Näytetään tekstit, joissa on tunniste lapsi. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste lapsi. Näytä kaikki tekstit
keskiviikko 15. toukokuuta 2013
maanantai 11. helmikuuta 2013
supernannyt
joo.
että poika kilahti eilen. totaalisesti.
1,5h illasta se jaksoi raivota.
loppumetreillä me, jotka ollaan supernannymme teeveestä huolella katsoneet, kuskattiin sitä eleettömästi sänkyynsä meuhkaamaan.
sit se nukahti.
ei haluttu antaa sitä negatiivistäkään huomiota, ettei tulla sitten siihen että sekin käy. että raivotaan kunhan vaan jotain huomiota tulee. eikä itseäkään pinnaa kiristänyt kun oli ihan selvä kuva miten toimitaan.
muakaan ei ahdistanut ollenkaan, kun ei tarvinnut miettiä teenkö väärin, ja olisko pitänyt tehdä jotain toisin. tässä auttoi ehkä se valaistuminen päiväkodin eteisessä muutama viikko takaperin. nää oli kunnon uhma- ja voimainkoetuspultit, jotka alkoiva siitä ettei mikään kelvannut, päättyen täydelliseen katatoniaan ja lopulta nukahtamiseen.
kaava oli perinteinen
ei ulos- ei ulos. haluu pulkan- ei halua pulkkaa- huutaa ulkona- haluaa sisään- ei halua sisään- ei halua vaatteita pois - ei halua yövaatteita- haluaa ruokaa- haluaa juomaa- haluaa ulos- haluaa pulkan- huutaa- huutaa-huutaaaaaaaaaaa. puolitoista tuntia vaihdellen näitä toiveita/epätoiveita, sääli-itkusta eläimelliseen karjuntaan.
alkuun koetettiin tietty rauhoitella, keskustella ja napakasti sanoa että rauhoittua pitää. mutta ei toiminut, ei. syliinottaminen tai kiinnipitäminen tolla pojalla ei ole ikinä toiminut, vaikka kuinka olen alusta saakka niin toivonut. nyt ei edes yritetty.
veikattiin kahta tuntia pulttaamista, mutta edelleen, ruttu pitää hallussaan perheen kärkisijaa 3h raivareillaan, pojalle riitti 1,5. murun kanssa illalla oltiin vaan tyytyväisiä, että jäi 30min alle luullun, ja molemmat jaksoi hyvin tän homman hoitaa. mitä siitä nyt itse raivoamaan tai hermostumaan, jos penska pulttaa vaan 1,5h?
hyvä me.
että poika kilahti eilen. totaalisesti.
1,5h illasta se jaksoi raivota.
loppumetreillä me, jotka ollaan supernannymme teeveestä huolella katsoneet, kuskattiin sitä eleettömästi sänkyynsä meuhkaamaan.
sit se nukahti.
ei haluttu antaa sitä negatiivistäkään huomiota, ettei tulla sitten siihen että sekin käy. että raivotaan kunhan vaan jotain huomiota tulee. eikä itseäkään pinnaa kiristänyt kun oli ihan selvä kuva miten toimitaan.
muakaan ei ahdistanut ollenkaan, kun ei tarvinnut miettiä teenkö väärin, ja olisko pitänyt tehdä jotain toisin. tässä auttoi ehkä se valaistuminen päiväkodin eteisessä muutama viikko takaperin. nää oli kunnon uhma- ja voimainkoetuspultit, jotka alkoiva siitä ettei mikään kelvannut, päättyen täydelliseen katatoniaan ja lopulta nukahtamiseen.
kaava oli perinteinen
ei ulos- ei ulos. haluu pulkan- ei halua pulkkaa- huutaa ulkona- haluaa sisään- ei halua sisään- ei halua vaatteita pois - ei halua yövaatteita- haluaa ruokaa- haluaa juomaa- haluaa ulos- haluaa pulkan- huutaa- huutaa-huutaaaaaaaaaaa. puolitoista tuntia vaihdellen näitä toiveita/epätoiveita, sääli-itkusta eläimelliseen karjuntaan.
alkuun koetettiin tietty rauhoitella, keskustella ja napakasti sanoa että rauhoittua pitää. mutta ei toiminut, ei. syliinottaminen tai kiinnipitäminen tolla pojalla ei ole ikinä toiminut, vaikka kuinka olen alusta saakka niin toivonut. nyt ei edes yritetty.
veikattiin kahta tuntia pulttaamista, mutta edelleen, ruttu pitää hallussaan perheen kärkisijaa 3h raivareillaan, pojalle riitti 1,5. murun kanssa illalla oltiin vaan tyytyväisiä, että jäi 30min alle luullun, ja molemmat jaksoi hyvin tän homman hoitaa. mitä siitä nyt itse raivoamaan tai hermostumaan, jos penska pulttaa vaan 1,5h?
hyvä me.
perjantai 12. lokakuuta 2012
varo haikaraa!
me kyllä sitten revittiin huumoria koko reissun ajan aiheesta "lisääntyminen". ihan huutonauruksi meni monta kertaa.
kiitos vaan sukulaisille tästäkin ilosta.
olisin halunnut yhden antiikkikaupan ikkunasta ostaa pinokkion.
mutta siinäkin olis riskinä, että jos me käyttäydytään hyvin, siitä tulis ihan oikea poika.
köpiksessä on myös haikaroita, ja aina sellasen nähdessään muru kävi kiljumaan mulle että olisin varovainen, ettei se vaan tipauta meille jotaki pakettia.
ha ha ha.
en kyllä tiedä naurattaako enää sit, kun sukulaiset rupee keväällä kärkkymään reissun tuloksia...
kiitos vaan sukulaisille tästäkin ilosta.
olisin halunnut yhden antiikkikaupan ikkunasta ostaa pinokkion.
mutta siinäkin olis riskinä, että jos me käyttäydytään hyvin, siitä tulis ihan oikea poika.
köpiksessä on myös haikaroita, ja aina sellasen nähdessään muru kävi kiljumaan mulle että olisin varovainen, ettei se vaan tipauta meille jotaki pakettia.
ha ha ha.
en kyllä tiedä naurattaako enää sit, kun sukulaiset rupee keväällä kärkkymään reissun tuloksia...
palapelittäjä
tuskastuin köpiksessä kun en löytänyt rutulle palapeliä.
ne kokoluokat missä se painii, on ihan tyhmiä maisemia ja muuta.
se raasu on nyt kolmeen kertaan peräjälkeen runnonut tuota samaa viissataapalasta perhospalapeliä.
jos keksitte mistä saa "lastenpalapelejä", semmosia 350-500 palasia, niin olisin tyytyväinen.
yhdessä nettikaupassa oli, mutta nekin "vähän" isommille tarkotettuja kuvia.
toisaalta voisin vissiin teettää sille syntskälahjaks jostai omastaki kuvasta jonkun, mutta kohtuuhintanen ifolor tekee vaan 198 palasia... mut kaipa sekin käy paremman puutteessa.
ihme palapelittäjä tuo natiainen on.
entisestä raivottaresta on todella kuoriutunu ihme hissukka. mutta tais olla oikeessa neuvolantäti joka sanoi että tuo tyttö on tyytyväinen kun saa älylleen haastetta. koti-illat sillä menee usein palapelin, koululaislegojen tai lukemisen parissa. onneksi se osaa leikkiäkin, ja on saanut kavereita päiväkodissa, ettei ehkä enää tarvi huolia sen sosiaalisesta rajoittuneisuudestakaan. ehkä se on sittenkin ihan normaali lapsi. wirn*
ne kokoluokat missä se painii, on ihan tyhmiä maisemia ja muuta.
se raasu on nyt kolmeen kertaan peräjälkeen runnonut tuota samaa viissataapalasta perhospalapeliä.
jos keksitte mistä saa "lastenpalapelejä", semmosia 350-500 palasia, niin olisin tyytyväinen.
yhdessä nettikaupassa oli, mutta nekin "vähän" isommille tarkotettuja kuvia.
toisaalta voisin vissiin teettää sille syntskälahjaks jostai omastaki kuvasta jonkun, mutta kohtuuhintanen ifolor tekee vaan 198 palasia... mut kaipa sekin käy paremman puutteessa.
ihme palapelittäjä tuo natiainen on.
entisestä raivottaresta on todella kuoriutunu ihme hissukka. mutta tais olla oikeessa neuvolantäti joka sanoi että tuo tyttö on tyytyväinen kun saa älylleen haastetta. koti-illat sillä menee usein palapelin, koululaislegojen tai lukemisen parissa. onneksi se osaa leikkiäkin, ja on saanut kavereita päiväkodissa, ettei ehkä enää tarvi huolia sen sosiaalisesta rajoittuneisuudestakaan. ehkä se on sittenkin ihan normaali lapsi. wirn*
perjantai 18. toukokuuta 2012
liikutus
hiivatti.
pakkailin tärkeät paperit muuttolaatikkoon. juutuin lukemaan printit pojan raskaus- ja synnytyskertomuksesta. en tiedä mikä ihme niissä on, mutta liikutus valtasi mielen ja edelleen kurkkua kuristaa.
aikamoista.
olen mä ihme sankari, kun taas kerran yhden synnytyksen reippaasti väänsin.
miten tommonen virallinen, sieluton raportti saakin mielen ihan herkäksi?
olinkse minä? olikse me? niinkö se poika mein lapseksi tuli?
aivan mahtavuutta että elämässä tapahtuu moista ihmeellistä...
pakkailin tärkeät paperit muuttolaatikkoon. juutuin lukemaan printit pojan raskaus- ja synnytyskertomuksesta. en tiedä mikä ihme niissä on, mutta liikutus valtasi mielen ja edelleen kurkkua kuristaa.
aikamoista.
olen mä ihme sankari, kun taas kerran yhden synnytyksen reippaasti väänsin.
miten tommonen virallinen, sieluton raportti saakin mielen ihan herkäksi?
olinkse minä? olikse me? niinkö se poika mein lapseksi tuli?
aivan mahtavuutta että elämässä tapahtuu moista ihmeellistä...
maanantai 31. toukokuuta 2010
niisk, ruttu kasvaa.
- keskimmäiselläni, neiti ruttunaamalla, alkoi viimenen viikko pienten puolella päiväkodissa.
ihmeellisen haikeaa on sen siirtyminen isompien puolelle. oikeen sydämestä ottaa, mun vauva kasvaa niin nopeesti.
hauskasti se on selittänyt tosi pitkään että siirtyy "oravien" ryhmään, enkä yllättynyt todellakaan siitä että sinnehän se laitettiin. enkä edes yllättynyt siitä, ettei asiasta oltu sille etukäteen mitään puhuttu, kunhan taas tiesi asian ennalta.*
- videokameraa tuossa ropatessani katselin myös videoita vuoden kahden takaa. oi onneksi on tallessa pikku ruttunaaman hassuja juttuja, naamanvääntelyä, puheita, riehumista, sohlaamista, kuivurissa istumista, kaikkea. se on niin sama ja niin uusi ihminen. ihana nappula. kaikessa raivokkuudessaan ja rakastettavuudessaan. se on niin totaalisesti mun rakkaus ja elämän valo.
- se osaa jo niin paljon. (tarhalla yks päivä jäin löpisemään tädin kanssa, ja ruttunaama tuli sanomaan että veikalla vuotaa nenä. sanoin että tuun just, mutta ennenkun sain länkytykseni loppumaan, neiti oli itse hakenut paperia ja pyyhkinyt veljensä nenän. ja vei paperin roskiin.)
- ja ajattelee viisaita. ( "jos maan alla on lisää maata, niin mitä merenpohjan alla on?" "ei tää maapallo voi olla pyöreä, pyöreä tarkottaa palloa, niinku mun pää on.")
- ruttu haluaa paljon lapsia, ja pienen koiran. se haluaa mamman kanssa naimisiin. se haluaa muuttaa ihan mamman lähelle, viereiseen taloon. siitä tulee ensin koululainen, sitten mamma, sitten mummo, sitten mies ja rekkakuski.
- ja nyt se ei taaskaan nuku. kun käyn asiasta sanomassa, se sanoo kyllästyneellä äänellä "joo.joo. nu.kun." ja jatkaa perään "mutta mamma, mä rakastan sua, ja tykkään susta."
ruttunaama. huipputyyppi! ja maailman kaunein kolmevuotias.
* toisen kerran sisäinen tieto ruttunaaman suusta tuli asiasta mun eksä. ruttunaama harmitteli yks aamu ettei eksä halua sen kanssa leikkiä, ja pahottelin ruttunaamalle että kun sillä on kiireitä, ei mahda minkään. johon ruttunaama sanoi että kyllä se soittaa ja ottaa hänet leikkimään. meni 2 tuntia ja puhelin soi. eksähän se siellä. yllätyinkö? en. jepjep.
ihmeellisen haikeaa on sen siirtyminen isompien puolelle. oikeen sydämestä ottaa, mun vauva kasvaa niin nopeesti.
hauskasti se on selittänyt tosi pitkään että siirtyy "oravien" ryhmään, enkä yllättynyt todellakaan siitä että sinnehän se laitettiin. enkä edes yllättynyt siitä, ettei asiasta oltu sille etukäteen mitään puhuttu, kunhan taas tiesi asian ennalta.*
- videokameraa tuossa ropatessani katselin myös videoita vuoden kahden takaa. oi onneksi on tallessa pikku ruttunaaman hassuja juttuja, naamanvääntelyä, puheita, riehumista, sohlaamista, kuivurissa istumista, kaikkea. se on niin sama ja niin uusi ihminen. ihana nappula. kaikessa raivokkuudessaan ja rakastettavuudessaan. se on niin totaalisesti mun rakkaus ja elämän valo.
- se osaa jo niin paljon. (tarhalla yks päivä jäin löpisemään tädin kanssa, ja ruttunaama tuli sanomaan että veikalla vuotaa nenä. sanoin että tuun just, mutta ennenkun sain länkytykseni loppumaan, neiti oli itse hakenut paperia ja pyyhkinyt veljensä nenän. ja vei paperin roskiin.)
- ja ajattelee viisaita. ( "jos maan alla on lisää maata, niin mitä merenpohjan alla on?" "ei tää maapallo voi olla pyöreä, pyöreä tarkottaa palloa, niinku mun pää on.")
- ruttu haluaa paljon lapsia, ja pienen koiran. se haluaa mamman kanssa naimisiin. se haluaa muuttaa ihan mamman lähelle, viereiseen taloon. siitä tulee ensin koululainen, sitten mamma, sitten mummo, sitten mies ja rekkakuski.
- ja nyt se ei taaskaan nuku. kun käyn asiasta sanomassa, se sanoo kyllästyneellä äänellä "joo.joo. nu.kun." ja jatkaa perään "mutta mamma, mä rakastan sua, ja tykkään susta."
ruttunaama. huipputyyppi! ja maailman kaunein kolmevuotias.
* toisen kerran sisäinen tieto ruttunaaman suusta tuli asiasta mun eksä. ruttunaama harmitteli yks aamu ettei eksä halua sen kanssa leikkiä, ja pahottelin ruttunaamalle että kun sillä on kiireitä, ei mahda minkään. johon ruttunaama sanoi että kyllä se soittaa ja ottaa hänet leikkimään. meni 2 tuntia ja puhelin soi. eksähän se siellä. yllätyinkö? en. jepjep.
torstai 20. toukokuuta 2010
sunnuntai 18. huhtikuuta 2010
voihan vaha!
kolmivuotiaani syö muovailuvahaa. ja valehtelee ettei syönyt.
hienoa.
luulin että ensimainittu pöllöily olisi jo jäänyt hamaan vauva-aikaan. ja että toinen pöllöily alkaisi vasta vuosien päästä.
hitto.
kiitos ukille myrkyttömistä muovailuvahoista.
hienoa.
luulin että ensimainittu pöllöily olisi jo jäänyt hamaan vauva-aikaan. ja että toinen pöllöily alkaisi vasta vuosien päästä.
hitto.
kiitos ukille myrkyttömistä muovailuvahoista.
maanantai 22. maaliskuuta 2010
enempi iloa
koska viimeaikoina tuo ärtymys on ollut mun pääasiallinen tunnetila, niin en kuormita tätä blogia nyt enempää marinalla. pääasiassa kaikki on tosi kivasti, hirttää vaan arjessa aika pienestä nyt hermo kiinni.
muutaman foton tällään omaksi ja muidenkin iloksi tässä. enjoy! mukana myös luvattu, muotiblogeistakin tuttu, "päivän asu" x2.
muutaman foton tällään omaksi ja muidenkin iloksi tässä. enjoy! mukana myös luvattu, muotiblogeistakin tuttu, "päivän asu" x2.
koira lelluttelee auringossa.
päivän asu, ruttunaama. sammarit.
sehän riittää.
naamaa ei tartte fotaa. tai tulee nyrkkiä.
(mä rakastan kolmivuotiaita! ainakin toisinaan.)
päivän asu, mama.
kotiäidin garderoobi.
(leggarit; lindex,
paita; ekopuuvillaa veromoda huom 4,95!,
"pakkosaada" takki; veromoda,
väsky; marimekko)
torstai 18. helmikuuta 2010
ainiijoo
ainii. myttypoikasella on rs-virus. henki köhisee ja pihisee, ja se itkee ihan jonkun toisen lapsen äänellä. säälittävä pikku räkämies jaksaa kuitenkin hymyillä ja olla söötti.
eilen kävittiin arvauskeskuksen kautta lastenklinikalla. oli pitkä reissu, täys työpäivä tehtiin. (arvauskeskus 2h + klinikka 5h) lopputulemana tieto että poika hapettuu hyvin, ja hätää ei ole, oli kyllä reissun väärti.
muuten. päivystävän ak-lääkärin kanssa meillä ei kemiat oikein kohdanneet, ja seuraavan sairastumisen kohdalla käännyn taas rakkaan yksityisen lääkäriasemani puoleen. siellä on kokeneet lääkärit, jotka ei terveysportista "googleta" mikä lasta saattais vaivata, eikä äyski lapsen äidille epävarmuuttaan. ihme että jaksoin pitää kuononi kiinni ja näytellä tolloa. enskerralla en jaksa.
ymmärrän että jostakin on alotettava, mutta lääkärin propseja ei nosta se, että lapsen ainoan asiantuntijan, äidin, havaintoja ja huomioita pidetään toisarvoisina ja aliarvioidaan. kokeneelle ja ammattiaan arvostavalle lääkärille vanhemmat ei ole arvovaltaa uhkaava tekijä, vaan tärkeä tiedonlähde - ettäs tiedätte.
eilen kävittiin arvauskeskuksen kautta lastenklinikalla. oli pitkä reissu, täys työpäivä tehtiin. (arvauskeskus 2h + klinikka 5h) lopputulemana tieto että poika hapettuu hyvin, ja hätää ei ole, oli kyllä reissun väärti.
muuten. päivystävän ak-lääkärin kanssa meillä ei kemiat oikein kohdanneet, ja seuraavan sairastumisen kohdalla käännyn taas rakkaan yksityisen lääkäriasemani puoleen. siellä on kokeneet lääkärit, jotka ei terveysportista "googleta" mikä lasta saattais vaivata, eikä äyski lapsen äidille epävarmuuttaan. ihme että jaksoin pitää kuononi kiinni ja näytellä tolloa. enskerralla en jaksa.
ymmärrän että jostakin on alotettava, mutta lääkärin propseja ei nosta se, että lapsen ainoan asiantuntijan, äidin, havaintoja ja huomioita pidetään toisarvoisina ja aliarvioidaan. kokeneelle ja ammattiaan arvostavalle lääkärille vanhemmat ei ole arvovaltaa uhkaava tekijä, vaan tärkeä tiedonlähde - ettäs tiedätte.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)