hahhahha.
huomaa ettei lapset ole kotona!
- kulta, juokse sit vaan tot hiekkatietä ja sit käänny tonne, ja sit voit tulla sieltä takasin. kato ettet sä eksy. (lähdin lenkille.)
- rakas, muista sit laittaa vähän aurinkorasvaa ettet pala siäl pelissä.
oi, kiitos rakas. kiitos huolenpidosta. mut mä olen vissiin aikuinen.
ps. ihan kiusallaan juoksin minne juoksin = pitkin pöpeliköitä ja golf-kenttää. noh, aurinkorasvaa varuiks täällä hölvään kuitenkin.
Näytetään tekstit, joissa on tunniste rakkaus. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste rakkaus. Näytä kaikki tekstit
lauantai 8. kesäkuuta 2013
keskiviikko 22. toukokuuta 2013
älä sano
aina kun sanon jotaki nii kopsahtaa omaan nilkkaan.
just kirjotin etten tunne väsymystä juurikaan, nii johan pamahti semmonen nöyryyttävä päivä, että sammuin suorilta sohvalle. ja aamulla heräsin nii kroppa painavana että meinas käydä itkettään.
ei siinä. kiva kertakokemus tuo. mutta väsymys, ole hyvä ja poistu.
kiitos.
toinen asia on se, että jos lesoilen miten olen löytänyt sen oikean, ja kuinka tän arjenkin keskellä se rakkaus tuntuu ihan törkeän voimakkaana kokemuksena kaikessa mitä teenkin, niin kohta on joku katatonaalinen perheriita pystyssä.
mutta sanon silti.
kyllä.
tässä se on.
just kirjotin etten tunne väsymystä juurikaan, nii johan pamahti semmonen nöyryyttävä päivä, että sammuin suorilta sohvalle. ja aamulla heräsin nii kroppa painavana että meinas käydä itkettään.
ei siinä. kiva kertakokemus tuo. mutta väsymys, ole hyvä ja poistu.
kiitos.
toinen asia on se, että jos lesoilen miten olen löytänyt sen oikean, ja kuinka tän arjenkin keskellä se rakkaus tuntuu ihan törkeän voimakkaana kokemuksena kaikessa mitä teenkin, niin kohta on joku katatonaalinen perheriita pystyssä.
mutta sanon silti.
kyllä.
tässä se on.
sunnuntai 19. toukokuuta 2013
aivan ihana per..heaika
"sanoitsä että sä tarvitset lisää tämmöstä perseaikaa?"
- eiku perHE! senkin toope.
upea viikko ollut. upea.
sen tartti tähän alle, sillä epäilen että työputkesta viikon lopulla putkahtaa eräs horatio.
mutta sanoinkin että senkuns kiukkuaa ja hömöttää jos siltä tuntuu sitten, tän viikon onnentankkauksella jaksan hyvinkin vaikka mitä.
pienen rutun kanssa käydyn keskustelutuokion huipentuma:
"siis mamma ollaanksme sulle tärkeintä tässä maailmassa?" - no kyllä olette!
"jee!"
- eiku perHE! senkin toope.
upea viikko ollut. upea.
sen tartti tähän alle, sillä epäilen että työputkesta viikon lopulla putkahtaa eräs horatio.
mutta sanoinkin että senkuns kiukkuaa ja hömöttää jos siltä tuntuu sitten, tän viikon onnentankkauksella jaksan hyvinkin vaikka mitä.
pienen rutun kanssa käydyn keskustelutuokion huipentuma:
"siis mamma ollaanksme sulle tärkeintä tässä maailmassa?" - no kyllä olette!
"jee!"
perjantai 17. toukokuuta 2013
äitiyden haasteita osa tuhat yksi
taikinanaamako se oli joka ruoti äityttään ja antoi itselleen arvosanan 8.
mä lesoillen pistän paremmaksi. kymppi miikka olis lesoilua joten sanon ysipuol.
mä olen optimisti ja hyvä aina selittelemään asioita parhain päin.
vetoan siihen ettei maailma ole täydellinen, joten mukaan ei tarvitse sitä olla.
olkoonkin että joskus hermostun.
mitä sitten? penskojen on musta elämää varten hyvä oppia, että jos jonkun pinnaa virittää turhalla ränttäilyllä, saattaa palaute olla negatiivista.
on elämää varten hyvä myös oppia, että saadakseen huomiota, ääntä joutuu joskus korottamaan, ihan joutuu itkemään tai rääkymään.
haluan olla turvallinen vanhempi. semmonen jonka syliin voi aina tulla, vaikka olis vetänyt ihan paskauhmakilarit ja pistänyt sisustuksen uusiks ja äänijänteet olis karjumisesta finaalissa. luojalle kiitos temperamentista, jossa mieliala muuttuu sekunnissa. sekä omalta, että lasteni osalta.
perustelen nipoja sääntöjäni sillä, että aina ei voi maailmassa tehdä mitä haluaa. vaan vaikka paskalta tuntuis, jotkut asiat vaan on "pakko" ja duuniinkin pitää mennä ajoissa. joskus sitä joutuu imuroimaan vaikka vituttais, ja toisinaan haavat puhdistetaan vaikka kirvelis saamaristi. mä täällä kerron mikä on turvallista ja sallittua, koska mulla on enemmän elämänkokemusta ja viisautta.
mä haluan tehdä terveellistä ruokaa, ja se että näen sen eteen vaivaa, on mun oma valinta. ei mikään marttyrinkruunun viimeinen timantti. se ei tee musta parempaa ihmistä tai mutsia, vaan tekee mulle hyvän mielen.
meillä ei juoda lasten nähden yhtä viinilasia enempää. enkä mä salli esikoiselle alkoholia maistiaista enempää ennenkun se on kahdenksantoista. siitä on ihan lakikin olemassa. tiedän kuinka turvatonta on humalaisten aikuisten seurassa, ja koska olen sitä tarpeeksi itse nähnyt, mun lasten ei tarvitse sitä kokea. sekin on vaan mun oma valinta.
tämän kirjotuksen inspiraationa on ollut taas tänpäiväset kasvatuskeskustelut tyttöjen (ja vävykokelaan) kanssa. mä en ole täydellinen, eikä mun aina tarvitse edes yrittää parastani tässä perheessä. tämä ei ole suoritus, eikä tässä oikeesti pisteitä lasketa. tärkeintä on se yleinen tunnelma, ja molemminpuolinen luottamus ja välittäminen. joskus se ihan riittää että olen. tässä.
esikoisen kanssa puhuttiin yökyläilystä. mä alan päästä yli yökyläboikotista. mulla oli hyvä monologi teineille, ja nostan hattua vävykokelaalle(kin) kun se niin asiallisena kuunteli. kyse on ollut mun mukavuusalueesta*, ei luottamuksen puuttesta heitä kohtaan, ja alan kypsyä ajatukseen yökyläilyistä pikkuhiljaa. soitin esikoisen isällekin, ja asiat puitiin läpi.
ruttunaaman kanssa käytiin taas läpi sen "kohtauksia". liikuttavaa huomata että siitä on kasvanut hyvä keskustelija, joka osaa (kysyttäessä) kertoa tunteistaan. se sanoi niin mun mieltä lämmittäviä asioita, että tunnen itseni oikeasti ihan ysipuolen mutsiksi. jossen kympin.
