nyt kun on aikaa loijata sohvalla, pääsen mieliaiheeseeni, valittamiseen. tätä vois myös kutsua "vääryyksien ja epäkohtien julkituomiseksi", mutta tässä mielentilassa, sanotaan suoraan, valitustahan tää on. tai projisointia ja kohteen siirtoa pois omista ongelmista, mutta miettikääpä tätä:
mä en tajua miten tällä kaupungilla on eettisesti varaa tehdä säästötoimenpiteitä heikoimpien kustannuksella. tai että väitetään näitä typeriä toimenpiteitä säästöiksi.
ensinnäkin:
mä henkilökohtaisesti en todellakaan ymmärrä vanhainkotien ja palvelutalojen alasajoa. kukahan matikkanero on keksinyt että kotona vanhusten hoito(yritykset) tulee halvemmaksi. ihan lukiomatikalla kun miettii, niin on saamarin kallista juoksuttaa eestaas hoitajaa, vaippaa, ruokaa, terveydenhuoltoa jne. mitä niille tyhjille palvelutaloille tehdään? varmaan muutetaan asunnoiksi. kas kätevää. ja erittäin viisasta. "vanhukset haluaa asua kotonaan". paskanvitut sanon minä. ootteko ees kysyny? mä olen. ei ne nykyään halua. haluisitsä asua yksin? niinko ypöyksin? kun omaiset tekee uraa, ja tulee viemään sun roskat kerran viikossa. jos sitäkään. eikö pelottais liikkua himassa kun oot pääs kolkannu jo kolmesti, ja lonkkas murtanu molemmat? olisko kivaa että suht tuntemattomat ja vaihtuvat henkilöt kävis pesee sun persauksen ammeessa, johon sä et ees pääse kivutta ja vaivatta, kerran viikossa. olisko kivaa jos et esmes kahteen vuoteen pääsis ulos?
etsä mielummin asuis jossain yhteisössä? missä olis järkätty vähän korttipeliä perjantaisin? ja tuolijumppaa keskiviikkosin? missä olis muitakin ihmisiä? missä sun olis esteetön liikkua? että niinku pääsisit itkemättä pesulle ja pihallekin joskus? missä saattais olla hoitajat lähellä? niinkun että vaan kiljaset kun kaadut, ja apua tulee? sen sijaan että painelet hätänappia (jos ees muistat miten se toimii) ja odottelet esperiä kolmetuntia lattialla?
että kuka halus asua kotona? kuulostaako loistavalta tulevaisuudelta ehkä just sun kohdalla toi kotona asuminen? ehkä ennenmuinoin palvelutalo oli häpeä. ja sinne meno jonkin sortin omasta elämästä luovuttamista. nykysin se vois olla turvallinen yhteisö elää ja olla. tiedän että vanhuksia kotiinhoitavat ihmiset tekee kaikkensa vanhusten hyvinvoinnin eteen. mutta ne resurssit... vartissa - puolessatunnissa ei paljoa ihminen ihmiselle olla, oli aikeet miten hyvät tahansa. kun niistä perusasioistaki pitää huolehtia.
jos ja kun tuo meno ei muutu, niin kunnan elätiks mä en tänne jää. on niitä kivompiakin vaihtoehtoja ja äkkilähtöjä.
ja toinen korpeeva asia on päivähoito. rutulle kun hain aikanaan hoitopaikkaa tästä läheltä, nii myytiin ei oota. kato kun ei osattu arvata että kun vanhenevalta asuinalueelta mummut siirtyy taivaan kotiin, ni että joku lapsiperhe muuttais tilalle. että ajettiin alas kaksi päiväkotia, ja nyt on sata lasta jonossa ja päivähoitosuunnittelu (lue: samat ekonomit ja pilkunpyörittäjät kun ylemmässä kuviossa.) ihmeissään. mulle silloin tarjottiin paikkaa 28päisestä laumasta. kun yritin tarkemmin kysellä, päiväkodin johtaja kertoi että kyllä henkilökuntaa lisätään lapsimäärän kasvaessa. mun kysyttyä "kasvaako seinät samaa tahtia?" täti moitti mua pikkumaiseksi. eihän ne tilat tietty kasva kun tää talo on tässä. urpo! joopa. ei voi alkaa mulle väittään että hyvähän on 28päisen lapsilauman olla 15päiselle laumalle suunnitellussa karsinassa. tai voi väittää mutta mä en usko.
ei tarvitse varmaan kertoa että valitsin muun päiväkodin kun tuon läheisimmän. ja kärsin siitä nyt matkan pituutena, mutta ei kuule paljoa paina. lapsikin on siellä happy.
sikstoiseen. mä lähdin silloin aika yhtäkkiä duuniin (rutun ollessa puoltoista), ja kun soitin päivähoidon suunnittelijalle että kahden vkon päästä alkais työt ja sovittu lapsenvahti teki oharit, nii se nauroi mulle päin naamaa. nauroi. sopii yrittää se kertoi. onhan niiden hankittava kahdes viikos paikka jos vanhempi työllistyy yllättäen, mutta se voi olla sitten "missätahansa kunnan aluella", joten autottoman yh:n ei kannata ees haaveilla tarhapaikasta. että niin 750e* lapsenhoitoon kuussa silloin meni, ja kivaa oli. mut sit just sain tuon paikan rutulle pienemmästä päiväkodista vähän kauempaa, ja olen ollut siihen pääosin älytyytyväinen.
kolmas valivali on ennaltaehkäisevä perhetyö. on saamarin kallista kaikki huostaanotto ja muu lastensuojelutyö sinänsä, sitten kun ongelmat on kulminoitunu ihan fataaliksi. sitten kun eräs keskimmäisestään huolissaan oleva lähiömutsi soittaa perheneuvolaan, nii sieläkii myydään ei oota. yllättiks ketään? että jos tota lapsen tilanne huolestuttaa, nii tota soita elokuussa. et sit me ehkä saadaan teille syksyksi joku arviointiaika. että se siitä preventiivisestä huolenpidosta. missä ne hiton resurssit on??? turha sit on rypistellä kun on paskat jo housussa, sanois munkin mutsi tähän. (mä olisin vaan halunnut kuulla jos ammattilaisella on mielessä jotakin mitä me ei vaan ymmärretä tässä kuviossa. ja kuinka tuota pientä itku- ja raivoherkkää äkäpussia pitäis käsitellä ettei riko sen persoonaa ja tukis sen vahvuuksia. nii ei. ei oo resursseja, kun niihin joilla on "oikeita" ongelmia.)
ja just joistain kouluista meinataan lopettaa psykiatristen sairaanhoitajien toimet. kato ko siel ei nyt NIIN paljoa nuoria käy puhumassa. vaini. näin eka puolen vuoden perusteella voi väittää toimintaa kannattamattomaksi? kö? entäs ne jotka sieltä on saanu apua, mihin ne nyt sit menee?
säätöt ja resurssipula saatana! se on arvoista ja priorisoinnista kiinni!
kyllä mä tajuan ettei jotkut musiikkitalorahat, tai muu hömppä ole mitenkään suoraan pois esmes sosiaalivirastolta, kato ku niin on eri budjetit ja rahoitukset ja muu, mutta missä halvatun vaiheessa täällä pysähdytään miettimään näitä kuvioita!? eihän tää näi toimi!
onneks mulla on se neuvolantäti. se maailman ihanin. se jolle voi aina soittaa ja jolla on aina aikaa, ja jota aina kiinnostaa.
säälittää vaan ihmiset joilla ei sitäkään ole. ja ne vanhukset!
nostetaan nyt joku saamarin mekkala yhdessä, jooko? täähän on ihan perseestä.
* toki aloin saamaan kelan yksityisen hoidon tukea. muutaman kk:n viiveellä, mutta silti omassa kukkarossa tuntui selkeesti.
Amen. Sosiaalialalla työskentelen ja taas pitäis kotona olon jälkeen töihin palata, töihin jossa haastattelussa kysyttiin kolmen ensimmäisen kysymyksen aikana paineensietokykyä. Sitä sitä tarvitaan, kun resurssit on ajettu alas. Lastensuojelupuolella työskentelen, mutta sama se on kaikkien asiakasryhmien kesken. Ja tilaa-ja tuottaja malli, jossa kaupunki "valvoo" mitä tuottajat tuottavat on ihan arseesta. Sieltä sitä ostetaan mistä halvimmalla saadaan, ilman pitkän linjan suunnitelmia. huoh.
VastaaPoistaVanhuspuolella olen myös työskennellyt ja mummujen ja pappojen tilanne on kyllä välillä aika itkettävä. Minulla oli jatkuvasti huono olo työpäivän jälkeen, koska siitä puuttui juuri se tärkein. Olla ihmisenä ihmiselle.
Ei sitä ymmärrä ennen kuin sen näkee, budjetoitu elämä.
Oon niin samaa mieltä, joka kohdassa.
VastaaPoistaMeillä oli syksyllä tosi paha tilanne pojan kanssa, enkä saanut apua mistään. Vaikka asia liittyi kouluun, koulu ei tehnyt mitään. Joka luukulta pompoteltiin eri suuntiin, ja kaikki olivat sitä mieltä että kerran meillä on suhde erikoissairaanhoitoon (pojalla epilepsia), ne hoitakoot. Neurologi ärähti että hän ei hoida yhtään mitään kun tämä ei liity tautiin.
Soitin sitten yhden kamalan aamun jälkeen perheneuvolaan, jostain mulla oli se käsitys että sinne kun soittaa, taivas aukee ja joku kuuntelee jne. "Jaa jaa, vai tällaista, meillä on nyt vähän ruuhkaa että tossa neljän kuukauden päästä aikaisintaan pääsis. Me soitetaan sit jos aikoja tulee". ???? Kuukaus siitä, ja olin niin rikki et itkin vaan. Soitin uudelleen ja sanoin, että jos mä en saa jotain kontaktia johonkin henkilöön nyt välittömästi, tuon pojan maanantaina sinne ovelle ja miettikää sit keskenänne mitä teette. Alkoi aikoja löytyä, mutta ei siitä mitään hyötyä ollut, kovasti kehuivat miten olen hoitanut asiaa ja sitten lähinnä kysyivät multa millaisia tukitoimia ajattelen että poika tarttis. No mistä minä tiedän, kun en tiedä mitä voin pyytää,mitä edes on?
Lopputulemana luovutin sen suhteen että jostain ulkopuolelta jotain irtois. Vedin itkuraivarit sosiaalityöntekijälle ja onnistuin saamaan vuodeksi omaishoitosopimuksen, vaikka meidän tilanne on aika poikkeuksellinen. Puuh. On aika pelottavaa tajuta että edes lapsi ei tässä maassa apua saa. Ja musta on käsittämätöntä, että esim koulun kanta näihin ongelmiin oli se, että jos läksyjä ei tehdä jne, poika jää luokalleen - sekö sitten olisi halvempi vaihtoehto kuin järkätä joku väliaikainen tukitoimi iltapäiviin, kun ne vaan ei suju yksinään, monesta syystä? (iltapäivähoidossa on päätetty että siellä ei tehdä läksyjä koska ei resursseja auttaa :/)
Aamupaasaus :D
aamen!
VastaaPoistaonhan nää mein ongelmat suht keveitä moniin verrattuna. ja mäkin olen melkein 10v työskennellyt erityislasten kanssa, niin pitäis nyt sujua yhden nelivuotiaan kanssa. mutta... mä olen niin selkeän tietoinen ongelmista ja traumoista mitä voi väärillä kasvatustavoilla saada lapsessa aikaan, siks mä suhtaudun tähän vakavasti. neuvolan täti, ja se penen (änkyttävä) ajanvaraaja kehui meidän ajatustapoja ja yrityksiä, mutta joskus se ei vaan riitä. joskus tarttis vähän tukea ja osviittaa.
ruttunaamahan on aivan valloittava ja persoonallinen älykäs pieni ihminen. sillä menee hyvin kaikkialla, ja se sulattaa jokaisen ihmisen sydämen kenet se tapaa.
kotona vaan sillä on vaikeeta. me ei tiedetä joutuuko se skarppaamaan muualla niin kovin, että paska roiskuu sit himassa ja kaikki on sen mielestä väärinpäin. vai onko syy meissä, että me tehdään jotakin väärin. vai hakeeko se vaan huomiota keinolla millä hyvänsä, ja mikä on syy siihen että se niin tekee? sit kun me ollaan murun kanssa eri linjoilla siitä miten tän asian kanssa pitäis elää, ja mitä sille tehdä, niin tarttis vähän tukea ja keskusteluapua että päästään raiteille missä kaikilla olis hyvä olla.
kun viimekädessä me ollaan kuitenkin se äärimmäisen onnellinen ja toimiva uusperhe, luulen minä.
ja kommentoijat. mä niin ymmärrän mitä sosiaalityössä joutuu käymään läpi, pienin resurssein. ja mitä saa palkaks? ohuen palkkapussin, pahan mielen ja paskaa niskaan. puuh.
VastaaPoistaja susanna. todella ikävää että pieni lapsi on semmoi väliinputooja ja tukea ei saa vaikka äiti itkis silmät päästään. barrikadeille?
mä kun hoitelin mun broidin asioita nii nehän ei meinannu edetä ensinkään. kun nuoren itsensä pitää ensin myöntää että sil on ongelma. mitä se ei tietty tehnyt. sit ei saanu tukea eikä apua ennenku ryhdyin tosi hankalaksi. tosi hankalaksi. mä soitin sossuun ja uhkailin että pidän poikaa vaikka väkisin mun luona, ja että poliisi tulkoon hakemaan sit, tai että sopii yrittää. että jos ei apua ja tukea tipu, niin mä pidän pojan ja haastan kaikki asianosaiset vastuuseen koko paskasta. sain haluamani.
sama oli kyseisen henkilön terveysongelmien kohdalla. hommat ei edennyt ennenkun aloin vaikeaksi. sairaanhoitaja sit viidennellä sairaalareissulla soitti asiaa eteenpäin ja sanoi että "tää äiti on nyt kyllä niin vihanen täällä että jotenki tät poikaa on pakko auttaa..." ("äiti" wirn*) saatiin tarpeelliset tutkimukset. mutta helvetti että pitää aina hermostua ennenku otetaan vakavasti. sellaissa asioissa jotka kuuluu perusoikeuksiin.
Hieno kirjoitus mama! Omat isovanhemmat todellakin halusivat pois kotoa, pelkäsivät asua omassa asunnossa, kun kunto oli niin huono ja koko ajan sattui jotain onnettomuuksia hellan/jääkaapin/liukkaiden lattioiden kanssa.
VastaaPoistaJa toisaalta, kun muutama muu tuntemani itsepäinen vanhus on saatu raahattua vanhainkotiin, niin poispäin ei sitten lähdettäisikään enää millään, kun "täällä on niin hyvä olla".
Vanha mielikuva vaivaistaloista elää vielä suuria ikäluokkia vanhempien mielissä I guess.
T. MGE:n puåliskå