oman onnensa seppä

mä oon valtavan kiinnostunut tatuoinneista yhtäkkiä. mullahan on niitä siis kaksi pientä, ja haluaisin vielä yhden. en vaan ole aiemmin pysynyt keksimään mitähän se vois olla.
tuntuu että pitää hanuriin ottaa teksti "oman onnensa seppä". se kuvais mua ja mun elämän asennetta hyvin. ja paikkakin olis osuva. katotaan vaan saanko ikinä aikaan.

kaveri oli linkittänyt naamakirjaan tekstin kitisijöistä. ja tässä taas hyvä aasinsilta siihenkin aiheeseen. ymmärrän että optimistisena luonteena moni asia elämässä on just mulle helppoa, enkä masennu juuri mistään. enkä todellakaan oleta että jokainen ihminen pystyy näkemään paskakasassakin kultareunukset. silti, kannattaa muistaa, että oli lähtökohdat mitkä hyvänsä, jokainen on oman onnensa seppä.

kitisemällä ei saavuta mitään.

tyhypäivässä meillä oli puhumassa ratkaisukeskeisiin toimintamalleihin keskittynyt valmentaja. työasioista mun ajatukset vahvasti harhautui arkielämään, ja arjessa olevien ongelmien ratkaisuihin. musta on ihan järkevää ajatella ratkaisukeskeisesti, esim. että jos olet kuopassa, niin sen sijaan että käytät aikasi sen miettimiseen, miten helvetissä sä olet sinne joutunut, pohtisit sitä, miten sieltä kuopasta pääsee pois.
kuulostaa yksinkertaiselta, ja sitä se onkin.

valmentaja oli myös opiskellut positiivista psykologiaa. perinteisessä psykologiassa tutkitaan asioita jotka on neutraalin fiiliksen ja huonon välissä. positiivisessa taas sitä, mitä ihmisessä tapahtuu neutraalin fiiliksen ja hyvän välissä. kuinka positiivinen ajattelu ja vahvistaminen vaikuttaa kaikkeen; oppimiseen, havainnointiin ja elämänlaatuun.

kyse ei ole siitä että negatiiviset tunteet, ajatukset ja mallit lakastaan piiloon, vaan ihan siitä että lähdetään vahvistamaan positiivisia puolia ja vahvuuksia. ja kuinka sen sijaan että pyrkii kehittämään heikkouksiaan, otettaisi ilo irti siitä mitkä asiat on hyvin ja vahvistettaisiin niitä hyviä puolia.
loistavaa! sopii kaltaiselleni optimistille, ja voin sanoa että muutamalla kitisijällä ja realistilla olis tässä vähän niinkun tutkittavaa ja opittavaa. suosittelen.

ps. työaika-asiaan liittynyt positiivisten ratkaisumallien kautta tyhyily ja kehittämispäivä loppui vinkeästi, kun yksi työkaveri otti esille työsuojeluvaltuutetun näkökulman asiaan. päivän vikavartilla. meille valmiina tarjoiltu paketti on suht laiton. oli johdolla vähän perunajauhot suussa kun tämä kerrottiin ääneen. (miten voidaankaan olettaa että ollaan täysin aivotonta massaa ja että suostutaan kaikkeen mitä tilaajapuoli ehdottaa.) noh, kivintä asiassa on se, että kun mut valittiin siihen ihmeelliseen luottamustoimeen, on henkilö joka saa taiteilla johdon ja työtekijäpuolen välissä tietty minä. takaan että puukkoa/painetta tulee molemmista suunnista. että tähän paskakasaan nyt ne kultareunat, kiitos. 

pps. ystäväni, joka painii viikottain parisuhdekriisien kanssa, ei tiedottanut mulle uusista käänteistä suhteessaan. luulen tän johtuvan siitä ettei hän kehdannut kertoa että asiat on selvitetty, taas. koska tietää että hänen hyvinvointinsa takia ole ehdottomasti parisuhteen jatkamista vastaan. ei mun mielipiteistä tarvitse loukkaantua. enkä todellakaan sekaannu muiden asioihin todenteolla. sanon vaan oman mielipiteeni. suoraan. vaikkei asia mulle kuulukaan, mutta kun kysytään kerran. oman parisuhteen suojista on hyvä huudella neuvoja, varsinkin kun ei aina itsekään osaa selvitellä rakkausruttujaan, mutta kuule siellä, mä olen aina sun puolella. jos et tajunnut. siksi sitä ratkaisukeskeistä mallia sullekin tuputan...

elämä. helppo.

no juu.
penskat on kinanneet tänään kerran.
siitä kuka saa mopata lattiat.

tämmöi normi siivousperjantai menee meikämammalta aika rennosti nykyään.
tänään näin:
muru ja ruttu kävi kaupassa.bam sillä aikaa imuroi alakerran. sit se pyyhki pölyt, kun mä imuroin yläkerran.
sit bami moppas alakerran lattiat, ja ruttu kauppareissun jälkeen (tasapuolisuuden vuoksi) moppasi yläkerran.

kippistelen tässä maitokahvia siistissä asunnossa kun natiaset katsoo ansaitsemiaan lastenohjelmia.

elämä. helppo.

mulle leonbergi

nyt kävi pihassa semmoi auto näytillä, että emännän silmien pilkkeestä päätellen mulle tuleekin se leonbergi.
ans kattoo nyt.

edit: 
murun palautettua esitelty auto autokauppaan, soiteltiin edestakaisin että mitäs nyt ja mitäs nyt. tarjous oli enemmän kuin hyvä. mä kotin saada kiinni mun finanssineuvoja ykköstä, mutta sain luuriin vaan kakkosen, (ei nii pal. auttanu) ja sit  yökin terassin lattialla paniikkia ja poltin monta tupakkaa. mä olen tälläsissä päätöksissä nii huono! miks hemmetissä mun pitää ees näihin vaikuttaa tai mitään sanoa.

helvetti, se on vaan auto. rauhotu jo!

- nii että mikä auto se oli? FN2 kysyi
- öööö. valkonen.

silakka, silli ja uimakoulu

ilmotin rutun uimakouluun.
viikon se on ollut asian kanssa cool, ja tyytyväinen, mutta nyt on alkanut juputus siitä onko sinne pakko mennä ja plaaplaa.
argh. mä en tajua miten se voi ottaa kaiken uuden niin raskaasti.
miten sitä vois rohkasta meneen sinne avoimin mielin, kun asiasta puhuminenkin ahdistaa sitä tosi kovin?

no, kokeilemalla sitä uimahallia porukalla, näin ensalkuun. (joo-o. on se käyny useesti uimahallissa aiemminkin, mutta ei tossa mein uudessa lähihallissa kattokaas.)
vaikka mä vihaan uimahallien kylmää vettä ja fiilistä kaikkinensa, niin mitä ei äiti tekis lastensa hyvinvoinnin eteen? huoh.
vaikka virallisesti sanottuna, jos haluan palella ja kangistua jääkylmässä, haisevassa vedessä, menen suosiolla avantoon.

noh.
kylpyläloman, uimakoulun ja uimahallireissun lähetessä sain ajatuksen paiskata lapsiani uusilla lempinimillä. olis pitänyt vaan vissiin tajuta valita jotkut muut kalat.
silakka ja silli on mukavat, rimmaavat nöösäysnimet toki.
ässävikainen poikani vaan vetää riemut ihan uusille leveleille kyselemällä multa:
"oonko mä hintti? oonko mä hun pikkunen hintti?"

- olet. olet.
sintti. ässällä.

elämänkrapula

sit jos on lapset tehty, asunto ostettu, vakivirka hankittu, ni mitä sit ihminen tekee?
pitäskö aina olla joku projekti? jotaki mitä varten näitä töitä tekee?
jotaki mitä tavotella?

äääh. mitä mä haluisin? en tiedä.

osaispa vaan olla.
nauttia nyt tästä kaikesta minkä eteen on töitä tehnyt.

huoh. mulla on varmaan joku elämänkrapula.

identiteettikriisi, osa 2.

sen lisäksi etten ole enää lähiömutsi, musta on tänään tullut lukiolaisen äiti.
voi jeesus!
lukiolaisen äiti.
minä.
apua. emmäkestä.

oon esikoisesta toki tosi ylpeä. sen keskarilla se pääsi suunnilleen valitsemaan minne mennä. ja sisään tuohon lähelle pääsi heittämällä. se kävi tänään kuittaamassa lukiopaikkansa, ja valkkaamassa ekasyksyn kurssit.

apua. anna mun kaikki kestää. lapseni on lukiolainen, vaikka mä tunnen olevani nuori tyttö vielä.
emmä oo ees kolmeaneljää täyttänyt!
hui!
uusi lehti kääntyy esikoisenkin elämässä.
tsemppiä kulta!

säilytettävä

mulla menee närvit kun murun pipoja tursottaa siellä ja täällä. sillä on niitä varmaan satoja. en tajua miten hemmetissä ihmisellä pitää olla pipo jokaiseen hetkeen. arkeen, juhlaan ja nukkumiseen. välillä kimitän sille niistä kymmenistä "turhista pipoista", koska toki sillä on "omat suosikkinsa" jota istuu sen päässä kun tukka konsanaan. ja kymmeniä pipoja on varastoitu laatikoihin ympäri asuntoa.

tänään se kiljui keittiössä kun löyti kaapista jättikokoisen nuhjaantuneen sipulin. sen ihmetellessä mikä hemmetti se on, ja onko se tarkotuksella jemmattu, ja josko se pitää muka säästää, meinasin kimpaantua. jos uuteen asuntoon muuttaa miljoona pipoa, niin anna saakeli mun säilyttää yks mun hemmetin amaryllis! hitto. se on viälä valkonen...

säilytettävä. ehdottomasti.

viime hetkessä

viimehetken korttiaskartelua.
kylmää kahvia.
oksennuspyykin pesua.

aamulenkki kylmässä sateessa.

ristiriitaisia tunteita. haikeutta. pelkoa. surua. rakkauttakin.

niistä on tämä aamu tehty.

ajattelin arkulla sanoa sittenkin jotakin.
"tuki tuki tähtönen, iltaisin sua katselen" on hyvä.

kuolemasta

ystäväni oli pyytänyt kuvaa muistoksi itsestään pojalleen. tongin tiedostoja, ja löysinkin muutaman.
muokkasin, tallensin odottamaan tulostusta ja hautajaisia.
mitä kuvien oheen kirjottaisin? en tiedä.
pitääkö mun sanoakin jotain?
vaikka en edes ymmärrä että toinen on lakannut olemasta.
mennyt. minne?


kirjoitin pitkän tekstin tähän, mutta deletoin. 
yhden kuvankin liitin tähän, ja poistin. vaikkei siinä mitään erityistä, tunnistettavaa näkynyt.
tuntuu liian henkilökohtaiselta. 

muru kertoi ystävän kuolemasta rutulle. se on niin rauhallinen jotenkin. muru siis. mun peruskallio. (loov) lapsi ei kurjaa uutista säikähtänyt, kun aikuinen oli sees. illalla ruttu kertoi mulle että jos mä tai mami kuoltaisiin, niin se itkis ihan hirveesti. ei me kuolla, valehtelin. taas. paitsi joskus, pehmensin valhetta. mutta ei siitä tarvitse murehtia. se kuuluu elämään. "nii, kuollaan sitku me ollaan jotai sata." - no vaikka.

joskus muutetaan

ihan tickerin tungin tuohon sivunlaitaan, ko muutto on alkanut jo vähän mua innostaa. otin nyt lomia siihen muuton tienoille, jos mukulat vaikka sais päiväkotipaikatki, nii vois rauhassa harjoitella siälä. sit olis viikko aikaa laitella kamoja paikoilleen ja pistää yrttimaa pystyyn. about.

kesäksi ei ole suurellisempia suunnitelmia. josko mamin pelejä kattottais, ja nautittais omasta pihasta.

nyt haluisin löytää halpaa pellavakangasta että voisin askarrella penskoille päiväpeitot (osaaksmä?), ja tekis mieleni taas kerran käydä kaappeja läpi, jos siellä vielä sattuis lojuu jotaki tarpeetonta..


pikkumies vetäs kuumeet tappiin. mulla oli kaikkia kivoja luistelu-, vierailu-, shoppailu- ja saunomissuunnitelmia. että heippa vaan niille.
muru pänttää psykaa kouvostoliitossa, mä yyhoona tääl nyt sit lusin neljän seinän sisällä koko viikonlopun*. mahtavuutta!

* lukuunottamatta koiralenkkejä jotka hoidan yks lapsi selkärepussa. esikoinen kun ei myöskään ole kotona...

huomioita elämästä

a) murulta saamani ystävänpäivä nougat ei ole hullumpaa, varsinkin kun irroittaa siitä paperin kun sitä syö. (alkuun se maistui hieman erikoiselle..)
b) älä vastaa kylähullun huutoon. kylähullu voi pimahtaa siitä, ettei sille anna pi**ua, ja vielä käskee sitä syömään lääkkeet ja olemaan hiljaa jossei ole mitään asiallista sanottavaa.
c) horatio tulee ja horatio menee. ei kannata hermostua joka kerta. rakkaus on ikuista. ainakin mun puolelta.
d) jos tiedät olevasi oikeassa, avaa suusi ja kerro asiasi. hiljanen tieto ei hyödytä ketään.
e) älä usko kaikkea mitä puhutaan. (joskus rähmä lapsen silmässä on rähmää. ei silmätulehdusta.)
f) tilaa joskus itselles jotakin joka on "oranssia, pehmeää, laskeutuvaa neulosta" vaikket usko että oranssi sopii sulle ensinkään. tuleepa hetkeks hyvä mieli kun voit mielikuvitella niin...
g) näe ystäviäsi vähän useammin. kyllä sulla niitä onkin ehkä enemmän kuin yksi....

kädetön

hemmetti.
just kun jalka lakkas oireilemasta (ei siel murtumaa ollut, tulehdus vaan), niin meni käsi.

tossahan se toki roikkuu, mutta juuri mitään sillä ei voi tehdä. kysessä on ns. "tenniskyynerpää", ja tietty oikeessa kädessä. koko räpylä on heikko, ja kahvikupinkin nostaminen tekee kipeetä. ja siis sitä on jomotellut jo muutamat päivät, mutta eilen illalla sit alkoi kova kipu. mitähän mä tän kanssa nyt teen?

ei helevetti sanon mä!

onneks muru saa kipsin pois jalasta tiistaina, josko sit se pikkuhiljaa sais vietyä noita isoja vetureitakin lenkille. urheesti se on kipsinsä kanssa pikkukoiraa lenkittänyt jo. kiitos siitä.

no vasurilla vedetään tässä muutama tovi. ei auta muu.

kuoleminen

r: - mamma, mä en pelkää mitään. paitsi kuolemista.

miten kertoa lapselle kuolemasta, ja kuolemisesta? niin että osais sanoa että semmonen kuuluu elämään. mutta ettei se pelottais? että se olis luonnollista, kaunista ja haikeaa.
siinä missä esikoiseni tyytyväisenä totesi mun kuolevan 18 vuotta ennen sitä, tämä keskimmäinen itkee ja rukoilee etten mä ikinä kuolis.

suvereenisti lupasin etten ikinä kuole. hups. pieni valkoinen valhe. tottukoon ajatukseen sitten kun sen aika tulee. hänen mielessään, tai konkreettisesti. en halua että se joutuu elämään turhien pelkojen kanssa. me on juteltu mihin mein sukulaiset on kuolleet, ja mihin sitä voi ylipäätään kuolla. miksi sydän ja aivot on tärkeitä ihmiselle. ja veri. ja iho. miks liikenteessä pitää olla varovainen, ja miks korkeelle katolle ei kannata kiivetä. ja siitä kuinka sairaalassa voidaan kyllä hyvin ihmisiä hoitaa.

on ihana kun saa opettaa lapselle asioita elämässä. joskus vaan tuntuu että joutuu oleen himppasen kieli keskellä suuta sanoja valitessaan.

vedettiin huikat!

että semmoi vapaiden alotus.
esikko oli ilahuttanu pienempiään sellasilla hohtavilla jutuilla.
no
a) ne löytyi rutun tyynyn alta, no
b) laskin ne lattialle (heittääkseni ne roskiin) kun otin illalla yötamineita.
c) jätkä nappas ne käteensä.
d) puras poikki, ja otti ilmeestä päätellen huikat.
e) menin vähän paniikkiin.
f) ei tullut ees esineen nimi mieleen.
g) otin ite paniikissa vähän isommat huikat esineestä nähdäkseni kuin vaarallista kamaa siinä on.
h) soitin siskolle että "mikä sen helvetin jutun nimi on!?"
i) arvoin soitanko minne ja mitkä voimat apuun.
j) sisko soitti heti mulle takas oli selvittänyt että ärsytystä voi tulla, mutta että jäämme henkiin.

helvetin apinat kaikkinensa! miten ihmeessä tää on mahdollista?

muru on ollut kotiin teljettynä suht helisemässä noiden kanssa pari vkoa, ja lähti mutsinsa luo lataan akkuja. mä oikeen viheltelin, naureskelin ja polttelin kuulkaa suitsukkeita tänään kun on ollu nii rauhallinen ja kiva ilta.

kiva ilta my ass.

enää en ihmettele jos muru närvi alko olla riekaleina, kun ikinä ei osaa arvata mitä seuraavan nurkan takana vaanii, vaikka homma ees näennäisesti luistais.

nyt sitä punkkua saatana.
sais tän öljymäisen bensanmaun suusta.

laillistakaa eutanasia, terkkuja taivaaseen

laillistakaa eutanasia.
ei tarttis ihmisten hyppiä ekakerroksen ikkunoista, tai yrittää itsemurhaa syömällä sokeria.

miks hemmetissä tänne on pakko syntyä, ja pois ei saa lähteä kun halua?.

itsemurha on karu ja vittumainen teko. itsekästä ja äärimmäisen oma napasta. se aiheuttaa surua ja tuskaa jäljellejääville. mitä jos vois keskustella asioista rauhassa, ja tehdä ratkaisunsa itse yhteisymmärryksessä muiden kanssa etukäteen. tietäen että helpotusta löytyy jos maailma menee päin hemmettiä joskus.

fak mai väärinkäytökset. ihmisiä murhataan rikollisesti harva se päivä.
miksei sais omaistaan avustaa nukahtamaan rauhallisesti? ilman kipuja. hyvästellä kädestä pitäen, silitellä ikiuneen joku rakas.

tällä on elämänlanka ohkasena, lääkäri sanoo.
mene vaan, mä sanon. se on kaunista, sanon.
silitän lämmintä uurteista kättä. silitän pehmyttä tukkaa.
terkkuja taivaaseen.

jes, leikkaus. not.

mein elämä kun ei koskaan ole rauhallista ja stabiilia, ja aina kun tuntuu tulevan näitä uusia käänteitä, niin tässäpä yksi taas.

murun nilkka leikataan ylläripylläri maanantaina.
siitä seuraa: 
a) koiralenkkiä tiedossa.
b) lapsenhoitoa/viihdytystä tiedossa.
c) sairaanhoitoa tiedossa.
d) mielenjärkkymistä tiedossa.
ja
e) joulusuunnitelmat ei tiedossa.

huoh.
mä en tiiä pitäisikö päivystyksestä tulevan bonarivapaan murun leikkauspäivänä, koska se haluaa että olen pitämässä sitä siellä kädestä. (tosin sen äitikin on täällä, joten ehkä anoppi hoitaa lässytyksen ja ressauksen sairaalassa.) vai pitäiskö vapaan leikkauksen jälkeisenä päivänä, jolloin ehkä kotona tarvitaan sairaanhoitoa ja sympatiaa. vai pitäisinkö vapaan sittenkin uuden vuoden tienoilla, jolloin ehkä sit lähdetään anopille, kun muru tuskin autoa ajaa pari pvää leikkauksen jälkeen, eli joulun maalla joutuu ehkä unohtaan.

seuraavaks. mitä tehdä neljällä koiralla, kun muru ei kuuteen vkoon kepittä kävele. teenkö 6 lenkkiä töiden ja lastenhoidon lisäksi, vai annetaanko piskejä isovanhemmille hoitoon. jos annetaan hoitoon, ketkä lähtee? muru haluis antaa omansa, mutta mä en erakkovanhusta tässäkohtaa tahtois antaa muuanne.

sit vielä. muksujen tarha on kiinni, ja nuo hiukan vilkkaamman puoleiset rakkaudenhedelmät sitten hilluu kotona kepillisen vanhempansa "riesana" noin kolmisen viikkoa. kukahan niitä ulkoiluttaa kun mä olen töissä?