* siis mun vanhemmat on dumattu paskaliberaaleiksi, ja mähän olen saanut lapsen niin nuorena ainoostaan siksi, että mun vanhemmat on sallineet yökyläilyt alusta alkaen. mulla itsellähän ei ollut raskaantumiseen osaa eikä arpaa... eks nii. mulla kesti päästä yli siitä, että oonko paskaliberaali, vai se nipo. tai vaan ihan mä itte omien ajatusteni ja päätösteni kanssa.
mä lesoillen pistän paremmaksi. kymppi miikka olis lesoilua joten sanon ysipuol.
mä olen optimisti ja hyvä aina selittelemään asioita parhain päin.
vetoan siihen ettei maailma ole täydellinen, joten mukaan ei tarvitse sitä olla.
olkoonkin että joskus hermostun.
mitä sitten? penskojen on musta elämää varten hyvä oppia, että jos jonkun pinnaa virittää turhalla ränttäilyllä, saattaa palaute olla negatiivista.
on elämää varten hyvä myös oppia, että saadakseen huomiota, ääntä joutuu joskus korottamaan, ihan joutuu itkemään tai rääkymään.
haluan olla turvallinen vanhempi. semmonen jonka syliin voi aina tulla, vaikka olis vetänyt ihan paskauhmakilarit ja pistänyt sisustuksen uusiks ja äänijänteet olis karjumisesta finaalissa. luojalle kiitos temperamentista, jossa mieliala muuttuu sekunnissa. sekä omalta, että lasteni osalta.
perustelen nipoja sääntöjäni sillä, että aina ei voi maailmassa tehdä mitä haluaa. vaan vaikka paskalta tuntuis, jotkut asiat vaan on "pakko" ja duuniinkin pitää mennä ajoissa. joskus sitä joutuu imuroimaan vaikka vituttais, ja toisinaan haavat puhdistetaan vaikka kirvelis saamaristi. mä täällä kerron mikä on turvallista ja sallittua, koska mulla on enemmän elämänkokemusta ja viisautta.
mä haluan tehdä terveellistä ruokaa, ja se että näen sen eteen vaivaa, on mun oma valinta. ei mikään marttyrinkruunun viimeinen timantti. se ei tee musta parempaa ihmistä tai mutsia, vaan tekee mulle hyvän mielen.
meillä ei juoda lasten nähden yhtä viinilasia enempää. enkä mä salli esikoiselle alkoholia maistiaista enempää ennenkun se on kahdenksantoista. siitä on ihan lakikin olemassa. tiedän kuinka turvatonta on humalaisten aikuisten seurassa, ja koska olen sitä tarpeeksi itse nähnyt, mun lasten ei tarvitse sitä kokea. sekin on vaan mun oma valinta.
tämän kirjotuksen inspiraationa on ollut taas tänpäiväset kasvatuskeskustelut tyttöjen (ja vävykokelaan) kanssa. mä en ole täydellinen, eikä mun aina tarvitse edes yrittää parastani tässä perheessä. tämä ei ole suoritus, eikä tässä oikeesti pisteitä lasketa. tärkeintä on se yleinen tunnelma, ja molemminpuolinen luottamus ja välittäminen. joskus se ihan riittää että olen. tässä.
esikoisen kanssa puhuttiin yökyläilystä. mä alan päästä yli yökyläboikotista. mulla oli hyvä monologi teineille, ja nostan hattua vävykokelaalle(kin) kun se niin asiallisena kuunteli. kyse on ollut mun mukavuusalueesta*, ei luottamuksen puuttesta heitä kohtaan, ja alan kypsyä ajatukseen yökyläilyistä pikkuhiljaa. soitin esikoisen isällekin, ja asiat puitiin läpi.
ruttunaaman kanssa käytiin taas läpi sen "kohtauksia". liikuttavaa huomata että siitä on kasvanut hyvä keskustelija, joka osaa (kysyttäessä) kertoa tunteistaan. se sanoi niin mun mieltä lämmittäviä asioita, että tunnen itseni oikeasti ihan ysipuolen mutsiksi. jossen kympin.
* siis mun vanhemmat on dumattu paskaliberaaleiksi, ja mähän olen saanut lapsen niin nuorena ainoostaan siksi, että mun vanhemmat on sallineet yökyläilyt alusta alkaen. mulla itsellähän ei ollut raskaantumiseen osaa eikä arpaa... eks nii. mulla kesti päästä yli siitä, että oonko paskaliberaali, vai se nipo. tai vaan ihan mä itte omien ajatusteni ja päätösteni kanssa.
keskiviikko 15. toukokuuta 2013
lauantai 27. huhtikuuta 2013
päivä jolloin parisuhteeni meni tauolle
naureskeltiin että kirjotetaan eilinen päivämäärä kalenteriin, merkataan se ylös päivänä jolloin parisuhde päättyi.
tai tauollehan se kai vaan meni.
tänään alkaa taas jakso elämästä, jolloin todella on keskityttävä yhdessäolon laatuun, määrän sijasta. heippatihei yhteisille sohvaihkusteluilloille, heippatihei kahden naisen jaetulle kotitöille, heippatihei yhteisille sänkyynmenoille ja muulle ällölällystelylle. menetän puolisoni urheilulle.
än nyy tee nyt.
ei siinä. toinen saa tehdä sitä mistä nauttii. ja saanhan tässä kuitenkin jakaa ne onnenpapanat ja ilontunteet mitä onnistuminen ja menestys tuo, ja lohduttaa tappion hetkellä. ja paikata fyysiset dämitsit.
harmi että on kyse kesäajanjaksosta, jolloin olis just kiva lähtä yhdessä citylle, juoda viiniä terassilla, saunoa.... mitä sitä nyt voiskaan tehdä niinkun toisen aikuisen kanssa. ei sillä, tää on ehkä viimenen kesä mikä tähänkään hommaan tuhraantuu. (lupaa hän ja ma uskon. joo-joo. *wirn*) ja ei sillä. sydämellä mäkin oon tässä mukana. ei sitä muuten jaksais.
tai tauollehan se kai vaan meni.
tänään alkaa taas jakso elämästä, jolloin todella on keskityttävä yhdessäolon laatuun, määrän sijasta. heippatihei yhteisille sohvaihkusteluilloille, heippatihei kahden naisen jaetulle kotitöille, heippatihei yhteisille sänkyynmenoille ja muulle ällölällystelylle. menetän puolisoni urheilulle.
än nyy tee nyt.
ei siinä. toinen saa tehdä sitä mistä nauttii. ja saanhan tässä kuitenkin jakaa ne onnenpapanat ja ilontunteet mitä onnistuminen ja menestys tuo, ja lohduttaa tappion hetkellä. ja paikata fyysiset dämitsit.
harmi että on kyse kesäajanjaksosta, jolloin olis just kiva lähtä yhdessä citylle, juoda viiniä terassilla, saunoa.... mitä sitä nyt voiskaan tehdä niinkun toisen aikuisen kanssa. ei sillä, tää on ehkä viimenen kesä mikä tähänkään hommaan tuhraantuu. (lupaa hän ja ma uskon. joo-joo. *wirn*) ja ei sillä. sydämellä mäkin oon tässä mukana. ei sitä muuten jaksais.
lauantai 13. huhtikuuta 2013
sit se olis onnellinen.
muru eilen vähän liioitteli ja osti rutulle namipäiväksi tikkarin lisäksi muumikarkkipussin.
ruttu illalla ilmoitti että taitaa valita siitä muumipussista vaan hiukan karkkia sit tänään.
kun pääsiäismunankuoressakin oli ollut liikaa.
sit juteltiin siitä että mäkin syön vaan vähän herkkuja kerrallaan.
sit ruttu kertoi että aikuisena, kun se menee elinan kanssa naimisiin, se sit kysyy elinalta, jos se sais syödä aina kaks karkkia illalla, ja kaks aamulla.
sit se olis onnellinen.
sydän.
ruttu illalla ilmoitti että taitaa valita siitä muumipussista vaan hiukan karkkia sit tänään.
kun pääsiäismunankuoressakin oli ollut liikaa.
sit juteltiin siitä että mäkin syön vaan vähän herkkuja kerrallaan.
sit ruttu kertoi että aikuisena, kun se menee elinan kanssa naimisiin, se sit kysyy elinalta, jos se sais syödä aina kaks karkkia illalla, ja kaks aamulla.
sit se olis onnellinen.
sydän.
lauantai 9. maaliskuuta 2013
hyvä - normaali. ja just siks täydellinen.
täällä liisa kirjoitti viisaita.
kommenttiketjussakin oli musta puhdasta asiaa.
toisaalta elämän parasta aikaa on just tämä, kun lapset on pieniä, vilpittömiä * ja niin maailmaantutusumaisillaan. mä itse olen ehkä omimmillaan just vauvan ja pienen lapsen äitinä. saan hoivata ja tutustuttaa maailmaan nuita hassuja ihmisen taimia.
on se vähän puljaamistakin sit parisuhteen ja lasten tarpeiden välillä. mulla tosin on aina ollut etuna se, etten ole fyysistä väsymistä kokenut. muistan kun bambam joulun tienoilla parikuinen, mä oikeen tyytyväisenä hihkuin murulle, että ajattelis, että jo ensijouluna mä saan ehkä nukkua kokonaisia öitä. se väsymättömyyden tunne on sit jättänyt voimia myös parisuhteellisuuteen. se ei ainakaan väsymyksen takia minneen ole hautautunut.
muru se on painostanut mua olemaan vähemmän hysteerinen noiden lasten kanssa. ja se on ehkä suurin opetus mikä tähän yhteiseen matkaan on mahtunut. ja mulle äärettömän hyväksi. mulla ehkä meinasi vähän karata lapasesta hyvä-äitiys-pedanttiuden kanssa, ja sen etten ole tämmöistä hyvää edes ansainnut, (ja koska olen saanut, niin kaikkeni mun on annettava tämän edestä ja oltava täydellinen.*)
esim imettämisen kanssa mä vaan piipitin murulle imetystukilistan oppeja hysteerisenä, ja se paukutti mun päähän että pentu huutaa nälkäänsä kun kuivasta oravasta ei tarpeeks maitoa tuollaselle isolle kundille riitä.. piip-piip-mutta-mutta. velliä pullosta, tyytyväiset kaikki.
seuraavaks oli perhepeti-piip-piip. sitten eroahdistus-piip-piip. sitten ihmeellinen mä-menetän-kaiken-piip-piip. ja päälle vielä kundin muuttoahdistus-negatiivisella-huomion-hakeminen-piip-piip.
nyt tuntuu että olen löytänyt sen oman tieni, olemiseni, itseni suhteessa lapsiin, ja puolisooni. ja että mä olen taas tasapainoinen ja normaali kaikin puolin.
että mulla on hyvä - normaali - ja siksi täydellinen; perhe - parisuhde ja elämä.
että mä voin olla ruma. ja tyhmäkin. ihan rauhassa. ja me voidaan riidellä, ja pennutkin kiukuttelee. ja hei. me ollaan syöty tässä eineksiä joskus jopa. eikä kekään ole niihinkään kupsahtanut. ajatella! eikä kukaan ole tukehtunut koirankarvoihinkaan, vaikka imuroin enää joka toinen päivä.
että mä voin olla normaali ihminen. ja silti kaikki on kivaa. täydellistä ihan.
* tässä mielessä esim mun rumuuden kokemus on varmaan ymmärrettävästi vapauttavaa.
kommenttiketjussakin oli musta puhdasta asiaa.
toisaalta elämän parasta aikaa on just tämä, kun lapset on pieniä, vilpittömiä * ja niin maailmaantutusumaisillaan. mä itse olen ehkä omimmillaan just vauvan ja pienen lapsen äitinä. saan hoivata ja tutustuttaa maailmaan nuita hassuja ihmisen taimia.
on se vähän puljaamistakin sit parisuhteen ja lasten tarpeiden välillä. mulla tosin on aina ollut etuna se, etten ole fyysistä väsymistä kokenut. muistan kun bambam joulun tienoilla parikuinen, mä oikeen tyytyväisenä hihkuin murulle, että ajattelis, että jo ensijouluna mä saan ehkä nukkua kokonaisia öitä. se väsymättömyyden tunne on sit jättänyt voimia myös parisuhteellisuuteen. se ei ainakaan väsymyksen takia minneen ole hautautunut.
muru se on painostanut mua olemaan vähemmän hysteerinen noiden lasten kanssa. ja se on ehkä suurin opetus mikä tähän yhteiseen matkaan on mahtunut. ja mulle äärettömän hyväksi. mulla ehkä meinasi vähän karata lapasesta hyvä-äitiys-pedanttiuden kanssa, ja sen etten ole tämmöistä hyvää edes ansainnut, (ja koska olen saanut, niin kaikkeni mun on annettava tämän edestä ja oltava täydellinen.*)
esim imettämisen kanssa mä vaan piipitin murulle imetystukilistan oppeja hysteerisenä, ja se paukutti mun päähän että pentu huutaa nälkäänsä kun kuivasta oravasta ei tarpeeks maitoa tuollaselle isolle kundille riitä.. piip-piip-mutta-mutta. velliä pullosta, tyytyväiset kaikki.
