...ja kuulee mitä haluaa.
optimismi on oikeesti ihan hyvästä. se että jaksaa yrittää onnistumisen toivossa, että tietää että pilvienkin takana se aurinko paistaa, ja uskoo kaikkeen hyvään tässä maailmassa.
tekstailin ystävän kanssa aamulla. se laittoi mulle viestin joka a) oli aivan totta asiaa ja b) syventi mun epätoivoa entisestään.
en mä viestistä kiukustunut, korkeintaan ittelleni. sitähän varten ystävät on, että ne sanoo totuuden, vaikkei se olis aina kivaa.
vituttaa vaan olla aina niin tyhmä ja naiivi. oon taas vissiin ihmisten puheista poiminut vaan ne hyvät asiat mitä haluan kuulla. ja sitten kolahtaa. ja kovaa.
kuuluuks tähän hiton aikuistumisprosessiin joku realisoituminen?
että rupeis kuuleen mitä ihmiset todella sanoo? tajuis ettei kaikki ole niin hyvää ja kaunista, mutta että sen kanssa voi elää?
Näytetään tekstit, joissa on tunniste valivali. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste valivali. Näytä kaikki tekstit
lauantai 4. elokuuta 2012
helpotti ja ei.
totaalisen kilahduksen vältin menemällä sänkyyn 19.30 ja sieltä se uni onneks tuli suht samoin tein. heräsin toki 5.30, mutta raivaritila lieveni.
pyysin esikkoa katsomaan penskoja tänään, että voin/voidaan murun kanssa vähän hengähtää. käydään penkkiurheilemassa, ja suunnitelmissa oli leffa/illallinen/yhdet, mutta muru perhana heräsi kuopuksen rääkäsyyn 3.20, joten vituiksi meni ilmeisesti tämäkin päivä.
en tajua kuinka kauan tätä kukaan jaksaa järjissään?
tuntuu että vaikka kuinka yritän, kaikki menee päin hemmettiä kuitenkin.
ehkä lakkaan vaan yrittämästä, ja annan elämän soljua eteenpäin.
kyllätäähelpottaa.
kyllätäähelpottaa.
kyllätäähelpottaa.
joku kaunis päivä.
pyysin esikkoa katsomaan penskoja tänään, että voin/voidaan murun kanssa vähän hengähtää. käydään penkkiurheilemassa, ja suunnitelmissa oli leffa/illallinen/yhdet, mutta muru perhana heräsi kuopuksen rääkäsyyn 3.20, joten vituiksi meni ilmeisesti tämäkin päivä.
en tajua kuinka kauan tätä kukaan jaksaa järjissään?
tuntuu että vaikka kuinka yritän, kaikki menee päin hemmettiä kuitenkin.
ehkä lakkaan vaan yrittämästä, ja annan elämän soljua eteenpäin.
kyllätäähelpottaa.
kyllätäähelpottaa.
kyllätäähelpottaa.
joku kaunis päivä.
perjantai 3. elokuuta 2012
off.
mun tekee niin paljon mieli kiroilla ja huutaa.
työviikko on nurkan takana, ja mulla on tän p**seloman huipennukseksi lämpöä. silmiä särkee ja selkä kolottaa. ja päälle päätteeks megalomaaninen ketutus.
noi murun duunitki on suoraan helvetistä, ja penskat hyppii seinille.
mulla on nyt hihna niin kireellä että vinkuu-u-u-u-uuuu.
joo, joo. mä oon varmaan maanisdepressiivinen helkkarin pienillä sykleillä. ja todellinen on-off ihminen, sit kun asiat ei ole happy happy ja on, ne on totaalisen off.
ja nyt mä oon off. totaalisen.
onneks tiiän että kohta naksahtaa joku paikalleen, jostain ihan pienestä syystä, ja pystyn taas hengittämään normaalisti. ei tätä muuten jaksais.
mutta tänään -nyt- ottaa päähän. kaikki. todella.
ei sit muuta.
moi.
työviikko on nurkan takana, ja mulla on tän p**seloman huipennukseksi lämpöä. silmiä särkee ja selkä kolottaa. ja päälle päätteeks megalomaaninen ketutus.
noi murun duunitki on suoraan helvetistä, ja penskat hyppii seinille.
mulla on nyt hihna niin kireellä että vinkuu-u-u-u-uuuu.
joo, joo. mä oon varmaan maanisdepressiivinen helkkarin pienillä sykleillä. ja todellinen on-off ihminen, sit kun asiat ei ole happy happy ja on, ne on totaalisen off.
ja nyt mä oon off. totaalisen.
onneks tiiän että kohta naksahtaa joku paikalleen, jostain ihan pienestä syystä, ja pystyn taas hengittämään normaalisti. ei tätä muuten jaksais.
mutta tänään -nyt- ottaa päähän. kaikki. todella.
ei sit muuta.
moi.
tiistai 10. heinäkuuta 2012
tyhmänaama ja muuta
muru epäilee että oon saanu kolmenkympin kriisin vähän myöhässä. oon niin tyytymätön itseeni ettei ikinä.
serkun häihin mulla oli varattuna 50-luvun tyylinen luonnonvalkonen pliseerattu mekko, mutta siitäkin vedin itkukoivarit kun oon aina niin seinäruusu ja mitätön.
sitten tilasin pinkin kietasumekon, ainakin seinästä erottuu meinaan, mutta senkin kanssa pamahti hermo. helvetti! eikö sekään nyt ole tarpeeks juhlallinen? näytänksmä ihan urpolta siinäkin?! voi miksi miksi MIKSI???
voi penaali ja kaikki kirosanat. emmäkestä.
myydään naama ja olemus. tarpeettomana.
ostetaan tilalle jotai särmää.
ei haittaa vaikka olis rumaa, kunhan olis persoonallista. kropallakaan ei sen väliä. kunhan olis tissit ees.
mä voisin myös vaihtaa äärettömän tympeen vaatekaapin sisällön johonki coolimpaan.
tai sit mä vaan voisin vihdoin päästä tästä yli.
huoh. mä päätin etten laittaudu tällä viikolla duuniin ollenkaan. läksin verkkarit jalassa yks aamu. eiköhän jotku narkit ulissu mun perään juna-asemalla. ker-ras-saan imartelevaa, etten sanois.
serkun häihin mulla oli varattuna 50-luvun tyylinen luonnonvalkonen pliseerattu mekko, mutta siitäkin vedin itkukoivarit kun oon aina niin seinäruusu ja mitätön.
sitten tilasin pinkin kietasumekon, ainakin seinästä erottuu meinaan, mutta senkin kanssa pamahti hermo. helvetti! eikö sekään nyt ole tarpeeks juhlallinen? näytänksmä ihan urpolta siinäkin?! voi miksi miksi MIKSI???
voi penaali ja kaikki kirosanat. emmäkestä.
myydään naama ja olemus. tarpeettomana.
ostetaan tilalle jotai särmää.
ei haittaa vaikka olis rumaa, kunhan olis persoonallista. kropallakaan ei sen väliä. kunhan olis tissit ees.
mä voisin myös vaihtaa äärettömän tympeen vaatekaapin sisällön johonki coolimpaan.
tai sit mä vaan voisin vihdoin päästä tästä yli.
huoh. mä päätin etten laittaudu tällä viikolla duuniin ollenkaan. läksin verkkarit jalassa yks aamu. eiköhän jotku narkit ulissu mun perään juna-asemalla. ker-ras-saan imartelevaa, etten sanois.
maanantai 9. huhtikuuta 2012
jatkuvaa natinaa
aamulla ohjeiden noudattamatta jättämistä.siirto omaan huoneeseen. katatonista huutoa.
lelujen keräämiskehoitus. ei. kylläpä. ei. kylläpä. mamma auttaa. poika huutaa, potkii, karjuu.
siskon kiusaamista. jäähylle. karjua huutoa. pääset pois kun lakkaat huutamasta. huutoa huutoa huutoa. käynti parvekkeella jäähtymässä. itku pojalle. itku äidille.
uloslähtiessä itku kun ei ole kenkiä jalassa. mä laitan. huutoa, itkua. laitanko mä nää? lakkaa huutamasta sitte.
metromatkalla ilosena. ulos metrosta. natinaa haluan metroon, haluan metroon, haluan metroon.
kiva kierros korkeasaaressa. haluan kävellä. haluan rattaisiin. haluan kävellä. haluan metroon.
purkka suuhun. putos. purkka suuhun. putos. pure sitä. en. pure sitä. en. pure tai mä otan sen pois. en pure. sormet suuhun. huutoa mä puren. mä puren. puren mä.
unillemennessä itkua karjua huutoa. mä lepään. mä lepään. mä lepään. no lepää hemmetti.
huoh. päivä puolessa. ihanata.
ostetaan hermo. pitempi.
lelujen keräämiskehoitus. ei. kylläpä. ei. kylläpä. mamma auttaa. poika huutaa, potkii, karjuu.
siskon kiusaamista. jäähylle. karjua huutoa. pääset pois kun lakkaat huutamasta. huutoa huutoa huutoa. käynti parvekkeella jäähtymässä. itku pojalle. itku äidille.
uloslähtiessä itku kun ei ole kenkiä jalassa. mä laitan. huutoa, itkua. laitanko mä nää? lakkaa huutamasta sitte.
metromatkalla ilosena. ulos metrosta. natinaa haluan metroon, haluan metroon, haluan metroon.
kiva kierros korkeasaaressa. haluan kävellä. haluan rattaisiin. haluan kävellä. haluan metroon.
purkka suuhun. putos. purkka suuhun. putos. pure sitä. en. pure sitä. en. pure tai mä otan sen pois. en pure. sormet suuhun. huutoa mä puren. mä puren. puren mä.
unillemennessä itkua karjua huutoa. mä lepään. mä lepään. mä lepään. no lepää hemmetti.
huoh. päivä puolessa. ihanata.
ostetaan hermo. pitempi.
keskiviikko 29. helmikuuta 2012
itsesääliä
just nii ja jetsulleen.
kyllä se serkkulikka oli oikeessa. kyllä tää nyt influenssalta tuntuu.
helkkariin sinä sahaava kuume. sinä joka annat mun olettaa että kaikki on ok. ja kun pesen koneen pyykkiä ja laitan sapuskat uuniin, sinä isket takaapäin suoraan mun selkäytimeen ja korvennat siellä helvetin liekkiä.
kyllä. kestän kuumeen, yskän ja nokkatukon. mutta tää luukipu on enemmän kun hanurista. tää on sie-tä-mät-tö-män tuntusta.
ja joo joo ja sata muuta valivalia. ja joo, joo, "sulla on vaan flunssa".
mutku mä en ikinä o kipee. byäääh.
mä en ehkä olekaan kuolematon ja vahingoittumaton. byäääh.
*kaikenmoista itsesääliä*
ja hyvä kirja.
kyllä se serkkulikka oli oikeessa. kyllä tää nyt influenssalta tuntuu.
helkkariin sinä sahaava kuume. sinä joka annat mun olettaa että kaikki on ok. ja kun pesen koneen pyykkiä ja laitan sapuskat uuniin, sinä isket takaapäin suoraan mun selkäytimeen ja korvennat siellä helvetin liekkiä.
kyllä. kestän kuumeen, yskän ja nokkatukon. mutta tää luukipu on enemmän kun hanurista. tää on sie-tä-mät-tö-män tuntusta.
ja joo joo ja sata muuta valivalia. ja joo, joo, "sulla on vaan flunssa".
mutku mä en ikinä o kipee. byäääh.
mä en ehkä olekaan kuolematon ja vahingoittumaton. byäääh.
*kaikenmoista itsesääliä*
ja hyvä kirja.
torstai 24. marraskuuta 2011
keskiviikko 12. lokakuuta 2011
helevetti!
missä on ne lapset jotka mamillen rakkaudellisesti toivottavat hyvääyötä ja käyvät maireina nukkumaan? ei ainakaan täällä mamman kanssa kotona kun mami on treeneissä.
voi kaikkimaailmankirosanat ja ääretönpotutus.
mä otan loparit.
rauhallisetiltarutiinitsatujalaulut my ass.
pitäkää tunkkinne ja rellestävät mukulat.
nyt loppu huumori.
p.s. luulen että tällä mun kimpoilulla on tekemistä stressin laukeemisen kanssa. pinna on kireellä kun viulunkieli. tekis mieli hautautua maan uumeniin eikä tulla ikinä pois. kivasti eilen murukin oli käämit punasella, ja syytteli mua siitä että oon periyttänyt hankalahkon temperamentin noille mukuloille. teki mieleni kajauttaa sitä jollain keittiövälineellä, mutta en kajauttanut. koitan nyt taaskin tässä vetää henkeä etten ihan pelihousuja revi. ei voi sanoa kun että: sitä niittää mitä kylvää.
mutta kyllä senkin vaan sanon että tänään vitutti.
voi kaikkimaailmankirosanat ja ääretönpotutus.
mä otan loparit.
rauhallisetiltarutiinitsatujalaulut my ass.
pitäkää tunkkinne ja rellestävät mukulat.
nyt loppu huumori.
p.s. luulen että tällä mun kimpoilulla on tekemistä stressin laukeemisen kanssa. pinna on kireellä kun viulunkieli. tekis mieli hautautua maan uumeniin eikä tulla ikinä pois. kivasti eilen murukin oli käämit punasella, ja syytteli mua siitä että oon periyttänyt hankalahkon temperamentin noille mukuloille. teki mieleni kajauttaa sitä jollain keittiövälineellä, mutta en kajauttanut. koitan nyt taaskin tässä vetää henkeä etten ihan pelihousuja revi. ei voi sanoa kun että: sitä niittää mitä kylvää.
mutta kyllä senkin vaan sanon että tänään vitutti.
lauantai 24. syyskuuta 2011
valivali
aina kannattaa vissiin avautua.
kohtalo otti taas osakseen näpäyttää moista valittajaämmää nenille, ja järkkäs mulle ihanan päivän. persilleen menneiden päikkäreiden jälkeen poika oli loppupäivän aivan kultanen. ja rutulla oli kivaa. leikkivät, kylpivät, olivat olkkarissa eväsretkellä. kuuntelivat unilaulut toisiaan silitellen ja menivät kivasti nukkumaan.
kyllä näistä hetkistä sitten osaakin nauttia täysillä.
- poika auttoi myös jakamaan puhtaat pyykit kasoihin.
mamman, ma [mamin], te [teten], pe [pepun] ja pamin [omat]. tunnisti kaikki.
- hammaspesun jälkeen kundi sanoi "phii" [pissalle]. sitten se pissi, ravisti, pesi kädet ja taputti itselleen. reipas poika!
nyssit mä oon ansainnut lasin kuivaa omenasidua ja muutaman palan fazerinaa. sitten mä neulon kaulahuivia nautintojeni äärellä. esikonkin päästin kaverilleen yökylään, jotta meillä on "omaa aikaa", joka siis käytetään hyödykkäästi nukkumiseen, jahka emäntä kohta työmaaltaan palailee.
kohtalo otti taas osakseen näpäyttää moista valittajaämmää nenille, ja järkkäs mulle ihanan päivän. persilleen menneiden päikkäreiden jälkeen poika oli loppupäivän aivan kultanen. ja rutulla oli kivaa. leikkivät, kylpivät, olivat olkkarissa eväsretkellä. kuuntelivat unilaulut toisiaan silitellen ja menivät kivasti nukkumaan.
kyllä näistä hetkistä sitten osaakin nauttia täysillä.
- poika auttoi myös jakamaan puhtaat pyykit kasoihin.
mamman, ma [mamin], te [teten], pe [pepun] ja pamin [omat]. tunnisti kaikki.
- hammaspesun jälkeen kundi sanoi "phii" [pissalle]. sitten se pissi, ravisti, pesi kädet ja taputti itselleen. reipas poika!
nyssit mä oon ansainnut lasin kuivaa omenasidua ja muutaman palan fazerinaa. sitten mä neulon kaulahuivia nautintojeni äärellä. esikonkin päästin kaverilleen yökylään, jotta meillä on "omaa aikaa", joka siis käytetään hyödykkäästi nukkumiseen, jahka emäntä kohta työmaaltaan palailee.
lauantai 3. syyskuuta 2011
lauantaihelvetti
siis saako tästä ees "puhua ääneen"?
jumantsuikka nää lauantait on niin hanurista!
ei se että herra meidän poikamme on ollut tosi kiukkunen (ilmenee huutamisena, riekkumisena, uhmaamisena, raivoamisena, itkemisenä) koko viikon, niin taas sama setti kun kolmena edellisenä lauantaina. ihan täyttä kaaosta. mikään kun ei ole hyvin.
mä ymmärrän että se on turhautumista päiväkotiviikosta, vähän flunssaa ja hankala olo, mutta kun nää olis myös niitä mun lepopäiviä. mä mieluusti touhuisin noiden lasten kanssa, vietän aikaa, ja sillai, mutta kun ei pysty. kun herra meidän pojallemme kun ei käy mikään. ollenkaan. ei leikit, ei sylit, ei perushommat, ei mikään. sisällä on kurjaa, ulkona on kurjaa, autossa on kurjaa, kaupassa on kurjaa, naapurissa on kurjaa, metsässä on kurjaa.
mä ymmärrän senkin että tää on protestointia siitä, että se kiva tarha ei olekaan enää se kiva paikka missä käydään vähän leikkimässä, vaan se on se kauhia laitos johon ääliövanhemmat roudaat sut suht joka päivä. emmä niin dami ole, etten olis tienny tän taantuman olevan tulossa, mutta kun MULLAKIN hermoa kirraa.
yleensä mulla on noita lapsia ikävä kun olen töissä.
ja musta on liikuttavaa nähdä ne aamulla.
ja haikeeta laittaa ne illalla unille.
nyt olen ainoastaan helpottunut siitä että ne vihdoin nukkuu.
luulen että huomenna meinaa itku päästä kun ne kuudelta aamulla herää.
ja,
luulen että maanantaina olen ilonen siitä että pääsen töihin "lepäämään".
ei saamari. kyllä tän saa sanoa ääneen.ja toisinaan pitää kanssa.
jotkut päivät vaan sattuu olemaan ihan hemmetin hanurista.
edit: pakko oli vaihtaa raflaava otsikko "lauantaina poika on peestä". eihän se niin ole. mähän se peestä olen. kun en tajua, eikä meinaa hermokaan kestää. hengitä syvään. huomenna on hyvä päivä. nää lauantait on kuitenkin pakko elää kanssa.
jumantsuikka nää lauantait on niin hanurista!
ei se että herra meidän poikamme on ollut tosi kiukkunen (ilmenee huutamisena, riekkumisena, uhmaamisena, raivoamisena, itkemisenä) koko viikon, niin taas sama setti kun kolmena edellisenä lauantaina. ihan täyttä kaaosta. mikään kun ei ole hyvin.
mä ymmärrän että se on turhautumista päiväkotiviikosta, vähän flunssaa ja hankala olo, mutta kun nää olis myös niitä mun lepopäiviä. mä mieluusti touhuisin noiden lasten kanssa, vietän aikaa, ja sillai, mutta kun ei pysty. kun herra meidän pojallemme kun ei käy mikään. ollenkaan. ei leikit, ei sylit, ei perushommat, ei mikään. sisällä on kurjaa, ulkona on kurjaa, autossa on kurjaa, kaupassa on kurjaa, naapurissa on kurjaa, metsässä on kurjaa.
mä ymmärrän senkin että tää on protestointia siitä, että se kiva tarha ei olekaan enää se kiva paikka missä käydään vähän leikkimässä, vaan se on se kauhia laitos johon ääliövanhemmat roudaat sut suht joka päivä. emmä niin dami ole, etten olis tienny tän taantuman olevan tulossa, mutta kun MULLAKIN hermoa kirraa.
yleensä mulla on noita lapsia ikävä kun olen töissä.
ja musta on liikuttavaa nähdä ne aamulla.
ja haikeeta laittaa ne illalla unille.
nyt olen ainoastaan helpottunut siitä että ne vihdoin nukkuu.
luulen että huomenna meinaa itku päästä kun ne kuudelta aamulla herää.
ja,
luulen että maanantaina olen ilonen siitä että pääsen töihin "lepäämään".
ei saamari. kyllä tän saa sanoa ääneen.ja toisinaan pitää kanssa.
jotkut päivät vaan sattuu olemaan ihan hemmetin hanurista.
edit: pakko oli vaihtaa raflaava otsikko "lauantaina poika on peestä". eihän se niin ole. mähän se peestä olen. kun en tajua, eikä meinaa hermokaan kestää. hengitä syvään. huomenna on hyvä päivä. nää lauantait on kuitenkin pakko elää kanssa.
maanantai 11. heinäkuuta 2011
umpitollo
alko ottaa kupoliin. taas.
tää nyt on taas ihan pikkujuttu, mutta reväytän pelihousuni just kohta.
yks mun ala-aste kaveri, poika, on alkanu huutele mulle naamakirjassa. kyselee kuulumisia ja kaikkea. no, ei siinä mitään, kiva kuulla miten entisillä kavereilla menee tietty, ja näin.
ja juu, musta toisten kehumista ja imartelua täs elämässä ei ole koskaan liikaa. aina saa ja pitää sanoa toiselle positiivisia asioita, kun tulee mieleen. ainasen marmattamisen sijaan.
mutta. nyt löysin viestilaatikosta viestin, kun hää on ihan mulle biisin omistanut.
voi persaus kanssa. mä en edes vastaa siihen viestiin.
voiko joku mies taas olla nii tyhmä, että tosiaan kuvittelee että oon liikuttunut tai otettu siitä että se lähettelee mulle jotaki "I need you"- viestejä?
jätkähän on umpitollo.
joo. olen kihloissa ja kato, on mulla kai lapsiakin.
ja ainii, unohditko että olen lesbo?
kato lesbo ja parisuhteessa, nii ei kannata nyt itsestään ihan idioottia tehdä. eihän?
ja tiiätkö, mua ei kiinnosta mitkää ainiidjuu:t keltää muulta kun omalta puolisolta.
mikä ihme ihmisiä vaivaa?
tää nyt on taas ihan pikkujuttu, mutta reväytän pelihousuni just kohta.
yks mun ala-aste kaveri, poika, on alkanu huutele mulle naamakirjassa. kyselee kuulumisia ja kaikkea. no, ei siinä mitään, kiva kuulla miten entisillä kavereilla menee tietty, ja näin.
ja juu, musta toisten kehumista ja imartelua täs elämässä ei ole koskaan liikaa. aina saa ja pitää sanoa toiselle positiivisia asioita, kun tulee mieleen. ainasen marmattamisen sijaan.
mutta. nyt löysin viestilaatikosta viestin, kun hää on ihan mulle biisin omistanut.
voi persaus kanssa. mä en edes vastaa siihen viestiin.
voiko joku mies taas olla nii tyhmä, että tosiaan kuvittelee että oon liikuttunut tai otettu siitä että se lähettelee mulle jotaki "I need you"- viestejä?
jätkähän on umpitollo.
joo. olen kihloissa ja kato, on mulla kai lapsiakin.
ja ainii, unohditko että olen lesbo?
kato lesbo ja parisuhteessa, nii ei kannata nyt itsestään ihan idioottia tehdä. eihän?
ja tiiätkö, mua ei kiinnosta mitkää ainiidjuu:t keltää muulta kun omalta puolisolta.
mikä ihme ihmisiä vaivaa?
lauantai 28. toukokuuta 2011
no nyt se valivali
mun itsetunto on romahtanut monta piirua.
osansa siitä on verottanut nää kotiolot. kun yks remppaa, ja sit toinen, ja vielä kolmas. on hienoa olla se paskasanko, mutta jos oikeen yritän ajatella optimistisesti, niin mulle on helppo ränkkää kun on turvallista. eikö? joohan, olis se niin? vai oonko vaan liian kiltti täällä?
sit musta just tuntuu että mun kaikki vaatteet on ihan plääh. emmä osaa pukeutua, eikä tuolla kaapissa o mitään päällepantavaa. vaikka ostin eilen vyön ja pari paitaa, ja kolmekakkosen housut, ei mulla o takkejakaan.
oon muuten alkanu kattomaan kaupungilla vähän pyöreämpiä ihmisiä "sillä silmällä", nimittäin kadesilmällä. olis kiva olla terveän pyöreä ja omistaa isot pakarat. (miten nii ei ikinä voi olla tyytyväinen?)
sikstoiseen alkaa vituttaa tehdä töitä ihmisen kanssa joka sanoo joka päivä "ei sillä että epäilisin sun ammattitaitoa, mutta..." jumalavita. se entinen insinööri, nykyinen mun käskyttäjä, on oikeesti ihan todella rasittava. sit mun pitää pitää semmosta kohteliaisuusnaamiota ja olla ammattilainen sen edessä. joka päivä. perjantai kulminoitui siihen että tuohon ekaan lauseeseen vastasin että "etpä" ja sit se sanoi mulle kun kyseistä asiaa selvitettiin että: "ai sun mielestä mä en osaa edes lukea?" nii siihenki piti vastata että "nii, siltä se nyt näyttää." kun mä en oikeesti pompi muiden tonteille, ei senkään tarttis. sikstoiseen en käy väittämään asioita joita en tosiksi tiedä. ottaa vaan päähän että yhdellä on semmoi pätemisen tarve, että se hyppii mun tontille ja neuvoo (väärin) miten mun olis toimittava. pysyis nyt lestissään mokoma. ainakin kesän yli pitää tätä sietää. * jossei se saa siirtoa jonnekin muualle pätemään. äst.
* pyysin pomolta vaihto-oppilasvuotta tohon mein "toimipisteeseen" kodin lähelle alkaen elokuusta. olis kiva kun duunimatka olis 10 minuuttia ekavuoden, kun poikuli alottaa tarhan. pomo oli myötämielinen ja siitäkin se olis hyvä idea, katotaan kui onnistuu. jospa joku innostuu noi mukavasta ideasta?
p.s. mun pomo on ihana. niin empaattista, ymmärtäväistä ja kannustavaa ihmistä saa hakea. lämmin kiitos siihen suuntaan.
p.s.2. vuolaasti kiitin loppuviikosta mun lepakkoapuria ja toista vasenta kättä, ketkä mua auttoi duunin kaaosviikossa. ilman niitä en olis selvinnyt kunnialla, ja sanoin sen niille ihan suoraan. "pikkupomona" olo ei sovi mun identiteetille ollenkaan, musta tasa-arvonen työtoveruus ja moniammatillisuus on mun juttu, mutta nää kaks teki just niinkun sovittiin ja pyysin, ja homma luisti. eikä vastuu ja työn toisille delegoiminen ahdistanut mua ollenkaan.
p.s.3. ihminen jota arvostan siellä töissä kovin, tuli kysymään mitä mulle on tapahtunut sen risteilyn jälkeen, kun oon niin omissa oloissa ja vähän surkeen näkönen, eikä tauoillakaan mua näy. ihanaa että ovat kiinnostuneita ja huolehtivat. ensin olin tosiaan kipeenä. sit nii kiinni töissä, ettei sosialisoimiseen duunissa ole yhtään aikaa.mut kyllä se tästä. ensviikolla pitäis (pi.tä.is.) olla täys miehitys.
enää nelipäivänen viikko duunia ennen lomaa. sikälimikäli en ala oksentaa. nyt kun oon tosiaan pessy oksulakanoita, oksulasta, oksuseinää, oksulattiaa, oksupehmoleluja... mikä on todennäkösyys sille etten kohta oo ite oksu koko nainen? häviävän pieni. byäk.
osansa siitä on verottanut nää kotiolot. kun yks remppaa, ja sit toinen, ja vielä kolmas. on hienoa olla se paskasanko, mutta jos oikeen yritän ajatella optimistisesti, niin mulle on helppo ränkkää kun on turvallista. eikö? joohan, olis se niin? vai oonko vaan liian kiltti täällä?
sit musta just tuntuu että mun kaikki vaatteet on ihan plääh. emmä osaa pukeutua, eikä tuolla kaapissa o mitään päällepantavaa. vaikka ostin eilen vyön ja pari paitaa, ja kolmekakkosen housut, ei mulla o takkejakaan.
oon muuten alkanu kattomaan kaupungilla vähän pyöreämpiä ihmisiä "sillä silmällä", nimittäin kadesilmällä. olis kiva olla terveän pyöreä ja omistaa isot pakarat. (miten nii ei ikinä voi olla tyytyväinen?)
sikstoiseen alkaa vituttaa tehdä töitä ihmisen kanssa joka sanoo joka päivä "ei sillä että epäilisin sun ammattitaitoa, mutta..." jumalavita. se entinen insinööri, nykyinen mun käskyttäjä, on oikeesti ihan todella rasittava. sit mun pitää pitää semmosta kohteliaisuusnaamiota ja olla ammattilainen sen edessä. joka päivä. perjantai kulminoitui siihen että tuohon ekaan lauseeseen vastasin että "etpä" ja sit se sanoi mulle kun kyseistä asiaa selvitettiin että: "ai sun mielestä mä en osaa edes lukea?" nii siihenki piti vastata että "nii, siltä se nyt näyttää." kun mä en oikeesti pompi muiden tonteille, ei senkään tarttis. sikstoiseen en käy väittämään asioita joita en tosiksi tiedä. ottaa vaan päähän että yhdellä on semmoi pätemisen tarve, että se hyppii mun tontille ja neuvoo (väärin) miten mun olis toimittava. pysyis nyt lestissään mokoma. ainakin kesän yli pitää tätä sietää. * jossei se saa siirtoa jonnekin muualle pätemään. äst.
* pyysin pomolta vaihto-oppilasvuotta tohon mein "toimipisteeseen" kodin lähelle alkaen elokuusta. olis kiva kun duunimatka olis 10 minuuttia ekavuoden, kun poikuli alottaa tarhan. pomo oli myötämielinen ja siitäkin se olis hyvä idea, katotaan kui onnistuu. jospa joku innostuu noi mukavasta ideasta?
p.s. mun pomo on ihana. niin empaattista, ymmärtäväistä ja kannustavaa ihmistä saa hakea. lämmin kiitos siihen suuntaan.
p.s.2. vuolaasti kiitin loppuviikosta mun lepakkoapuria ja toista vasenta kättä, ketkä mua auttoi duunin kaaosviikossa. ilman niitä en olis selvinnyt kunnialla, ja sanoin sen niille ihan suoraan. "pikkupomona" olo ei sovi mun identiteetille ollenkaan, musta tasa-arvonen työtoveruus ja moniammatillisuus on mun juttu, mutta nää kaks teki just niinkun sovittiin ja pyysin, ja homma luisti. eikä vastuu ja työn toisille delegoiminen ahdistanut mua ollenkaan.
p.s.3. ihminen jota arvostan siellä töissä kovin, tuli kysymään mitä mulle on tapahtunut sen risteilyn jälkeen, kun oon niin omissa oloissa ja vähän surkeen näkönen, eikä tauoillakaan mua näy. ihanaa että ovat kiinnostuneita ja huolehtivat. ensin olin tosiaan kipeenä. sit nii kiinni töissä, ettei sosialisoimiseen duunissa ole yhtään aikaa.mut kyllä se tästä. ensviikolla pitäis (pi.tä.is.) olla täys miehitys.
enää nelipäivänen viikko duunia ennen lomaa. sikälimikäli en ala oksentaa. nyt kun oon tosiaan pessy oksulakanoita, oksulasta, oksuseinää, oksulattiaa, oksupehmoleluja... mikä on todennäkösyys sille etten kohta oo ite oksu koko nainen? häviävän pieni. byäk.
torstai 19. toukokuuta 2011
keskiviikko 18. toukokuuta 2011
valivalivali, helsingintuska
nyt kun on aikaa loijata sohvalla, pääsen mieliaiheeseeni, valittamiseen. tätä vois myös kutsua "vääryyksien ja epäkohtien julkituomiseksi", mutta tässä mielentilassa, sanotaan suoraan, valitustahan tää on. tai projisointia ja kohteen siirtoa pois omista ongelmista, mutta miettikääpä tätä:
mä en tajua miten tällä kaupungilla on eettisesti varaa tehdä säästötoimenpiteitä heikoimpien kustannuksella. tai että väitetään näitä typeriä toimenpiteitä säästöiksi.
ensinnäkin:
mä henkilökohtaisesti en todellakaan ymmärrä vanhainkotien ja palvelutalojen alasajoa. kukahan matikkanero on keksinyt että kotona vanhusten hoito(yritykset) tulee halvemmaksi. ihan lukiomatikalla kun miettii, niin on saamarin kallista juoksuttaa eestaas hoitajaa, vaippaa, ruokaa, terveydenhuoltoa jne. mitä niille tyhjille palvelutaloille tehdään? varmaan muutetaan asunnoiksi. kas kätevää. ja erittäin viisasta. "vanhukset haluaa asua kotonaan". paskanvitut sanon minä. ootteko ees kysyny? mä olen. ei ne nykyään halua. haluisitsä asua yksin? niinko ypöyksin? kun omaiset tekee uraa, ja tulee viemään sun roskat kerran viikossa. jos sitäkään. eikö pelottais liikkua himassa kun oot pääs kolkannu jo kolmesti, ja lonkkas murtanu molemmat? olisko kivaa että suht tuntemattomat ja vaihtuvat henkilöt kävis pesee sun persauksen ammeessa, johon sä et ees pääse kivutta ja vaivatta, kerran viikossa. olisko kivaa jos et esmes kahteen vuoteen pääsis ulos?
etsä mielummin asuis jossain yhteisössä? missä olis järkätty vähän korttipeliä perjantaisin? ja tuolijumppaa keskiviikkosin? missä olis muitakin ihmisiä? missä sun olis esteetön liikkua? että niinku pääsisit itkemättä pesulle ja pihallekin joskus? missä saattais olla hoitajat lähellä? niinkun että vaan kiljaset kun kaadut, ja apua tulee? sen sijaan että painelet hätänappia (jos ees muistat miten se toimii) ja odottelet esperiä kolmetuntia lattialla?
että kuka halus asua kotona? kuulostaako loistavalta tulevaisuudelta ehkä just sun kohdalla toi kotona asuminen? ehkä ennenmuinoin palvelutalo oli häpeä. ja sinne meno jonkin sortin omasta elämästä luovuttamista. nykysin se vois olla turvallinen yhteisö elää ja olla. tiedän että vanhuksia kotiinhoitavat ihmiset tekee kaikkensa vanhusten hyvinvoinnin eteen. mutta ne resurssit... vartissa - puolessatunnissa ei paljoa ihminen ihmiselle olla, oli aikeet miten hyvät tahansa. kun niistä perusasioistaki pitää huolehtia.
jos ja kun tuo meno ei muutu, niin kunnan elätiks mä en tänne jää. on niitä kivompiakin vaihtoehtoja ja äkkilähtöjä.
ja toinen korpeeva asia on päivähoito. rutulle kun hain aikanaan hoitopaikkaa tästä läheltä, nii myytiin ei oota. kato kun ei osattu arvata että kun vanhenevalta asuinalueelta mummut siirtyy taivaan kotiin, ni että joku lapsiperhe muuttais tilalle. että ajettiin alas kaksi päiväkotia, ja nyt on sata lasta jonossa ja päivähoitosuunnittelu (lue: samat ekonomit ja pilkunpyörittäjät kun ylemmässä kuviossa.) ihmeissään. mulle silloin tarjottiin paikkaa 28päisestä laumasta. kun yritin tarkemmin kysellä, päiväkodin johtaja kertoi että kyllä henkilökuntaa lisätään lapsimäärän kasvaessa. mun kysyttyä "kasvaako seinät samaa tahtia?" täti moitti mua pikkumaiseksi. eihän ne tilat tietty kasva kun tää talo on tässä. urpo! joopa. ei voi alkaa mulle väittään että hyvähän on 28päisen lapsilauman olla 15päiselle laumalle suunnitellussa karsinassa. tai voi väittää mutta mä en usko.
ei tarvitse varmaan kertoa että valitsin muun päiväkodin kun tuon läheisimmän. ja kärsin siitä nyt matkan pituutena, mutta ei kuule paljoa paina. lapsikin on siellä happy.