eikä vähiten huolestuta se, että jos tuo murunen nukautetaan leikkauksen ajaksi (takajalasta kaivetaan jänne, josta askarrellaan uusi nivelside) niin herääkse edes? miten tollanen hyperallergikko selviää siitä lääkelastista? ja toiseks ei ole kivaa ajatella toipumisaikaa sillä kipulääkearsenaalilla mikä sille on sallittua.

puh huijaa.
no johan me kaikesta selvitään tietty. nyt vähän vaan hiRRvittää.

tässä tulee olemaan kaikkien mielenterveys, ja tää parisuhdekin hiukka koetuksella.
he he. vielä naurattaa. takaan että avautumista tiedossa lähiviikkoina.
palaillaan.

keskeneräiset

jäiköhän kukaan miettimään näitä keskeneräiseksi jääneitä tarinoita?

a) äiti on terve. luultavasti sillä on sytoista tullut luihin haurautta, mutta ekakontrollit syöpiksellä se on klaarannut heenosti.
b) ruttu on rauhoittunut ainaisen uhmansa kanssa. se on käynyt niin pikkuhiljaa etten ole huomannut mainita siitä. se on tosi rakkaudellinen, ja toki raivoaa toisinaan edelleen, mutta semmonen joka-asiasta ja iänkaiken uhmaaminen on jäänyt taka-alalle.
c) ystävälläni on edelleen syöpä. kaikesta elämänperseestä huolimatta se on aina meille kiva, kaunis, reipas ja ihmisellinen.
d) hääaikeet on tältä vuodelta peruttu. ne kaivetaan nafaliinista sitten paremmalla ajalla. se ei enää tunnu isolta tappiolta. elämä on hyvä näin.
e) muru "joutui" maajoukkueeseen. mä oon siitä niin valtavan ylpeä. mähän sanoin että se on hyvä kaikessa mihin se ryhtyykin. tietää mulle vähän enempi yh-hommia, mutta mä pidän tästä sopasta just tälläsenään.
f) horatiota ei ole juuri näkynyt. ehkä osansa sillä, että olen itse myös ihmisenä hiukan kasvanut, ja päättänyt että jos toisen naama näyttää norsun veeltä, niin alan kyselemään vasta seuraavana päivänä. silloin se osaa jo puhua.

kas. siinä ne. keskeneräiset.

kaikella on tarkoituksensa

...vaikkei sitä heti näe....

ei saatu kohtuuhintaista reissua tallinnaan tälle päivälle, vaikka lapsen- ja koiranvahtiasiat oli reilassa. on tupattu paatit aika täyteen näin sunnuntaisin. itku meinas tulla, kun ei saatu "omaa aikaa" hyvistä järjestelyistä huolimatta. eilen näin tarkotuksen tämän epäonnen takana.

poikaraasu tempasi vartissa kuumeen neljäänkymppiin, ja on lievästi sanottuna huonossa kuosissa just nyt. olis ollut mahdollisimman vittumaista lähteä reissuun, ja jättää pikkumies muiden hoitoon. *

noh, kotona kökitään. jospa illalla olis pojan terveystilanne parempi, ja mentäis vaikka leffaan ja syömään. tai sitten me vaan katotaan viimeviikolta keskenjäänyt leffa läppäriltä loppuun, ihan omassa sängyssä loikoillen.


mulla on meinaan myös kuumetrauma. esikolla meinasi pariviikkosena lähteä henki aivokalvontulehduksen takia, joten oon aika säikkynä aina kun noi pienet kuumeilee.

sit mä oon...

sit mä oon kirjottanu valivali-postauksen vaatteista.
sit mä oon kirjottanu valivali-postauksen töistä.
sit mä oon kirjottanu valivali-postauksen mun manioista.

sit mä en ole julkaissut niitä.

emmä jaksa valittaa. aina vaan ei ole niin hienoa, mutta entäs sitten?
ulkona paistaa aurinko, pian on kesä. ja loma.

kylhän tän jaksaa. jos vaan viitsii.
pistellään sit menemään. liian isoilla vaatteilla, töissä peräsuoli pitkällä ja vähän maanisena hulluna.
who cares?

"siin pienempi pistelhtii kun isompi vasta kääntelehtii" sano yks mummu mulle tänään.  I love mummut!
tosi homma.

neuvoja, taas.

jos yllättäen saat pommin päähäsi.
elä, hengitä, usko rakkauteen.