kymppi äitiydestä

ja vanhemmuudesta.
ja kasvatuksesta.

himppasen turhautuneena kehoitin poikaani vetämään naapurin kakaroita daijuun jos ne sitä vielä ulkona kiusaa.
done!
äsken ovikello soi, ja siellä seisoi mun ylpeydestä hohtava kolmivuotias.

"mamma mä vedin niitä nyt daijuun, kun sä käskit!"

oh joy! helmee!

"hyvä kulta!" vai mitä siihen pitikään vastata.
terkkuja itä-helsingistä!

raivon loppu. ja uusi alku.

nonni. näillä mennään. laitoin murulle viestiä, että jossei nää tässä vasemmalla kelpaa, en ole menossa koko haastatteluun.  

oikealla olevat imagolasit sovitin päähän että saattaisin näyttää aikuisemmalta esim. esikon vanhempainillassa, eikä mua sekotettais niihin teineihin aneemisen varteni takia, mutta murun mielestä aikuisen sijaan näytän vaan daijulta. 

että juu.

just olin postaamassa poikaseni loistavasta käytöksestä, siitä kuinka se on ollut täällä viikkoja jo kinaamatta ja raivoamatta joka asiasta kun herraties mikä enkeli, nii johan repes. jätkä huutaa urku auki. puol tuntia mennyt, meillä on nyt veikkaus menossa, meneekö kahteen tuntiin saakka? (ruttu on pahimmillaan vetänyt semmosia kolmen tunnin pultteja.)

muru taas vetosi tohon mun temperamenttiin, mutta mä olen ollut lapsena kuulemma tosi rauhallinen ja mukautuvainen. sillä ei ole väliä, nyt aikuisena mun temperamentti kuulema tuntuu kauas, osaan vaan kuulemma peittää pahimmat pultit, niinkun aikuisen kuuluukin. ...että seuraavat 15 vuotta kuluu tota yläkerrasta kantautuvaa saatanallista huutoa kuunnellen... vai? no, itseäpä on kai sit kiittäminen. vai sukuvika, niinkse meni?

k*si

voihan kusi.
kuiva poikanen on tässä alkanut kussa sänkyyn. mä rempseenä päätin antaa olla, että kyllä se hiukka epämukavaksi käy, kun kylmässä kusessa nukkuu. ja kun muru pesee täällä pyykit, eikä asialle mitään mahda, niin ihan sama. "etsä nyt ainakaan yöllä rupee herään ja viemään sitä kuselle, kun se kerran pystyy pidättään." ja muutakin keskustelua tämä on kuitenkin kotona herättänyt, joten perherauhan nimissä soitin mutsille valivali-puhelun.
"nonni. kohta teillä on sit kymmenvuotias yökastelija siellä." - no eihän sun nyt hitto pitäny tota sanoa! mitä hemmettiä mä nyt sit teen?
"alat vaan herää yöllä kusettaan sitä, ja siirrät sit aikaa lähemmä iltaa tai aamua, ihan miten katsot parhaaks." kertoi mutsi.
aijaa.
no.
mä aloin sit kuitenkin tekeen niinku äiti määrää. ja sehän toimii.
onneks on mutsit.
nii.

mamman poika!

oon sanonu että bambam muistuttaa mua ulkonäöllisesti kaikista eniten, jos noin niinku vauva-aikaa ajattelee. pyysin mutsilta mun kolme ja kuusvee mittoja, ni kappas!
samoja kokoja.
ruttu on sentin pidempi kun mitä mä olen kuusvuotiaana ollut. ja hiukka painavampi.
bambamin mitat on mun kolmevee mittojen kanssa identtiset.
hahaha.
mamman poika!

jäbä on kääpiö!

- ootas, mä mittaan tän pojan uusiks.
kyl sä mittaist ihan oikein. meinaatsä että tuli liian vähän? etsä siihen mittariin enempää saa uudellakaan mittauksella.

- nii että onks tein suvussa jotaki perinnöllisiä sairauksia?
ai kui? näyttääkse käyrä niin pahalta?
- no näyttää.
no ei meillä muuta outoa ole, kun se että ollaan ihan saakelin pieniä kaikki. *reps*

eli kasvukontrolliin keväällä.
mikäpä siinä. tässä odotellaan kasvupyrähdystä, tai kasvatellaan kääpiötä. aivan sama mulle.
esikolla kontrolleissa käytiin pariin kertaan ennenkun tyyppi venähti normikäyrille. normikäyrille rutun ei kukaan odottanutkaan kipuavan, niin se on saanut kasvaa hitaasti pieneksi ihan rauhassa. poika nyt sit kasvaa, tai ei.  "äitinsä poika" sanoi edellinen neuvolantäti, kun huikee kasvukäyrä taittui alaspäin. tää uus täti ei ollut ihan niin rento.

fiksua ja filmaattista poika esitti, ja esitys meni läpi. virnistellen arvaili värejä päin prinkkalaa, mutta tätistä se oli vaan hassua ja ikätasoista.

ruttu sai piikin käteen nolona ilmeillen. ei draamaa, niinkun ei o aiemmin ikinäkään tullutkaan. reipas likka! puhuttiin vaan sen hienoista taidoista ja omilla käyrillä kasvamisesta. ja niistä sosiaalisista ongelmista.

tytöstä tein aspergertestin tuossa iltapäivän kahvitauolla. kun tätikin sanoi että pienellä kynnyksellä voi soittaa, jos sosiaalisissa taidoissa ongelmat lisääntyy. ja juu, piirteitä löytyy, niinkun arvelin, mutta ihan siksi tsiigailin asiaa, että osataan sen erityispiirteitä ottaa huomioon arjessa. ja tukea sen erityislaatua positiivisessa mielessä. emmä usko että nuo piirteet tuosta korostuu ongelmaksi, tai alkaa sitä haittaamaan, mutta musta niistä on hyvä olla tietoinen. eiköhän se iän kanssa taitu kategoriaan "äärettömän älykäs, mutta silti sosiaalinen" niinkun lahjoittaja itseään hilpeästi spermapankin "salaisissa tiedostoissa" mainosti. *wirn.

eniten mua koko reissussa kyllä huvitti kun täti oli kirjoittanut pojan neuvolakorttiin "puhe selkeää". 
tohiaan, haahan hiitä heevää joh on yttään mielikuvitutta.

raivarit

poikani, tuo temperamenttimonsteri, vetäsi sellaset koivarit pihassa, että naapurintädinkin piti ihan tulla asiaa ihmettelemään.
toivottavasti, jos sillä tädillä on älliä jonnekin soitella, soittais ennemmin jonnekin äitiensuojelupalveluun, kun lastensuojeluun.

annamunkaikkikestää.
kaikkoa uhma mun pojasta!
tai kohta mun on kutsuttava tänne joku manaaja.

lisää kiukkua

"mä en todella halua vesisadetta! mä haluan lunta! mä en pidä vedestä! mä haluan lunta! haluaaaaaan! -byääääääh"

että juu.
nyt mua vähän jo hymyilyttää.

ikätasoista uhmaa

jes!
just himppaa ennen kolmenvuoden rajapyykkiä kundi on päässyt ikätasolleen.
on ollut alkuvkon tarjolla sitä ikätasoista uhmaa, sitä kun mikään ei käy, sovi tai passaa. *

kalsarit on väärinpäin - byääääh!
paita ei mene päälle - byääh!
tänään ei ole tiistai - byäääh!
pappaa ei löydy - byäääh!
mä en rauhotu - byäääh!
en varsinKAAn mene sänkyyn rauhottumaan - byÄÄÄÄÄÄÄÄÄÄÄÄÄÄh!

enkämä vieläkään rauhotu - byääääh!
miksmäensaapurkkaa? - byääääh!

sit rauhottui.
ja kommentoi pihassa:

ei olis kannattanu herätä ihan keskellä yöllä! - byäääääääääääääääääääääääääh!!!

-nyt on aamu.

eiKÄ OLE! - byääääääääääh.

voi saatana. hauskaa päivää.
- byääääääääääääääääh.

p.s. "bamilla oli kyllä tosi huono aamu." - voi kun täällä päiväkodissa se on aina nii aurinkoinen. taitaa kiukku sit jäädä aina tohon matkalle kun tuutte...  [raivostuttavaa hymyilyä ja hymistelyä.]
lässyti lässyti lää. ja joo, siitä se kiukku hyppää kyytiin sit kotimatkalla taas.
anna mun kaikki kestää.
tää kuukaus. sithän se uhma taittuu. eiks nii?
niinhän?!

* tähän astihan kundi on vaan karjunut ja märissyt ilman ymmärrettävää syytä. 
ei vaan ihan hekumallista ollut kun aamulla syitä löytyi kaikesta.

mää ja mun, murun ja elämän aikaansaama ihka-aito pikkukakkiainen.

syyllisyyspas*a, kompromisseja ja kasvamista

huoh.
poikani on ns. herkästi tulistuva lapsi.
tai oikeemmin sanottuna herkästi turhautuva.
ja siitä lähtee välillä kohtuuton möly. 

se oli lauantaina poissa kotoa ja tässä talossa oli hiljasta ku huopatossutehtaassa. mä oikeen nautin siitä rauhan ajasta, ja sit maailmankaikkeus paiskas syyllisyysunella päälle. että se katos. tuo poika. ihan mun peesistä putos veteen ja hävisi.

voi jeesus näitä äitiyden kommervenkkejä. sit kun osaa nauttia arvostaa rauhaa, niin syyllisyyspaska odottaa nurkan takana.

löysin yhdestä blogista termin low maitenance-lapsi. tajusin että se on se mitä muru lapsilta odottaa. perushommat meneekin nyt hyvin. lapset ikätasoisesti toimii itsenäisesti asioissa joita ne osaa. ja nauttii siitä. mä vaan oon ihan tuhannen höyry, ja kaiken pitäis tapahtua siinä samassa. sit mä puen lapsen vaikken huomaakaan, ja murua ärsyttää. ei, en ole mikään ylihuolehtiva paapova kyylä. mä vaan oon malttamaton. ja temperamenttinen. ja kiihko. (kysyinki sit murulta haluisko se mielummin jonku aivokuolleen flegmaatikon, mutta ei kuulema halua. jaaha.)

eilen törkkäsin kundille mandariinin kouraan ja kehotin kurimaan itse. se nykäs kuoren reunaa ja visko mandariinin lautaselle. "en osaa!" (toisinaan yleensä se vetää totaalikilarit heti ja alkaa kirkumaan = "herkästi turhautuva".) no, nyt sitten otin sen kourista kiinni ja alettiin kuorimaan yhdessä, ja poika vei homman itse finaaliin. ja kyllä oli itsetyytyväinen ja mairea kaveri sen jälkeen kun natusti omakuorimaa mandariinia ihan.

mä luulen että murun pitää vaan niellä mein slaavilaiset piirteet, jossei se halua meistä luopua. mehän ollaan sieltä rakastavimmasta/rakastettavimmasta päästä yleensä, mut sitten ne muut suuret tunteet... ei heikkohermosille alkuunkaan sopivia.

ja mä luulen että mun pitää yleinen hyysäys ja toimintatarmo kohdistaa muuhun kun lasten omatoimisuuden "pilaamiseen". voisin hankkia harrastuksen. jos vaan jaksaisin. jotaki ihan itselleni. mitähäseolis?

penelle voi vissiin soittaa ettei me tarvitakaan apua. kun ollaanki ihan rationaaleja. ja poikakin on vissiin ihan normaali, erityispiirteineen.

miten musta tätä kirjottaessa tuntuu kun kaivelis tikulla omaa silmää. 
emmätiä. mun piti vaan laittaa tähän kaks ihqua kuvaa tuosta elämäni pikkumiehestä, mut sit tää vähän repes kädestä tää avautumisen puuska....

miehen aivot.

ja poika.
mua niin huvittaa kyllä nuo miesten aivoitukset.
varsinkin pikkumiesten.

kun ruttu speksaili mitä avaruuden takana on, vieressä veikka äimistelee kuinka todella, siis todella kun pillillä imasee, niin mehu todella tulee purkista suuhun. siis kato mamma. siis se todella tulee. siis kun mä imasen, nii todella se mehu tulee tänne. siis todella. siis suuhun asti. siis ihmeellistä.

eilen se kertoi että aikoo muuttaa pasilaan. siis pasilan asemalle. siis sinne missä junat kulkee. sit se kattoo junia. ja hankkii tyttöystävän. nätin. ja monia koiria. sit se imuroi kotona. ja sitten ruttu käy itkemään kun mami kertoo muuttavansa floridaan. ja sit mami lohduttaa että sinne voi tulla lentokoneella. ja sit bambam lisää vettä myllyyn kertomalla ettei lentokoneeseen millään pääse kun ne on nii korkeella. ja sit ruttu itkee lisää.

on nää.
on nää mainioita pikku hölmöläisiä.

p.s.
mua on ruvennu hirvittään pojan 3vee neuvola. että onkse kehityksessä jotenki jäljessä? kun mä kyselen siltä värejä, se sanoo mitä sattuu. se osaa laskea. ja liukua, kuulemma. ja nii, laskea yhdestä kymppiin. joo-o. kas näin: "yksi-kymppi". automerkeistä se toki tietää oleelliset, fordin ja mersun. ja tietäähän se tarkkaan mihin mikäkin bussi menee. se osaa myös lukea tietty, sillä kun se katselee vaikka pekka töpöhäntää, se osaa joka sivulla sanoa selkeesti "pek.ka.tö.pö.hän.tä" tai junakirjaa lukiessaan joka sivulla "ju.na, ju.na".  no osaahan se nimensä myös. "mä oon ellio makalo." ja tietää missä asutaan (= isossa talossa). mistäs siellä 3vee neuvolassa olikaan kyse? muistaakseni siellä tehtiin jotaki palapelejä (ei osaa). ja juteltiin (ei juurikaan saa selvää). ja piirrettiin. (ei luoda mitään esittävää.)
jää nähtäväksi.

ei positiivisuuden häivää.

just kun hehkuttelin tossa etten juuri ikinä o kiukkunen enkä märise turhasta, nii johan osu taas omaan takapuoleen.
musta meillä on ollut kotona ihan kivaa viimeaikoina, mutta muru sanoo että oon ollut aika paha suustani. että valitan sille asioista, enkä o kovin kiltti.
häh.
mä vai.

nyt tekee mieli alkaa repiin tukkaa päästä ja kiukutteleen ihan tosissaan.
3kk meni kundilla hienosti, mutta nyt. yhtäkkiä. mikään ei taaskaan ole hyvin.
3 päivää se on marissut kaikesta, on nukkunut huonosti, ja marissut lisää.
(nyt se on vartin karjunut sängyssään. "ihan muuten vaan." ja mulla nousee savua korvista.)

ja anna kun mä helevetti arvaan, tää ei ole mikään vaihe, vaan kundi palaa samaan skeidaan taas takasin. kokonaan. iäksi. ainiaaksi.
ja mun hyväksiluulemat elämä ja hermot on mennyttä.

ääst! ei positiivisuudenhäivää!
kuka mä oon?!

uusi look

nooh.
ei se auta.
pojan ainoot mahdolliset lookit on näköjään tanskalainen tarhapöllö ja venäläinen katulapsi.
nyt on tukan kasvatusprojekti laitettu päätökseen ja pojasta näkyy taas toinen osa perimää.

veikeä venäläinen katupoika bambam:

bad hair day, every day

voi ristus!
mä sanoin että tällä jäbällä on tukka ku rusettimarsun turkki.
bad hair day joka päivä.

tässä karmea totuus ennen parturikonetta.
ei millään pysty joka aamu lanoliinilla sitä silottelemaan ihmismäiseks.
ja vaikka silottelisit, tältä se näyttää pipon alta revästynä päiväkodin aulassa.

apua!
hyvästi tukan kasvatusprojekti.

voi poika!

"se on herkkä." sanoi pene.
huomaan sen nyt. taas tarkemmin.

poika on ressaantunut mein reissusta, vaikka sille on kivaa g-tädin luona luvassa.
nyt on ollut kaksi päivää kiinnipitoja, itkuja, nitinää, natinaa. jatkuvaa kuraa, sanon.

huoh.
joo.
mä halasin ja nuuskin sitä pitkään illalla.
mun pieni apina.
kiva saada lomaa sustakin, anteeks vaan.
mutta rakastan sua silti. maailman eniten.

"mä en halua g:lle. mä en halua g:lle. mä en halua g:lle.... 
koska gee hakee mut!? haluun sinne."

saamarin rosvo

hemmetti.
jätkä löyti mun kassista banaanin.
varasti.
ja söi sen.
ja tunki mössöä ja kuoret takas.
mun nahkaseen fred perryn laukkuun!

jeesus!

aamulla se tuohtuneena ilmoitti että eikö mamma ja mami tiiä ettei hänelle saa antaa banaania. kun vatsa tulee kipeeks. NII!

hemmetti, sä varastit sen poika! ei sitä kukaan sulle antanut!

... olipa vaan taas kasvattajalla tekemistä pitää kasvot kurissa ja pokerina kun kasvatuskeskustelua aiheesta käytiin. saako ottaa ilman lupaa? -ei saa. miksi sä otit sen banaanin? - siksi.
että juu. vai niin. hemmetin rosvo.

kodin säännöt.

- pippeli, kakka, pissa, paukku... ja... ja ... toi piaru.
luetteli pikkumies.
- mitä sä puuhaat? kysyn minä.

- no höh! puhun vessajuttuja! kun mehän ollaan täs vessas nyt.

jep jep.

- mä aion noudattaa tän talon sääntöjä, se kertoo.

nii nii. me on sovittu että vessajuttuja puhutaan vessassa. se on tosi kiva että sä noudatat sääntöjä.

hiljasta

tällä äitysvuosien kokemuksella tiedän hyvin että kun on liian hiljasta, niin jotaki veikeetä on meneillään.
-ruttu! mitä siellä tapahtuu?
- mä luen lego-ohjeita.
- aha! mitä bami tekee?
- en tiä.
- äääst. voi saakeli. bami! mitä sä teet?
- en mitään...
[kipasee yläkertaan]

- ei jumankekka. mitä sä puuhaat?
- en mitään.
- mitä sä oot tehny?
- en mitään. tai laitoin mä noita.
[osottaa pinkkejä rexonapurkkeje]
- ai mihin sä laitoit niitä?
- no tänne kainaloon.
aha.
[pakenee toiseen huoneeseen repeilemään.]

jeesus tätä touhua. onneks laittoi oikeeseen osotteeseen.
vinkeä tuoksu, etten sanois, noin kolmevuotiaalla pojalla, toi tyttöjen deodorantti.

poika puhuu hassuja, ja sairastaa kanssa

"voi mamma -pieni rakas." - ai oon.

"mä osaan lukea, laskea ja liukua." - aha, tarpeelliset taido hallussa.

kundilla heiluu kuume 39,4 - 38,9 välillä. buranalla laskee kolmeseiskapuoleen, välillä. se valittaa ettei nää mitään, ja että polviin sattuu. pesun jälkeen laskin sen maahan, niin se vaan kaatuili ja huusi että jalkaan sattuu. 

kainalosta rintaan asti on ihottumaa, samoin nivustaipeissa. selkäänkin ilmestyi näppyjä.
mutsin ja yhden sairaanhoitajan kanssa diagnosoitiin parvo, tai vihurirokko, vaikka vihurirokkorokote ilmeisesti kuuluu normiin rokoteohjelmaan.

no, tiedä häntä. virusperäsiähän nuoki on eikä niille mitään mahda.
löhötköön sohvalla katsomassa olympialaisia siskojen kanssa. ja avaraa luontoa.

"mamma, mä taidan pelätä apinoita." - no, oota, tuun sun viekkuun.

ihmettelyä

alakerrasta kuultua: 
"mami, syntyyks koirat koirina?"

awwww. 
parhautta on kaikkea ihmettelevän kolmevuotiaan maailmankuva.