seuraavaks oli perhepeti-piip-piip. sitten eroahdistus-piip-piip. sitten ihmeellinen mä-menetän-kaiken-piip-piip. ja päälle vielä kundin muuttoahdistus-negatiivisella-huomion-hakeminen-piip-piip.
nyt tuntuu että olen löytänyt sen oman tieni, olemiseni, itseni suhteessa lapsiin, ja puolisooni. ja että mä olen taas tasapainoinen ja normaali kaikin puolin.
että mulla on hyvä - normaali - ja siksi täydellinen; perhe - parisuhde ja elämä.
että mä voin olla ruma. ja tyhmäkin. ihan rauhassa. ja me voidaan riidellä, ja pennutkin kiukuttelee. ja hei. me ollaan syöty tässä eineksiä joskus jopa. eikä kekään ole niihinkään kupsahtanut. ajatella! eikä kukaan ole tukehtunut koirankarvoihinkaan, vaikka imuroin enää joka toinen päivä.
että mä voin olla normaali ihminen. ja silti kaikki on kivaa. täydellistä ihan.
* tässä mielessä esim mun rumuuden kokemus on varmaan ymmärrettävästi vapauttavaa.
sitä saa mitä tilaa
siis en kehtaa narista vaikka mieli tekisi.
valitin aiemmin murulle että sen pitää ottaa mahd. työvuorot, kun muuten ei raha riitä tän firman pyörittämiseen tonnin autonkorjauslaskujen ynnä muiden vuoksi.
no nyt kun se kolmatta viikkoa putkeen tekee työharjoittelua, duunia ja perustreeniä, ilman vapaita, alkaa mua vituttaa, ja sitä väsyttää.
hattua nostan että se jaksaa ja viitsii. mun pyynnöstä tai omasta halustaan, ihan sama.
olisko yhteinen vapaapäivä liikaa pyydetty?
tässäkohtaa kai olisi.
huoh.
mullonsitäikävä.
valitin aiemmin murulle että sen pitää ottaa mahd. työvuorot, kun muuten ei raha riitä tän firman pyörittämiseen tonnin autonkorjauslaskujen ynnä muiden vuoksi.
no nyt kun se kolmatta viikkoa putkeen tekee työharjoittelua, duunia ja perustreeniä, ilman vapaita, alkaa mua vituttaa, ja sitä väsyttää.
hattua nostan että se jaksaa ja viitsii. mun pyynnöstä tai omasta halustaan, ihan sama.
olisko yhteinen vapaapäivä liikaa pyydetty?
tässäkohtaa kai olisi.
huoh.
mullonsitäikävä.
keskiviikko 27. helmikuuta 2013
tyypillistä kinaa parisuhteessa
meillä oli tänään taas just mein parisuhteelle tyypillistä vääntämistä.
emmätajua.
mä jouduin saikuttamaan kesken päivän kun ei henki flunssan takia kulje ollenkaan, enkä millään kehtaa valmiiksi kipeiden ihmisten päälle limaa yskiä.
sit kotimatkalla laitoin murulle viestin että saigonia napsahti, että hissuksiin hoidan kotihommat.
nii.
hääpä sit peru treenimenonsa ja lähti enemmän ajoissa töistä kotiin.
oh thank you!
emmä nyt niin kipeä ole, etten voi kotia hoitaa iltaan asti.
vaikka sit olenpas.
vaikka en ole.
no ei tarvia tulla.
mut hänpä tulee.
fine.
no siinähän sitten tulee.
mua harmittaa että mun flunssa sössii muiden menot. ja pärjäänpäs hinkuhengitellen jos niin päätän.
mutta joo.
syytä olla kiitollinen. moisesta naisesta.
kaverin häissä pappi käski kilvoittelemaan puolison kanssa ainoastaan siitä, kuinka voi enemmin toista auttaa ja tukea. ja tässähän tätä. ihan toteutumaa meillä. tää on just tätä.
sikski tykkään.
emmätajua.
mä jouduin saikuttamaan kesken päivän kun ei henki flunssan takia kulje ollenkaan, enkä millään kehtaa valmiiksi kipeiden ihmisten päälle limaa yskiä.
sit kotimatkalla laitoin murulle viestin että saigonia napsahti, että hissuksiin hoidan kotihommat.
nii.
hääpä sit peru treenimenonsa ja lähti enemmän ajoissa töistä kotiin.
oh thank you!
emmä nyt niin kipeä ole, etten voi kotia hoitaa iltaan asti.
vaikka sit olenpas.
vaikka en ole.
no ei tarvia tulla.
mut hänpä tulee.
fine.
no siinähän sitten tulee.
mua harmittaa että mun flunssa sössii muiden menot. ja pärjäänpäs hinkuhengitellen jos niin päätän.
mutta joo.
syytä olla kiitollinen. moisesta naisesta.
kaverin häissä pappi käski kilvoittelemaan puolison kanssa ainoastaan siitä, kuinka voi enemmin toista auttaa ja tukea. ja tässähän tätä. ihan toteutumaa meillä. tää on just tätä.
sikski tykkään.
sunnuntai 17. helmikuuta 2013
tie naisen sydämeen.... ja sillai
vähänkö on ollut hyvä viikko kun työasioiden vatvominen ratkesi.
emäntä on häärännyt keittiössä, eikä ole kukkupuhetta että tie naisen sydämeen käy vatsan kautta.
mua on hemmoteltu loistavilla illallisilla täällä. pihvejä, pizzaa, täytettyjä broilerinfilerullia...
kun joka ilta keittiöstä kannetaan naaman eteen mitä ihanampia herkkuja, niin ei tässä voi kun onnesta huokailla.
* sulatin suklaan, ja pursotin leivinpaperille koristeet. sitten pakastin ne, ja asettelin kakulle. pienellä harkinnalla ja suunnitelulla olis varmaan saanut jotaki älyhienoa aikaan, mutta tulihan tuostakin aika söötti...
emäntä on häärännyt keittiössä, eikä ole kukkupuhetta että tie naisen sydämeen käy vatsan kautta.
mua on hemmoteltu loistavilla illallisilla täällä. pihvejä, pizzaa, täytettyjä broilerinfilerullia...
kun joka ilta keittiöstä kannetaan naaman eteen mitä ihanampia herkkuja, niin ei tässä voi kun onnesta huokailla.
 |
| hapan (niinkun minäkin) juustokakku syntyi tuorejuustosta ja kermasta. suklaakoristeiden teko oli äärettömän helppoa, niiden piilottelu pakastimessa tuolta jäätelöä himoitsevalta puolisoltani sen sijaan ei *wrin* |
 |
| tämmöinen tehoaa muhun aina. yksi iso ruusu, ja sit mä mä olenkin romanttisella tuulella. ainakin viikon. |
* sulatin suklaan, ja pursotin leivinpaperille koristeet. sitten pakastin ne, ja asettelin kakulle. pienellä harkinnalla ja suunnitelulla olis varmaan saanut jotaki älyhienoa aikaan, mutta tulihan tuostakin aika söötti...
perjantai 15. helmikuuta 2013
arjen rakastaja on takas!
sit kun on kaks yötä maannut valveilla miettimässä miten pärjäis vuorotöissä, niin yllättäen aivot on kääntyneet sellaseen asentoon, jossa virka-aikatyöstä löytää vaan hyviä asioita.
kaiken arvoa ei aina muista ennenkun ne tärkeät asiat on vähällä menettää.
tässä tapauksessa ihan positiivisen kautta toki.
mutta on kiva herätä aamulla omiin aikoihin, ja painua metsään lenkille.
on kiva jutskailla natskujen kanssa niitä viedessä ja hakiessa.
kiva istua junassa lukemassa kirjaa ihan omissa rauhoissa.
kiva voida lähtä töistä vähän etuajassa jos on tarvis, ja kiva jäädä hoitamaan tärkeitä asioita överiksi jos on tarpeen.
kiva tehdä ruokaa murun kanssa arki-iltasin.
katsoa lapsikasassa lastenohjelmia.
pestä lapset ja lukea sadut, joka ilta.
hiissata sohvalla kullan kainalossa, joka ilta.
mennä yhdessä nukkumaan suukotellen ja höpötellen, joka ilta.
uusissa töissä olis toki ollut mahkuja omaan aikaan pari kertaa viikossa.
mutta mitä hittoa mä tekisin "omalla ajalla"?!
kun tärkeimmät asiat on tässä. tässä tämmösessä.
kaiken arvoa ei aina muista ennenkun ne tärkeät asiat on vähällä menettää.
tässä tapauksessa ihan positiivisen kautta toki.
mutta on kiva herätä aamulla omiin aikoihin, ja painua metsään lenkille.
on kiva jutskailla natskujen kanssa niitä viedessä ja hakiessa.
kiva istua junassa lukemassa kirjaa ihan omissa rauhoissa.
kiva voida lähtä töistä vähän etuajassa jos on tarvis, ja kiva jäädä hoitamaan tärkeitä asioita överiksi jos on tarpeen.
kiva tehdä ruokaa murun kanssa arki-iltasin.
katsoa lapsikasassa lastenohjelmia.
pestä lapset ja lukea sadut, joka ilta.
hiissata sohvalla kullan kainalossa, joka ilta.
mennä yhdessä nukkumaan suukotellen ja höpötellen, joka ilta.
uusissa töissä olis toki ollut mahkuja omaan aikaan pari kertaa viikossa.
mutta mitä hittoa mä tekisin "omalla ajalla"?!
kun tärkeimmät asiat on tässä. tässä tämmösessä.
sunnuntai 27. tammikuuta 2013
oodi vävykokelaalle
noniin.
nuorimies edellen pyörii kuvioissa.
mä vissiin kerroin että ekakerralla kun se kävi täällä, mä ensin ämistelin kokoa 44 olevia kanootteja tossa eteisessä, ja sitten nurkantakaa mun eteen pamahti nuorimies ja sanoi ihan käsipäivää.
se on täällä ollessaan aina ystävällinen ja kohtelias. semmoi aito ja hyväntuulinen. ja se on tosi ihastunut noihin mein nakeroihin ja koiriin.
pari vkoa sitten se oli esikoisen kanssa vahtimassa nakeroita, kun oltiin yksissä bileissä. silloin se oli halunnut myös itsekseen lenkittää koiria. eilen se oli myös täällä, joten sudittiin murun kanssa leffaan. ja siis poika oli vahtinut ensin päivän omia sisaruksiaan, ja sit mieluusti tuli tänne vielä leikittämään mein omia. ihme tyyppi!
se on esikoiselle vielä superkiva ja romanttinen.
ja sehän on aidosti se joka merkkaa mulle eniten.
esikoisella kun on nollatoleranssi alkoholinkäyttöön, niin poika on sitten vanavedessä jättänyt kaverien kanssa "dokailut" kokonaan. (varsin upeaa tämä!)
emmätiedä miten pahasti esikoisen kehitysvaiheet ja oidipuskompleksi on vinksahtanut, mutta kun anopille näytin kuvia tästä vävykokelaasta, sanoi anoppi pojan näyttävän ihan minulta.
voi jeesus!
en tiedä kummalle tämä kommentti on pahempi. kolkytjarisat mutsille että se näyttää teinipojalta, vai teinipojalle että se näyttää kolkytjarisat mutsilta.
huoh! *tuplamegawirn*
nuorimies edellen pyörii kuvioissa.
mä vissiin kerroin että ekakerralla kun se kävi täällä, mä ensin ämistelin kokoa 44 olevia kanootteja tossa eteisessä, ja sitten nurkantakaa mun eteen pamahti nuorimies ja sanoi ihan käsipäivää.
se on täällä ollessaan aina ystävällinen ja kohtelias. semmoi aito ja hyväntuulinen. ja se on tosi ihastunut noihin mein nakeroihin ja koiriin.
pari vkoa sitten se oli esikoisen kanssa vahtimassa nakeroita, kun oltiin yksissä bileissä. silloin se oli halunnut myös itsekseen lenkittää koiria. eilen se oli myös täällä, joten sudittiin murun kanssa leffaan. ja siis poika oli vahtinut ensin päivän omia sisaruksiaan, ja sit mieluusti tuli tänne vielä leikittämään mein omia. ihme tyyppi!
se on esikoiselle vielä superkiva ja romanttinen.
ja sehän on aidosti se joka merkkaa mulle eniten.
esikoisella kun on nollatoleranssi alkoholinkäyttöön, niin poika on sitten vanavedessä jättänyt kaverien kanssa "dokailut" kokonaan. (varsin upeaa tämä!)
emmätiedä miten pahasti esikoisen kehitysvaiheet ja oidipuskompleksi on vinksahtanut, mutta kun anopille näytin kuvia tästä vävykokelaasta, sanoi anoppi pojan näyttävän ihan minulta.
voi jeesus!
en tiedä kummalle tämä kommentti on pahempi. kolkytjarisat mutsille että se näyttää teinipojalta, vai teinipojalle että se näyttää kolkytjarisat mutsilta.
huoh! *tuplamegawirn*
lauantai 12. tammikuuta 2013
perfect
Mistreated, misplaced, misunderstood
Miss "no way, it's all good",
It didn't slow me down
Mistaken,
Always second guessing
Under estimated,
Look, I'm still around
Pretty, pretty please
Don't you ever, ever feel
Like your less than
Fuckin' perfect.
