laajat näkökannat

musta lasten päiväkodissa on ihanan suvaitsevaista meininkiä ja laajat näkökannat.

toisissa perheissä kun ei välttämättä ole äitiä, toisissa kun saattaa olla niitä vaikka kaksi, niin musta on
hienoa että asiat esitetään laajassa perspektiivissä. kiitos tästä! en ole taipuvainen muutenkaan vetämään poroja nokkaan heteronormatiivisuudesta, mutta tämmönen huomioiminen aina lämmittää mieltä.

poika olis saanut tehdä molemmille lahjat ja kortit, mutta itse päätti että yksi riittää molemmille.

musta oli myös kivaa, kun poika oli halunnut kaverille leikkimään ja kaverin isi oli kehoittanut kysymään "isiltä ja äidiltä", niin poika oli reippaasti sanonut että ei hällä ole isää, vaan kaks äitiä. jolloin reipas vieras isä oli vastannut että siinätapauksessa lupa pitää kysyä niiltä äideiltä, ilman mitään hämmästelyä.

rutun ruttu

anna mun kaikki kestää!
"tuota, onks teillä perhoslaastaria?"
- ai kui?

no ruttu lenti päiväkodissa metalliselle ritilälle ja on kyynerpää aika pahasti auki.
huoh. mä todella toivon että tänään illalla kun nään sen kyynerpään, ni se ei olis tarvinnu liimaa tai tikkejä.

nyt kun niitä tietty ei voi enää laittaa.
g arvioi haavan olevan "ookoo", mutta saa nähdä.

mihin me joudutaankaan vielä ton tytön kanssa.
nythän on siis elokuun jälkeen vasta auennu naama muutamaan kertaan, menny hampaat, päätällejä on tullut ainakin viis, ja nyt siis kyynerpää on kurjasti rutulla.

ja ei, ammattilaisten (mun oman ja päiväkodin henkilöstön) arvioiden mukaan se ei ole motorisesti kömpelö. se vaan on kävelevä hasardi koko natiainen.

varhaiskasvatuskeskustelua ja kiitos päiväkodille

kävin natiaisten varhaiskasvatuskeskusteluissa.

rutun eskariope kertoi että ruttu on tosi vilpitön ja avoin, ja menee herkästi sen syliin. sanoin ettei se todellakaan ole avoin, vaan täti voi ihan poimia propsit omaan taskuun, koska tyttö on toisinaan lähes autisti sosiaalisissa tilanteissa. * kouluvalmiudet tytöllä täysin on. ainoana haasteena eskarissa on antaa tarpeeksi mielenkiintoisia tehtäviä, että into oppimiseen pysyy siellä yllä.
yllättikö minua? ei. tuo tyttö on niin tiedonhaluinen ja älykäs, että sen kanssa tulen varmasti tuntemaan itseni joskus aika uunoksi. elämyksellisyyttä, kuvataiteilua, liikuntaelämyksiä ja musiikkia lapsen eskarivuoteen toivon. huonoista tunteista puhuminen olis musta kanssa hyvä. joskus negatiivisia tunteita saa rutusta kiskomalla kiskoa. sehän jättää kurjuudet sanomatta, ja reagoi vastoinkäymisiin ja harmeihin vatsakivulla. eskariope kysyi miten ruutu reagoi ristitriitatilanteisiin. täh? tajusin ettei sen kanssa juurikaan mitään ristiriitoja nykyisin ole. ...kerrassaan kummallista...

bambamilla menee tarhassa hyvin. se on iloinen ja reipas, vekkuli mies siellä. kerroin että kotona se on usein tyytymätön ja helposti turhautuva natisija, mutta siitä näy jälkeäkään päiväkodissa. omaa tahtoa näkyy sielläkin, mutta kohtuullisuuden rajoissa. luontokasvatus ja metsäretket on niiden juttu päiväkodissa. kuulostaa hienolta! bamilta puuttuu kaikki aggressiiviset leikit, ja toivonkin että asia pysyy semmoisella tolalla. yks poika ohijuostessaan yks aamu huvikseen vaan löi bamia, ja semmosta touhua mä en vaan hyväksy.

suvaitsevuutta toivon. isättömyydestä saa puhua. emme ole musta mitenkään erityisiä hyvässä eikä pahassa. lapsiperhe mikä lapsiperhe. jossa on kaks äitiä. 

mä oon äärettömän onnellinen siitä, että ne viihtyy päiväkodissa, koska se on vaan fakta että niiden pitää siellä käydä. asiat siellä hoidetaan niin hyvin, että lapset ei ole rasittuneita päiväkotipäivien jälkeen. ja ne menee mielellään sinne joka aamu. ne tykkää kun on kavereita, ja mielenkiintosta tekemistä. aikuiset siellä on avoimia, mukavia ja motivoituneita. tuntuu ettei paremmin asiat vois nyt olla.


* viimeksi futiksessa meni niin lukkoon ettei kyennyt tekemään muuta kun itkemään. jouduttiin lähtemään treenamatta pois. siis miltei kuusivuotias lapsi. siis kun hän ei tuntenut valmentajaa. hoh hoijaa. huoh. plääh.

mitä me sanotaan?

mitä me sanotaan siel päiväkodis? ku sä sanoit että ne on tiukempia täällä, ja menee enemmän lain kirjaimen mukaan, nii ooksmä joku tuttu tai ystävä, vai miten?
- voi helvetti sun kanssa mitä sä oikein horiset!
mutta... mutta... mä aattelin.
 - vittu. mä olen äiti, ja sä olet äiti, ja jossei se niille kelpaa, tai joku käy nikottelemaan, niin mun lapset vaihtaa päiväkotia. niin simppeliä se on.

(puhelimessa siis p.k.:n johtaja sanoi ettei täällä alle 18v esim. missään tapauksessa saa hakea lapsia päiväkodista, ei edes mun kirjottamalla "mun vastuu"-lapulla, vaikka helsingissä se on onnistunut mukisematta. periaatteessahan niillä ei ole oikeutta antaa esmes tietoja lapsista muille kun laillisille huoltajille, mutta musta sosiaalinen vanhemmuus on pätevä jos me niin sanotaan että näin on. oli adoptioprosessi käyty tai ei. eikä me voida missään tapauksessa olla ees tän alueen ainut lesbopari jolla on lapsi... tai jos ollaan, niin harjoitelkoon sit katsomaan asioita uusin silmin. se on niiden hommaa.)

ai mitä tehtiin?

vika vkonloppu täällä lähiössä meni näissä puuhissa:

ollaan talkoilla askarreltu päiväkodille uutta leikkipihaa. aitatolppien pystytys (ja perustusetn valaminen), aitaelementtien kiinnitys ja tuon katteen raahaaminen maksoi meille 9 + 8h päivät pihalla. lapset on ilosia ja kaikkensa antaneita ylenpalttisesta raittiista ilmasta. samoin mä.
aamulla kroppa lähti liikkeelle ihan ok. ja tänäänkin jaksoin lapionvarressa heilua. katotaan onko huominen työaamu sitten mitä.

propsit kundille a) tuon itseään pidemmän työkalun onnistuneesta käytöstä (että hittojako MÄ valitan raskaista hommista) ja b) ekasta ilmotusluontosesta "mullonpissahätä,mamma"-ilmoituksesta, ennen lirahdusta. JE!
 ja lisää tuulettamisen aihetta:

esikko laittoi ekaa kertaa patistamatta pelikamat tuulettumaan. JE!
murun joukkue voitti. JE! 
kamat alkaa oleen kasassa. JE!
ja mull on se alkoholiton olut vielä juomatta, korkkaan sen nyt. JE!

tää oli ihana viikonloppu. fyysisesti raskas. henkisesti loistava. 

samaan ryhmään, poika isoihin

päivähoitoasioiden hoitamisen lisäksi maksoin kaapit (jotka on asennettu huonosti, reklamointi [x]) ja ne karmivat kaihtimet. tilasin lapsille pimennysverhot, ja itselleni kesä/muutto/hyvänainenlahjaksi älykalliin radion. ähäskutti.
lomalla (siis sillä minkä vietän yksin muksujen kanssa kotonamme uusilla syrjäkylillä (koska muruseni sai töitä (joiden ajankohdasta yritän olla vittuuntumatta))) kuuntelen vaan mun radioo. täysillä.

ai mitä päätettiin päiväkotiryhmistä?
no.

poika menee isojen ryhmään. koska siirtyy tod. näk. sinne kuitenkin syksyllä kun täyttää kolme. se on näppärä ja kaikin puolin lahjakas ja sosiaalinen poika, ja luulen että isojen seura tekee sille kasvumielessä hyvää. tosin vaadin päiväkodin mukavalta johtajalta tarpeeksi resursseja pojan huoltoon siinä mielessä että sen uhma on mojovimmillaan, enkä tod halua että mein kasvatustyön hedelmä muuttuu villiapinaksi. vaihtoehto "ruttu pientenryhmässä" ei tule missään tapauksessa kuuloonkaan. edes kesän ajaksi. sen pitäis päästä bondaamaan omien ikätovereiden kanssa eskaria ja koulua ajatellen, ja tommoi leikkivä ja lukeva viisivuotias sekoaa jossei saa ikäistään seuraa. tai taantuu vähintäänkin.

eriryhmät ei tule millään muotoa kyseeseen nyt. uusi päiväkoti, ja vaihtuvat ihmiset ympärillä aiheuttais vaan valtavaa ahdistusta tohon ruttunaamaan. voihan olla että se on henkisesti niin kasvanut, että sopeutuukin jo uusiin kuvioihin helpommalla kun aiemmin, mutta toisaalta uskon ettei sen persoona ole niin paljoa muuttunut. edes kasvun myötä. se on maailman hitain lämpenemään uusille ihmisille, ja jo nyt oksentelee täällä muuttopaniikissa. ja itkeskelee. kun se alotti perhepäivähoitajalla, se huuti joka aamu melkein puoli vuotta. päiväkotiin siirtyessä huutoaika oli ensimmäinen kuukausi, ja opet kertoi ettei se puhunnut pariin kuukauteen kellekään lapselle. mitään. (se suupaltti!) sama rumba oli kesän varahoidossa (omat opet kuitenkin siellä), ja vielä kerran isojen ryhmään siirtyessä. tuohon pikkupäiväkotiin se bamin kanssa meni äärimmäisen reippaasti. eikä bamilla ole ollut moisia sopeutumisongelmia ikinä. pari vkoa viedessä itkeskeli, mutta se oli siinä. se on muutenkin tosi paljon avoimempi sosiaalisissa tilanteissa kun sisarensa. luulen että molemmille tekee vaan hyvää että sisarus on alkuun likellä uusiin kuvioihin tutustuessa.*

ja niinkun esikoisen ope mulle sanoi, että lapsella harvoin on muutoksissa hätää, suurimman huolen kantaa aikuinen. totta. ja jos mä olen jotenkin häpsingilläni tästä, niin ruttuhan sen ekana haistaa. tuo intuitiivinen mummoni tunneherkkä kopio. joten ressi seis.

hyvin se menee. hyvin me vedetään. kivaa tästä tulee. ja sillai.

kiitos vielä konsultaatiosta ällä! love you!

oih, jaettu vanhemmuus ja paskat vaihtoehdot

ihanaa jakaa vanhemmuuden vastuu toisen ihmisen kanssa.
paitsi siinäkohtaa kun valintojen vaihtoehdot on tyyliä a) paska, b) paskempi, c) paskin. joista puolisokaan ei osaa valita meille oikeinta.

kun sulta kysytään laitatko kaksivuotiaan isojen ryhmään, vai viisivuotiaan pienten ryhmään vai lapset eriryhmiin niin mitä sä tekisit?

faciliteetit on kuitenkin ne, että toinen lapsista on uusissa sosiaalisissa tilanteissa täysin autistinen ja kesäaikana ympärillä vaihtuu lapset ja aikuiset monta kertaa ennen syksyisiä "oikeita" ryhmänmuodostumisia, niin on tässä helvetillinen päätös kaatumassa omaan niskaan.

äst äst äst. tätä varten on päiväkodin johtajat keksitty, että ne tekee "tyhmät päätökset, joita voi sit arvostella mielessään. nyt tulee vastuu omista päätöksistä ihan omaan niskaan.

...vaikka arvostan sikapaljon sitä että kysytään edes, mutta saakeli että vastuun taakka on raskas...

ns. vapaa leikki

olin vanhempainillassa, jossa aiheena oli leikki.
oikeammin sanottuna vapaa leikki.
asiaan liittyen muru aloitti tänään harjoittelujakson erityisluokalla, jossa oli ollut aika kova meninki.

asiat liittyy toisiinsa siinä, että vapaan leikin puute aiheuttaa tän iltaisen luennoitsijan mukaan vakavia ongelmia lapsilla myöhemmin elämässä. sen sai muru otsatuntumalla tuta. (lasista päähän, kops!)

lapsi käy tärkeitä ja isoja asioita läpi leikin varjolla, tämä opetettiin jo lukion psykan kursseilla. leikkiessään lapsi tutustuu maailmaan, käy läpi tunteita ja pystyy olemaan leikissä ihan mitä haluaa. siis vapaassa leikissä.

tiedättekö lapsia jotka märyää "ettei ole mitään tekemistä"? ts. eivät osaa aloittaa leikkiä itse. joissain päiväkodeissa enimmäkseen ohjataan toimintoja, annetaan virikkeitä ja jopa määritellään missä nurkassa leikitään mihin aikaan ja millä leluilla. lapsilta jää pois kokemukset leikin aloittamisesta, suunnitelusta ja mielikuvituksen käytöstä. vapaassa leikissä aremmalla lapsella tai hitaammalla käynnistyjällä on mahdollisuus tarkkailla vapaata leikkiä sivusta ja tuntea silti osallistuvansa. pomottajatyyppi ehdottelee ja antaa ohjeita, työmyyrä tekee hommia. jokaisella on varaa osallistua oman temperamenttinsä ehdoilla. hienoa.

luennoitsija kertoi kuinka 3-4 vuotiaiden ryhmässä päiväkodissa esim. amerikan ihmemaassa on 60min äidinkieltä, 60min sosiaalisten taitojen opettelua ja 90min matematiikkaa. siihen lisätään harrastukset, kuljetukset niihin, kaupassakäynnit ja muut + 4h telkkua/pvä. laskepa itse missä vaiheessa lapsi toteuttaa itseään, eli leikkii? hmh. hulluutta sanon minä. eikä tämä malli nyt kaukaa suomesta (valitettavasti) ole.

mä olen aiemmin kirjoittanut että jos jotakin yritän lapsilleni maailmasta opettaa, on se arjen rakastamista. siihen kuuluu tärkeenä vapaa leikki. yksinkertaisuuden arvostaminen, mielikuvituksen käyttö. ei tarvitse mennä huvipuistoon, riittää että menee metsään. kyllä ne leikit keksii. mä aion laittaa ne vastaisuudessakin pihalle tohottamaan, ja jos ne narisee ettei ole tekemistä, niin kertoa että aina ei tarvitsekaan "tehdä jotakin". sen sijaan että ohjaisin, neuvoisin ja ideoisin. ne on vähän aikaa lapsia. olkoon rauhassa sitä. täysillä. *

mua nauratti vanhempainillassa, ja kerroinkin kuinka meillä kaksi eri kasvatusmallia kohtaavat veikeällä tavalla. esimerkkinä eilinen (joka tosin on täällä hyvinkin arkipäivää.)
eilen muksut leikki rauhoissa omassa huoneessaan pitkään, äänistä päätellen oli hauskaa, ja useat tavarat käytössä. iltatoimien alkaessa me murun kanssa raotettiin ovea, toinen kiljaisi "wowmikämeininki!", toinen "ei herranjumalamikäsotku!". tyypit olivat rakentaneet lelulaatikoista veneet itselleen, joita iloisina tavaravirrassa soutivat keppihevoset meloinaan. äärettömän onnellisesti hymyillen mä autoin muksua siivoamaan kaaoksen, silläaikaa kun puolisoni lähti päätään puistellen muihin hommiin.   
kyselikö kumpikaan penskoista koska lastenohjelmat alkaa? ei.
nitisikö joku jotakin tekemistä? ei.
riitelikö joku? ei. 
oliko uhmaa? ei.

nevermind the kaos.

mun lapset osaa leikkiä, ja niillä on kivaa. ne saa totettaa itsejään just niinkun hyväksi katsovat. kiitos päiväkodin (ja allekirjoittamani) kasvatusmallin. mutta koti pysyy siistinäkin, kiitos murun rauhaa ja järjestystä rakastavan luonteen.

voih, pysyispä tää näin mukavassa balanssissa! aina.

luovuus, leikki, rakkaus, rajat. mä sanon.
arkionnen resepti. olkaa hyvät. käyttäkää vapaasti.

* ei tarkoita etten osallistu jos ne pyytää. en vaan tarjoa valmiita paketteja, ratkaisuja, itseleikkiviä leluja, telkkua ajanvietteeksi.

missä kauhuapinat?

nonni.
sanokaa mitä sanotte päiväkodissa (kodin sijaan) arkisin hoidettavista lapsista ja niiden perheistä, meillä ilman päiväkotia ei toimis tää mein sirkus.

eilinen arkiaamu lähti hyvin käyntiin. sopuisan kundin kanssa tehtiin aamutoimet, päiväkodilla suukkoja ja haleja. hymyileväiset, iloiste mutaveijarit hain iltapäivällä päiväkodin pihasta ja ilta kului lukemisen, sylittelyn ja halittelun merkeissä. ilman uhma-tuhmailua.

missä ne kauhuapinat on?

paskamutsi ja teatteri

tänään käytin mun subjektiivista päivähoito-oikeutta ja vein lapset toviksi päiväkotiin.
itsellä on kuumetta, ja jumalaton päänsärky maustettuna ihanaisella jokaluun ja jokanivelen säryllä.

ennenkun joku taas vetää poron nokkaansa, voin sanoa että mä vähän niinkun tässä nukun aamupäivän, ja haen natiaiset sit kotiin riehumaan.

johan 10min. lasten viemisen jälkeen tuli puhelu, ja mä kauhuissani aattelin että ne kunnossaolevanoloiset lapseni on siellä heittäytyneet heti veteliksi, mutta ei.

pk: - siis saako tein ruttu lähteä teatteriin perjantaina?
m: - saa toki, siitä olikin jo toisen tädin kanssa puhetta.
pk: - se sanoi että sä olet kieltänyt.
m: no en ole. [naurua]
pk: oota mä annan rutulle, niin saat itse sanoa.
m rutulle: -tottakai sä kulta saat mennä teatteriin.
r: [kauheeta kauhistunutta itkuhuutoa] - mut emmä haluaaaaaa!!!

täti ottaa luurin.
pk: - no tota, me selvitellään tää paha mieli tässä, mut siis et ole kieltänyt rutulta teatterireissua.
m: no en ole [naurua]. alota kuule sillä että kerrot sille mikä se teatteri on....

jösses. vieläki naurattaa kun mietin mihin kaameuteen se ruttu luulee joutuvansa.
aukko sivistyksessä näemmä, jos ei viisivuotias tiedä mikä teatteri on. pitäs vissiin ryhdistäytyä kulttuurin saralla, vaikka tämmönen lähiömutsi olenkin.... 

p.s. toim.huom. ikävä huomata kyllä se että lapsi tais valehdella tädille... en mitenkään usko että se on luullut jotaki väärin... huoh. ryhdistäytymistä tarvitaan näköjään myös moraalin saralla. 
emmäjaksa. munpäätäsärkee.

päivähoitokouhkaus

taas menee ympäri nettiä päivähoitokouhkausta. kuka saa viedä lapsensa päiväkotiin, ja kuka on paskamutsi ja kuka ei.
alottelin kirjottamaan etusormi saarnaavasti pystyssä vastakouhkaustani, mutta sitten tajusin ettei mulla ole mitään fiksua sanottavaa, ja deletoin tekstin.

tänään asia liippas mun sydäntä läheltä keskimmäisen kersani ansiosta, siksipä avaudun kuitenkin. 

tässä päivähoitokouhkauksessa ihmisiltä usein unohtuu että ne kaikistä pöllöimmät vanhemmat on vähemmistö. ajattelemattomia, tai välinpitämättömiä uunoja, jotka mädännyttää lapsiaan päiväkodissa yli kaikkien tarpeiden ja hyvän.

joillekin päivähoito päiväkodissa on suht pakon sanelema juttu. tule vaan maalaistoope sieltä isiltä ja äidiltä peritystä talosta huutelemaan tänne isoon kaupunkiin että itepä oot asumismuotos valinnut, että julmuri oot jos lapsi on tarhassa että voit elämises maksaa. että omia valintoja. kato kun ei ole! aika iso osa ihmisistä syntyy valmiiksi persaukisiin perheisiin, ja joutuvat rakentamaan elämänsä itse. ja maksamaan myös. ammatinvalinnasta vois toki myös ruveta jeesustelemaan, mutta jos kaikki olis jonkun sortin pomoja, saattais olla noi tärkeet duunarit vähissä. että tuupa ite kokeileen ennenku huutelet! elämistä täällä ytimessä meinaan. 

jotkut päiväkodit on varmaan huonoja. mun kohdalle vaan ei ole moista sattunut. kaikki penskatkin on olleet jotaki ihmeellistä "päiväkotilapsi"-laatua, ja se on ollut meille perhepäivähoitoa parempi ratkaisu. ja hyvä ratkaisu myös meille, huolimatta viihdykkeiden määrästä tai laadusta, ei esim 4 vuotiaan rutun paikka ollut enää kotihoidossa. täällä tuli hulluksi sekä penska että vanhemmat. kundia ei kattois erkkikään kotona enää. anteeks vaan.

pienet ryhmät, sopivat tilat, tutut aikuiset pliis, jos jotakin saan noille pyytää.
vaikka päiväkodin kanssa tökkii ihan muutama asia (ruokailu, vaatetus, nukuttaminen, tiedotus), on lapsilla siellä hyvä olla.

tänkin kouhkauksen pohjana on se pointti, että fiksu aikuinen mahdollisuuksiensa mukaan valitsee lapselleen säilömispaikan oman työnsä ajaksi ihan lapsen parasta ajatellen. onhan niitä törppöjäkin, en sitä kiistä.

huomauttaisin että joskus päivähoito on lapsen ainoa kontakti normielämään. ja sitä kautta voidaan puuttua myös perheen hyvinvointiin.

mä ihmettelen missä ne on ne mainostetut kerhot, mihin voi isomman lapsen kanssa joustavasti mennä/ sen sinne viedä jos vaikka vauva-aikaa ajattelee? emmä ainakaan ole nähny. mulla oli oma verkostoni, mutta muru putos tyhjän päälle kotiin jäädessään.

joku kyselikin onko syntiä viedä isompi päiväkotiin, jos itse on valvonut yöt ja on ihan seinästä revästyn olonen koko aika. no tottakai se on rikos. lapselle on parempi kattella umpiväsynyttä äiskää, kattella videota, tai syödä yksin, kun mamma yrittää imetellä hämärässä huoneessa, tai nukuttaa tunnista toiseen karjuvaa sinappikonetta, eks nii?

vai olikse vaan nii että idiooteilla vaan menee vähän heikosti niinku yllä on mainittu? vai olikse nii ettei pidä tehdä lapsia jossei niitä jaksa hoitaa?

kyllä, mä meinaan meinasin viedä keskimmäiseni tarhaan, kun poikulilla on kuumetta ja joudun ehkä jäädä kuumepoikaa kotiin hoitamaan. tää sisällä lusiminen riittää jo, tai myyrien katselu, ajattelin. sen olis kiva leikkiä ikätoverien kanssa, eikä jonotella vuoroa varattuun syliin, tai kuunnella veljensä natinaa, kaapia veljensä räkää naamaltaan, tai hermoilla siitä että broidi "ei vielä tajuu kimblee."

eiku ei.

"mamma, mä mieluusti olisin tein kanssa kotona. ku mä en aina saa tarpeeks olla tein kanssa yhdessä."
perustelu kuultu, ja ymmärretty.
jatkamme vkonloppua kimpassa, jos kotivuoro mulle huomenna naksahtaa. tulkoon hulluks, viisvuotias, vai onkse jo? kun vaihtaa prinsessaleikit myyrään ja loppumattomaan räkään ja natinaan?  

turhat angstit

oho, siis ihan siis turhaan siis vedin maailmanlopun angstit perjantaina. ihan mailitse onnistui toivottua alotuspäivää himpuloiden päivähoitohakemuksiin ruuvaamaan, kivan tätin mielestä ei haittaa että lopullinen päivä on vielä auki. ilmotan sen sitten kun saan sen tietää.
kappas. helpompi hengittää.

kylhä tästä vielä elämä saadaan kasaan. ehkä.

duunissa lisäpuutteita resursseihin aiheuttaa saikkujen lisäks tää hiihtoloma, to-pe oliskin hyvällä lykyllä tarjolla tehtäväksi viiden ihmisen työt.
priorisoidaanko? vai jätetäänkö tekemättä muut kun omat työt? jälkimmäisestä olis se hyöty, että viesti puutteellisesta mitotuksesta kuuluis ehkä yläkertaan saakka kun työt jää tekemättä ja persoona näkymättä.

suorasanainen emäntäni on siinä oikeessa, että ihan mikään missään muutu, kun ylpeinä tunnollisina esitellään kuinka yhdeltä hoituu kolmen viiva viiden ihmisen työt - tällä menollahan ollaan kohta siellä ihan päinvastasessa kun tavote, meinaan säästökuurilla.

ei ne työt meiltä tekemällä lopu, ja ahneelle kaupungille on vähän väärä viesti se että vähempi väki pystyy hoitaa enempi. huoh.

hoh hoijaa. pitäskö mennä lakkoon?

kyl on vaikeeta

jumankekka pikkukunnan nettisivut on ankeat.
olipahan urakan takana askarrella kaks päivähoitohakemusta (erilliset siis) ja päälle vielä eskarihakemus*.
no, nysse on tehty.

pitää vissiin vielä varmistaa joskomä tein oikein, kun ei niitä paikkoja kannata ees vielä hakea, kun 4kk ennen laskettua aikaa. mut eskarihakemus piti ennen kuun vaihdetta, ni tein molemmat. (tai siis kaikki.) päiväkotien nimetki vedin ulkomuistista, mahtaakohan siellä moisia ollakaan.

no näkee huomenna. tai kuulee. jos vaan keveiltä töiltäni ehdin asiaa setvimään.

* jollasta en tienny että pitää ees erikseen tehhä. onneks näin serkun kaupoilla, ja se kysyi josko oon rutun jo eskariin ilmottanu. tietty olin ihan hoomoilasena siinä... kiitti S! mein ruttu pääsee nyt ehkä eskariin ;)

ja lärvi

...luulitteko että liiottelin. taas?
tässä pojan lärvi kun suurimmat kurat on pyyhitty pois päiväkotipäivän jäljiltä. (esim. silmistä!)

eikä kuva ihan anna oikeutta tälle kuranaamalle edes.
puhumattakaan siitä miltä vaatteet näyttää.
tai siitä että tytön naamassa on tulehtuneita rakkuloita! ilmeisesti näistä mutakylvyistä johtuen.
...missä oli kurahousut? - no naulakossa.
"kyl me laitetaan niille kuravaatteet ulkoillessa."
-jaa, no ei me olla huomattu.

ja mitä mä teen sille rutun naamalle?

perussettii

eikö ole ihan perussettiä että lapsi nukkuu päiväkodissa unet aamupäivällä? ja että sille annetaan ruoka, kerran lisää ja joku lisäpala (eikä kuutta annosta ruokaa kerralla)? ja että nimetyt, omat vaatteet olis päällä kun ne noudetaan päiväkodin pihasta? ja että jos piha on yybermutanen, ni niillä olis kuravaatteet päällä? ne mitkä roikkuu siinä lapsen omassa naulakossa?
- ai on vai? ei mein päiväkodissa.

tänään kun muru vei mukulat aamulla, ja huomautti kurahousujen tarpeellisuudesta, sai se kitkerän kommentin siitä että "ai nii, ku sä oot se joka on nii tarkka noista vaatteista...."
ja päälle se huomautti että olis kiva jos kaksvuotiaalla olis tumput käsissä ulkona ko alkaa oleen vähän kylmä, niin vastinehan oli se, että se kun ei oikeen halua pitää hanskoja.

huoh.
anna mun kaikki kestää.

fokusoidu hyviin asioihin, tolkutan itselleni.

ihana lasku pojalla ollut tarhamaailmaan rakkaan siskon vanavedessä. pienessä ryhmässä, jossa oma ruttunaama on aina lähellä & lohduttamassa. sikstoiseen tarhamatka on ihana. 200m tarhaan on helsingissäkin luksusta. luomu-lähi-ruoka on mun silmissä kanssa plussaa.

nyt pitäis puolustaa näitä mein ostopalvelupaikkoja kunnanvaltuustoja myöten. tiiättekste. mä en nyt jaksa.  mua ei nyt kiinnosta. onneksi päiväkodin vanhemmissa on muitakin aktiiveja.

 

selkenee

huoh.
vähän täällä meno tasottuu. poikulalla on uusi hammas, vesirokko on mennyt ja eroahdistuskin tuntuu lievenevän. se on muuttunut hyväntuulisemmaksi kaikinpuolin. me työnnettiin iltauniaika seiskaan, ja tuntuu että päiväkotiin meni viesti(t) ihan perille. poika on nukkunut nyt 1,5h päiväunia aiemman "ihanmitensattuu" sijaan. ja ne syö illalla kotona suht kohtuullisesti.
yks huoli päiväkodin suhteen on vielä on ruttunaaman kolhut. siellä on yks herranterttu joka sitä kolhii silloin tällöin ja mennen tullen. kun mustelmainen puremajälki takalistosta parani, on neidillä nyt silmä mustana. pakko varmaan sanoa että alkaa hutkia moista moukkaa takaisin, kun ei tätien silmät kaikkialle kerkiä.

duuni nyt aiheuttaa mulle harmaita hiuksia. uudet kirjaamismallit ja aivan skitsot työhommat väsyttää tosissaan.

noh, itsensä hemmotteluaika on siis täällä!

uudet kengät [x] ai millaset? hmh, no kalliit tietty.
uusi tukka [x] osittain, väriä ja härpäkettä hankittu, luottokampaaja(opiskelija) hoitaa loput.
uusia neuleita [x] ihan muutama.
suklaata [x] paljon syöty.

vielä sitten murun pelireissu viikon päästä, jonne lähden hyvässä seurassa maistelemaan punkkua ja syömään hyvin. i.l.m.a.n. l.a.p.s.i.a. sit jaksaa tätä arkea azoreille asti. paremmin kun hyvin.

ripitys

on mennyt nyt päiväkodilla toiminta liian boheemiksi jopa mun makuun. lapsia nukutellaan miten sattuu, ne putoilee päälleen ja siitä unohdellaan infota, mein possuja ruokitaan yli (noin viidellä-kuudella leivällä ruoan päälle) päivittäin, ne ui kurassa (ja kuravaatteet on naulakossa), umpisuolipojalle syötetään banaania ja mustikkaa (vaikka siitä on viidesti sanottu)...

torstaina soittelin kaikkiin numeroihin sanoakseni pari valittua sanaa, mutta onneksi (niiden ja minun), en saanut ketään kiinni. muru on jo ottamassa ipanoita pois päiväkodista. mulle tärkeä pedagogiikka kusee sen silmissä rankasti ja on kääntynyt itseään vastaan. ja lapsen yksilöllisyyden tukeminen täydeksi välinpitämättömyydeksi mein toiveista ja lasten parhaasta. *

