mua alkaa itteä naurattaa mun kropan lakkoilu.
nyt maistuis erittäin kovin uni, ja ruoka. ja ruoka. ja ruoka.
eilen päätin jättää murussa nyhjäämisen hetkeks, ennenkun se kyllästyy mun hännystelyyn. tais vaan sille jäädä päälle mun hiissaaminen, koska se yritti mua pitää hereillä ja lähellä kun mä yritin karata unimaahan.
muru ehdottelikin mulle pientä saikkua. saisin levättyä ja syötyä rauhassa. ja otettua ihoa. mutta enhän mä nyt sitä saikkua tartte. vaikka hyvää se tekis toki varmaan. mutta enhän mä ole kipeä. rasittunut vaan.
tässä vaiheessa kun elämä alkaa voittaa manian, ja kroppa rauhottuu, soi päässä yks klamydian biisi. se sopii just mulle nyt.
"naurattaa vaikka mopolla mettään vetäsin, hyttyset ne inisi ja mä suossa lepäsin."
näinpä.
itselle nauraminen on oikeesti tervettä.
nyt vaan mopoa sarvista ja eespäin.
torstaina otan kymmenen kauneinta ja fiksuinta tietämääni naista messiin ja suuntaan tukholmaan. ilman mukuloita, ilman murua. ou jee, siinä on reissu paikallaan.
loppukaneetti mummini sanoin:
"mein suku on erittäin fiksua ja yksinkertaista porukkaa."
(mummi! se luuli että yksinkertainen on synonyymi vaatimattomalle... mut noin se sopii ihan hyvin.)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti