kompromisseja

kasvatuksellisten kompromissien vuoksi nukuin viimeyönä lastenhuoneen lattialla. 12kg ulisevaa lämpöstä "vauvaa" mahan päällä. * se saakeli ei vaan pysy syvässä unessa. ni ei pysy. ja kun se on vähänkin valvetilassa (mitä se on nyt ruukaa semmoi 2-3h/yö olemaan) se ulisee.

nyt se on kokeiltu. muru on väittänyt jo pidempään, ettei siihen pojan yöulinaan auta mikään. ei mikään. ja oikeessa oli. saakeli.

paskaaks tässä. mä siis jatkan tät valvomista. ei siinä mitään. kaipa ne hampaat, mahavaivat, jälkitaudit mitä niitä onkaan, lakkaa valvottamasta poikaa. viim kouluiässä.

yöunet on ihan yliarvostettuja muutenkin. sanon mä hiukan katkerana.

*osuu muuten pikkasen aivojen ja kuulokeskuksen ytimeen ko se ulina tulee suoraan korvakäytävään.

heräämisiä

esikoinen marisi tässä männäviikolla ettei ole koulun ja harrastuksensa takia neljääntoista päivään saanut nukkua kahdeksaa pitempään. mjaa. mä en ole puoleentoista vuoteen nukkunut kuutta pitempään, kerroin. ei kehdannut sitten enempiä siitä marista.

tänä aamuna tapahtui pieni ihme. heräsin 6.30 valoisassa hiljaisessa kodissa, ja makoilin kiinni murun selässä puoli tuntia. ja voin kertoa että se oli iso ja rentouttava puolituntinen. maata hereillä, omissa rauhoissa, kiirehtimättä mihinkään.

vielä vuosi niin voin alkaa haaveilla nukkumisesta kasiin, ysiin. luulen. jahka mun oma rytmi sen sallii. cool!

pelastakaa maailma

koska mulla on semmoi "pelastakaa maailma" (ainakin pienessä mittakaavassa)-luonne, niin tarjouduin ottamaan meille yöksi ystäväni vuosikkaan yöhuutajan. ystäväni on jo pitempään ollut väsynyt ja pinna kireällä, ja tänään se raasu repes ennennäkemättömääni itkuun. ei ole saanut nukuttua muutamaan yöhön juuri ollenkaan, ja koko perhe alkaa kärsiä tilanteesta todenteolla.  (hurraa nää 50-luvun pienet asunnot, huudolta ei välty kukaan.) unikouluun ei pääse koska asiat on "muuten hyvin". en tiedä mitä äidin ranteet auki-fiiliksen ja yleisen perhedynamiikan repeilyn lisäksi vaaditaan siihen että lapsen saa unikouluun? neuvolasta jaetaan "tee näin"-aikataulua, jossa päivät on ajastettu 15min. tarkkuudella. kun mein poikuli nukkui huonosti, mä en ees vaivautunut hakemaan paperia. täytyy olla muukin keino saada lapsi nukkumaan yöllä kun aikatauluttaa viisi henkisen perheen päivät vartin tarkkuudella. (koirat, vuorotyö, nou!)

no en mä semmosta kestä katsella sivusta kun toisilla on paha olla. itse olen yöterässä (helppo herätä), mutta hyvin levännyt, plus muru on yörytmissä ensiviikon...

...joten lopputulema on se että matkasänky on koottu ja pedattu, ja tässä odottelen pientä yöhuutajaa maman unikouluun. toivon että mun maidollehaisemattomuus ja eleetön uneenpalautus toimis naapurinkin muksuun. hyvällä lykyllä unistellaan muutamalla hyssynhyssyllä koko yö, huonolla lykyllä täällä huutaa ja valvoo kaikki lapset.

jännä nähä, jännä nähä.

oikeesti vähän jännittää miten tää menee...

uuu unikoulua

unikoulupostaukset jatkuu.
neljäntenä yönä kaksi kertaa tutinlaitto. ei huutoa.
aika hienoo!
jössemanjee jos tuleekin semmosia öitä että himpulat ne vaan nukkuis. semmoi ei ole mein talossa nähty vuosiin. emmä sillä että valittaisin, se nyt luonnollisesti kuuluu pikkuvauva- ja pikkulapsiaikaan. mutta viimeyö tuntui luksukselta.

en sitten ees pyytäny murua hoitamaan yöhukia. aamulla se yllättäen omatoimisesti heräs hoitaa lapsia kuudelta, kun mä vetelin ruhtinaallisesti unia puol kasiin asti.

nyt jaksaa taas.

eilen oltiin ovelia ja hiivittiin sänkyyn jo yhdeksältä. saatais molemmat aikuiset pitkät yöunet ja olispa kivaa.
("niinhän te luulitte!" huusi siihen laryngiitti kulman takaa.)

mä en sitten nukkunut. taaskaan. juurikaan. yhtääkään. laryngiitti, hengenahdistus ja itkut kahdella lapsella piti siitä hyvin huolen.
oliko tää kolmas uneton yö jo putkeen? en edes pysy laskuissa.
saanko päivällä unta? en.

vielä jaksaa, jaksaa, jaksaa.
ensiyön olen psyykannut itseni jaksamaan vielä miten päin tahansa. koska tod.näk. helpommalla viimeyön selvittänyt poikuli oirehtii graavimmin ensiyönä. jos siitä vielä hulinat jatkuu, saattaa olla että "pärjään ja selviän itse" joutuu pyytämään vähän apua.

takaisinmaksuaika

poikuli oli happy kun se pääsi eilen kotiin. musta oli äärettömän liikuttavaa kun se hinkkas kasvojaan murun kasvoihin ja mökelisi omia juttujaan, ja hymyili koko olemuksellaan. omat ihmiset, oma koti.

mun kummitäti on samalla lailla tummakulmanen kun minä, ja samanlainen pallopääkin sillä on kun mulla. se oli mennyt mytylle kun väärä raha. vierastamista tai hinkuitkuja ei ollut ollut koko reissussa. vielä eteisessä kun kummini oli meiltä lähdössä, pikkuherra katseli toisesta toiseen ihmeestyneenä. näytti kun se olis yhtäkkiä huomannut että "niitähän on kaksi!"

mulla oli kiire tarjoomaan vauvalle maitoa, koska rintavarustus huusi hoosiannaa 18 imetystauon jäljiltä. maitoa tulikin sitten sellasella paineella, että poika joutui hotkimaan henkihieverissä. ja illalla maha sillä raasulla oli tosi kipeä. miten se joutukin mun huveista maksamaan? raasu. yöllä kävikin sitten niin, että kun vauva heräsi syömään, ei musta tullut maitoa. joko hanat oli kiinni, tai poika niin väsy, ettei malttanut imeä niin tomerasti että heruminen olisi käynnistynyt. yhtäkaikki, päteäväjokolmattakertaatoimessa-mutsi tajusi vasta noin puolituntisen huudon jälkeen että hitto, ei musta varmaan tule mitään, ja lämmitti pullon. vot! poika nukahti pullon jälkeen kun napista painamalla.

nyt mulla on hillitön vesi- ja ruokakuuri meneillään. että maidontuotanto pysyis käynnissä.

eilen illalla umpiväsyneenä mahakipuista lasta kanniskellessa ja nuuskutellessa, samoin kun yöllä vähissä unissa, mä ajattelin etten ikimaailmassa olis missään muualla mieluummin. kuula, hartiat ja ajatus totaalijumissakin, mun on n-i-i-n hyvä olla näin.

hyvät unet, parempi mieli

on se uskomatonta miten hyvä mieli voi olla, kun päätyönantajaltani, pikku poikaselta tulee "normipalautetta". eli unessa pysyy. miten se voikaan olla niin merkityksellinen asia? nyt se vaan on niin.

yösyötöt on vähentyneet viimeaikojen 6-10:stä kerrasta kahteen. tuntuu hassulta. poikaa on myös kivompi nukutella omaan sänkyyn, kun yrittelyä on kerta tai kaksi, riippuen siitä miten itse pysyn yösyötöissä hereillä. huutoa ei sängyssä öisin tule, jotekin se juttelee ja jalkojaan heiluttelee jos ei uni tule heti. pyrin olemaan koskematta tai hötkyttämättä sitä, että se tosiaan oppis nukahtamaan ihan itse. (niinkuin iltaisin, ja nykyään päivisinkin tapahtuu.) viimeyönä makasin alkuyöstä hereille kuunnellen rakkaitteni unituhinoita, ja keskellä yötä tunnin sohvalla (hymy naamallani) kuunnellen pojan pikkusia unijutteluja jotka makkarista kantautui mun korviin. ja olin onnellinen.

ehkä tuo kiinteiden aloitus on täyttänyt laihulin mahaa niin ettei tarvitse olla hysteerinen ja voi rauhassa nukkua. aika näyttää kauan tätä kestää tälläsenään.

motivaatio kymppi, ja itsetyytyväisyys samoin.

enneunia?

oon joskun nähnyt enneunia, ja viimeöinen uneni oli emotionaalisesti tosi voimakas.
enneuni? tiedä häntä.

istuin raskaana mahdollisesti tulevan anoppini keittiössä. me kummasteltiin mun suurta mahaa ja puhuttiin ultrasta. olin kuullut odottavani poikaa. yhtäkkiä mun maha alkoi elää, nostin paitaa, ja se vauva syntyi mun mahanahan läpi siihen mun syliin. siinä poikaa hämmästellessäni, mahananhan läpi tuli vielä toinen poika.

raskausviikkoja oli noin 26, mutta pojat oli ihan täysaikaisen ja "kypsän" olosia. muru tuli paikalle, ja me naurettiin, itkettiin, oltiin ilosia ja epäuskoisia. kaksi poikaa, kerralla. hassut ruikulijalat ja pörrötukat oli ne veljekset. siinä meillä oli viisi lasta, joista nuorimmilla kolmella sitten ikäeroa vajaa kaksi vuotta!

unessa soittelimme huolissaan kättärille, koska pojat syntyi niin aikaisilla viikoilla. ja josko poikia pitäisi viedä sinne vähän kasvamaan. kiireestä, ilosta, hämmästyksestä ja huolesta keitetyissä mehuissa emme kuitenkaan unenaikana päässeet liikkeelle ollenkaan.

aamos ja aatami. univauvat.
aamulla oikeen nauratti. siinä sitä oliskin. lämpimiä ajatuksia lähti r:n suuntaan. niin iso spektri erilaisia tunteita meni unen ansiosta mun suodattimien läpi.

mieleeni palasi aamusta kyllä myös päivä kun marssin alkuraskauden ultraan vuosi sitten. kuinka jännitti mahdollinen yksihuoltajuus, ja mahdollinen kaksoisraskaus.

elämä on ihmeellistä.

nyt jotaki rotia

nonni.
nyt mulla loppu vieteri.

kamala rääkyle on mulle ihan mahdoton nukutettava. lapsessa ei tietysti itsessään ole mitään vikaa, tai huonoa. se ei vaan nuku päivisin. tai nukkuu se. tai ei nukukaan. se ei mene suosiolla nukkumaan vaikka väsyttää. se ei myöskään pysy unessa, vaikka väsyttää.

joku joskus kirjoitti blogissaan että ensimmäisen lapsen kanssa sä harjoittelet kaikkia asioita, toisen kanssa olet jos asiantuntija ja voit neuvoa muita suvereenisti, mutta kolmas lapsi tuleeki keikauttamaan kaikki taas päälaelleen.

luulis että olis helppoa kun heinäteko maalaiselle tuo lapsen nukutus. tiedättekö? tutti suuhun ja vaunuihin, pieni heijaus ja kauniita unia. no ei meillä. ole ollut neljään kuukauteen. tai jos se vahingossa nukahtaa helposti, käynnistyy palosireeni jo vartin - kolmen vartin kohdalla. ja se ei olekaan mikään sammutettava sireenimalli. vaan huutaa, räyhää ja mesoaa itsensä aivan tolaltaan.

nyt on kolkeiltu kaikki pehmeät nukutusmallit. silitys, tassutus, kapalointi, laulelu, hyräily ja muu lempeä läsnäolo. ei auta. poikulin unet on vaikeita sängyssä, vaunuissa, liinassa, manducassa, sylissä. se että sä alat sitä poikaa silittelemään tai hyssyttelemään, saa sen järettömän raivon valtaan.

huonounisuus ei olis ongelma eikä mikään, jos poikanen olis muuten tyytyväinen ja hauska tapaus. sitä se on enää harvoin. ärtyisyys ja kiukkuisuus käy käsikädessä huonojen unien kanssa.

