äitiyden haasteita osa tuhat yksi

taikinanaamako se oli joka ruoti äityttään ja antoi itselleen arvosanan 8.
mä lesoillen pistän paremmaksi. kymppi miikka olis lesoilua joten sanon ysipuol.

mä olen optimisti ja hyvä aina selittelemään asioita parhain päin.
vetoan siihen ettei maailma ole täydellinen, joten mukaan ei tarvitse sitä olla.

olkoonkin että joskus hermostun.
mitä sitten? penskojen on musta elämää varten hyvä oppia, että jos jonkun pinnaa virittää turhalla ränttäilyllä, saattaa palaute olla negatiivista.

on elämää varten hyvä myös oppia, että saadakseen huomiota, ääntä joutuu joskus korottamaan, ihan joutuu itkemään tai rääkymään.

haluan olla turvallinen vanhempi. semmonen jonka syliin voi aina tulla, vaikka olis vetänyt ihan paskauhmakilarit ja pistänyt sisustuksen uusiks ja äänijänteet olis karjumisesta finaalissa. luojalle kiitos temperamentista, jossa mieliala muuttuu sekunnissa. sekä omalta, että lasteni osalta.

perustelen nipoja sääntöjäni sillä, että aina ei voi maailmassa tehdä mitä haluaa. vaan vaikka paskalta tuntuis, jotkut asiat vaan on "pakko" ja duuniinkin pitää mennä ajoissa. joskus sitä joutuu imuroimaan vaikka vituttais, ja toisinaan haavat puhdistetaan vaikka kirvelis saamaristi. mä täällä kerron mikä on turvallista ja sallittua, koska mulla on enemmän elämänkokemusta ja viisautta.

mä haluan tehdä terveellistä ruokaa, ja se että näen sen eteen vaivaa, on mun oma valinta. ei mikään marttyrinkruunun viimeinen timantti. se ei tee musta parempaa ihmistä tai mutsia, vaan tekee mulle hyvän mielen.

meillä ei juoda lasten nähden yhtä viinilasia enempää. enkä mä salli esikoiselle alkoholia maistiaista enempää ennenkun se on kahdenksantoista. siitä on ihan lakikin olemassa. tiedän kuinka turvatonta on humalaisten aikuisten seurassa, ja koska olen sitä tarpeeksi itse nähnyt, mun lasten ei tarvitse sitä kokea. sekin on vaan mun oma valinta.

tämän kirjotuksen inspiraationa on ollut taas tänpäiväset kasvatuskeskustelut tyttöjen (ja vävykokelaan) kanssa. mä en ole täydellinen, eikä mun aina tarvitse edes yrittää parastani tässä perheessä. tämä ei ole suoritus, eikä tässä oikeesti pisteitä lasketa. tärkeintä on se yleinen tunnelma, ja molemminpuolinen luottamus ja välittäminen. joskus se ihan riittää että olen. tässä. 

esikoisen kanssa puhuttiin yökyläilystä. mä alan päästä yli yökyläboikotista. mulla oli hyvä monologi teineille, ja nostan hattua vävykokelaalle(kin) kun se niin asiallisena kuunteli. kyse on ollut mun mukavuusalueesta*, ei luottamuksen puuttesta heitä kohtaan, ja alan kypsyä ajatukseen yökyläilyistä pikkuhiljaa. soitin esikoisen isällekin, ja asiat puitiin läpi.

ruttunaaman kanssa käytiin taas läpi sen "kohtauksia". liikuttavaa huomata että siitä on kasvanut hyvä keskustelija, joka osaa (kysyttäessä) kertoa tunteistaan. se sanoi niin mun mieltä lämmittäviä asioita, että tunnen itseni oikeasti ihan ysipuolen mutsiksi. jossen kympin.



* siis mun vanhemmat on dumattu paskaliberaaleiksi, ja mähän olen saanut lapsen niin nuorena ainoostaan siksi, että mun vanhemmat on sallineet yökyläilyt alusta alkaen. mulla itsellähän ei ollut raskaantumiseen osaa eikä arpaa... eks nii.  mulla kesti päästä yli siitä, että oonko paskaliberaali, vai se nipo. tai vaan ihan mä itte omien ajatusteni ja päätösteni kanssa.

kaksi prinsessaa

muru yrittää buustata pojan poikuutta välillä, ja järkyttyy (hiljaisesti) jos poika haluaa tehdä "tyttöjen juttuja". eli käyttää mekkoja, pinnejä ja koruja tms.

murusta on hyvä, että poika tietää olevansa poika, ja erilainen kun me muut. ettei sen miesidentiteetti tässä katoa akkojen kanssa elellessä. poikahan siis toisinaan mm. riemuitsee ajatuksesta, että silläkin isona putoaa pippeli pois, niinkun mamille on tapahtunut. toisinaan pitää selviönä, että muut on tyttöjä, hän poika.

musta poika saa pukeutua miten haluaa, ja olen tiukasti kieltänyt murua puuttumasta lasten roolileikkeihin. leikeissä lapsi saa/voi olla mitä haluaa, ja se käsittelee todellisuutta oman mielikuvituksensa mukaan.
mä ymmärrän murun pointin kyllä. että poika saa olla poika, vaikka akkalaumassa kasvaa. ja miehenmallejahan sillä toki on.
mä en silti usko että se kasvaa kieroon*, vaikka prinsessaa leikkisikin. eikä se edes kuvittele itseasiassa prinsessa olevansa, kunhan pukee "roolivaatteita" päälle. kertoo olevansa prinsessa-asussaan milloin isä, milloin työmies, milloin lohikäärme. toivon että muru ei pojalle mitään kommentoisi esim. tälläsestä asusta, joka saa mut aina repeilemään. huvittavuudellaan.

esikuvahan nyt vaan on tyypillinen prinsessa-prinsessa.

* enkä siis tarkoita kieroonkasvamisella mitään homostelua, tai transseksuaalisuutta, tai feminiinisyyttä miehessa muutekaan. ne on mulle aivan sama. vaan ihan sitä oman poikuusidentiteetin katomista, ja sen vaikeaa haeskelua esim. murrosiässä, mein ajattelemattomuuden vuoksi**. mä olen äärettömän suvaisevainen kaikin puolin. (vaikka olen alkanut inhoamaan "suvaitsevuus" sanaa. sen merkitys on elämää tiedostavalle ihmiselle ihan typerä.) haluan että lapset kasvaa onnellisiksi. niin, että pystyvät toteuttamaan itseään, ihan niinkun ne näkevät parhaiksi sitten. 

**kasvaminen ilman isää, vaikeutta saada miespuolisia ystäviä, joutua kiusatuksi, vaikeuksia löytää oma isäidentiteetti....

mamman poika!

oon sanonu että bambam muistuttaa mua ulkonäöllisesti kaikista eniten, jos noin niinku vauva-aikaa ajattelee. pyysin mutsilta mun kolme ja kuusvee mittoja, ni kappas!
samoja kokoja.
ruttu on sentin pidempi kun mitä mä olen kuusvuotiaana ollut. ja hiukka painavampi.
bambamin mitat on mun kolmevee mittojen kanssa identtiset.
hahaha.
mamman poika!

ikätasoista uhmaa

jes!
just himppaa ennen kolmenvuoden rajapyykkiä kundi on päässyt ikätasolleen.
on ollut alkuvkon tarjolla sitä ikätasoista uhmaa, sitä kun mikään ei käy, sovi tai passaa. *

kalsarit on väärinpäin - byääääh!
paita ei mene päälle - byääh!
tänään ei ole tiistai - byäääh!
pappaa ei löydy - byäääh!
mä en rauhotu - byäääh!
en varsinKAAn mene sänkyyn rauhottumaan - byÄÄÄÄÄÄÄÄÄÄÄÄÄÄh!

enkämä vieläkään rauhotu - byääääh!
miksmäensaapurkkaa? - byääääh!

sit rauhottui.
ja kommentoi pihassa:

ei olis kannattanu herätä ihan keskellä yöllä! - byäääääääääääääääääääääääääh!!!

-nyt on aamu.

eiKÄ OLE! - byääääääääääh.

voi saatana. hauskaa päivää.
- byääääääääääääääääh.

p.s. "bamilla oli kyllä tosi huono aamu." - voi kun täällä päiväkodissa se on aina nii aurinkoinen. taitaa kiukku sit jäädä aina tohon matkalle kun tuutte...  [raivostuttavaa hymyilyä ja hymistelyä.]
lässyti lässyti lää. ja joo, siitä se kiukku hyppää kyytiin sit kotimatkalla taas.
anna mun kaikki kestää.
tää kuukaus. sithän se uhma taittuu. eiks nii?
niinhän?!

* tähän astihan kundi on vaan karjunut ja märissyt ilman ymmärrettävää syytä. 
ei vaan ihan hekumallista ollut kun aamulla syitä löytyi kaikesta.

miehen aivot.

ja poika.
mua niin huvittaa kyllä nuo miesten aivoitukset.
varsinkin pikkumiesten.

kun ruttu speksaili mitä avaruuden takana on, vieressä veikka äimistelee kuinka todella, siis todella kun pillillä imasee, niin mehu todella tulee purkista suuhun. siis kato mamma. siis se todella tulee. siis kun mä imasen, nii todella se mehu tulee tänne. siis todella. siis suuhun asti. siis ihmeellistä.

eilen se kertoi että aikoo muuttaa pasilaan. siis pasilan asemalle. siis sinne missä junat kulkee. sit se kattoo junia. ja hankkii tyttöystävän. nätin. ja monia koiria. sit se imuroi kotona. ja sitten ruttu käy itkemään kun mami kertoo muuttavansa floridaan. ja sit mami lohduttaa että sinne voi tulla lentokoneella. ja sit bambam lisää vettä myllyyn kertomalla ettei lentokoneeseen millään pääse kun ne on nii korkeella. ja sit ruttu itkee lisää.

on nää.
on nää mainioita pikku hölmöläisiä.

p.s.
mua on ruvennu hirvittään pojan 3vee neuvola. että onkse kehityksessä jotenki jäljessä? kun mä kyselen siltä värejä, se sanoo mitä sattuu. se osaa laskea. ja liukua, kuulemma. ja nii, laskea yhdestä kymppiin. joo-o. kas näin: "yksi-kymppi". automerkeistä se toki tietää oleelliset, fordin ja mersun. ja tietäähän se tarkkaan mihin mikäkin bussi menee. se osaa myös lukea tietty, sillä kun se katselee vaikka pekka töpöhäntää, se osaa joka sivulla sanoa selkeesti "pek.ka.tö.pö.hän.tä" tai junakirjaa lukiessaan joka sivulla "ju.na, ju.na".  no osaahan se nimensä myös. "mä oon ellio makalo." ja tietää missä asutaan (= isossa talossa). mistäs siellä 3vee neuvolassa olikaan kyse? muistaakseni siellä tehtiin jotaki palapelejä (ei osaa). ja juteltiin (ei juurikaan saa selvää). ja piirrettiin. (ei luoda mitään esittävää.)
jää nähtäväksi.

eskari ja klassikko

hiis.
nyt se on pian eskari!
mun pikku ruttu.
[rakkautta ja sydäntä tähän]

ostin sille klassikkorepun. saa raahata tota selässään eskarin ja peruskoulun ajan. joku tilpehööri saa vetskassa roikkuessaan vaihtaa. joka vuosi, eikä edes joka toinen, tule uutta reppua tuleman.t. mutsi joka vihaa kerska-kerta-kulutuskulttuuria.
värivalintakin aika jees by ruttu. no,sehän sen kanssa saa elää.

p.s. hain reppureissulla kuramaton. ja 15kg koiranruokaa. (tuli muuten helpolla ikean kassissa reppuselässä kotiin.) säilytyslaatikko pihalle ja krysanteemit saa odottaa, hyvästä kikkailusta huolimatta en saanut niitä kamelin kyytiin. *wirn.

kuoleminen

r: - mamma, mä en pelkää mitään. paitsi kuolemista.

miten kertoa lapselle kuolemasta, ja kuolemisesta? niin että osais sanoa että semmonen kuuluu elämään. mutta ettei se pelottais? että se olis luonnollista, kaunista ja haikeaa.
siinä missä esikoiseni tyytyväisenä totesi mun kuolevan 18 vuotta ennen sitä, tämä keskimmäinen itkee ja rukoilee etten mä ikinä kuolis.

suvereenisti lupasin etten ikinä kuole. hups. pieni valkoinen valhe. tottukoon ajatukseen sitten kun sen aika tulee. hänen mielessään, tai konkreettisesti. en halua että se joutuu elämään turhien pelkojen kanssa. me on juteltu mihin mein sukulaiset on kuolleet, ja mihin sitä voi ylipäätään kuolla. miksi sydän ja aivot on tärkeitä ihmiselle. ja veri. ja iho. miks liikenteessä pitää olla varovainen, ja miks korkeelle katolle ei kannata kiivetä. ja siitä kuinka sairaalassa voidaan kyllä hyvin ihmisiä hoitaa.

on ihana kun saa opettaa lapselle asioita elämässä. joskus vaan tuntuu että joutuu oleen himppasen kieli keskellä suuta sanoja valitessaan.

öisin mielessä...

öisin kun herään valvomaan, niin sen sijaan että mua ärsyttäis hitokseen, mä kattelen kelloa ja ihastelen kuinka ihanaa on vielä kölliä se 5h, 3h, 15min... milloin mitäkin.
oonksmä oikeesti tulossa aikuiseks? vai mummoks jo suoraan?
vai onkse sitten sitä ihanaa "omaa aikaa" mitä en tiedä edes kaipaavani?

viimeyönä mä muuten mietin mummilta ennakkoperinnöks saamaani fasettihiottua peiliä. missä se mahtaakaan olla? tahdon sen uuteen kotiin.
(siis fasettihiottu peili, mitä mulle on tapahtumassa?)
aloitin jos selvittelyn sen sijainnista, enkä kyllä kestä jossei sitä löydy!

lisbetmummontyyliset "kristallijääpuikotkin" jotka roikkuu mein verhotangossa on musta yhtäkkiä ybersiistit.

huoh. vanhuus ei tule yksin, se tulee oudon tyylitajun kanssa. näemmä.

edit: tokaviestillä peili löytyi. sieltä minne sen olin kotoa ekaa kertaa muuttaessa jättänyt. noudan sen sit uuteen kotiin. jee! (tulee makkariin, murun koulupöydän sivustaan. kertaamaan sängyssä vietetyn ajan iloja, rakkautta ja hyviä unia. (tiesittekö että peli tekee niin? mä en tienny, ennku mun au pair-äiti kertoi. sillä oli peili ruokapöydän sivustassa...kaikkea mäkin uskon ;) )

vauvatukka

onneksi leikkasin just pari päivää takaperin pienen tupon vauvan niskatukkaa vauvakirjaan liitettäväksi. huomattiin eilen että viimeset rippeet tummanruskeaa vauvatukkaa on lähtenyt pojan niskasta. sniif... niin se kasvaa, tukka, ja koko poikuli. tummanruskean untuvan tilalle on kasvanut otsanpuolelle uusi tukka. aluksi se oli pörröttävä vaaleanruskea harjas, ja nyt se näyttää muuttuvan taas tummempaan suuntaan. se uusi tukka  nousee hauskasti pystyyn kun sitä vastakarvaan silittää.

onneksi fiftarityylinen voimakas otsapyörre on tallella ja antaa pojan kasvoille edelleen aika omaleimasen ilmeen. toivon vaan että uudessa tukassa olis vähän kiharaa. pojalla on meinaan aika voimakkaat pyörteet myös takaraivolla.

hei hei vauvatukka!

kuin kaksi marjaa, ja ei

tsekkailin tossa ruttunaaman neuvolakorttia aamulla kun juttelin mutsini kanssa puhelimessa. (mein suvussa kun aina vertaillaan kuka on minkäkin kokoinen ja kenen näköinen ja koska tehnyt mitäkin. yleisin lentävä lause lapsiasioissa kuuluukin "no peritty jostain" [paino vinkeesti sanalla jostain.] )

noh.
molemmat himpulat on ollut sen 6,3kg kolmikuisena. erona vaan pituus.
mytty on nyt 65cm, ja ruttu on ollut tuon mittainen vasta reippaasti yli puolivuotiaana. painaen tuolloin 7,9kg! tajuton pikku pullasorsa! on hauska kuvitella mytyn pikkuseen vauvavartaloon 1,5kg lisää rasvaa. mahtais olla huvittavan näköinen! mutta ruttu ei aikanaan musta ollut mitenkään huvittavan näköinen pulleine jalkoineen ja käsineen. hassua!