mutta joskus valitan kuitenkin.
mua vähän hymyilytti kun läksin vanhempainiltaan, kun teinix jäi tekemään kotiin ruokaa ja vahtimaan älliä ja tälliä.
tiesittekö että pääkaupunkiseudulla joka seitsemäs 15-17 vuotias on lastensuojelun asiakkaana. syynä usein päihteiden käyttö ja ristiriidat kotona. sydämestä vähän kirpasee, ja tajuan ettei mulla ole varaa kamalasti valittaa, koska mulla ja teinillä on ihan sydämelliset välit. sen päihteiden käyttö on nollalla, ja kouluunkaan sitä ei tarvitse patistella.
miten ihmeessä sit aina kuitenkin ottaa kupoliin se, että kaikista kotihommista pitää sanoa että alkaa tapahtua. miten se ei voi tajuta tehdä muutamaa pientä juttua ilman että mä aina jänkkään?
miten hemmetissä se voi notkua netissä niin paljon? tai ottamiaan kuvia se vissiin muokkailee, mutta silti.
miten hemmetissä se ei ikinä lähde ajoissa minnekään, myöhästyy jokapaikasta, ja kehoituksista huolimatta tänäänkin oli vaan tuupannut ällin tarhan eteiseen.(se pitää viedä perille saakka! se pitää viedä perille saakka, se pitäääääääääää!)
hitto hemmetti.
ensiviikosta alkaen natsimutsi antaa pilipalivehkeet (podit, pädit, kännyt ja mäkit) käyttöön vasta kello 18, olettaen että muutama kotihomma ja läksyt on siihen mennessä suoritettu. ja tästälähin se saa illalla väkertää itselleen aamiaisen jääkaappiin valmiiksi, kun tuntuu ettei se muuten saa edes aamupalaa syötyä.
nii, katotaan sitten.
kas jossei nätit sanat täällä auta, niin laitetaan taas vähän konkreettista rajaa tuohon teinihörhöilyyn.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti