oli sit mentävä ja otattava se syliin ja tungettava takin alle, kun se hytisi nii kovin.
juu, että. jossei isäntä olis vähän vilkkaan ilmaantunu, olis pikkutyttö lähteny mun mukaan. tosin, olis varmaan pitäny ottaa muutenki, ku sen verran viisti maata isännän edessä, vaikka mun kanssa oli ihan utelias ja reipas.
hmh. saa nähä mitä siitäki tulee...
no emmä oikeesti olis sitä varastanu. vieny vaan sisään ja jättäny lapun että saa noutaa yläkerrasta.
mutta sulattipa mun sydämen, pikku pallopää.
kotona mamman pikku apurit lenkittää karvanaamoja mielellään. poika, joka ei haasteita pelkää, haluaa lenkille omiin kätösiinsä nykyään tämän:
ja uskomatonta, mutta vaikka painoeroa on aika graavisti koiran hyväks, ei se kisko kundia turvalleen. ja voin kertoa että poika on, ja syystä, itsestään aina hyvin ylpeä kun lenkiltä palataan.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti