hyvä - normaali. ja just siks täydellinen.

täällä liisa kirjoitti viisaita.
kommenttiketjussakin oli musta puhdasta asiaa.

toisaalta elämän parasta aikaa on just tämä, kun lapset on pieniä, vilpittömiä * ja niin maailmaantutusumaisillaan. mä itse olen ehkä omimmillaan just vauvan ja pienen lapsen äitinä. saan hoivata ja tutustuttaa maailmaan nuita hassuja ihmisen taimia.
on se vähän puljaamistakin sit parisuhteen ja lasten tarpeiden välillä. mulla tosin on aina ollut etuna se, etten ole fyysistä väsymistä kokenut. muistan kun bambam joulun tienoilla parikuinen, mä oikeen tyytyväisenä hihkuin murulle, että ajattelis, että jo ensijouluna mä saan ehkä nukkua kokonaisia öitä. se väsymättömyyden tunne on sit jättänyt voimia myös parisuhteellisuuteen. se ei ainakaan väsymyksen takia minneen ole hautautunut.

muru se on painostanut mua olemaan vähemmän hysteerinen noiden lasten kanssa. ja se on ehkä suurin opetus mikä tähän yhteiseen matkaan on mahtunut. ja mulle äärettömän hyväksi. mulla ehkä meinasi vähän karata lapasesta hyvä-äitiys-pedanttiuden kanssa, ja sen etten ole tämmöistä hyvää edes ansainnut, (ja koska olen saanut, niin kaikkeni mun on annettava tämän edestä ja oltava täydellinen.*)

esim imettämisen kanssa mä vaan piipitin murulle imetystukilistan oppeja hysteerisenä, ja se paukutti mun päähän että pentu huutaa nälkäänsä kun kuivasta oravasta ei tarpeeks maitoa tuollaselle isolle kundille riitä.. piip-piip-mutta-mutta. velliä pullosta, tyytyväiset kaikki.
seuraavaks oli perhepeti-piip-piip. sitten eroahdistus-piip-piip. sitten ihmeellinen mä-menetän-kaiken-piip-piip. ja päälle vielä kundin muuttoahdistus-negatiivisella-huomion-hakeminen-piip-piip.

nyt tuntuu että olen löytänyt sen oman tieni, olemiseni, itseni suhteessa lapsiin, ja puolisooni. ja että mä olen taas tasapainoinen ja normaali kaikin puolin.
että mulla on hyvä - normaali - ja siksi täydellinen;  perhe - parisuhde ja elämä.

että mä voin olla ruma. ja tyhmäkin. ihan rauhassa. ja me voidaan riidellä, ja pennutkin kiukuttelee. ja hei. me ollaan syöty tässä eineksiä joskus jopa. eikä kekään ole niihinkään kupsahtanut. ajatella! eikä kukaan ole tukehtunut koirankarvoihinkaan, vaikka imuroin enää joka toinen päivä.

että mä voin olla normaali ihminen. ja silti kaikki on kivaa. täydellistä ihan.

* tässä mielessä esim mun rumuuden kokemus on varmaan ymmärrettävästi vapauttavaa.