sikstoiseen. mä lähdin silloin aika yhtäkkiä duuniin (rutun ollessa puoltoista), ja kun soitin päivähoidon suunnittelijalle että kahden vkon päästä alkais työt ja sovittu lapsenvahti teki oharit, nii se nauroi mulle päin naamaa. nauroi. sopii yrittää se kertoi. onhan niiden hankittava kahdes viikos paikka jos vanhempi työllistyy yllättäen, mutta se voi olla sitten "missätahansa kunnan aluella", joten autottoman yh:n ei kannata ees haaveilla tarhapaikasta. että niin 750e* lapsenhoitoon kuussa silloin meni, ja kivaa oli. mut sit just sain tuon paikan rutulle pienemmästä päiväkodista vähän kauempaa, ja olen ollut siihen pääosin älytyytyväinen.
kolmas valivali on ennaltaehkäisevä perhetyö. on saamarin kallista kaikki huostaanotto ja muu lastensuojelutyö sinänsä, sitten kun ongelmat on kulminoitunu ihan fataaliksi. sitten kun eräs keskimmäisestään huolissaan oleva lähiömutsi soittaa perheneuvolaan, nii sieläkii myydään ei oota. yllättiks ketään? että jos tota lapsen tilanne huolestuttaa, nii tota soita elokuussa. et sit me ehkä saadaan teille syksyksi joku arviointiaika. että se siitä preventiivisestä huolenpidosta. missä ne hiton resurssit on??? turha sit on rypistellä kun on paskat jo housussa, sanois munkin mutsi tähän. (mä olisin vaan halunnut kuulla jos ammattilaisella on mielessä jotakin mitä me ei vaan ymmärretä tässä kuviossa. ja kuinka tuota pientä itku- ja raivoherkkää äkäpussia pitäis käsitellä ettei riko sen persoonaa ja tukis sen vahvuuksia. nii ei. ei oo resursseja, kun niihin joilla on "oikeita" ongelmia.)
ja just joistain kouluista meinataan lopettaa psykiatristen sairaanhoitajien toimet. kato ko siel ei nyt NIIN paljoa nuoria käy puhumassa. vaini. näin eka puolen vuoden perusteella voi väittää toimintaa kannattamattomaksi? kö? entäs ne jotka sieltä on saanu apua, mihin ne nyt sit menee?
säätöt ja resurssipula saatana! se on arvoista ja priorisoinnista kiinni!
kyllä mä tajuan ettei jotkut musiikkitalorahat, tai muu hömppä ole mitenkään suoraan pois esmes sosiaalivirastolta, kato ku niin on eri budjetit ja rahoitukset ja muu, mutta missä halvatun vaiheessa täällä pysähdytään miettimään näitä kuvioita!? eihän tää näi toimi!
onneks mulla on se neuvolantäti. se maailman ihanin. se jolle voi aina soittaa ja jolla on aina aikaa, ja jota aina kiinnostaa.
säälittää vaan ihmiset joilla ei sitäkään ole. ja ne vanhukset!
nostetaan nyt joku saamarin mekkala yhdessä, jooko? täähän on ihan perseestä.
* toki aloin saamaan kelan yksityisen hoidon tukea. muutaman kk:n viiveellä, mutta silti omassa kukkarossa tuntui selkeesti.
mä en tajua miten tällä kaupungilla on eettisesti varaa tehdä säästötoimenpiteitä heikoimpien kustannuksella. tai että väitetään näitä typeriä toimenpiteitä säästöiksi.
ensinnäkin:
mä henkilökohtaisesti en todellakaan ymmärrä vanhainkotien ja palvelutalojen alasajoa. kukahan matikkanero on keksinyt että kotona vanhusten hoito(yritykset) tulee halvemmaksi. ihan lukiomatikalla kun miettii, niin on saamarin kallista juoksuttaa eestaas hoitajaa, vaippaa, ruokaa, terveydenhuoltoa jne. mitä niille tyhjille palvelutaloille tehdään? varmaan muutetaan asunnoiksi. kas kätevää. ja erittäin viisasta. "vanhukset haluaa asua kotonaan". paskanvitut sanon minä. ootteko ees kysyny? mä olen. ei ne nykyään halua. haluisitsä asua yksin? niinko ypöyksin? kun omaiset tekee uraa, ja tulee viemään sun roskat kerran viikossa. jos sitäkään. eikö pelottais liikkua himassa kun oot pääs kolkannu jo kolmesti, ja lonkkas murtanu molemmat? olisko kivaa että suht tuntemattomat ja vaihtuvat henkilöt kävis pesee sun persauksen ammeessa, johon sä et ees pääse kivutta ja vaivatta, kerran viikossa. olisko kivaa jos et esmes kahteen vuoteen pääsis ulos?
etsä mielummin asuis jossain yhteisössä? missä olis järkätty vähän korttipeliä perjantaisin? ja tuolijumppaa keskiviikkosin? missä olis muitakin ihmisiä? missä sun olis esteetön liikkua? että niinku pääsisit itkemättä pesulle ja pihallekin joskus? missä saattais olla hoitajat lähellä? niinkun että vaan kiljaset kun kaadut, ja apua tulee? sen sijaan että painelet hätänappia (jos ees muistat miten se toimii) ja odottelet esperiä kolmetuntia lattialla?
että kuka halus asua kotona? kuulostaako loistavalta tulevaisuudelta ehkä just sun kohdalla toi kotona asuminen? ehkä ennenmuinoin palvelutalo oli häpeä. ja sinne meno jonkin sortin omasta elämästä luovuttamista. nykysin se vois olla turvallinen yhteisö elää ja olla. tiedän että vanhuksia kotiinhoitavat ihmiset tekee kaikkensa vanhusten hyvinvoinnin eteen. mutta ne resurssit... vartissa - puolessatunnissa ei paljoa ihminen ihmiselle olla, oli aikeet miten hyvät tahansa. kun niistä perusasioistaki pitää huolehtia.
jos ja kun tuo meno ei muutu, niin kunnan elätiks mä en tänne jää. on niitä kivompiakin vaihtoehtoja ja äkkilähtöjä.
ja toinen korpeeva asia on päivähoito. rutulle kun hain aikanaan hoitopaikkaa tästä läheltä, nii myytiin ei oota. kato kun ei osattu arvata että kun vanhenevalta asuinalueelta mummut siirtyy taivaan kotiin, ni että joku lapsiperhe muuttais tilalle. että ajettiin alas kaksi päiväkotia, ja nyt on sata lasta jonossa ja päivähoitosuunnittelu (lue: samat ekonomit ja pilkunpyörittäjät kun ylemmässä kuviossa.) ihmeissään. mulle silloin tarjottiin paikkaa 28päisestä laumasta. kun yritin tarkemmin kysellä, päiväkodin johtaja kertoi että kyllä henkilökuntaa lisätään lapsimäärän kasvaessa. mun kysyttyä "kasvaako seinät samaa tahtia?" täti moitti mua pikkumaiseksi. eihän ne tilat tietty kasva kun tää talo on tässä. urpo! joopa. ei voi alkaa mulle väittään että hyvähän on 28päisen lapsilauman olla 15päiselle laumalle suunnitellussa karsinassa. tai voi väittää mutta mä en usko.
ei tarvitse varmaan kertoa että valitsin muun päiväkodin kun tuon läheisimmän. ja kärsin siitä nyt matkan pituutena, mutta ei kuule paljoa paina. lapsikin on siellä happy.
sikstoiseen. mä lähdin silloin aika yhtäkkiä duuniin (rutun ollessa puoltoista), ja kun soitin päivähoidon suunnittelijalle että kahden vkon päästä alkais työt ja sovittu lapsenvahti teki oharit, nii se nauroi mulle päin naamaa. nauroi. sopii yrittää se kertoi. onhan niiden hankittava kahdes viikos paikka jos vanhempi työllistyy yllättäen, mutta se voi olla sitten "missätahansa kunnan aluella", joten autottoman yh:n ei kannata ees haaveilla tarhapaikasta. että niin 750e* lapsenhoitoon kuussa silloin meni, ja kivaa oli. mut sit just sain tuon paikan rutulle pienemmästä päiväkodista vähän kauempaa, ja olen ollut siihen pääosin älytyytyväinen.
kolmas valivali on ennaltaehkäisevä perhetyö. on saamarin kallista kaikki huostaanotto ja muu lastensuojelutyö sinänsä, sitten kun ongelmat on kulminoitunu ihan fataaliksi. sitten kun eräs keskimmäisestään huolissaan oleva lähiömutsi soittaa perheneuvolaan, nii sieläkii myydään ei oota. yllättiks ketään? että jos tota lapsen tilanne huolestuttaa, nii tota soita elokuussa. et sit me ehkä saadaan teille syksyksi joku arviointiaika. että se siitä preventiivisestä huolenpidosta. missä ne hiton resurssit on??? turha sit on rypistellä kun on paskat jo housussa, sanois munkin mutsi tähän. (mä olisin vaan halunnut kuulla jos ammattilaisella on mielessä jotakin mitä me ei vaan ymmärretä tässä kuviossa. ja kuinka tuota pientä itku- ja raivoherkkää äkäpussia pitäis käsitellä ettei riko sen persoonaa ja tukis sen vahvuuksia. nii ei. ei oo resursseja, kun niihin joilla on "oikeita" ongelmia.)
ja just joistain kouluista meinataan lopettaa psykiatristen sairaanhoitajien toimet. kato ko siel ei nyt NIIN paljoa nuoria käy puhumassa. vaini. näin eka puolen vuoden perusteella voi väittää toimintaa kannattamattomaksi? kö? entäs ne jotka sieltä on saanu apua, mihin ne nyt sit menee?
säätöt ja resurssipula saatana! se on arvoista ja priorisoinnista kiinni!
kyllä mä tajuan ettei jotkut musiikkitalorahat, tai muu hömppä ole mitenkään suoraan pois esmes sosiaalivirastolta, kato ku niin on eri budjetit ja rahoitukset ja muu, mutta missä halvatun vaiheessa täällä pysähdytään miettimään näitä kuvioita!? eihän tää näi toimi!
onneks mulla on se neuvolantäti. se maailman ihanin. se jolle voi aina soittaa ja jolla on aina aikaa, ja jota aina kiinnostaa.
säälittää vaan ihmiset joilla ei sitäkään ole. ja ne vanhukset!
nostetaan nyt joku saamarin mekkala yhdessä, jooko? täähän on ihan perseestä.
* toki aloin saamaan kelan yksityisen hoidon tukea. muutaman kk:n viiveellä, mutta silti omassa kukkarossa tuntui selkeesti.
sunnuntai 2. tammikuuta 2011
oi aamua!
tulin tänne vaan kiljumaan aamuturhautumistani!
poika heräsi noin kello neljä kiekumaan, ja nukuttelin sitä muutamat tovit. sitten tuli emäntä koirien kanssa ulkoota, ja nukutteli poikaa. ja kun se lähti duuniin, minä taas nukuttelin poikaa.
sitten simbsalabim. alistuin kohtalooni ja ajattelin alottaa aamun pojan kanssa vähän vaille kuusi, niin jo vain. silläaikaa kun kävin lataamassa kahvinkeittimen, sängyssään ölissyt poika simahti.
voi juukelis kuinka turhauttavaa-a---a---a-a! enhän mä enää saa unta.
hittojaks tässä sitten. mikstemuutettepäivitäblogejanneöisin!? iltasen blogikierroksen jälkeen ei ole mitään uutta luettavaa, hesarin on tauolla, kukaan ei o hereillä... valivalivalivali.
äst.
hyvää vuoden toistapäivää,
mun viimestä "loma"päivää kaikille meille!
[ottaa toisen mukin kahvia ja muutaman suklaan, jospa se tästä.]
poika heräsi noin kello neljä kiekumaan, ja nukuttelin sitä muutamat tovit. sitten tuli emäntä koirien kanssa ulkoota, ja nukutteli poikaa. ja kun se lähti duuniin, minä taas nukuttelin poikaa.
sitten simbsalabim. alistuin kohtalooni ja ajattelin alottaa aamun pojan kanssa vähän vaille kuusi, niin jo vain. silläaikaa kun kävin lataamassa kahvinkeittimen, sängyssään ölissyt poika simahti.
voi juukelis kuinka turhauttavaa-a---a---a-a! enhän mä enää saa unta.
hittojaks tässä sitten. mikstemuutettepäivitäblogejanneöisin!? iltasen blogikierroksen jälkeen ei ole mitään uutta luettavaa, hesarin on tauolla, kukaan ei o hereillä... valivalivalivali.
äst.
hyvää vuoden toistapäivää,
mun viimestä "loma"päivää kaikille meille!
[ottaa toisen mukin kahvia ja muutaman suklaan, jospa se tästä.]
torstai 23. joulukuuta 2010
joku raja
eilen mä flippasin totaalisesti.
tultiin puistosta lasten kanssa. vedin niitä pulkassa. mein pihalle, tohon talo eteen kaahas taksi reipasta ylinopeutta ja oli ajaa mein päälle. rivakalla käsiliikkeellä pysäytin taksin mein eteen ja kuskihan pomppasi ulos ovesta. käytiin seuraavan sisältöinen sanavaihto:
- vittuun siitä eestä!!!
- minne mä väistän? täs on nää penkat..
- vittuun tieltä nyt!!! siihen sivuun vaan!
- emmä mahu tästä minneen.
- mee nyt saatana edestä!
huomauttaisin erittäin kovaan ääneen että, tuohon talon eteen on lanattu himpan päälle auton levynen väylä, vieressä metriset penkat. mulla kaksi pientä muksua pulkassa. pihalla 10km/h rajoitus. mulla olis ollut semmonen metri matkaa rappukäytävän edustaan turvaan, sivuun, väistämään.
lopputulemana kuski hyppää autoonsa, ja kiihdyttää mein ohi. renkaat 10cm päästä pulkasta hivotellen.
saamari että huusin.
heivasin muksut himaan perkelettä huutaen ja itkua vääntäen. (ruttu mun perässä kompaten "mäkin ammun sen, mäkin ammun sen...")
säntäsin ulos vannoen kostoa, emäntä vanavedessä. suharilla oli onneksi sen verran pelisilmää, että kierti toista kautta pois piha-alueelta.
mä en ymmärrä että ei ollut aikaa hiljentää vauhtia hetkeksi että päästään sivuun, mutta oli aikaa pysäyttää auto, nousta ulos, huutaa, kirota ja käyttäytyä epäasiallisesti. ja vaarantaa törkeesti mun lasten turvallisuus. yks jalanheilautus tai kieppi pulkassa, ni olis tullut aikamoista tohjoa.
en nähnyt taksin numeroa enkä rekkaria koska ne oli niin lumisia. illalla isäni kanssa jutellessa se neuvoi mua soittamaan mafian sijasta taksikeskukseen, että auton ja kuljettajan voikin sieltä selvittää. ja minähän selvitin. soitin ja tein valituksen taksitarkastajalle.
ensin tarkastaja oli ihan tyyliin "mitäs tytöllä on asiaa?", mutta sekin hiljeni mun raivon edessä, ja tuntui ottaneen asian vakavasti. täysin epäasiallista käytöstä palvelualan ammatinharjoittajalta. liikenneturvallisuuden vaarantamista, täyttä välinpitämättömyyttä toisten terveydestä ja hengestä.
saatana. mun lasten turvallisuutta ei autonrenkailla uhata ilman seuraamuksia. on se saamari niin. siinä kulkee mun raja.
tultiin puistosta lasten kanssa. vedin niitä pulkassa. mein pihalle, tohon talo eteen kaahas taksi reipasta ylinopeutta ja oli ajaa mein päälle. rivakalla käsiliikkeellä pysäytin taksin mein eteen ja kuskihan pomppasi ulos ovesta. käytiin seuraavan sisältöinen sanavaihto:
- vittuun siitä eestä!!!
- minne mä väistän? täs on nää penkat..
- vittuun tieltä nyt!!! siihen sivuun vaan!
- emmä mahu tästä minneen.
- mee nyt saatana edestä!
huomauttaisin erittäin kovaan ääneen että, tuohon talon eteen on lanattu himpan päälle auton levynen väylä, vieressä metriset penkat. mulla kaksi pientä muksua pulkassa. pihalla 10km/h rajoitus. mulla olis ollut semmonen metri matkaa rappukäytävän edustaan turvaan, sivuun, väistämään.
lopputulemana kuski hyppää autoonsa, ja kiihdyttää mein ohi. renkaat 10cm päästä pulkasta hivotellen.
saamari että huusin.
heivasin muksut himaan perkelettä huutaen ja itkua vääntäen. (ruttu mun perässä kompaten "mäkin ammun sen, mäkin ammun sen...")
säntäsin ulos vannoen kostoa, emäntä vanavedessä. suharilla oli onneksi sen verran pelisilmää, että kierti toista kautta pois piha-alueelta.
mä en ymmärrä että ei ollut aikaa hiljentää vauhtia hetkeksi että päästään sivuun, mutta oli aikaa pysäyttää auto, nousta ulos, huutaa, kirota ja käyttäytyä epäasiallisesti. ja vaarantaa törkeesti mun lasten turvallisuus. yks jalanheilautus tai kieppi pulkassa, ni olis tullut aikamoista tohjoa.
en nähnyt taksin numeroa enkä rekkaria koska ne oli niin lumisia. illalla isäni kanssa jutellessa se neuvoi mua soittamaan mafian sijasta taksikeskukseen, että auton ja kuljettajan voikin sieltä selvittää. ja minähän selvitin. soitin ja tein valituksen taksitarkastajalle.
ensin tarkastaja oli ihan tyyliin "mitäs tytöllä on asiaa?", mutta sekin hiljeni mun raivon edessä, ja tuntui ottaneen asian vakavasti. täysin epäasiallista käytöstä palvelualan ammatinharjoittajalta. liikenneturvallisuuden vaarantamista, täyttä välinpitämättömyyttä toisten terveydestä ja hengestä.
saatana. mun lasten turvallisuutta ei autonrenkailla uhata ilman seuraamuksia. on se saamari niin. siinä kulkee mun raja.
perjantai 17. joulukuuta 2010
note to self
(valivalia. älä lue jos ei marttyyritarinat kiinnosta.)
note to self: älä tee tätä toiste!
soitin mutsille joulun vietosta.
ja sitten siinä puhelun aikana sain mieleeni kertoa sille kuinka mä olen nyt tosi väsynyt ja ruokakaan ei maistu. ja huoli lyö mulla ihan yli. ja oon nyt tosi hajalla.
