se slaavilainen temperamentti

kommenttiboksissa oli hyvä kysymys.
että mikä se on se slaavilainen temperamentti?


nettilähteen mukaan sana slaavi juontaa sanasta slovo- vapaasi suomennettuna ihminen jolla on sana hallussa. (totta!) Ehkäpä slaavit ovat verbaalisempia kuin muut. Germaaneja koskeva nimitys nemets taas merkitsee mykkää. (reps.)

muuten enimmäkseen suomenkieliset hakusanat "slaavilaiset piirteet, slaavilainen mentaliteetti, slaavilainen kulttuuri" ajoi mut keskustelupalstoille joissa paistoi läpi messevä ryssäviha. slaavilaiset piireet niiden mukaan tarkoittaa naisella paksuja kulmakarvoja, säärikarvoja, viiksiä, maatuskamaista olemusta, tai ihan vaan sitä että nainen näyttää huoralta. mentaliteetiltään slaavilaiset on niitä patalaiskoja paskoja, jotka vapaa-aikanaan juo vodkaa. ja ainiin ne dokaa, työajallakin. kulttuurista toki tiedetään borsh-keitto ja hapankaali. 

äst. alko oikein suututtamaan vaihteeksi.

mulle slaavilaisuus on elämää suurella tunteella. ja niiden tunteiden näyttämistä avoimesti. ...mitenhän sitä enempää avaisi...

musta tuntuu että me hämmästytetään ihmisiä isolla yhteisöllisyydellä, sukurakkaudella. sillä että me sanotaan (kovaan) ääneen se että rakastetaan, ja myös se kun ottaa päähän. se joka kiistatilanteessa huutaa koviten, on eniten oikeassa. me pussaillaan ja halaillaan paljon*. itketään yhdessä. mä itken ilosista lauluista, surullisista lauluista, mä itken kun mä olen iloinen, mä itken kun mä olen onnellinen. (joskus/joskus usein tuntuu) että onnestakin voi haljeta. niin isolta ne tunteet tuntuu. (penskoilla välillä tuntuu ettei rajoitinta tunneilmaisuun vielä ole ollenkaan kehittynyt. siinä missä ne on uskomattoman onnellisia ja riemukkaita nakeroita, ne myös kiihtyy nollasta sataan sekunnissa. ruttu varsinkin on niin täynnä rakkautta omia ihmisiään kohtaan ettei ole tosikaan. ja bam seuraa tunneilmaisussa aivan siinä peesissä. ja semmosen uhmakilarin kun kertaat about kolmella, niin voit kuvitella millasta meillä on semmosen tullessa.)

mua on usein sanottu totaaliseksi on-off-ihmiseksi, mutta olen huomannut että lähipiirini (sukulaiseni isän puolelta) on ihan samaa maata. että ei ole ainoastaan mun ominaisuus se, vaan enempikin sukuvika.

musta tuntuu että mä olen kasvanut ajankanssa harvinaisen pitkämieliseksi, mutta sitten kun närvi pamahtaa, se pamahtaa todella. mä en kyllä ole mitenkään pitkävihanen, vaan kun tuuli kääntyy, se kääntyy, ja unohdan raivon aiheen parissa minuutissa.


(*muistan niin kammoksuneeni mummini halailuja ja poskipusuja, mutta sit musta on liikkistä että mun isi** aina luttaa mun lapsia. meillä mummi muutenkin oli semmonen suvun pää ja suunnan näyttäjä, varsinainen matriarkka ja suvun keskipiste. kun se puhu sulle, sä kuuntelit. ei tullut kyseeseenkään että olisit katsonut muualle kun silmiin jos sillä oli asiaa. ruokaa laitettiin aina sen seitsemän sorttia, ja kaikille riitti, jotka vähääkään oli taloa lähellä just hetkessä. jos ei tajunnut (silloin nuorena) ystäviään sille käsipäiväällä (lue: pusulla ja halauksella) esitellä, niin tyyppi oli "tyttö"/"poika" kunnes esittely oli suoritettu asiallisesti.) 

 * oho. tuli mummi-pläjäys. lieneekö se että serkkuni kertoi yhtäkkiä ikävöineensä mummia niin kovin että sille tuli itku, provonnut pienen mummistelun tuonne...
** mun isi on kunnon slaavilainen melankolikko. varsinainen itkijämies. (älkää kertoko että mä olen kertonut!) kun esim. muutin kotoa, mutsi soitti ihan raivona että "tule nyt helkatti käymään, tää yks on itkenyt viikon". ja se siis liikkistelee muutenkin tosi kovin. viimeksi soitin mutsille sitä V-ero asiaa, niin faija kuuli "eroasiaa" ja alko itkua vääntää heti kättelyssä. huoh. huoh. huoh. 


äh. selventiks yhtään?

"olette tulkinnut asiaa aivan oikein"

emmä tät paskaa tilannu.


"Hei !
Olette tulkinnut asia aivan oikein.
Ennen parisuhteenne rekisteröintiä teitä ei katsota avopuolisoiksi.
Rekisteröinnin jälkeen rinnastetaan avioliittoon.
Asumislisää ei enää rekisteröinnin jälkeen voi saada, koska
puolison lapsi asuu samassa taloudessa.
t. kela "

ollaan me tästä jo puhuttukin aiemmin. mummikin kielti menemästä naimisiin jos murulle koulupaikka napsahtaa, koska se ei ole taloudellisesti järkevää. ("sun kannattais joskus ees olla järkevä.")

aamulla kuului "naps", ja se oli tän kamelin selkä. totaalisesti. en olekaan pitkään aikaan vetänyt moisia tunneövereitä. itkusta ei tullut loppua, ei sitten millään. mäjäänvanhakspiiaks.kohtaoonjosikavanha.liianvanhanaimisiinainakinjarumakin.kohtaenkelpaakellekään.enmurulle, enkäkelleenmuulle.eiolekivaakuollaniinetteikukaansuaikinähalunnu.sniif,sniif,sniiiiiiiiiiiiiiiiifff. 

"kuule, ehditään me myöhemminki. ja kyl mä sut sitteki haluun. sit me päästää sitäpaitsi pidemmälle matkalle ku lapset on isompia. ja se on enemmän kun jees."

ei vittu nyt hellät sanat ja lohduttelu auta. emmä tätä paskaa tilannu. mun elämä on pilalla. (tänään. huomenna voi olla toisin.)

vauvatukka

onneksi leikkasin just pari päivää takaperin pienen tupon vauvan niskatukkaa vauvakirjaan liitettäväksi. huomattiin eilen että viimeset rippeet tummanruskeaa vauvatukkaa on lähtenyt pojan niskasta. sniif... niin se kasvaa, tukka, ja koko poikuli. tummanruskean untuvan tilalle on kasvanut otsanpuolelle uusi tukka. aluksi se oli pörröttävä vaaleanruskea harjas, ja nyt se näyttää muuttuvan taas tummempaan suuntaan. se uusi tukka  nousee hauskasti pystyyn kun sitä vastakarvaan silittää.

onneksi fiftarityylinen voimakas otsapyörre on tallella ja antaa pojan kasvoille edelleen aika omaleimasen ilmeen. toivon vaan että uudessa tukassa olis vähän kiharaa. pojalla on meinaan aika voimakkaat pyörteet myös takaraivolla.

hei hei vauvatukka!