harakanpesä

älä kysy mikä mun tukkaa vaivaa! se vaan pölähtää enempi ja enempi joka päivä.
mulla on bhd, aina.
huoh.
ei ihme että harakka kävi taas metsässä päähän kiinni, kun tämmöstä risukkoa mukanani kannan...
huoh. 

suttura

no tässpä kuvia kun kerrankin olen tyylikäs.
jonkun nettiotsikon* mukaan tän kevään kampaushitti on "suttura" eli sotkuinen nuttura.
just niin minua.
vähän cool olla edes joskus hip!
tjeu:

kuvalaatuhan on aivan penaalista, mutta siis "hengettömillä" oon vaan ripsiny tukan taakse kiinni. ja kyllä. siinä sohottaa. oon suihkassu päälle "proffsin" hiuskiinnettä, ja se onkin sitten semmosta tököttiä että variksenpesä pysyy kohdillaan ja aamusta iltaan ilosesti sekasin.
ja voin sanoa että vaikka se töitä tehdessä takertuu aina mihin lienee, nii sit vaan irronneet suortuvat ekaan käteensopivaan pinniin ja takas pesään kiinni.
t.y.k.k.ä.ä.n

*varmaan joku ihan megastylemuotilehti oli. luulen.

"vaaleita" raitoja

kas tässä.
kyllä.

no. mä pidän siitä. sehän riittää.

tukkakriisi

yks osa sitä rumuutta on tää tukkakriisi.
siis ei siinä että se näyttää yleismuodoltaan noin niinku harakanpesältä, ja on siisteimmillään takkuun tupeerattuna, mutta että kun värityskin on mitä sattuu. just yks työkaveri sitä hipelti ja hihitti että kun "sulla on nii kaunis tukka", mutta paskat, sanon. sokeahan se on.

jos värjään tummaksi, alta kasvaa vaaleaa, jos värjään vaaleaksi, alta kasvaa tummaa. tummaksi värjätessä siitä tulee punainen. tai jos koitan keskiruskeaa, siitä tulee tumma.

tuhma, tuhma tukka!

niin kauan kun en tiedä mitä hittoa sille voi tehdä, kuljen ihan ylpeänä tämä variksenpesä päässäni. ja ihan pottuillakseni en tee sille mitään. (tosin jos sulla on joku loistava idea, niin mieluusti kuulisin. muru ei kyllä anna mun leikata siiliä siitä, vaikka tahtoisin.)

kauhukseni huomasin rutun tukkaa laittaessa että sillä raasulla alkaa oleen ihan samanlainen hörötin se tukka. voimakkaat pyörteet tunkee ponihännän vinoon, ja lyhyempiä hiuksia pörröttää ulos kampauksesta milloin mihinki ilman suuntaan. no sukuvika jossei tukka siliä. ihan tervettä vissiin opettaa sit tytöllekin, että variksenpesä päässä on ihan hyvä. tai enemmänkin. hieno kerrassaan. 

ruma

mä alan kasvaa aikuiseksi.

mulla on taas vakavastiotettava ruma olo. johtuen ehkä vaan naisenaolemisen ihanuudesta, ja siihen liittyvistä hormoonioikuista. hassua on ettei asia nyt mua juurikaan haittaa. ei mitään itsesäälin tunnetta ja kohtuutonta surullisuutta asiasta. vaan se kylmä, hiukan naurettava fakta. peilin ohi kävellessäkin vaan naurattaa, että tällä naamataululla onkin saanut jonkun raukan narautettua ihastumaan muhun (vai olinko silloin kenties nätimpi?) ja nyt se on tossa vieressä niin jumissa, että pakeneminen takavasemmalle mun ruman naaman nähdessään, ei olekaan ihan helppoa.

haha.

mutta että ehkä olen ruma, mutta mitä siitä?
en enää ole kauhean katkera siitä, ettei mulle toisenlaista naamaa tai tukkaa suotu. näillä mennään, mitä on annettu. eikä se edes ole mitään alistumista totuuden edessä, ettei se asia tästä muutu, vaan ihan vaan kypsymistä, tyyliin who cares? vaikka olen hiukka ruma, niin kaikki on silti hyvin. ja oikeestaan se on jollain tavalla mukavaakin. olla ruma. että tommonen karu naamataulu on jotenki sitten persoonallinen ja kiva. kai.

jes. jos se aikuisuus on tätä, niin tykkään!

päivän imartelu

yks työkaveri tänään ihmetteli miten oon saanut bodattua itseni tähän kuntoon.
hahaha.
himppusen repesin.
olin imarreltu toki, mutta
hahahaha.
bodattua?
tähän kuntoon?

hahahaha.
tekemällä töitä.

lue tämä; koska tytön pitää olla nätti

just näin!
go tiiti!
lue tämä!

naked truth, pinnallista,

täh? mitä sä sanoit? että mä oon ihan konin näköinen?
- emmä sanonut koni, mä en solvaa naisia. mä sanoin klopin näkönen.
täh? siis miehen näkönen?
- eiku niinku nii nuoren.
aha.

netissä leviää kulovalkean lailla buumi, jossa muotibloggarit ja muut bloggaavat ihmiset esittelevät naamaansa au naturel.
musta se on erittäin tervettä ja upeeta.
että sieltä stailattujen kuvien takaa tullaan ihan luonnollisena esiin.
esim. mun oman teinin on hyvä nähdä että muillakin on joskus finni nenässä, ja tukka huonosti. ja että meikin alla kaikilla on ihan tavallinen iho. ja erikokoiset ja muotoiset silmät. 

mähän olen oman ulkonäköni suhteen toisaalta hiton pedantti ja hysteerinen. toisaalta varmaan näyttää että ihan hälläväliä. emmä osaa pukeutua enkä laittautua, mutta pukeudunpa ja laittaudunpa kuitenkin. mä oon järjettömän ilonen siitä, että mun ihmeellinen aikuisiän finnikausi näyttää väistyneen koska se on ollut mulle todella suuri asia. (lue: todellisuuttakin suurempi asia.) mä nään itseni aika isoluisena, ja miesmäisenäkin ihan, mikä on muiden mukaan suuri harha. yks iso murhe sit vielä naiseuteni kruunu, siis hiukset, jotka mulla vaan ei asetu mitenkään. ikinä. aina näytän vaan siltä kun mulla olis harakanpesä pään päällä.
[sitten jokus ihmettelen ihan semmosia valokuvia jossa vähän sirohko, tavisnaamainen ja siistitukkainen ihminen hymyilee ja on niinkun normaali. joskus itsestäkin tuntuu että suurentelen kauneus"virheitäni" omassa päässäni. ja loppujenlopuksi olen ihan yhtä kaunis kuin muutkin.]

ketä varten haluaisin sitten näyttää kauniimmalta kuin muut? no murua. mä olen sen itselleni jostain kumman syystä saanut, ja sen haluan pitää. emmä missään vaiheessa ole muuttunut mitenkään sen toiveiden mukaiseksi, tai siis yrittänyt olla muuta kun olen. jossei naama kelpaa, tai ihanne on jotaki muuta kun tämmöi entinen urheilija, entinen lähiömutsi, wanna be pretty mut onkin rekka, olis kannattanut jo valintavaiheessa sit ottaa joku muu. mutta itse kun aina ilahtuu toisen sulosen naaman nähdessään, niin on kiva aatella että siitä tuntuu samalta. ja että jos luulen olevani kauniimpi sen silmissä vaikka kun olen laittanut ripsiväriä, niin niissä harhoissani sitä laitan.

töissä mun pyöreä naama ja kääpiömallinen olemus iskee kyllä kohderyhmään. milloin olen söpöli, milloin enkeli, milloin maailman kaunein nainen, ihastuttava prinsessa. kyllä semmoi imartelu tuntuu aina kivalta, mutta kun tietää speksit (sokeus, dementia, yksinäisyys, mielenterveysongelmat, aivovauriot) niin ei mulla kusi päähän nouse, vaikka kauniit sanat ulkonäöstä lämmittää aina naisen sydäntä.

tällänen se on. alaston totuus. tukkavärin valmistumista odottelen.  (joo, köyhät edelleen värjää kotona)
liian isossa hupparissa.
ankkahuulet, sanoo muru.
makuuhuonesilmät se sanoo kanssa. (kalansilmät, ryssäsilmät sanon minä.)
meikittä ja finnittä.

en vieläkään saanu laitettua kuvia tänne ilman mitään intimiteetisuojaa. (toi ng on ihan huippu!) vaikka mitäpä ihmettä tapahtuis jos koko naama näkyisi? olisiko hurjaa jos kadulla joku sanois kaverilleen että "toi bloggaa." tai että "toi on lesbo"? se kun ei meistä mitenkään muuten näy.

vai onko täällä lukijoina joku kakssataakilonen skini joka vihaa erilaisuutta ja haluaa piestä musta paskat pihalle? vai kerrotteko mun pomolle että mä oon lesbo? tai töissä muille? nehän ei varmaan siellä tiedä, kun mä oon niin hiljanen ja eristäytynyt ihminen.

no, eniten haluan ehkä suojella murua, että jos joku sille sanoo että sä oot horationa ihan kusipää. tai jos se saisi jotaki huomiota mun blogin takia mitä se ei halua.

haittaako mua jos joku tietää mitä mieltä mä ihan omalla naamalla olen jostaki säästöistä? tai eutanasiasta? tai loukkaantuuko mun lapsi aikuisena jos se löytää mun blogin ja saa tietää että se on musta ollu ajoittain raivareineen ihan helkatin rasittava? ettenhän mä vaan ole ikinä sitä ehtinyt sille itse kertomaan. tai pistääks räsäsen päivi tai joku muu jeesustelija mut tilille siitä, että oon ihan netissä kertonut että me murun kanssa pussaillaan? tai että sen iho on sileä ja että se tuoksuu hyvälle?

emmätiedä.
ehkä enskerralla koko naama. tai sitten ei.

ehkä lopetan täällä.
ehkä jatkan. ehkä vaihdan maisemia.
ehkä meen salasanan taakse.

ehkä mä taas mietin liikaa.

optinen harha

piti sitten kymmenisen vuotta elää ruman naaman kanssa, niin tänä aamuna mua kurkkas peilistä nainen, jolla oli suhteellisen virheetön iho.

optinen harha?
vai pysyvä olotila?

jää nähtäväksi.
olis aika unelma tällä naamalla alkaa elellä.
kiitos tästäkin kokemuksesta.

uusi look

nooh.
ei se auta.
pojan ainoot mahdolliset lookit on näköjään tanskalainen tarhapöllö ja venäläinen katulapsi.
nyt on tukan kasvatusprojekti laitettu päätökseen ja pojasta näkyy taas toinen osa perimää.

veikeä venäläinen katupoika bambam:

bad hair day, every day

voi ristus!
mä sanoin että tällä jäbällä on tukka ku rusettimarsun turkki.
bad hair day joka päivä.

tässä karmea totuus ennen parturikonetta.
ei millään pysty joka aamu lanoliinilla sitä silottelemaan ihmismäiseks.
ja vaikka silottelisit, tältä se näyttää pipon alta revästynä päiväkodin aulassa.

apua!
hyvästi tukan kasvatusprojekti.

paitsi tukka

nii. onhan mulla tää tukka.

tasapaksuun ylikasvaneeseen "vaaleanruskeaan" reuhkaan piti saada vähän rokkia ja rouheutta.
toisen korvan takana on kymmenisen 45cm pitkää lisäkeraitaa. sävy; perfect.
nerokasta!
tästä saa tykkätä.
oloni on vähän hippi ja rokki. 
ja himpusti cool.

sävy 6, vaaleanruskea

että jep.
kotivärjäys kunniaan! 
päivitetty syysväri, ei vissiin ihan mitä tilasin...
vai näkeekö joku muu sävyä vaaleanruskea?

reps.
ja ei siinä mitään.
mun pään ollessa kyseessä ei näköjään ikinä tiä mitä tulee... 

mikä ruumiinkuvanhäiriö?

käytiin eilen futaamassa murun kanssa. (tai mun osuus on ehkä varsinaista jalkapöllöilyä niinkun yleensäkin.) pelaajia ei meinannut tarpeeksi piisata, niin murukin pääsi mun joukkueen mukaan hikiselle kentälle. mun osalta peli meni tosi kivasti. ja tein ihan loistosuorituksia muutamaan otteeseen, mutta mun panos ei todella riitä voittoon asti. mutta itsetyytyväinen olin pelin jälkeen, mun muutamat leiskautukset oli vaan niin hyviä ja hienoja. ja olin myös hikinen, todella, koska sekä kentälle että vaihtoaitioon paistoi aurinko satakympillä. ja uupunut. ja koville otti yhtäkkinen urheilu kuukauden tauon jälkeen.

kotimatkalla autossa muru sanoi mun näyttävän joltakin keijukaiselta siellä kentällä kun pikkusine raajoineni koikin sinne ja tänne. whaaaaaaaaaaaat?! meinasin tikahtua vesihuikkaani. mähän olen aika miehekäskroppainen ja skrode naiseksi. luulen mä. muru väittää että mulla on joku ihmeellinen kehonkuvanhäiriö. että kun nään itseni bulgarialaisena kuulantyöntäjänä. leveäharteisena, miehekkäänä tyyppinä. mitä kuulemma en ole. vahva ja sitkeä kuulemma olen, mutta muuten hyvinkin pieni ja naisellinen. whaaaaaaaaaat? kukas ihme se mua peilistä sitten aina kurkistaa? ja uloslähtiessä ahdistaa miehekkäine olemuksineen ja leveine harteineen? se outo miesnainen? karulla tavalla ehkä kaukaisesti kauniskin, mutta jotensakin outo näky.

yritin googelista katsoa mikä ihmeen kehonkuvahäiriö se mua vaivaava olis nimeltään, mutta ei oikein haku tuottanut tulosta. anorektikoillahan on niin että ne näkee itsensä todellisuutta lihavampana. noin 20% ainakin. mitens sitten jos näkee itsensä todellista lihaksikkaampana ja miehekkäämpänä? jopa niin että kokee mekossa näyttävänsä transvestiitiltä? ja pyytää kampaajaa tukkaa leikatessa tekemään niin naistellista jälkeä ettei naaman miesmäiset piirteet korostu liikaa. (kampaajakin taisi siinäkohtaa vähän tyrskähdellä, miksihän?)

emmätajua.
en koe asian olevan mulle ongelma, mutta siinäkohtaa kun mun äijämäisyyttä vähätellään, oon hiukan ymmälläni.

missä tissit?

hitto.
aamulla kun heräsin, huomasin ettei mulla ole tissejä!
yritin tarjota pojalle rintaa, mutta siinä missä ennen on ollut jotakin tarttumapintaa, oli "ei juuri mitään".

mitenhän se kävi näin yhtäkkiä?
kauankohan tämä vaihe taas kestää? aikamoinen tissikameleontti sitä onkin tässä 1,5 vuoden aikana saanuki olla. ihan niinko deestä aahan asti. 

muru on sanonut että mun käteensopivat * on sen mielestä maailman parhaat. ** lasketaanko käteensopiviks sellaset myös joita ei siellä kädessä ehkä ees huomaa tahi tunne? lasketaanhan?


* normaalit, mitä se on nähnyt tovin ennen raskautta. pienen tovin...  ;)
** tietty sen pitääkin niin sanoa! ;) ;)