kyllä äiti tietää, osa 1392.

"miten sä kuvittelet että toi nappula pystyy ajaan ilman appareita, kun appareiden kanssakin se on tommoi onnetonta räpellystä?"
- no hmh. helposti. mä vaan otan apparit pois.
"epäilenpä."
- epäile vaan. kohta näet! hitto.

"ota nyt ainaki puhelin mukaan ku lähette!"

hmh. jos ruttu on vedelly kaks kesää potkupyöräl, ja edellisen ilman appareita pienemmäl tukikahvasella pyörällä, nii onhan se ny toivottoman näköstä kun alle isketään 14 tuumanen, uus, iso fillari jossa on apparit. otin apparit pois, ja avot. hienosti kulkee.

käytiin lataa mun seutulippu huomista työaamua varten (saakeli 82e/kk!) ja likka fillaroi niin että mamman balleriinat vaan viuhus ja kiire ja hikikin tuli.

nii. tiesinhä mä. taas. *wirn*

lukutaitoa

esikoinen oppi lukemaan vajaa nelivuotiaana*. musta se oli aika oiva temppu, mutta periaatteessa ei lapsen niin aikaisin tarvitse oppia lukemaan. silloin lasta on vaikeampi suojella turhalta informaatiotulvalta.

ruttu ei taida paljoa sisarestaan jäädä moisen taidon oppimisen saralla.

eilen kirjastoreissulla pohdin ottaako lapselle kirjain-kirjoja. mitä jos se hokaa yhtäkkiä lukemisen jalon taidon? ja sitten saan taas miettiä miten iltiksen lööppejä selittelen.

toisessa vaakakupissa painaa se lapsen kiinnostus, ja se herkkyyskausi. se että kirjaimet on kivoja, että niiden tajuamisesta ja yhdistämisestä saa kiksejä ja oppimisen riemua.

otin kirjat lainaan sitten. lukekoot mokoma, jos haluaa.
kaksi iltaa on ruttunaama istuskellut sohvalla, ja tutkinut kirjoja, ilmotellut mikä sana alkaa milläkin kirjaimella. kirjottelin sille kokeeksi muutamia sanoja. kyllä se niitä tunnistaa. yhdistelee tavuja.

hmmmm. kohta ollaan ehkä siinä elämäntilanteessa että mulla on kaksi lukutaitoista tyttöä. jotenkin huisia kuitenkin. toisaalta olen itse oppinut lukemaan nelivuotiaana, että kai se vaan on jossain geeneissä ohjelmoituna sekin sitten.

* esikkokaan ei tajunnut alkuun ollenkaan että osaa lukea. se kiljui vaan ettei osaa lukea, ei osaa, ei osaa. kun lukeminen on jotakin muuta kun sitä että laittaa kirjaimia peräkkäin. luuli että kouluun mennessä joku pyhän hengen kaltainen ilmestys täyttää sen pään, ja yhtäkkiä se ymmärtää kaikki maailman tekstit ja kirjat. että se on lukemista se.

ekat askeleet ja selinmakuuraivo

koska nuorin rakkauteni otti tänään ekat vahinkoaskeleensa tuetta, päätin laittaa päivän fotoiksi nämä riemukkaat otokset siitä, kuinka selimakuu saattaa ottaa pattiin. kato kun rakkauteni ei enää osaa/viitsi tehdä mitään niin alkeellista kuin kääntyä selältä vatsalleen, ko osaa jo melkei kävelläki. että sit sitä tässä vaan karjutaan urku auki, kunnes palvelusväki tulee kääntään.

kiesus

no nyt pikkuherra keksi kuinka sängyssä seistään. luulen että siihen loppui helpot nukutukset. se on vajaan tunnin just nyt sängyssä treenaillut uutta taitoaan, ja hihkuu ja hohottaa siellä kun kaistapää. ihana uusi taito, ja meillehän se sitä haluis esitellä kutsuen tuolla iloäänellään... puuh.

se on siis noussut jo tovin kaikkia laatikoita pitkin ylös, ja ihan kunnolla seisomaankin tukea vasten, niinku lattialeikeissä. ilmiömäistä kuusikuiselta toki, mutta vähän hirvittää. kun suojarefleksit on aika olemattomat ja pää niin pehmoinen...

ja tuo nukkumaanmeno on sujunut niin rauhallisesti ja lempeesti, niin nyt ollaan taas probleeman eessä. yritän nyt pitää matalaa profiilia ja mahd vähän käydä sitä paimentamassa alas, ettei se vaan innostu lisää. vai voiko tota enemmän intona ees olla? jäpikkä on ihan onnesta soikeena, ja äärimmäisen itsetyytyväisenä. harmi kun ei tee mieli tukea ja inspiroida moista toimintaa just nyt.

edit:
siis yllättävää. poikuli alkoi tunnin seisomaharjoittelun päälle natisemaan. menin antamaan tutin, ja se käänti kylkeä ja nukahti. helposti. haha. kannattaa vähän luonnostella pirua seinälle, ja valmistautua negaation kautta uusiin juttuihin, niin huomaa että kaikki sujuukin hyvin! ;) 

konttia

oltiin serkun ihanaisen pikkuneitin yksvuotissynttäreillä, ja kun kakun syötyäni lähdin etsimään poikaa asunnon lattioilta, löysin sen konttailemasta ilmapallon perästä eteisestä.
konttaili! ja yritti kehveli aloitella uutta taitoa niin ettei jäis mulle kiinni.
ketku!

ja sit kun sitä kovaan ääneen äimistelin, sanoi serkun mies että poika konttaili aiemmin jo olohuoneessakin.

ihmemies. ihana pikkuhassu.

voi mun poikaa. niin se vaan oppii joka päivä jotain uutta. hiis.


tänään otti sydämestä tosi kovin myös kun poika uus lippis vinossa nauroi katketakseen kun muru rallatteli sille suomiräppiä. mun hömelöt.

voivoi sydäntä viiään todella..

ylösnousemus

tulin vaan kuuluttamaan:
poika nosti kädet laatikolle ja nousi seisomaan. 6 kuukautta 4 päivää on kundilla ikää. voi jösses!
(mietinkin nouseeko toi ennen ruttua. ruttu nous juhannusviikolla, eli viikon pari vanhempana.)