mun itsetunto on romahtanut monta piirua.
osansa siitä on verottanut nää kotiolot. kun yks remppaa, ja sit toinen, ja vielä kolmas. on hienoa olla se paskasanko, mutta jos oikeen yritän ajatella optimistisesti, niin mulle on helppo ränkkää kun on turvallista. eikö? joohan, olis se niin? vai oonko vaan liian kiltti täällä?
sit musta just tuntuu että mun kaikki vaatteet on ihan plääh. emmä osaa pukeutua, eikä tuolla kaapissa o mitään päällepantavaa. vaikka ostin eilen vyön ja pari paitaa, ja kolmekakkosen housut, ei mulla o takkejakaan.
oon muuten alkanu kattomaan kaupungilla vähän pyöreämpiä ihmisiä "sillä silmällä", nimittäin kadesilmällä. olis kiva olla terveän pyöreä ja omistaa isot pakarat. (miten nii ei ikinä voi olla tyytyväinen?)
sikstoiseen alkaa vituttaa tehdä töitä ihmisen kanssa joka sanoo joka päivä "ei sillä että epäilisin sun ammattitaitoa, mutta..." jumalavita. se entinen insinööri, nykyinen mun käskyttäjä, on oikeesti ihan todella rasittava. sit mun pitää pitää semmosta kohteliaisuusnaamiota ja olla ammattilainen sen edessä. joka päivä. perjantai kulminoitui siihen että tuohon ekaan lauseeseen vastasin että "etpä" ja sit se sanoi mulle kun kyseistä asiaa selvitettiin että: "ai sun mielestä mä en osaa edes lukea?" nii siihenki piti vastata että "nii, siltä se nyt näyttää." kun mä en oikeesti pompi muiden tonteille, ei senkään tarttis. sikstoiseen en käy väittämään asioita joita en tosiksi tiedä. ottaa vaan päähän että yhdellä on semmoi pätemisen tarve, että se hyppii mun tontille ja neuvoo (väärin) miten mun olis toimittava. pysyis nyt lestissään mokoma. ainakin kesän yli pitää tätä sietää. * jossei se saa siirtoa jonnekin muualle pätemään. äst.
* pyysin pomolta vaihto-oppilasvuotta tohon mein "toimipisteeseen" kodin lähelle alkaen elokuusta. olis kiva kun duunimatka olis 10 minuuttia ekavuoden, kun poikuli alottaa tarhan. pomo oli myötämielinen ja siitäkin se olis hyvä idea, katotaan kui onnistuu. jospa joku innostuu noi mukavasta ideasta?
p.s. mun pomo on ihana. niin empaattista, ymmärtäväistä ja kannustavaa ihmistä saa hakea. lämmin kiitos siihen suuntaan.
p.s.2. vuolaasti kiitin loppuviikosta mun lepakkoapuria ja toista vasenta kättä, ketkä mua auttoi duunin kaaosviikossa. ilman niitä en olis selvinnyt kunnialla, ja sanoin sen niille ihan suoraan. "pikkupomona" olo ei sovi mun identiteetille ollenkaan, musta tasa-arvonen työtoveruus ja moniammatillisuus on mun juttu, mutta nää kaks teki just niinkun sovittiin ja pyysin, ja homma luisti. eikä vastuu ja työn toisille delegoiminen ahdistanut mua ollenkaan.
p.s.3. ihminen jota arvostan siellä töissä kovin, tuli kysymään mitä mulle on tapahtunut sen risteilyn jälkeen, kun oon niin omissa oloissa ja vähän surkeen näkönen, eikä tauoillakaan mua näy. ihanaa että ovat kiinnostuneita ja huolehtivat. ensin olin tosiaan kipeenä. sit nii kiinni töissä, ettei sosialisoimiseen duunissa ole yhtään aikaa.mut kyllä se tästä. ensviikolla pitäis (pi.tä.is.) olla täys miehitys.
enää nelipäivänen viikko duunia ennen lomaa. sikälimikäli en ala oksentaa. nyt kun oon tosiaan pessy oksulakanoita, oksulasta, oksuseinää, oksulattiaa, oksupehmoleluja... mikä on todennäkösyys sille etten kohta oo ite oksu koko nainen? häviävän pieni. byäk.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti