voi daddy!
isiä ihmetytti outo pieni mytty sillan alla aamuyöstä kun oli töihinsä kävelemässä. kävi tarkastamaan mitä sinne oli jätetty, niin sepä olikin lumeen sammunut nuori tyttö puolipukeissa. isäni siinä sitten tapansa mukaan hätääntyi ensin, mutta tajus kuitenkin tuuppia myttyä, ja kun mytty havahtui, nappasi isi sen kantoon ja toimitti tämän osoittamalle porraskäytävälle.
voi luoja. mytyn onneksi isi menee yöllä töihin. ja onneksi daddy on sen verran utelias luonnostaan, että meni katsomaan ihmeellistä kasaa. ja että se oli just mun isi joka sen löyti. ei kukaan pahansuopa ilkiö.
isi surkeena kertoi että tyttö oli vain hiukan mun esikoista vanhempi. huoh. sydäntä puristaa. pelastava yön enkeli. mun isi. toiv sinä pieni humalikko ymmärrät miten sinulla kävi tuuri. ja vanhemmat, tiedättekö te missä tein teini nukkuu öisin? toiv ei ainakaan lumihangessa. kännissä.
Näytetään tekstit, joissa on tunniste hoiva. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste hoiva. Näytä kaikki tekstit
torstai 1. maaliskuuta 2012
lauantai 27. maaliskuuta 2010
pojalla kulkee, vanhemmilla ei niinkään...
joo-o. kyllä se poikanen ryömii. ryö-mii. voitteko kuvitella. ja ikää on nyt 3 kuukautta.
se vetää peffan ylös miltei konttausasentoon, ja siitä ponnistaa mittarimatomaisesti käsien avulla eteenpäin. hienosti pääsee eteenasetettuja leluja tsiigaamaan lähemmin.
vilkas ja eloisa poika siis on kaikinpuolin muutenkin.
ja sitten unessa on vaikea pysyä, kun hermosto on viritetty äärimmilleen ja elämän ja liikkumisen into on huipussaan. mulla sattuu oleen henkilökohtaista kokemusta pojista joilla on lievää ylivilkkautta ja liike veressä ja näyttää mukavasti siltä, että sitä kokemusta saa nyt sitten ihan urakalla lisää.
tästä alkaa spekulointiosuus, tajunnanvirta, missä on aika vaikea lukijan pysyä ehkä kärryillä, mutta kommenttejakin olis asiasta kiva saada... eli:
me ollaan koitettu kevyesti pidentää syöttövälejä ja uniaikaa, mutta minkäs teet kun pojalla oma kello raksuttaa miten kuten. vielä käydään parisuhdevääntöä siitä miten me tämä asia hoidetaan. vedetäänkö lapsentahisesti ja niinkun pojalle sopii, vai yritetäänkö enemmän säädellä sen rytmejä. mulle poikanen on mun poikanen ja sitä pitäisi hoitaa emomaisesti hyysäten. muru katsoo asiaa laajemmalta perspektiiviltä, ja haluaisi että rytmejä säädellään sen verran että perhe pyörii parhaalla mahdollisella tavalla. ja nämä kaksi näkökantaa on aika kaukana toisistaan. ruttunaaman vauva-aikana sain useaan otteeseen paukuttaa puolisoni päähän ettei vauvalle "opeteta" mitään, sitä vaan hoidetaan. että sen pääasiallinen tarve on tarve saada hoivaa, ja se että aletaan jotakin elämästä opettamaan, alkaa sitten tuossa vuoden tienoilla. ei pieni lapsi huuda kiusallaan, eikä siitä tule lohtusyöjä ja liikalihava siksi, että aina ensin tarjotaan tissiä joka hätään. muru epäilee lapsesta tulevan läheisriippuvainen ja etupäässä mammariippuvainen kun se parhaiten nukkuu pää mun tissien välissä. musta se vaan on mun poikanen. ja mä sen emo, enkä suostu näkemään asiassa mitään ongelmaa.
eilen tsiigailtiin mun muistiinpanoja ruttunaaman vauva-ajalta, ja poikulin tästä kuusta. ruttunaama on ollut "rytmikkäämpi" ja syönyt vain kerran yössä. poikanen syö yöllä 4-6kertaa, ja päivällä nukkuu kahdet pidemmät unet, ja ilta on yhtä sohlaamista unien ja syöttöjen kanssa. nyt mietinnön alla miten taklataan tuo hankalin ilta-aika, kello 16-19. nukutetaanko siinä pitkät unet, vai lyhyet? tai kumpia yritetään, koska onnituminen ei ole taattua kuitenkaan? poika on iltapäivästä-illasta kiukkuinen ja väsynyt, mutta ei oikein meinaa päästä uneen eikä maitokaan kelpaa, ja vapauttaville yöunille kahden tissin ja lisämaidon turvin poikuli kannatta laittaa vasta lähempänä seitsemää että unia riittää aamuun saakka... hmmm... olen nitkutellut puolisoltani lisäaikaa lapsentahtiseen "vauvvatteluun" tonne yli 4kk ikämerkin, jos iltavelli vaikka helpottais pojan oloa ja unia. toisaalta sinne on enää matkaa noin vko, että miksi tässä nillitellä asian kanssa? suositukset on suosituksia, mutta ratkaisut täytyy tehdä aina yksilön kannalta. miksihän mä mittaan sitä lisämaidon ja vellin antamista siihen hyvään äitiyteen. hitto näitä juurtuneita käsityksiä. ihan pöllöähän on noin isoa ja liikkuvaa poikaa nälässäkään pitää, jos hyvät unetkin on siitä kiinni... njaa. taidan taipua vellitutin ostoon, koska jos ei poika hyödy iltavellistä, eihän sitä ole pakko ruveta joka ilta antamaankaan. kokeilu ei vaurioita ketään, vai?
se vetää peffan ylös miltei konttausasentoon, ja siitä ponnistaa mittarimatomaisesti käsien avulla eteenpäin. hienosti pääsee eteenasetettuja leluja tsiigaamaan lähemmin.
vilkas ja eloisa poika siis on kaikinpuolin muutenkin.
ja sitten unessa on vaikea pysyä, kun hermosto on viritetty äärimmilleen ja elämän ja liikkumisen into on huipussaan. mulla sattuu oleen henkilökohtaista kokemusta pojista joilla on lievää ylivilkkautta ja liike veressä ja näyttää mukavasti siltä, että sitä kokemusta saa nyt sitten ihan urakalla lisää.
tästä alkaa spekulointiosuus, tajunnanvirta, missä on aika vaikea lukijan pysyä ehkä kärryillä, mutta kommenttejakin olis asiasta kiva saada... eli:
me ollaan koitettu kevyesti pidentää syöttövälejä ja uniaikaa, mutta minkäs teet kun pojalla oma kello raksuttaa miten kuten. vielä käydään parisuhdevääntöä siitä miten me tämä asia hoidetaan. vedetäänkö lapsentahisesti ja niinkun pojalle sopii, vai yritetäänkö enemmän säädellä sen rytmejä. mulle poikanen on mun poikanen ja sitä pitäisi hoitaa emomaisesti hyysäten. muru katsoo asiaa laajemmalta perspektiiviltä, ja haluaisi että rytmejä säädellään sen verran että perhe pyörii parhaalla mahdollisella tavalla. ja nämä kaksi näkökantaa on aika kaukana toisistaan. ruttunaaman vauva-aikana sain useaan otteeseen paukuttaa puolisoni päähän ettei vauvalle "opeteta" mitään, sitä vaan hoidetaan. että sen pääasiallinen tarve on tarve saada hoivaa, ja se että aletaan jotakin elämästä opettamaan, alkaa sitten tuossa vuoden tienoilla. ei pieni lapsi huuda kiusallaan, eikä siitä tule lohtusyöjä ja liikalihava siksi, että aina ensin tarjotaan tissiä joka hätään. muru epäilee lapsesta tulevan läheisriippuvainen ja etupäässä mammariippuvainen kun se parhaiten nukkuu pää mun tissien välissä. musta se vaan on mun poikanen. ja mä sen emo, enkä suostu näkemään asiassa mitään ongelmaa.
eilen tsiigailtiin mun muistiinpanoja ruttunaaman vauva-ajalta, ja poikulin tästä kuusta. ruttunaama on ollut "rytmikkäämpi" ja syönyt vain kerran yössä. poikanen syö yöllä 4-6kertaa, ja päivällä nukkuu kahdet pidemmät unet, ja ilta on yhtä sohlaamista unien ja syöttöjen kanssa. nyt mietinnön alla miten taklataan tuo hankalin ilta-aika, kello 16-19. nukutetaanko siinä pitkät unet, vai lyhyet? tai kumpia yritetään, koska onnituminen ei ole taattua kuitenkaan? poika on iltapäivästä-illasta kiukkuinen ja väsynyt, mutta ei oikein meinaa päästä uneen eikä maitokaan kelpaa, ja vapauttaville yöunille kahden tissin ja lisämaidon turvin poikuli kannatta laittaa vasta lähempänä seitsemää että unia riittää aamuun saakka... hmmm... olen nitkutellut puolisoltani lisäaikaa lapsentahtiseen "vauvvatteluun" tonne yli 4kk ikämerkin, jos iltavelli vaikka helpottais pojan oloa ja unia. toisaalta sinne on enää matkaa noin vko, että miksi tässä nillitellä asian kanssa? suositukset on suosituksia, mutta ratkaisut täytyy tehdä aina yksilön kannalta. miksihän mä mittaan sitä lisämaidon ja vellin antamista siihen hyvään äitiyteen. hitto näitä juurtuneita käsityksiä. ihan pöllöähän on noin isoa ja liikkuvaa poikaa nälässäkään pitää, jos hyvät unetkin on siitä kiinni... njaa. taidan taipua vellitutin ostoon, koska jos ei poika hyödy iltavellistä, eihän sitä ole pakko ruveta joka ilta antamaankaan. kokeilu ei vaurioita ketään, vai?
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)