äitiyden haasteita osa tuhat yksi

taikinanaamako se oli joka ruoti äityttään ja antoi itselleen arvosanan 8.
mä lesoillen pistän paremmaksi. kymppi miikka olis lesoilua joten sanon ysipuol.

mä olen optimisti ja hyvä aina selittelemään asioita parhain päin.
vetoan siihen ettei maailma ole täydellinen, joten mukaan ei tarvitse sitä olla.

olkoonkin että joskus hermostun.
mitä sitten? penskojen on musta elämää varten hyvä oppia, että jos jonkun pinnaa virittää turhalla ränttäilyllä, saattaa palaute olla negatiivista.

on elämää varten hyvä myös oppia, että saadakseen huomiota, ääntä joutuu joskus korottamaan, ihan joutuu itkemään tai rääkymään.

haluan olla turvallinen vanhempi. semmonen jonka syliin voi aina tulla, vaikka olis vetänyt ihan paskauhmakilarit ja pistänyt sisustuksen uusiks ja äänijänteet olis karjumisesta finaalissa. luojalle kiitos temperamentista, jossa mieliala muuttuu sekunnissa. sekä omalta, että lasteni osalta.

perustelen nipoja sääntöjäni sillä, että aina ei voi maailmassa tehdä mitä haluaa. vaan vaikka paskalta tuntuis, jotkut asiat vaan on "pakko" ja duuniinkin pitää mennä ajoissa. joskus sitä joutuu imuroimaan vaikka vituttais, ja toisinaan haavat puhdistetaan vaikka kirvelis saamaristi. mä täällä kerron mikä on turvallista ja sallittua, koska mulla on enemmän elämänkokemusta ja viisautta.

mä haluan tehdä terveellistä ruokaa, ja se että näen sen eteen vaivaa, on mun oma valinta. ei mikään marttyrinkruunun viimeinen timantti. se ei tee musta parempaa ihmistä tai mutsia, vaan tekee mulle hyvän mielen.

meillä ei juoda lasten nähden yhtä viinilasia enempää. enkä mä salli esikoiselle alkoholia maistiaista enempää ennenkun se on kahdenksantoista. siitä on ihan lakikin olemassa. tiedän kuinka turvatonta on humalaisten aikuisten seurassa, ja koska olen sitä tarpeeksi itse nähnyt, mun lasten ei tarvitse sitä kokea. sekin on vaan mun oma valinta.

tämän kirjotuksen inspiraationa on ollut taas tänpäiväset kasvatuskeskustelut tyttöjen (ja vävykokelaan) kanssa. mä en ole täydellinen, eikä mun aina tarvitse edes yrittää parastani tässä perheessä. tämä ei ole suoritus, eikä tässä oikeesti pisteitä lasketa. tärkeintä on se yleinen tunnelma, ja molemminpuolinen luottamus ja välittäminen. joskus se ihan riittää että olen. tässä. 

esikoisen kanssa puhuttiin yökyläilystä. mä alan päästä yli yökyläboikotista. mulla oli hyvä monologi teineille, ja nostan hattua vävykokelaalle(kin) kun se niin asiallisena kuunteli. kyse on ollut mun mukavuusalueesta*, ei luottamuksen puuttesta heitä kohtaan, ja alan kypsyä ajatukseen yökyläilyistä pikkuhiljaa. soitin esikoisen isällekin, ja asiat puitiin läpi.

ruttunaaman kanssa käytiin taas läpi sen "kohtauksia". liikuttavaa huomata että siitä on kasvanut hyvä keskustelija, joka osaa (kysyttäessä) kertoa tunteistaan. se sanoi niin mun mieltä lämmittäviä asioita, että tunnen itseni oikeasti ihan ysipuolen mutsiksi. jossen kympin.



* siis mun vanhemmat on dumattu paskaliberaaleiksi, ja mähän olen saanut lapsen niin nuorena ainoostaan siksi, että mun vanhemmat on sallineet yökyläilyt alusta alkaen. mulla itsellähän ei ollut raskaantumiseen osaa eikä arpaa... eks nii.  mulla kesti päästä yli siitä, että oonko paskaliberaali, vai se nipo. tai vaan ihan mä itte omien ajatusteni ja päätösteni kanssa.

kyl mä ymmärrän

tää on esikoiselle, kopsasin facesta, kun nii hyvin sattu tähän saumaan.

Äidistä ei pääse ikinä eroon

Äiti on ihan urpo. Se on ärsyttävä, raivostuttava ja rasittava. Ilman äitiä kaikki olisi paljon hauskempaa. Äiti mäkättää, uhkailee ja raivoaa.
... ... Tiskit, roskat ja sotkut on äidin elämän tärkein juttu.
On aika säälittävää, että sen tasapaino järkkyy, kun se näkee tavaran väärässä paikassa.
... ... Ilman äitiä, kukaan ei edes huomaisi, että koti on sikin sokin.

Äiti on tiukkis. Se vahtii ja murehtii.
Ilman äitiä kaikilla olisi paljon rennompaa. Saisi bilettää ja olla kavereitten kanssa aamuun asti.
Äiti on naurettava sääntöfriikki. Se tuijottaa kelloa ja soittelee sikana perään. Se jaksaa urputtaa kaikesta, mikä on nuorelle tärkeää.
Se yrittää tyhmänä uskotella, että kotiin kannattaa mennä ennen pimeäntuloa. Hei haloo! Ketä kiinnostaa?
Ilman äitiä kukaan ei edes muistaisi, että kotiintuloaikoja on keksitty.
Äiti on vanhanaikainen.Se ei ymmärrä nykymenosta mitään. Sen kannattaisi hankkia itselleen elämä. Se pauhaa hulluna sellaisista vanhoista ja turhista asioista kuin käytöstavat, ruoka-ajat ja nukkumisen tärkeys.
Just joo. Ilman äitiä kenenkään ei tarvitsisi tehdä mitään, mistä ei itse tykkää.

Äiti näyttää vanhalta ja väsyneeltä. Sen kannattaisi vähän relata.
Ja sen vaattetkin on niin out. Samettihousut. Läskipohjakengät. Turkishattu. Ei sen kanssa voi julkisesti liikkua. Nolottaa, jos tulee kavereita vastaan.
Herää pahvi! Nyt on 2000-luku!
Äiti toistaa itseään. Sen jutut on välillä niin hyvää päivää, ettei mitään rajaa. Vähän lohduttaa se, että kaikilla kavereilla on sama äitiongelma.
Äidit on punkkeja. Ne on aina iholla. Ne imee tolkuttomilla vaatimuksillaan lapsensa kuiviin. Ei ihme, jos lapsilla menee välillä hermot.

kuulkaapas nyt teinipellet

(varoitus. tämä teksti sisältää angstia. pms you know. mutta tarkoitan ehkä joka sanaa.)
pidin tässä pientä "kehityskeskustelua" teinini kanssa.
ei sillä, teinini haluaa varmaan tehdä just niinkuin täällä kotona on säännöt, mutta.

hänen ystävänsä pelkäävät mua, pitävät täytenä diktaattorina ja paskamutsina koska:
a) olen toivonut että mulle sanotaan ihan reippaasti "moi" kun mun kotiin tullaan.
b) lapsellani on kotiintuloajat, joita on noudatettava.
c) lapsellani on velvollisuuksia.

en tajua että on pokkaa tulla ihmisen kotiin kun bussiin, sanomatta hei. ja edes katsomatta päin. tämä on mun koti! mä asun täällä. sä syöt mun leipiä ja ruokia. istut mun sohvilla ja sängyillä. ja ennenkaikkea, sä oot mun lapsen "ystävä", joten jos esim. kuulumisten vaihtaminen on liioiteltua, niin luulis että äitis olis opettanut edes "moi" sanomaan kun menet jonnekin kyläsille.

meillä nyt sattuu vaan olemaan kotiintuloajat. mä en halua että mun lapseni joutuu kohtaamaan jotakin ikävyyksiä öisessä kaupungissa. semmosia pahuuksia joita se ei ole valmis kohtaamaan. lähentelyä, uhkaamista tai turhaa riitaa. puhumattakaan sitten ryöstöistä tai raiskauksista. anteeks vaan jos mä vapaan kasvatuksen hedelmänä en halua että lapseni joutuu oppimaan asioita kantapään kautta, niinkuin mulle on käynyt. en halua että se joutuu "jengitappelussa" suojelemaan poikaystäväänsä oman terveyden uhalla, herätellä yöllä tärkeää ihmistä ja vartioida ettei sillä ole mitään kallovaurioita murtuneiden luiden lisäksi, ja todistamaan alaikäisenä oikeudessa. niinkuin allekirjoittanut. en halua että se kokee/näkee väkivaltaa kaduilla. sitä tunnetta että joku seuraa, tai ehdottelee sopimattomia. sitä että joutuu huolehtimaan umpikännissä olevista kavereistaan ja valehtelmaan vanhemmilleen. elämä opettaa toki. mutta mä ainakin koitan suojella omiani, niin kauan kun mulla on alaikäisen vanhempaa koskevat velvollisuudet siihen.

lapsellani on oikeus asua turvallisessa kodissa. se saa katon pään päälle, terveellistä ruokaa, harrastuksia ja viihdykkeitä. sillä on myös velvollisuus viedä roskat, tyhjentää tiskikone ja lenkittää koiraa. ja pestä omat pyykinsä. huomauttaen että nämä toimet tehdään narisematta sen puolesta kun se on poissa. se saa mennä kavereille ja leffaan ihan niinkuin muutkin. mikä helvetti siinä on muille vaikea käsittää että yks joutuu tekemään osan kotihommista? että ne kuuluu tässä talossa kaikille! kaikille! mitä helvettiä ne muut teinit tekee? eimitäänkö? onko mielestänne vitun hankalaa ottaa roskapussi käteen, kantaa 100m, avata luukku ja tiputtaa. kun tämä 100m on kouluun/kaupungillelähtösuuntaan.

ja se kouhkaus teinin kotiarestista. hoodeilla leviää huhu että se hullu natsimutsi laittoi pennun arestiin kun se kerran myöhästyi vartin. haistakaahan nyt home, kuulkaa. olen tiukka, mutta en mikään natsi sentään. kyse oli noin 20nes myöhästymiskerta, eli täysivaltainen pitkäaikainen piittaamattomuus mun toiveista kotiintuloaikojen suhteen. ja sekin kerta, kun mä ne niitit vedin, myöhästyminen oli 45min, ei vartti. ettäs tämänkin tiedätte, teinipellet.

"mikset sä tee mitään?" ne teiniltä kysyi? - ai niinkun mitä? kysyn minä. mä pystyn tekemään lapseni elämästä kurjaa, takaan, jossei hyvällä mun toiveet mene perille. mä olen täällä aikuinen, ja vastuussa lapsistani. ja sen vastuun mä kannan. piste. omin tai yhteiskunnan avuin. jos lapsi käy täällä hillumaan, se on poliisi/lastensuojeluasia. jos teini käy mun päälle, se on poliisiasia. jos se lähtee hatkaan, se on lastensuojeluasia. piste. joku kaveri oli laitettu laitokseen, koska se oli lähtenyt kotoaan hatkaan. "liioittelua. kohtuutonta." totesi esikoinen. ja mitenniin? kysyn minä. mistä syystä kakara edes karkasi? siksikö kun ei päässyt bileisiin? saanut uutta hupparia? tuskin oli ekakerta kun kotona on ongelmaa, jos heti lastensuojeluun mennään. tai sitten nimenomaan oli, ja vanhemmat heti puuttui asiaan kun kokivat itsensä voimattomiksi. saatana jos multa pentu katoaisi, sitä huolen ja kuolemantunteen määrää! eikö ne saatana tajua mitä vanhemmilleen aiheuttaa? vai onko perheessä niin kylmä tunnelma, että hatkaan meno on ainoa keino saada vanhemmilta edes jotakin huomiota.

ja viimeisenä nuoren herran yökyläily. mä olen sanonut että poika saa olla täällä yötä, jos nukkuu vaikka sohvalla. pojasta se on kohtuutonta. jos teinit avaa pelin, ja tulee selittämään mulle tämän asian miks sohvalla nukkuminen olis ihan mälsää, mä luultavasti olen valmis joustamaan. pojasta mä olen suojeluhullu. omasta mielestä mä olen entinen teinimutsi. koitan päästä siihen tilaan, missä sallin esikoiselle rakkaan vieressä nukkumisen ilon, mutta mä en ole siihen ihan vielä valmis. ei vielä ole sen aika. mä en tajua miten susta ei vielä ole sen aika, me ollaan oltu yhdessä jo puol vuotta. sanoo esikoinen. on se pitkälti tai ei. tässä on kyse mun mukavuusalueesta ja sen ylittämisestä. ja siitä kuinka paljon luotan täällä ihmiseen, joka on viimeisen vuoden sluibaillut ja laiminlyönyt kaikki velvollisuuksiaan ja mun toiveita. ja ei, kosto yhdessänukkumiskielto ei ole. vaan ainoastaan mun toive siitä, että se olis sitten KAIKILLE mukavaa ja luonnollista että yks perheen ulkopuolinen täällä nukkuu. 

eilen mulla oli semmoi pms fiilis, että oli pakko mennä sänkyyn kärisemään. esikoinen saapui kotiin 5 min ennen määräaikaa, ja hyvä niin, koska jos se olis myöhästynyt, waarallisena wappuaattona, kotiintuloajasta, nii helvetti että olisin repinyt mun pms-pelihousut. nyt ei tarvinnut. luojalle kiitos siitä.

kasvatustyön viimemetreillä

esikoisen kanssa kasvatustyö alkaa olemaan finaalipisteessä.
lakkasin kyttäämästä sen netin käyttöä, ja nukkumaanmenoja.
siirsin spanielin aamulenkkivastuun sille. jos kerran on olevinaan semiaikuinen, niin sitten varmaan osaa asettua itse nukkumaan sellaiseen aikaan ettei kuudelta herätessä naama näytä sitruunan syöneeltä.
ihmeekseni tyypin huoneessa valot on toisinaan kiinni ennen kun mä menen nukkumaan, ja se on historiallista.

vapaat netin- ja tietokoneen räpellysajat on toki ehdollisia.
jos kouluarvosanat kärsii moisista vapauksista, niin asiasta keskustellaan uudelleen.

otin kuvakaappauksen tyypin wilmasta arvosanojen kohdalta. ihan kivalta näyttää tällähetkellä. steinerlapsen alkukosketus lukiomaailmaan oli järkyttävä, arvosanat putosi rajusti, mutta kun tyyppi tottui normikoulun tyyliin, on ne palanneet hyvälle tasolle.

eilen vaan juteltiin siitä, että mua harmittaa muutama huonompi arvosana siellä välissä. koska tiedän että jos esikko näkis vähän vaivaa, arvosanat kaikkinensa olis mairittelevat ihan. ja jatko-opintoihin pääseminen olis astetta helpompaa. kerroin toki, ettei mulla ole varaa sanoa, koska itse olen vihellellen lukionkin suorittanut. hyvin arvosanoin toki, mutta en ole juurikaan vaivaa koulun eteen nähnyt. mutta mun saarnalla onkin (taas) se pointti, ettei tyttö tekis niinkun mä teen, vaan niinkun mä opetan.

on itselle jotenki hätkähdyttävää että oma lapsi on fyysisesti sua isompi, ja tietokoneasioissa esim. sua fiksumpi. olen toki muistuttanut että elämänkokemuksessa mä tulen aina olemaan sitä 18 vuotta edellä, että himpun tulen aina olemaan viisaampi ja elämäntaitoisempi. ja niin kauan kun hän asuu mun katon alla, olen hänestä vastuussa, oli hän jo kuinka iso, taitava tai pätevä ihminen tahansa.

oodi vävykokelaalle

noniin.
nuorimies edellen pyörii kuvioissa.
mä vissiin kerroin että ekakerralla kun se kävi täällä, mä ensin ämistelin kokoa 44 olevia kanootteja tossa eteisessä, ja sitten nurkantakaa mun eteen pamahti nuorimies ja sanoi ihan käsipäivää.
se on täällä ollessaan aina ystävällinen ja kohtelias. semmoi aito ja hyväntuulinen. ja se on tosi ihastunut noihin mein nakeroihin ja koiriin.

pari vkoa sitten se oli esikoisen kanssa vahtimassa nakeroita, kun oltiin yksissä bileissä. silloin se oli halunnut myös itsekseen lenkittää koiria. eilen se oli myös täällä, joten sudittiin murun kanssa leffaan. ja siis poika oli vahtinut ensin päivän omia sisaruksiaan, ja sit mieluusti tuli tänne vielä leikittämään mein omia. ihme tyyppi! 
se on esikoiselle vielä superkiva ja romanttinen.
ja sehän on aidosti se joka merkkaa mulle eniten.

esikoisella kun on nollatoleranssi alkoholinkäyttöön, niin poika on sitten vanavedessä jättänyt kaverien kanssa "dokailut" kokonaan. (varsin upeaa tämä!)

emmätiedä miten pahasti esikoisen kehitysvaiheet ja oidipuskompleksi on vinksahtanut, mutta kun anopille näytin kuvia tästä vävykokelaasta, sanoi anoppi pojan näyttävän ihan minulta.
voi jeesus!
en tiedä kummalle tämä kommentti on pahempi. kolkytjarisat mutsille että se näyttää teinipojalta, vai teinipojalle että se näyttää kolkytjarisat mutsilta.
huoh! *tuplamegawirn*

missämitenmiksi

maksuksi viimevuoden keskiyön kaupunkijuoksusta esikoiseni on tän uuden vuoden kotona. natiaisten kanssa. toki saa jonkun hankkia seurakseen, esim. sen poikaystävähenkilön.
mammat vaihtaa vapaalle.
ihansamamissämitenjamiksi.
bileitä missään?

lesbo konservatiivia kasvattaa

siis juttelin esikoisen kanssa seksiasioita, kun satuttiin samalle lenkkipolulle.
ja asiaan päästiin aiemmin mainitsemani uivan spärdärin kautta.

se kun alat puhumaan asiaa, ja lapses sanoo sulle "ai kuka puhuu?"  tiedät että sun puheista on ehkä vähän pohja kateissa.
kerro nyt sitten teiniraskauden vaaroista, jos itselläs teiniraskaus on elämän parhaiden sattumusten listalla.
huono sanoa että ei kannata hankkiutua raskaaksi, koska sit elämäs voi mennä päin helvettiä, kun itsellä ei mennyt. mulla on seittemäntoistavuotiaasta asti ollut syy elää jokaisena jumalan päivänä. syy käyttäytyä, opiskella ja nauttia omasta ajasta. järjestää elämä hyväksi. ollut joku tärkeä ihminen, joku lähellä koko ajan. sain bilettää minkä halusin, ehdin opiskella ammatin, matkustella, ostaa asunnon ja hankkia viran.
emmä silti hänelle samaa elämänpolkua toivo.

kerroin että haluan että sen eka kerta on spesiaali. että siitä itsestä tuntuu siltä että haluaa. että olis joku sen arvoinen ihminen, ja luotettava tyyppi. että niin liberaali en ole, että ajattelisin että tuossa iässä se olis jees. mutta en myöskään nii uuno, etten uskois luonnon tikanpoikaa puuhun ajavan. emmä osaa sanoa mitään ikää, enkä tapaa.
että taudeilta pitää suojautua, ja jos tarvitsee pillereitä, niin sit on mamman kanssa puhuttava. ja kaikesta pitää pystyä sanomaan mulle, vaikka pelottais tai vituttais. ja vaikka huutaisin alkuun jotaki rikkoontunutta kondomia, niin aina autan ja välitän kuitenkin.
esikoinen kertoi että olis hienoa olla sen poikaystävän kanssa vanhuuteen asti. että olis semmosta romanttista rakkautta ja välittämistä, ja pitkä yhteinen historia lopulta.

vai että lesbo konservatiivia kasvattaa?
että näinhän siinä näyttää käyneen.
hienoa.

aasinsilta seksiin vessanpöntössä

nonni.
siis mä kaadoin esikoisen kassin sisällön vessanpönttöön. (don't ask!) ja muistitikun, lippulappujen ja kynän lisäksi siellä ui spärdäri.
tunnen puolisoni hyvin, ja siinä mun hysteerisesti hihitellessä arabialaisen ääressä, muru tuli, niinkun osasin kuvitellakin, taivastelemaan asiaa. ennenkaikkea sitä kortsua.
"ootsä ottanu jo siltä siveyslupauksen?!"
- mitä hittoa.
"no ei se voi seksiä alkaa harrastaa."
- ai kui? vasta ku se on naimisissa? ootsä ihan älytön?
"no se on vasta kuustoista."
- ai jeesus! missä sä oot kasvanu? täällä isossa maailmassa ne jakaa terveystiedontunneilla noita. ei se mitään tarkota.
" mut se on vasta kuustoista."
- joojoo. ja kaukana seksihommista. se on ihan lapsi vielä.

kyllä mä aion sille puhua. sanoin murulle että mulle on yks hailee alottaako mun lapset seksikokeilunsa 16 vai 26 vuotiaana, kun ne kuitenkin, huolimatta mitä niille lässytän, alottaa sen sitten kun tuntuu siltä. ja ainoa mitä toivon, on se, että se tuntuu niistä oikeelta. ilman mitään painostamisia partnerin tai ympäristön taholta. ja että kokemus olis sitä mitä se parhaillaan on. läheisyyttä, rakkautta ja nautintoa.

"ruttu ei sit ikinä alota niitä hommia. se on mun lapsi, ja mä määrään." muru sanoi.

joo joo.

pitää kuitenkin esikoisen kanssa näitä asioita (kuten ehkäisy) vaihteeks puhua. me ollaan joskus puhuttu kaikkia seksi- ja ehkäisyvalistusasioita, ja sovittu että uusinta otetaan sit kun on joku potentiaali tyttö- tai poikaystävä. nyt tuli sitten vessanpöntöstä ongittua ihan konkreettinen aasinsilta asiaan.

pitäkää peukkuja että osaan olla asiallinen ja informoiva. enkä joku hullu kouhka, hihittäjä tai muuten nolo.

voi äitiys ja sen mukanaan tuoma vastuu!

stalkerit

enkä ees kehtais sanoa, miks tää netti on nii kiva...
mut kerronpa kuitenkin.
me stalkattiin porukalla esikon sulhasehdokasta. (meillä kävi vieraita! rasti seinään!)
kyllä! miten noloa! (se stalkkaus.)
mutta meistä kaikista se oli ihku!

että kotiin vaan näytille moinen!

(koska uskaltaa tulla? mitä veikkaatte? missä vaiheessa te olette esitelleet "tyyppejä" äideillenne?)

kyllä äitis tietää

"äiti, ku mulla olis yks juttu..."

hahahah! tiesin. se mitä äitis ei tiiä, sitä ei tarvikaan tietää.
nii.

kaukovilkasulla persoonallisen oloinen heebo. 
jepjep.

teinihöröily

...ja miten se saadaan kuriin?
aina jotaki pientä uutta, ja kohta täällä on täys sota pystyssä, sano mun sanoneen.

joo, viimeviikko suju esikoisen kanssa ihan jees. ei tarvinnut kauheesti muistutella kodin säännöistä,
mutta!

se oli saanut luvan "tuhlata" kotiviikonlopun mökillä kaverin kanssa (4.s vkonloppu putkeen lietsussa siis) esittelemällä meille menonsa niin että se ottaa spanielin mukaan.
lähdön aikaan spansku jäi kuitenkin eteiseen vinkumaan,
perusteilla "me joudutaanki meneen junalla".
pikkujuttuko? eihän se spanieli nyt meitä täälä neljän koiran kaaoksessa haittaa. 

ja/mutta/silti mulla katkee taas suoni päästä.
se saatanan karvakorva osaa kuitenkin matkustaa junalla ihan iisisti, ja jopa bussilla, ja vitun metrollakin.
hemmetin tekosyiden suoltaja.

sit kun mä asiasta ihan asiallisesti sanon. asiaa. niin sitten se nyrpistelee naamaansa.
pitääkö mun a) olla vielä tiukempi ja paskamaisempi pikkuasioissa? että jos jotaki sanotaan, niin se pitää sit kanssa, ilman tekosyitä? vai b) niellä suuttumukseni ja olla suuriin linjoihin tyytyväinen? kun en hitto itekään tiedä. vtuttaa.

poikaystävä-kö?

täh?
onkohan esikoinen löytänyt mielitietyn?
se on alkanut puhumaan jostakusta pojasta mulle, ja se sama nimi esiintyy nyt useammassakin uudessa tarinassa.
ja esikko hihittää jonkun lähettämille viesteille ihan holtittomana iltasin.

ja tänään kun se läksi yhteen seurakunnan systeemiin ja kävi kaupungilla, oli kyseessä "me" kun hän mulle viestitteli, eikä vaan hän itse, niinkun yleensä.

omg.
nytkö se alkaa?
koska mä voin kysyä? vai kertookse itse? 
mua ihan jotenki jännittää tää asia...

emmä voi valittaa

mutta joskus valitan kuitenkin.

mua vähän hymyilytti kun läksin vanhempainiltaan, kun teinix jäi tekemään kotiin ruokaa ja vahtimaan älliä ja tälliä.

tiesittekö että pääkaupunkiseudulla joka seitsemäs 15-17 vuotias on lastensuojelun asiakkaana. syynä usein päihteiden käyttö ja ristiriidat kotona. sydämestä vähän kirpasee, ja tajuan ettei mulla ole varaa kamalasti valittaa, koska mulla ja teinillä on ihan sydämelliset välit. sen päihteiden käyttö on nollalla, ja kouluunkaan sitä ei tarvitse patistella.

miten ihmeessä sit aina kuitenkin ottaa kupoliin se, että kaikista kotihommista pitää sanoa että alkaa tapahtua. miten se ei voi tajuta tehdä muutamaa pientä juttua ilman että mä aina jänkkään?
miten hemmetissä se voi notkua netissä niin paljon? tai ottamiaan kuvia se vissiin muokkailee, mutta silti.
miten hemmetissä se ei ikinä lähde ajoissa minnekään, myöhästyy jokapaikasta, ja kehoituksista huolimatta tänäänkin oli vaan tuupannut ällin tarhan eteiseen.(se pitää viedä perille saakka! se pitää viedä perille saakka, se pitäääääääääää!)

hitto hemmetti.
ensiviikosta alkaen natsimutsi antaa pilipalivehkeet (podit, pädit, kännyt ja mäkit) käyttöön vasta kello 18, olettaen että muutama kotihomma ja läksyt on siihen mennessä suoritettu. ja tästälähin se saa illalla väkertää itselleen aamiaisen jääkaappiin valmiiksi, kun tuntuu ettei se muuten saa edes aamupalaa syötyä.
nii, katotaan sitten.
kas jossei nätit sanat täällä auta, niin laitetaan taas vähän konkreettista rajaa tuohon teinihörhöilyyn.

eka kurkkaus

nyt toivepostaus.
kurkkikaahan nyt innolla lepakoiden pesäkoloon, tänne missä sisustusta leimaa köyhäily, koirankarvat, sotkevat ipanat, yks väreillä irroitteleva slaavilainen sisustaja, ja yks musta-valkosesta diggaileva pedanttipentti.

osa 1. esikon huone.

tää on asunnon pienin lokonen. tuolle huolettomalle teiniangstaajalle tosi hyvä. sisustusta siellä määrittää kaaos, ja "emmä tiiä mitä mä haluisin" sekä "petroolin sininen olis kiva". synttärilahjaks maalattiin vihdoin sen yks seinä. josta se kiitti sanomalla vaisusti "kiitti" ja "mä en oikeen osaa ilmasta positiivisia tunteita". vaikka itse värin valitsi, ei tainnu ihan olla sama kun sen mielikuvissa. *reps. kelpaapa poikaselle sitten sama sininen kun esikko lähtee nostelemaan täältä.
huomioi että oveen ripustetussa kortissa on liitteenä sävykortti, siltä varalta jos se rupee enempikin sisustaa nii ei tu ihan karmee värien sinfonia.

* huom. kuva lavastettu. lahjaksi myös suursiivosin tuon "sikolätin".

sweet 16

oumaigaad.
esikoinen täyttää kuusitoista.
emmäkestä.

mä kriiseilen pitkää vanhemmuuttani ja omaa elähtäneisyyttäni myöhemmin, nyt vaan olen tyytyväinen sen synttärilahja-aatokseeni, ja odotan innolla mitä tyyppi ite on siitä mieltä.
lahja on ns. "aineeton", koska tuonikäselle on äärimmäisen vaikea ostaa mitään.
emmä tajua sen muodista, musiikista tai muustakaan mitään, olenhan äiti, ja eri sukupolvea.
sitä joka kertoo pyöräilleensä kouluun, syöneensä puuroa, käyttäneensä sammareita, leikkineensä metsässä, ja kuunnelleensa "oikeaa" musiikkia. 

mut nyt kerranki mulla iski hyvä idea!

kuvia jälkempänä! lupaan.
kunhan esikko ensin "korkkaa lahjansa" itse.

omalaatuiset tytöt

a) esikko sanoi kiitos, kun palautin sen kotitöiden laiminlyömisen takia takavarikoidun tietokoneen. onko moista kuultu. että kiittää moisesta? kyllä meinas käydä naurattamaan.
b) ruttunaama on ehkä vihdoin muidenkin silmissä pyöräilytaitoinen. (mähän olen sitä pyöräilyttänyt jo tän kesän kokonaan.) tänään se ei huitassu tarhamatkalla kertaakaan puskaan, eikä kertaakaan aitaankaan. eikä edes lopettanut pyöräreissua, niinkuin vielä viimeviikolla, että ajaa täysillä päin varaston seinää kotiutuessaan. jee! voin antaa sen vihdoin pyöräillä muidenkin kuin itseni kanssa.
*reps.

kun mamma lukiolaista itketti

esikoinen sanoi että siitä on hölmöä mennä kesäkuun viikonloppuina isälleen, kun heinäkuun se on siellä, niin on hölmöä höseltää sitten tänne. sanoin että se voi olla hyvinkin kotona nyt, ja sitten rauhoissa poissa. että puhuu asiasta isälleen.

noh.
perjantaina ostelin sille ja mulle herkkuja, ja kun tulin duunista, se valmisteli lähtöä isälleen. ei ollutkaan soitellut ja sopinut asioista. sitten sanoin että höh, mun on syötävä sen stacciatella-rahkat itse.
sitten se alkoi itkemään.

ja mä olin ihan että "whaaaaaaaaaat?!"
emmä aina tajua. sit koitin lohduttaa että se voi kyllä ottaa rahkat mukaansa. niin se piti mua ihan urpona, koska ei se sen takia itkenyt.

huoh. kolmet peeämässät (tai mitä lienee olikaan) samassa talossa on vähän liikaa.
esikoinen on niin mun murunen ja ihana, mutta sillä on niin eri temperamentti että ei mutsi aina näköjään tajuu. todellakaan.
huoh.
no, tänään se palaa rahkojensa ääreen. josse vaikka sen oloa helpottaa. *wirn.*

identiteettikriisi, osa 2.

sen lisäksi etten ole enää lähiömutsi, musta on tänään tullut lukiolaisen äiti.
voi jeesus!
lukiolaisen äiti.
minä.
apua. emmäkestä.

oon esikoisesta toki tosi ylpeä. sen keskarilla se pääsi suunnilleen valitsemaan minne mennä. ja sisään tuohon lähelle pääsi heittämällä. se kävi tänään kuittaamassa lukiopaikkansa, ja valkkaamassa ekasyksyn kurssit.

apua. anna mun kaikki kestää. lapseni on lukiolainen, vaikka mä tunnen olevani nuori tyttö vielä.
emmä oo ees kolmeaneljää täyttänyt!
hui!
uusi lehti kääntyy esikoisenkin elämässä.
tsemppiä kulta!

metrokuski

esikoiseni on haaveillut jo kymmenisen vuotta metrokuskin urasta. sen maailma hajosi kun helsinkiin suunniteltiin automaattimertoa, ja aurinko syttyi taas, kun automatisaatiosopimus raukesi.

nyt se on lontoossa lomailemassa. mikähän luulette että on sen ensimmäinen viesti lontoosta oli :
"äiti! tää metro on täällä ihan sikamakee!"

en yllättyny.
tot.reps!

...silläika toisaalla...

kerpele!
"mitä tekisit jos kuulisit että teini-ikäinen tyttäres on ollut vuoden vaihtuessa junassa likellä keskustaa?" tekstasin yhdelle miehelle. sanoin sille miehelle myös selvin sanoin että penska oli sen vastuulla k.o. iltana, ja että hän saa homman selvittää, koska tältä akalta saattaa pamahtaa kohta suoni päästä. *

jo se on hemmetti ettei mitään tapahdu. viikkoon. helvettiin moiset munattomat miehet.

no mä sanon itte sitte: 
kuukaus kotiarestia. syy: luottamuksen pettäminen. piste.
itsekertomisellaan kaks päivää siitä miinus.
sanokaa nipoksi jos huvittaa, mutta mun kakarat ei keskustassa keskiyöllä hillu. ei uutenavuonna, eikä muutenkaan.

s.a.n.k.t.i.o.i.t.t.a.

kolmevuotta vielä tätä diktatuuria sillä lusittavana. kestäköön sen kun nainen. muita vaihtoehtoja ei ole.

*ei muuten pamahtanukaan. flegmaatikko in progress. indeed.