kuinkas sitten kävikään

noh.
mähän siis itse hain töitä.
ja sitten kieltäydyin ottamasta niitä vastaan.

voi jeesus mun kanssa!

haastattelussa selvinneet pääasialliset työajat eivät mitenkään vastanneet kaltaiseni perheenrakastajan toiveita.
se että olisin päivävuorojen lisäki 2-3 iltaa viikossa plus 2 vkonloppua kuussa duunissa, sen sijaan että olisin perheeni kanssa, ei vaan sovi mulle.
palkassa toki olis tuntunut nostetta huomattavasti, mutta
joitain asioita ei voi mitata rahassa.

nii.

mä oon nii huono!

mä oon niin huono päättämään mitään.
nythän asia on niin, että sain sitten töitä.

vähän mutkan kautta, mutta siis "menestyksekkään" ja "edustavasti" sujuneen haastatteluni pohjalta. tänään mulle soitti sitten esimies, joka hinkuu mua uusiin töihin jo parin viikon päästä.

mulla katkee suoni päästä ja itkettää.
emmä tällai halunnut.
halusin että on aikaa miettiä käytännön järjestelyjä ja aikaa puhua murun kanssa onnistuuko tämä edes? miettiä hyviä ja huonoja puolia. innostua. järjestellä asiat päässä, ja käytännössä.

kyseessä on kuitenkin päivystystyyppinen työ, ja mulla on tää perhe, koirat sekä vuorotöitä tekevä ja sm-tasolla urheileva puoliso.

mä halusin että voin miettiä. r.a.u.h.a.s.s.a.
en sitä että joudun valvomaan koko yön asioita vatvoen.
päätöshän mun pitää ilmoittaa ensiviikon sijasta jo huomenna aamulla.

ainii. pitiks mun olla ilonenkin siitä että mä annoin itsestäni hyvän kuvan.
oho. unohdin tyystin.

uusia kuvioita?

ooh.
nythä mun pää sekos.
uusia töitä?
apua. haluunksmä ees? mulla on nyt kivat työt.

vaakakupissa painaa koulunsa alottava ruttu. ja lyhyempi työmatka. eniten.
ja.
vaihtelevammat työpäivät. ja kokonaisvaltaisempi työote.

päätin olla pomolle avoin, ja kysyä heti maanantaina virkavapaan mahdollisuutta. jo ennen kun meen haastatteluun.
jos ei ole mahdollista lähteä vaihtariksi pariksi vuodeksi, niin perun haastiksen.
mutta tiesin. oon hyvä kehumaan itteäni, ja jeesustelemaan kauniita kuvioita.
ja arvelinkin että haastattelukutsu tulee.
miksi oon siltiki nii yllättynyt?

ja haastattelijakin kuulosti innostuneelta puhelimessa. sorvas mulle hyvän ajan. ja nauro mun jutuille.

apua. mitä mä puen päälle? näyttääkseni reippaalta ja asialliselta.
hui jui!

kiinalaisen suklaat

sain kiinalaiselta ystävältäni (kiitokseksi kuivatusta laventelista) rommitryffeleitä, joiden rasiassa lukee vähän kinkysti "lingering on your tongue filling you with ecstasy". huh! tulee aivan muuta mieleen kun suklaa kyllä.

nyt kun vedin tän työviikon raivolla tappiin asti, hirveellä hedarilla ja sumeilla silmillä, parin pyörrytyskohtauksen kanssa, niin mä tasan oon ektaattisen pervot rommitryffelini ansainnu tällä työmoraalilla.

jospa sohva, villapeitto, lämpöpakkaus ja minttukaakao,
ja oh nuo tryffelit, olis paikallaan. 

viisauksia

siis töissä, jos jossain, oppii paljon elämästä!

homous on kuulemma ok, jos se on ollu jo syntyessä. että kun eihän sille mitään voi jos syntyy naisena miehen vartaloon. mutta onko ne miehen sisällä olevat naiset sitten lesboja, kun ne on keskenään?
emmätajua.

sitten fakta on, että on kaks asiaa joille ei kannata väittää vastaan,
toinen on nainen.
ja toinen ladattu ase.

ettäs senkin tiiätte!

mä olen hiljaa

pomo katsoi mua tänään kahdesti, ja kysyi kuulumisia kolmesti, tiimipalaverissa.
minulta.
joka aina kyllä kerron asiat kysymättäkin.
en sanonut mitään. koko palaverissa. ennkun kolmannella kysymällä oli pakko.
vitustitöitäseonkivaatykkäänettäonsillai.

nytmäenvaanjaksa.
viekäävaanjousotjaetuudetjalaittakaaväkisintyönkiertoonjajoopäivystänkokovitunjoulunemmäolishalunnukotonalastenkanssa ollakaanmutkukukaanmuueisuostujasaahansiitärahaa.
pitäkää tunkkinne.
paskamikäpaska.
mäoonhiljaajakasvanaikuiseksjateentöitä.
kunnesotanloparit.

morjens.
nyt mä juon lasin punkkua.
tai koko hemmetin pullon.
ja syön suklaata.
ja vaihdan asennetta.

mutta jee. ehkä musta tulee se hiljanen, ylpeen ja leuhkan oloinen aikuinen, joka ei muiden marinaan paljoa kommentoi. katsoo vaan vinoon.

suunnitelmat uusiks.

mutsi osti papanoille talvikengät.
kiitos ja kumarrus.
ajattelin että vkonloppuna mentäis niitä hakemaan, ja lapset tilas makaroonilaatikkoa siellä syötäväksi.
sit oltaiski jätetty mukelot mutsin ja faijan huomaan ja sudittu katselemaan nanna suden näyttelyä tennispalatsiin.
noooooooh. muru sai työvuoroja.
mun entisestä duunista.
uudelta omalta alaltan.
ou jee! 
kiva palkka, kivaa työtä, hyvät työajat.
ei passaa valittaa.
se siitä nannasudesta ja valmiista sapuskasta, tälläkertaa.

suunnitelmat sit uusiks vaan. 

työhomma on kyllä tosi cool!

mummo!

miten sä haluut tän kahvin?

- no kuppiin, hemmetti. vastas mummo.
jumankekka! repesin.

töissä

hitto. ihana oli palata työmaalle.
niin vilpitön ja lämmin vastaanotto.
kipeitä kohtaloita, haasteellisia, kiinnostavia ja riemastuttavia työtehtäviä.

asioita joita osaan, asioita joita pitää oppia.
ihmisiä joiden kanssa keskustella.

"ihanaa. ääni tuli taloon takas."

-kiitos tästä.

arjenrakastajan paluu on lähellä.

pakko

aini.
olin työssäni altistunut tarttuvalle taudille. napakan "lääkeyhtiöiden ahneus ja propaganda"- luentoni jälkeen alistuneena marssin hakemaan itselleni estomyrkyt. työnantajan määräyksestä.

edelleen vituttaa syödä pahoinvointia aiheuttavaa, lukuisia sivuvaikutuksia omaavaa lääkekuuria.
mutta pakko mikä pakko.
en voi riskeerata sivullisia.
9 päivää pahoinvointia, päänsärkyä ja väsymystä tiedossa. säästäköön luoja mut hengityskatkoilta, krampeilta ja hallusinaatioilta. kiitos.

vauraus tuo varmuutta

voihan turusen pyssyt.
näköjään vauraus tuo varmuutta. kaikkea sitä kehtaakin varoissaan olevat ehdotella.
yks täysin kaheli haluais palkata mut privaatisti. kyllä hemmetissä helppo ja iso raha kiinnostaa, mutta emmä sentään nyt ihan mitä tahansa rahasta ole valmis tekemään.

ihan oman mielenterveyden vuoksi kieltäydyin kohteliaasti kunniasta, on se ehdottelija niin uskomattoman kaheli, että toista moista en ole vähään aikaan kohdannut.

mä semmosta touhua kyllä jaksais, anteeks vaan.
kiitos, mutta ei kiitos.
pidä rahas.

voihan sairasloma

no koitetaanpa arvata tuliko saikuttajaparini töihin?
ensin se oli lähes 3kk saikulla, sit viikon lomalla, ja sit taas saikulla. jepjep. yllättikö? no ei.

kolmas tiimimme jäsen aivasti viikonloppuna selkänsä pois paikaltaan. ei ole ihan heti tulossa duuniin.
ja ainii, lepakkoapuri on hiihtolomalla.

ou jee! vähän vauhtia koneeseen niin kyllä kerkiää kaikkialle ja jokapaikkaan!

kyllä tää on vaan välillä vähän hulvatonta.
ei silti, viimeviikko oli töissä aivan ratkiriemukas, siellä on semmosta settiä taas tarjolla, että hyvillä mielin ampasen kohta työmaalle. eipä kukaan sössi mun hommia, kun oon siellä kerroksessa ihan yyyyyyksin!

p.s. mulla on tällävkolla 3 lasta samassa päiväkodissa. esikko on TET-harjottelussa mukuloiden tarhassa. esikko sai ekapäivän jälkeen älyttömät kehut. pirpanat  taasen oli pistäny ekaa kertaa siellä kunnolla ranttaliks. siinähän ihmettelevät. (ne on siellä nii sopuisia, ilosia ja rauhallisia aina, mut näköjään paljastavat nyt todelliset luonteensa kun on isosisko pakkaa hämmentämässä...)
 kivaa tää on myös siitä, että mä lähden aamulla vihellellen duuniin, pukematta, pissattamatta ja hammaspesemättä ketään muuta kun itseeni. hehe.  

"helvetin saapas!", sanoi eräs suorasananen henkilö jonka kanssa asun, mun pomosta. no ei nää resurssit kyllä on pomon syy, mutta jotakin pitäis vissiin tehdä. pomon tai mun. noh, 4kk muuttoon, jospa alan haistelemaan vähän muita työmaita? ans kattoa...

harmistuksen haisto

soitin tosiaan pomolle aamulla että tuun huomenna duuniin, ja se siellä oli että "kato nyt mitä lääkäri sanoo ja hoidat nyt ittes ja blaa blaa...." sitten kun soitin sille lääkärin jälkeen että se painosti ottaan vielä loppuviikon saikkua, niin oli astetta tiukempi emäntä luurin päässä. hmh. jäi vähän valju olo.
hitto mä tahalleen täällä sairastele käteni kanssa. ja oikeesti, tää on aikamoisen tylsää. varsinkin tällä mulle siunatulla adhd-mentaliteetilla.

vituttaa vaan kun aina pitää olla niin saamarin tunnollinen ja potea huonoa omaa tuntoa siitä ettei ole työkunnossa! niinkun olen sanonut, tää oma pää on se pahin, ja että aina kun jonnei kumartaa, pyllistää siihen toiseen suuntaan. mitä jos mä nyt vaan lepäisin ja hoitaisin tät kättä? häh? ihan sama mitä kukakin on mieltä, eiks nii? (voi olla toki mahdollista, että vaan haistoin harmistuksen siellä pomon sanojen taustalla...)

että antakaa anteeks saakeli että en voi yhdellä kädellä tehdä töitä. ja että lääkäri oli sitä mieltä että tän pitää parantua kunnolla kerralla. helvetti ettei tässä maassa tunnu mikään muu kun perse hiessä työn painaminen merkitsevän mitään. mä en oikeesti pidä tämmösestä talous-työ-keskeisestä maailmasta. oikeesti. oikeesti.

vähennetään vaan resursseja oikeesti tärkeistä asioista, ja laitetaan vaan kukkenheimia pystyyn. helvetti. upeeta. mahtavaa.
haluaako joku tietää terveydenhuollon tilasta? vanhusten asemasta? päivähoidosta? syrjäytymisen ehkäisystä? niinku oikeesti? niistä resursseista millä näitä pidetään pystyssä?  no ei helvetissä, vois tulla varmaan paha mieli.

että rakentakaa te kermaperseet museonne omilla rahoillanne.
piste.

(oho. meni närvi. taas kerran. tätä mä tarkotan sillä että mun pitäs pitää tää näppäimistö kiinni. kun ei ole mitään kivaa asiaa, vaan paska tulvii yli äyräidensä. heti. laakista.)

uurastin

kahdeksan tunnin työpäivä*.
60min koiralenkkiä.
30min kahvakuulaa.

kylläpä oon reipas.
ja väsyny. huoh.

p.s. megasaikuttaja on saikulla vielä 3 vkoa. saatiin sijainen, tulikse mulle? no ei. se meni sille kuka itki kovimmin. plääh. ei kande kuitenkaan valittaa. sain mä sijaisen mun koulutuksen ajaks. voi kiitos tästä.

* yks tänään ilmoitti että "kyl mä boljaan mikä on zillari". -eiku zillaroimaan sitte. sano mama.

halavatun duunipaikka

on tää ihmeellistä.
nyt kun mun työmotivaatio on sattuneesta syystä vajonnut lähelle nollaa*, saan duunissa enemmän aikaan kuin pitkään aikaan. erikoista. leuka rintaan ja kohti uusia pettymyksiä. jollain apinan raivolla sitä näköjään on taas ryhtyny puuhakkaaksi.
ensin sain itkupaskaraivarit männäviikolla, ja se helpotti hetkeksi. sain kaipaamiani fyysisiä apuja.
sit tilttas uusiks kun tuli itkua työajoista.

olen tunnollisena nyhvärinä mennyt ajoissa aamusin että ehdin hommat tekemään, mut nyt mulle riitti. mä haluan viedä mun lapset aamusin. sanoin pomolle että tulen tasan työajan alkuun, ja lähden vaille täyttäaikaa bussilla, ja perjantaisin tasottelen gapit lyhennyksistä - ettäs sen tietävät. jossei homma firmalle sovi, etsin muita töitä. mä en saatana ala ruuhkabussissa nysväämään 20-30min ylimäärää ruuhkan vuoksi, kun hiukan etukäteen sujahtamalla saa viettää enempi aikaa perheen kanssa. on se nyt saatana että työajasta katoaa joustot ihan vaan "periaatteen" vuoksi. ainiin, joustaahan ne. että voit mennä ysiin tai kymppiin, ja olla viiteen tai kuuteen, mut sithän sä et vietä aikaas perheen kanssa ollenkaan. hups.

jos mä helvetti teen vielä monta kuukautta kahden duunit, niin ei kannata käydä lillimään mistään viisminuuttisista, tai kohta ovat yhtä duunaria köyhempiä.

toisekseen.
rasismia; osa tieskuinkamones; yks mummo ilmoitti lataavansa isältään jääneillä aseilla kuulan otsaan jokaiselle ryssälle joka tulee vastaan. laitoin sit nimilapun piiloon kun jouduin sen kotiin menemään. ei muuten ollu ees ekakerta kun tuon kuulen. ja nyt vasta koko asia alkoki vituttaan.

helvetin hullut ja nipot! musta tuntuu että nyt on lähellä että meikämammalla räpsähtää pelihousut.


2h koiralenkkiä, 30min kahvakuulaa. 
 vieläkin kiristää. hmh.

* megasaikuttaja on saikuttanut jo 2kk, ja tod. näk. saikuttaa viikko kerrallaan kesään asti. joten sijaista ei tu eikä tipu. on se ihme että tyyppi voi olla duunista pois vkonloppujen ja lomien lisäksi noin 100pvää saikulla/vuosi. laskepa huvikses paljonko se on duunissa. ja kukahan sen työt tekee? aini. mä.

diy: pasta, keittiöntuolit, kaksi päivää

muru on äitinsä tykönä poikulin kanssa. mä ja tytöt kotosalla.

aamu oli tosi rauhaisa. jopa jännitti viiden aikaan aamulla kipitellä siellä lähiömettässä yhden ainoon luppakorvan kanssa. yleensä kun on massaa mukana mun lisäksi se yli sata kiloa. ei paljoa puskajussit pelota.

lapset sai tarhapaikat steinerpäiväkodista naapuripihalta. ou jee!

kiepsautin tuossa kotiintullessa pasta carbonarat tyttöporukalle. ai kun mä oonkin niin hyvä kokki! nams! parempaa en ole saanut. kitsaana naisena ostin palvikinkkua leivän päälle, ja osasta sitä pakettia tein sen carbonaran. ja täytyy sanoa, nappivalinta. tai sit oli vaan mausteet kohdillaan.

diy-osastoon kuuluu myös mun pikku projekti keittiöntuolien kanssa.
kas tässä:

alkuperäinen, tiikki-pinnatuoli. tässä jo hiottuna.

ja sit sudin mustaa. mun oma "köyhän naisen madamoiselle". ihana! tää on vaan niin chic!

p.s. kun lukee tän ja ed.postauksen peräkkäin, voi oikeesti alkaa miettimään sitä bipolariasiaa. tosin sille voi olla toinenkin selitys. meinaan PMS. (tarttisko miettii niitä pillereitä kuitenkin? varmuudeksi?)
p.s.2 luin duunin puolesta tänään rajatilapersoonallisuudesta. iski kandintauti. olisko mulla tää? huoh...


duunissa enää loppuruttaus jäljellä. vajaalla miehityksellä, kaksi päivää, kaksi! ja sitten mä lähden lomalaitumille. lepakkoapuri soitti mulle tänään, kun olin lähettänyt sen väärään päähän laitosta ihan turhaan. "kusipää!" se ainoostaan kähisi puhelimeen. ihanan arkista meininkiä!. kaks päivää... kaks päivää lomaan!

no nyt se valivali

mun itsetunto on romahtanut monta piirua.
osansa siitä on verottanut nää kotiolot. kun yks remppaa, ja sit toinen, ja vielä kolmas. on hienoa olla se paskasanko, mutta jos oikeen yritän ajatella optimistisesti, niin mulle on helppo ränkkää kun on turvallista. eikö? joohan, olis se niin? vai oonko vaan liian kiltti täällä?

sit musta just tuntuu että mun kaikki vaatteet on ihan plääh. emmä osaa pukeutua, eikä tuolla kaapissa o mitään päällepantavaa. vaikka ostin eilen vyön ja pari paitaa, ja kolmekakkosen housut, ei mulla o takkejakaan.

oon muuten alkanu kattomaan kaupungilla vähän pyöreämpiä ihmisiä "sillä silmällä", nimittäin kadesilmällä. olis kiva olla terveän pyöreä ja omistaa isot pakarat. (miten nii ei ikinä voi olla tyytyväinen?)

sikstoiseen alkaa vituttaa tehdä töitä ihmisen kanssa joka sanoo joka päivä "ei sillä että epäilisin sun ammattitaitoa, mutta..." jumalavita. se entinen insinööri, nykyinen mun käskyttäjä, on oikeesti ihan todella rasittava. sit mun pitää pitää semmosta kohteliaisuusnaamiota ja olla ammattilainen sen edessä. joka päivä. perjantai kulminoitui siihen että tuohon ekaan lauseeseen vastasin että "etpä" ja sit se sanoi mulle kun kyseistä asiaa selvitettiin että: "ai sun mielestä mä en osaa edes lukea?" nii siihenki piti vastata että "nii, siltä se nyt näyttää." kun mä en oikeesti pompi muiden tonteille, ei senkään tarttis. sikstoiseen en käy väittämään asioita joita en tosiksi tiedä. ottaa vaan päähän että yhdellä on semmoi pätemisen tarve, että se hyppii mun tontille ja neuvoo (väärin) miten mun olis toimittava. pysyis nyt lestissään mokoma. ainakin kesän yli pitää tätä sietää. *  jossei se saa siirtoa jonnekin muualle pätemään. äst.

* pyysin pomolta vaihto-oppilasvuotta tohon mein "toimipisteeseen" kodin lähelle alkaen elokuusta. olis kiva kun duunimatka olis 10 minuuttia ekavuoden, kun poikuli alottaa tarhan. pomo oli myötämielinen ja siitäkin se olis hyvä idea, katotaan kui onnistuu. jospa joku innostuu noi mukavasta ideasta?

p.s. mun pomo on ihana. niin empaattista, ymmärtäväistä ja kannustavaa ihmistä saa hakea.  lämmin kiitos siihen suuntaan.
p.s.2. vuolaasti kiitin loppuviikosta mun lepakkoapuria ja toista vasenta kättä, ketkä mua auttoi duunin kaaosviikossa. ilman niitä en olis selvinnyt kunnialla, ja sanoin sen niille ihan suoraan. "pikkupomona" olo ei sovi mun identiteetille ollenkaan, musta tasa-arvonen työtoveruus ja moniammatillisuus on mun juttu, mutta nää kaks teki just niinkun sovittiin ja pyysin, ja homma luisti. eikä vastuu ja työn toisille delegoiminen ahdistanut mua ollenkaan.
p.s.3. ihminen jota arvostan siellä töissä kovin, tuli kysymään mitä mulle on tapahtunut sen risteilyn jälkeen, kun oon niin omissa oloissa ja vähän surkeen näkönen, eikä tauoillakaan mua näy. ihanaa että ovat kiinnostuneita ja huolehtivat. ensin olin tosiaan kipeenä. sit nii kiinni töissä, ettei sosialisoimiseen duunissa ole yhtään aikaa.mut kyllä se tästä. ensviikolla pitäis (pi.tä.is.) olla täys miehitys.


enää nelipäivänen viikko duunia ennen lomaa. sikälimikäli en ala oksentaa. nyt kun oon tosiaan pessy oksulakanoita, oksulasta, oksuseinää, oksulattiaa, oksupehmoleluja... mikä on todennäkösyys sille etten kohta oo ite oksu koko nainen? häviävän pieni. byäk.