emmaljunga limited edition

koska tuolla otsikon nimellä oli aika monta hakua viimekuussa, niin ilmoitettakoon myös tätä kautta, että myyntiin tulossa: emmaljungan scooterit
limited edition väri,
golden check

* kuva kopioitu jostain.
kaupanpäälle jääkarhupussi, musta.
sadesuojasta ei ole mihinkään. kannattaa ostaa brio.

tarjoa! mein jäbä siirtyy kävelypeliin.
aini. ja sit/siks ergonkin sais kaupanpäälle... jos haluaa. 

vauva

pieni mies bam bam tykkää leikkiä vauvaa. se tulee poikittain syliin ja sanoo määkivällä pienellä äänellä "bambam, vauva", sitten sitä pitää heijata, suukottaa ja taputella hellästi.
mä näytin sille sen vauvakuvia kanssa. pikkasen hämmästyneenä katseli moista rääpälettä mamman ja mamin syleissä.

huoh. niin nopeesti aika menee.

eilen mulla pääsi itku tästä aiheesta. se on niin katkeransuloista tuo että lapset kasvaa ja kehittyy.

uutisia, vauvauutisia.

mä olen ihan liikutuksissani.
yks kertoo että olis mahkuja alkaa miettiä vauva-asioita. yks odottaa kahta viivaa. yks jo odottaa haikaraa.
mä jotenkin liikutun muiden vauvauutisista.

miten voikaan ihminen olla vilpittömästi näin iloinen muiden puolesta?
*lähettää rakkautta sinne*

omalta osaltani tuntuu että omat vauvat oli tässä. tällähetkellä ilman haikeuden häivää, ilman pistosta, ilman ahdistusta. en  kyllävieläkään uskalla koskea muiden vauvoihin. ettei kuume tartu. tuoksu, pehmeys, viattomuus, joka vaan vauvasta voi itseen tarttua, ettei se sekoita päätä.

ehkä mun sisäistä rauhaa lisää murulta rivien välistä annettu lupaus, tai toivonkipinä. jos sen opintojen päätyttyä..? kun esikko on maailmalla ehkä jo. ja minä vielä melkein näin nuori. mietitään niitä sitten.

nyt iloitaan ja liikustutaan muiden puolesta.
go vauvat! go elämä!

kestovaippailu

kestovaippailu ei todella ole mein juttu. sinnikkäistä yrityksistä huolimatta.

tän sunnuntaiaamun saldo (kello 6-10.20):
- 4 läpipissattua vaippaa.
- 2 pissakastunutta bodyä
- yks todella punaiseksi palanut persus
- yhdet pissaset petivaatteet
- yksi kiukkuinen lapsi
- yksi turhautunut äiti

mitkä tässä on ekologista? ei mikään. pyykkikone pyörii kun viimestä päivää näiden mein pelleilyjen jäljiltä.

ja joo-o. kaikkea on kokeiltu tässä matkan varrella. villahousuu, pullihousuu, harsovaippaa, napakkaa vaippaa, muovikuorta, hengittävää vaippaa, taskuvaippaa, bambuvaippaa, froteeimuja, aiovaippaa. mä en vaan osaa, ni en osaa, ni en osaa!

pohtii imetystä ja matkaa

aamulla heräsin ruttunaaman pikkusängystä. poikuli kainalossani.
ruttunaama heräs mun sängystä.
yöllä oli vähän unipaikat vaihtuneet. 

poika heräsi kiljumaan joskus kolmen jälkeen, mutta kävin vaan antamassa tutin ja sanoin että on yö, ja nukutaan. nappasin rutun kainalooni ja painelin omaan sänkyyn. seuraavaksi poika heräsi 6.30, ja otin sen imetykseen rutun sängylle. ja siihenhän me oltiin nukahdettu, ihanasti, kainalokkain.

huomasin että poikulihan selviää itseasiassa aamuun asti ilman maitoa. kivaa.taidan siirtää aamuyötissittelyn suoraan sinne aamuun. jospa se ei sitten enää heräilis kolmen-neljän aikaan odottelemaan kello viiden maitoa, vaan alkais nukkuun aamuun asti suorilta, kun tietäis että maidon aika on vasta kun herätään kokonaan. ehkä..? ainakin pienen siirtymäajan jälkeen.

