla töitä.

kun poika kattoon lenti

viimeyönä poika istui mein huoneessa tuolissa ja kohosi yhtäkkiä kattoon. hitto että säikähdin. ryntäsin pystyyn katsomaan kuin sen sais alas.
emäntä himppasen säikähti mun äkillistä poukkoilua ja yritti rauhoitella ja pitää vaatteista kiinni.

olin tietty aivan niitit kun oli kiiretilanne, ja toinen ei ymmärrä vaan yrittää pidätellä.

saatuani itseni pojan alle, tiesin taas että tää oli niitä.
silmiin jääviä unikuvia. tää on käynyt ennenkin. useita kertoja . se että säpsähdän hereille, mutta unikuva ei katoa silmistä ihan heti. *

seisoin sit huoneen nurkassa tuijottelemassa tavallista kattolaastia tovin, ja palasin sänkyyn.

episodi tais aiheuttaa murulle hiukan ylimäärästä huolta, sillä kun aamulla poikuli heräsi määkimään, ja mä sitä lohduttamaan, yhtäkkiä makkarista syöksyy pörrötukkanen muru ja vauhkona katselee ympärilleen. oli eukko kadonnut vierestä, eikä ollut sohvallakaan. selkeesti säikähti. löydyinhän mä. ihan siitä sen nenänedestä, lastenhuoneen ovelta. (lisähupia tästä kuvailusta saa ne jotka oikeesti tietää tän mein asunnon koon. tämä on pieni. siis niin pieni että se on suht yhdellä silmäyksellä nähty.)

* olen herättänyt muita ihmisiä kaivamaan siiliä seinästä. ja olen repinyt tukasta pitäen ylös sängystä kun käärme meni toisen tyynyn alle. olen myös sytyttänyt koko taloon valot koska kattomaali valui. kerran mun huoneessa seisoi tuntematon mies. ja murun isän kuoleman vuosipäivänä murun isä. mulla on myös ollut aika graaveja ongelmia katosta tulevien mummojen kanssa yhdessä vaiheessa. (mikähän siinä on että lapset nousee kattoon, mummot tulee sieltä btw...)
ihan normaalilta kuulostaa, eikö?

hissin katolla

mä näen unia joissa oon hissin katolla. se menee ylös, ylös, ylös. vanha hissi. se ristikko-ovinen. mä katon niitä vaijereita ja pyöriviä väkipyöriä. pidän kiinni molemmista himpuloista ettei ne putoa, ja pelkään että litistytään kuoliaiksi katon ja hissin väliin. hissi hiljentää vauhtia. säpsähdän hereille ennenkuin se pysähtyy.

haukon henkeä hetken.
vaivun uneen uudelleen.

unessa kiipeilen oudoilla tikkailla. astinlautoja puuttuu. tikkaat on liian jyrkät, lautoja irtoilee. mulla on lapsi kiinni molemmissä käsissä. yritän pysyä tasapainossa, pitää lapsista kovaa kiinni, olla lipsumatta, heilahtamatta, putoamatta. alhalla on syvä vesi. lapset ei osaa uida.

säpsähdän hereille.
tyttö valittaa unissaan. käyn lohduttamassa, silittämässä. annan havahtuneelle pojalle tutin.

haukon hetken henkeä.
"kaikkihyvin, kaikkihyvin, kaikkihyvin" sanon itselleni.

vaivun uneen uudelleen.

villit yöt, jatkuu...

uh, olispa muuta kirjotettavaa, mutta ei ni ei.

ilta oli kiva. tehtiin lasten kanssa pizzaa, katottiin leffaa ja syötiin karkkia. muru oli 30h valvottuaan mennyt nukkumaan iltapäivällä. mä kömmin kympiltä sänkyyn.

ruttu heräsi yhdeltätoista hinkumaan ja köhimään. puoliltaöin heräsi muru. havahduin kun se mistään mitään tietämättä selitti ruttunaamalle että yöllä ei voi vaellella pitkin asuntoa. muru oli napannut mun vaivalla hyvään hengitysasentoon pystyyn tukemani rutun sohvalta kantoon kohti omaa sänkyä. puutuin asiaan kun rutun hinkuminen taas alkoi.

pitäskö tätä auttaa jotenki hengittämään? kysyi pöllämystynyt muruseni kun nappasin rutun siltä itselleni. - njaa. mitäpä luulet?

ruttu viltin sisään ja ulos, lähdin minä. (emmätajua mikä muakin vaivaa? jos toinen on kuitenki hereillä, nii ei tule sit mieleen painua itse petiin ja antaa toisen hoitaa nää ramppaamiset?)
kaksi ulkoilureissua ja annos jäätelöä laukaisi alkamassa olleen laryngiitin taas.

esikoinen oli myös vaellellut yöllä etsimässä särkylääkettä. muru ei ollut nukkunut keskiyöstä lähtien silmäystäkään. oli katsellut leffoja, ulkoiluttanut koiria ja juonut kahvia. ja aamulla läksi sitten töihin.

puh huijaa. rauhottuis nää yöt nyt. tätä työnkiertoa on murulla jäljellä kaksi työvuoroa. sitten viikko vapaata, sitten yksi työnkierto, ja sit se on loppuloppu. kun vaan jaksais tän setin nyt. sekä se että minä.

jos mä toivon ainoostaan että muru sais nukuttua, ja ettei laryngiittioireilu tartu poikaan, niin onko se liikaa vaadittu? mitä? häh? riittäis nää villit yöpuuhat näiltäosin. jotaki uutta, kuule elämä, meille nyt pliis...

siinähän se meni

laupeuden yö ;)

omat mukulat nukkui vastoin kauhukuvia kuin köyhän talon porsaat.

naapurin hinkuliini meni tosi nätisti nukkumaan, vaikka äitiä vähän ensin itkeskeli.
sain itse nukkua kolmeen, ja sitten alkoi tsembalot. ensin lainapoika röhi ja kitisi, ennen neljää olin kipannut sen takaisin petiin hyshysnukutaan-komennon kanssa ainakin 10 kertaa. neljältä se vasta aloitti sitten suuremman huudon. ja jösses siitä ääntä lähtikin. ennen viittä olin hyssytellyt ja kaatanut sitä petiin noin 20 kertaa, ja viiden pintaan se palkitsi mut nukahduksella.

viiden jälkeen aloittikin sitten oma poikuli, mutta onneksi vaan tuttia vaatimalla.
seiskaan nukuttin kaikki, tosin entisenä lastenkotityöntekijänä latasin yöllä aamumaidot ja puurot muksuille valmiiksi, niin aamustakin selvittiin hienosti.

parasta kaikessa oli naapurinrouvan naama kun se tuli omaansa hakemaan. se oli levännyt ja onnellinen. ja musta tuntui että tosi vähällä mä sitten pääsinkin. nyt päätä hiukan särkee (oliskohan se jännittäminen syynä), mutta se on pieni maksu moisesta ilosta.

saa nähdä raaskiiko naapuri antaa mulle lainapoikaa vielä toiseksi yöksi niinkun alunperin oli puhe, jos tuo yöhuuto saatais vähenemään niin että ne pystyy unikouluttamaan sen itse kotona haluamaansa malliin sit helpommin. eilen vaan oli sillä mammalla niin vedet silmissä lähtiessä, että voi olla että ensyönä mä nukun vaan omien hinkuloitteni sallimaan malliin.

mutta olipa kivaa. samalla taas palasi omat yöjuoksut (tutinvienti,hyshys x2-4) omaan perspektiiviinsä, mitättömän pientä settiä. onneksi me murun painostuksesta tehtiin tuo unikouluhomma kotona silloin aiemmin, kun omalla poikulilla oli vielä suht hiljanen huutoääni.

voihan pee

valvotettuaan yöllä mua (ja koko ruokakuntaa) puoltoista tuntia, ja herättyään varttiavaille seitsemän sikahilpeenä, ja alettuaan kiukuttelemaan ja unistelemaan jo puol ysiltä aamulla, poikuli nukkuu nyt ekoja päikkäreitään.

en ole oikein tajunnut mistä näitä huutoöitä toisinaan tulee, mutta alan hahmottaa että tuolla peellä olis asian kanssa jotaki tekemistä. jos torttua tuuppaa yöllä, kiljuu kundi apinan lailla pedissään pitkin yötä.  tiriseen, narisee, natisee, ja yhtäkkiä puhkeaa raivoon joka vaatii huolenpidollisia toimenpiteitä, ja nämä x miljoona.

no se hyvä puoli tässä semivalvotussa yössä mun kannalta on, että nyt ei kovinkaan väsytä. mulla on paremmin nukuttujen öiden jälkeen alkanu olemaan aamukoomaa, - kiukkua ja muita äärettömän väsymyksen oireita. on tää äidin kroppa ihmeellisesti suunniteltu, sanon mä.

sumua päässä

viimeyönä poikuli heräs kerran. eli me edistytään! jee. messuaikaa en pystynyt kellosta katsomaan, koska sitkeestä tiirailusta huolimatta en nähnyt viisareita. oli silmät niin sumussa!
musta on perinjuurin outoa että niiden kahden yön, joina valvoin 4h/yö, ei väsyttänyt lainkaan. nyt näiden yhden herätyksen öiden jälkeen on pää aivan lamassa. ei kulje ajatus, eikä pinna kestä mitään. pitäis puntille päästä repimään itsensä etukyykyillä ja tempauksilla halvauksen partaalle, se on ainoa mikä pipon kirraukseen mulla auttaa.

rakkaani kokosi puntit (viimein! 4kk oon niitä pyydelly...) makkariin. niillä jos jaksais illalla näännyttää kroppansa ja vanne pään ympäriltä helpottais, ja sit tulis syvä uni. vois päälle päätteeks pyytää murun hoitaa poikaa ensyön ja itse vaan nukkua, nukkua, nukkua, nukkua kunnes uusi aamu koittaa...

maidoton (ja uneton) yö

ollaan nyt lopettelemassa poikulin yösyöttöjä. ollaan mietitty että kun se ei sitä maitoa yöllä varsinaisesti enää tarvitse, niin se maidon usein ja mitenkuten haluaminen häiritsee sen öitä ja nukkumista, enemmän kuin se, että se tottuis tietoon että koko yö ollaan ilman.

ensimmäisenä maidottomana yönä poika protestoi pariin otteeseen. samoin toisena. suurin ongelma asiassa on se, että kun poika aloittaa natinan, ja siihen ei heti vastaa, alkaa huuto, ja kun menet sitä sitten lohduttelemaan, on vaikutus sama kun heittäisit bensaa liekkeihin. poika räjähtää aivan täysin. inhottavaa on kuunnella pojan natinaa ja huutelua, mutta lohduttelu (tutittelu, harson antaminen, tassuttelu) räjäyttää sen hermot aivan täysin.

mulla päävastuullisena menee ihan hyvin jaksamisten kannalta, vaikka öisin olen noin 4h tutitellut poikaa. kun tietää että menee vaan antamaan tutin, eikä tarvitse katsella kelloa ja arpoa antaako maitoa nyt vai myöhemmin, on stressihermo löysemmällä. kertaalleen herätin murun, ajatellen että pojan räjähdyvaikutus ei olis sille niin suuri kuin mulle. mutta metsään meni. aamulla muru sanoi että siitä tuntuu että pojassa on vakavasti joku vikana. sellaiset siepit se veti kun muru sille tuttia tarjoili. kieltämättä mua mietitytti kertaalleen kanssa se josko se jotakin perusteellista tutkimista tartteis, mutta aamulla se taas söi hyvällä ruokahalulla ja onnellisena sylitteli ja touhutteli menemään pitkin ja poikin. vaikuttaen täysin normaalilta hurmaavalta pikkuselta pojalta.

joo, tällästä se on tollasen temperamentikkaan pojan kanssa, joka ei tunne käsitettä "lievä epämukavuus". mutta nyt kun ollaan tämä "nukutaan koko yö"-taival on aloitettu, sillä pysytään. hienojen opaskirjojen mukaan 3 yötä menee että hulinat rauhottuu, eli se olisi one to go. tosin ruttunaamalla kesti 2 vkoa luopua toisesta yösyötöstä, joten en tämänkään tuli sielussa syntyneen kanssa odota kummempia tässä viikon sisällä.

rautahermoa ja rutkasti hellyyttä tarvitaan tähän saumaan. josko onnistuttais nyt kerralla ja sit esikkokin kotiutuessaan pääsis kanssa nukkumaan kokonaisia öitä että jaksaa koulussakin ahertaa.

todennäköisyyttä ja painajainen

eilen illalla hiukan nukkumaanmenon jälkeen ruttunaama heräsi itkua nikotellen. se käänti ja väänti ja parkui. kun otin sen syliin se ei saanut sanottua mitään, aloitti vaan monta kertaa takeltelemaan jotain epäselvää. sätki ja nikotteli. vähän rauhoituttuaan se hoki monta kertaa "mammamärakastansua,mammamärakastansua,mammamärakastansua."  raukka. hikipäässä.

jotain kaikuja ehkä lauantain dramatiikasta, vai muita kummia unia.

puun kaatumisessa siihen missä seistiin, liittyy myös vähän huumoria. mä mäkätin edellisessä pelissä murulle kun se kielti ruttunaamaa hyppimästä portaissa. musta ei maailmaan tutustuvaa lasta koko aika kielletä, ja jos se teloo itsensä, niin sitten lohdutetaan.

sitten seuraavassa pelissä sanoin rutulle ettei mene kauas, kun pelkään että puut kaatuu kun tuulee kovaa. muru nauratti älyttömästi mun puupelko, ja se palasi porrashyppykieltoon ja sanoi että kuinka paljon todennäköisempää on se että lapsi kaatuu portaissa, kuin se että puu kaatuu päälle.

kolmeminuuttia ja "tadaa". siinä se oli. *

ruttunaama vaan totesi rauhallisesti: "no siinä se puu kaatui". ihan niinkun mamma sanoi että voi käydä. ihan niinkun se olis ihan tavallista. kuten vaikka sade. kato mamma, sielä sataa niinku sanoit. siksi epäilen että painajainen vois olla muutakin. draaman jälkeen mä varoin sanomasta mitään mistä lapsi sattais kauhistua, puristin vaan tiukkaan ja pitkään. hyi saatana. sen mä kyllä sanoin. monta kertaa. mutta siihen se on jo tottunut. 


*aina ei kannattais luottaa todennäkösyyslaskentaan. opimme. terkkuja insinöörille.

puolivuotisneuvola

olipa hauska neuvolareissu.
neuvolantäti naureskeli ilosena koko käynnin ja onhan tuo poika aika vekkuli. jäbä ryömi eestaas tosi kovaa vauhtia ja sohlasi mennen tullen. heilui kontillaan, nousi karhukävelyasentoon ja loikki siitä eteen.poika myös pomppi mun sylissä kun vieteriukko ikään, ja heilui, ja hosui. maistoi tissimaitoa, ja sitten flirttaili tädille, otti hörpyt, flirttaili, otti hörpyt...

päiväunivaikeus on ja pysyy. ja mulle on palannut se ahdistava tunne kurkkuun kun yritän sitä nukuttaa. neuvolantäti kysyikin miten vois mua auttaa asiassa. sanoin että pieni kehuminen ja kannustus tekee tehtävänsä aina. se puhuikin tosi nätisti meistä, ja pojasta myös. tuli tosi hyvä mieli.

vaikka muutama päivä on mennyt suoraan sanottuna päin hevon peetä kaiken suhteen, on poika aina vaan ihana ja rakas. nukkui sitten kuinka huonosti tahansa, ja olkoon kuinka kiukkuinen tahansa, niin mun poika se on. ja omanlaisensa hosuli rakkauspakkaus.

olen tässä parissa yössä oppinut sen, että jos pojalla on megavaikea yö, ei mun kannata yrittää edes nukkua. herätettynä on hermo kireellä. sen sijaan jos suosiolla valvon, musiikkia kuunnellen ja hesaria lueskellen, jaksan paljon paremmin hyysätä jäbää kun se kiekuu. tosin just nyt kahden hulinayön ja väsyttävän antibioottikuurin* jäljiltä olo on enemmän kuin runneltu. päiväunia en ole saanut nukuttua ja univelkaa on enemmän kuin omiksi tarpeiksi.

itsetunto alkaa kuitenkin olla paremmin kohdillaan. (kiitos psyykkauksesta nlatädin lisäksi rakkaat s. (vikinäpuheluvastaava) ja l. (rationaalivastaava).) ja hittojako huonolle nukkujalle voin. pitää vaan päteä itselleen sitten muilla osa-alueilla. yöhulinoita koitetaan nyt loiventaa tilkalla lisämaitoa ja vaihtamalla alkuyön imetysvastaavaa. muutaman pidemmän pätkän kun saisin tässä nukuttua, voi olla että omat fiiliksetkin rationalisoituisivat ja asiat palaisivat oikeisiin mittasuhteisiin.


btw. poikulin paino on noussut, pituus ei juuri kasvanut. se on tollanen sahaaja näköjään. vuoroin pituutta ja vuoroin painoa kerää. 69cm ja 7,4kg topakkaa vauvaa on nyt meillä. ihana, vilkas ja iloinen poika (nlatädin mielestä. musta ilosen tilalla olis nitisevä enemmän asianmukainen termi), motorisesti huimasti ikätovereitaan edellä. neuvolan täti sanoi että ihanasti yritetään mennä pojan rytmin mukaan, vaikka se on aika kiivas, mutta tädin mielestä niin on pojalle parasta. ja niin meistäkin. ainoa että ne pidemmät päikkärit olis toiveissa, että jaksais sitten heilua paremmin, sekä poika että mamma, mutta kaikkea ei kannata vissiin kerralla toivoa. kai.


* mulla on ollut hirveä flunssa, ja muru fiksuna ehdotti jos yritän käydä terkkapäivystyksessä ennen nlaa kun mulla oli luppoaikaa. ja *simsalabim* siellä olikin ihan hiljasta, ja pääsin suoraan lääkärin pakeille. selkeä syy mun tukkoisuudelle löytyi. sain antibiootit poskiontelontulehdukseen. (hellät imettäjälle, mutta väsyttävät.) farmaseutti yritti neuvoa mihin aikaan mun kannattaa ne ottaa tuon väsyttävyyden takia, jolloin kävin hervottomasti nauramaan ja sanoin ettei asialla just nyt ole mitään väliä. ha ha ha, on pönttö tuhannen sekasin väsymyksestä öin ja päivin just nyt.

...myöhemmin.

saunareissua ja 125ml maissivelliä + 1 tissiä myöhemmin talossa on rauha ja hiljaisuus.

nautitaan 1 laittilonkero ja nollataan tilanne.

huomiseen uusin eväin koettaa hän.