perjantaina olin jo hieman stabiilimmassa mielentilassa, ja ripityksen vastaanottaja oli aidosti pahoillaan. sain sanottua meitä vaivaavat asiat. meistä on kohtuullista että klompsuista infotaan. heti. ettei kotona tarvia ihmetellä kananmunan kokoista moukkua pojan päässä, ja kysellä siskoltaan miksi pojalla on ruhjeita. ja että on kohtuu, että lapsi laitetaan unille "ajoissa", ja herätellään "ajoissa". että pieni lapsi ei ihan kestä sitä, että herää viideltä aamulla, nukkuu kahdesta neljään, ja sitten iltaunet kurahtaa täysin. jolloin yöuni jää lyhyeksi, ja seuraava päivä on pilalla. eikä lapselle ole tervettä syödä 7-8h pituisen tarhapäivän aikana kaikkea vuorokaudessa tarvitsemiaan aterioita. kotonahan ne ei sitten syö mitään (14-16h aikana) koska ne on ammuttu täyteen päiväkodissa. "ei voi lapselta ruokaa kieltää. normaali lapsi lopettaa syömisen kun se on täynnä." oli selitys. no mein lapset vaan ei ole normaaleja sitten. "ai olikse banaanikielto ihan ehdoton?" - no oli, ko muuten se poika paskoo verta ja suolenpätkiä! ja se on moneen kertaan sanottu!!! JOKU ROTI! HEMMETTI!

no, odotan keskustelun lopputulemaa. jospa menis nyt kerralla perille? ja voi anopin aupari-tilauksen perua...


* mein suuritarpeisille, vilkkaille lapsille rytmit ja rajat on äärimmäisen tärkeitä. muuten alkaa arki ns. kusemaan norsun vehkeellä. ja on nyt kussutkin.

rahanmenoa

ja siis, ei jymmärrä mine.

nyt kun mulla on kaksi lasta päiväkodissa, niin aneeminen hoitomaksu laski vielä 30e alaspäin aikasemmasta. siis kun se rutustakin se oli musta jo tosi alhanen. emmä nyt omastamielestä niin läpiköyhä ihminen ole, mutta näin ne sosiaalivirastossa asian tulkitsee.

musta on vähän rikollista saada lapsille 8h hyvää hoitoa, luomuruoka ja virikkeellinen ympäristö naurettavan pienellä kustannuksella.

siis maksu kahdesta lapsesta on melkein 30% halvempi kuin yhdestä. en käsitä.
mutta tälläkertaa, en myöskään valita. kaipa ne viisaat numeroidenpyörittäjät sit tietää mua paremmin.

kunnossa

nyt uskaltaa jo sanoa.
poika on kunnossa.
ihme että tommonen kääpilö selviää vaille kolmen metrin pudotuksesta vaurioitta. (mustelmia toki löytyy.)

ihmiset joiden kanssa oon asiasta puhunut, on olleet äkäsiä päiväkodin suuntaan. miten tällästä voi päästä tapahtumaan edes? mä en osaa olla vihanen. kaikenlaista maailmassa voi sattua. ja tiedän miten vikkeliä nää mein himpulat on. mä olen vaan ja ainoastaan äärimmäisen kiitollinen siitä, että poika selvis ehjänä. se on tärkeintä. ehkä ne päiväkodissakin kattelee sit eri silmin sen menoa. oikeesti niinku.

p.s. sovittiin murun kanssa että jos klompsuja vastaisuudessa tulee, niin soittavat sille ensin. mun psyyke ei kestä tommosia puhelinsoittoja ja tilanteita. varsinkaan kun olen 45min matkan päässä tapahtumapaikalta. muru sit saa noutaa teloutuneen lapsen, ja soittaa vasta mut duunin pihalta mukaan lastenklinikalle. nii.

sit me itkettiin

murulta tuli tänäaamuna viesti että poika jäi päiväkotiin parkumaan.
oli ollut eri täti kun aamuvuorossa yleensä, ja nyt ei mami saanut suukkoa. ainoastaan petetyn pikkumiehen surullisen katseen, kosteat silmät ja surullisen itkun peräänsä.
oli kuulemma ollut itkussa pidättelemistä aikuisellakin kun piti surkumies sinne jättää.

"ei se kauaa huutanu." raportoi ruttunaama.

illalla kundilla oli vauhti päällä ja rajoja haki mokoma useeseen otteeseen. kolmatta kertaa kun sitä piti sylissä kiinni pitää, se alkuun ulisi ihan totuttuun äkäiseen tapaansa.
lohduttelin sitä kertomalla että kaikkionhyvin, merakastetaansua, oovaanpahallapäällä, annakiukuntullaulos. ja kun lohduttelulitania pääs reippaaseenpoikaan ja päiväkotiinleikkimäänarkena ja siihenettäainahaetaankotiin, niin pojalla repes. semmosta surullista ja raastavaa itkua se harvoin päästää tulemaan.

rauhoituttuaan koivareista siinä sylissä se oli loppuillan tasanen ja ilonen pikkumies.
mä en.
sydäntä oikeen raastoi moinen pienen ihmisen suru.
kyllä se tottuu, tiedän.

mutta itkuhan multakin sit myöhemmin tuli. vieläkin kurkkua kuristaa kun ajattelenkaan asiaa.
voih, on tää kasvaminen vaikeeta toisinaan.
molemmille.
kaikille.