viisauksia

siis töissä, jos jossain, oppii paljon elämästä!

homous on kuulemma ok, jos se on ollu jo syntyessä. että kun eihän sille mitään voi jos syntyy naisena miehen vartaloon. mutta onko ne miehen sisällä olevat naiset sitten lesboja, kun ne on keskenään?
emmätajua.

sitten fakta on, että on kaks asiaa joille ei kannata väittää vastaan,
toinen on nainen.
ja toinen ladattu ase.

ettäs senkin tiiätte!

mummo!

miten sä haluut tän kahvin?

- no kuppiin, hemmetti. vastas mummo.
jumankekka! repesin.

saamarin rosvo

hemmetti.
jätkä löyti mun kassista banaanin.
varasti.
ja söi sen.
ja tunki mössöä ja kuoret takas.
mun nahkaseen fred perryn laukkuun!

jeesus!

aamulla se tuohtuneena ilmoitti että eikö mamma ja mami tiiä ettei hänelle saa antaa banaania. kun vatsa tulee kipeeks. NII!

hemmetti, sä varastit sen poika! ei sitä kukaan sulle antanut!

... olipa vaan taas kasvattajalla tekemistä pitää kasvot kurissa ja pokerina kun kasvatuskeskustelua aiheesta käytiin. saako ottaa ilman lupaa? -ei saa. miksi sä otit sen banaanin? - siksi.
että juu. vai niin. hemmetin rosvo.

ikuinen kadotus

voi jösses.
tulin vaan kertomaan että kyllä! niinkun pojat pienenä mua pelotteli, juoksuhiekkaa on olemassa. nyt tiedän. samoin huomasin omakohtaisesti että a) kaljanhimo voi johtaa ikuiseen kadotukseen ja b) kaikkia sääntöjä ei ole tehty rikottaviksi.
eilen illalla kävi nimittäin seuraavaa.
teki mieleni tummaa, alkoholitonta nikolai-olutta.
läksin läheiselle huoltsikalle sitä hakemaan.
oikaisin suoja-aitojen läpi, ratatyömaan poikki. (joo, joo siis sinne minne ei saisi mennä.)
muutama sata metriä meni kivasti.

sit lumpsahti.

oi, se villi tunne kun jalka vajoaa puuron oloiseen massaa, jonka sisässä ei pohjaa tunnu!
kiskaisin paniikissa jalkani irti, huomatakseni että tukijalka vajosi seuraavalla askeleella vielä syvemmälle.
mössö nieli mun kengän.

jotenkin räpiköin sieltä reidensyvysestä puurosta metsänreunaan, jossa mulla meni vartti hihitellessä ja pohtiessa mitä kautta pääsen sukkasilteen kotia. tosin kurottelemalla viimesimpään koloon sain kengänkin loppuviimeeks pelastettua vellin sisältä. mutta ei sitä voinut jalkaan laittaa, kun siellä oli kaksi kiloa mutavelliä sisällä.

nauratti hemmetisti kun ajattelin, että siinä se entinen lähiömutsi uppoaa kuravelliin niin ettei hiustupsuakaan jää näkyviin. katoaa iäksi.
ja minkä vuoksi?
yhden kaljan takia.
ja vielä alkoholittoman kaljan!
o_O

säilytettävä

mulla menee närvit kun murun pipoja tursottaa siellä ja täällä. sillä on niitä varmaan satoja. en tajua miten hemmetissä ihmisellä pitää olla pipo jokaiseen hetkeen. arkeen, juhlaan ja nukkumiseen. välillä kimitän sille niistä kymmenistä "turhista pipoista", koska toki sillä on "omat suosikkinsa" jota istuu sen päässä kun tukka konsanaan. ja kymmeniä pipoja on varastoitu laatikoihin ympäri asuntoa.

tänään se kiljui keittiössä kun löyti kaapista jättikokoisen nuhjaantuneen sipulin. sen ihmetellessä mikä hemmetti se on, ja onko se tarkotuksella jemmattu, ja josko se pitää muka säästää, meinasin kimpaantua. jos uuteen asuntoon muuttaa miljoona pipoa, niin anna saakeli mun säilyttää yks mun hemmetin amaryllis! hitto. se on viälä valkonen...

säilytettävä. ehdottomasti.

pitihän se arvata

m: - nyt kun sä meet g-tädille, ni ootko reipas poika?
b: - en.
m: no kiltti poika?
b: - en.
m: no meinaatko olla tuhma?
b: -en.
m: no mikäs sä meinaat olla?
b: - pimmiini. [pingviini]

pitihän se arvata!

ääst. siirappia

ihana sunnuntai!
- kirpsakka pakkassää.
- auringonpaiste.
- lapset jotka leikkii keskenään.
- haukka pihapuussa ihasteltavana.
- luomulatte ja mintusuklaakakku.
- päikkärit alastoman naisen lämpimällä iholla.

ei voi enempää pyytää.
kukaan.

nimistä

laitoin meit takas aso-jonoon, koska tässä asunnossa asuminen alkaa ylittämään kukkaron sietokyvyn tässä muutaman vuoden sisällä (korkotason nousu, putkiremontti, tontin vuokran korotus). ja voi hyvinkin olla että neliötkin jäävät pieniksi.

lomaketta täyttäessäni, ja siihen lasteni nimiä kirjatessani, hykertelin tyytyväisyyttä. miten ihmeessä olenkin keksinyt lapsille niin kauniit ja hienot nimet? pelkkä niiden kirjottaminen saa mut hyvälle tuulelle. toisinaan nimi on enne, toisinaan taas ei. kuvastaako mein nimet lasten persoonia? yllättävän hyvin kyllä.

nimet sopii lapsille kun nyrkit silmiin. koska räväkän keskimmäisen neidin nimessä ärrä pörähtää aika topakasti, ensimmäinen nimi löytyy aseesta ja toinen on vähän ongelmia sotarintamalla aiheuttava valtio, ja neiti nimensä mukainen, koetettiin pojan nimeä pehmentää parilla lällymmällä nimellä. ekanimi sillä kuitenkin sisältää kanssa niin napakat konsonantit, että ei pari pehmonimeä näköjään tilannetta korjaa. steinerin eukkaoppien mukaan nimi kuvastaa  ihmisen persoonaa.(koitapa eukata oma nimesi kirjain kirjaimelta, ja mieti kuvastaako liikkeet se sinua ihmisenä? aika usein näin on.)  onneksi esikolla sentään on nimen lopussa pari suoraselkäistä konsonanttia ja nimi loppuu rauhaan. kiitos siitä. vaadittaessa siltä löytyy räväkkyyttä, mutta lopuksi se on aina rauhan ja rakkauden kannalla. ja seisoo suoraselkäsenä sanojensa takana.

mietittiin joskus että nimi saattaa olla enne, ja mietittiin ruttunaaman nimeksi rauhaa. mutta ei sitten annettu (miksiköhän?), eikä sitä rauhaa sitten persoonaankaan toisaan tullut. toisaalta, naapurin, (mun "suuritarpeisetlapset"-tukihenkilön) pojan nimi on "maltti", mutta siitä jäbästä on maltillisuus kaukana... mua vähän oikeen naurattaa kun ajattelen sitä raivokasta pikku-vekkulia. ehkä siitä kuitenkin sitten isompana kuoriutuukin nimensä mittainen mies :)

lapset, lapset, lapset ja kasvimaa

esikko on aika huippu.
- "mä arvasin että sä meet ostaa näitä goji-marjoja. se on niin sun juttu!"
ja vähän myöhemmin...
- "tota, musta nää ei maistu yhtään siltä että näistä sais mielihyvää ja elinvoimaa."
ja vähän myöhemmin....
- "onks mun pakko syyä tää koko kourallinen, nää maistuu tosi eksoottiselta..."

ruttunaama laulelee ittekseen
- "seuraan nyt majavaa, valtavaa" (oikeen nään sen silmissäni kanootissa jättiläismajavan peesissä...)

ruttu myös laukoo mielipiteitä melkein kaikesta.
hän ei pidä ruotsalaisista koska ne puhuu ruotsia. suomalaisista hän kyllä tykkää.
hän ei pidä myöskään tönijöistä, vaikka itsekin on moiseen sortunut. tämä lipsahdus/nämä lipsahdukset saa puheeksitullessaan tytön kyyneliin.
hän haluaa olla prinssi.
"älä sä laula näitä lauluja, nää on lastenlauluja." hän sanoo mulle.
"sä et saa mennä ulkomaille ilman mua, kun mä r-r-r-akastan sua. paitsi jos sä olet siellä ihan hiirenvähän aikaa. kuinka siellä voi olla hiirenvähän aikaa?"
"mä en voi tulla sun kanssa kauppaan, koska mä levähdän sinne matkalle."

myttyvauva punkee konttausasentoon. johan se on vissiin aikakin, koska ikää on reippaat neljä kk! uskomaton jäbä.

mytty myös selkeesti ilahtuu tutuista naamoista. muru kun tuli unimaasta tähän todellisuuteen, niin mytty kiljas sisäänhengitetyn kovan "hiiiih":in ja alko viuhtoo käsillä ihan hurjasti. sama kävi kun mä tulin fillaroimasta. myös jotkut lelut aiheuttaa tän ilmiön. samoin mm. omat varpaat. hassu mies.


meille kävi ystävän kanssa lykky. saatiin haaveiltu oma kasvimaapalsta lähteltä kotia. tosin jonottamisen aikana se ystävä on menettänyt jalkansa. ja mullahan on nämä lapset. nyt mietitään tässä tovi mitä tehdään, ja kuinka paljon me pystytään asiaan sitoutumaan. palsta oli tosi hyvässä kunnossa, kaikki penkit valmiina ja iso marjapensas nurkassa, ei mitään ylimäärästä hommaa. (been there, done that.) meitä molempia himottais tosi kovin. jos ei sille jää aikaa, eihän siinä muuta käy kun saadaan yhteisöstä lemput. tosin dodolla (maailman ystävät vai mikä se olikaan.) olis tarjolla palstakummeja, että vois valmiiks ottaa sinne yhteyttä ja kysellä olisko meille ketään täksi vuodeksi. ensvuonna mulla on jo isommat mukulat, ja ystävällä jalka, niin olis puutarhaus ja maanviljelykin ehkä helpompaa, mutta noin hyvästä maapalasta ei ole takeita taas sitten.

hmmmm.... onneksi tässä on muutama tuokio aikaa pohtia asiaa. ja soitella joutessaan sinne dodoon...

minirimpsa

mamma kävi eilen rimpsalla. tai oikeestaan se oli ns. minirimpsa. muru ja himpulat heitti mut etkoille ystävän luokse, naukkasin kaksi lasia viiniä ja pikkusuolasia, ja kurvasin kotiin kello 23.

oli todella kivaa olla ihan aikuisten kesken, nauraa ja kälättää, juoda ne viinilasilliset hyvässä seurassa. meillä on sellanen poppoo teiniaikojen joukkueen kanssa, että vaikka aikaa kuluu, on kemiat ennallaan. aina ja uudelleen.

oih, mulla on vielä ystäviä, ja osaan vähän pitää kivaakin. muut kurvasi sitten etkojen jälkeen baariin, minä ystävän hakemana omaan kotiin omien murukoiden kainaloon. joka ilta sitä on onnellinen noista pikku tuhisijoista, ja tuosta isostakin. kotiin on aina kiva tulla.

ehkä kesällä jo vois käydä haistelemassa baari-ilmaakin, ja vähän tanssahdella murun kanssa. ehkä.

temppuja

jaahans.
poika on hautonut vaan uusia jekkuja noina kiukkupäivinä näemmä. tänään heräsi aamulla itse herra aurinkoinen, joka alkoi heti lattialle päästyään kierimään pitkin lattioita. ja kylläpä oli hauskaa. kiherrys kävi ja pää kolisi. jospa se nyt on temppunsa näytettyään vähän paremmilla fiiliksillä? ainakin temppuilun jälkeen se nukahti sekunnissa partsille.

"eka mä olin tossa leikkimatolla.

sit mä en enää ollukaan leikkimatolla,

(äimistys kylmästä lattiasta oli aikamoinen,)

mut sit mä taas menin mahalleen ja nauratti tosi kovin,

ja sit mä punkesin lisää eteenpäin."