koiraihmiset hoi!

kattokaas, kun meillä on tuo yks uskomaton seisojatyyppinen koiruus, ja tuossa vieressä on ihana pelto, jossa 3/4 mein koirista saa juoksennella sydämensä kyllyydestä vapaana, mutta tuo yksi...
sillä on niin suuri toimintasäde, ja se tyystin unohtaa että jonkun ihmisen kanssa sitä ulos tultiin, että sitä ei voi vapaana pitää. se ei kuule, ei näe, ei ymmärrä.
(ollaan yritetty sysimetsässä kahdesti, ja molemmilla kerroilla vajaa tunti sitä sitten etsitty.)
mutta, olis kivaa että se voisi muiden kanssa telmiä.
ja ei, flexi ei käy, koska se tempaseen narun tappiin suht heti, ja sitten on flexissä mekanismi sökönä.

joten.
mikä olis sellasta narua missä olis vähän joustoa, se olis kevyt kantaa, ja sitä sais ostettua sen kymmenkunta metriä.
kiipeilynaru?
mistä sitä saa?
muita vinkkejä?

kiitos jo valmiiksi!

mikä ruumiinkuvanhäiriö?

käytiin eilen futaamassa murun kanssa. (tai mun osuus on ehkä varsinaista jalkapöllöilyä niinkun yleensäkin.) pelaajia ei meinannut tarpeeksi piisata, niin murukin pääsi mun joukkueen mukaan hikiselle kentälle. mun osalta peli meni tosi kivasti. ja tein ihan loistosuorituksia muutamaan otteeseen, mutta mun panos ei todella riitä voittoon asti. mutta itsetyytyväinen olin pelin jälkeen, mun muutamat leiskautukset oli vaan niin hyviä ja hienoja. ja olin myös hikinen, todella, koska sekä kentälle että vaihtoaitioon paistoi aurinko satakympillä. ja uupunut. ja koville otti yhtäkkinen urheilu kuukauden tauon jälkeen.

kotimatkalla autossa muru sanoi mun näyttävän joltakin keijukaiselta siellä kentällä kun pikkusine raajoineni koikin sinne ja tänne. whaaaaaaaaaaaat?! meinasin tikahtua vesihuikkaani. mähän olen aika miehekäskroppainen ja skrode naiseksi. luulen mä. muru väittää että mulla on joku ihmeellinen kehonkuvanhäiriö. että kun nään itseni bulgarialaisena kuulantyöntäjänä. leveäharteisena, miehekkäänä tyyppinä. mitä kuulemma en ole. vahva ja sitkeä kuulemma olen, mutta muuten hyvinkin pieni ja naisellinen. whaaaaaaaaaat? kukas ihme se mua peilistä sitten aina kurkistaa? ja uloslähtiessä ahdistaa miehekkäine olemuksineen ja leveine harteineen? se outo miesnainen? karulla tavalla ehkä kaukaisesti kauniskin, mutta jotensakin outo näky.

yritin googelista katsoa mikä ihmeen kehonkuvahäiriö se mua vaivaava olis nimeltään, mutta ei oikein haku tuottanut tulosta. anorektikoillahan on niin että ne näkee itsensä todellisuutta lihavampana. noin 20% ainakin. mitens sitten jos näkee itsensä todellista lihaksikkaampana ja miehekkäämpänä? jopa niin että kokee mekossa näyttävänsä transvestiitiltä? ja pyytää kampaajaa tukkaa leikatessa tekemään niin naistellista jälkeä ettei naaman miesmäiset piirteet korostu liikaa. (kampaajakin taisi siinäkohtaa vähän tyrskähdellä, miksihän?)

emmätajua.
en koe asian olevan mulle ongelma, mutta siinäkohtaa kun mun äijämäisyyttä vähätellään, oon hiukan ymmälläni.

nyt jotaki rotia

nonni.
nyt mulla loppu vieteri.

kamala rääkyle on mulle ihan mahdoton nukutettava. lapsessa ei tietysti itsessään ole mitään vikaa, tai huonoa. se ei vaan nuku päivisin. tai nukkuu se. tai ei nukukaan. se ei mene suosiolla nukkumaan vaikka väsyttää. se ei myöskään pysy unessa, vaikka väsyttää.

joku joskus kirjoitti blogissaan että ensimmäisen lapsen kanssa sä harjoittelet kaikkia asioita, toisen kanssa olet jos asiantuntija ja voit neuvoa muita suvereenisti, mutta kolmas lapsi tuleeki keikauttamaan kaikki taas päälaelleen.

luulis että olis helppoa kun heinäteko maalaiselle tuo lapsen nukutus. tiedättekö? tutti suuhun ja vaunuihin, pieni heijaus ja kauniita unia. no ei meillä. ole ollut neljään kuukauteen. tai jos se vahingossa nukahtaa helposti, käynnistyy palosireeni jo vartin - kolmen vartin kohdalla. ja se ei olekaan mikään sammutettava sireenimalli. vaan huutaa, räyhää ja mesoaa itsensä aivan tolaltaan.

nyt on kolkeiltu kaikki pehmeät nukutusmallit. silitys, tassutus, kapalointi, laulelu, hyräily ja muu lempeä läsnäolo. ei auta. poikulin unet on vaikeita sängyssä, vaunuissa, liinassa, manducassa, sylissä. se että sä alat sitä poikaa silittelemään tai hyssyttelemään, saa sen järettömän raivon valtaan.

huonounisuus ei olis ongelma eikä mikään, jos poikanen olis muuten tyytyväinen ja hauska tapaus. sitä se on enää harvoin. ärtyisyys ja kiukkuisuus käy käsikädessä huonojen unien kanssa.

tutkiskeltuani asiaa muutaman päivän siirryttiin meillä juuri "viidenminuutinnukutus"-malliin. viiden minuutin välein tutti ja hyssyttely. ei muuta. asiantuntijoiden mukaan huutoaika vähenee, ja hups, kohta lapsi nukahtaa suosiolla itsekseen. (noinkohan?) http://www.eckerberg.se/be/somnproblem.htm

no nyt ei pala närvit mulla, eikä tartte itkua vaunujen/sängyn vieressä nieleskellä. sen voi tehdä toisaalla.  ja tähän on helppo sitoutua muidenkin. tehdään kaikki samalla lailla kaikki nukuttelut, ja kahden viikon kuluttua katsotaan töidemme tulos. joko meillä on parempiuninen pikkumies, tai uusi pulma eessä. jännä nähä.

pojalla kulkee, vanhemmilla ei niinkään...

joo-o. kyllä se poikanen ryömii. ryö-mii. voitteko kuvitella. ja ikää on nyt 3 kuukautta.
se vetää peffan ylös miltei konttausasentoon, ja siitä ponnistaa mittarimatomaisesti käsien avulla eteenpäin. hienosti pääsee eteenasetettuja leluja tsiigaamaan lähemmin.

vilkas ja eloisa poika siis on kaikinpuolin muutenkin.
ja sitten unessa on vaikea pysyä, kun hermosto on viritetty äärimmilleen ja elämän ja liikkumisen into on huipussaan. mulla sattuu oleen henkilökohtaista kokemusta pojista joilla on lievää ylivilkkautta ja liike veressä ja  näyttää mukavasti siltä, että sitä kokemusta saa nyt sitten ihan urakalla lisää.


tästä alkaa spekulointiosuus, tajunnanvirta, missä on aika vaikea lukijan pysyä ehkä kärryillä, mutta kommenttejakin olis asiasta kiva saada... eli:

me ollaan koitettu kevyesti pidentää syöttövälejä ja uniaikaa, mutta minkäs teet kun pojalla oma kello raksuttaa miten kuten. vielä käydään parisuhdevääntöä siitä miten me tämä asia hoidetaan. vedetäänkö lapsentahisesti ja niinkun pojalle sopii, vai yritetäänkö enemmän säädellä sen rytmejä. mulle poikanen on mun poikanen ja sitä pitäisi hoitaa emomaisesti hyysäten. muru katsoo asiaa laajemmalta perspektiiviltä, ja haluaisi että rytmejä säädellään sen verran että perhe pyörii parhaalla mahdollisella tavalla. ja nämä kaksi näkökantaa on aika kaukana toisistaan. ruttunaaman vauva-aikana sain useaan otteeseen paukuttaa puolisoni päähän ettei vauvalle "opeteta" mitään, sitä vaan hoidetaan. että sen pääasiallinen tarve on tarve saada hoivaa, ja se että aletaan jotakin elämästä opettamaan, alkaa sitten tuossa vuoden tienoilla. ei pieni lapsi huuda kiusallaan, eikä siitä tule lohtusyöjä ja liikalihava siksi, että aina ensin tarjotaan tissiä joka hätään. muru epäilee lapsesta tulevan läheisriippuvainen ja etupäässä mammariippuvainen kun se parhaiten nukkuu pää mun tissien välissä. musta se vaan on mun poikanen. ja mä sen emo, enkä suostu näkemään asiassa mitään ongelmaa.

eilen tsiigailtiin mun muistiinpanoja ruttunaaman vauva-ajalta, ja poikulin tästä kuusta. ruttunaama on ollut "rytmikkäämpi" ja syönyt vain kerran yössä. poikanen syö yöllä 4-6kertaa, ja päivällä nukkuu kahdet pidemmät unet, ja ilta on yhtä sohlaamista unien ja syöttöjen kanssa.  nyt mietinnön alla miten taklataan tuo hankalin ilta-aika, kello 16-19. nukutetaanko siinä pitkät unet, vai lyhyet? tai kumpia yritetään, koska onnituminen ei ole taattua kuitenkaan? poika on iltapäivästä-illasta kiukkuinen ja väsynyt, mutta ei oikein meinaa päästä uneen eikä maitokaan kelpaa, ja vapauttaville yöunille kahden tissin ja lisämaidon turvin poikuli kannatta laittaa vasta lähempänä seitsemää että unia riittää aamuun saakka... hmmm... olen nitkutellut puolisoltani lisäaikaa lapsentahtiseen "vauvvatteluun" tonne yli 4kk ikämerkin, jos iltavelli vaikka helpottais pojan oloa ja unia. toisaalta sinne on enää matkaa noin vko, että miksi tässä nillitellä asian kanssa? suositukset on suosituksia, mutta ratkaisut täytyy tehdä aina yksilön kannalta. miksihän mä mittaan sitä lisämaidon ja vellin antamista siihen hyvään äitiyteen. hitto näitä juurtuneita käsityksiä. ihan pöllöähän on noin isoa ja liikkuvaa poikaa nälässäkään pitää, jos hyvät unetkin on siitä kiinni... njaa. taidan taipua vellitutin ostoon, koska jos ei poika hyödy iltavellistä, eihän sitä ole pakko ruveta joka ilta antamaankaan. kokeilu ei vaurioita ketään, vai?