tutkiskeltuani asiaa muutaman päivän siirryttiin meillä juuri "viidenminuutinnukutus"-malliin. viiden minuutin välein tutti ja hyssyttely. ei muuta. asiantuntijoiden mukaan huutoaika vähenee, ja hups, kohta lapsi nukahtaa suosiolla itsekseen. (noinkohan?) http://www.eckerberg.se/be/somnproblem.htm

no nyt ei pala närvit mulla, eikä tartte itkua vaunujen/sängyn vieressä nieleskellä. sen voi tehdä toisaalla.  ja tähän on helppo sitoutua muidenkin. tehdään kaikki samalla lailla kaikki nukuttelut, ja kahden viikon kuluttua katsotaan töidemme tulos. joko meillä on parempiuninen pikkumies, tai uusi pulma eessä. jännä nähä.

mämmi tulee pian

ilta oli kiva.
muru kävi yksillä ystävänsä kanssa, ja palasi hilpeänä ja pussailevana mun lämpösään kainaloon. olin mennyt ajoissa nukkumaan hyville unille. vauva tuhisteli omassa pedissään kapaloon käärittynä.

aamu oli paska.
muru oksenteli holtittomasti.

ulkoilutettuani 3 koiraa ja kaksi muksua, alkoi musta tuntumaan että manaamani mämmi palaa suolistostani koristamaan arabialaisen seiniä hyvinkin joutuisaan.

"röyh." terkkuja syömältäni ruualta, loput tulee junalla perässä. ilmeisen pian... voi mämmi.

eilinen neuvolareissu tuntui lynkkaukselta. aamu-uneton jäppinen kiukutteli koko reissun, ja neuvolantäti murun johdolla höykytti mua poikulin hyysäämisestä. on kuulema liioiteltua että poika viihtyy tissillä yöt pitkät. koska mun pitää myös levätä. jaadijaadijaajaa. mä nukun mainiosti poikuli kainalossa. ja todistettua on etten aina edes herää jos se haluaa imutella.

sanoin aika tiukkaan sävyyn etten ole kuvitellutkaan tarjoovani sille tuttia tissin sijaan, edes öisin, niin kauan kun painokäyrä jatkaa laskuaan. että haluan "hyviä" punnitustuloksia, ennenkun minkään sortin "pidempiin syöttöväleihin" edes koetetaan siirtyä. eikä siihen peliin lähdetä ennenkun saan nukuttua himpun varastoon. väsyneenä noinkin määrätietonen yritys kaatuu samointein omaan mahdottomuuteensa. tiedän että olen ihminen joka ajattelee omaa jaksamistaan viimeisenä, mutta en ole millään muotoa väsynyt. tiheä imuttelu ei ole mulle eikä vauvalle ongelma. ja se on tärkeintä. eikö? terkkatädin mielestä myös mun huoli pojan läheisyyden tarpeen turvaamisesta (ts. nukkuminen tissi suussa) on turhaa. lapsi saa muutenkin tarpeeksi läheisyyttä. epäilen tätä. ja mikä on "tarpeeksi"? sitähän ei pysty kukaan sanomaan.

koska poikulin painokäyrä on nyt noussut tällä mittauksella takaisin lähelle nollaa, siirsin vauvan sängyn sivuvaunuksi mein sängyn viereen. voi olla että sen on hyvä oppia rauhottumaan yölläkin tutilla, ja oppia nukkumaan omassa sängyssä. jos se käy sille luontevasti. koska faktahan on että se ryömittelee jo sellasta kyytiä, että putoaminen perhepedistä on vain ajan kysymys. sängyn siirtäminen oli tarpeellista siksi etten tosiaan ala pomppaamaan puolta huonetta sataan kertaan eestaas tarjotakseni vauvalle tuttia yöllä.

ekayö sivuvaunussa meni kivasti. myttynen rauhottui kapaloon ja tuttiin ihan ookoo. tosin multa se vaati sen istumaannousun ja kapaloinnin ja tutittamisen noin 8 kertaa. sen lisäksi se imutti neljästi. ihan ok yö mun mielestä, mutta jahka mä noiden kapalontien ja tutittelujen ansiosta väsyn, saa sitä roolia alkaa vetää tässä talossa joku muu. se henkilö kenen prioriteetteihin asia kuuluu. aamulla herrapikkuherra oli ilosella mielillä. mitenkään se ei ollut traumatisoitunut unistelusta omassa pedissään, toki aamutissin jälkeen jätin sen mun kainaloon unistelemaan. koska vaarana on että mä muuten traumatisoidun. hyvä kompromissi on aina paras kompromissi.

p.s. vellittelyn aloitus on muuten rauhoittanut meillä päivät. aika hullua kuitenkin koska velli annetaan illalla. 200ml velliä lorahtaa kurkusta poikkeuksetta hyvin, ja siitä huolimatta poika herää tissille 2-3h vellin jälkeen. mutta se että poika nukkuu nyt 2-3h unia myös päivisin, entisten 15min - 45min torkkujen sijaan, on antanut meille reippaan, iloisen touhulin takasin, ja myös mielenrauhan.

no jaa. koitan tässä kerätä voimia arabialaiseen tuokiooni, taikka niihin seuraaviin muutamaan (2-4kpl) koiralenkkiin jotka mua tänään vielä ,odottaa jos pysyn terveiden kirjoissa.

kriittiset mitat olivat muuten: 
mytty 4kk
65cm (lisäys ed.kertaan 0,5cm),
6,8kg (lisäys ed.kertaan 0,5kg)

epätoivon maku.

murrrrrrrrrrr.äääääärgggggggggghhhhhhhhjaäääääääääääääässssst!

kun mä nukutan tota poikaa päiväunille, niin hermo huutaa ja kurkkua kuristaa itku. jumankekka että joku perustoiminto voi olla niin vaikea yhdelle pienelle ihmiselle. silmät kiinni! unta palloon!

mutta ei.
emmä osaa.
taas vaihteeksi nielen katkerat kyyneleet ja esiin pyrkivän huudon. silmiä kuivaten otan karjuvan kääryleen vaunuista, kävelen sisälle ja tungen rinnan sen huutavaan kitaan. hetken mussutettuaan se päästää rinnan suusta, katsoo mua tiukasti silmiin ja huutaa vielä yhden pistävän kerran. "KRÄÄÄKS!" [mikä hitto sulla kesti.]

(tissi maistuu, poika tyhjentää kaksi. justhan se tunti takaperin söi. se lopettaa imemisen itkuraivareihin. mun on mentävä ulos vetämään happea. ja päiväunta tuli nukuttua noin 45min. pian taas kaikki tämä alusta.)

pojalla kulkee, vanhemmilla ei niinkään...

joo-o. kyllä se poikanen ryömii. ryö-mii. voitteko kuvitella. ja ikää on nyt 3 kuukautta.
se vetää peffan ylös miltei konttausasentoon, ja siitä ponnistaa mittarimatomaisesti käsien avulla eteenpäin. hienosti pääsee eteenasetettuja leluja tsiigaamaan lähemmin.

vilkas ja eloisa poika siis on kaikinpuolin muutenkin.
ja sitten unessa on vaikea pysyä, kun hermosto on viritetty äärimmilleen ja elämän ja liikkumisen into on huipussaan. mulla sattuu oleen henkilökohtaista kokemusta pojista joilla on lievää ylivilkkautta ja liike veressä ja  näyttää mukavasti siltä, että sitä kokemusta saa nyt sitten ihan urakalla lisää.


tästä alkaa spekulointiosuus, tajunnanvirta, missä on aika vaikea lukijan pysyä ehkä kärryillä, mutta kommenttejakin olis asiasta kiva saada... eli:

me ollaan koitettu kevyesti pidentää syöttövälejä ja uniaikaa, mutta minkäs teet kun pojalla oma kello raksuttaa miten kuten. vielä käydään parisuhdevääntöä siitä miten me tämä asia hoidetaan. vedetäänkö lapsentahisesti ja niinkun pojalle sopii, vai yritetäänkö enemmän säädellä sen rytmejä. mulle poikanen on mun poikanen ja sitä pitäisi hoitaa emomaisesti hyysäten. muru katsoo asiaa laajemmalta perspektiiviltä, ja haluaisi että rytmejä säädellään sen verran että perhe pyörii parhaalla mahdollisella tavalla. ja nämä kaksi näkökantaa on aika kaukana toisistaan. ruttunaaman vauva-aikana sain useaan otteeseen paukuttaa puolisoni päähän ettei vauvalle "opeteta" mitään, sitä vaan hoidetaan. että sen pääasiallinen tarve on tarve saada hoivaa, ja se että aletaan jotakin elämästä opettamaan, alkaa sitten tuossa vuoden tienoilla. ei pieni lapsi huuda kiusallaan, eikä siitä tule lohtusyöjä ja liikalihava siksi, että aina ensin tarjotaan tissiä joka hätään. muru epäilee lapsesta tulevan läheisriippuvainen ja etupäässä mammariippuvainen kun se parhaiten nukkuu pää mun tissien välissä. musta se vaan on mun poikanen. ja mä sen emo, enkä suostu näkemään asiassa mitään ongelmaa.

eilen tsiigailtiin mun muistiinpanoja ruttunaaman vauva-ajalta, ja poikulin tästä kuusta. ruttunaama on ollut "rytmikkäämpi" ja syönyt vain kerran yössä. poikanen syö yöllä 4-6kertaa, ja päivällä nukkuu kahdet pidemmät unet, ja ilta on yhtä sohlaamista unien ja syöttöjen kanssa.  nyt mietinnön alla miten taklataan tuo hankalin ilta-aika, kello 16-19. nukutetaanko siinä pitkät unet, vai lyhyet? tai kumpia yritetään, koska onnituminen ei ole taattua kuitenkaan? poika on iltapäivästä-illasta kiukkuinen ja väsynyt, mutta ei oikein meinaa päästä uneen eikä maitokaan kelpaa, ja vapauttaville yöunille kahden tissin ja lisämaidon turvin poikuli kannatta laittaa vasta lähempänä seitsemää että unia riittää aamuun saakka... hmmm... olen nitkutellut puolisoltani lisäaikaa lapsentahtiseen "vauvvatteluun" tonne yli 4kk ikämerkin, jos iltavelli vaikka helpottais pojan oloa ja unia. toisaalta sinne on enää matkaa noin vko, että miksi tässä nillitellä asian kanssa? suositukset on suosituksia, mutta ratkaisut täytyy tehdä aina yksilön kannalta. miksihän mä mittaan sitä lisämaidon ja vellin antamista siihen hyvään äitiyteen. hitto näitä juurtuneita käsityksiä. ihan pöllöähän on noin isoa ja liikkuvaa poikaa nälässäkään pitää, jos hyvät unetkin on siitä kiinni... njaa. taidan taipua vellitutin ostoon, koska jos ei poika hyödy iltavellistä, eihän sitä ole pakko ruveta joka ilta antamaankaan. kokeilu ei vaurioita ketään, vai?

unentorjuja

kolmas päivä kiukkusen ja uniongelmaisen vauvan äitinä jo vähän alkaa tällästäkin konkaria uuvuttamaan. ensimmäistä kertaa tän kolmannen äitiyskierroksen aikana mulla tänään pääs epätoivonen "ei taas!" kun näin poikasen avonaiset silmät vaunuissa. normi ilon ja riemun sijasta olo alkaa oleen pikkusen epätoivonen kun poika herää.

unet kestää 15-45 minuuttia, jos niitä saadaan tulemaan lainkaan. muun ajan mytty-poikuli on pahantuulinen, ruttunaamanen pikku känkkä. narinarivalivali kaikkialla. kantaminen pikkuherralle just ja just kelpaa. kantavia käsiäkin on nyt vaan yks pari. murun päivät menee kyynersauvojaan kannatellessa.

p.s. rintaraivarointi on myös alkanut. jos ei tarpeeks täpäkästi ala herumaan, ei maitoa oteta ollenkaan.

raivari-kiukku-unentorjunta-raivari-kiukku-unentorjunta-raivari... kauankohan tätä jatkuu?
mulla oli toistamiseen jo fiilis että haluisin mennä hankeen makaamaan. pitkäksi aikaa.

ihmettelyä

sit kun mun hinkuiivari menee helpolla nukkumaan kertaa 6x/pvä, ja nukkuu mainiosti, nii sit alan tietty miettiä mikä nyt on vialla. voi elämänkevät. ehkä se että muru ronskisti nukutteli sitä petiin eilen karjuvista vastalauseista huolimatta, sai sen tajuumaan taas että sängyssä nukutaan, ei huudeta äitiä apuun koko aika. eli nyt se vaan rauhoittui unosille kun muisti että "hätäks tässä, no no-nou".

tai sitten on vaan joku megalomaaninen riehu-itku-kilju-potku yö tulossa, ja se vetää vaan voimaa pyttyyn tuolla pedissä tällähetkellä...

no ans kattoo nyt.
mä menen kiskoon unta kuulaan kanssa, ja kattelen mitä sinkkumutsiyö tuo tullessaan. murunen paahtaa töissä.