uskomatonta kuinka ihmisen itu kasvaakaan nopeasti. ja mä siinä sivussa. henkisesti.
alkaa varmasti vastuu pikkuhiljaa näkyä toki naamassakin, mutta tää pieni koko hämää useita.
eilen vetäsin "hurjan muodonmuutoksen" (omissa silmissäni) viiteen minuuttiin, kun piti työminästä kuoria katu-uskottava teinin mutsi. siis kun vein esikoista kripaleirille viimevuonna, tuli pappi kädestä pitäen toivottamaan mut tervetulleeksi leirille. en toivonut saman toistuvan lukion vanhempainillassa, vaan toivoin että pieni vaatteiden vaihto edesauttais mua ikäiseni (siis teini-ikäisen lapsen äidin) oloiseksi.
äh. laitan mä ihan mitä tahansa päälleni, näytän aina samalta.
huoh.
noh, kukaan ei tullut komentamaan mua tutoroppilaiden jonoon, joten ehkä onnistuin nahkahameessani tekemään aikuismaisen vaikutuksen. ehkä.
aini.
tukalleni en kyllä sitten mitään voikaan. mä aina mietin teininä miksei mun mutsilla voi ikinä olla mitään siistiä kampausta. luulen että nyt tajuan. esikoiseni ehkä ajattelee samalla tavalla musta.
tää pehko on nii mieletön harakanpesä, että yks nuori mies töissä on kuulemma huomioinut mut ja oon tehnyt vaikutuksen, koska mulla on niin ihanan villi tukka.
voi jeesus!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti