raivon loppu. ja uusi alku.

nonni. näillä mennään. laitoin murulle viestiä, että jossei nää tässä vasemmalla kelpaa, en ole menossa koko haastatteluun.  

oikealla olevat imagolasit sovitin päähän että saattaisin näyttää aikuisemmalta esim. esikon vanhempainillassa, eikä mua sekotettais niihin teineihin aneemisen varteni takia, mutta murun mielestä aikuisen sijaan näytän vaan daijulta. 

että juu.

just olin postaamassa poikaseni loistavasta käytöksestä, siitä kuinka se on ollut täällä viikkoja jo kinaamatta ja raivoamatta joka asiasta kun herraties mikä enkeli, nii johan repes. jätkä huutaa urku auki. puol tuntia mennyt, meillä on nyt veikkaus menossa, meneekö kahteen tuntiin saakka? (ruttu on pahimmillaan vetänyt semmosia kolmen tunnin pultteja.)

muru taas vetosi tohon mun temperamenttiin, mutta mä olen ollut lapsena kuulemma tosi rauhallinen ja mukautuvainen. sillä ei ole väliä, nyt aikuisena mun temperamentti kuulema tuntuu kauas, osaan vaan kuulemma peittää pahimmat pultit, niinkun aikuisen kuuluukin. ...että seuraavat 15 vuotta kuluu tota yläkerrasta kantautuvaa saatanallista huutoa kuunnellen... vai? no, itseäpä on kai sit kiittäminen. vai sukuvika, niinkse meni?