- jaaha. oliks sulla muuta asiaa?
- ö, ei.
- jaa. no soitellaan, moido.
okei. ei sit muuta. anteeks että vaivasin. miks ihmeessä oot vaivautunut mut edes synnyttämään.
myöhemmin tajusin tuon puhelun aikana luvanneeni mennä tekemään niille joulusiivouksen ensiviikolla. ai saatana! mikä hitto mua riivaa?!?!
note to self: älä tee tätä toiste!
soitin mutsille joulun vietosta.
ja sitten siinä puhelun aikana sain mieleeni kertoa sille kuinka mä olen nyt tosi väsynyt ja ruokakaan ei maistu. ja huoli lyö mulla ihan yli. ja oon nyt tosi hajalla.
- jaaha. oliks sulla muuta asiaa?
- ö, ei.
- jaa. no soitellaan, moido.
okei. ei sit muuta. anteeks että vaivasin. miks ihmeessä oot vaivautunut mut edes synnyttämään.
myöhemmin tajusin tuon puhelun aikana luvanneeni mennä tekemään niille joulusiivouksen ensiviikolla. ai saatana! mikä hitto mua riivaa?!?!
lauantai 11. joulukuuta 2010
tätäkö pyysin?!
ja siis kun pyysin jotakin muuta, nii mä tarkotin jotakin positiivista!!!
en lisäongelmia.
nyt mulla on loppupäivän töissä oleva muru, täydessä vauhdissa toheltava vuosikas, kipeenä oleva leikki-ikänen, ja mahdollisesti murtunutkätinen esikoinen.
mitä suosittelette?
a) lähtöä lastenklinikalle jonottamaan yhden villin, yhden kipeän ja yhden käsivammautuneen lapsen kanssa määräämättömäksi ajaksi?
b) menoa sinne lääkäriasemalle jonne meillä on jo kanta-asiakaskortti? sinne missä palvelu on nopeaa ja asiantuntevaa, mutta jossa ei rtg-palveluita viikonloppuna tarjota...
c) menoa toiselle lääkäriasemalle, yksityiselle, jonottamaan päivystävälle lääkärille määräämättömäksi ajaksi, jossa rtg on käytössä...
paskamaisinta tässä äksidentissä on se, että esikko on ainut jolla ei tapaturmavakuutusta ole, koska sillä on futislisenssi. mutta. en tiedä korvaako futislisenssi tätä vapaaehtoisessa treenissä sattunutta haaveria. treenissä jonne joukkue kannustaa menemään, ja tarjoaa puitteet, mutta valmennusta ja valvontaa siellä ei ole.
ssssssssssaaaaaaaaaaaaaaaakkkkkkkkkkkkkkkeeeeeeeeeeeeeellllllllllliiiiiiiiiiii!!!
edit: käytin villiä korttia d) isänsä sai viedä esikoisen lääkäriin. ja kyllä äiti tietää kato, jos mun esikoinen jotaki urheiluvammaa itkee (ikinä ei ole niin käynyt ennen) ni varpilla tietää ettei o ihan pikkujuttu. ja jep. murtumahan siellä ranteessa on. tämä se tästä viel puuttui. ou jee.
en lisäongelmia.
nyt mulla on loppupäivän töissä oleva muru, täydessä vauhdissa toheltava vuosikas, kipeenä oleva leikki-ikänen, ja mahdollisesti murtunutkätinen esikoinen.
mitä suosittelette?
a) lähtöä lastenklinikalle jonottamaan yhden villin, yhden kipeän ja yhden käsivammautuneen lapsen kanssa määräämättömäksi ajaksi?
b) menoa sinne lääkäriasemalle jonne meillä on jo kanta-asiakaskortti? sinne missä palvelu on nopeaa ja asiantuntevaa, mutta jossa ei rtg-palveluita viikonloppuna tarjota...
c) menoa toiselle lääkäriasemalle, yksityiselle, jonottamaan päivystävälle lääkärille määräämättömäksi ajaksi, jossa rtg on käytössä...
paskamaisinta tässä äksidentissä on se, että esikko on ainut jolla ei tapaturmavakuutusta ole, koska sillä on futislisenssi. mutta. en tiedä korvaako futislisenssi tätä vapaaehtoisessa treenissä sattunutta haaveria. treenissä jonne joukkue kannustaa menemään, ja tarjoaa puitteet, mutta valmennusta ja valvontaa siellä ei ole.
ssssssssssaaaaaaaaaaaaaaaakkkkkkkkkkkkkkkeeeeeeeeeeeeeellllllllllliiiiiiiiiiii!!!
edit: käytin villiä korttia d) isänsä sai viedä esikoisen lääkäriin. ja kyllä äiti tietää kato, jos mun esikoinen jotaki urheiluvammaa itkee (ikinä ei ole niin käynyt ennen) ni varpilla tietää ettei o ihan pikkujuttu. ja jep. murtumahan siellä ranteessa on. tämä se tästä viel puuttui. ou jee.
keskiviikko 8. joulukuuta 2010
on tää kanssa taas...
mulla alkaa närvi paukkumaan täälä.
vaikka kaikki on nyt "ok", ei edelleenkään täällä saa mitään ihmisvastauksia mihinkään. kysyin leivonko sämpylöitä, kun nuo allergiat on päällä, ja sais lisäaineetonta leipää sit, niin vastaus oli ihansama. mikä kutun ihan sama? mä joko leivon tai en. ei siinä ole mitään helkatan välimuotoa! saamarin naiset, tai nainen.
muutenkin tuntuu että päin vittua menee vaikka päällään seisois. lapsi herää neljältä aamulla itkemään, sit ruttunaama alkaa vaeltaa täällä. sit poika nukahtaa ergoon tarhamatkalla, jotahan rattailla ei voi suorittaa kun ne rattaat ei kuitenkaan 30cm leveellä kinttupolulla (varsinkaan takastulomatkaa kilsaa ylämäkeen) kunnolla kulje. ja sit poikaahan ei voi siirtää ergosta rattaisiin kun se nukkuu, koska se siirrossa herää. ja sitten se ei taas nuku, ja sitten se on pahalla päällä.
sit mä alan tekee niitä kutun sämpylöitä, ni eihän täälä ole hiivaa, vaikka aina on. sit päätän viiä matot ulos, ja uppoan persusta myöten hankeen. crocksit jalassa. ja sit päätän pestä lattian, nii tolu loppuu kesken urakan.
ja sit mun suklaatki on loppu.
ja sit murulla olis treenit tänään. ja sit kun en yhtään tiiä haluisinko ees pyytää sitä oleen himassa mein kanssa, vai joutaaks tommoi äkäpussi puntteja heiluttaan vaikka se ei ole muksujakaan about viikkoon kunnolla nähnyt.
ja sit kun mulla loppuu pinna nii tää talo kohta räjähtää, ku pitäis olla sitä saakelin suklaata, ja sit sitä hiivaa, ennenkun mä heittelen ton taikinan alun seinään täällä. mut eihän sitä voi nyt kaupasta hakea, kun poika peeveli nyt nukkuu niitä uniaan tuolla tuuletusparvekkeella, eikä sitä voi sieltä siirtää kauppamoodiin, koska sit kun se siihen herää kesken unien, nii sit se on pahalla päällä. niinkun minäkin nyt näytän olevan!
on sit perskules tää päivä!
ja sit ku mä teen ruokaa, ni sitä ei kukaan syö.
ja sit ku mä annan koirille ruokaa, ni ei olis pitäny.
ja sit ku mä oon hiljaa, ni pitäis puhua, ja sit kun mä puhun, pitäis olla hiljaa.
ja sit kun annan lapselle piparin, ja vedän sen pulkalla tarhaan, niin saan raivoa palkaks.
ja sit. ja sit. ja sit. mä lähden etsimään asennemuutosta ja motivaatiota nyt jostakin. ja vähän äkkiä!
p.s. unohdin listasta sitku putella on vielä laryngiittioireita.
ja olihan sitä hiivaa sit! en vaan nähny, vaikka silmällä katoin! aaaaaaaaaaaaaaaaargggghhhh!!!
vaikka kaikki on nyt "ok", ei edelleenkään täällä saa mitään ihmisvastauksia mihinkään. kysyin leivonko sämpylöitä, kun nuo allergiat on päällä, ja sais lisäaineetonta leipää sit, niin vastaus oli ihansama. mikä kutun ihan sama? mä joko leivon tai en. ei siinä ole mitään helkatan välimuotoa! saamarin naiset, tai nainen.
muutenkin tuntuu että päin vittua menee vaikka päällään seisois. lapsi herää neljältä aamulla itkemään, sit ruttunaama alkaa vaeltaa täällä. sit poika nukahtaa ergoon tarhamatkalla, jotahan rattailla ei voi suorittaa kun ne rattaat ei kuitenkaan 30cm leveellä kinttupolulla (varsinkaan takastulomatkaa kilsaa ylämäkeen) kunnolla kulje. ja sit poikaahan ei voi siirtää ergosta rattaisiin kun se nukkuu, koska se siirrossa herää. ja sitten se ei taas nuku, ja sitten se on pahalla päällä.
sit mä alan tekee niitä kutun sämpylöitä, ni eihän täälä ole hiivaa, vaikka aina on. sit päätän viiä matot ulos, ja uppoan persusta myöten hankeen. crocksit jalassa. ja sit päätän pestä lattian, nii tolu loppuu kesken urakan.
ja sit mun suklaatki on loppu.
ja sit murulla olis treenit tänään. ja sit kun en yhtään tiiä haluisinko ees pyytää sitä oleen himassa mein kanssa, vai joutaaks tommoi äkäpussi puntteja heiluttaan vaikka se ei ole muksujakaan about viikkoon kunnolla nähnyt.
ja sit kun mulla loppuu pinna nii tää talo kohta räjähtää, ku pitäis olla sitä saakelin suklaata, ja sit sitä hiivaa, ennenkun mä heittelen ton taikinan alun seinään täällä. mut eihän sitä voi nyt kaupasta hakea, kun poika peeveli nyt nukkuu niitä uniaan tuolla tuuletusparvekkeella, eikä sitä voi sieltä siirtää kauppamoodiin, koska sit kun se siihen herää kesken unien, nii sit se on pahalla päällä. niinkun minäkin nyt näytän olevan!
on sit perskules tää päivä!
ja sit ku mä teen ruokaa, ni sitä ei kukaan syö.
ja sit ku mä annan koirille ruokaa, ni ei olis pitäny.
ja sit ku mä oon hiljaa, ni pitäis puhua, ja sit kun mä puhun, pitäis olla hiljaa.
ja sit kun annan lapselle piparin, ja vedän sen pulkalla tarhaan, niin saan raivoa palkaks.
ja sit. ja sit. ja sit. mä lähden etsimään asennemuutosta ja motivaatiota nyt jostakin. ja vähän äkkiä!
p.s. unohdin listasta sitku putella on vielä laryngiittioireita.
ja olihan sitä hiivaa sit! en vaan nähny, vaikka silmällä katoin! aaaaaaaaaaaaaaaaargggghhhh!!!
perjantai 19. marraskuuta 2010
haluaisin teille sanoa
kirjotin eilen illalla kasan sentimentaalista soopaa. en kuitenkaan julkaissut tekstiä, koska se oli musta niin töllöä. muutin kuitenkin mieltäni. antaa mennä vaan. ja tulla. soopaa ovista ja ikkunoista.
olen puhunut tänään painavia asioita. kolmeen kertaan.
ensin insinöörin kanssa. elämästä, kuolemasta ja kaikesta siitä väliltä.
sitten murun kanssa. parisuhteesta, stressistä ja mähaluun-sähaluut-mitennääsopiiyhteen:stä.
ja illan pääteeksi uupuneen puistoystävän kanssa. väsymyksestä, arjesta, sen miehestä.
nyt uuvuttaa ja selkää särkee. pää ja mieli on turta.
insinöörille haluan olla tässä. kuunnella. toisaalta mulla on valtava halu paeta pahoja asioita, elää omassa illuusiossa jossa ihmeitä vaan tapahtuu ja epätodennäköset asiat tulee todennäköisiksi. vaikeat asiat katoaa. elämä voittaa ja maailma pelastuu. vaikka mun koko maailmankuva tässä nyt romuttuis, ja mun psyyke repeilis, niin tässä olen. olen vaan. en voi enää paeta. ja olen huomannut etten haluakaan. en koe tässä mitään kasvattava tai opettavaa. surua ja haikeutta ainoastaan. ja kauhua. luopumisen pelkoa.
murulle haluisin takoa järkeä päähän, en vaan löydä työkaluja. mä haluaisin että se tietää että jaksan ja pystyn vielä vaikka mihin. ei tämä ole mikään yhdensuunnan moottoritie. tätä pääsee kahteen suuntaan. avaisitko suusi ja pyytäisit apua? kun se ei tarjottuna kelpaa. ei se tee susta huonoa ihmistä ja koska rakastan sua yli kaiken, teen täällä arjessa vaikka ja mitä auttaakseni sua. kun mun ei tartte kaikkea yksin jaksaa, ei tartte sunkaan.
ja naapurille haluaisin sanoa että lapset on kerran pieniä, ja mieskin vaan näyttää tollolta niiden väsyneiden silmien läpi. perusasiat on kunnossa. ei sunkaan tarvitse yksin kaikkea jaksaa. eikä haittaa että sä itket kun ollaan koolla, parempi että pystyt huonojakin asioita jakamaan meille. pyydä sinäkin, otan lapsia, tulen käymään, olen vaan. onneksi on ystäviä. ne välittää, ja huolehtii.
lapset menee tänään yökylään. (kiitos rakas L!) meillä on ilta kaksin murun kanssa. mä menen huomenna tuon viimeeksmainitun ystävän kanssa kirppistelemään. otetaan hyvät eväät. kahvia, pullaa, karkkia. kotiäitien vapaapäivä, omaa aikaa. illalla kun lapset kotiutuu, ne pääsee vaahtokylpyyn. rutulla on karkkipäivä. sunnuntaina mennään kummilaan hiissailemaan. ja maanantaina alkaa murun vapaat.
kyllä tää tästä iloks kääntyy. ja onneks. ja kaikeks tutuksi ihanaksi. kun vaan jaksais tän päivän. olla reipas ja hyvä mutsi. ja ihana puoliso. siivota vähän. huolimatta siitä että silmät räpsräpsyy. ahdistelee ja vituttaa. selkää särkee.
p.s. lapset on ihania. hyväntuulisia, reippaita, kauniita. kyllä mä jaksan. ja jaksan ja jaksan.
olen puhunut tänään painavia asioita. kolmeen kertaan.
ensin insinöörin kanssa. elämästä, kuolemasta ja kaikesta siitä väliltä.
sitten murun kanssa. parisuhteesta, stressistä ja mähaluun-sähaluut-mitennääsopiiyhteen:stä.
ja illan pääteeksi uupuneen puistoystävän kanssa. väsymyksestä, arjesta, sen miehestä.
nyt uuvuttaa ja selkää särkee. pää ja mieli on turta.
insinöörille haluan olla tässä. kuunnella. toisaalta mulla on valtava halu paeta pahoja asioita, elää omassa illuusiossa jossa ihmeitä vaan tapahtuu ja epätodennäköset asiat tulee todennäköisiksi. vaikeat asiat katoaa. elämä voittaa ja maailma pelastuu. vaikka mun koko maailmankuva tässä nyt romuttuis, ja mun psyyke repeilis, niin tässä olen. olen vaan. en voi enää paeta. ja olen huomannut etten haluakaan. en koe tässä mitään kasvattava tai opettavaa. surua ja haikeutta ainoastaan. ja kauhua. luopumisen pelkoa.
murulle haluisin takoa järkeä päähän, en vaan löydä työkaluja. mä haluaisin että se tietää että jaksan ja pystyn vielä vaikka mihin. ei tämä ole mikään yhdensuunnan moottoritie. tätä pääsee kahteen suuntaan. avaisitko suusi ja pyytäisit apua? kun se ei tarjottuna kelpaa. ei se tee susta huonoa ihmistä ja koska rakastan sua yli kaiken, teen täällä arjessa vaikka ja mitä auttaakseni sua. kun mun ei tartte kaikkea yksin jaksaa, ei tartte sunkaan.
ja naapurille haluaisin sanoa että lapset on kerran pieniä, ja mieskin vaan näyttää tollolta niiden väsyneiden silmien läpi. perusasiat on kunnossa. ei sunkaan tarvitse yksin kaikkea jaksaa. eikä haittaa että sä itket kun ollaan koolla, parempi että pystyt huonojakin asioita jakamaan meille. pyydä sinäkin, otan lapsia, tulen käymään, olen vaan. onneksi on ystäviä. ne välittää, ja huolehtii.
lapset menee tänään yökylään. (kiitos rakas L!) meillä on ilta kaksin murun kanssa. mä menen huomenna tuon viimeeksmainitun ystävän kanssa kirppistelemään. otetaan hyvät eväät. kahvia, pullaa, karkkia. kotiäitien vapaapäivä, omaa aikaa. illalla kun lapset kotiutuu, ne pääsee vaahtokylpyyn. rutulla on karkkipäivä. sunnuntaina mennään kummilaan hiissailemaan. ja maanantaina alkaa murun vapaat.
kyllä tää tästä iloks kääntyy. ja onneks. ja kaikeks tutuksi ihanaksi. kun vaan jaksais tän päivän. olla reipas ja hyvä mutsi. ja ihana puoliso. siivota vähän. huolimatta siitä että silmät räpsräpsyy. ahdistelee ja vituttaa. selkää särkee.
p.s. lapset on ihania. hyväntuulisia, reippaita, kauniita. kyllä mä jaksan. ja jaksan ja jaksan.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)