saapa nähdä koska aamutissittely loppuu kokonaan. musta on vähän höpöä imettää yks kerta vuorokaudessa, mutta mulle se on vielä tärkeä linkki poikaan. mun ja sen oma juttu. mein läheisyyttä ja lämpöä. se ei muuten malta imeä ollenkaan, niin käytän tilaisuuden hyväksi. aamuyöstä. silloin se on vielä niin unenpöppörössä että jaksaa pötkötellä sen 10 min paikallaan ja rinta kelpaa.


parin kuukauden kuluttua olis mein amsterdamin reissu. poikulillehan on ostettu matka myös, mutta nyt näyttää siltä että lapset jää kaikki kotiin hengellisen äidin ja mun kummin hellään hoitoon. ajattelin että asia on ihan pala kakkua ja kerran sitä vaan mennään, mutta nyt pitkä viikonloppu erossa pojasta tuntuu hurjalta ja kurjalta ajatukselta. sillä tuskin tulee olemaan hätää, koska siskot jää kanssa, mutta... olen tietoinen ohjeistuksista joiden mukaan lapsi selviää ikävuosien verran öitä erossa päähoivaajastaan ilman traumoja.

tosiasiassa en usko että poika traumatisoituu, just siksi että muu perhe jää sen lähelle, mutta enemmän ottaa omasta sydämestä.

haluan toki viettää hyvinansaittua parisuhdeaikaa kaksin murun kanssa, mutta miten lienee keskittymisen kanssa, kun (ainakin) mun puolelta symbioottinen suhde pikkuvekkuliin on sen hetken katkolla? ja ajatukset, ainakin hiljaina hetkinät, nukkumaanmennessä, heräämisissä on täällä kotona pullajalan tykönä.

no mitäs läksen. paskamutsi mikä paskamutsi. äst.äst.äst.

muru lohdutti että sitten poika on taas kaksikuukautta isompi ja reippaampi. ja hampaita tehdessään ehtii valvottaa mut sellaiseen zombioottiseen tilaan, että oon vaan kiitollinen muutaman päivän hengähdystauosta. ja mahdollisuudesta ensimmäistä kertaa muutamaan vuoteen nukkua vaikka kymppiin aamulla. hmmm...

toivotaan että se olis niin.

voihan pee

valvotettuaan yöllä mua (ja koko ruokakuntaa) puoltoista tuntia, ja herättyään varttiavaille seitsemän sikahilpeenä, ja alettuaan kiukuttelemaan ja unistelemaan jo puol ysiltä aamulla, poikuli nukkuu nyt ekoja päikkäreitään.

en ole oikein tajunnut mistä näitä huutoöitä toisinaan tulee, mutta alan hahmottaa että tuolla peellä olis asian kanssa jotaki tekemistä. jos torttua tuuppaa yöllä, kiljuu kundi apinan lailla pedissään pitkin yötä.  tiriseen, narisee, natisee, ja yhtäkkiä puhkeaa raivoon joka vaatii huolenpidollisia toimenpiteitä, ja nämä x miljoona.

no se hyvä puoli tässä semivalvotussa yössä mun kannalta on, että nyt ei kovinkaan väsytä. mulla on paremmin nukuttujen öiden jälkeen alkanu olemaan aamukoomaa, - kiukkua ja muita äärettömän väsymyksen oireita. on tää äidin kroppa ihmeellisesti suunniteltu, sanon mä.

poika

nyt se nukkuu.
parhaina öinä vien tutin kerran tai kaksi. kello 19 alkaa yö, ja uusi päivä noin kello 07. viideltä poika ottaa vuorokauden ainoan luomumaitoannoksen suoraan tuottajalta, ja sen päälle unistelee vielä tovin.  jos se yöllä herää kiljumaan, huutaa se tosi pahalla äänellä polviseisonnassa, silmät kiinni. kun se nukahtaa, alkaa se kääntyä kyljelleen ja vetää päätä sivulle ja takaviistoon.

jäbä istuu tukevasti ja leikkii. taputtaa pintoja. ja seisoo. konttaa reippaasti. tulee mieleen joku katepillari kun se menee niin tomerasti, vakaasti ja kovaa eteenpäin. se nousee seisomaan tukea vasten, ja kävelee tuen kanssa minne haluaa. joskus seisoo ilman tukea, ja joskus askeltaa sohvalta kirjahyllylle, tai yöpöydältä sängyn viereen ilman tukea. kiipeää minne saa pienet kinttunsa nostettua.

se nauraa hervottomasti kun sitä haukkaa varpaasta. ja silloin kun sisko tanssii ja sihisee. se leikkii kaikella muulla, paitsi leluilla. se tykkää kylpeä ja uida.

se komentaa tiukalla "öh" äänteellä, yleensä antamaan ruokaa. jos ruoka on mieluista, sanoo se "hmmmm" nauravalla ja värisevällä äänellä. se on myös keksinyt kiljumisen. ja se osaa kiljua kovaa ja korkealta. se vastaa kun sille puhutaan. se matkii ja kopioi "känkää"-ääniä ja murun hohotusta. kun sitä silittää ja sanoo hellästi "aaa", se vastaa samalla tavalla.

se syö hyvin. ja paljon. kaikki sössöt käy. samoin hedelmät. leipä. puurot on parempaa kuin parasta.

se on pieni ja sitkeä, pyöreäpäinen jässikkä. laihamahainen ja -kätinen, pullajalkainen otus.

se on keksinyt myös mamman perään valittamisen. päästäkseen syliin se vinkuu pienen porsaan lailla. toisinaan ei muut sylit kelpaa, ja porsaan vinkunaa kuuluu kunnes mamma heltyy, tai karkaa toiseen huoneeseen.

se myös on alkanut pitää hellyydestä. pipin sattuessa se ei enää temmo ja riuhdo poispäin, vaan antaa lohduttaa. rakkautta ja hellyyttä se osoittaa repimissuukottelun lisäksi halimalla ja painautumalla rintaa vasten. se myös rauhottuu silittelyyn ja hyssyttelyyn.

se tykkää keinua. ja maistella ruohoa ulkona. ja hytkyy ja tanssii suomiräpin tahtiin. tunnistaa jo tutut biisit. myös mamman pöhelöt lastenlaulut kelpaa kuunteluun.

mieletön pikkurakkaus. 7,5kk.
uskomatonta kuinka paljon rakkautta tommoi ihmisen itu voi tuoda läheistensä elämään. syvää, kasvavaa, kasvattavaa, kaihoisaa, repivää, riemuisaa...

- siskon kanssa hämmästellään elämää, ja mato matalaa tässä.

uuu unikoulua

unikoulupostaukset jatkuu.
neljäntenä yönä kaksi kertaa tutinlaitto. ei huutoa.
aika hienoo!
jössemanjee jos tuleekin semmosia öitä että himpulat ne vaan nukkuis. semmoi ei ole mein talossa nähty vuosiin. emmä sillä että valittaisin, se nyt luonnollisesti kuuluu pikkuvauva- ja pikkulapsiaikaan. mutta viimeyö tuntui luksukselta.

en sitten ees pyytäny murua hoitamaan yöhukia. aamulla se yllättäen omatoimisesti heräs hoitaa lapsia kuudelta, kun mä vetelin ruhtinaallisesti unia puol kasiin asti.

nyt jaksaa taas.

sumua päässä

viimeyönä poikuli heräs kerran. eli me edistytään! jee. messuaikaa en pystynyt kellosta katsomaan, koska sitkeestä tiirailusta huolimatta en nähnyt viisareita. oli silmät niin sumussa!
musta on perinjuurin outoa että niiden kahden yön, joina valvoin 4h/yö, ei väsyttänyt lainkaan. nyt näiden yhden herätyksen öiden jälkeen on pää aivan lamassa. ei kulje ajatus, eikä pinna kestä mitään. pitäis puntille päästä repimään itsensä etukyykyillä ja tempauksilla halvauksen partaalle, se on ainoa mikä pipon kirraukseen mulla auttaa.

rakkaani kokosi puntit (viimein! 4kk oon niitä pyydelly...) makkariin. niillä jos jaksais illalla näännyttää kroppansa ja vanne pään ympäriltä helpottais, ja sit tulis syvä uni. vois päälle päätteeks pyytää murun hoitaa poikaa ensyön ja itse vaan nukkua, nukkua, nukkua, nukkua kunnes uusi aamu koittaa...

konttia

oltiin serkun ihanaisen pikkuneitin yksvuotissynttäreillä, ja kun kakun syötyäni lähdin etsimään poikaa asunnon lattioilta, löysin sen konttailemasta ilmapallon perästä eteisestä.
konttaili! ja yritti kehveli aloitella uutta taitoa niin ettei jäis mulle kiinni.
ketku!

ja sit kun sitä kovaan ääneen äimistelin, sanoi serkun mies että poika konttaili aiemmin jo olohuoneessakin.

ihmemies. ihana pikkuhassu.

voi mun poikaa. niin se vaan oppii joka päivä jotain uutta. hiis.


tänään otti sydämestä tosi kovin myös kun poika uus lippis vinossa nauroi katketakseen kun muru rallatteli sille suomiräppiä. mun hömelöt.

voivoi sydäntä viiään todella..

unikoulu, osa 1.

mun kokemukset unikoulun ekayöstä on tosi hyvät.

pökräsin sänkyyn saunan ja siiderilasillisen jälkeen kello 22. kuulin vauvan itkua jossainvaiheessa yötä, mutta mä nousin vasta kello 2.15 kun natina alkoi uudelleen ja mun peffan takana sängyssä tuntui jotakin elollista. päättelin että muru on tullut nukkumaan ja on mun aika astua remmiin.
tutittelin unilaulua laulavaa poikaa noin kello 3.15 asti, ja viideltä sitten vasta otin rinnalle.
tissit, unta kello kuuteen asti, sitten vaippa, leikkiä, tissit uudelleen ja aamuseiskalta poika sänkyyn aamu-unosille.

helppoa kun heinänteko oli tämä yö. mun osuudessa ei siis huutoa eikä itkua alkuunkaan, vaan sitä ihmeellistä unilaulua. saapa nähdä millasen raportin muru antaa alkuyön tapahtumista. jahka se tuolta sängystä saa raatonsa ylös.

puolivuotisneuvola

olipa hauska neuvolareissu.
neuvolantäti naureskeli ilosena koko käynnin ja onhan tuo poika aika vekkuli. jäbä ryömi eestaas tosi kovaa vauhtia ja sohlasi mennen tullen. heilui kontillaan, nousi karhukävelyasentoon ja loikki siitä eteen.poika myös pomppi mun sylissä kun vieteriukko ikään, ja heilui, ja hosui. maistoi tissimaitoa, ja sitten flirttaili tädille, otti hörpyt, flirttaili, otti hörpyt...

päiväunivaikeus on ja pysyy. ja mulle on palannut se ahdistava tunne kurkkuun kun yritän sitä nukuttaa. neuvolantäti kysyikin miten vois mua auttaa asiassa. sanoin että pieni kehuminen ja kannustus tekee tehtävänsä aina. se puhuikin tosi nätisti meistä, ja pojasta myös. tuli tosi hyvä mieli.

vaikka muutama päivä on mennyt suoraan sanottuna päin hevon peetä kaiken suhteen, on poika aina vaan ihana ja rakas. nukkui sitten kuinka huonosti tahansa, ja olkoon kuinka kiukkuinen tahansa, niin mun poika se on. ja omanlaisensa hosuli rakkauspakkaus.

olen tässä parissa yössä oppinut sen, että jos pojalla on megavaikea yö, ei mun kannata yrittää edes nukkua. herätettynä on hermo kireellä. sen sijaan jos suosiolla valvon, musiikkia kuunnellen ja hesaria lueskellen, jaksan paljon paremmin hyysätä jäbää kun se kiekuu. tosin just nyt kahden hulinayön ja väsyttävän antibioottikuurin* jäljiltä olo on enemmän kuin runneltu. päiväunia en ole saanut nukuttua ja univelkaa on enemmän kuin omiksi tarpeiksi.

itsetunto alkaa kuitenkin olla paremmin kohdillaan. (kiitos psyykkauksesta nlatädin lisäksi rakkaat s. (vikinäpuheluvastaava) ja l. (rationaalivastaava).) ja hittojako huonolle nukkujalle voin. pitää vaan päteä itselleen sitten muilla osa-alueilla. yöhulinoita koitetaan nyt loiventaa tilkalla lisämaitoa ja vaihtamalla alkuyön imetysvastaavaa. muutaman pidemmän pätkän kun saisin tässä nukuttua, voi olla että omat fiiliksetkin rationalisoituisivat ja asiat palaisivat oikeisiin mittasuhteisiin.


btw. poikulin paino on noussut, pituus ei juuri kasvanut. se on tollanen sahaaja näköjään. vuoroin pituutta ja vuoroin painoa kerää. 69cm ja 7,4kg topakkaa vauvaa on nyt meillä. ihana, vilkas ja iloinen poika (nlatädin mielestä. musta ilosen tilalla olis nitisevä enemmän asianmukainen termi), motorisesti huimasti ikätovereitaan edellä. neuvolan täti sanoi että ihanasti yritetään mennä pojan rytmin mukaan, vaikka se on aika kiivas, mutta tädin mielestä niin on pojalle parasta. ja niin meistäkin. ainoa että ne pidemmät päikkärit olis toiveissa, että jaksais sitten heilua paremmin, sekä poika että mamma, mutta kaikkea ei kannata vissiin kerralla toivoa. kai.


* mulla on ollut hirveä flunssa, ja muru fiksuna ehdotti jos yritän käydä terkkapäivystyksessä ennen nlaa kun mulla oli luppoaikaa. ja *simsalabim* siellä olikin ihan hiljasta, ja pääsin suoraan lääkärin pakeille. selkeä syy mun tukkoisuudelle löytyi. sain antibiootit poskiontelontulehdukseen. (hellät imettäjälle, mutta väsyttävät.) farmaseutti yritti neuvoa mihin aikaan mun kannattaa ne ottaa tuon väsyttävyyden takia, jolloin kävin hervottomasti nauramaan ja sanoin ettei asialla just nyt ole mitään väliä. ha ha ha, on pönttö tuhannen sekasin väsymyksestä öin ja päivin just nyt.

verraton vertaistuki ja kohtaaminen pariisissa

sain eilen viestin yhdeksän jälkeen illalla "ei sada, sittenkin pihakeinuun?"

naapurinrouvan kanssa otettiin lasilliset punkkua pihakeinussa. se on ihan verraton vertaistuki mulle. sillä on tosi temperamenttiset lapset, ja kun marmatin tuosta poikulin lohduttamisen vaikeuden aiheuttamista tunteista, se tiesi tasan mistä puhun. sen molemmat lapset ovat ilmaiseet pienimmätkin tyytymättömyyden aiheet aina raivoisalla huudolla. en ole siis yksin asian kanssa, eikä poikuli ole raivokkuudessaan ainoa laatuaan.tuollaisia ruutitynnyreitä on siis muitakin.

luin illalla myös anna walhgrenia, ja se muistutti mieleen että puolivuotias on aikamoinen keimailija, ja riemastuu totaalisesti siitä että jokaisesta kohtaamisesta tehdään "suuri numero". "ja kun nyt löysitte toisenne kadulla keskellä pariisia, kymmenen vuoden tauon jälkeen, kummallakin takana myrskyinen elämä ja nykyinen elämä ilman ainoatakaan ystävää - ja osoitekirjakin hukkui berliinissä pommitusten aikaan... sinä! - täällä!" sellaiset kohtaamiset on keimailijan makuun.

ja todentotta. toimii.

yksin hyvin viihtyvä (tänään iloinen) poikuli menee onnesta pähkinöiksi kun se alkaa natista ja tulen paikalle "sinä! - täällä!" - tyyliin. olipa meillä riemuisa ja hilpeä aamu lukuisine riemukkaine kohtaamisineen. poikulin dissattua täysin "vauvatanssi-idean", imetyksen ollessa yhtä sohlaamista ja heilumista, sekä vaimon hylättyä perhepeti-idean, mulla on myös mun ja vauvan "omien juttujen" vähyydestä ihmeellinen paskamutsifiilis. tällä pienen olosella jutulla oon tänään iskenyt keimailijan ytimeen, ja olen enemmän kun tyytyväinen itseeni taas. 

puh huijaa

"kulta, mie haluun sittenki naimisiin."
- ai haluut?
"joo, mie löysin niin nätin morsiuskimpun. mie haluun sen ja haluun naimisiin."
- ai. hiton naiselliset kotkotukset.
"no eihän."

parisuhteessa seesteisempää. sovittiin että lopetetaan turhat määkimiset ja jos jotain on jääny hampaankoloon, palataan asiaan kun molemmat on henkisesti paremmassa lantingissa. nyt tsempataan yli yhdestä yöviikosta ja yhdestä pääsykoerumbasta. ja yhdestä kuumeilevasta vauvasta. ja sen yöheräilyistä.

poika on viimepäivät ollut tosi tasanen luonne. tasasesti kiukkunen ja natisee. aamusin mulla vähän motivaatio heräämiseen kateissa, kun natina johon ilta on lopetettu, alotetaan taas heti kun silmät aukeaa. yöllisten raivoomisten päälle. ja ei, ei sille edelleen ole tulossa hampaita. flunssaa vaan, jonka epämukavuus tolla temperamentilla tuodaan aika railakkaasti julki.

ja nyt kutisee mullakin kurkussa. ja nokka vuotaa. plääh.

ja sitten tuolla ulkona vielä sataa. tuplaplääh.

onneksi meillä on tuo asukaspuisto. mä eilen parahdin onnesta kun mentiin sinne poikulin päikkyjen ajaksi. ihanat ihmiset siellä, ruttunaamalle leikkiseuraa, hyvää ruokaa ja vohveleita pahimpaan potutukseen.puisto on mun mentaaliterveyden kannalta tosi oleellinen ja voimistava tekijä!

mami

mamin sylissä.

takaisinmaksuaika

poikuli oli happy kun se pääsi eilen kotiin. musta oli äärettömän liikuttavaa kun se hinkkas kasvojaan murun kasvoihin ja mökelisi omia juttujaan, ja hymyili koko olemuksellaan. omat ihmiset, oma koti.

mun kummitäti on samalla lailla tummakulmanen kun minä, ja samanlainen pallopääkin sillä on kun mulla. se oli mennyt mytylle kun väärä raha. vierastamista tai hinkuitkuja ei ollut ollut koko reissussa. vielä eteisessä kun kummini oli meiltä lähdössä, pikkuherra katseli toisesta toiseen ihmeestyneenä. näytti kun se olis yhtäkkiä huomannut että "niitähän on kaksi!"

mulla oli kiire tarjoomaan vauvalle maitoa, koska rintavarustus huusi hoosiannaa 18 imetystauon jäljiltä. maitoa tulikin sitten sellasella paineella, että poika joutui hotkimaan henkihieverissä. ja illalla maha sillä raasulla oli tosi kipeä. miten se joutukin mun huveista maksamaan? raasu. yöllä kävikin sitten niin, että kun vauva heräsi syömään, ei musta tullut maitoa. joko hanat oli kiinni, tai poika niin väsy, ettei malttanut imeä niin tomerasti että heruminen olisi käynnistynyt. yhtäkaikki, päteäväjokolmattakertaatoimessa-mutsi tajusi vasta noin puolituntisen huudon jälkeen että hitto, ei musta varmaan tule mitään, ja lämmitti pullon. vot! poika nukahti pullon jälkeen kun napista painamalla.

nyt mulla on hillitön vesi- ja ruokakuuri meneillään. että maidontuotanto pysyis käynnissä.

eilen illalla umpiväsyneenä mahakipuista lasta kanniskellessa ja nuuskutellessa, samoin kun yöllä vähissä unissa, mä ajattelin etten ikimaailmassa olis missään muualla mieluummin. kuula, hartiat ja ajatus totaalijumissakin, mun on n-i-i-n hyvä olla näin.

hyvät unet, parempi mieli

on se uskomatonta miten hyvä mieli voi olla, kun päätyönantajaltani, pikku poikaselta tulee "normipalautetta". eli unessa pysyy. miten se voikaan olla niin merkityksellinen asia? nyt se vaan on niin.

yösyötöt on vähentyneet viimeaikojen 6-10:stä kerrasta kahteen. tuntuu hassulta. poikaa on myös kivompi nukutella omaan sänkyyn, kun yrittelyä on kerta tai kaksi, riippuen siitä miten itse pysyn yösyötöissä hereillä. huutoa ei sängyssä öisin tule, jotekin se juttelee ja jalkojaan heiluttelee jos ei uni tule heti. pyrin olemaan koskematta tai hötkyttämättä sitä, että se tosiaan oppis nukahtamaan ihan itse. (niinkuin iltaisin, ja nykyään päivisinkin tapahtuu.) viimeyönä makasin alkuyöstä hereille kuunnellen rakkaitteni unituhinoita, ja keskellä yötä tunnin sohvalla (hymy naamallani) kuunnellen pojan pikkusia unijutteluja jotka makkarista kantautui mun korviin. ja olin onnellinen.

ehkä tuo kiinteiden aloitus on täyttänyt laihulin mahaa niin ettei tarvitse olla hysteerinen ja voi rauhassa nukkua. aika näyttää kauan tätä kestää tälläsenään.

motivaatio kymppi, ja itsetyytyväisyys samoin.

noin 15 tuntia

ja koska taisin jossain mainita etten enää valita, niin kuvailen viimeiset noin 15h elämästäni ihan analyyttisesti.

noin kello 18
alamme laittamaan poikulia pienille unille. tämä onnistuu noin 45min yrittämisen jälkeen.
muru lähtee töihin. kiukkuinen poika herää nukuttuaan puoli tuntia. ruttunaama syö muovailuvahaa.

noin kello 19
iltapesut, iltapalat ynnämuut. ruttu ja vauva petiin. vauva jokeltaa, ruttu nukahtaa.

noin kello 20
vauva on yrittänyt unia noin tunnin. nukahtaa rinnan jälkeen viimein. koira haukahtaa. vauva herää.

noin kello 21
vauva on yrittänyt nukahtaa noin 2h. ja viimein sammuu. mamma kömpii petiin.

noin klo 22
mamma ei ole saanut unta. laittaa sääliviestin murulle, vastaus on "voi koita nukkua." kiitos sympatiasta. ei nukuta.

noin klo 23
poika herää rinnalle mamman nukahdettua. rinnan jälkeen poika sänkyyn. mamma uneen.

noin klo 24
epätoivonen tekstiviesti esikolta joka on isänsä luona, eikä saa unta. naputtelen rauhoitteluviestin.

noin kello 2
poika herää rinnalle. saa maidon, omaan sänkyyn siirrettäessä alkaa huutaa. nukutusrumbaa noin 60 min. tutti-kapalo, tutti-kapalo, tutti-kapalo, tissi. tämä x3.

noin kello 3
poika nukahtaa kainaloon. ruttunaama herää. ruttu palauteltu omaan petiinsä, silitelty, aseteltu hyvään asentoon ja peitelty, nukutettu. poika omaan sänkyyn siirretty.

neljältä taidamme nukkua kaikki tovin.

noin kello 5
poika herää rinnalle. jatkaa unia kainalossa.

noin kello 6
mamma herää järjettömiin vatsakramppeihin.

noin kello 7
vauva herää, ruttu herää, muru tulee töistä ja käy nukkumaan. mamma hoitaa aamutoimet välillä hammasta purren, välillä lattialla maaten.

että hyvää huomenta vaan!  ihan tuntuu ku olis ollu yön töissä.

edit: noin kello 10 vatsakrampit helpottaa niin että pystyy edes jotekin olemaan. poika nukahtaa.

vielä kerran

siis kertokaa joku hemmetissä mitä mä en nyt todella todella tajua.

jos poikanen on valvonut noin 2h (sille suht maksimi), ei ole nälkä, ei märkä vaippa, ei mitään erikoista. ei myöskään yliväsy vielä.

sitten se hieroo silmiään. pätevä äiti miettii, katsos, sitä väsyttää.

pätevä äiti vie lapsen sänkyyn. kapaloi, silittää, antaa tutin.

ja oho: alkaa tajuton huuto
joka kestää kestää kestää kestää kestää kestää kestää kestää...
välillä vaimeten, välillä voimistuen. voimistumiskohdassa poika riehuu ja potkii. sitten taas rauhottuu ynisemään ja meinaa nukahtaa. kunnes yhtäkkiä parahtaa täyteen huutoon. -> uusi kapalo, uusi tutti.

uudestaan kapalointeja 10.
tutittelua 10.
iloista huutelua ja juttelua, 1 kerta. (varpaat löytyi vapautuessaan kapalon sisältä.)

50 minuuttia turhaa yrittämistä.
väsynyt ei nuku. nukuttaja väsyy.

otan vauvan syliin. suukottelen, halin. se hetken nuohoaa mun kaulaa, ja alkaa sitten hinkata silmiä ja haukotella, koska sitä väsyttää niin julmetusti. eli se pitäisi laittaa nukkumaan? yrittää taas? niinkö?

tarjoan maitoa, laitan sänkyyn uudelleen.
ja.
alkaa huuto, joka jatkuu, jatkuu, jatkuu. ja raivo yltyy.
ei laantumisen merkkejä,
joten poimin rääkyjän syliin ja istun sen kanssa vuoteen reunalle aika ihmeissäni. vauva taas hieroo silmiään.

mit vit?

enneunia?

oon joskun nähnyt enneunia, ja viimeöinen uneni oli emotionaalisesti tosi voimakas.
enneuni? tiedä häntä.

istuin raskaana mahdollisesti tulevan anoppini keittiössä. me kummasteltiin mun suurta mahaa ja puhuttiin ultrasta. olin kuullut odottavani poikaa. yhtäkkiä mun maha alkoi elää, nostin paitaa, ja se vauva syntyi mun mahanahan läpi siihen mun syliin. siinä poikaa hämmästellessäni, mahananhan läpi tuli vielä toinen poika.

raskausviikkoja oli noin 26, mutta pojat oli ihan täysaikaisen ja "kypsän" olosia. muru tuli paikalle, ja me naurettiin, itkettiin, oltiin ilosia ja epäuskoisia. kaksi poikaa, kerralla. hassut ruikulijalat ja pörrötukat oli ne veljekset. siinä meillä oli viisi lasta, joista nuorimmilla kolmella sitten ikäeroa vajaa kaksi vuotta!

unessa soittelimme huolissaan kättärille, koska pojat syntyi niin aikaisilla viikoilla. ja josko poikia pitäisi viedä sinne vähän kasvamaan. kiireestä, ilosta, hämmästyksestä ja huolesta keitetyissä mehuissa emme kuitenkaan unenaikana päässeet liikkeelle ollenkaan.

aamos ja aatami. univauvat.
aamulla oikeen nauratti. siinä sitä oliskin. lämpimiä ajatuksia lähti r:n suuntaan. niin iso spektri erilaisia tunteita meni unen ansiosta mun suodattimien läpi.

mieleeni palasi aamusta kyllä myös päivä kun marssin alkuraskauden ultraan vuosi sitten. kuinka jännitti mahdollinen yksihuoltajuus, ja mahdollinen kaksoisraskaus.

elämä on ihmeellistä.