hei.
olen hengissä, jos jotakuta tämä tieto kiinnostaa.
mulla on hiukan ollut kiireitä manioideni kanssa, ja pakurikääpieni kanssa. ja yhden tyhmän lääkärinkin kanssa. (tai ei se lääkärikään varsinaisesti tyhmä ole, meillä on vaan ns. ammatillisia erimielisyyksiä, ja on se kai ennenkuulumatonta ettei joku "ylemmilleen" pokkuroi, kun tietää itse mitä tekee.)
olen kokenut jonkun sortin voimaantumisen tuon viimeviikkoisen kevyen kräässin jälkeen. mä vihaan tapaa millä mun elimistö stressiin suhtautuu. mutta täytyy kai uskoa etten voi sille minkään. mua alkaa todella tympimään se saamarin angsti, tärinä ja kiihtymys. mun tekis niin mieli leikata niinä päivinä pää itteltä irti, ja jättää koko loppuosa jonnekin yksinään vapisemaan ja olemaan paskana. pää kun toimii kuitenkin. ja on ihan tyyni ja klaari.
puuroannos ja leipä päivässä uppoaa nyt, ja siihen on tyytyminen. parilla sokeri-maito-kahvikupilla ja jaksaa duunissa posottaa. kiva on syödä just mitä mieli tekee toki, kaikilla ei painonhallinnan kanssa ole niin luksusta. mutta kun mieleni ei tee juuri mitään. sehän se ongelma on. sitten kun väkisin pusket leipää naamaan, joka palan kohdalla kurkkulihas menee spasmiin. saamari. oon mielummin syömättä.olkoot paska kroppa.
kyllä tää tästä. taas.
musta on äärettömän hienoa että muru on avannut sanaisen arkkunsa. tiedän kuinka vaikeaa se sille on. mä en kuitenkaan hajoa siitä että toisella on purpatettavaa. mä hajoan siitä ettei toinen puhu eikä avaudu. kaipa me tässä kummatkin opitaan, onhan tää suhde vasta niin tuore että harjoiteltavaa riittää. molemmilla.
nyt kelpais se aikuisten oma aika,
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti