realiteetintaju

aika yksinäistä on ollu.
millenium-trilogiaa paukuttelen menemään. se on mun mielenterveyden tae. on kyllä mukaansatempaavaa luettavaa.
töissä on mahtavuutta. just luin lehdestä kuinka joillakin on loman jälkeistä masennusta ihan,  (mm.supersaikuttaja joka jäi pois heti kun palasin työmaalle.) mä oon vissiin vaan tarpeeks pöpi tykätäkseni arjesta ja moisesta pienipalkkaisesta raadannasta, tai sitten siellä on vaan mun kaltaista seuraa.
tänään yks vanhempi herrasmies otti ihan kädestä kiinni, ja sanoi:
"kuule, sä oot todella kaunis nainen."
- voi kuule, tosi kiva että sanot niin. taidat tietää että naiset tykkää kun niitä vähän kehutaan.
"emmä kehu. se oli totuus."
- kiitos herra hauska. tää tuli tarpeeseen. 
voi nolostuksen määrää.
ne on niin vilpittömiä jotku... tai sokeita. *reps.

niiden sanomiset usein osuu ihan ytimeen asti.

juttelin muuten tänään myös yhden mukavan hoitsupojan kanssa kanssa. se kerto että ihailee mun optimismia, mutta sit se nauro vääränä yhdelle mun ammatilliselle epäonnistumiselle. "voi jeesus! mitä sä kuvittelit. eksä oikeesti tajua miten maailma toimii? ootsä hyväuskonen hölmö, vai irrallaan realiteeteistä? siis uskoitsä todella siihen että tää onnistuu, vai toivoitsä vaan?" - öö. ehkä mä vaan toivoin. eiku uskoin mä kanssa. helvetti.
potkaskaa mua joku! miten hemmetissä sitä ei ikinä opi? mikä hitto mun päässä on vialla?!

ostetaan realiteettien tajua. pienikin määrä riittää, ensalkuun.
kiitos. yhteydenotot blogin sähköpostiin.

töissä

hitto. ihana oli palata työmaalle.
niin vilpitön ja lämmin vastaanotto.
kipeitä kohtaloita, haasteellisia, kiinnostavia ja riemastuttavia työtehtäviä.

asioita joita osaan, asioita joita pitää oppia.
ihmisiä joiden kanssa keskustella.

"ihanaa. ääni tuli taloon takas."

-kiitos tästä.

arjenrakastajan paluu on lähellä.

vapahtaja

tänään oon ollut kiduttaja, vapahtaja ja komia nainen.

kyllä vaan suuta vetää virneeseen töissä toisinaan. ihmiset on vaan niin ainutlaatuisia olioita.

mä ainakin olen oikeella alalla.
aamusin on kiva mennä töihin.

pienissä töissä

edellinen tekstini työn vaativuudesta poissaolon jälkeen oli aika raflaava. onhan siellä toki muutkin yrittäneet, emmä sillä. mutta ei kukaan osaa tehdä mun töitä niinkun mä haluaisin ne tehtävän, tiettykään, ja suo on aika vetelä tällähetkellä siellä.
eikä vissiin tarvitse edes mainita että megasaikuttaja jäi saikulle, kun mä tulin duuniin.
lisää hommia siis tiedossa... eipä haittaa, tietää jotakin tehneensä, kun työpäivän jälkeen tietää jotakin tehneensä.

itkua huutoa itkua huutoa...

...itkua huutoa itkua huutoa......
lääkityksestä huolimatta.
voi turusen pyssy.

varasin lääkäriajan tuolle pojalle joka on jo karjunut äänensäkin pois. josko sillä on tulehdusta vaikka sit samaan aikaan päällä. korvissa? kurkussa?

tänään se ei meinannut ees syödä. ja tuon pojan ollessa kyseessä, se on ÄÄRIMMÄISEN huolestuttavaa.

ahdisti myös soittaa töihin ja delegoida omat työt muille, koska tiedän että siellä on vähän kaaostilanne. mutta tietty mun ensisijainen homma on hoitaa tää kaaos täällä kuntoon ensin, mutta silti, ahdistus. 

no. palanen fazerinaa ja kuppi kahvia. jos sit vaikka alottais ton ruttuapulaisen kanssa vähän järkkäyshommia täälä.  

ja sit mun sietokynnys oli about tässä

pettuvirkele.
nyt se ruttunaama pukkaa uutta kuumetta. ja mä olen niin lähellä menettää hermoni.

töissä, sen lisäks että työt on joskus aika kuluttavia jo itsessään, olen joutunut keskelle viiskymppisten akkojen valta- ja reviiritaistelua. oltiin tänään palaveeraamassa pomon kanssa. ensin yritin kohteliaasti kieltäytyä koko hommasta, koska asia ei varsinaisesti mulle kuulu, mutta se ei sopinut. sitten päätin vastoin tapojani olla koko palaverin naamari napissa. ja melkein onnistuin. lopuksi lyhyesti sanoin mikä tökkii, ja neuvoin työpariani (mitä kohteliaimmin) hankkimaan itsetuntopillereitä. sitten poistuin ihmisten etuun vedoten. lopputulemana oli se, että lepakkoapurini ei suostunut puhumaan mulle, ja sanoinkin sille ettei muhun kannata moista yrittää, elänhän naisen kanssa, ja tiedän miten ne toimii. tiesittehän että paras lääke suuttumiseen on vastasuuttuminen? koska se ei heti alkanut puhua mulle, käskin sen haistaa paskan, ja jo tunti moisesta se tuli ihan normaalisti puhumaan mulle. (naiset! naiset!) *

ja sitten tulen vähän ressaantuneena himaan, ja ruttunaama makaa naama valkosena sohvalla, ja kuume kipuaa taas kohti neljääkyppiä.

pettuvirkele. mulle alkaa riittää. päivystykseen alan tehdä lähtöä.

p.s. luojalle kiitos ihanasta ystävästä, joka tulee valvomaan leijonapoikaa siksiaikaa. mielellään. *rakkautta tähän*



* emmä toki mikään maailman vittumaisin akka ole, ja olen apuriani oppinut sen verran tuntemaan, että tiedän mitä sille voi sanoa ja mitä ei. ja haistapaska vaan nyt sopi tähän väliin.

no voe yrjötys!

ekaa kertaa elämässä lapsen oksennus sai mielen rauhalliseks. päätelmänä se, että jos pikkumies yrjöää, on oudosti oireilevalla ruttunaamalla ollut "vaan" oksennustauti. jee! kaikesta voi siis kuitenkin löytää jotaki kivaa. toivon myös että pojan laatat jää siihen yhteen kahteen. ja että me aikuiset saadaan vältettyä mokoma tyhjennysharjoitus kokonaan.

mua ei meinaan oikeen kiinnosta yhdistelmä pms - yrjötauti. eikä just alkanut loma - lähestyvät menkat - yrjötauti. mä olin duunissa ihan hysteerisen itkupotkuraivarin rajamailla kun piti loman alkaa. en ymmärrä miten yhden ihmisen kolmen pvän suunniteltu loma saa noin neljä ihmistä sekoomaan. helvetillistä hössötystä ja sumplimista. päätin sitten antaa lepakkoapurilleni selkeet ohjeet, ja yrittää pitää loppupäivän kirkumiseen valmiin turpavärkkini ihan kiinni, ja pysytellä ihan omissa oloissani. (joka mun hommissa on enemmän kun vaikeeta toki.) kyllä pitää aikuisten kokeneiden ihmisten pärjätä kolme päivää selkeillä ohjeilla vaikka yks suhari olis kuinka lomalla.

olin suunnitellut lomalle vähän muutakin tekemistä kun pään uittamista arabialaisessa altaassa, mutta mahassa nyt kiertää ikävästi. tekis mieli haistattaa elämälle pitkät, taas vaihteeksi, mutta ei se auta kun ottaa vastaan mitä annetaan. ja koittaa sit viettää hauska loma, vaikka tuolla lähiöwc spassa.

miten ihmeessä mun tekis taas mieli alkaa kirkumaan?
hp,hp,hp,hp,hp. murrrrrrrrrrrrrrrrrrR.

kulkee taas. vähän.

saikutettuaan kertaalleen jo tässä välissä, työparini lähti kesken päivän. jossei sillä vaivaa suolisto, on sillä rytmihäiriöitä, jos ei ole rytmihäiriöitä, sillä kremppaa olkapää, jos ei olkapää kremppaa, on ainakin flunssa, jos ei flunssa vaivaa on vti, jos ei vti, niin varmaan keksitään jotakin muuta. olen nyt kahdeksatta vkoa töissä, joista työparini on ollut töissä kai kolme.
ei siinä mitään että mulla on paljon duunia kun se on poissa, mutta kun se tulee paikalle, kaikki on mukavasti rempallaan. ja sitten tuntuu että tallon sen reviirille kun meinaan vahingossa hoitaa senkin jutut kun se on työntouhussa.
ihminen jota ihailen, sanoikin tässä että onneksi mulla on niin jalat maassa aina, muuten sekoaisin noiden kahden huselon tiimissä. tietäispä vaan. mun jalat ei kai ole maata koskenutkaan ikinä, mutta rentona maanikkona tää sujuu. en tiedä että toivoisko sille työparille pitkää saikkua että sais kaikki kuntoon, (sillä en usko sen vaivojen olevan fyysistä laatua) vai toivoisko vaan että se saik-saik-saikuttaa silloin kun siitä tuntuu.

mun oma flunssa karhentaa kurkkua, mutta kuuman veden juominen tuntuu auttavan. ja hyvä niin.

murulla on "hauskat" päivät himassa. kun vääntö ruttunaaman kanssa on tasoittunut, kiljui poika ensin murun leiriangstit ulos alkuviikosta, ja loppuviikosta se on tehnyt hampaita, ja huutanut vielä enemmän. mulla on nyt täällä kiva rooli. en ihmettele että perusisit fiilarissa leikittää hyväntuulisia mukeloita kotonaoloaikansa, ja emäntä makaa raatona sohvalla, koska just tälläviikolla se on mennyt niin. mä saan kaiken "laatuajan" tirriäisten kanssa, toisen hoitaessa perussetit ja perusnatinat.

vieläkään ei ole hyvä palvelu kotona lakannut. vaikka päivät on murulle toisinaan pitkiä ja rankkoja, on ruoka valmiina kun tulen. ja joskus se on leipassut sämpylät, toisinaan täällä on valmiina lettuja. kyllä heteroita töissä kismittää. en muista koska olen moppiin kajonnut, pessyt pyykkiä tai pyyhkinyt pölyjä. mun suht ainua nykyinen "kotihomma", lasten lelujen kerääminen iltariekkumisten jälkeen sujuu leikin varjolla.

emmä joo valita. 

viikonlopuksi luvassa vaihtelevaa säätä. rakkain L ottaa ruttunaaman yökylään, meillä on perjantai-ilta kaksin murun kanssa kun esikkokin lähtee maailmalle. lauantaina muru lähtee leikkimään töitä, sunnuntaina ohjelma vapaa. tervetuloa viikonloppu!

perjantairaportti

ostostelu viikon töistä väsyneenä, huonosti nukkuneen korvatulehtuneen vuosikkaan ja marisevan uhmiksen kanssa ei ole kovin nautinnollista. sain kuitenkin osteltua poikulalle parit collarit ja itselle alusvaatteita. jälkimmäinen ei ollut mikään fiilistelyn ja estetiikan, saatikka erotiikan riemuvoitto. koitapa itse virittäytyä alusvaatetunnelmiin kun ostoskaverit alkaa jostain syystä viimeistään alusvaaterekkien välissä karjumaan, huiskimaan toisiaan, kiipeilemään toistensa päälle, ja karkailemaan pitsiasujen taakse.
no mulle kelpaa tokarekin oikea koko, jos emännälle ei, pitäköön silmät kiinni kun mä heilun täällä alusvaatteisillani.

pojan asun kanssa kävi paremmin. collareita oli ihan kivoja värejä, ja paidan valitsi ruttunaama. hyvät tuli.

aika huiskaamista ollut tää päivä muutenkin. mä tein tiukan aamusetin duunissa. soitin pomolle jos voisin skipata osastome palaverin koska olis "oikeitakin" töitä tehtävänä. ja onneksi se sopi sille. hommia pukkaa yhtäkkiä ovista ja ikkunoista, ja koska mua on siunattu ressaantuvalla työparilla ja lievällä maanisella luonteenlaadulla, mieluusti haalin vähän senkin hommia itselleni. lepakkoapurini on tiputtanut imurin jalalleen ja on saikulla, joten yksin sain heilua menemmään, ja mähän heiluin. aamiaista en ehtinyt syödä lainkaan, ja kahden koiralenkin, nopsasti kipitetyn työmatkan ja vajaan viiden tiukan työtunnin jälkeen jouduin mättämään juoksuruokaa kotimatkalla.

syy mun kiiruhtamiselle tänään oli anoppi. sen oli päästävä maailmanmatkaltaan kotiin, ja muru äidintyttönä ajoi sen autollaan iltapäivällä kouvostoliiton tasavaltaan. anopilla oli koiria ikävä, niin olin tehnyt tunteja sisään että ehtivät sinne mahdollisimman aikaisin. olin tilannut anopille ekolosta luomutaateleita, ja leipassut taatelikakunkin, ja kyllä taas kannatti olla mukava. nyt mun yksinäistä iltaa kotosalla sulostuttaa kolme litraa afrikkalaista valkoviiniä. jospa olen ansainnut yhden lasillisen? kyllä!

kello tuli 19.00, himpulat nukkuu, ja mä painun untuvapeiton alle villikset jalassa nauttimaan dekkarista ja viinistä. jes.

akkainjuttuja

ai että mua rupes korpeemaan tänään duunissa kun tehtiin visiitti pienellä porukalla naapurilaitokseen.

mun uskollinen lepakkoapuri juoksi ulos mun perään, koska mun puhelin oli jäänyt toimiston pöydälle.

hitto ne muut alotti heti sen häivyttyä tosi vihjailevat puheet. että onpa vanha lepakko hyvällä tuulella ja tietävät mistä johtuu ja kyllpä se mua paapoo niin edespäin. mä en jaksa mitään tollasta sonnanpuhumista, ja tollasta keski-ikästen tylsistyneiden naisihmisten sopan hämmentämistä.

mä sanoin niille suoraan että kai se on mulle kiva, ja siitä on kiva tehdä töitä mun kanssa koska olen sille ystävällinen. toisin kun "eräät". ja jos eivät ole huomannut niin se on tosi ahkera ja tunnollinen työntekijä, ja joo, on sillä huonoja juttuja, niinkun kaikilla muillakin niillä. ettei viittis nyt alkaa jauhaa mitään sontaa.

tajuan kyllä että tästä ne puheet taas leviää. mistähän meinaa johtuu että se pikkulepakko puolustaa sitä vanhaa lepakkoa. jaa-a. siinähän sitten jauhavat. mun ei toiv tarvitse enää osallistua, kun olen sanani saanut nyt sanottua. puhukoon seläntakana mitä haluavat. EVVK. ämmät.

hyväksikäyttöä

se madonna-look-alike-juttu oli silmät ja kasvot. ei käsivarret niinko toivoin! hitto. pitää heiluttaa lisää kahvakuulaa siis. murr.

no ei siinä mitään. nää silmät on ihan kätsyt. mua vaan rupes aamulla mietityttään onko oikeesti kauheeta käyttää naisellisia avuja saadakseen haluamansa?
yhdessä työpaikassa mut aina lähetettiin ison pomon juttusille, kun parilla räpsytyksellä ja hymyllä sai irtomaan määrärahoja vaikka ja mihin. siinä työpaikassa apua sai nätisti pyytämällä myös vaikka ja keltä kolleegalta. se oli hienoa, sain vaan kateellisemmilta haukut heteromaisesta toiminnasta, mutta eipä haitannut kun kaikki oli yksikön hyväksi kotiinpäin.

noh. nyt siis nykyinen työparini saikuttaa urakalla. se on ollut sellanen aina, että jossain on kremppaa koko ajan. mutta esimieheni mukaan vaan hullummaksi menee. tyyppi, josta oikeesti ihmisenä kyllä tykkään, on poissa töistä harva se viikko.

ja siis, onhan mulla se vanha lepakkoapuri. kuuluu siis mun toimenkuvaan pyytää sitä tekemään asioita, koska mä olen (kröhöm) korkeemmin koulutettu, mutta musta ei ole kyllä tälläseen ylempään asemaan ollenkaan. ystävällisen hymyn ja silmäniskun kera kun pyytää, niin asiat tapahtuu heti. lepakko on perusteellinen ja ahkera, ja tekee näköjään ilolla vaikka ja mitä perusjuttuja joita en ehdi tai muista.

mulla on psyykessä ehkä vikaa, mutta musta oli hiton nöyryyttävää että jo toista viikkoa tyyppi auttaa mua kaikessa ja on ylen ystävällinen, ja sitten se vielä raahaa mulle niitä hiton eväitä. mä pelkään että mä käytän mun ripsiä ja ystävällisyyttä jotenkin hyväksi tässä saadakseni itselleni etuja ja apuja. ne hiton-hiton eväät. mä olen sanonut etten tartte mitään. hmh. mä en ole tottunut tämmöseen, ja kiitollisuuden sijasta olen jotenkin vähän huonolla omatunnolla.

mä draftasin sen toiselle työntekijälle jolla on nyt ihan hiton rankkaa ihan oikeesti kun mun työpari jäi pois, mutta mistä lyödään vetoa niin se on aamulla siellä taas mun apuna. vaikka on asioita joista selviisin yksinkin. ottaako apua vastaan kun se kävele perässä? onko sit joku hyväksikäyttäjä? vai pahotanko sen mielen sanomalla pärjääväni helvetin hienosti itsekin?

ah, maanantai

kaksi kuoli.
yksi löi.
meinasin pyörtyä menkkakipujen takia.
työpari valittaa ja saikuttaa.
muru unohti hakea rutun.

paska päivä. tyypillinen maanantai.

jos positiivista haetaan, niin
a) vanha lepakko on kelpo duunari. auttaa kaikessa missä voi. hoitaa hommansa tunnollisesti, ja tekee pikkujuttuja mun puolesta. ei siis hullumpi lisä tiimiin työn sujuvuuden kannalta.
b) työkaveri kaivoi kaapista kunnon dropit. kipu lähti, tuli mukava pössis.
c) uusi duunikaveri mietti mistä tuntee mut. keksihän se viimein. näytän töissä aivan madonnalta. siitä se kuulemma johtuu. (salli mun nauraa!) (piristi silti.)

eka viikko

eilen illalla oli semmonen fiilis että teki mieli vetästä työviikon päätteeksi jotkut teinikännit. mulla on alkoholin kanssa semmonen positiivinen ongelma, etten saa ikinä itseäni nykästyä kunnon känniin. pari kertaa olen vahingossa joutunut humalaan asti, mutta yleensä puoliltaöin alan kiskoa hanavettä.

ja muutenkaan miten tämmönen kiltti kotiäiti nyt mitään teinikännejä vetäsisi? edes perjantain kunniaksi.

tyydyin iltalenkkiin koiran kanssa, ja kevyeeseen kahvakuulan heilutteluun. ja päälle kuuma suihku.

käperryin sitten kirjan kanssa muruni kainaloon ja käytiin unille ennen yhdeksää. tosi villiä kerrassan. tällästähän tämä on.

ensiviikonlopuksi ollaan varattu lastenvahti, siltä varalta että tekis mieli lähteä murusen kanssa nappaamaan yhdet kaupungille. saa vaan nähdä tuleeko ensinkään lähdettyä sittenkään.

työviikko meni kivasti. tykkään olla siellä, ja alkaa tuntumaan etten pois olisi ollut paria viikkoa kauempaa. vanha lepakko raahaa mulle ruokalasta kaikenmaailman eväitä, puuttuu mun alusvaatepolitiikkaan ja hössöttää muutenkin kintereillä. se kyseli myös onko puolisoni mustasukkasta sorttia, ja kerroin sen olevan, että saisin hetken rauhaa. loppuviikon vanha lepakko jännitteli josko emäntä tulee mun kintereillä töihin laittamaan sen kuriin. ja varmasti tuleekin jossei se vanha lepakko muuten rauhoitu.

kotona kaikki rauhallista. pojan reagointi mun töihinmenoon on jäänyt laimeaksi. hyvin se tuntuu mamin kanssa kotona pärjäävän. ruttunaama oli alkuviikon hakenut rajojaan. mutta loppuviikosta oli sekin jo paikkansa löytänyt.

suurena plussana koko touhussa on valmis lämmin ruoka joka mua, rasittunutta duunaria, täällä kotona odottaa joka iltapäivä. erinomaista kotiruokaa jota mun kroppa huutaa jo kotimatkan alussa. mun syömisvaikeudet on kääntyneet työn aloituksen jälkeen sairaaseen näläntunteeseen, ja nyt ruoka uppoaa loistavasti.

niinkun aiemmin epäilinkin. hyvin tää sujuu.

elossa ollaan

hintsusti.
aivot on täysin lamassa.
perustyö menee hyvin, tuun ihmisten kanssa niin hyvin toimeen. kirjalliset sensijaan on ihan kateissa. hirvee ressi kun ensinmainittua on vaikea tehdä jos jälkeenmainittu tökkii, ja aivoihin ei jää mitään muistijälkeä vaikka kuinka lukisin, tarkistaisin ja tarkistaisin tarkistuksiani.

mä niin toivon että se alkaa sujua, ja jostain tuolta kovalevyltä vapautuu tilaa tohon töiden kirjalliseen puoleen.

työkaverit on aivan mielettömiä, ja tuntuu etten olis ollukaan poissa ollenkaan. tosi mukavia ja ottivat heti taas omakseen mut.

mein oma tiimikin on kasvanut yhdellä (nyreellä vanhalla) lepakolla, mutta siitä onkin tullut mun bestis. auttaa kaikessa, kävelee perässä kertomassa nälkämäänlapsi-vitsejä viitaten mun ulkomuotoon, ja raahaa mulle ruokalasta hedelmiä. tästä kuulette vielä.

emäntä on kotona elementissään. hyvää ruokaa on valmiina kun tulen töistä. lapset ilosia, ulkoilutettuja ja hyvinhoidettuja. pyykkikone laulaa. mikäs mun tässä työläistä leikkiessä. poikuli vähän natisee ja roikkuu sylissä kun olen kotona, mutta ei missään nimessä rasitteeksi asti. eilen illalla kun pakkasin sitä unipussiin, tuli itku silmään kun ajattelin että vasta seuraavana iltapvänä nähdään. onneksi pikkuherran sisäinen kello ei pettänyt tälläkään kertaa, ja puoli kuusi se oli täällä mulle huomenia ja hyviä töitä toivottamassa.

niinkun sanoin, kyllä tää tästä.
kyllä tää tästä.
vaihtelu virkistää sano kissa kun mummolla pöytää pyyhki.

nappasin esikon ulosannista seuraavan lainin (salaa, hyi!) "Kun äiti lähti tänää pitkästä aikaa töihin ja äitipuoleni jäi kotiin, muuttui meijän perheen elämä kertaheitolla. Kukaan ei enää oo töissä öitä, äiti tulee olee aina töissä ja syksyllä kukaan ei enää kauheesti o kotona."

eikai se noin lohdutonta sentään ole? eihän?

esikoiseni pillitti mun työuran alussa että olen aina töissä, ja kun jäin rutun kanssa kotiin, se valitti että olen aina kotona ja tiellä. nyt kun olen töissä. olen sen mielestä aina siellä, enkä ikinä käytettävissä... puuh. teinit! mikään ei kelpaa.

syy

 

tässä yksi niistä harvoista syistä miks on ihan kiva mennä duuniin. selkäsi kun käännät niin pikkumarakatti löytyy ihme paikoista. se koittaa uuniin, pöydälle, kirjahyllyyn. sohvasta puhumattakaan. sohvalle kiipeäminen olis ihan jees, sikälimikäli sohva ei olis niin hervottoman iso, että siinä mahtuu hyvin juoksemaan. meinaan reuna tulee yllättäen vastaan, ja ilmalennot on olleet aika komeita. muru saa sen tuhannen kertaa sanoa että "sohvalla ei juosta, istutaan". ja ottaa ne slaagit mitkä "just sain kiinni"-efekti voi vanhemmalle aiheuttaa. puuh.

p.s. poika haistaa varmasti että jotakin muutosta on tulossa. ei nuku kunnolla päiväunia, ei nuku kunnolla yöunia. kun käyn lohduttamassa ja tutittamassa, on vaikutus täysin toivotun vastainen. viimeyönä muru kävi sanomassa kerran, yhden kerran, että nukutaan, ja poika vaikeni. samoin päikyille menee noin tuhannen helpommin murun kanssa. hmh.

töitä ja töitä

hittiläinen!
muru jäi keikkalaiseksi vanhan firman listoille kotiäiskäajaksi, mutta työajat on skeidat. samoin palkka.
joutuisi maksaa varahoitajallekin kahdesta päivästä että ehtii nukkua ennen duunia ja duunin jälkeen. ja se tietää sitä, ettei käteen jää juurikaan iloa palkkapäivänä.

soitin äsken mun vanhaan suojatyöpaikkaan ja tarjosin murua keikkalistalle sinne. onneksi mulla on sinne suhteita, ja äärettömän hyvä maine, niin murulle olis luvassa nyt hyvinpalkattua keikkaduunia, paremmilla työajoilla. (poikulille hoitotarve silloin noin 2h työiltoina, naapuri hoitaa!) jee!

ja vanha pomoni kertoi että seuraavassa listassa on 25 avointa vuoroa. eli muutama varmaan mahdollisesti murulle tyrkyllä, mein talouteen rahaa tuomaan. jee!

khyl,khyl kattokaa. suhteet merkaa paljon, ja tästä se lutviutuu.
morjens rahaongelmat!

jänkyti jänkyti

pe, la, su.
olin oikeessa. tää viikko juoksee. en meinaa perässä pysyä.
sieltä se maanantai tulla puksuttaa, kuin juna. ja varmaan jyrää meitin samanlaisella intensiteetillä kun vois kuvitella junan tekevän. satasella päin, ja maanatai-iltana musta on jäljellä vaan "märkä rätti."

mä nyt jaksan jankkaa tästä töihinlähdöstä.

oon kuullut huhua että kirjaamiset työpaikalla on muuttuneet. toisaalta ihan sama, koska en kuitenkaan muista niistä hölkäsen pölähtävää niistä entisistäkään. paineet tuloksellisuuteen on kovat, potilasaines hitaastiliikkuvaa. plaah. mä inhoan tuloksellisuutta ja ihmisten kanssa/parhaaksi tehtävää työtä samassa lauseessa. kun ei sitä hyvinvointia ja pärjäämistä hirveästi voi numeroilla mitata. onneksi saan oman sektorini takaisin enkä joudu heti työnkierrolle, omien mahtavien vanhojen tiimiläisten avulla mä ehkä pääsen kärryille siellä.

työkengät tuli postin mukana. ei tarvitse murun kumppareista leikkaamilla parvekekengillä ekoja päiviä surffata siellä. matkalippu pitää ladata, syömisiä miettiä, työmatkareittiä suunnitella.

poikuli on alkanut eroahdistella nukkumaanmennessä, ja yölohduttelulla kun poistun huoneesta on mekkala kun porsaalta päätä leikattaisiin. toivottavasti ma aamuna ei kaaos ole ihan totaalinen. muru lopettaa työt sunnuntaina iltaseiskalta ja hyppää kotiäidin saappaisiin maanantaina aamukuudelta. vois olla mielenkiintosta kohdata heti ekakotiäiskävuorossa eroahdistuksissaan angstailevat poika ja äiti.
(no ei vais, aikuinenhan mä oon. itken sit vasta ulkona...)

plussaa töihinlähdössä on se, että poikuli on oppinut kiipeemään esmes sohvalle, enpä ole täällä sen putoamisia pelkäämässä ja vahtaamassa. myös arjen tasaantuminen ja lastenhoidon tasaaminen kuulostaa kivalta. ja se että muru on kotona iltasin, ja voidaan käydä yhdessä unille, ja tehdä mitä...öö tälläset ihmiset nyt tekeekään kun huvittaa (isi! hahahaha). olis myös mahkuja harrastaa jotakin, mun tai rutun, tai molempien. ja viikonloppusin voidaan nauttia laatuajasta täysillä kaikki.

osaisinpa olla kaipaamatta kotiin. nauttia työajasta ja ottaa työn parhaat palat vaan. aikuisseura, tarpeellisuuden/hyödyksi olemisen tunne, ja palkka tietty, tähän käteen kiitos.

kyllä tää tästä, mä vakuutan itselleni. ajattele positiivisesti. älä ressaa.
silti päässä rimpsu lyhenee, pe, la, su. la, su. su. ja sitten...

TUUUUUUT, TUUUUUUUUUT! (jaigs. maanantaijuna!)

loppu lähenee

ma, ti, ke, to, pe, la, su.

jumankekka! saako jo ruveta stressaamaan? mihin hemmettiin nää päivät menee?

olen yrittänyt kirjottaa jo pariin otteeseen töihin lähdön aiheuttamista ajatuksista, mutta ei tule mitään. ei ole ajatuksia siihen liittyen.
ei oikein pelota mikään. ahdistaa hiukka jättää poikulia kotiin ja mennä itse pois. uskon että muru pärjää ja niillä menee hyvin täällä, mutta se oma itsellisyys ja kuinka saa himpuloiden kanssa olla sitten iltaisin, surettaa valmiiksi.

työni on kivaa, ja koko työyhteisö mahtava, muistikuvieni mukaan. työuraa mulla on allekirjoittamani sopimuksen mukaan vielä 36 vuotta jäljellä, että ehtiihän sitä paahtaa siellä. ja stessittä nyt sinne aion mennä alkuun. pomon kanssa on sovittu että voin ottaa lyhyemmät viikot tai päivät jos tarvetta ilmenee. mutta katotaan miten koko souvi lähtee käyntiin.

hassua on myös ajatella että mun rytmi 2vko yh - 1vko parisuhdetta, muuttuu parisuhteelliseksi perhe-elämäksi kokonaan. saa nähdä miten siitä selvitään. mä luulen että on tosi kiva jakaa vähän vastuuta, oppia olemaan työssäkävijä, ja murulle tekee ehdottoman hyvää päästä usean vuoden yörytmittelystä päivärytmiin. enkä vähiten odota yhteisiä nukkumaanmenoja, omaa aikaa kaksin iltasin... hiis! ehkä mulle on joskus ruoka valmiina kun tulen.

hyvä tästä tulee kun oikein asennoituu.
nyt rauhassa vaan ti, ke, to, pe, la, su. nautiskelua, omaan tahtiin ja sillai.