Pretty, pretty please
If you ever, ever feel
Like your nothing
You're fuckin' perfect to me.
välillä parisuhteeseen ilmestyy ryppyjä kuin tyhjästä.
uskon kuitenkin että kaikki saadaan selvitettyä, jos niin halutaan.
koska mä haluan olla tässä.
ja luulen että tuokin toinenkin haluaa.
silloin ylivoimaisia esteitä rakkaudelle ei ole, eikä tule.
kaksi viikkoa olen vääntänyt itkua kun lasten ipodista tulee pinkin perfect.
mutta tuopa kertoo muutamalla rivillä mun syvistä tunteista.
osuu. katsotaan koska pystyn taas kuuntelemaan tuota ilman slaavilaista liikutusta.
nyyh.
Miss "no way, it's all good",
It didn't slow me down
Mistaken,
Always second guessing
Under estimated,
Look, I'm still around
Pretty, pretty please
Don't you ever, ever feel
Like your less than
Fuckin' perfect.
Pretty, pretty please
If you ever, ever feel
Like your nothing
You're fuckin' perfect to me.
välillä parisuhteeseen ilmestyy ryppyjä kuin tyhjästä.
uskon kuitenkin että kaikki saadaan selvitettyä, jos niin halutaan.
koska mä haluan olla tässä.
ja luulen että tuokin toinenkin haluaa.
silloin ylivoimaisia esteitä rakkaudelle ei ole, eikä tule.
kaksi viikkoa olen vääntänyt itkua kun lasten ipodista tulee pinkin perfect.
mutta tuopa kertoo muutamalla rivillä mun syvistä tunteista.
osuu. katsotaan koska pystyn taas kuuntelemaan tuota ilman slaavilaista liikutusta.
nyyh.
tiistai 1. tammikuuta 2013
paljain jaloin
kun mä soitin nelisen vuotta sitten mun ystävälle ilouutista odotetun raskauden onnistumisesta, oli luurin toisessa päässä oli yllättäen oudon hiljasta.
"lauralla on syöpä. se on vakavaa."
no helvetti. syöpä suomessa. eihän se nyt mitään fataalia ole. aloitti optimisti heti. suomessa on kuule syöpähoidot niin korkeatasoisia...
vähänpä tiesin.
sairauden alkuvaiheessa laura oli vetäytyvä ja poissaoleva. hoitojen edetessä se oli oma itsensä. välillä ihan unohdin kuinka vakava tauti sitä vaani. tarkoitan todella että tauti vaani. laura itse sanoi että on vittumaista tuntea itsensä terveeksi, ja mennä sitten sairaalaan saamaan hoitoa, joka tekee olon sairaaksi. ensin lähti polvi, sitten koko jalka. välillä lähti tukka, kasvaakseen ihan uudenlaisena takaisin.mä muistan vaan söpöset iloset kasvot noista ajoista. en missään vaiheessa nähnyt siinä kuihtuvaa elämänhalunsa menettänytta ihmisrauniota.
syöpä meni pois, ja optimisti juhli. siitäs saatte! sekin lauraa vastaan olevat helvetin huonot todennäköisyydet! maailmassa on niin paljon hyvää, ja tälläkertaa sen saa kuka ansaitsee. nyt se opiskelee syöpätautien lääkäriksi, ja parantaa kaiken. se tällä koettelemuksella on tarkoituksena. julistin.
kunnes syöpä uusi. spekuloitiin puhelimessa ystävän kanssa, että hassua kuinka jalan amputointi voikaan tuntua yhtäkkiä riemukkaalta vaihtoehdolta. pidettiin läksärijuhlat jalalle, sekin sai asian tuntumaan vain huonolta huumorilta. sairastako? rankka tauti vaatii ehkä rankat huvit. sanoisin. juhlissa syötiin jalan mallista kakkua. ja leikittiin perinteistä aasinhäntä-leikkiä, jossa proteesi piti kiinnittää silmät sidottuina lauran kuvaan. oli kivaa kerrassaan.oli myös tietovisaa ja muuta hupailua.
niin.
se mitä me nähtiin laurasta, oli empaattinen, hauska, kaunis ihminen. se joka halusi kasvimaan, puki raivoavaa uhmaikäistä yhdellä jalalla tasapainoillen, aloitti lauluharrastuksen, kävi naistenbileissä, aloitti blogin, osti jäätelökoneen, kävi meillä ruokakesteillä, jutteli älykkäitä, nousi istumalentopallon maajoukkueeseen ja kuunteli muiden huolia. muistan myös kuinka mun sydän pysähtyi kun se kaatui meidän portaissa, ja portaiden alapäästä kuuluva nauru tyrmistytti mua. "hitto mä kompastuin!" se kikatti. kerran se kenkkasi elvyyttämään ratin päälle pyörtynyttä naista, huomatakseen että auton etupenkillä makasi pitkäkarvainen koira. aina auttamassa. legendaarisin tapaus oli se, kun lauran selkäytimestä tuli käsky juosta metron ovista sisälle, ja se ihan unohti ettei sillä ole toista jalkaa. oli muut matkustajat sitten auttaneet ovista metron lattialle syöksyneen kikattelevan nuoren naisen ylös ja penkille.elämä sille vaan oli. semmosta.
viimesellä kerralla kun kävin lauralla kylässä, oli normaalia jutustelua kahvikuppien äärellä. puhetta kesästä, jolloin hän hoitaisi poikaa kotona, ja syksystä jolloin hän palaisi opiskelujen pariin.
näitä me ei päästy kokemaan.
yhtenä talvipäivänä sain viestin, jossa pahoiteltiin ettei uutista voi pehmentää millään. laura on kuollut. nukkunut rauhallisesti pois. asia oli optimistille kova paikka. saatanan jumala. mitä sä olet mennyt tekemään? mä niin luotin suhun tän kanssa. meillä oli sopimus, mä olin niin monet kerrat niin kauniisti pyytänyt sulta. mutta ei.
hautajaiset oli aivan lauran itsensä näköiset. kauniit, eteeriset ihan.
jäljelle jäi tyhjyys, luulin.
mutta.
tarina ei päättynytkään siihen.
sen lisäksi että sen haudantakaa järjesti poikansa syntymäpäivät. (kyllä, koneella oli kauppalista ja muut tarpeelliset huomiot edellisvuodesta tallessa!)
se kirjoitti muutakin. ensin blogia, sitten muuten vaan ylös ajatuksiaan ja kokemuksiaan. ja lopulta romaanin. luin sen blogia välillä sydän särkien, välillä oivalluksista hykerrellen. miten joku osaakaan pukea noin kauniiksi sanoiksi ajatuksensa, viisaiksi, toisinaan ironisiksi huomioiksi
enää kolmisen viikkoa, niin muutkin saavat tietää miten erityinen ihminen meidän elämässä on ollut. sillä lauran kirjoittama "paljain jaloin" ilmestyy kauppoihin 15.1.2013.
tjeu: paljain jaloin.
kiitos laura.
edit: voit myös tykätä kirjasta facebookissa: paljain jaloin - kirja
"lauralla on syöpä. se on vakavaa."
no helvetti. syöpä suomessa. eihän se nyt mitään fataalia ole. aloitti optimisti heti. suomessa on kuule syöpähoidot niin korkeatasoisia...
vähänpä tiesin.
sairauden alkuvaiheessa laura oli vetäytyvä ja poissaoleva. hoitojen edetessä se oli oma itsensä. välillä ihan unohdin kuinka vakava tauti sitä vaani. tarkoitan todella että tauti vaani. laura itse sanoi että on vittumaista tuntea itsensä terveeksi, ja mennä sitten sairaalaan saamaan hoitoa, joka tekee olon sairaaksi. ensin lähti polvi, sitten koko jalka. välillä lähti tukka, kasvaakseen ihan uudenlaisena takaisin.mä muistan vaan söpöset iloset kasvot noista ajoista. en missään vaiheessa nähnyt siinä kuihtuvaa elämänhalunsa menettänytta ihmisrauniota.
syöpä meni pois, ja optimisti juhli. siitäs saatte! sekin lauraa vastaan olevat helvetin huonot todennäköisyydet! maailmassa on niin paljon hyvää, ja tälläkertaa sen saa kuka ansaitsee. nyt se opiskelee syöpätautien lääkäriksi, ja parantaa kaiken. se tällä koettelemuksella on tarkoituksena. julistin.
kunnes syöpä uusi. spekuloitiin puhelimessa ystävän kanssa, että hassua kuinka jalan amputointi voikaan tuntua yhtäkkiä riemukkaalta vaihtoehdolta. pidettiin läksärijuhlat jalalle, sekin sai asian tuntumaan vain huonolta huumorilta. sairastako? rankka tauti vaatii ehkä rankat huvit. sanoisin. juhlissa syötiin jalan mallista kakkua. ja leikittiin perinteistä aasinhäntä-leikkiä, jossa proteesi piti kiinnittää silmät sidottuina lauran kuvaan. oli kivaa kerrassaan.oli myös tietovisaa ja muuta hupailua.
niin.
se mitä me nähtiin laurasta, oli empaattinen, hauska, kaunis ihminen. se joka halusi kasvimaan, puki raivoavaa uhmaikäistä yhdellä jalalla tasapainoillen, aloitti lauluharrastuksen, kävi naistenbileissä, aloitti blogin, osti jäätelökoneen, kävi meillä ruokakesteillä, jutteli älykkäitä, nousi istumalentopallon maajoukkueeseen ja kuunteli muiden huolia. muistan myös kuinka mun sydän pysähtyi kun se kaatui meidän portaissa, ja portaiden alapäästä kuuluva nauru tyrmistytti mua. "hitto mä kompastuin!" se kikatti. kerran se kenkkasi elvyyttämään ratin päälle pyörtynyttä naista, huomatakseen että auton etupenkillä makasi pitkäkarvainen koira. aina auttamassa. legendaarisin tapaus oli se, kun lauran selkäytimestä tuli käsky juosta metron ovista sisälle, ja se ihan unohti ettei sillä ole toista jalkaa. oli muut matkustajat sitten auttaneet ovista metron lattialle syöksyneen kikattelevan nuoren naisen ylös ja penkille.elämä sille vaan oli. semmosta.
viimesellä kerralla kun kävin lauralla kylässä, oli normaalia jutustelua kahvikuppien äärellä. puhetta kesästä, jolloin hän hoitaisi poikaa kotona, ja syksystä jolloin hän palaisi opiskelujen pariin.
näitä me ei päästy kokemaan.
yhtenä talvipäivänä sain viestin, jossa pahoiteltiin ettei uutista voi pehmentää millään. laura on kuollut. nukkunut rauhallisesti pois. asia oli optimistille kova paikka. saatanan jumala. mitä sä olet mennyt tekemään? mä niin luotin suhun tän kanssa. meillä oli sopimus, mä olin niin monet kerrat niin kauniisti pyytänyt sulta. mutta ei.
hautajaiset oli aivan lauran itsensä näköiset. kauniit, eteeriset ihan.
jäljelle jäi tyhjyys, luulin.
mutta.
tarina ei päättynytkään siihen.
sen lisäksi että sen haudantakaa järjesti poikansa syntymäpäivät. (kyllä, koneella oli kauppalista ja muut tarpeelliset huomiot edellisvuodesta tallessa!)
se kirjoitti muutakin. ensin blogia, sitten muuten vaan ylös ajatuksiaan ja kokemuksiaan. ja lopulta romaanin. luin sen blogia välillä sydän särkien, välillä oivalluksista hykerrellen. miten joku osaakaan pukea noin kauniiksi sanoiksi ajatuksensa, viisaiksi, toisinaan ironisiksi huomioiksi
enää kolmisen viikkoa, niin muutkin saavat tietää miten erityinen ihminen meidän elämässä on ollut. sillä lauran kirjoittama "paljain jaloin" ilmestyy kauppoihin 15.1.2013.
tjeu: paljain jaloin.
kiitos laura.
edit: voit myös tykätä kirjasta facebookissa: paljain jaloin - kirja
maanantai 19. marraskuuta 2012
arkirakkautta. vessassa.
näin iskevän paperin kannoin rakkalleni.
ihan wc-paperi puhutteli minua.
tää on niin totta.
ekahalauksella, joka heti vei multa jalat alta, tuntui tuolta.
ja toisin kävi.
herään joka aamu onnellisena. tuosta naisesta.
hiis.
arkirakkautta.
ihan wc-paperissa. kuinka hienoa.
ihan wc-paperi puhutteli minua.
ekahalauksella, joka heti vei multa jalat alta, tuntui tuolta.
ja toisin kävi.
herään joka aamu onnellisena. tuosta naisesta.
hiis.
arkirakkautta.
ihan wc-paperissa. kuinka hienoa.
perjantai 9. marraskuuta 2012
kalsareissa. tai ilman.
täällä juhlitaan romanssin vuosipäivää. .
lapset lähti g-tädille.
me kaks jäätiin kotia. ei jaksettu vaivautua lähtä kaupungille.
juhlitaan sit kalsareissa, tai jopa ilman.
muru laittaa illallista, kohta korkataan pinkki kuohuviini. [valdivieso. rose. sec.]
onnea ja iloa rakkaudelle, romanssille ja kaikelle hömpälle.
niitäkin elämässä tarvitaan.
o skool po saaken.
lapset lähti g-tädille.
me kaks jäätiin kotia. ei jaksettu vaivautua lähtä kaupungille.
juhlitaan sit kalsareissa, tai jopa ilman.
muru laittaa illallista, kohta korkataan pinkki kuohuviini. [valdivieso. rose. sec.]
onnea ja iloa rakkaudelle, romanssille ja kaikelle hömpälle.
niitäkin elämässä tarvitaan.
o skool po saaken.
sunnuntai 28. lokakuuta 2012
näitä lisää
aivan upea viikonloppu ollut tähän asti.
näitä lisää!
lainattiin millenium-trilogia, ollaan laitettu yhdessä ruokaa, syöty hyvin, kattelut leffoja, saunottu, juotu viinä, natusteltu nameja, fiilistelty, pussailtu, nakuiltu, hassuteltu, hiissailtu.
lasten ja koirien kanssa on ulkoiltu kirpeessä pakkassäässä.
bam bam on päässyt viettään kummin kanssa laatuaikaa, ruttu on saanut olla itsekseen mein kanssa.
on talkoiltu ja grillailtu naapurien kanssa.
tää päivä kruunataan marja-aroniapiirakan leipomisella ja vierailulla lasten suosikkipaikassa, g-tädillä. viedään piirakkaa ja kukkia kiitokseksi taannoisesta tanskanmatkalastenvahtikeikasta.
huoh. mä niin tykkään tästä tavallisesta rakkaudellisesta arjesta.
mä oon niin onnellinen näistä!
näitä lisää!
lainattiin millenium-trilogia, ollaan laitettu yhdessä ruokaa, syöty hyvin, kattelut leffoja, saunottu, juotu viinä, natusteltu nameja, fiilistelty, pussailtu, nakuiltu, hassuteltu, hiissailtu.
lasten ja koirien kanssa on ulkoiltu kirpeessä pakkassäässä.
bam bam on päässyt viettään kummin kanssa laatuaikaa, ruttu on saanut olla itsekseen mein kanssa.
on talkoiltu ja grillailtu naapurien kanssa.
tää päivä kruunataan marja-aroniapiirakan leipomisella ja vierailulla lasten suosikkipaikassa, g-tädillä. viedään piirakkaa ja kukkia kiitokseksi taannoisesta tanskanmatkalastenvahtikeikasta.
huoh. mä niin tykkään tästä tavallisesta rakkaudellisesta arjesta.
mä oon niin onnellinen näistä!
perjantai 26. lokakuuta 2012
teaser
mä aion bloggaa pian muista blogeista, mun blogiin saamasta ensimmäisestä lahjuksesta ja niitä kuvia aion laittaa tästä asunnosta.
nyt saatte kuitenki odotella.
ensin "juhlin" rauhassa työviikon päättymistä kera cesar-salaatin, kuivan luomuvalkkarin ja ihanaisen emäntäni.
palaillaan pian...
nyt saatte kuitenki odotella.
ensin "juhlin" rauhassa työviikon päättymistä kera cesar-salaatin, kuivan luomuvalkkarin ja ihanaisen emäntäni.
palaillaan pian...
keskiviikko 24. lokakuuta 2012
vanhemman naisen neuvoja
vanhemman naisen ohjeita hyvään parisuhteeseen, olkaa hyvät;
[hyvä huudella parisuhdeneuvoja kavereille täältä kullan kainalosta sohvalta,
sen mulle kaupasta yllättäen ja pyytämättä tuomat suklaat käpälässä.]
[(viinilasillinen puuttuu. toim.huom.) ]
kannattaa muistaa että usein ne pienet asiat on isoja.
ja joskus isotkin ihan pieniä.
hanki itselles ihminen, jonka arvot vastaa omias.
ihminen jonka kanssa rakkaus- ja huolenpitotasot kohtaa.
joskus kyllä paapojalle kelpaa flegumpikin kaveri, joskus taas paapoja haluaa huolenpitoa.
arvotus on yleisesti ihmiselle tärkeä piirre.
arvosta toista, mutta ennenkaikkea, arvosta itseäsi.
opi tekemään kompromisseja, mutta pidä pääsi sulle tärkeissä asioissa.
kasva tilanteen mukaan. myönnä että myös sinussa voi olla vikaa, mutta kaikki vika ei löydy yhdestä päässä.
koita huomata arvostus myös pienissä eleissä.
aina ei tarvita shampanjaa ja serpentiiniä.
kuuntele mitä toinen sanoo, sano itse mitä tunnet, koska kukaan ei lue ajatuksia.
opi olemaan myös hiljaa.
käytä pelisilmää jos sitä löytyy. joskus ei kannata vetää niitä menkkaitkupotkupaskaraivareita jos toisella on just huono päivä.
joskus on parempi purra huulta, tai tyynyä ja karjua sisäisesti, mielummin kuin repiä pelihousut sen toisen silmille.
halaa, pussaa ja himoitse.
silitä kun siltä tuntuu.
purista pehvasta kerran päivässä.
kuori toiselle mandariini silloin tällöin.
nooh. ei se ole niin vaikeeta...
eihän?
no helppo täältä on huudella.
anteeks taas.
[hyvä huudella parisuhdeneuvoja kavereille täältä kullan kainalosta sohvalta,
sen mulle kaupasta yllättäen ja pyytämättä tuomat suklaat käpälässä.]
[(viinilasillinen puuttuu. toim.huom.) ]
kannattaa muistaa että usein ne pienet asiat on isoja.
ja joskus isotkin ihan pieniä.
hanki itselles ihminen, jonka arvot vastaa omias.
ihminen jonka kanssa rakkaus- ja huolenpitotasot kohtaa.
joskus kyllä paapojalle kelpaa flegumpikin kaveri, joskus taas paapoja haluaa huolenpitoa.
arvotus on yleisesti ihmiselle tärkeä piirre.
arvosta toista, mutta ennenkaikkea, arvosta itseäsi.
opi tekemään kompromisseja, mutta pidä pääsi sulle tärkeissä asioissa.
kasva tilanteen mukaan. myönnä että myös sinussa voi olla vikaa, mutta kaikki vika ei löydy yhdestä päässä.
koita huomata arvostus myös pienissä eleissä.
aina ei tarvita shampanjaa ja serpentiiniä.
kuuntele mitä toinen sanoo, sano itse mitä tunnet, koska kukaan ei lue ajatuksia.
opi olemaan myös hiljaa.
käytä pelisilmää jos sitä löytyy. joskus ei kannata vetää niitä menkkaitkupotkupaskaraivareita jos toisella on just huono päivä.
joskus on parempi purra huulta, tai tyynyä ja karjua sisäisesti, mielummin kuin repiä pelihousut sen toisen silmille.
halaa, pussaa ja himoitse.
silitä kun siltä tuntuu.
purista pehvasta kerran päivässä.
kuori toiselle mandariini silloin tällöin.
nooh. ei se ole niin vaikeeta...
eihän?
no helppo täältä on huudella.
anteeks taas.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)